Wednesday, June 10, 2026

Wexi Korhonen: Pahempi kuin murha (Kari Salo #3)

Seuraava osa “siinä toisessa” tamperelaisessa dekkarisarjassa. Poliisista potkut saanut ja yksityisetsiväksi ryhtynyt Kari Salo on sairaalassa toipumassa edellisen kirjan vammoistaan. Samalla hänellä todettu kurkun alueen syöpä on onnistuttu hoitamaan ilman merkittäviä jälkiseurauksia. Kesken toipumisen hänen huoneeseensa hyökätään ja osaston sairaanhoitaja vammautuu pahasti. Salosta tulee ykkösepäilty, sillä hoitajaa ammuttiin Salon aseella. Salo itse loukkaa selkänsä uudelleen ja lyö päänsä tässä rytäkässä eikä muista tapahtumista mitään. Poliisi kuitenkin tutkii muitakin vaihtoehtoja kuin hänen syyllisyyttään, ja sairaalan lukkoja näytetään käsitellyn, joten on mahdollista, että Salo ei kuitenkaan ole syyllinen ja hän pääsee vapaalle jalalla. Hiukan aikaisemmin kaupungissa on kadonnut kaunis ja fiksu teinityttö selittämättömällä tavalla, tämä arvoitus on päätynyt koko valtakunnan kiinnostavaksi arvoitukseksi. Hänen löytämisestään on tarjottu runsas palkkio, ja Salo alkaa tätäkin tapausta tutkimaan - siinä määrin aktiivisesti, että poliisi alkaa ärtyä asioiden sotkemisesta pahasti, siinä määrin, että Salo päätyy lopulta putkaan. 

Tämä ei tietenkään estä kunnon dekkaria tutkimasta asiaa ja tietenkin tyttö löytyy melkoisen vauhdikkaiden käänteiden jälkeen - mutta oliko elävänä löytäminen kuitenkaan se paras mahdollinen lopputulos?

Tämä sarja tuntuu kohentuvan edetessään. Tarina oli vauhdikas, ja paremmin kirjoitettu kuin edellinen osa. ja etenkin huimasti parempi kuin avauskirja. Hiukan kliseinen sankari Salo on, mutta ei se tässä lajityypissä liikaa haittaa. Juuri mitään järkeähän ei kirjan tapahtumissa toisaalta ollut, mutta missä toimintatrilleri tyyppisessä kirjassa olisi. Etenkin alun tapahtumiin ei oikein oikeasti järkevää selitystä ollut - että kaunan vuoksi olisi oltu valmis tappamaan ihan ulkopuolinen henkilö vain, jotta Salo olisi saatu ikävään tilanteeseen ja teosta epäillyksi – tämä on hiukan liian pitkälle menevää. Eikä lopun tapahtumat älyttömyydessä juuri tästä jääneet jälkeen. Hyvin viihdyttävää kuunneltavaa kirja kumminkin oli, sellainen “aivot narikkaan” kirja. 

356 pp. 

  


 

No comments:

Post a Comment