Steven Novella: The Skeptics' Guide to the Future: What Yesterday's Science and Science Fiction Tell Us About the World of Tomorrow

A book by the presenters of my favorite podcast examines the present state of science and technology and looks at what kind of technologies we could realistically look forward to while considering the limiting factors of the laws of nature. The book was clear and well-written, although I most likely wasn’t someone who the book was targeted for. As I do follow the podcast, and read science news (and fiction) avidly, there was little I didn’t already know. Therefore, it was almost a chore to read. While I would recommend this book to a smart high-schooler, for someone with a good knowledge of science and technology, there really isn’t much more to learn.  

432 pp. 

 

Satu Rämö: Rósa & Björk (Hildur #2)

 

Luin sarjan toisen osan heti perään. Olin pahassa flunssassa ja nämä tuntuivat juuri sopivan yksinkertaisilta luettavilta 38+ asteen kuumeessa. Tämä toinen osa jatkuu melko suoraan edellisen lopusta. Alussa takautumassa kaksi miestä suunnittelee jonkin asian salaamista, osana sitä toisen, lääkärin, tarkoitus olisi hävittää potilastietoja. Tosin Islannissa sähköinen on sähköinen potilastietojärjestelmä vuodesta 2004 alkaen, jonka kanssa ei ole yksittäisen lääkärillä käytännössä mitään mahdollisuutta hävittää potilastietoja.

Kun kirja pääsee varsinaisesti alkuun, ammutaan hämäräperäisiä tekoja tehnyt kunnallispoliitikko, jolla on tapana vaikuttaa kiristämällä ja uhkailemalla paikallisiin päätöksiin oman taloudellisen hyötynsä turvatakseen. Nyt hänen kotoaan löytyy alastonkuvia toisen paikallispoliitikon puolisosta, joita hän oli ilmeisesti ajatellut käyttää kiristykseen kaavoitusasiassa. Ei ehkä kaikkein fiksuimman tuntuinen suunnitelma, minulla on suhde vaimoosi, kiristän sinua sillä vaikuttaa todella huonolta tavalta kiristää jotakuta. Melkein voisi kuvitella, että tulos olisi aika tasan päinvastainen kuin tavoiteltu. 

Toisena juonena Hildur selvittää kadonneiden sisartensa tarinaa. Erinäisten lähinnä sattumien kautta hän on löytänyt uusia johtolankoja, ja asiat eivät ehkä olekaan mitä ja on lapsuudestaan asti ajatellut olevan. 

Ehkä hiukan ujuvamman kirjoitettu kirja kuin edellinen osa. Mitään erityisen vaikuttavaa tässäkään osassa ei ollut, kielellisesti se oli aika simppeliä (ja juuri hyvää luettavaa kovassa kuumeessa). Juoni oli ihan vetävä perusdekkarijuoni, ei siinäkään maa ihmeessä mielessä järähdellyt. Hiukan ihmetyttää tämän sarjan saama suunnaton suosio? Kuunneltuna varmaan molemmat kirjat toimivat paremmin kuin luettuna, kun ei pystyy palaamaan taaksepäin tekstissä miettimään kirjallisia “hienouksia” samalla tapaa.  

360 pp. 

Satu Rämö: Hildur (Hildur #1)

Jättimäisen suosion saanut Islantiin sijoittuva, maassa asuvan suomalaisen kirjoittama dekkari. Hildur on pikkupaikkakunnan poliisi, joka vastaa paikallisesta “kadonneiden lasten yksiköstä” (Kun kyseessä muutamien tuhansien ihmisten, tai ehkä kymmenen tuhannen, asuttama alue, niin oikeastiko siellä katoaa lapsia niin usein, että tarvitaan oikein yksikkö tätä varten?). Hildurilla on oma trauma: hänen pienet sisaruksensa ovat kadonneet lapsina koulumatkalla jälkeäkään jättämättä. Pian tämän jälkeen hänen vanhempansa kuolivat auto-onnettomuudessa, hän itse on ollut tämän jälkeen tätinsä kasvattama. Hän työskentelee pikkuisen paikkakunnan poliisilaitoksella, jonne saapuu kesäharjoittelijaksi suomalainen poliisiopintojensa loppuvaiheessa oleva mies, Jacob, jolla on tietenkin omat traumansa; hänen norjalainen ex-vaimonsa yrittää eristää ja vieraannuttaa Jacobin pojan isästään.

Varsinaiset tapahtumat saavat alkunsa, kun lumivyöryn alle jääneestä mökistä löytyy kuollut mies. Tämä osoittautuu olleen kuollut jo ennen lumivyöryä, murhattu. Kuollut mies on poliisin tuttu, hänellä oli tapana houkutella karanneita teinejä kotiinsa ja ainakin paljastella itseään. Poliisilla ei ollut ollut mistään muusta näyttöä, joten vankilaan tätä ei oltu saatu. Miehen suusta löytyy vaaleita hiuksia. 

Jo aikaisemmin oli kiero asianajaja jäänyt auton alle, hänet oli yliajettu omalla autollaan toistuvasti. Myös tämän suusta löytyi vaaleita hiuksia. Eikä hän jää viimeiseksi uhriksi. 

Juoni oli aika tavanomainen dekkarijuoni, ja ihan kohtalaisen vetävä sinällään. Mitään erityisen poikkeuksellista siinä ei ollut, ja kielellisesti kirja ei ollut mitenkään erityisen hyvä, pikemmin päinvastoin, Kieli on melko yksinkertaista, lauseet lyhyitä ja välillä jäykähköjä, melkeinpä jotenkin käännetyn vaikutelman antavia. Matkailutietoa kirjassa myös annosteltiin aika raskaalla kädellä, kaikki Islantia koskevat asiat selitettiin aivan puhki ja kuvailtiin erittäin yksityiskohtaisesti. Kyllä niistä aika suuren osan olisi asiayhteydestä ymmärtänyt. Muutenkin vähän selittelevä vaikutelma tuli kirjasta. Mielenkiintoisena yksityiskohtana koko Islannissa ei kuulemma ole kuin yksi patologi. Taitaa melkoisen työllistetty kaveri - tämä korjattiin kyllä toisessa osassa sarjaa.   

364 pp. 

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa : väärässä olemisen historia

 

Tämän vuoden Finlandia-palkinnon voittanut kirja. Kirjassa kirjailija käy tilintekoa suhteestaan äitiinsä. Äiti on juuri kuollut. Hänellä oli ollut pitkä alkoholitausta ja tyttären ja äidin suhde oli oikeastaan aina ollut kaukana auvoisesta. Äiti on kuollut pitkän sairastamisen jälkeen, ja tytär käy mielikuvituksessaan keskustelua tämän kanssa asioista, jotka äidille olivat tärkeitä ja siitä mikä äidin tausta oli. Yllättävän vähän oikeastaan heidän suhdettaan käsiteltiin, enemmän kirja painottui siihen, miksi äiti oli sellainen kuin oli ja osittain sukupolvien ylittävän trauman merkitykseen perheessä. Kirjailija kerää listaa äidille tärkeistä asioista “mukaan hautaan”. Lista koostuu erilaisista asioista konkreettisista abstrakteihin välillä “villatakki” ja “tuska päässä”. Kaikki listan ilmiöt ja asiat kirjassa käsitellään ainakin jossain laajuudessa.   

Kirja mielestäni oli ihan hyvä, mutta se ei herättänyt suunnatonta ihastusta, eikä ole lukemistani Finlandia-voittajista puolivälin yläpuolella. En ole tämän kirjailijan teoksia koskaan aikaisemmin lukenut, ja käsittääkseni hänen muutkin kirjansa kertovat hänen sukunsa vaiheista.  Elämä alkoholisti/ilmeisesti jonkinasteisen frontaalivamman saaneen äidin kanssa on varmasti ollut raskasta, mutta kirja maistui hiukan henkilökohtaiselta terapiatyöltä, enkä ihan varma mitä se ulkopuolisille kuuluu tai antaa. Kielellisesti se oli hyvä, mutta vähän liikaa siinä oli paikoitellen ärsyttäviä tajunnanvirta kielijippoiluita kerronnassa ilman oikein hyvä perustetta. Mitään suurta houkutusta palata kirjoittajan aikaisemmin perhetarinaa käsitteleviin teoksiin tästä ei herännyt.  

The book that won this year's Finlandia Prize. In the book, the author reflects on her relationship with her mother, who has just passed away. The mother had a long history of alcoholism, and the relationship between the daughter and the mother had never been idyllic. The mother passed away after a long illness, and in her imagination, the daughter engages in a conversation with her about things that were important to the mother and the background of her life. The book doesn't delve much into their relationship; instead, it focuses more on why the mother was the way she was and partly on the significance of intergenerational trauma in the family. The author compiles a list of things important to the mother to take "to the grave." The list includes various items, from concrete to abstract, ranging from a "woolen sweater" to "anguish in the head." All the phenomena and things on the list are explored to some extent in the book.

In my opinion, the book was decent but didn't evoke tremendous enthusiasm, and it doesn't rank above the halfway mark of the Finlandia winners I've read. I haven't read any of this author's works before, and as far as I understand, their other books also recount the history of her family. Life with an alcoholic or presumably someone who suffered some form of frontal lobe injury must have been challenging, but the book felt a bit like personal therapeutic work, and I'm not entirely sure how much it belongs to or offers outsiders. Linguistically, it was good, but at times, there were annoying stream-of-consciousness linguistic quirks in the narrative without a solid justification. There wasn't a strong desire to revisit the author's earlier works dealing with family stories after reading this one.

276 pp

Maijastina Kahlos: Taikakirja

Kirja kertoo taikuuden, noitumisen ja magian historiasta. Nämä aiheet ovat läpi historian olleet toisaalta epäilyttäviä ja niistä on voitu saada kuolemantuomio, mutta aina on ollut hiukan hämärä jakolinja sen suhteen, mikä on uskontoa ja mikä kiellettyä taikuutta. Toisaalta taikuus on suojelevat amuletit, pikku loitsut ja vastaavat olivat osa jokapäiväistä elämää, ja osittain vanhat ”pakanalliset” tavat säilyivät ja sulautuivat uudenpiin kristillisiinkin tapoihin. Usein on myös ollut niin, että omat uskonnolliset tapamme ovat olleet oikeita, kun taas toisen uskonnon tavat ovat näyttäytyneet kammottavana magiana – ja päinvastoin. Koska yliluonnollinen on ollut "totuutta", erityisesti vahinkoa aiheuttava taikuus on aina ollut erittäin tuomittavaa ja usein kuolemantuomion arvoista. Myös ennustamiseen suhtauduttiin erittäin tuomitsevasti, koska sen katsottiin voivat horjuttaa valtiaiden asemaa. Tosin hieman valistuneemmillakin ajoilla, vaikka magian tuomitsevat lait ovat olleet voimassa, tuomion saamiseksi on tarvittu varma näyttö, jonka hankkiminen ei tietysti ollut erityisen helppoa.

Kirja tarjoaa kiinnostavan yleiskatsauksen taikakeinojen ja niitä hallitsemaan luotujen lakien historiaan. Se päättyy ehkä hieman liian varhaiseen vaiheeseen, sillä taikuudella ihmisiä huijaavat eivät ole mihinkään vieläkään kadonneet. Ehkä myös hieman kevyempi sävy ja runsaammat anekdootit olisivat voineet parantaa teosta; nyt se paikoitellen tuntui hiukan liian akateemisen oppikirjamaiselta.

The book tells the history of magic, witchcraft, and sorcery. These topics have, throughout history, been both suspicious, and one could face the death penalty for them. Yet, there has always been a somewhat blurred line between what is considered religion and what is forbidden magic. On the one hand, magic, including protective amulets, small spells, and the like, was a part of everyday life. Some old "pagan" practices even persisted and merged with newer Christian customs.

Often, our own religious customs have been deemed correct, while the practices of another religion have been seen as horrifying magic – and vice versa. Since the supernatural was considered to be "true," particularly harmful magic has always been highly condemned and often worthy of the death penalty. Predictions, too, were viewed with extreme disapproval, as they were believed to undermine the authority of rulers. However, in somewhat more enlightened times, even though laws condemning magic have been in place, obtaining solid evidence for a conviction has, of course, not been particularly easy.       

The book provides an interesting overview of the history of magical practices and the laws created to govern them. It concludes, perhaps a bit too early, as those who deceive with magic have not disappeared to this day. Perhaps a slightly lighter tone and more anecdotes could have improved the work; at times, it felt a bit too much like an academic textbook.

239 pp.

Ulla Koskinen: Suomessa selviytymisen historiaa kivikaudelta keskiajalle ja 1900-luvun alkuun

Mukavasti kirjoitettu ja vetävä historiankirja siitä, millaista ja kuinka erilaista eläminen menneisyyden maailmassa oli ja kuinka asiat muuttuivat vähitellen toisenlaisiksi satojen vuosien kuluessa. Kirjassa käydään läpi ruokakulttuuria, työn tekemistä ja tekniikka, terveyttä, tekniikkaa ja sosiaalista elämää seurustelutavoista vapaa-ajanviettoon. Aika raskasta, mutta toisaalta sosiaalista – välillä varmasti liiankin – elämä on menneisyydessä ollut. Eettinen taso ei nykyajan näkökulmasta vaikkapa lasten kohtelussa ole kovin korkealla tasolla ollut, mutta toisaalta eipä ehkä aina ole paljon vaihtoehtojakaan ollut, kun pelkkä hengissä pysyminenkin oli vaativaa eikä kaikilta aina edes onnistunut.  

It is a beautifully written and compelling history book about what living in a world a hundred years older was like and how things gradually changed throughout hundreds of years. The book covers food culture, work and technology, health, technology, and social life from socializing to leisure activities. Life in the past has been both physically demanding and, on the other hand, social –  probably too much sometimes. From the present perspective, the ethical standards may not have been very high, especially in the treatment of children. Still, on the other hand, perhaps there haven't always been many choices when basic survival has been at stake.    

 293 pp