Rosa Liksom: Everstinna

A short novel about a life of a woman who after a traumatic childhood lives as a mistress and later as the wife of a far right wing, germanophilic army commander during the second world war – sharing his beliefs. After the war, they get married, but the marriage turns out to be extremely abusive. The story is told in local dialect in the first person in a very matter-of-fact style. Her politics were not very “politically correct” but she never regretted anything (well, except for one thing in her life). A very smoothly and well-presented story on how someone can be tempted by extreme political ideologies.

Lyhyehkö murteella (tai oikeastaan meänkielellä) kirjoitettu kirja lappilaisen naisen elämästä lapsuudesta kuolemaan asti. Elämä on toisaalta rankkaa, mutta toisaalta juhlien täyttämää ja helppoa jopa sota-aikana. Kertoja viehättyy jo nuoruudesta alkaen äärioikeistolaisuudesta ja petyttyään IKL:n toimintaan on erittäin saksalaismielinen ja käytännössä saksalaismielinen natsi. Sota-ajan hän on Lapin joukoista vastaavan everstin rakastajatar, viettäen helppoa ja loistokastakin elämää ja tapaa nähtävästi kaikki aikansa suomalaiset (ainakin äärioikeistoon yhtään kallellansa olevat) ja jopa saksalaiset julkisuuden henkilöt Hitleriä myöten. Naimisiinmenon ja sodan loppumisen jälkeen asiat muuttuvat ja mukaan astuu raju parisuhdeväkivalta. Avioliiton jälkeen hänellä on vielä uusi elämä ensin opettajana ja myöhemmin kirjailijana, mutta sekään ei ole ihan kaikkein sovinnaisin. Tarina kuulostaa uskomattomalta, mutta ilmeisesti kirja pohjautuu paljolti todellisuuteen.
Alussa murre hieman haittasi lukemista, mutta siihen pääsi hyvin nopeasti sisään ja teksti minäkertojan myötä oli erittäin sujuvaa luettavaa. Ihan aina kertoja ei ollut kovin ”ihailtava”, mutta aina tästä huolimatta ymmärrettävä ja jossain mielessä kuitenkin aina sympaattinen, taustalla oli kumminkin selittävä raskaita lapsuuden kokemuksia jotka auttoivat ymmärtämään miksi nainen toimi kuten toimi. Ja kaikesta huolimatta, juuri mitään hän ei katunut, ei ollut jälkiviisautta.
Kirja oli kirjapiirin kirjana, ja yleinen mielipide kirjasta oli hyvin positiivinen, luettavuus ja vetävyys olivat kaikkien mielestä hyviä ja aika rajut asiat käsiteltiin hämmästyttävällä jotenkin kummallisen ”positiivisella” tavalla, josta ei kuitenkaan jäänyt ikävää jälkimakua – ainakaan pahasti.


195 s.

Galaxy Science Fiction, November 1955

The last Galaxy magazine I read was pretty good. This one was pretty bad. Only the story by Dick was somewhat readable. The others were pretty shite.

The Semantic War • short story by Bill Clothier
An argument breaks up, first in universities, soon spreading across the nation. After a while, the whole country is divided and a civil war breaks out, eventually destroying everything. But one man who took no sides still doesn’t know what either faction wanted. A rather undeveloped story. There were chances for so much more. **½
Autofac • novelette by Philip K. Dick
Apparently, there has been a war. The war has ended; everything is produced by huge autofactories. People would like to take the production into their own hands before the factories “use up the natural reserves” (I don’t exactly understand how they would use more reserves than the production done by humans, as the factories apparently are extremely good at recycling). The humans try to stop the factories, at first, they have little success and later there are some slight drawbacks. A fairly good story in spite of unbelievably stupid protagonists. It was easily the best in issue, but that doesn’t take a lot... ***
Cause of Death • short story by Max Tadlock
A man wants to experience death. He learns to control his heart rate and eventually stops it - with results to be expected. A stupid story, but the writing itself wasn’t the worst in this issue. **+
Warrior's Return • short story by Robert Sheckley
A man returns to his hometown. He apparently has almost superhuman talents: he can levitate, tell the future and destroy almost anything. A recent war has been fought mostly by his contributions. His old friends all seem to want something: stock tips, healing disease. Can he live a normal life? The story ends too soon and too simplistically. Worst story by Sheckley I have read. **½
With Redfern on Capella XII • novelette by Frederik Pohl [as by Charles Satterfield]
A man has lived on an alien planet and has some familiarity with the planet’s pretty strange aliens. A group of traders arrive and plan to use some extortion to get better trade terms. Not a very good idea, especially with aliens. A badly overlong, very talky and extremely stupid story and the writing is on the same level as the plotting. (This was by Pohl? No wonder he used a pseudonym) **

Karin Fossum: Ken sutta pelkää (He Who Fears the Wolf

An old woman has been murdered. A mental patient who escaped a local hospital was seen nearby. Before the police find the suspect, a bank robber takes him as a hostage, apparently by a coincidence. A pretty good crime book with very psychological take on the events and characters; well written too.

Vanha nainen on tapettu. Mielisairaalasta on karannut vaaralliselta vaikuttava pakkohoidossa ollut potilas, joka on tunnettu paikkakunnalla arvaamattomasta käytöksestä, ja jota on jopa pidetty pahanilman lintuna - hänen ympärillään on tapahtunut yleensä ikäviä asioita. Nuori poikakodissa asuva poika, joka ollut metsässä harjoittelemassa jousiammuntaa, näki karkulaisen juuri ennen murhaa aivan tapetun naisen kodin lähistöllä. Vaikuttaa aika selkeältä tapaukselta. Yllättäen karannut hoidokki sitten joutuukin ilmeisen sattumalta pankkiryöstön yhteydessä ryöstäjän panttivangiksi. Molemmat, sekä mielisairaalasta karannut potilas, että pankkiryöstäjä pakenevat poliiseja. Mitä oikein on tapahtumassa ja kuka nyt lopulta on syyllinen?
Tavallisuudesta poikkeava dekkari, joka kuvaa henkilöitä varsin syvällisesti. Oikeastaan kukaan kirjan ”pahoista” ei ole täysin paha ja kaikki omaavat jotain ainakin jossain määrin ymmärrettäviä ja inhimillistä piirteittä, ja on olemassa hyvät syyt siihen miksi he toimivat kuten toimivat. Suuri osa kirjasta kuvaa karkulaisten keskinäistä keskustelua ja sitä kuinka voimasuhteet oikeastaan kääntyivät päälaelleen. Myös tapausta tutkiva poliisi ja mielisairaalan lääkäri ovat kuvattu hyvin inhimillisesti. Kielellisesti kirja oli hyvin kirjoitettu ja kun juonikin oli omaperäinen, niin kokonaisuutena kyseessä oli aika mukava pakkaus.


272 s.

Reijo Mäki: Kakolan kalpea

Another book which follows the adventures of Vares, a private detective from Turku. The book starts when he is kidnapped, drugged with angel dust, and is saved only by a literal accident when a drunken driver hits the car he is being transported on. After he recovers from the accident and the poisoning, he starts to find out why he was kidnapped – as the cases he is working on don’t seem to be very dangerous – there are only two missing person cases. The book is mostly very fluently written, but there are some “slight” problems in the plot. Everything is solved, and Vares survives not once but twice, only by a HUGE coincidence.


Pitkästä aikaa oli Vares-kirja luettavana. Kirja sopi hyvin tilanteeseen, kun oli flunssainen ja keskittymiskyky ei ollut ihan paras mahdollinen.
Vareksella on parikin kadonneen henkilön etsimistä kesken - toinen on mahdollisesti kotoaan karannut teini, toinen taas nuhteeton hyvässä uraputkessa ollut perheenisä. Kirjan alussa Vares siepataan baarista huumattuna ja häntä ollaan kuljettamassa tuntemattomaan määränpäähän kun sattuma astuu peliin ja liikenneonnettomuus katkaisee kidnappauksen. Toivuttuaan kolarin kolhuista ja enkelintomupöhnästään Vares alkaa selvitellä päivän tapahtumia - mitä hän oikeastaan olikaan tutkimassa tuona päivänä. Tämä ei ihan helppoa ole, kun omat muistikuvat ovat pyyhkiytyneet täydellisesti pois. Kumpikohan katoamistapauksista on noin vaarallinen? Vai onko kyse jostain ihan muusta?

Kirja oli tutun vetävällä kielellä kirjoitettu, tosin alkupuolella oli niin paljon typerää ja turhaa “miehistä” huulenheittoa, että viittä vailla lopetin koko kirjan, mutta kun juoni alkoi vetää, niin tapahtumia alkoi olla ihan riittävässä määrin. Taustalta löytyy sitten melkoista salaliittoa, ammattitappajia, ympäristörikollisuutta ja muuta pientä. Hyvä kirja, mutta ärsyttävästi kirjan loppuratkaisu ja jopa Vareksen henki lopulta on kiinni pienestä, epätodennäköisestä ja jopa erittäin epäuskottavasta sattumasta. Tältä osin kirjassa on kyseessä hiukan laiskaa juonenkuljetusta, mutta viihdyttävä flunssalukemista se oli tästä huolimatta.

422 s.

Juha Hurme: Niemi

Viime vuoden Finlandia-palkinnon voittaja. Kirjan jonka luokitteleminen on oikeastaan vaikeaa, mutta koska se voitti palkintonsa romaanisarjassa, niin kaipa se sitten romaani on. Kirja kertoo ”kaikkitietävän” kertojan äänellä Suomen kulttuurillisen historian alkuräjähdyksestä noin 1800-luvun puolivälin paikkeille, jolloin Suomi ensimmäistä kertaa jotenkuten alkoi olla Suomi. Tarina kerrotaan anekdooteilla heittelemällä sopiin väleihin humoristis-ironisia kommentointeja. Kirjassa ei siis ollut varsinaista juonta eikä päähenkilöä. Sinällään ”tarina” oli ihan kiinnostava, mutta tuntui loppua kohden hiukan hajoavan ja mukana tuntui olevan jonkin verran toistoakin – ja paljon, paljon nimiä. Juonessa ei hirveästi kertomista ole, sen voi historian kirjoista tarkistaa. Kielellisesti kirja oli sujuvaa tekstiä, mutta toisaalta tietovyörytys oli välillä sen verran uuvuttavaa, että etenkään väsyneempänä ei hirveän montaa sivua jaksanut yhtämittaisesti lukea. Finlandia palkittujen listallani menee johonkin pikkuisen puolivälin yläpuolelle.


The winner of last year’s Finlandia award (the most prestigious literary award in Finland). It isn’t exactly a novel, but rather an account of the history, especially Finland's cultural history starting from the Big Bang and ending in the beginning of the 19th century, when the real idea of Finland as a nation really started to emerge. Classified as a novel, but there is no plot, no main character and no narrative other than the history itself. An interesting book, but in the last half I found it somewhat pretty demanding reading, due to the number of facts and characters. There is some interesting pieces of folk poetry, though – not always very PG.

448 s.

For We Are Many (Bobiverse) (Volume 2) by Dennis E. Taylor

The next part of the adventures is of a nerd whose mind was copied to an interstellar von Neumann probe, and then copied, and copied, and copied. Now there a lot of “Bobs” around, and that is a good thing, as they have a lot to do. Rescuing the last humans from the Earth which is becoming uninhabitable after the last war, terraforming a few planets, being a “god” and guide for a primitive sentient species, and, above all, trying to find a way to defeat another space-faring species that is building a Dyson sphere and is raiding nearby solar systems for all the metal they contain. And at the same time, they kill the possible ecosystems with massive gamma ray bursts and collect all available animal biomass for food. At least two sentient species have already been wiped out by them. So, there is a lot to do - even if some of the later generation Bobs are starting to wonder why they should be so involved in the life of “ephemerals”.


A smoothly-written and entertaining book which continues pretty much directly from where the first part ended, with possibly a bit better writing. The author has probably had more practice, as I believe that the first part of the series was his first published book. I read the whole book from my phone during different sorts of breaks and commutes. The chapters were short and the language was straightforward, making this book ideal for such use. This wasn’t great literature, but reading it was a great way to pass some time.

320 pp