Blue Mars by Kim Stanley Robinson

The last part of the Mars series. This book span a much larger length of time than the former ones. The terraforming of Mars is advancing. After initial discussions if it should go on or not – there is a sizeable minority who would like to preserve the natural Mars – the terraforming advances slowly until people and animals are able to live on the surface. At the same time, the ecological catastrophe on Earth is advancing and great numbers of immigrants want to move to Mars. Most of the Martians aren’t too happy about that, and partly to relieve that pressure they start to build asteroid cities and even terraforming of Venus is talked about. And the first starships with the intention of interstellar colonization are constructed.
The beginning of the book contained long discussion about political choices the Martians were facing. Some of that was even interesting. Towards the end, the book turned fragmentary and it was pretty hard and slow reading at places. The tendency of sightseeing was almost the same as in the previous instalments. There were several trips which apparently were done only to show the reader what different places look like. Well, the visit to Earth was actual interesting and it was perhaps one of the best parts of the book. This is probably my least favorite part of the series. The first third of this book was pretty good, possibly best of the series, but then everything went downhill and last parts were more or less struggle to get through. The world itself was extremely built with great detail (perhaps too great), but there might have been slightly more action. There has been talk about a miniseries based on these books – that would be something I would like to see, probably the events will be condensed in it for appropriate degree. As a whole interesting and well-written series, but probably this was below average among the Hugo winners.
And now I have just one novel to go before I have read all of them.

800 pp.

Analog Science Fiction and Fact, October 2015

This is an average issue. There are a few ok stories, but, once again, at least one story feels just like a segment.

Stonebrood • novelette by Alec Nevala-Lee
A firefighter is trying to put out a long-lasting coal mine fire. He starts to get a strange feeling and eventually flashbacks from his childhood. He apparently had some very "interesting” experiences as a child. This is not exactly science fiction, aside from some nice bee-like semi-autonomous drones, but it is a well written and nice story nonetheless. ***+
The Daughters of John Demetrius • shortstory by Joe Pitkin
A man travels from village to village teaching elementary agricultural procedures. He encounters a strange girl and tries to help her - or something. This is very hard to get into. It feels just like a slightly condensed chapter ripped randomly from a book. Everything felt pretty cursory, and it was very hard to understand what was going on and why. **-
Butterflies on Barbed Wire • shortstory by Marie Vibbert
Romance in a tattoo shop. A new type of tattoos with unusual technology have arrived, and there is some drama between a son of the owner and a female tattoo artist. This was a bit short and not very interesting. I really hate tattoos, and I think that only people with a herd mentality take them. **½
The Philistine • shortstory by Ted White
An artist cleans up classic paintings before they are copied with a new 3D-copier, which makes perfect recordings of objects (and utterly destroys them in the process). He cleans up and restores the paintings before they are copied and destroyed. (I wonder why they had to be cleaned. If the copies are "perfect", the cleaning would be easier afterwards, when it would be safer to use a wider variety of techniques. He gets an offer which is hard to refuse: a LOT of money for copying the information of a couple of pieces of art. This is not bad, but nothing really special. ***
My Father's Crab • shortstory by Bruce McAllister
As young man protagonist's father is bitten by a strange crab, he fells sick. Sometimes something almost seems to be moving under his skin. This is a nice story, but not unusual. However, it is well written, and it could have been longer. ***+

Proofreading by eangel.me.

Kaikki Finlandia-palkinnon voittajat paremmuusjärjestyksessä

(Listing of Finlandia award winners I have read, probably no interest to those who can't read Finnish)

Olen nyt lukenut kaikki Finlandia-palkinnon tällä vuosituhannella voittaneet kirjat. Vanhemmista näköjään on tullut luettua vain kaksi, mutta hitaasti ehkä ne loputkin jossain vaiheessa seuraavan noin 15 vuoden kuluessa luen. Tämä on täysin riippumaton ja täsmällinen ja täysin paikkansa pitävä paremmuusjärjestys lukemistani voittajista. Ainakin minun mielestäni, jollain muulla saattaa olla toisenlainen järjestys.


1. 2008 Sofi Oksanen Puhdistus
2. 2000 Johanna Sinisalo Ennen päivänlaskua ei voi
– kaksi parasta oli mielestäni täysin selvä. Molemmat kirjoja jotka ovat tehneet syvän vaikutuksen ja ovat niin selvästi ”viiden tähden” kirjoja, että harvoin tapaa. Kirjojen keskinäisen järjestyksen päättäminen ei ollut helppo, mutta ehkä kuitenkin näin päin tuntuu oikeammalta.

3. 2012 Ulla-Lena Lundberg Is (Jää)
– niukasti kärkikaksikon perässä. Tämäkin kerrassaan hieno kirja, vaikka masentava onkin.

4. 2014 Jussi Valtonen He eivät tiedä mitä tekevät
– myös todella hyvä, pieni jaarittelevuus laskee jonkin verran pisteitä.

5. 2002 Kari Hotakainen Juoksuhaudantie
6. 2006 Kjell Westö Där vi en gång gått(Missä kuljimme kerran)
– itseasiassa vaihdoin näiden kahden järjestystä ihan viime hetkellä. Molemmat ovat loistavia romaaneja, Juoksuhaudantie on ehkä kuitenkin jämäkämpi ja parempi kun Missä kuljimme kerran, joka olisi saattanut hyötyä pienestä tiivistämisestä.

7. 2007 Hannu Väisänen Toiset kengät
8. 2001 Hannu Raittila Canal Grande
– nämä ovat myös osapuilleen samaa tasoa ja keskinäinen järjestys voisi olla toinenkin.

9. 2004 Helena Sinervo Runoilijan talossa
– hyvin lähellä kahta edellistä. Jotkin henkilöhahmot olivat sen verran ärsyttäviä, että sijoitus putosi tälle tasolle.

9.5 Laura Lindstedt Oneiron (lisätty jälkikäteen)
- hyvä kirja, mutta ei ole huipun tasoa.

10. 2009 Antti Hyry Uuni
11. 1994 Eeva Joenpelto Tuomari Müller, hieno mies
12. 2011 Rosa Liksom Hytti nro 6
– tässä vaiheessa taso alkaa vähän laskea. Nämä ovat edelleenkin hyvin kirjoitettuja ja kiinnostavia kirjoja, mutta selvästi vähemmän minun makuni kuin listalla aikaisemmin olevat. Uuni on kirja, joka on kummallisen luettava kirjaksi, jossa ei oikeastaan tapahdu yhtään mitään.

12.5 2016 Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
Kaunista kieltä, hienoja ajatuksia, mutta juoni jäänyt oikeastaan kirjoittamatta. Siksi näinkin matala sijoitus.

13. 2003 Pirkko Saisio Punainen erokirja
14. 2005 Bo Carpelan Berg (Kesän varjot)
– nämä kaksi kuuluvat yhteen. Molemmat ovat kielellisesti aika samankaltaisia, oikeastaan enemmän runoutta kuin proosaa. Myös vaihtelevat aikatasot ja tilinteko menneisyyden kanssa on molemmille ominainen piirre. Saision kirja oli mielestäni näistä kahdesta se parempi, mutta ei Carpelanin huono ollut. Eivät ihan minun makuuni, koska olen enemmän juonipohjaisesta kirjallisuudesta pitävä, mutta eivät missään nimessä huonoja.

14.5 (täydennetty myöhemmin) 1999 Kristina Carlson: Maan ääreen
- sujuva, mutta jotenkin jossain määrin tyhjänpäiväinen teos, jossa kiinnostava tapahtumapaikka ei näkynyt oikein mitenkään.

15. 1995 Hannu Mäkelä Mestari
16. 2013 Riikka Pelo Jokapäiväinen elämämme
– nyt aletaan sitten menemään jo kärsimyskirjallisuuden puolella. Molemmat ovat samankaltaisia ylivuotavassa tajunnanvirtaisuudessaan. Aikamoisia koettelemuksia luettavaksi ja PAKSUJA. Pelon kirjan laitoin huonommaksi päähenkilöiden vuoksi, jotka ilmeisesti oli tarkoitettu ihailtaviksi ja samaistumisen kohteiksi, mutta olivat ärsyttäviä ja joutivat gulakille jos joku.

17. 2010 Mikko Rimminen Nenäpäivä
– vi**u mitä paskaa. Ihan ylivoimainen viimeinen tila. Väliä on noihin kahteen edelliseen aika reilusti. Ärsyttävällä kielellä kirjoitettuja äärimmäisen ärsyttävän ja tyhmän henkilön näkökulmasta kuvattuja epäuskottavia tapahtumia. Yksi huonoimmista lukukokemuksista ikinä. No ainakin onnistuu tunteita herättämään.

Seppo Jokinen: Koskinen ja raadonsyöjä

A police procedural which happens on my home town. A computer wizard of a large paper factory has been killed. Many people seem to have some sort of motive, but none one good enough for a murder. The case is solved by good old fashionable police work. An enjoyable and fast read.

Komisario Koskisesta kertovan sarjan alkupään kirjoja.
Paperitehtaan tietokoneosastolta löytyy murhattu mies. Häntä on isketty jollakin takaraivoon, mutta murha-asetta murhaajasta puhumattakaan ei löydy mistään. Jonkinlainen motiivi murhan tekemiseen näyttää olleen aika monella osaston työntekijöistä, mutta harvalla sellainen, että sen vuoksi ketään tappaa olisi kannattanut. Ja parhaalla ehdokkaalla – sillä kenen avainkortti sattumalta katosi juuri sinä päivänä on täydelliseltä vaikuttava alibi. Tutkimukset tuntuvat alussa pyörivän tyhjäkäynnillä, mutta vähitellen juttu alkaa ratketa.
Kirja oli mukaansatempaava, sujuvasti kirjoitettu ja juoni oli kiinnostava, etenkin paikallisuus huomioiden. Komisarion yksityiselämää oli mukana sopivasti, tosin kun aika monta kirjaa on sarjasta lukematta, eivät kaikki suhdekiemurat on aivan selkeiltä tuntuneet. Muutama pieni puute logiikassa kirjasta löytyi; ihmettelen että ylimääräisistä rahoista puhunutta henkilöä ei nopeammin otettu poliisin haastateltavaksi. Kiristys rahojen saamisen motiivina oli ilmiselvää, mutta poliisille tämä ei nähtävästi mieleen juolahtanut ainakaan kovin nopeasti. Sinällään tarina lopulta ratkesi järkevän tuntuisen poliisityön avulla, eikä kyse ollut mistään typerästä sattumasta, joka joskus vastaavissa kirjoissa on ratkaisun avaimena. Viihdyttävä teos ja samaa sarjaa varmasti pitää jatkossakin välipaloina aina välillä lukea.

288 s.

Justice Calling (The Twenty-Sided Sorceress) (Volume 1) by Annie Bellet

Not one of the most common books for me: Urban Fantasy which was apparently mostly aimed for women. I read it as the author was one of those laudable persons, who refrained from a Hugo nomination they got through one or another of the puppy lover's lists.
Jade Crow is a warlock, who is hiding from her former lover. He is a really, really bad guy, who would not love anything more than to eat his former lover’s heart. Jade owns a small comic and game store and has a wide assortment of friends – most of them very geeky. One day a very handsome magical enforcer arrives at the shop. He is a police, judge, jury and executioner of the supernatural world all rolled into one person. He has a premonition that something bad and important is going to happen. And Jade is closely connected to whatever is going to happen. And he has strong suspicions that Jade is going to do something bad. But luckily he is very, very hot. And then a shape shaping mother of some of Jade’s friends has apparently transformed to a stuffed fox. And something magical seems to be happening. They start to investigate what has happened and the cop is able to help. And did I mention that he is incredibly hot?
An interesting read in more ways than one. I certainly haven't ever read any of these types of books: erotic fantasy daydreams meant for female nerds. I don’t belong to the target audience, but the book was light, fun, and geeky with nice pop culture references and enjoyable, even with all the very detailed descriptions of those wonderful abs. Very short, maybe even too short a book. But there are more books in this series...

148 pp.

Proofreading by eangel.me.