Anne B. Ragde: Berliininpoppelit (Neshov Family #1)

Kirja kertoo Neshovin perheestä, jossa perusteet järkkyvät, kun perheen äiti sairastuu ja lopulta kuolee. Perheessä on kolme poikaa. Yksi heistä, Tor, hoitaa sikalaa suvun maatalolla asuen vanhempiensa kanssa. Isä on hahmo, johon äiti tai poika ei kiinnitä oikeastaan mitään huomioita, hän katoaa heidän ylenkatseensa alla käytännössä näkymättömiin. Toinen, Margidon, omistaa paikallisen hautaustoimiston. Kolmas, Erlend on homoseksuaali ja elää menevää elämää Kööpenhaminassa. Osalle hahmoista jopa pienenä yllätyksenä Torilla on tytär, Torunn, joka työskentelee pienellä eläinlääkäriasemalla ja tulee hyvin toimeen eläinten kanssa. Kun perheen ikääntynyt äiti ensin sairastuu ja myöhemmin kuolee, kerääntyy pieni, mutta toisilleen kovin vieras, suku yhteen. Henkilöt ovat kaikki varsin persoonallisia ja kukaan ei ole ollut kehenkään muuhun käytännössä missään yhteydessä vuosikausiin. Henkilöiden suhteet lähtevät kehittymän ja menneisyyden salat tulevat esiin. 

Varsin mielenkiintoinen kirja, kun siihen aika hitaan alun ja niukan taustatarinan jälkeen pääsi sisään. Kirja on sen verran vanhempi, että “spektrillä” oleminen ei ollut vielä niin yleistä ja jopa “muotia” kuin nykyään, mutta kirjan henkilöt kyllä suurimmalta osalta vaikuttavat olevan ainakin jonkinverran erilaisilla “spektreillä”, Tor ja “isä” ehkä eniten, Torunn ja Erlend ehkä vähiten. Margidon jää ainakin tässä ensimmäisessä sarjan osassa hyvin pinnalliseksi tuttavuudeksi, eikä hänen persoonastaan oikein voi sanoa mitään.  Kirja (tai oikeastaan koko trilogia) on kirjapiirin kirjana. Tämä ensimmäinen osa tuntui vielä osittain johdannolta ja on mielenkiintoista nähdä mihin tarina lopulta vie. Teksti on lämminhenkistä ja vähän piilohauskaa, takana on hiukan huvittavan lämmin ilmapiiri. Kielellisesti teksti oli hyvää, ja käännöskin vaikuttaa onnistuneelta.    

After the mother of the family dies, the estranged family members come together. Every one of them is a Character with a capital C. The family owns a small farm in the countryside, and one of the sons has lived there with the parents. The other family members have mostly been in very infrequent contact with those living on the farm. This first book mainly introduces the characters and the setting, but some family secrets are revealed, too. It is a very well-written book with people who are well described and believable with all their faults and idiosyncrasies with warm humor which is mostly between the lines.  

294 pp. 

 

Jo Nesbø: Punarinta (The Redbreast / Rødstrupe, Harry Hole #3)

 

Seuraava osa Jo Nesbøn Harry Hole -kirjasarjassa. Harry on ollut vartioimassa USA:n presidentin vierailun yhteydessä presidentin kulkureittiä. Hän ampuu reitillä näkemäänsä asemiestä.  Kyseessä oli USA:n salaisen palvelun agentti, jonka sijoituspisteestä Norjan poliisit eivät olleet tienneet tiedonkulkuongelmien vuoksi. Seuraa kiusallinen tilanne, joka selvitetään ylentämällä Harry apulaispoliisipäälliköksi ja siivoamalla hänet ”piiloon” selvittelemään satunnaisia tiedusteluraportteja. Yhden raportin tuloksena Harry saa selville, että joku on ostanut Norjassa käytännössä vain salamurhaajien käyttämän harvinaisen ja erittäin voimakkaan kiväärin. Tämän nykyhetkeen kohdistuvan juonen lisäksi seurataan toisen maailmansodan aikaisia tapahtumia norjalaisten vapaaehtoisten taistelusta Saksan puolesta itärintamalla. Tämä tarina nivoutuu jotenkin nykyhetkeen, jossa vanhus, ilmeinen sotaveteraani, suunnittelee jonkinlaista ampumista ja on tuon salamurha aseen hankkinut. 

Kirjassa oli mielenkiintoista juonien polveilua - montaa asiaa oli menossa samaan aikaan. Henkilöitä oli ehkä vähän liikaakin surkean nimimuistin omaavan muistettavaksi. 

Hiukan typerää kirjan jännityksen ylläpitämiseksi kirjoitettua temppuilua kirjassa oli, sillä peräti kaksi kertaa tärkeitä asioita jätettiin puhelimessa sanomatta puhelinvastaajaan enemmän tai vähemmän uhkaavassa tilanteessa. Mitäs sitä turhaan kertoa asioita, jotka ratkaisivat koko jutun, kun pelkää henkensä edestä ja omaa tietoa, jota kellään muulla ei ole? Parempi vaan lopettaa viesti lyhyeen ja olla kertomatta mitään olennaista. Hahmojen idioottimainen käytös on aina ollut ärsyttävä ja kirjailijan laiskuudesta kertova piirre kirjoissa. Kirja oli kokonaisuudessa kumminkin vetävän viihdyttävä, en tosin vieläkään ole varma onko sarja maineensa arvoinen.

The next in the Harry Hole series by Jo Nesbø. The main character is promoted but sidetracked due to a mishap while securing a state visit by the US president. He finds out that someone has purchased a rare and powerful rifle which is practically built for assassinations. He tries to find out who is planning and what. The reader knows that an old man, a former soldier who fought for Nazi Germany, is planning something with the rifle. The past events from the time of the war are the plot line that is followed.

An easy read, and an interesting plot. I have a gripe, however: not just once, but twice someone left a phone message which withheld critical information with no other reason than to advance the plot. A good book, but I still am not sure if the series is as good as its reputation.

 469 pp. 

Kari Hautamäki: Et sinä (vielä) kuole - ensihoitajan tositarinoita ambulanssista

Ambulanssikuskin muistelmia. 

Kyseessä on varsin ärsyttävä kirja. Alussa tarinalla kesti aikansa päästä liikkeelle, kirjassa oli aivan liikaa lapsuusajan suhteellisen tavanomaisia muistelmia, mitä nyt perheen isä oli tappeluihin yllyttävä sekopää. Kertoja tosin tuntui näkevän tämän lähinnä positiivisena asiana. Kertoja oli aika erikoinen, varsin machoileva ja ylimielinen, ärsyttävä sekä potilaisiin yliolkaisen väheksyvästi käyttäytyvä tyyppi. Kovin itsesäälistä ja tempoileva hänen ajatusmaailmansa myös tuntui olevan. Alkoholi myös maittoi, vaikka kirjoittaja perustelikin ryyppäämistä “nollaamisen” tarpeella. Höpöhöpö, sehän juoppojen tekosyy on aina ollut.

 Tämä taitaa olla sensuroitu versio kirjasta: aika monessa aikaisemmassa arviossa kirjaa moitittiin Tehyn haukkumisesta ja koronafoliohattuilusta. Tehy ohitettiin vain maininnalla ja koronaa ei juuri edes mainittu, vaikka kirjassa oli luku, jonka otsikkona oli “Korona” - jossa siis ei koko ”korona”-sanaa kertaakaan edes esiintynyt - ilmeisesti jotain on poistettu. Kielellisestikään kirja ei ollut ainakaan positiivisesti mieleen jäävä, vaan se oli löysällä puhetyylillä kirjoitettu. Kevyt luettava ja kuunneltava se oli ja meni muiden kirjojen välipalana.  Tuskin tulee kirjailijan muihin teoksiin koskettua. 

214pp

Terry Pratchett: A Life With Footnotes: The Official Biography by Rob Wilkins

 

The biography of the late Terry Pratchett was written by his long-term personal assistant/secretary and friend who, at the later phase of Terry’s life, was also practically his carekeeper. It appears Terry was a great person with some character. He enjoyed tinkering with tech, building things, and taking care of turtles and bees. Similar to many biographies, the first part of the book was the least interesting, but when he started to write and, especially after he quit his day job, the book became fascinating. Apparently, he was both a private person, who wasn’t very sociable, and also someone who really loved attention, book signing, and getting recognition. He was very protective of his characters and was not shy about telling if/when he didn’t like adaptations of his books. The book concentrated mainly on his works, and his wife and daughter were pretty much sidetracked. His last phases were tragic, with a slowly deteriorating mind and mental capabilities. It seems he was a man whose whole identity was being a popular, prolific author; at the later phase, he seemed to get comfort about being Terry Pratchett – just like Isaac Asimov’s some of the last words were “I am Isaac Asimov”. A well-written and interesting book – I should read more of his books. Pity that they are mostly so out of print in Finland and very expensive at used bookstores.  

435 pp. 

Still Just a Geek: An Annotated Memoir by Wil Wheaton

 A sort of memorial by Will Wheaton, the former Wesley from Star Trek Next Generation. The first part of the book is an annotation of his former book, with copious footnotes. It was mildly interesting, but more than a bit whiney. He made a mistake leaving Star Trek, he made a mistake refusing a good movie deal while going to an actor’s school, and he was exploited by his parents and nearly everyone around him.  After the first part, the book went downhill. We got a long description of his wife’s illness, the news of the death of his dear friend (a friend who was never mentioned before, and with no mention of who he was, or why he was important to him), a description of a surreal dream, a description of an ordinary evening and dinner with his wife, and pages of a mini golf game. Several pages about having a picture taken, and pages about playing a Magic card game with his son. Yawn. Talk about stuffing a book, those might have been events with meaning for him, but why would anyone else want to read about them in such detail? And what was the thing with footnotes? The book was next to unreadable due to these. Sometimes there were more footnotes than there was text, and most of them were apparently meant to be funny. Well, some were, some were even informative, but most were just stupid and irritating.

436 pp.