V.E. Schwab: Addie LaRuen näkymätön elämä (The Invisible Life of Addie LaRue)

 Addie on 1700-luvun alussa elävä nuori nainen, joka ei halua elämää, joka häntä odottaa: järjestettyä avioliittoa vanhemman kylän miehen kanssa, lapsien synnyttämistä ja lyhyttä raskasta elämää pienessä maalaiskylässä. Hän rukoilee vanhoja jumalia paetakseen kohtaloaan, mutta nämä eivät vastaa. Hääpäivänään hän karkaa metsään, rukoilee koko päivän, kunnes pimeys koittaa. Kylän vanha, vanhoja uskomuksia kunnioittava nainen oli visusti varoittanut häntä rukouksesta pimeällä, sillä pimeyden jumalien kanssa ei tule tehdä sopimuksia. Paikalle ilmaantuu komea vihreäsilmäinen mies, Luc, joka tekee tarjouksen: Addie saa elää vapaata elämää ilman, että häntä kukaan rajoittaa, ja nähdä kaiken, mitä hän ikinä haluaa. Mutta häntä ei tule kukaan ikinä muistamaan. Tämä kaikki sielua vastaan. Addie hyväksyy ehdot. Jo samana iltana hänet torjutaan kotona muukalaisena, jota kukaan kylässä ei ole nähnyt eikä kaivannut. Hän ei pysty myöskään jättämään mitään jälkiä itsestään. Kaikki, mitä hän piirtää tai luo, katoaa heti.  Alkuvuosikymmenet ovat raskaita ennen kuin Addie oppii luovimaan kirouksensa rajoissa, varastamaan, viettelemään, huijaamaan ja löytämään tyhjiä asuntoja asuttavakseen. Hänen elämänsä on yksinäistä, mutta hän oppii, että vaikutelmat ovat muistoja vahvempia, ja hän jättää jälkensä kymmenien taiteilijoiden teoksiin: vaikka hän itse ei voi luoda mitään, hän voi ohjailla ihmisiä, vaikka nämä eivät asiaa selvästi edes muista, vaan tulkitsevat taiteen aiheiden tulleen heille vaikkapa unessa tai muuten selittämättömästi. Vuosien mittaan hän tapaa Lucin heidän kohtaamisensa vuosipäivänä ja Luc kysyy, onko Addie jo valmis luopumaan elämästään - mutta hän ei ole, hän on aina uutta nähtävää ja koettavaa. Hän on niin elämänhaluinen, että jopa Luc itse vaikuttaa olevan asiasta vaikuttunut. 

Mutta eräänä päivänä Addie tapaa New Yorkissa nuoren antikvariaattia hoitavan miehen, joka muistaa hänet. Heille syntyy intohimoinen suhde, mutta miehellä on oma kirouksensa. 

Kirjassa on paljolti sama idea kuin Claire Northin ”The Sudden Appearance of Hope” -kirjassa. Tuossa kirjassa unohtamisesta huolimatta sankaritar pystyy jättämään jälkiä, eikä kirja keskittynyt romanssiin ja seurustelun vaikeuteen ja pitkään elämään, vaan oikeastaan enemmän muihin asioihin kuin sankarittaren muistijälkiä jättämättömyyteen, joten perusajatusta lukuun ottamatta eroja oli runsaasti. Tämä oli myös paremmin kirjoitettu, mutta vähemmän juonivetoinen, enemmän sankarin kokemuksiin ja romanssijuoneen pohjautuva. Kirja oli myös mielestäni hiukan paremmin kirjoitettu ja enemmän ajatuksia herättävä. Molemmat ovat kyllä erittäin hyviä ja mieleen jääviä teoksia.  

The book shares many of the same ideas as Claire North’s The Sudden Appearance of Hope. In that book, despite being forgotten, the heroine is still able to leave traces of her existence. It does not focus on romance, the difficulties of dating, or a long life, but rather on other matters than the heroine’s inability to leave a lasting impression on people’s memories. So, apart from the basic premise, the two books differ considerably.

This book was also better written, in my opinion, but less plot-driven, relying more on the protagonist’s experiences and the romantic storyline. I also found it slightly better written and more thought-provoking.

Both are nevertheless excellent and memorable works.

560 pp

Solvej Balle: Tilavuuden laskemisesta III (Om udregning af rumfang #3)

 Seuraava osa sarjassa, jossa Tara on jäänyt jumiin marraskuiseen tavalliseen päivään. Nyt hän on löytänyt muitakin ihmisiä, jotka ovat juuttuneet samaan päivään. Nämä elävät osittain omaa elämäänsä ja voivat viettää pitkäänkin muualla, kuten eronnut mies lapsensa luona USA:ssa eläen samaa hauskaa päivää hänen kanssaan yhä uudelleen. Useampi heistä muuttaa samaan taloon asumaan ja jossain määrin organisoituvat, yhdellä heistä kun on tavoitteena tehdä päivästä paras mahdollinen ja estää kaikki estettävissä olevat onnettomuudet. Tara käy puolisoaankin tapaamassa, mutta kokee kasvaneensa tästä jo eroon, kun aikaluupissa kulunut aika aletaan laskea vuosissa.  Tara miettii edelleen ajan olemusta ja historian merkitystä sekä elämän tarkoitusta, ja melko iso osa sivuista kuluu tähän pohdintaan. Hän kokee olevansa myös hirviö, joka tuhoaa varantoja, sillä ruoka, jota hän ja muut aikaluupissa olevat syövät, katoaa kaupoista. He yrittävät mahdollisuuksien mukaan käyttää poisheitettävää ruokaa – ihan tätä logiikkaa en ymmärrä. Tuskin puolen kymmentä ihmistä ruokaa maailmasta loppuun söisi edes kymmenissä vuosissa.  Kirja on pohdiskelevan filosofinen enemmän kuin tapahtumiin ja toimintaan keskittyvä.  

Kirja on melko vähäisistä tapahtumistaan huolimatta hyvin kiehtova ja samaa tasoa kuin sarjan aikaisemmat osat. 

The next book in the series in which Tara is stuck in an ordinary day in November. She has now discovered other people who are trapped in the same day. They lead lives of their own to some extent and can spend long periods elsewhere. For example, a divorced man lives with his child in the USA, experiencing the same fun-filled day with them over and over again.

Several of them move into the same house and organise themselves to some degree. One of them has made it his goal to make the day as good as possible and prevent any accidents that can be avoided. Tara also visits her spouse, but feels that she has already grown apart from him as the time spent in the time loop begins to be measured in years.

Tara continues to ponder the nature of time, the significance of history, and the meaning of life, and a fairly large portion of the book is devoted to these reflections. She also feels that she is a monster depleting the world's resources, since the food she and the others trapped in the time loop consume disappears from the shops. They try to use food that would otherwise be thrown away whenever possible, although I don't quite understand the logic behind this. Surely fewer than half a dozen people could hardly deplete the world's food supplies, even over several decades.

The book is more philosophical and contemplative than focused on events and action.

Despite the relatively few things that happen, the book is highly intriguing and just as good as the previous installments in the series.

174 pp

Mariia Niskavaara: Ester, teurastaja

Ester on sikojen teurastaja kaupungissa, jossa tärkein asia on valtava teurastamo. Ester teurastaa pitkät päivät sikoja, ja on siinä hyvä ja kaikkien arvostama. Hänellä on kuitenkin ongelma, hän ei tule raskaaksi, vaikka hänen puolisonsa, Keinosiementäjä, saakin kaikki emakot porsimaan. Ester kokee, että kaikki kaupungissa teurastustehtaan Portinvartijasta alkaen seuraavat, milloin hänen vatsansa alkaa kasvaa. Tätä vain ei ole tapahtumassa, vaikka he Keinosiementäjän kanssa yhtyvät säännöllisesti. Yhtään muuta henkilöä kuin Ester ei kirjassa nimellä mainita. Mutta lopulta Ester jotain tuntee vatsassaan kasvavan. Mutta mitä? Onkos sillä niin merkitystä?  

Tarina kerrotaan kokonaan Esterin näkökulmasta ja muuttuu koko ajan loppua kohti surrealistisemmaksi. Kieli on omaperäistä, mutta hyvin erikoista ja lihallisen rasvaista. Lihaa, jauhelihaa, rasvaa, lihanleikkausta kuvataan hyvin konkreettisesti, samoin Esterin tunteita ja kaipausta lapsesta tai ainakin jostain, joka kohdussa kasvaisi. Kirja jättää aika hämmentyneen olon: mitä ihmettä juuri tulin lukeneeksi. Se ei ole huono, mutta ehkä hiukan liian omituinen (ja pidin sentään Pienen hauen pyydystyksestä) ja omituisen “rasvaisesti” kirjoitettu ollakseen mitenkään huippukirja. Miellyttävyyteenhän kirja tosin ei edes pyri. Kirjan loppu jäi hiukan hämäräksi, se jotenkin haihtui ilman selkeää lopetusta. Kirja oli lyhyt, pienoisromaanin luokkaa, mutta tämän tarinan kertomiseen ei yhtään enempää sanoja olisi tarvittu,   

Kirjapiirissä kirjasta pääosin pidettiin, ja kielellisiä ansioita kehuttiin. Valkeakoskelta kotoisin ollut jäsen kertoi, että kirjan pystyi sijoittamaan erittäin tarkasti Valkeakoskella, Esterin kaupunki noudatti Valkeakosken katuja niin, että “Teurastamo” oli keskustan paperitehdas. Kirjapiirin olemassaoloon oltiin myös tyytyväisiä, sillä useimmat epäilivät, että kirjaa tuskin olisi tullut luettua ilman piiriä, ja teoksen kokemiseen oltiin pääosin tyytyväisiä.   

181 pp

Elina Backman: Joka yksin jää (Saana Havas #6 )

 

Uusin osa Saana Havas-sarjassa. Saana on raskaana ja juuri viimeistelemässä podcastinsä viimeisintä kautta. Hän miettii, vieläkö aloittaisi uuden kauden ennen väistämätöntä äitiyslomaa, mutta sopivaa tapausta ei ole mielessä. Hän lähtee tapaamaan Inkeri-tätiään Hartolaan. Tädin miesystävä kertoo kaverinsa löytäneen kansallispuistosta haudan, todennäköisesti naisen haudan. Hauta ei ole ihan tuore, vaan vähintään vuosia vanha. Saana alkaa selvittää viime vuosikymmeninä kadonneita nuoria naisia ja löytää sopivan ehdokkaan. Samaan aikaan Saanan miesystävällä Janilla on uusi tapaus tutkittavana – tapaus tosin on vuosikymmeniä vanha. Nuori nainen oli kadonnut ja hänen murhastaan oli jopa tuomittu mies, joka aikaisemmin oli pari nuorta naista siepannut ja raiskannut. Mies ei kuitenkaan koskaan kertonut, mihin ruumiin oli kätkenyt, ja kun yllättäen miehellä osoittautui olevan alibi murhan ajalle, on ilmeistä, että murhaaja on yhä vapaana. Miten tutkia jotain, josta on kulunut kymmeniä vuosia? Sivujuonena Janin työtoveri on löytänyt unelmiensa miehen, mutta onko tämä sekaantunut rikollisliigan toimintaan?

Saana ja Jan selvittävät nyt molemmat vanhaa nuoren naisen kuolemaa. Tällä kertaa eri naisten, mutta tapauksilla tietysti osoittautuu olevan yhteyksiä. Kirja oli sujuvaa tekstiä, joka piti otteessaan, vaikka pääosan teoksesta tapahtumien vauhti ei ollut mikään huikea. Murhaajan motiivi jäi kyllä hiukan heikonpuoleiseksi, eikä hänen arvaamisensa ihan helppoa olisi ollut (itsellä oli pieniä epäilyksiä lähinnä “dekkari-perusteella”: kuka on henkilö, joka olisi mainittu edes lyhyesti, mutta olisi yllättävä syyllinen?)

Hyvää tottua laatua, vähintään sarjansa keskitasoa oleva kirja. 

379 pp

Niklas Natt och Dag 1793 (Bellman Noir Trilogy #1)

Historiallinen salapoliisikertomus Tukholmasta vuonna 1793. Tuon ajan Tukholma on korruption, kurjuuden ja julmuuden läpäisemä likainen paikka, jossa juopuneet aateliset ja rikkaat käyttivät surutta hyväkseen tavallista kansaa. Mickel Cardel on sotaveteraani, joka on menettänyt meritaistelussa kätensä. Hänellä on teoriassa suojatyöpaikka siveydenvalvojana, jonka olisi tarkoitus toimittaa prostituoidut työlaitoksiin. Hän tosin tuota työtä ei tee, vaan käyttää aikansa ryyppäämiseen ja kapakoiden kurin ylläpitämiseen. Hän löytää saastuneesta lammesta kuolleen ruumiin, jota on runneltu äärimmäisellä tavalla – ruumiilta on poistettu raajat, siltä on leikattu kieli ja sen silmät on sokaistu. Kaikki tämä henkilön eläessä, vähitellen niin, että tämä on säilynyt elossa loppuun asti. Tapausta selvittää asianajaja Cecil Winge, jonka maine on nuhteeton ja jota pidetään täysin korruptoitumattomana. Ikävä kyllä hän on kuoleman partaalla keuhkotaudista. Winge ottaa Cardellin avukseen jäljittämään, miten runneltu ruumis päätyi järveen. Vähitellen asia selviää, vaikka tehtävä ei ole helppo ja maksaa Cardellille useamman katkennen hampaan. Hän ei vaan ole ihan helppo kohde hakattavaksi, sillä puukäsi on oiva ase. 

Sivujuonia kerrotaan aatelista teeskentelevän maalaispojan kohtalo sekä orvon nuoren naisen päätyminen kehruutyölaitokseen porttoudesta syyttä epäiltynä. Etenkin jälkimmäisen kohtelu on raakaa, ennen kuin tämä ehtii karkaa. Tämä osuus oli ylivoimaisesti paras ja jotenkin myös koko kirjan parhaiten kirjoitettu. 

Olen aika rajuja kirjoja lukenut, mutta tämä on ylivoimaisesti kovimmasta päästä. Ihmiset ovat raadollisia, ahneita, julmia eivätkä kaihda rajuja otteita vähääkään. Huijaaminen, petkuttaminen ja väkivalta ovat arkipäivää. Julmuus ja pahuus kuvataan myös kohtalaisen tarkasti. Jonkinlaista toivoa kirjan loppua kohti ainakin yhden henkilön elämään tulee, ja jonkin asteiseen positiiviseen sävyyn kirja siten päättyy. Kielellisesti teos oli kohtalainen, jonkinlaista kankeutta tekstissä oli ehkä – en tiedä, oliko kyse käännöksestä vai alkuperäistekstistä, mutta ei mitenkään haittaavassa määrin. Teos sinällään oli paikoitellen rajusta sisällöstään ja ahdistavuudestaan huolimatta hyvin vetävää luettavaa. En ihan varma silti ole, jatkanko silti sarjan parissa. 

A historical detective story set in Stockholm in 1793. Stockholm of that era is a filthy place permeated by corruption, misery, and cruelty, where drunken nobles and the wealthy ruthlessly exploit ordinary people. Mickel Cardel is a war veteran who lost his hand in a naval battle. In theory, he has a sheltered job as a guardian of public morals, meant to deliver prostitutes to workhouses. In practice, he does not do that work at all, instead spending his time drinking and maintaining order in taverns. He finds a dead body in a polluted pond, a body that has been mutilated in an extreme manner – its limbs have been removed, its tongue cut out, and its eyes blinded. All of this was done while the person was still alive, gradually, so that they remained alive until the very end.

The case is taken up by lawyer Cecil Winge, whose reputation is spotless and who is considered entirely incorruptible. Unfortunately, he is on the verge of death from tuberculosis. Winge enlists Cardell to help trace how the mutilated body ended up in the lake. Little by little the matter becomes clear, though it is not easy and costs Cardell several broken teeth. He is not an easy target to beat up, however, as his wooden hand makes for an excellent weapon.

Side plots tell of the fate of a country boy pretending to be a nobleman, as well as a young orphaned woman who ends up in a spinning workhouse after being falsely accused of prostitution. The treatment of the latter is particularly brutal before she manages to escape. This part was by far the best and somehow also the most well-written section of the entire book.

I’ve read some pretty harsh books, but this is unquestionably among the most brutal. People are ruthless, greedy, and cruel, and do not shy away from violence in the slightest. Cheating, swindling, and brutality are everyday occurrences. Cruelty and evil are also depicted quite vividly. Toward the end, some degree of hope enters at least one character’s life, and the book ends on a somewhat positive note. Linguistically, the work was decent; there was perhaps a certain stiffness in the text – I don’t know whether it came from the translation or the original, but not to a disturbing extent. Despite its harsh and distressing content, the text was at times very compelling to read. I’m not entirely sure whether I will continue with the series.

402 pp. 

 

Martha Wells: Fugitive Telemetry (The Murderbot Diaries #6)

The next part in the Murderbot series.

Murderbot is living at Preservation Station, which is a very peaceful and quiet colony. His job is guarding his employer, which is an easy job – mostly standing in a corner where he can watch his entertainment shows in peace. But someone was found dead at the station. Murder is very rare, and local peacekeepers are not really ready to handle it. Murderbot, on the other hand, has a lot of experience with dead people, and he hasn’t even killed most of them. So, he is drafted to investigate the murder even if he (nor the security of the station) is very keen on that. And he can’t even get unlimited access to all databases and data feeds on the station, as there are some stupid concerns – it might harm the privacy of the inhabitants or something.

Well, there are still enough places that can be accessed with only slight hacking. And soon Murderbot learns the reasons for the murder and eventually the culprit.

Another nice installment in the series. Perhaps not the best one, but good, with a wry, amused/irritated narrative voice - who barely has time to watch his soaps during this story; everything unfolded pretty fast.  I listened to the Finnish translation. There was one very stupid error. “Data dump” really doesn’t translate as “data trashcan”. 

226 pp. 

Joona Keskitalo: Lakeus, joka vaikeni

Seuraava osa peräkyliin tapahtumiin keskittyvästä dekkarisarjasta. Kirja on itsenäinen teos, kuten muutkin sarjan osat. Niina Luoto on kovassa nousukiidossa oleva asianajaja, joka onnistuu vapauttamaan nuoren miehen, joka on ollut taposta syytettynä. Heti vapauttamisen jälkeen tämä tappaa uudelleen. Niina lopettaa työnsä, ja palaa isänsä tilalle hoitamaan tämän sikatilaa Pohjanmaalle uuden puolisonsa ja vastasyntyneen lapsensa kanssa. Naapurin hyvin menestynyt, arvonimiä saanut, kunnanvaltuustossa istunut, mies, Robert, pidätetään palkkamurhista epäiltynä. Miten voi olla? Mies palkkaa Niinan hoitamaan alkuvaiheen kuulustelut. Vastentahtoisesti tämä suostuu, vaikka hänen puolisonsa vastustaa asiaa kovasti.   

Robertia on syyttänyt hänen lapsuuden ystävänsä, Kale, joka on Helsingissä pyörittänyt huumekauppaa. Hän oli todettu syylliseksi kahteen tappoon, kun miehet olivat nuoria. Robertin tarina tapahtumista on kovin toisenlainen kuin Kalen, jonka kertoman mukaan Robert oli se, joka jo tuolloin teki surmatyöt, ja myöhemmin, kun Kalella oli ongelmia kilpailevien huumekauppiaiden kanssa, nämä päätyivät kuolleiksi teloitustyyliin pian sen jälkeen, kun hän oli Robertille asiasta kertonut (ja antanut tälle pitkän tuttavuuden kunniaksi lainoja - joita ei koskaan maksettu takaisin). 

Kenen tarina on totta? Onko kenenkään? Ja kuka on huumekaupassa ja taloudellisissa keplotteluissa se organisoija, Robert vai Kale? Vai sittenkin joku muu?

Varsin vetävä kirja, joka koostuu paljolti takaumista, jotka ovat “dramatisointeja” kuulustelupöytäkirjoista ja kerrotuista muistoista. Tarinoissa on vahvasti mukana epäluotettavan kertojan epäilys – kaikkea ei varmasti kerrota, ja osa kerrotuista saattaa olla kokonaan keksittyä tai ainakin väritettyä. Kierrokset kirjassa koventuvat oikeastaan koko ajan - kaikki on suurempaa kuin alussa näytti.  Kielellisesti vetävää luettavaa, tosin loppua kohden salaliittojen aina vain kasvaessa uskottavuus alkoi hiukan olla koetuksilla. Typeriä virheitä osasto: 60-luvun alussa ei traktorilla kyntäessä todellakaan kukaan kuunnellut musiikkia, etenkään tietyn esittäjän musiikkia.

400 pp

Thomas Schlesser: Monan katse (Les Yeux de Mona, Mona's Eyes)

10-vuotias Mona saa sokeuskohtauksen. Häntä tutkineet lääkärit suosittelevat psykiatrin luona käymistä, mutta hänen isoisänsä, jonka tarkoitus oli saattaa Monan noille lääkärikäynneille, viekin hänet Pariisin museoihin katsomaan, mikä taiteessa on parasta, jotta jos hän menettää näkönsä kokonaan, hänelle jää käsitys siitä, mikä on kaunista. Kirja koostuu siitä, että Mona käy isoisänsä kanssa katsomassa merkittäviä taideteoksia, jotka kuvaillaan yksityiskohtaisesti, ja isoisä selittää Monalle teoksen tyyliä, sen merkitystä, historiaa ja sitä, mitä taiteilija on teoksellaan halunnut tuoda esiin. Välillä käsitellään Monan ja hänen vanhempiensa suhdetta. Monaa kiinnostaa isoäitinsä, joka on ollut vaiettu aihe perheessä; hänellä on vain hämäriä muistoja hänestä.

Kirja on oikeastaan lähinnä taiteenhistorian esitelmiä, joita kommentoi ikäisekseen epäuskottavan fiksu tyttö. Muu juoni jää ohueksi ja ylimalkaiseksi. Monan sairaus ja etenkin sen hoito on aika erikoista: lääkäritkin näyttävät nopeasti tulleen päätelmään, että kyseessä on psykogeeninen oire. Miksi ihmeessä he sitten herättelevät pysyvän sokeuden mahdollisuutta - ihan käsittämätöntä hoitotaktiikkaa. Pieni pettymys kirja oli ennakko-odotuksiin verrattuna.  

 

 Ten-year-old Mona has an episode of blindness. The doctors who examine her recommend that she see a psychiatrist, but her grandfather, who was supposed to accompany Mona to those appointments, instead takes her to the museums of Paris to see the best that art has to offer, so that if she loses her sight completely, she will at least have an idea of what beauty looks like. The book consists largely of Mona visiting important works of art with her grandfather. The works are described in detail, while her grandfather explains their style, meaning, history, and what the artist wanted to convey through the work. At times, the book also deals with Mona's relationship with her parents. Mona is particularly interested in her grandmother, who has been a taboo subject in the family and of whom Mona has only vague memories.

The book is really more or less a series of art history lectures, commented on by a girl who is implausibly intelligent for her age. The rest of the plot remains rather thin and superficial. Mona's illness, and especially its treatment, is quite peculiar: the doctors seem to quickly conclude that her symptoms are psychogenic. Why on earth, then, do they keep raising the possibility of permanent blindness? It is an utterly baffling treatment strategy. Overall, the book was a slight disappointment compared with what I had expected.

 412 pp.