Anne Holt, Even Holt: Äkkikuolema (Sudden Death)

Two cardiologist friends try to find out if a football team is using doping to improve running speeds or not. In the same mix is an art robbery which happened a few years earlier and a retired Mossad agent. A fairly good medical detective story, but perhaps with too many side plots.

Eräänlainen osittain lääketieteeseen pohjautuva dekkari. Tunnettu ja loistoluokan kardiologi, Sara, on enemmän tai vähemmän sattumalta jalkapallostadionilla, kun yksi palaajista lyyhistyy maahan sydänkohtauksen saaneen. Kardiologin ammattitaidolla elvytys onnistuu ja pelaaja selviää. Hänet kutsutaan jalkapallojoukkueen omistajan, upporikkaan arabin kotiin illalliselle. Arabi kerää huippuluokan taidetta ja häneltä on ryöstetty joitain vuosia aikaisemmin useampia mestaritason taideteos. Saran ystävä, Ola, työskentelee jalkapallojoukkueen yhtenä lääkäreistä. Hän huomaa, että yllättävän moni joukkueen pelaaja on saanut sydänoireita viime vuosien aikana. Ja yllättävän moni on parantanut juoksuaikaansa paljon enemmän, kuin millään tavanomaisella harjoittelulla olisi mahdollista. Voisiko kyseessä olla doping? Mutta kaikille pelaajille tehdään jatkuvasti hyvin tarkkaa doping-seurantaa – miten mitään dopingia voisi olla käytössä? Ola ja Sara alkavat selvittää mistä on kyse ja peli lopulta muuttuu kovin kuumaksi, ehkä jopa vaaralliseksi. Mutta miten tuo aikaisempi taideryöstö liittyy asiaan? Ja vielä kummallisempaa on, mitä eläkkeelle jääneellä Mossadin agentilla on asioiden kanssa tekemistä.
Ihan kohtalainen kirja, jossa oli hiukan liikaa hajanaisuutta ja ehkä muutama sivujuoni liikaa; pieni tiivistys olisi voinut tehdä terää. Nopeaa luettavaa, mutta etenkin alussa oli hiukan vaikeaa pysyä henkilöistä perillä, varmaan osittain koska en ollut edeltävä samaan sarjaan liittyvää kirjaa lukenut.

443 s

Tommi Kinnunen: Lopotti

Continues the story of an earlier book which was both critical and commercial success in Finland. Tells the story of two people who were more or less side characters in the first book. The book had extremely good writing, but the life stories of the main characters were fairly depressing, and they lived very much life of outsiders.

Neljän tuulen tien jatko-osa, joka jatkaa ja syventää edellisen kirjan joidenkin hahmojen tarinaa ja osittain jatkaa siitä mihin edellinen kirja loppui.
Kirjan päähenkilöinä ovat Helena, tyttö joka Neljän tuulen tie- kirjassa tuli sokeaksi ja lähetettiin sokeainkouluun ja jäi kirjassa tämän jälkeen lähinnä sivuhenkilöksi.
Toinen päähenkilö on Tuomas, Helenan veljenpoika, joka aluksi lähtee kylältä armeijaan ja jä myöhemmin etelään opiskelemaan.
Aikaisempi kirja oli kotikylässä asuvien näkökulmasta, tämä kylästä olosuhteiden pakosta muuttaneiden näkökulmasta. Molemmat muuttaneet kokevat enemmän tai vähemmän irrallisuutta eivätkä täysin kotikylästänsä eroon pääse, mutta lyhyiden lomien yhteydessä ovat siellä yhtälailla ulkopuolisia, elämä kun pohjoisessakin on edennyt omaa rataansa.
Sokean tytön, Helenan elämä vaikutti aluksi menevän olosuhteisiin nähden hyvin, kunhan hän ottaa oman elämänsä hallintaansa rankkojen kouluvuosien jälkeen. Hänen kohtalonsa lopulta ei ollut mikään miellyttävä. Tuomaksen tarina oli osittain samantyyppinen: alkuvaikeuksien kautta näytti elämä kääntyvän hyväksi, kunnes asiat eivät sujuneet kuin henkilö olisivat toivoneet

Tämä elämän yleinen surkeus oli jopa ahdistuksen tunnetta aiheuttavaa, jotain positiivisempaa kirja olisi mielestäni tarvinnut – nyt meni vähän liikaa suomalaisen ”kurjuus-realismin” puolelle. Osaltaan kirja myös tuntui hiukan turhalta - ei Neljän tuulen tie mielestäni mitään jatkoa olisi kaivannut, se oli hyvä ihan sellaisenaan. Toisaalta kieli oli kirjassa niin hienoa ja nautittavaa, että sen luki mielellään ihmiskohtaloiden kovuudesta huolimatta. Juonellisesti tarina oli hiukan liian hajanainen. Päähenkilöitä seurataan ajassa hyppien melkein, mutta ei kuitenkaan kokonaan, kronologisessa järjestyksessä ja etenkin alussa tarina vaikutti hiukan sekavalta.

364 s.

Necessity by Jo Walton

The last part of a trilogy. The setting of the book is completely different from the earlier books. It doesn’t happen in ancient Greece, but in a future on a distant planet. When Zeus heard of the experimental city Apollo and Athene had set up based on the principles of Plato’s Republic, he was not too happy about it. He decided to transfer the town (which, by that time, had already split up into several sub-towns, each following its own interpretation of The Republic) in time and space.

When the book starts, several decades have passed. Most of the characters of the earlier books have died, including Apollo, who had been living in the town in corporeal form. After his body died, he regained his godly powers. As a god, he learns that Athene has disappeared and she can’t be found anywhere in time and space.

Life has settled on the new planet, even if it is much colder than Greece, with the temperature hovering around the freezing point of water for half of the year. (That doesn’t sound very bad, by the way; way better climate than I have in my hometown.) But the supposedly smart philosophers still wear chitons or togas. One would imagine that they would have learned to make some warmer clothes in a few decades. The inhabitants of the planet have already made contact with a couple of alien races, with some aliens living in the towns as full citizens. A human ship shows up in the orbit. They came from a human colony and want to trade. How are they going to explain to these new humans how they ended up on the planet? The story about a divine intervention might sound slightly odd. Many people think that they should tell the truth, as it wouldn’t be believed anyway, but the new arrivals might refrain from other questions, being afraid of offending religious sensibilities.

The setup is very interesting. Unfortunately, most of the book consists of more or less philosophical discussions, and fairly little actually happens. The aliens, the new human visitors, and even the disappearance of Athene have a pretty minor role and are underdeveloped in the book. The writing was very good, just like in the earlier parts, and even if the discussions were interesting as such (and the book was good and enjoyable), it was a slight disappointment after the two earlier excellent installments.

336 pp.

Tove Jansson: Muumilaakson Marraskuu (Moominvalley in November)

The last of the Moomin books. One of the few I didn't read as a child. On the other hand, there are no moomins in this book at all. Several inhabitants of the Moominvalley want to meet the moomins and travel to the Moominhouse late at autumn. It turns out, that the house is empty and there is no trace of any of the Moomins. The characters almost start to imitate the life of the moomin family and they move in the house. The writing is excellent and gives powerful feeling of the autumn stillness. A very good book and a proper goodbye for the moomins.



Luettu kirjapiirin syksyyn sopivana kirjana. En ollut tätä muumikirjaa aikaisemmin lukenut, en edes lapsena. Lastenkirjasta tosin ei oikeastaan edes ole kyse. Eikä oikeastaan tarkkaan ottaen edes muumikirjasta – muumeja ei tässä kirjassa tavata.

On syksy. Monet muumilaakson asukkaat päättävät mieli enemmän tai vähemmän haikeana lähteä muumitalolle muumeja, etenkin muumimammaa, tapaamaan. Mutta muumitalo onkin tyhjä. Ovet ovat auki, mutta kukaan ei ole paikalla. Jokainen erikseen tullut pikku olento: Hemuli, joka on yhtäkkiä tuntenut elämänsä jotenkin tyhjäksi, Vilijonkka, joka on menettänyt halunsa siivoamiseen, yksinäinen ja hieman pelokas homssu, ikivanha ja huonomuistinen Ruttuvaari ja kaunis, itsevarma pikku Myyn isosisko, Mymmeli. Kun muumit eivät ole paikalla, vieraat asettuvat asumaan muumitaloon ja jopa ottavat osittain muumien rooleja itselleen.

Ajallisesti kirja ilmeisesti liittyy kirjaan Muumipappa ja meri, jota en muista lukeneeni. Lopussa ilmeisesti muumiperhe on palaamassa tuolta merimatkaltaan – tai sitten ei, asia jää lopulta hiukan auki.

Kirja on hyvin kaunista kieltä, joka välittää syksyn haikean ja jotenkin melankolisen ja jopa hitaan tunnelman hyvin voimakkaana. Kirjan yhtenä henkenä on myös muutos, yhden aikakauden päättyminen. Kirjan loppuun mennessä oikeastaan kaikki kirjan henkilöt olivat jollain lailla muuttuneet ja ehkä hyväksyneet itsensä paremmin.

Muumit eivät kirjan kirjoittamisen aikaan tainneet olla ihan yhtä suosittuja kuin nykyään, mutta onkohan kirjan juonessa mukana jonkinlaista metakirjallista kommentointia muumien kovasta suosiosta? Kaikki kirjan hahmot ihailevat muumiperhettä, haluavat tavata heitä ja jopa alkavat käyttäytyä ja osittain jopa melkein muuttua muumien kaltaisiksi. Onko tämä kirjailijan kannanotto muumifaneihin? Ei ehkä sentään.

Kokonaisuutena kyllä hieno kirja, ja houkuttaa lukemaan muut muumikirjat, muista suurimman osan olen lukenut, mutta vuosikymmeniä sitten ja muistikuvat ovat enemmän tai vähemmän hämäriä.

161 s