Agatha Christie: Paddingtonista 16.50 (4.50 from Paddington)

Perustasoinen neiti Marple kirja. Vanha nainen, neiti Marplen ystävä, näkee junamatkalla ollessaan vieressä kulkevassa junassa miehen kuristavan naisen kuoliaaksi. Hän tekee hälytyksen, mutta junasta ei löydy tarkoista tutkimuksista huolimatta ruumista poliisi tulkitsee tapahtuneen jo hiukan höppänän naisen kuvitelmiksi. Neiti Marple ei tähän tyydy ja aikataulun ja kartan avulla selvittelee mikä olisi ollut paras paikka työntää ruumis ulos junasta. Kyseisellä paikalla sijaitsee vähän ränsistynyt, mutta suuri kartano. Marplen toinen ystävä hankkiutuu kartanoon taloudenhoitajaksi ja alkaa selvittää asiaa ja löytää hylätystä sarkofagista naisen ruumiin. Mutta kuka tämä on, miten tämä päätyi löytöpaikkaansa ja miten kartanossa asuvat ihmiset liittyvät tapaukseen, siinä sitä selviteltävää riittää. Tapaus vaikuttaa kovin monimutkaiselta, mutta on lopulta paljon yksinkertaisempi miltä vaikutti. Tämä osittain oli kirjan huonoja puolia, suurimmalla osalla kirjan tapahtumista ja juonen käänteitä ei ollut lopputuloksen kannalta mitään merkitystä. Murhaajan juonikin oli vähän kumma, miten ihmeessä hän saattoi olettaa, että uhri olisi junassa tyhjässä vaunussa eikä kukaan huomaisi murhaa tai ruumiista eroon pääsemistä? Kielellisesti kirja oli ihan normaali Christien tasoa. Kirjan henkilöt olivat mielenkiintoisia, joskin ehkä aavistuksen karikatyyrimäisiä, muta se tämäntapaisessa kirjassa lienee sallittua.

 

 A pretty ordinary Miss Marple book. An old woman, a friend of Miss Marple, sees a man strangling a woman to death on a passing train while she is on a train ride. She raises the alarm, but despite thorough investigations, no body is found, and the police dismisses the event as the imagination of a slightly dotty old lady. Miss Marple isn't satisfied with this and, using a timetable and a map, figures out the best spot where the body could have been thrown out of the train. At that spot, there is a somewhat dilapidated but large manor. Another friend of Marple's gets a job at the manor as a housekeeper to investigate further and finds the woman's body in an abandoned sarcophagus. But who is she, how did she end up there, and how are the people living in the manor connected to the case? There’s plenty to untangle. The case seems quite complicated, but in the end, it turns out to be much simpler than it initially appeared. This, in part, was one of the book's flaws—most of the events and plot twists had no relevance to the final outcome. The murderer's plan was also a bit odd—how on earth could they assume the victim would be in an empty train carriage and that no one would notice the murder or the disposal of the body? Linguistically, the book was on par with Christie's usual standard. The characters were interesting, though perhaps a bit caricatured, but that’s probably permissible in this type of book. 

247 pp.

Eve Hietamies: Tarhapäivä

Oikeastaan toinen osa sarjaa, mutta tarinan ymmärtäminen ei vaadi ensimmäisen osan lukemista. Antti on mies, joka on Paavo-poikansa yksinhuoltaja. Paavon äiti hylkäsi perheen miehet synnytyslaitoksella, joutui lopulta mielisairaalaan eikä asu enää kotona. Hänen henkinen tilanteensa on aika epävakaa ja avioerosta huolimatta Antin pitää häntäkin yrittää kannatella. Yksinhuoltajana tarhaikäisen kanssa jaksaminen on usein koetuksella. Koetukset vain lisääntyvät, kun Enni, Antin hyvä ystävä, joka on Paavon ikäisen tytön yksihuoltaja, joutuu onnettomuuden vuoksi sairaalaan ja mieskaksikon perheeseen muuttaa Terttu mekkoineen, röyhelöineen ja tyttöjuttuineen. Siinä on sopeutumista ja kahden tarhaikäisen, eri tarhoissa olevan, lapsen hoitamisessa vasta urakkaa onkin, vielä kun toinen ikävöi koko ajan äitiään ja se toinenkin ajoittain kaipaa äitiään, vaikka tämä toistuvasti tekee ohareita sovituista tapaamisista. 

Kevyttä, humoristista kerrontaa. Ihan kunnolla naiskirjailija ei ehkä miehisyyden olemusta tavoittanut ja se vaikutti paikoitellen aika stereotyyppisen karrikoidulta ja yksiviivaiselta. Tämä ei liikaa kuitenkaan kiusannut. Kirja ei ollut myöskään liikaa pelkkää huumoria, vaan siinä oli mukana harmaampiakin sävyjä oikeastaan molempien lasten äiteihin liittyen, eikä sitä yksihuoltajan elämää kaikkein auvoisimmaksi muutenkaan kuvattu, siinä kun elämä työn, yksityiselämän ja lastenhoidon ristipaineessa ei välttämättä kaikkein helpointa ole.

Although this book is the second in a series, its story can be understood without reading the first. Antti is a single father to his son, Paavo. Paavo's mother abandoned the family at the maternity ward, eventually ended up in a mental hospital, and no longer lives at home. Even after their divorce, Antti still feels responsible for supporting her, due to her mental instability. As a single parent with a preschool-aged child, coping is often challenging. Things only get tougher when Enni, Antti's good friend and the single mother of a girl Paavo's age, is hospitalized due to an accident, and Terttu—with her dresses, frills, and girly stuff—moves in with the father–son duo. It's a big adjustment, and taking care of two preschoolers who go to different daycares is a major task, especially when one constantly misses her mother, and the other also occasionally longs for his own mother, even though she repeatedly fails to appear for their scheduled visits.

The storytelling is light and humorous. Although the female author may not have fully captured the essence of masculinity, which sometimes felt stereotypically exaggerated and simplistic, this was not a critical flaw. It should also be noted that the book was not all about humor, as it also touched on more serious tones—especially regarding both of the children's mothers—and neither did it paint single parenthood as a particularly blissful experience. Life under the pressure of balancing work, personal life, and childcare is no picnic.

447 pp

Sue Black: Luuhun kirjoitettu : Mitä luumme kertovat meistä kuolemamme jälkeen (Written In Bone: Hidden Stories in What We Leave Behind)

Oikeusantropologin kirjoittama kirja luiden merkityksestä ja mahdollisuuksista rikostutkimuksissa. Kirja käy yksitellen läpi mitä eri luuryhmät kallosta alaspäin voivat kertoa, kun niitä kunnolla tutkii ja analysoi: hämmästyttävän paljon eri asioita sukupuolesta ja iästä alkaen, jopa joskus asuinpaikkaan ja etnisyyteen asti, viimeistään nämä ovat DNA:sta pääteltävissä. Kirjassa on kiinnostavia anekdootteja/tapausselostuksia rikoksista, joissa kirjoittajan kykyjä on tarvittu poliisin apuna. Todella kiinnostava teos, joskaan ei ehkä kaikkein herkimmille, sillä osa kuvatuista rikoksista on varsin rajuja. 

A forensic anthropologist's book exploring the importance of bones and their role in criminal investigations. The author delves into what various skeletal elements, from the skull down, can reveal through meticulous examination and analysis: an astonishing array of information, from gender and age to sometimes even geographic origin and ethnicity, the latter often determined definitively through DNA analysis. The book is filled with captivating anecdotes and case studies of crimes where the author's expertise was invaluable to law enforcement. A truly intriguing read, though perhaps not for the faint of heart, as some of the described crimes are quite graphic.

390 pp. 

Robin Hobb: Salamurhaajan kohtalo (Fitz and the Fool #3)

Viimeinen osa yhteensä yhdeksän osaisesta kirjasarjasta kirjasta, jotka kertovat Fitzistä, kuningashuoneen äpäräpojasta, josta aluksi tuli kuninkaallinen salamurhaaja ja joka myöhemmin epäitsekkäällä sankaruudellaan on pelastanut valtakunnan useaan kertaa vallankaappauksilta tai ulkopuoliselta tuholta. Hän oli vetäytynyt rauhalliseen maalaiselämään etäiseen kartanoon, mutta kun sinne hyökättiin ja hänen tyttärensä siepattiin, hän on lähtenyt kostoretkelle. Hänen oletuksensa oli, että tytär on kuollut, eikä hänellä, eikä hänen parhaalla ystävällään, Narrilla, ole muuta jäljellä kuin kosto ja tyttären kuolemasta vastuullisten “valkoisten” tuhoaminen. Syylliset elävät kaukaisella saarella ja matka jopa käyttäen apuna taikakeinoilla nopean matkustamisen mahdollistavia kivipaasia vie aikaa. Matkan aikana he tapaavat lohikäärmeitä, jotka ovat äskettäin (Fitzin avulla) palanneet maailmaan. Kun lohikäärmeet kuulevat minne he ovat menossa ja ovat palauttaneet jo osittain kadonneita muistojaan, hekin päättävät kostaa, sillä lohikäärmeiden katoaminen on samojen tulevaisuuden ennustamiseen keskittyneen kansan aikaansaannosta. Itseasiassa lohikäärmeiden kostonhimo on niin suurta, että he lupaavat tuhota koko kaupungin maan päältä asukkaineen, kunhan ensin ovat hoitaneet lohikäärmeiden “toukkia”, merikäärmeitä, vainonneen heimon pois. Samalla Narri on omien ennusuniensa kautta vakuuttunut siitä, että tytär, Pörri, on yhä elossa. Niinpä pelastuspartiolla on kiire ehtiä ennen lohikäärmeitä, sillä lohikäärmeet eivät yksittäisen ihmisen hengestä ole koskaan olleet kiinnostuneet ja niiden tavoitteena on tuhota koko kaupunki täydellisesti. Loppumatka on kuljettava merireittiä ja ryhmä matkaa elolaivalla, joka on elävä laiva, johon on valmistettaessa käytetty kuoriutuneen lohikäärmeen kotelo. Narri on kertonut laivalle, että on olemassa tapa, jolla se voisi kuoriutua lohikäärmeeksi, itse asiassa kahdeksi, silla laivaan on käytetty kahden eri lohikäärmeen kotelot. Tämä herättää laivan henkilöistä melkoisen ristiriitaisia tunteita, sillä toisaalta he menettävät laivan ja elinkeinonsa, toisaalta laiva on tietoinen olento ja heidän hyvä ystävänsä. Laiva suostuu kuitenkin kuljettamaan joukon saarelle, jonne he kostoretkellään ovat menossa. Kostoretki ei tietenkään suju ihan niin kuin on suunniteltu. Eikä Pörri ole mikään helposti alistettava pikkulapsi, sen hänen vangitsijansa saavat todellakin kokea.   

Kirjan alku vaikuttaa hyvältä, melkein sarjan parhaasta päästä olevalta, ehkä pientä hidastelua paikoitellen juonessa oli vanhaan tyyliin.  

Kirjan puolivälissä käytettiin aivan liian paljon sivuja elolaivojen ja niiden omistajien väliseen draamaan ja keskusteluihin. Kirjan varsinainen tarina ja sen jatkumo pysähtyivät pahasti tällä kohtaa ja tuo laivojen ja niiden omistajien ja omistajaperheiden tarina ja keskinäiset suhteet olivat käytössä ihan turhaa juonen kannalta ja myös hyvin epäkiinnostavaa. Tämän osan olisi voinut kyllä ohittaa paljon nopeammin ja vähemmillä yksityiskohdilla. Loppupuoli kirjaa oli taas parempi ja sen lopetus oli sopivalla tavalla ”bittersweet”, hyvä, mutta surullinen, ja samalla täydellisen sopiva päätös yhdeksän paksun kirjan sarjalle.  

 

The beginning of the book seems good, almost one of the best in the series, though there was some slight slowing down in the plot at times as in the earlier volumes.
In the middle of the book, far too many pages were spent on the drama and discussions between the living ships and their owners. The main story and its progression came to a screeching halt at this point, and the story of the ships and their owners and families, as well as their internal relationships, were completely unnecessary for the plot and also very uninteresting. This part could have been skipped much faster and with fewer details. The latter half of the book was better again, and the ending was appropriately "bittersweet" — good, but sad — and at the same time a perfectly fitting conclusion to the nine thick books in the series.

975 pp

Elina Backman: Kun kuningas kuolee (Saana Havas #1)

Uuden sarjan ensimmäinen osa. Toimittaja Saana on saanut potkut. Jollain tasolla hän on potkuihinsa ihan tyytyväinen, sillä hän oli kyllästynyt kirjoittamaan tyhjänpäiväisiä “top viisi vinkkiä kesäkuntoon pääsemiseen” -tyyppisiä juttuja. Hän on päättänyt viettää kesän tätinsä luona Hartolassa, rentoutua, toipua osittaisesta loppuunpalamisesta ja vasta syksyllä etsiä uutta työtä. Tädiltään hän kuulee paikallisesta mysteeristä – nuoresta tytöstä, joka löytyi koskesta kuolleena reilut parikymmentä vuotta sitten. Asia oli jäänyt avoimeksi, ja oli epäselvää, miten tyttö oli kuollut. Poliisi oli epäillyt ilmeisesti lähinnä itsemurhaa, jota tytön tunteneet pitivät käytännössä mahdottomana. Saana saa inspiraation tutkia tapausta ja ehkä kirjoittaa asiasta kirjan tai julkaista tutkimuksensa true crime -podcastina.

Samaan aikaan Helsingissä rikosylikomisario Jan tutkii Suomenlinnassa tapahtunutta murhaa, jossa mainostoimiston nuorista naisista liikaakin pitänyt pomo on murhattu ritualistisella tavalla. Hän on hukkunut, mutta löytyy kuivalta maalta, ja hänen jalkojensa väliin on poltettu kruunua muistuttava polttomerkki. Kun löytyy toinen tapettu mies, pankinjohtaja – tällä kertaa Hartolasta – näyttää siltä, että liikkeellä on sarjamurhaaja. Mutta miten uhrit on valittu? Heidän välillään ei näytä olevan mitään yhteyttä.

Saana ja Jan päätyvät yhteisten tuttavien parittamina sokkotreffeille, jotka lopulta venyvät pitkälle aamuyöhön, ja molemmat ovat vahvasti vaikuttuneita toisistaan. Kirja seuraa molempien rikosten ratkaisemista, osittain takautumina kuolleen tytön viimeisestä kesästä. Asiat alkavat vähitellen näyttää olevan yhteydessä toisiinsa. Mutta kuka on ottanut tehtäväkseen kostaa vuosia sitten tapahtuneita asioita?

Miellyttävä yllätys: kirja oli hyvin kirjoitettu, hyvällä kielellä ja siinä oli aika tuore ja kiinnostava juoni. Romantiikkaakin oli mukana, ehkä himppu liikaa, mutta ei haitaksi asti. Takaumat olivat hieman ahdistavia, koska tiesi, mitä tulee tapahtumaan. Pientä tiivistämistäkin olisi ehkä paikoitellen voinut toivoa. Yksi epäloogisuus jäi loppuun – en ymmärrä, miksi Saanan henki oli lopussa uhattuna. Eihän murhaajalla, jonka murhat olivat tiukan perusteltuja, ollut mitään häntä vastaan. Joka tapauksessa kirjasta jäi positiivinen tunnelma, ja varmaan jossain vaiheessa seuraavakin osa tulee automatkojen kuunteluun.

The first part of a new series. Journalist Saana has been fired. On some level, she’s quite pleased with being let go, as she had grown tired of writing trivial “top five tips to get fit for summer” type articles. She has decided to spend the summer at her aunt’s house in Hartola, planning to relax, recover from partial burnout, and only start looking for a new job in the fall. From her aunt, she hears about a local mystery – a young girl who was found dead in the rapids more than twenty years ago. The case remained unsolved, and it was unclear how the girl had died. The police suspected suicide, but those who knew the girl considered that practically impossible. Saana gets the idea to investigate the case and maybe write a book or publish her research as a true crime podcast.

Meanwhile, in Helsinki, Chief Inspector Jan is investigating a murder in Suomenlinna, where the boss of an advertising agency, who had been overly fond of young female employees, has been killed in a ritualistic manner. He had drowned but was found on dry land, with a crown-like branding burned between his legs. When a second victim is found – a bank manager, this time in Hartola – it starts to look like a serial killer is on the loose. But how were the victims chosen? There seems to be no connection between them.

Saana and Jan end up on a blind date set up by mutual friends, which stretches late into the night, and both are strongly impressed by one another. The book follows the solving of both crimes, partly through flashbacks to the last summer of the dead girl’s life. Gradually, it becomes clear that the cases are connected. But who has taken it upon themselves to avenge things that happened years ago?

A pleasant surprise: the book was well-written, with good language and a fresh, interesting plot. There was even some romance, perhaps a tad too much, but not to a bothersome degree. The flashbacks were a bit distressing, as you knew what was going to happen. There could have been some tightening of the narrative here and there. One inconsistency remained at the end – I don’t understand why Saana’s life was threatened. The killer, whose murders were strictly motivated, had no reason to go after her. Nevertheless, the book left a positive impression, and I will likely listen to the next installment during future road trips.

494 pp

 

Jennifer Egan Piparkakkutalo (The Candy House)

Kirja, jonka juonta on aika vaikea kuvata. Kirja kertoo maailmasta, jossa on keksitty menetelmä ihmisen koko elämän ja elämänkokemuksien lataamiseen kollektiiviseen tietokantaan, josta ilmeisesti sitten kuka vain voi käydä muistoja ja kokemuksia itse uudelleen kokemassa. Kirja kertoo eri ihmisten tarinoita eri ajoilta, osittain ennen tämän tallennussysteemin keksimistä. Mukana on mm. antropologiin, joka vietti pitkän ajan alkukanteisen heimon parissa kehittäen algoritmit, joilla voidaan ennustaa ihmisten mieltymyksiä ja sosiaalisia suhteita ja hänen perheeseensä liittyviä kertomuksia. Kirjaa on pidettävä enemmän novellikokoelmana kuin yhtenäisen juonen omaavana romaanina. Kertomukset polveilevat, niiden päähenkilöt vaihtuvat, joku, joka yhdessä tarinassa ohitetaan yksittäisellä maininnalla, on seuraavassa päähenkilö ja tyylilaji vaihtelee runsaasti tavallisesta kerronnasta sähköpostiviesteistä koostuvaan lukuun.

Aluksi yritin pysyä henkilöistä perillä, mutta sitten katsoin tehtävän epätoivoiseksi ja vain heittäydyin kirjan mukaan huolehtimatta liikaa siitä mustinko, kuka on kuka, ja miten mikäkin asia liittyy kokonaisuuteen, jos semmoista kirjassa on olemassa. Näin luettuna kirja oli mielenkiintoinen kokemus, joka antoi ajattelun aihetta, vaikkakin se oli hiukan hämmentävä. Henkilöhahmot olivat varsin persoonallisuuksia, ja heidän välisensä yhteydet olivat ajoittain yllättäviä. Itselle jäi tosin hiukan auki, miten loppupuolen ”kansalaisvakooja” -tarinat lopultakaan liittyivät koko kokonaisuuteen, mutta mitäs pienistä. Kirja oli kirjapiirin kirjana, ja yleinen mielipide oli positiivinen, etenkin tyylilajien vaihtelusta ja kielen luovuudesta pidettiin.   

 

A book with a plot that's quite difficult to describe. The story is set in a world where a method has been invented to upload a person's entire life and experiences into a collective database, from which, apparently, anyone can revisit memories and experiences themselves. The book tells the stories of different people from various times, some of which were set in periods before this recording system was invented. One of the characters is an anthropologist who spent a long time living with a primitive tribe and developed algorithms that predict people's preferences and social relationships. There are also stories related to his family. The book is more of a collection of short stories than a novel with a cohesive plot. The stories are winding, the protagonists change, and someone who is mentioned in passing in one story might become the main character in the next. The style also shifts, from a traditional narrative to a chapter composed of email messages.

At first, I tried to keep track of all the characters, but then I gave up on the task as hopeless and just went along for the ride without worrying too much about remembering who’s who and how everything ties together. Read this way, the book was an interesting experience that gave me food for thought, though it was a bit confusing. The characters were quite distinctive, and their connections were sometimes surprising. However, I was left a little unclear about how the "citizen spy" stories in the latter part ultimately tied into the whole, but no big deal.

407 pp. 

Tom Phillips: Ihmiset : näin munasimme kaiken (Humans: A Brief History of How We Fucked It All Up)

Toinen kirja lyhyellä aikaa lukemani kirja ihmiskunnan suurimmista virheistä ja mokista. Tämä kirja oli kohtalaisen samanlainen kuin suomenkielinen versio, jonka joitain viikkoja sitten luin ja se kattoi osaltaan samoja asioita. Toisaalta tässä oli useampia hiukan harvinaisempia tapauksia, jotka itselleni onnistuivat olemaan oikeastaan kokonaan tai ainakin lähes tuntemattomia. Kirja tuntui menevän myös hiukan syvälle käsittelemiinsä tapauksiin ja oli vähemmän luettelomainen. Loppuluvun “saarna” ihmisen tyhmyydestä oli ehkä hieman rasittava. Ihan ok luettava välipaloina jotain odotellessa tai liian väsyneenä raskaampiin kirjoihin. 

A second book in a short time about humanity’s greatest mistakes and blunders. The book was fairly similar to the Finnish version, which I read some weeks ago, and partly covered the same topics. On the other hand, this one included several somewhat rarer cases, which were either entirely or at least almost completely unknown to me. The book also seemed to delve a bit deeper into the cases it covered and was less like a simple list. The final chapter's 'sermon' on human stupidity was perhaps a little irritating. An okay read for killing time while waiting for something or when too tired for heavier books.

267 pp.

Jussi S. Heinonen , Elina Lehtonen: Suomen muinaiset tulivuoret : Kallioidemme salaisuuksia

Kirja Suomen kallioperän kehittymisestä. Suomen kallioperä on maailmanlaajuisesti vanhimmasta päästä, ja erityistä sille on kerrostuneiden kivityyppien harvinaisuus – ihan kokonaan ne eivät tosin puutu, vaan pieniä alueita kalkkikiviä ja hiekkakiviä löytyy. Suurin osa kotimaamme kallioperästä on tuliperäistä, kauan sitten sammuneiden tulivuorten jäännöksiä, jotka usein ovat lähtöisin syvältä. Jääkausien ja maan kulumisen jälkeen se, mikä on pinnassa, on sitä, mikä joskus on ollut syvällä, ollen joskus jopa jättimäisten magmakammioiden osia.

Kirja tarjosi kiinnostavaa tietoa, ja se oli myös hyvin luettavaa, vaikka sisälsikin todella tuhdin ja painavan (kirja on jopa fyysisesti painava) annoksen tarkkaa ja tiukkaa informaatiota kallioperämme historiasta. Kirjassa oli valtava määrä termejä, mutta kokonaisuus oli sen verran kiinnostava, että tuo termivyörytys (joista jälkikäteen ei juurikaan mitään tietenkään muista) ei paljoa haitannut. Kuvien runsas käyttö tasapainotti osaltaan termien raskautta. Suositeltavaa luettavaa, jos yhtään kallioperämme historia kiinnostaa.

Finland's bedrock is among the oldest in the world, and it is particularly notable for the rarity of sedimentary rock types—though they are not entirely absent, as small areas of limestone and sandstone can be found. Most of our country's bedrock is volcanic, remnants of long-extinct volcanoes, often originating from deep within the Earth. After the ice ages and erosion, what is now at the surface was once deep underground, sometimes even parts of massive magma chambers.

The book provided fascinating information that was also very readable, even though it contained a substantial and dense (the book is even physically heavy) amount of precise and detailed information about the history of our bedrock. There was an overwhelming number of terms, but the overall content was engaging enough that this flood of terminology (which, in hindsight, you won't remember much of) didn't bother me much. Highly recommended reading if you have any interest in the history of our bedrock.

412 pp.