Arttu Tuominen: Lavastaja (Delta #6)

Delta-sarjan viimeinen osa. 

Porin poliisi kohtaa äärimmäisen sarjamurhaajan. Hän on tappanut jo kaksi kokonaista perhettä, balsamoinut uhrit ja asetellut heidät täydellisesti puhdistettuun ja uudelleen sisustettuun kotiympäristöön aivan kuin he poseeraisivat valokuvaa varten. Balsamointi on suoritettu suurella ammattitaidolla ja kun poliisit alkavat tutkia paikallista hautaustoimistoa, näyttävät kaikki todisteet vievän juuri siihen suuntaan. Nopeasti käy erittäin selväksi, että todisteet olivat huolellisesti lavastettuja. Ovatko poliisitkin vain näytelmän henkilöitä, joita murhaaja ohjaa tahtonsa mukaan?

Erittäin vetävästi kirjoitettu kirja, tosin realismi on tässä sarjassa tuntunut osa osalta karisevan. Edellisessä osassa uskottavuus oli aika tasan nolla, ja tässä se on samaa tasoa. Murhaaja siirtelee yksin ruumiita edes takaisin ja osaa ennustaa tilanteen kuin tilanteen? Joo varmaan. Tapahtumat etenevät vyörymällä, hiljaisia suvantokohtia ei kirjassa juuri ole. Loppu on toisaalta hyvä, mutta toisaalta ehkä hiukan liian avoin. Tämä olisi ollut aika hieno kirjapiirin kirjana, tämän kirja lopusta olisi kyllä keskusteltavaa. Osittain tuli jopa Taksikuski-elokuvan lopetus mieleen avoimuudessaan ja kaoottisuudessaan - pitää varmaan tarkistaa oliko se loppu sellainen kuin mielikuvissani muistan. Tämä sarja taisi kyllä olla sitten tässä joka tapauksessa. Henkilöhahmoja tulee vähän ikävä, mutta tämän kirjan tapahtumista ei enää ylitse voisi mennä.   

The final part of the Delta series.

The police in Pori face an extreme serial killer. He has already killed two entire families, embalmed the victims, and arranged them in a perfectly cleaned and redecorated home environment as if they were posing for a photograph. The embalming was performed with great expertise, and when the police started investigating the local funeral home, all evidence seemed to point in that direction. It quickly becomes very clear that the evidence was carefully staged. Are the police themselves merely actors in a play directed by the killer?

A very compellingly written book, though the realism in this series has gradually worn thin with each installment. In the previous book, believability was practically zero, and it’s about the same here. The killer moves bodies around alone and can predict every situation. Yeah, right. Events unfold in a rush; the book has almost no quiet moments. The ending, on the one hand, is good, but on the other, perhaps a bit too open-ended. This would have been a great book for a book club—the ending alone would provide a lot to discuss. In some ways, it even reminded me of the open and chaotic ending of Taxi Driver—I might need to re-watch it to see if it ends the way I remember. In any case, this seems to be the end of the series. I’ll miss some of the characters a bit, but after the events of this book, there’s no way to top it. 

320 pp. 

Jo Nesbø: Suruton (Harry Hole #4)

Seuraava osa Harry Hole- sarjaa. Harry on pääosin toipunut työparinsa kuolemasta. Hänen vanha tyttöystävänsä vuosien takaa on kutsunut hänet illalliselle, Seuraavana aamuna Harry herää kaameassa kankkusessa ilman mitään muistikuvaa siitä, mitä edellisenä iltana tapahtui. Seuraavana päivänä hän ottaa osaa rutiiniluonteiselle kuolleen henkilön tarkistamisella. Suureksi yllätyksekseen tarkistettava kuollut onkin hänen ex-ystävänsä, joka on ilmeisesti ampunut itseään päähän. Harry ei voi eikä uskalla ilmoittaa tuntevansa naista. Ja kaikki ei tunnu täsmäävän, kuolettava luoti on ammuttu oikealla kädellä, vaikka nainen oli vasenkätinen. Naisen kengästä löytyy myös outo valokuva. Harry alkaa selvitellä tapausta itsekseen. Samaan aikaa hänellä on tutkittavana röyhkeä, ilmeisen hyvin suunniteltu pankkiryöstö, jos ryöstäjä ampui pankkivirkailijan kylmäverisesti vain, koska pankinjohtaja ei saanut rahalokeroa auki riittävän nopeasti. Ryöstäjä näyttää kadonneen täydellisesti, ja kaikilla rikollisilla, jotka olisivat voineet suunnitella niin yksityiskohtaisen rikoksen, on hyvä alibi – useimmat heistä ovat vankilassa. Yhtä, joka oli suunnitellut eräitä kaikkein onnistuneimpia ryöstöjä koko maassa, ja joka itse ilmoittautui poliisille, poliisit käyvät haastattelemassa. Tämä ei kaikkein helpoin haastateltava tosin ole. Molemmille Harry tutkimille tapauksille löytyy jopa yhteyksiä.

Mielestäni pieni notkahdus edelliseen kirjaan verrattuna. Kirja oli hiukan liian pitkä, juonenmutkat olivat turhan tuntuisia. Itselle tuli aika vahva aavistus molempien tapauksien ratkaisuista jo varsin varhaisessa vaiheessa. Tapauksien yhdistäminen vaikutti hiukan turhalta ja hyvin epätodennäköiseltä sattumalta. Muutenkaan kirja ei ollut jotenkin yhtä vetävä kuin edellinen ja jäi jonkinasteiseksi pettymykseksi. En myöskään pidä tyylistä, jossa sama taka-alalla oleva pahis jatkaa kirjasta toiseen.

The next part of the Harry Hole series. Harry has mostly recovered from the death of his work partner. His old girlfriend from years ago has invited him to dinner. The next morning Harry wakes up with a terrible hangover and with no memory of what happened the night before. The following day, he participates in a routine check on a deceased person. To his great surprise, the deceased turns out to be his ex-girlfriend, who appears to have shot herself in the head. Harry does not dare to reveal that he knew the woman. And something doesn’t seem right—the fatal bullet was fired with her right hand, even though she was left-handed. An odd photograph is also found in the woman’s shoe. Harry starts investigating the case on his own. At the same time, he is working on another case involving a brazen, apparently well-planned bank robbery in which the robber shot a bank employee in cold blood simply because the bank manager couldn’t open the vault fast enough. The robber seems to have vanished completely, and all criminals who could have planned such a detailed crime have solid alibis—most of them are in prison. The police interview one criminal, who had orchestrated some of the most successful heists in the country and who turned himself in. However, he’s not exactly the easiest interviewee. There are even connections between the two cases Harry is investigating.

In my opinion, it’s a bit of a step down from the previous book. The book was a little too long, with plot twists that felt unnecessary. I had a pretty strong hunch about the solutions to both cases quite early on. The linking of the cases felt a bit unnecessary and like a very improbable coincidence. Overall, the book wasn’t as gripping as the previous one and ended up being somewhat disappointing. I also don’t like the style where the same background villain continues from one book to the next.

506 pp

Jasper Fforde: Red Side Story (Shades of Grey #2)

The next part in a series I was sure would never end. “Something” happened years ago. People have changed since then. Color vision is a very individual thing, and everyone’s place in society is determined by the colors they can see. Those who can’t see any colors are used as basic workers with little rights. Skills can be taught by looking at certain colors, and diseases can be healed by colors, but colors can be and are also used as capital punishment for disorderly conduct. Good color combinations are important for marriages, or at least for procreation. A father’s good color vision is more important than faithfulness, and mostly with blessings from the actual husband. Society follows very strict and precise rules which have apparent mistakes in them. For example, creating new spoons is forbidden, as the rules don’t mention such an activity. On the other hand, many precise rules offer lots of loopholes that can be used to circumvent the actual meaning of the rules. The people in the book are not actual humans - their head shape and eyes are different, and they heal fast and easily; on the other hand, they are fragile and their ear lobes are easily detached.

The book picks up where the story was left off in the first part of the series. It was slightly hard to follow, as it has been almost ten years since I read the first part and I had a fairly vague recollection of the events in it. The book's hero is Eddie, a red who is supposed to be married (and is already married) to a daughter of a distinguished red family. However, he has fallen in love with a rebellious green. That is a huge problem, as opposite colors should never be involved. They are facing a trial and, very likely, an execution after the events of the last book. Is there a way out? Is there an actual physical way out of this world? Is there a real “outside,” as it has widely been considered a myth?

This book shed some light on the mysteries found in the first one. Not everything was revealed, but at least the reader got some inkling of what was happening behind the scenes.  

After a bit of a hard start – as there was practically no explanation of past events – the book was pretty good, as good as the first part and better than Fforde’s last book before this, Early Riser. The writing was creative and playful with sly remarks and dry humor. A good return for the author.

459 pp  

 

Eve Hietamies: Hammaskeiju (Antti ja Paavo Pasanen #3)

Seuraava osa yksinhuoltaja Antin ja hänen Paavo poikansa elämästä. Paavo menee jo kouluun, ja tämän vuoksi kaksikko kohtaa uusia haasteita. Miten lähteä kouluun ja miten kuluu koulun jälkeinen aika, kun isän pitää olla työssä? Ja Paavo inhoaa iltapäiväkerhoa - eikä hänen ajanhallintansa tai ymmärryksensä oikein riitä itsenäiseen kouluun lähtemiseen. Onneksi Enniin, yksinhuoltajaäitiin, joka on tyttärensä kanssa ollut pitkään mieskaksikon ystävä, välit ovat palautuneet, ja jopa lämpimiksi, säännölliseen yökyläilyyn asti. Mutta tämäkin suhde on koetuksilla erinäisten sattumien vuoksi. 

Tämäkin kirja oli aika kevyttä kerrontaa, ollen ehkä hiukan huonompi kuin ensimmäinen osa. Etenkin kirjan alkupuoli oli välillä aika raivostuttavan stereotyyppistä ja kaikki henkilöt tuntuivat läpikäyneen “flanderisaation”, jossa henkilöt pelkistyvät stereotyypeiksi itsestään. Loppua kohden ote tuntui kohentavan hyvin ja tarina jonkin verran monimutkaistui, eikä kyse ollut enää vain Paavon kohelluksista tai hänen kouluunsa liittyvistä ongelmista, joista Antti yrittää parhaansa mukaan selvitä. Edelleenkin sukupuolistereotypiat kirjassa olivat aika vanhanaikaisen korostuneita, mutta kyse kirjassa on kumminkin ironiasta, joten tuollaiset asenteet lienevät ainakin johonkin rajaan asti sallittuja. Ylittyikö tuo raja, on sitten eri asia, ei ehkä kuitenkaan. 

The next part in a book series that describes the life of single father Antti and his son Paavo. Paavo is now starting school, bringing new challenges for the duo. How to get to school, and how to spend the time after school when Dad has to be at work? Paavo hates the after-school club—and he doesn’t quite have the time-management skills or understanding needed to go to school independently. Fortunately, relations with Enni, a single mother who has been a longtime friend of the father-son pair with her daughter, have improved and even grown warm, to the point of regular sleepovers. But even this relationship is tested by various events.

This book was fairly light-hearted, and perhaps a bit weaker than the first one. The beginning, in particular, was sometimes frustratingly stereotypical, with every character seeming to undergo “Flanderization,” reducing them to exaggerated versions of themselves. Toward the end, though, the tone improved, and the story grew more complex, moving beyond just Paavo’s mishaps or school-related challenges that Antti tries his best to manage. Gender stereotypes in the book were still fairly dated and pronounced, but given the ironic tone of the story, such attitudes are arguably permissible to an extent. Whether that line was crossed is another question, though probably not.

412 pp.

Elina Backman: Kun jäljet katoavat (Saana Havas #2)

Aika lailla heti perään kuuntelussa oli tästäkin sarjasta seuraava osa. Salla, joka nyt on saanut osa-aikaisen työn tiedotustoimistosta, ja rikospoliisi Jan jatkavat yhä seurusteluaan. Rakkautta on ilmassa, vaikka poliisintyön aikataulut ovat vaativia, etenkin nyt kun taas on meneillään erikoisen tapauksen tutkinta. Helsingin lähistöllä olevasta suositusta ulkoilusaaresta on löytynyt nuoren miehen ruumis. Mies on aseteltu kauniisti paikalleen, rinnuksellaan kukkakimppu. Hänen on kuollut erikoiseen kasvimyrkkyyn. Kun muutamaa päivää myöhemmin miehen kaveri, joka kuuluu porukkaan, joka on koko kesän saarella kuvannut opiskelijatyönä tehtävää dokumenttielokuvaa, katoaa jäljettömiin vieläpä samalla saarella, poliisi pelkää kyseessä olevan ehkä jopa sarjamurhaajan. Tapaus osoittautuu visaiseksi ja taas kerran Salla ja Jan päätyvät tutkimaan erikseen samaa tapausta. Sallalla on suunnitelmana tehdä kadonneesta pojasta uusi podcast. Kadonneen pojan veli on vieläpä Sallan uudessa työpaikassa työssä ja on hyvin mukavan tuntuinen kaveri.

Kirja sisälsi takaumia ensimmäisen osan tapaan, tosin nyt ne tapahtuivat vain muutamia viikkoja menneisyydessä. Romantiikkaa kirjassa oli jonkin verran enemmän kuin viimeksi, sillä nyt seurustelu oli täydessä vauhdissa kirjan alusta alkaen. Juonellisesti tarina oli vetävä ja varsin yllättäväkin. Kirja on myös hyvin kirjoitettu - tosin Sallan arpomista siitä, että onko Janin työsidonnaisuus kuinka häiritsevää vai onko oikeastaan ihan hyvä, että jää omaakin aikaa, tuntui välillä jopa hieman rasittavalta. Eiköhän seuraavakin osa sitten jossain vaiheessa tule kuunneltavaksi myös, sarja on pätevästi kirjoitettu ja juonitettu.  

Pretty much immediately after the previous one, I started listening to the next part of this series. Salla, who has now gotten a part-time job at a PR office, and detective Jan continue their relationship. Love is in the air, though the police work schedule is demanding, especially now with another special case under investigation. The body of a young man has been found on a popular outdoor island near Helsinki. He has been carefully placed, with a bouquet of flowers on his chest, and has died from an unusual plant-based poison. When, a few days later, the man’s friend—part of a group filming a student documentary on the island all summer—goes missing without a trace on the same island, the police fear they may be dealing with a serial killer. The case proves challenging, and once again, Salla and Jan end up investigating the same case separately. Salla plans to make a new podcast about the missing boy, whose brother also happens to work at her new job and seems really nice.

The book includes flashbacks like in the first one, though now they only go back a few weeks. There’s a bit more romance this time, since the relationship is in full swing from the start of the book. The plot was engaging and even somewhat surprising. The book is also well-written—though Salla’s back-and-forth on whether Jan’s job commitments are too disruptive or whether it was actually a good thing to have her own time was a bit tiresome at times. I expect the next book will be available for listening at some point as well, as the series is competently written and well-plotted.

428 pp.

Agatha Christie: Paddingtonista 16.50 (4.50 from Paddington)

Perustasoinen neiti Marple kirja. Vanha nainen, neiti Marplen ystävä, näkee junamatkalla ollessaan vieressä kulkevassa junassa miehen kuristavan naisen kuoliaaksi. Hän tekee hälytyksen, mutta junasta ei löydy tarkoista tutkimuksista huolimatta ruumista poliisi tulkitsee tapahtuneen jo hiukan höppänän naisen kuvitelmiksi. Neiti Marple ei tähän tyydy ja aikataulun ja kartan avulla selvittelee mikä olisi ollut paras paikka työntää ruumis ulos junasta. Kyseisellä paikalla sijaitsee vähän ränsistynyt, mutta suuri kartano. Marplen toinen ystävä hankkiutuu kartanoon taloudenhoitajaksi ja alkaa selvittää asiaa ja löytää hylätystä sarkofagista naisen ruumiin. Mutta kuka tämä on, miten tämä päätyi löytöpaikkaansa ja miten kartanossa asuvat ihmiset liittyvät tapaukseen, siinä sitä selviteltävää riittää. Tapaus vaikuttaa kovin monimutkaiselta, mutta on lopulta paljon yksinkertaisempi miltä vaikutti. Tämä osittain oli kirjan huonoja puolia, suurimmalla osalla kirjan tapahtumista ja juonen käänteitä ei ollut lopputuloksen kannalta mitään merkitystä. Murhaajan juonikin oli vähän kumma, miten ihmeessä hän saattoi olettaa, että uhri olisi junassa tyhjässä vaunussa eikä kukaan huomaisi murhaa tai ruumiista eroon pääsemistä? Kielellisesti kirja oli ihan normaali Christien tasoa. Kirjan henkilöt olivat mielenkiintoisia, joskin ehkä aavistuksen karikatyyrimäisiä, muta se tämäntapaisessa kirjassa lienee sallittua.

 

 A pretty ordinary Miss Marple book. An old woman, a friend of Miss Marple, sees a man strangling a woman to death on a passing train while she is on a train ride. She raises the alarm, but despite thorough investigations, no body is found, and the police dismisses the event as the imagination of a slightly dotty old lady. Miss Marple isn't satisfied with this and, using a timetable and a map, figures out the best spot where the body could have been thrown out of the train. At that spot, there is a somewhat dilapidated but large manor. Another friend of Marple's gets a job at the manor as a housekeeper to investigate further and finds the woman's body in an abandoned sarcophagus. But who is she, how did she end up there, and how are the people living in the manor connected to the case? There’s plenty to untangle. The case seems quite complicated, but in the end, it turns out to be much simpler than it initially appeared. This, in part, was one of the book's flaws—most of the events and plot twists had no relevance to the final outcome. The murderer's plan was also a bit odd—how on earth could they assume the victim would be in an empty train carriage and that no one would notice the murder or the disposal of the body? Linguistically, the book was on par with Christie's usual standard. The characters were interesting, though perhaps a bit caricatured, but that’s probably permissible in this type of book. 

247 pp.

Eve Hietamies: Tarhapäivä

Oikeastaan toinen osa sarjaa, mutta tarinan ymmärtäminen ei vaadi ensimmäisen osan lukemista. Antti on mies, joka on Paavo-poikansa yksinhuoltaja. Paavon äiti hylkäsi perheen miehet synnytyslaitoksella, joutui lopulta mielisairaalaan eikä asu enää kotona. Hänen henkinen tilanteensa on aika epävakaa ja avioerosta huolimatta Antin pitää häntäkin yrittää kannatella. Yksinhuoltajana tarhaikäisen kanssa jaksaminen on usein koetuksella. Koetukset vain lisääntyvät, kun Enni, Antin hyvä ystävä, joka on Paavon ikäisen tytön yksihuoltaja, joutuu onnettomuuden vuoksi sairaalaan ja mieskaksikon perheeseen muuttaa Terttu mekkoineen, röyhelöineen ja tyttöjuttuineen. Siinä on sopeutumista ja kahden tarhaikäisen, eri tarhoissa olevan, lapsen hoitamisessa vasta urakkaa onkin, vielä kun toinen ikävöi koko ajan äitiään ja se toinenkin ajoittain kaipaa äitiään, vaikka tämä toistuvasti tekee ohareita sovituista tapaamisista. 

Kevyttä, humoristista kerrontaa. Ihan kunnolla naiskirjailija ei ehkä miehisyyden olemusta tavoittanut ja se vaikutti paikoitellen aika stereotyyppisen karrikoidulta ja yksiviivaiselta. Tämä ei liikaa kuitenkaan kiusannut. Kirja ei ollut myöskään liikaa pelkkää huumoria, vaan siinä oli mukana harmaampiakin sävyjä oikeastaan molempien lasten äiteihin liittyen, eikä sitä yksihuoltajan elämää kaikkein auvoisimmaksi muutenkaan kuvattu, siinä kun elämä työn, yksityiselämän ja lastenhoidon ristipaineessa ei välttämättä kaikkein helpointa ole.

Although this book is the second in a series, its story can be understood without reading the first. Antti is a single father to his son, Paavo. Paavo's mother abandoned the family at the maternity ward, eventually ended up in a mental hospital, and no longer lives at home. Even after their divorce, Antti still feels responsible for supporting her, due to her mental instability. As a single parent with a preschool-aged child, coping is often challenging. Things only get tougher when Enni, Antti's good friend and the single mother of a girl Paavo's age, is hospitalized due to an accident, and Terttu—with her dresses, frills, and girly stuff—moves in with the father–son duo. It's a big adjustment, and taking care of two preschoolers who go to different daycares is a major task, especially when one constantly misses her mother, and the other also occasionally longs for his own mother, even though she repeatedly fails to appear for their scheduled visits.

The storytelling is light and humorous. Although the female author may not have fully captured the essence of masculinity, which sometimes felt stereotypically exaggerated and simplistic, this was not a critical flaw. It should also be noted that the book was not all about humor, as it also touched on more serious tones—especially regarding both of the children's mothers—and neither did it paint single parenthood as a particularly blissful experience. Life under the pressure of balancing work, personal life, and childcare is no picnic.

447 pp

Sue Black: Luuhun kirjoitettu : Mitä luumme kertovat meistä kuolemamme jälkeen (Written In Bone: Hidden Stories in What We Leave Behind)

Oikeusantropologin kirjoittama kirja luiden merkityksestä ja mahdollisuuksista rikostutkimuksissa. Kirja käy yksitellen läpi mitä eri luuryhmät kallosta alaspäin voivat kertoa, kun niitä kunnolla tutkii ja analysoi: hämmästyttävän paljon eri asioita sukupuolesta ja iästä alkaen, jopa joskus asuinpaikkaan ja etnisyyteen asti, viimeistään nämä ovat DNA:sta pääteltävissä. Kirjassa on kiinnostavia anekdootteja/tapausselostuksia rikoksista, joissa kirjoittajan kykyjä on tarvittu poliisin apuna. Todella kiinnostava teos, joskaan ei ehkä kaikkein herkimmille, sillä osa kuvatuista rikoksista on varsin rajuja. 

A forensic anthropologist's book exploring the importance of bones and their role in criminal investigations. The author delves into what various skeletal elements, from the skull down, can reveal through meticulous examination and analysis: an astonishing array of information, from gender and age to sometimes even geographic origin and ethnicity, the latter often determined definitively through DNA analysis. The book is filled with captivating anecdotes and case studies of crimes where the author's expertise was invaluable to law enforcement. A truly intriguing read, though perhaps not for the faint of heart, as some of the described crimes are quite graphic.

390 pp.