Niklas Natt och Dag 1793 (Bellman Noir Trilogy #1)

Historiallinen salapoliisikertomus Tukholmasta vuonna 1793. Tuon ajan Tukholma on korruption, kurjuuden ja julmuuden läpäisemä likainen paikka, jossa juopuneet aateliset ja rikkaat käyttivät surutta hyväkseen tavallista kansaa. Mickel Cardel on sotaveteraani, joka on menettänyt meritaistelussa kätensä. Hänellä on teoriassa suojatyöpaikka siveydenvalvojana, jonka olisi tarkoitus toimittaa prostituoidut työlaitoksiin. Hän tosin tuota työtä ei tee, vaan käyttää aikansa ryyppäämiseen ja kapakoiden kurin ylläpitämiseen. Hän löytää saastuneesta lammesta kuolleen ruumiin, jota on runneltu äärimmäisellä tavalla – ruumiilta on poistettu raajat, siltä on leikattu kieli ja sen silmät on sokaistu. Kaikki tämä henkilön eläessä, vähitellen niin, että tämä on säilynyt elossa loppuun asti. Tapausta selvittää asianajaja Cecil Winge, jonka maine on nuhteeton ja jota pidetään täysin korruptoitumattomana. Ikävä kyllä hän on kuoleman partaalla keuhkotaudista. Winge ottaa Cardellin avukseen jäljittämään, miten runneltu ruumis päätyi järveen. Vähitellen asia selviää, vaikka tehtävä ei ole helppo ja maksaa Cardellille useamman katkennen hampaan. Hän ei vaan ole ihan helppo kohde hakattavaksi, sillä puukäsi on oiva ase. 

Sivujuonia kerrotaan aatelista teeskentelevän maalaispojan kohtalo sekä orvon nuoren naisen päätyminen kehruutyölaitokseen porttoudesta syyttä epäiltynä. Etenkin jälkimmäisen kohtelu on raakaa, ennen kuin tämä ehtii karkaa. Tämä osuus oli ylivoimaisesti paras ja jotenkin myös koko kirjan parhaiten kirjoitettu. 

Olen aika rajuja kirjoja lukenut, mutta tämä on ylivoimaisesti kovimmasta päästä. Ihmiset ovat raadollisia, ahneita, julmia eivätkä kaihda rajuja otteita vähääkään. Huijaaminen, petkuttaminen ja väkivalta ovat arkipäivää. Julmuus ja pahuus kuvataan myös kohtalaisen tarkasti. Jonkinlaista toivoa kirjan loppua kohti ainakin yhden henkilön elämään tulee, ja jonkin asteiseen positiiviseen sävyyn kirja siten päättyy. Kielellisesti teos oli kohtalainen, jonkinlaista kankeutta tekstissä oli ehkä – en tiedä, oliko kyse käännöksestä vai alkuperäistekstistä, mutta ei mitenkään haittaavassa määrin. Teos sinällään oli paikoitellen rajusta sisällöstään ja ahdistavuudestaan huolimatta hyvin vetävää luettavaa. En ihan varma silti ole, jatkanko silti sarjan parissa. 

A historical detective story set in Stockholm in 1793. Stockholm of that era is a filthy place permeated by corruption, misery, and cruelty, where drunken nobles and the wealthy ruthlessly exploit ordinary people. Mickel Cardel is a war veteran who lost his hand in a naval battle. In theory, he has a sheltered job as a guardian of public morals, meant to deliver prostitutes to workhouses. In practice, he does not do that work at all, instead spending his time drinking and maintaining order in taverns. He finds a dead body in a polluted pond, a body that has been mutilated in an extreme manner – its limbs have been removed, its tongue cut out, and its eyes blinded. All of this was done while the person was still alive, gradually, so that they remained alive until the very end.

The case is taken up by lawyer Cecil Winge, whose reputation is spotless and who is considered entirely incorruptible. Unfortunately, he is on the verge of death from tuberculosis. Winge enlists Cardell to help trace how the mutilated body ended up in the lake. Little by little the matter becomes clear, though it is not easy and costs Cardell several broken teeth. He is not an easy target to beat up, however, as his wooden hand makes for an excellent weapon.

Side plots tell of the fate of a country boy pretending to be a nobleman, as well as a young orphaned woman who ends up in a spinning workhouse after being falsely accused of prostitution. The treatment of the latter is particularly brutal before she manages to escape. This part was by far the best and somehow also the most well-written section of the entire book.

I’ve read some pretty harsh books, but this is unquestionably among the most brutal. People are ruthless, greedy, and cruel, and do not shy away from violence in the slightest. Cheating, swindling, and brutality are everyday occurrences. Cruelty and evil are also depicted quite vividly. Toward the end, some degree of hope enters at least one character’s life, and the book ends on a somewhat positive note. Linguistically, the work was decent; there was perhaps a certain stiffness in the text – I don’t know whether it came from the translation or the original, but not to a disturbing extent. Despite its harsh and distressing content, the text was at times very compelling to read. I’m not entirely sure whether I will continue with the series.

402 pp. 

 

Martha Wells: Fugitive Telemetry (The Murderbot Diaries #6)

The next part in the Murderbot series.

Murderbot is living at Preservation Station, which is a very peaceful and quiet colony. His job is guarding his employer, which is an easy job – mostly standing in a corner where he can watch his entertainment shows in peace. But someone was found dead at the station. Murder is very rare, and local peacekeepers are not really ready to handle it. Murderbot, on the other hand, has a lot of experience with dead people, and he hasn’t even killed most of them. So, he is drafted to investigate the murder even if he (nor the security of the station) is very keen on that. And he can’t even get unlimited access to all databases and data feeds on the station, as there are some stupid concerns – it might harm the privacy of the inhabitants or something.

Well, there are still enough places that can be accessed with only slight hacking. And soon Murderbot learns the reasons for the murder and eventually the culprit.

Another nice installment in the series. Perhaps not the best one, but good, with a wry, amused/irritated narrative voice - who barely has time to watch his soaps during this story; everything unfolded pretty fast.  I listened to the Finnish translation. There was one very stupid error. “Data dump” really doesn’t translate as “data trashcan”. 

226 pp. 

Joona Keskitalo: Lakeus, joka vaikeni

Seuraava osa peräkyliin tapahtumiin keskittyvästä dekkarisarjasta. Kirja on itsenäinen teos, kuten muutkin sarjan osat. Niina Luoto on kovassa nousukiidossa oleva asianajaja, joka onnistuu vapauttamaan nuoren miehen, joka on ollut taposta syytettynä. Heti vapauttamisen jälkeen tämä tappaa uudelleen. Niina lopettaa työnsä, ja palaa isänsä tilalle hoitamaan tämän sikatilaa Pohjanmaalle uuden puolisonsa ja vastasyntyneen lapsensa kanssa. Naapurin hyvin menestynyt, arvonimiä saanut, kunnanvaltuustossa istunut, mies, Robert, pidätetään palkkamurhista epäiltynä. Miten voi olla? Mies palkkaa Niinan hoitamaan alkuvaiheen kuulustelut. Vastentahtoisesti tämä suostuu, vaikka hänen puolisonsa vastustaa asiaa kovasti.   

Robertia on syyttänyt hänen lapsuuden ystävänsä, Kale, joka on Helsingissä pyörittänyt huumekauppaa. Hän oli todettu syylliseksi kahteen tappoon, kun miehet olivat nuoria. Robertin tarina tapahtumista on kovin toisenlainen kuin Kalen, jonka kertoman mukaan Robert oli se, joka jo tuolloin teki surmatyöt, ja myöhemmin, kun Kalella oli ongelmia kilpailevien huumekauppiaiden kanssa, nämä päätyivät kuolleiksi teloitustyyliin pian sen jälkeen, kun hän oli Robertille asiasta kertonut (ja antanut tälle pitkän tuttavuuden kunniaksi lainoja - joita ei koskaan maksettu takaisin). 

Kenen tarina on totta? Onko kenenkään? Ja kuka on huumekaupassa ja taloudellisissa keplotteluissa se organisoija, Robert vai Kale? Vai sittenkin joku muu?

Varsin vetävä kirja, joka koostuu paljolti takaumista, jotka ovat “dramatisointeja” kuulustelupöytäkirjoista ja kerrotuista muistoista. Tarinoissa on vahvasti mukana epäluotettavan kertojan epäilys – kaikkea ei varmasti kerrota, ja osa kerrotuista saattaa olla kokonaan keksittyä tai ainakin väritettyä. Kierrokset kirjassa koventuvat oikeastaan koko ajan - kaikki on suurempaa kuin alussa näytti.  Kielellisesti vetävää luettavaa, tosin loppua kohden salaliittojen aina vain kasvaessa uskottavuus alkoi hiukan olla koetuksilla. Typeriä virheitä osasto: 60-luvun alussa ei traktorilla kyntäessä todellakaan kukaan kuunnellut musiikkia, etenkään tietyn esittäjän musiikkia.

400 pp

Thomas Schlesser: Monan katse (Les Yeux de Mona, Mona's Eyes)

10-vuotias Mona saa sokeuskohtauksen. Häntä tutkineet lääkärit suosittelevat psykiatrin luona käymistä, mutta hänen isoisänsä, jonka tarkoitus oli saattaa Monan noille lääkärikäynneille, viekin hänet Pariisin museoihin katsomaan, mikä taiteessa on parasta, jotta jos hän menettää näkönsä kokonaan, hänelle jää käsitys siitä, mikä on kaunista. Kirja koostuu siitä, että Mona käy isoisänsä kanssa katsomassa merkittäviä taideteoksia, jotka kuvaillaan yksityiskohtaisesti, ja isoisä selittää Monalle teoksen tyyliä, sen merkitystä, historiaa ja sitä, mitä taiteilija on teoksellaan halunnut tuoda esiin. Välillä käsitellään Monan ja hänen vanhempiensa suhdetta. Monaa kiinnostaa isoäitinsä, joka on ollut vaiettu aihe perheessä; hänellä on vain hämäriä muistoja hänestä.

Kirja on oikeastaan lähinnä taiteenhistorian esitelmiä, joita kommentoi ikäisekseen epäuskottavan fiksu tyttö. Muu juoni jää ohueksi ja ylimalkaiseksi. Monan sairaus ja etenkin sen hoito on aika erikoista: lääkäritkin näyttävät nopeasti tulleen päätelmään, että kyseessä on psykogeeninen oire. Miksi ihmeessä he sitten herättelevät pysyvän sokeuden mahdollisuutta - ihan käsittämätöntä hoitotaktiikkaa. Pieni pettymys kirja oli ennakko-odotuksiin verrattuna.  

 

 Ten-year-old Mona has an episode of blindness. The doctors who examine her recommend that she see a psychiatrist, but her grandfather, who was supposed to accompany Mona to those appointments, instead takes her to the museums of Paris to see the best that art has to offer, so that if she loses her sight completely, she will at least have an idea of what beauty looks like. The book consists largely of Mona visiting important works of art with her grandfather. The works are described in detail, while her grandfather explains their style, meaning, history, and what the artist wanted to convey through the work. At times, the book also deals with Mona's relationship with her parents. Mona is particularly interested in her grandmother, who has been a taboo subject in the family and of whom Mona has only vague memories.

The book is really more or less a series of art history lectures, commented on by a girl who is implausibly intelligent for her age. The rest of the plot remains rather thin and superficial. Mona's illness, and especially its treatment, is quite peculiar: the doctors seem to quickly conclude that her symptoms are psychogenic. Why on earth, then, do they keep raising the possibility of permanent blindness? It is an utterly baffling treatment strategy. Overall, the book was a slight disappointment compared with what I had expected.

 412 pp. 

Chan Ho-Kei: Lainattu kaupunki (The Borrowed)

 Dekkari, joka tapahtuu Hongkongissa. Kirja koostuu viidestä erillisestä eri aikoina tapahtuvasta tarinasta käänteisessä järjestyksessä, aluksi lähinnä nykyaikaa tapahtuva ja päättyen vanhimpaan kertomukseen 60-luvulta. Kirjan päähenkilö on rikostarkastaja Kwan Chun-dok, jonka maine on legendaarinen. Ensimmäisessä tarinassa vuonna 2013 hän on sairaalavuoteessa koomassa ja tästä huolimatta onnistuu “selvittämään”  rikkaan miehen murhan. 

Aikaisemmin vuonna 2003 hän on jo eläkkeellä, mutta työskentelee poliisin neuvonantajana. Nouseva poptähti on murhattu ja hänen murhastaan on liikkeellä video. Teon taustalla saattaa olla mafiajohtaja, joka on jo pitkään ollut aivan liian ovela jäädäkseen kiinni. Varsinaista murhaa selvittää Kwan Chun-dokin oppilas, mutta vanha komisario vaikuttaa itse asioihin taustalta. 

Vuonna 1997 vaarallinen vanki karkaa, vaikka on tarkoin vartioituna sairaalakäynnillä. Hän pakenee odottavaan autoon, jota onnistutaan seuraamaan, kunnes se ajaa kolarin ja autossa olleet henkilöt kuolevat tulitaistelussa poliisin kanssa. Mutta vanki ei ole autossa. Miten tämä onnistui karkaamaan, vaikka oli periaatteessa koko ajan näkyvillä? Ja miten pako oikein onnistuttiin järjestämään niin hyvin?

Vuonna 19  Kwan Chun-dok on juuri jäämässä eläkkeelle. Poliisi on saanut tietoonsa, että tietyssä asunnossa elää veljespari, joka on tunnettu erittäin raaoista teoista. Heitä tapaamaan on ehkä tulossa rikollisliigan johtaja, ja poliisi väijyy asuntoa, osan poliiseista teeskennellessä talossa olevan ravintolan työntekijöitä. Asiat menevät pahasti pieleen, ja lopputuloksena on useita uhreja vaatinut laukaustentoisto.  Uhreina ovat eivät vain rikolliset vaan myös useita siviilejä rakennuksessa toimineessa tuntihotellissa. Mutta miksi kaikki meni pieleen näin pahasti?

Viimeisessä tarinassa Kwan Chun-dok on noin 20-vuotias nuori, joka ei oikein tiedä, mitä elämällään tekisi. Hän on miettinyt poliisikouluun lähtemistä, mutta hänen ystävänsä vastustavat sitä, sillä poliisin maine on kovin huono. Kaupungissa kuohuu. Työläisten ja hallitsevan luokan välit ovat huonot, ja kahinoita ja ampumisia asti tapahtuu. Kwan Chun-dok kuulee sattumalta, kun vieressä asunnossa selvästi suunnitellaan pommi-iskua - mutta mihin. Ja mitä hän sille voisi tehdä?

Hienoja ja mukaansa tempaavia poliisitarinoita, jotka tapahtuvat mielenkiintoisessa maailmassa. Kwan on varsinainen Sherlock Holmes, joka näkee asioiden yhteyden ja muilta piiloon jääneet seikat ylivoimaisen hienosti. Novellit tempaavat vahvasti mukaansa ja eksoottinen tapahtumapaikka ja sen muutokset näkyvät elävinä. Hiukan kirjassa tuli esiin ilmeisesti kiinalaiselle kirjallisuudelle tyypillinen selittämisen piirre: kertomuksen loppupuolella kerrotaan varsin yksityiskohtaisesti, mitä tapahtui ja miksi ja mikä oli rikollisten tavoite. Kirjailija, jonka muitakin teoksia olisi hieno saada suomeksi käännettyä. 

Excellent and gripping police stories set in a fascinating world. Kwan is a veritable Sherlock Holmes, exceptionally skilled at seeing connections between things and noticing details that escape everyone else. The stories are highly engaging, and the exotic setting and the changes it undergoes are brought vividly to life.

There was one aspect of the book that seemed somewhat characteristic of Chinese literature: towards the end of the story, everything is explained in considerable detail—what happened, why it happened, and what the criminals’ objective was.

An author whose other works would also be wonderful to see translated into Finnish.

605 pp

Sanna Nyqvist , Outi Oja: Kirjalliset väärennökset - Huijauksia, plagiaatteja ja luovia lainauksia

Kirja, jossa käsitellään kirjallisia väärennöksiä laajalti ja perusteellisesti. Väärennöksiä tai vahvasti sellaiseksi epäiltyjä on ollut lähes yhtä pitkään kuin kirjallisuutta. Väärennöksien motiivit ovat vaihdelleet, samoin se, ovatko ne väärennökset välttämättä aina olleet vahingollisia edes sille, jonka teoksia on väärennetty – jos sitten väärentäminen on kohdistunut johonkin kirjailijaan. Väärennös on voinut olla kokonaan keksitty, vaikka kansalliseepoksen luomiseksi, kuten Skotlannissa, jossa kansanrunouden “kerääjä” kirjoitti “keräämiensä” runojen pohjalta eeposmaisen sankaritarinan. Paha vain, että mitään alkuperäismateriaalia ei koskaan osoitettu olevan olemassa. Toisaalta Oscar Wilden sai jonkinasteisen kunnianpalautuksen ja ainakin säilyi tunnettuna nimenä palautuksen, kun hänen kiellettyjä kirjojaan julkaistiin kopiona ja hänen nimissään tehtailtiin tiskin alta myytäviä väärennyksiä. 

Entä onko kirja, joka koostuu pelkästään lainauksista, väärennös? Ja kuinka paljon postmoderni kirja voi pohjautua lainauksiin ja aikaisempien kirjailijoiden tuotannon uudelleensovittamiseen? Kuinka paljon tieteellistä tekstiä saa lainata kaunokirjalliseen teokseen ilmoittamatta lähteitä?  Ja mitä ihmettä Sariola aikanaan teki - hän kopioi toisten tekstiä, väärensi tekstejä puolisonsa tekemäksi, hänen tekstejään kopiotiin ja vielä hänen kuolemansa jälkeen hänen leskellään oli todella kummallinen järjestely toisen kirjailijan kanssa - josta sitten tuli jopa tuomioistuimen rangaistus - joka kirjojen kopiointi/väärennys asioissa ole ollenkaan tavanomaista. 

Varsin kiinnostava ja mukaansatempaava kirja kaikesta siitä, mitä kirjallisuudessa voidaan tehdä väärin – jos sitten nämä tekemiset aina niin väärin edes ovat. 

319 pp

Solvej Balle: Tilavuuden laskemisesta 2 (Om udregning af rumfang #2)

 

Seuraava osa sarjassa, joka kertoo marraskuun 18.päivään juuttuneesta naisesta Tarasta. Tara on jättänyt kotinsa ja kotipaikkakuntansa. Hän matkustaa pitkin Eurooppaa etsien eri vuodenaikoja luodakseen itselleen vaikutelman ajan ja vuoden kulumisesta. Hän pystyy löytämään talven pohjoisesta, kevään Englannista ja alkukesän Ranskasta. Lopulta hän asettuu Düsseldorfiin elämään hiljaista ja yksinäistä elämää. Hän kokee tyhjyyttä ja kokee maailman ympärillä olevan ohentumassa. Päivät sulautuvat toisiinsa, ja aina tulee uusi samanlainen marraskuun 18. päivä, jona hän seuraa ihmisten tekevän samoja asioita aina uudelleen. Hän mietti ajan ja elämisen olevuutta ja todellisuutta, Rooman valtakuntaa ja elämää siellä, kuvitteli, millaista olisi ollut elää Roomassa ja miltä tuntuisi, jos aika taas liikkuisi. Hän mietti puolisoaan, mutta oikeastaan yllättävän vähän, ilmeisesti hän torjuu tätä koskevat ajatukset. Kirja on erittäin kiinnostava kirjaksi, jossa ei oikeastaan tapahdu yhtään mitään. Tara pohtii asioita tarkasti ja miettii ajan ja elämän olemusta, kokee ahdistusta siitä, että on ulkona oikeasta elämästä, hirviönä, joka kuluttaa maailmaa.  Hieno lyhyt kirja, oikeastaan pienoisromaani, jonka jatkoihin pitää kyllä myös tutustua.

The next installment in the series about Tara, a woman trapped on November 18. Tara has left her home and hometown. She travels around Europe in search of different seasons, trying to create the impression that time and the year are passing. She manages to find winter in the north, spring in England, and early summer in France. Eventually, she settles in Düsseldorf, living a quiet and lonely life.

She experiences a sense of emptiness and feels that the world around her is gradually becoming thinner and more insubstantial. The days merge into one another, and there is always another identical November 18, when she watches people doing the same things over and over again. She reflects on the nature and reality of time and existence, on the Roman Empire and what life was like there. She imagines what it would have been like to live in Rome, and what it would feel like if time were to start moving again.

She thinks about her husband, but surprisingly little, apparently because she is suppressing thoughts about him. The book is extremely interesting for a story in which, essentially, nothing happens at all. Tara reflects deeply on things and considers the nature of time and life. She feels the anxiety of being outside real life, like a monster consuming the world around her.

A wonderful little book—really more of a novella—and I will definitely have to read the subsequent installments as well.

175 pp. 

Marianne Cedervall: Saapuu luokse syntisen (Samuel #1)

 Itselle uuden sarjan ensimmäinen osa. Samuel on kaupunkilaispappi, joka on ottanut lyhyen työpestin pieneltä pohjoisruotsalaiselta paikkakunnalta. Saavuttuaan ensimmäistä kertaa paikkakunnan kirkolle, hän löytää lumisateiselta hautausmaalta hautamuistomerkkiin sidotun kuolleen miehen. Mies on paikkakunnalla hyvin tunnettu liikemies, joka on laajentanut hotelliaan ja hankkinut itselleen vihamiehiä liiketoimillaan. Hän on myös vaihtanut puolisoa nuorempaan ja hänen vaimonsa ei tästä luonnollisesti varsin ilahtunut ole. Testamenttiaan mies ei ollut ennättänyt muuttaa ja ex-vaimo onkin ensimmäisenä epäiltyjen listalla ja jopa tunnustaa murhan. Tunnustusta poliisi ei usko, sillä nainen ei oikein osaa kertoa, miten murha on tapahtunut. Rikosta tutkii viehättävä naispoliisi Maja-Sofia, johon Samuel kokee välittömästi yhteyttä, vaikka hänellä onkin kotipaikkakunnallaan tuore kihlattu. Samuel ajautuu itsekin tutkimaan rikosta, ja osasyynä on niin kovin viehättävä poliisi. Poliisilla on tosin omat ongelmansa, kliseinen päällikkö, joka ei hänen tutkimuslinjojaan oikein hyväksy. Vähitellen rikos tietysti ratkeaa kärsivällisellä tutkimustyöllä, jossa pappi osallistuu  aika lailla sallittuja rajoja venyttävässä määrin.  

Mukava dekkari, joka oli selvästi parempi kuin edellinen kuuntelemamme ruotsalaisdekkari, Taimitarhamurhien ensimmäinen osa. Kirja oli sujuvampi, paremmin tahditettu ja henkilöt olivat kiinnostavia, vaikka papin moraalinen taju ei nyt kaikkein korkeammalla tasolla kyllä ollut,sillä kovin, kovin helposti kihlattu unohtui uudella paikkakunnalla. Poliisipäällikön käytös on äärimmäisen dekkarikliseistä: miksi IHAN jokaisessa dekkarissa on poliisipomo, joka ei ole tutkimuksien tasalla, on vallasta juopunut ja pistää kirjan päähenkilön, joka asiassa on tietenkin parhaiten ajan tasalla, ulos aktiivityöstä. Ei taida montaa dekkaria olla, jossa tätä juonen käännettä ei olisi. Tämä juonenkäänne on aika laiskaa dramatiikan luomista.  Myös se, missä määrin Maja-Sofia otti täysin ulkopuolisen henkilön poliisityöhön mukaan, ei ollut oikein uskottavaa, olipa se vain romanssin (joka oli vähän enemmän kuin arveluttava sinällään) rakentamisen kannalta tärkeää. Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin hyvä ja mukaansatempaavakin. 

396 pp.