Ritva Kylli: Ruokaa reissussa : Suomen matkaruokahistoria kuivalihasta laivabuffetiin

Jatkoa Suomen ruokahistoria -kirjalle. Tämä kirja kertoo eväiden ja matkalla tapahtuvan syömisen historiasta, alkaen jalkapatikkamatkoista ja päätyen lentokoneiden ruokailuun. Kirja tuntui välillä painottuvan aika vahvasti itse matkailuun, jolloin ruoka jäi jopa lähes sivuasiaksi. Siitä paljastui kuitenkin mielenkiintoisia yksityiskohtia: esimerkiksi junien alkuaikojen pakollisia veden tankkauspysähdyksiä jopa hiukan pitkitettiin, jotta matkustajat ehtivät käydä ruokailemassa ja kahvilla rautatieasemilla. Asemaravintoloiden ruoka oli aikalaisarvioiden mukaan huonossa maineessa – ruokailu oli kiireistä, ja leivät olivat kuivia känttyjä. En tiedä, miten se oikeasti toimi; ilmeisesti asemaravintolat olivat kovin suosittuja – mutta miksi ja miten ruoka olisi silti jäänyt seisomaan pitkäksi aikaa?

Kirja oli ihan sujuvasti kirjoitettu, mutta ei ollut yhtä kiinnostava kuin edeltäjänsä ja vaikutti välillä jopa hieman pitkitetyltä. Myöskään matkailun historia ei ainakaan minua kovin paljon kiinnostanut. Kirja oli kuitenkin lukemisen arvoinen.

508 pp. 

Karsten Dusse: Murhat ja mindfulness (Achtsam morden #1, Achtsam morden am Rande der Welt)

Komediallinen rikosromaani, jossa urallaan umpikujaan ajautunut asianajaja Börn Diemel päätyy tulevan ex-vaimonsa suosituksesta mindfulness-opetukseen. Börn työskentelee arvostetussa ja suuressa asianajotoimistossa, mutta on joutunut edustamaan rikollispomoa, mikä ei ole paras ratkaisu kunnianhimoisen uran edistämisen kannalta. Tämä on vienyt hänen uransa sivuraiteille.

Nyt rikollispomo on pahassa pulassa tapettuaan kilpailevan pomon kakkosmiehen bussilastillisen kännyköillään kuvaavia koululaisia todistaessa tapahtumaa. Börn joutuu hankalaan välikäteen, sillä hän on luvannut pienelle tyttärelleen kokonaisen viikonlopun mukavaa isä-tytär-aikaa rikollispomon omistamalla ylellisellä huvilalla. Aiemmin Börn olisi stressaantunut ja ehkä peruuttanut isätytär-suunnitelmat (samalla pilaten loputkin suhteensa puolisoonsa), mutta nyt hän suhtautuu tilanteeseen mindfulnessin ohjaamalla tyyneydellä ja keskittyy ottamaan asiat yksi kerrallaan.

Kun rikollispomo haluaa salamatkustaa Börnin auton tavaratilassa huvilalle ja näkee pikkutytön mukanaolon vain kätevänä harhautuksena poliisia varten, Börn päättää jälleen käsitellä tilanteen vaiheittain. Niinpä hän ottaa rikollispomon mukaansa. Huvilalle päästyään hän ei pidä kiireellisenä rikollisen autosta päästämistä – asia kerrallaan. Helteisessä säässä ongelma lopulta ratkeaa itsestään muutamassa tunnissa, eikä vaarallisesta rikollisesta tarvitse enää kantaa huolta. Tosin rikollisen lähimmät alaiset, kilpaileva rikolliskopla ja poliisi haluavat kaikki saada käsiinsä terminaalisesta lämpötilan noususta kärsineen rikollispomon, kukin omista syistään. Börnin täytyy vain teeskennellä välittävänsä viestejä pomolta, pysyä hengissä, pitää pokkansa kaikissa tilanteissa (jossa mindfulness sopivasti auttaa) ja löytää tyttärelleen sopiva päivähoitopaikka.

Kyseessä on sulavasti kirjoitettu ja hauskasti ironinen kirja, jossa mindfulnessilla saavutettu tyyneys auttaa kohtaamaan pahimmatkin vastoinkäymiset. Juonen käänteet ovat piristävän omaperäisiä, ja päähenkilö on itseironisen häikäilemätön. Kirjan tyyli tuo mieleen Antti Tuomaisen teokset, mutta tämä on mielestäni paremmin kirjoitettu, juoneltaan omaperäisempi ja vielä hauskempi. Sarjaan kuuluu myös jatko-osia – toivottavasti niitäkin vielä käännetään.

A comedic crime novel in which attorney Björn Diemel, whose career has reached a dead end, ends up taking mindfulness classes at the recommendation of his soon-to-be ex-wife. Björn works at a prestigious and large law firm but has found himself representing a crime boss—hardly the best choice for advancing an honorable career, and one that has steered him off course professionally.

Now, the crime boss is in serious trouble after killing the second-in-command of a rival gang in front of a busload of schoolchildren, all recording the incident on their phones. Björn finds himself in a tricky position because he has promised his young daughter an entire weekend of quality father-daughter time at a luxurious villa owned by the crime boss. In the past, Björn might have panicked and canceled the weekend (ruining his relationship with his wife even further), but now he approaches the situation with mindfulness-induced calm, taking things one step at a time.

When the crime boss insists on stowing away in Björn’s car trunk to the villa and sees the little girl’s presence merely as a convenient distraction for the police, Björn decides to deal with things incrementally. He brings the crime boss along. Once they reach the villa, Björn doesn’t consider it particularly urgent to let the man out of the car—one thing at a time. In the sweltering heat, the problem eventually resolves itself within a few hours, and the dangerous crime boss is no longer a concern. However, the man’s closest associates, a rival gang, and the police are all eager to get their hands on the overheated criminal, each for their own reasons. Björn must pretend to relay messages from the boss, stay alive, keep his composure in every situation (where mindfulness proves helpful), and find an appropriate daycare for his daughter.

This is a smoothly written and delightfully ironic novel where mindfulness-induced serenity helps the protagonist tackle even the most daunting challenges. The plot twists are refreshingly original, and the protagonist is self-deprecatingly ruthless. The book’s style is reminiscent of Antti Tuomainen’s works, but in my opinion, this is better written, more original in plot, and even funnier. There are more books in the series—hopefully, the sequels will also be translated.

349 pp. 

Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä

Tämän vuoden Finlandia-palkinnon voittanut kirja kertoo eri aikatasoilla Kosovossa syntyneen ja lapsena Suomeen pakolaisena muuttaneen pojan tarinan. Hän vietti vuonna 1996 Kosovossa kesän isovanhempiensa kanssa ja koki tuolloin traumaattisia asioita. Maa oli tuolloin vielä lähes sodassa, ja kaikki oli vaarallista ja alkeellista. Hänen isoisänsä oli varsin vastenmielinen henkilö, joka teki pahoja asioita monella tapaa eikä suvainnut tai ymmärtänyt herkkää, toisessa ympäristössä kasvanutta poikaa. Myöhemmin aikuisena hän palaa vanhaan kotimaahansa äitinsä kanssa, jolloin vanhat muistot ja katkeruus palaavat elävänä mieleen.

Vimmaisuudessaan ja tajunnanvirtaisuudessaan kirja toi mieleen Ida Rauman Hävitys-teoksen. Teksti on kokonaisuudessaan purkauksenomaista ajatusten, tunteiden ja muistojen virtaa. Tapahtumat, joita kertoja on kokenut, ovat todella rajuja ja traumaattisia, niin Kosovossa kuin Suomessa, jossa poika kohtasi koulussa ennakkoluuloja ja suoranaista rasismia. Vaikka tapahtumien rajuus oli käsinkosketeltavaa, sitä oli ehkä kuitenkin vähemmän kuin Bollassa, jossa oma sietokykyni jo hieman ylittyi. Osaltaan siihen vaikuttaa ehkä se, että tässä päähenkilö oli uhri, ei pahojen tekojen päätekijä, kuten Bollassa.

Kielellisesti kirja oli kokonaisuudessaan hienoa työtä, vaikka aiheen ja tapahtumien kannalta se oli ajoittain ahdistava – pahuutta maailmassa ja etenkin sotien jälkimainingeissa löytyy. En tiedä, oliko kirjassa oikein yhtään hyväksi ihmiseksi luokiteltavaa henkilöä. Jopa minäkertojalla oli omat, ei aina niin hienot, piirteensä. Toisaalta itselleni jäi kirjasta myös hieman hämmentynyt olo. Se on mielestäni kuitenkin Finlandia-voittajien keskitason yläpuolella.

Kirja oli lukupiirin käsiteltävänä, ja erityisesti sen kieltä kiiteltiin.

This year’s Finlandia Prize-winning book tells a story spanning different time periods about a boy born in Kosovo who moved to Finland as a refugee during his childhood. In 1996, he spent a summer in Kosovo with his grandparents, where he experienced traumatic events. At the time, the country was still on the brink of war, and everything was dangerous and primitive. His grandfather was a rather unpleasant person who committed various reprehensible acts and neither accepted nor understood the sensitive boy, who had grown up in a different environment. Later, as an adult, the protagonist returns to his old homeland with his mother, and old memories and bitterness resurface vividly.

In its intensity and stream-of-consciousness style, the book brought Ida Rauma’s Destruction to mind. The text is an outpouring of thoughts, emotions, and memories. The events described are extremely harsh and traumatic, both in Kosovo and Finland, where the boy faced prejudice and outright racism at school. Although the events were severe, they perhaps felt less so compared to Bolla, where my own tolerance was somewhat exceeded. This might be partly because in this book, the protagonist is a victim rather than the main perpetrator of harmful actions, as in Bolla.

Linguistically, the book was an impressive achievement overall, even though its subject matter and events were occasionally distressing – there is much darkness in the world, especially in the aftermath of wars. I’m not sure if there was a single person in the book who could be classified as truly good. Even the narrator himself had some not-so-admirable traits. On the other hand, the book left me somewhat puzzled. Nevertheless, I believe it ranks above average among Finlandia Prize winners.

The book was discussed in a book club, and its language, in particular, received much praise.

279 pp. 

 

Han Kang: Älä jätä hyvästejä (We Do Not Part)

Entinen sanomalehden toimittaja Kyungha on masennuksen vuoksi pysytellyt pitkään kotonaan, mietiskellen jopa itsemurhaa. Hän ei kuitenkaan ole osannut päättää, kenen vaivaksi asioidensa järjestämisen jättäisi, joten ei saanut aikaiseksi itsensä tappamista. Eräänä aamuna hän saa puhelun vanhalta ystävältään ja työtoveriltaan Inseonilta, joka pyytää häntä saapumaan pikaisesti sairaalaan. Kun Kyungha saapuu paikalle, hänelle selviää, että Inseon on loukannut sormensa vakavasti ja tarvitsee jatkuvaa sairaalahoitoa. Inseon pyytää Kyunghaa lähtemään välittömästi kaukana maaseudulla sijaitsevaan kotiinsa hoitamaan lemmikkilintuaan, joka on vaarassa kuolla nopeasti ilman huolenpitoa.

Kyungha lähtee pitkälle matkalle saarelle, jossa Inseon asuu. Matka ei ole helppo, sillä hänen täytyy kulkea lumimyrskyn ja auraamattomien teiden halki. Koettelemusten jälkeen hän viimein saapuu perille. Myöhemmin myös Inseon ilmaantuu paikalle – vaikka tämän pitäisi olla mahdotonta. Ehkä kyseessä on vain Inseonin haamu, ja tämä on oikeasti kuollut sairaalassa.

Inseon kertoo perheensä historiasta ja Korean sodan aikana saarella tapahtuneesta joukkomurhasta, jossa kuoli tuhansia ihmisiä, mukaan lukien hänen perheenjäseniään. Inseonin äiti käytti vuosia elämästään selvittääkseen tapahtumia ja etsiäkseen mahdollisesti eloon jääneitä omaisiaan. Keskustelun myötä paljastuu Inseonin suvun poikkeuksellisen raskas tarina.

Kirja oli vaikuttava ja kertoi kansanmurhasta, joka oli minulle täysin uusi asia. En tiennyt Korean sotaan liittyneen tällaisia tapahtumia. Teos on varmasti merkityksellisempi korealaisille itselleen, mutta sen kuvaamat järisyttävät tapahtumat herättävät tunteita mistä tahansa näkökulmasta katsottuna. Kirja toi mieleen Murakamin tyylin: siinä ei voinut olla täysin varma, mikä oli totta ja mikä ei. Moni asia osoittautui nähtävästi harhaksi, mutta minkälaisesta harhasta oli kyse, jäi ainakin minulle epäselväksi – jopa se, oliko Kyungha enää edes elossa kirjan loppupuolella. Kirja herätti kiinnostusta tutustua kirjailijan muihinkin teoksiin. 

A former newspaper journalist, Kyungha, has been confined to her home for a long time due to depression, even contemplating suicide. However, she couldn’t decide whose burden it would be to handle her affairs afterward. One morning, she receives a call from an old friend, Inseon, who urgently asks her to come to the hospital. Upon Kyungha’s arrival, she learns that Inseon has severely injured her finger and requires ongoing hospitalization. Inseon asks Kyungha to immediately travel to her home in the remote countryside to take care of her pet bird, which might die without proper care.

Kyungha embarks on a long journey to the island where Inseon lives. The journey is not easy, as she must traverse through a snowstorm and unplowed roads. After numerous trials, she finally arrives at her destination. Later, Inseon also appears at the house—despite it being seemingly impossible. Perhaps it is just Inseon’s ghost, and she has actually died in the hospital.

In any case, Inseon shares the history of her family and a massacre that occurred on the island during the Korean War, claiming the lives of thousands of people, including her family members. Inseon’s mother spent years of her life trying to uncover the truth about the events and searching for any surviving relatives. Their conversation reveals the exceptionally tragic story of Inseon’s family.

The book was powerful and recounted a genocide entirely new to me. I hadn’t known such events were connected to the Korean War. The work is undoubtedly more significant to Koreans themselves, but the harrowing events it depicts evoke deep emotions from any perspective. The book reminded me of Murakami’s style: it left me uncertain about what was real and what wasn’t. Many things turned out to be illusions, but the nature of these illusions remained unclear to me—even whether Kyungha herself was still alive by the end of the book.

268 pp

R.F. Kuang: Babel

A rare book, this fantasy novel is based on linguistics and takes place in an alternate 1800s. It follows a young man whose family dies in an epidemic. He is raised by a British university professor, Professor Lowel, who is most likely his biological father, though this is never openly admitted. The boy chooses the British name "Robin Swift," inspired by his love for Gulliver’s Travels. Gifted in languages, he learns them with ease. Eventually, he moves to London with Professor Lowel, where private tutors continue his linguistic education.

Robin later enrolls at Oxford, specifically in the translation academy known as Babel. This is the only part of the university that accepts non-white students and even women. The translation department is critical to the British Empire, as its enchanted silver powers everything from water systems to carriages and warships. The magic of the silver works through the imperfect translations of words. Since translations can never be entirely accurate, the subtle differences in connotations and meanings between two translations generate a magical tension, which manifests as effects tied to those differing meanings.

Students from colonized countries are especially valued because of their fluency in their native languages, allowing them to create new and effective word pairs to be inscribed on silver rods. However, this process essentially robs these students' cultures of their linguistic heritage, forcing them to serve the British Empire.

In Robin’s class, there are four students, only one of whom is white. While blatant racism exists at Oxford, these students are still relatively privileged compared to others in the university. Over time, Robin and his classmates uncover a secret society called Hermes, which opposes British colonialism.

The plot takes a darker turn when the students travel to China as translators for trade negotiations. The British, intent on selling opium to China, seem to be deliberately inciting conflict, leading to the brewing war that mirrors actual historical events. As tensions escalate, the students find themselves joining the rebels, determined to prevent the war and the colonial expansion of the British Empire. This rebellion comes at great personal cost, and not everyone survives the ensuing struggle.

The book speaks strongly against colonialism, racism, and capitalism, and it champions the cause of revolution. However, it sometimes feels like it is written for a younger audience, with a fairly simplistic and starkly black-and-white moral framework. The protagonists are young and inflexible in their convictions, and the British government is portrayed as unreasonably intractable, refusing to negotiate with the rebels.

This lack of nuance extends to the depiction of characters, as the book offers no redeeming qualities for white people aside from a few members of a workers' union who assist in the translators' mutiny. The main characters themselves feel underdeveloped and one-dimensional, which left me somewhat disappointed. Having read positive reviews, I had expected more from the book. 

544pp.

Jyrki Nissi: Kuolema keskiajalla: Hyvä kuolema mustan surman ajan Euroopassa

Tietokirja siitä, mitä kuolema merkitsi keskiajalla. Kirja perustuu pääasiassa ilmoituksiin tapauksista, joissa "kuollut" henkilö heräsi henkiin pyhimyksille osoitettujen rukousten tai lupausten jälkeen. Tämä oli tuolloin erittäin tärkeää, sillä vaikka "henkiinherääminen" olisi ollut lyhytkestoinen, sen avulla voitiin suorittaa kuolemaan liittyvät keskeiset rituaalit, kuten viimeinen voitelu ja syntien tunnustaminen. Ilman näitä kuolema nähtiin "epäonnistuneena", ja äkkikuolemaa, jossa rituaalit jäivät toteuttamatta, pidettiin kammottavana – lähes itsemurhan veroisena.

Kuolema oli tuohon aikaan myös sosiaalinen tapahtuma, ja oli täysin normaalia, että lähes satunnaisetkin ohikulkijat kokoontuivat kuolinvuoteen äärelle. Kirjan ongelma on sen toisteisuus: se koostuu hyvin samankaltaisista tapauskertomuksista, jotka etenevät lähes identtisesti. Oikeastaan odotin koko kirjan ajan, milloin päästään kuvaamaan "tavallista" kuolemaa, mutta sellaista ei juuri ollut mukana. Kaikki käsitellyt tapaukset liittyivät ihmeenomaisiin henkiinheräämisiin.

Kirjassa ei juurikaan kerrottu esimerkiksi hautajaisten järjestelyistä, muistotilaisuuksista, hautausmaista tai muista käytännön asioista. Myös testamenttien laatimiseen, niiden sisältöihin tai mahdollisiin riitoihin liittyvä tieto olisi ollut kiinnostavaa. Aiheesta olisi varmasti löytynyt oikeudenkäyntimateriaalia, mutta sitä ei ollut hyödynnetty. Kirjassa mainittiin vain, että testamentin tekeminen oli tärkeää, ja erityisesti sen varmistaminen, että merkittävä osa perinnöstä ohjautui kirkolle, jotta vainajan aikaa kiirastulessa saataisiin lyhennettyä.

Kaiken kaikkiaan kirja jäi pettymykseksi. Se käsitteli kuoleman käsitettä hyvin kapeasti, keskittyen pelkästään ihmetarinoihin.

381 pp.

Antti Tuomainen: Hirvikaava (The Moose Paradox, Rabbit Factor #2)

Jatkaa mustan huumorin humoristista sarjaa. Entinen vakuutusmatemaatikko ja nykyinen lasten leikkipuiston omistaja on juuri saanut puiston talouden suunnilleen kuntoon, kun matkaan tule mutkia. Hänen veljensä, jolta hän puiston peri, ilmaantuu paikalla hyvin vahvasti elossa. Hän haluaa päästä mukaan puiston toimintaan - ikävä kyllä veljen suunnitelmat ovat kovin korkealentoisia eivätkä oikein ole toteuttamisen arvoisia. Samaan aikaan puiston laitteiden päätoimittaja on vaihtanut omistajaa, ja jostain syystä kieltäytyy myymästä uutta, vetonaulaksi hyvin sopivaa huvipuistolaitetta, hirvihyppyä. Heikomman, jopa lapsille vaarallisen laitteen, he taas olisivat myymässä, jopa pakottamalla. Ja samalla hiukan epämääräinen, upporikas, firmojen uudelleen brändäämisellä ja kaupallistamisella rikastunut liikemies tekee puistosta ostotarjouksen, joka on liian hyvä torjuttavaksi, etenkin veljen mielestä. 

Kirja on mustaa huumoria, joka on kaukana realistisesta. Olisivatkohan asiat ratkenneet poliisille juttelemalla heti alussa? Kyllä, mutta sitten ei olisi ollut kirjaakaan. Eikä suurta logiikkaa ei oikein kenenkään ratkaisuissa ollut, yleensä ratkaisut tehtiin paljolti siksi, että niiden avulla päädyttiin entistä absurdimpaan tilanteeseen.  Kirja oli heikompi kuin edellinen osa, enkä ihan varma ole kuinka paljon pidin kirjoitustyylistäkään. 

This book continues the humorous series with a touch of dark comedy. A former actuary and now the owner of a children’s playground has just about gotten the park's finances in order when complications arise. His brother, from whom he inherited the park, shows up very much alive. He wants to get involved in the park's operations. Unfortunately, his plans are overly ambitious and not particularly feasible.

At the same time, the park's main equipment supplier has changed ownership and, for some reason, refuses to sell a new amusement ride, Moose Jump, which would be a great attraction. Instead, they’re trying to push a weaker and potentially dangerous ride, even to the point of coercion. Meanwhile, a somewhat shady, fabulously wealthy businessman, who has made his fortune rebranding and commercializing companies, makes an offer to buy the park. The offer is too good to refuse, especially in the brother's eyes.

Dark humor is far removed from realism. Could the problems have been solved by talking to the police right from the start? Yes, but then there wouldn’t have been a book. There wasn’t much logic in anyone's decisions—solutions were mostly chosen to escalate the situation's absurdity. The book was weaker than the previous installment, and I’m not entirely sure how much I liked the writing style, either.

303 pp.

Satu Rämö: Jakob (Hildur #3 )

Edelliset tämän sarjan osat luin viime talvena infektiossa, joten nyt jouluflunssassa tartuin seuraavaan osaan ajatellen, että kyseessä on sopivaa kuumeluettavaa, joka ei ole liian suurta ajatustyötä vaativaa. Ja niinhän olikin. 

Kirja alkaa kalankasvatuslaitoksen altaasta löytyneestä kalojen järsimästä ruumiista. Osoittautuu, että mies on kuollut huumeiden yliannokseen, koska yksi hänen nielemistään huumepusseista oli puhjennut. Mutta miten hän päätyi sinne, minne oli päätynyt? Ja jos takana olisivat olleet huumekauppaan liittyneet syyt, miksi ehjiä huumepusseja ei oltu kaivettu ulos? Mies oli työskennellyt myös luonnonsuojeluorganisaatiossa. Myöhemmin toiselle luonnonsuojelijalle juotetaan tyrmäystippoja ja hänen hiuksensa poltetaan, eivätkä väkivaltaiset teot eivät jää tähän. Pahoinpitelyt vaikuttavat noudattavan vanhan islantilaisen kansanrunon kaavaa? Miksi ihmeessä joku näin toimisisi?

Samalla Jacobilla, Suomesta tulleella poliisiharjoittelijalla, on oma koettelemus: huoltajuusriidan viimeisin osa. Hänen ex-vaimonsa on tehnyt kaikkensa saadakseen ja pitääkseen yksinhuoltajuuden ja on mustamaalannut Jakobia parhaansa mukaan. Mahdollisuudet eivät näytä hyviltä, mutta Jakob vielä yrittää parhaansa mukaan. Uusi oikeudenkäynti alkaa Rovaniemellä. Tästä taistelussa tapahtuu sitten varsinainen yllätys ja Jakob löytää itsensä erittäin hankalasta tilanteesta. 

Asioita kirjassa tapahtuu varsin paljon, ja ne lopulta kyllä siististi pinoutuivat kasaan. Suomen tapahtumilla ja Islannin tapahtumilla ei sentään yhteyttä löytynyt. Ihan viihdyttävä kirja, mutta ei siinä ollut mitään erityisen mieleen jäävää. Itseasiassa pari päivää lukemisen jälkeen en ollut ollenkaan muistaa, että tämä oli viimeksi lukemani kirja. Kielellisesti kyseessä oli suhteellisen yksinkertaista, eikä se mitenkään mielenjäävää tekstiä ollut tyylillisestikään. Esitelmöintiä kirjassa oli ehkä vähän vähemmän kuin joissain aikaisemmissa osissa. Uskottavuus ei ollut kovin korkealla tasolla kummankaan maan tapahtumissa. Ja jännästi Jakobin persoonallisuutta oli kirjoitettu uudestaan aika rankalla kädelle siihen verrattuna minä hänen edellisissä osissa tuli tuntemaan, hän vaikutti paikoitellen ihan eri ihmiseltä.  

I read the previous parts of this series last winter while I had an infection, so this time during a Christmas flu, I picked up the next part, thinking it would be suitable fever reading that wouldn't require too much mental effort. And indeed, it was.

The book begins with a body, gnawed on by fish, found in a fish farming facility's pool. It turns out the man died from a drug overdose because one of the drug packets he had swallowed burst. But how did he end up where he was found? And if the reasons behind it were linked to drug trafficking, why weren’t the intact drug packets retrieved? The man had also worked for a conservation organization. Later, another environmentalist is drugged with knockout drops, and her hair is burned, and the violent acts don't stop there. The assaults seem to follow the pattern of an old Icelandic folk poem. Why on earth would someone act this way?

Meanwhile, Jacob, a police trainee from Finland, has his own ordeal: the latest chapter in a custody battle. His ex-wife has done everything she can to gain and retain sole custody, tarnishing Jacob’s reputation to the best of her ability. The odds don't look good, but Jacob is still trying his best. A new court hearing begins in Rovaniemi. During this battle, an unexpected turn of events occurs, and Jacob finds himself in a very tricky situation.

A lot happens in the book; in the end, everything comes together neatly. However, there was no connection between the events in Finland and Iceland. It was quite an entertaining book, but nothing particularly memorable about it. In fact, a couple of days after reading it, I had almost forgotten that it was the last book I’d read. The language was relatively simple and it wasn’t particularly striking stylistically. Perhaps there was less lecturing than in some of the previous parts. The plausibility of events wasn’t very high in either country. Interestingly, Jacob's personality was rewritten rather heavily compared to how he was portrayed in previous parts, at times making him seem like a completely different person.

399pp

Agatha Christie: He tulivat Bagdadiin (They Came to Baghdad)

 Hiukan poikkeava Agatha Christien kirja. Tässä ei ole kyse murhamysteeristä Englannin maaseudulla, jota leppoisasti teetä juoden selvitellään, vaan kansainvälisestä vakoilusta. Suurvaltojen johtajien on tarkoitus tavata Bagdadissa, mutta tätä tapaamista ja suurvaltojen lähentymistä haluaa sabotoida ryhmä, jonka tavoitteena on tuhota maailma ja rakentaa tilalle oma, "yli-ihmisistä" koostuva yhteiskuntansa.

Bagdadiin yrittää päästä mies, jolla on tietoa tästä salaliitosta, mutta hänen kannoillaan on kokonainen joukko murhaajia. Samaan aikaan Lontoossa kaunis, mutta ei niin kovin ammattitaitoinen sihteeri saa potkut työpaikastaan. Kadulla hän törmää sattumalta komeaan upseeriin, joka on juuri lähdössä Bagdadiin, ja ihastuu häneen oitis. Päätettyään lähteä itsekin Bagdadiin hän saa kuin sattuman kaupalla työn amerikkalaisen naisen avustajana – nainen oli matkalla Bagdadiin, mutta loukkasi itsensä ja tarvitsee apua.

Bagdadissa sihteeri joutuu monenlaisten, eri tahoilta tulevien juonittelujen keskelle.

Erikoinen kirja Christieltä, melkein Le Carren tyyppinen vakoilukertomus. Tapahtumat olivat yllätyksellisiä, mutta paikoitellen ehkä liiankin sattumanvaraisia. Henkilöhahmot olivat hieman karikatyyrimäisiä, etenkin päähenkilö, joka oli samaan aikaan hiukan höpsö tytönhupakko ja älykäs, päättäväiseen toimintaan kykenevä nuori nainen. Christien tuntemus arkeologisista kaivauksista, alueen elämästä ja paikallisista tavoista näkyi kirjassa hyvin – paikalliskuvaus oli erittäin uskottavaa.

Kirja oli myös hyvin kirjoitettu, tietenkin, onhan kyseessä ehkä maailman suosituin kirjailija.

This is a somewhat unusual book by Agatha Christie. It is not a murder mystery set in the English countryside, solved leisurely over tea, but rather a story of international espionage. The leaders of the great powers are set to meet in Baghdad, but this meeting, and their rapprochement in general, is targeted for sabotage by a group whose goal is to destroy the world and build their own society of "superhumans" in its place.

A man with knowledge of this conspiracy is trying to make his way to Baghdad, but a large group of assassins is on his trail. Meanwhile, a beautiful, but not particularly skilled, secretary loses her job in London. On the street, she encounters a handsome officer who is just about to leave for Baghdad. She immediately falls for him. Determined to go to Baghdad herself, she manages, by sheer coincidence, to land a job as an assistant to an American woman who was on her way to Baghdad, but has injured herself and now needs help.

In Baghdad, the secretary becomes entangled in a web of intrigue from multiple directions.

It's a surprising book from Christie, almost like a John le Carré-style spy story. The events were unexpected, though, at times, overly reliant on coincidences. The characters felt somewhat caricatured, particularly the protagonists, who were a rather silly young woman and a smart, determined individual capable of taking decisive action. Christie's knowledge of archaeological excavations, local life, and regional customs was evident in the book; her descriptions of the setting felt very authentic.

The book was also well-written,  as one would expect from perhaps the most popular authors in the world.

287 pp