Leena Lehtolainen; Viattomuuden loppu (Maria Kallio #14)

 Maria Kallio-sarjan kirja. 

Pikkupoikien seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankilassa ollut nainen murhataan samana päivänä, kun hän vapautui vankilasta. Onko syyllinen joku hänen uhreistaan tai uhrien omainen? Uhreista yksi on tehnyt itsemurhan, toinen asuu Espanjassa ja muilla näyttäisi olevan varsin hyvät alibit. Lähistöllä tunnetun laulajan ex-vaimo, joka oli toiminut pitkään perhepäivähoitajana, tekee itsemurhan. Onko näillä tapauksilla jotain yhteyttä keskenään?

 Kirja oli ihan kohtalainen, sen alkupuoli on hitaahko ja lopussa sitten vauhtia tuli ihan riittävästi. Kirjassa on useampia ihan tolkuttoman epätodennäköisiä sattumia, eikä kahden kuolemantapauksen yhdistämisessä toisiinsa ei ollut vähäisintäkään logiikkaa. Toinen on käyttänyt esimurrosikäisiä poikia hyväkseen, toinen on toiminut vuosia sitten perhepäivähoitajana, tietenkin viisas Maria Kallio heti keksii, että asiat saattavat liittyä toisiinsa. Hah hah. Myös se, että hyväksikäytetty poika ihan sattumalta sattuu netistä löytämään oman kuvansa pornosivustolta ja vielä hyvin nopeasti sen jälkeen, kun sinne oli ladattu, oli sen verran suuri sattuma, että oletin asian liittyvän jotenkin juoneen, mutta ei, tämä oli oikeastikin sattuma, mitäs siitä, että todennäköisyys olisi noin 1:100 miljoonaan. 

Maria Kallio ei jostain syystä ei myöskään näytä olevan perillä suomalaisesta kotietsintäluvista, eli siitä, että sellaista ei pääsääntöisesti tarvita. Ruumiinavauksia koskevissa asioissa ehkä olisi voinut konsultoida jotain asiasta tietävää: ei ruumiinavauksessa pysty näkemään aikaisempia abortteja ja veren hiilidioksidipitoisuuden määritys olisi hieman haasteellista, sillä myrkytyskuolemassa tukehtuminen ja hengityksen lamaantuminen on yleensä se viimekäden kuolinsyy ja hiilidioksidi koholla joka tapauksessa. 

Sinällään kyseessä oli kuitenkin ihan viihdyttävä kirja nopealukuinen, ainakin jos ei liikaa mieti asioita tai edellytä suurta loogisuutta tapahtumilta. 

Part of the series involves police inspector Maria Kallio, a female police who runs a police department specializing in serious crimes. This time, a female sexual abuser of young boys is strangled on the same day she was released from the prison. Was one of her victims responsible? They all seem to have had good alibis. Who even knew she was released? This is a fairly smoothly running book, though the first third was fairly slow. There were some irritating stupidities; for example, Maria Kallio seems to believe that the rules of search warrants in Finland are about the same as in the US.   

464 pp. 

Robin Hobb: Kuninkaan salamurhaaja (The Farseer Trilogy #2)

The second part of the trilogy. After the events at the end of the first part, Fitz, the bastard assassin, is barely alive. It takes a long time to recuperate, and even then everything seems to go in a worse direction. The king is ailing, the prince is second in line to the throne; he seems to be plotting to steal the crown, and the pirate attacks and outbreaks of zombie-like creatures are spreading. And then things go worse. And then even worse.

The book is about as good as the first part. The writing is good, but pretty loose and the story could have been told at least as well in a thinner book. But Fitz was left in such a tight spot at the end, that reading the next book (fairly soon) is pretty compulsory.



Toinen osa Robin Hobbin tunnettua trilogiaa. Äpärä, salamurhaaja, Fitz selvisi edellisestä kirjasta hengissä vain nipin napin. Hänen toipumiseensa kuluu aikaa ja hän palaa linnaan väsyneenä ja katkerana. Linnassa sillä aikaa kuninkaan vointi on heikentynyt ja silloin kun hän suostuu ja jaksaa Fitzin tapaamaan, hän on uupunut ja poissaoleva - ja kruununtavoittelija Vallan kätyrit ovat aina lähellä. Kun zombiemaiset ahjotut lisäävät hyökkäyksiään, kruununprinssi Totuus lähtee epätoivoiselle matkalle etsimään apua. Tänä aikana prinssi Valta lisää valtaansa, väittää linnan talouden olevan perikadossa ja myy ja siirtää pois kaiken liikenevän parhaita jalostusoreja ja huonekaluja myöten. Samalla hyökkäykset lähestyvät linnaa ja näyttää siltä, että varoitukset eivät tule perille niin kuin olisi tarkoitus…

Tarina jatkuu aika samantapaisena kuin aikaisemmassakin kirjassa. Fitzillä ei tässäkään kirjassa mene hyvin ja kirjan lopussa hän on jopa huonommassa kunnossa kuin edellisen kirjan lopussa. Kielellisesti kirja oli hyvin luettavaa, kohtalaisen vetävää, tekstiä, mutta sivumäärässä olisi kyllä ollut varaa hiukan supistaa ja tapahtumissa olisi ollut tiivistämisen varaa ihan reilusti. Eikä Fitz jotenkin ihan kaikkein fiksuimman sankarin vaikutelmaa kyllä anna.

Eiköhän se viimeinenkin osa tätä ensimmäistä trilogiaa pidä pikapuoliin kuitenkin lukea, sen verran ikävä tilanne Fitzille jäi, että on kiinnostavaa nähdä miten hän tästä tulee selviämään.

768 pp.

Jarkko Sipilä: Tappokäsky (Takamäki #2)

Äänikirjana automatkoilla kuunneltu teos. Toinen osa komisario Takamäestä, Helsingin kaupungin murharyhmän johtajasta, kertovasta sarjasta. Tällä kertaa huumejutun jäljillä olevat poliisit kuulevat puhelinkuuntelussa aivan selvän murhakäskyn. Valitettavasti vain ei ole kunnolla tiedossa kuka puhuu kenelle ja kuka on murhakäskyn kohde, kuuntelu kun pohjautuu puhelinnumeroon, jota tiedetään huumekaupassa käytetyn. Siitä, kenen se on, ole mitään tietoa. Ei kestä pitkään kun löytyy ei vain yksi, vaan kaksi ruumista, jotka on tapettu telotustyyliin. Kärsivällisen poliisityön pohjalta vähitellen poliisi saa selville kuka on välitön syyllinen ja kuka antoi tappokaskyn. 

Ehkä jonkin verran sujuvammin etenevä kirja kuin sarjan ensimmäinen osa. Tässä oli ehkä vähän vähemmän kirjailijan omia kommentteja poliisiin ja politiikkaan liittyen. Myös tämä osa oli kovin kliininen ja poliisien yksityiselämää ei juuri sivuttu, vaan pääpaino oli vahvasti tarkassa lähes dokumentaarisessa peruspoliisityön realistiselta vaikuttavassa kuvauksessa.  

The narcotic division of the Helsinki police hears a clear order of murder while listening to a phone line that is known to be used for trading drugs. Unfortunately, the police don’t know who is speaking to whom, and who is the person who is supposed to be murdered. So, there is little police can do, until not one, but two bodies are found. As both are shot execution-style, it seems like the bodies and the recorded conversation are connected. After a lot of police work, which is described almost in a documentary style, the culprits are caught. A nice book. The emphasis is on the description of how the police work rather than the quirky personalities of the officers.    

317 pp

Seppo Jokinen: Piripolkka (Koskinen #7)

Tämä komisario Koskinen oli jäänyt jotenkin väliin - kaikki muut sarjan kirjan viimeisintä lukuun ottamatta olen lukenut. Kirja oli suhteellisen alkupään teoksia, eikä kyllä laadultaan ole myöhemmän tuotannon tasoista. Kirjassa nuorista koostuva huumejengi pahoinpitelee vanhuksen, varastaa tältä auton ja lopulta polttaa tämän auton. Porukka on siinä määrin pöhnässä, että auton sytyttäjä onnistuu polttamaan itsensä pahasti ja teholle. Muu sakki päätyy yöksi putkaan ja kuulustelun jälkeen päästettiin vapaalle jalalle. Koko tapausta ajateltiin aluksi tavanomaiseksi huumeporukan sekoiluksi, mutta sitten yksi porukkaan kuuluneista tytöistä löytyy kuoliaaksi puukotettuna. Tämä ehkä olisi ollut vielä sattuma, mutta kun toinenkin porukasta kuolee, alkaa näyttää siltä, että jotain tavallisuudesta poikkeavaa on menossa. 

Kirja ei ollut sarjansa parhaita. Kieliasullisesti se oli ehkä hieman kankeampaa kerrontaa kuin sarjan loppupää, eikä juonikaan sarjan huippuihin sijoittunut. Huumeporukan toiminta oli äärimmäisen kliseistä ja epäuskottavaa: kannabiksesta tulee satunnaiskäytöstä voimakkaat himot ja vieroitusoireet muutaman käyttökerran jälkeen, ja porttiteoria kannabiksesta injektioaineisiin toimii lähes väistämättömään tapaan muutamissa viikoissa. 

An older Inspector Koskinen book, where the detectives of the Tampere police are trying to find out why two teenagers who were members of a “gang” which was experimenting with drug use were murdered. Not as good as the later books. The book has a very cliched description of drugs where users get very dependent on weed after only a few times. The writing isn’t as fluent, either, as the later parts. 

330 pp.