Addie on 1700-luvun alussa elävä nuori nainen, joka ei halua elämää, joka häntä odottaa: järjestettyä avioliittoa vanhemman kylän miehen kanssa, lapsien synnyttämistä ja lyhyttä raskasta elämää pienessä maalaiskylässä. Hän rukoilee vanhoja jumalia paetakseen kohtaloaan, mutta nämä eivät vastaa. Hääpäivänään hän karkaa metsään, rukoilee koko päivän, kunnes pimeys koittaa. Kylän vanha, vanhoja uskomuksia kunnioittava nainen oli visusti varoittanut häntä rukouksesta pimeällä, sillä pimeyden jumalien kanssa ei tule tehdä sopimuksia. Paikalle ilmaantuu komea vihreäsilmäinen mies, Luc, joka tekee tarjouksen: Addie saa elää vapaata elämää ilman, että häntä kukaan rajoittaa, ja nähdä kaiken, mitä hän ikinä haluaa. Mutta häntä ei tule kukaan ikinä muistamaan. Tämä kaikki sielua vastaan. Addie hyväksyy ehdot. Jo samana iltana hänet torjutaan kotona muukalaisena, jota kukaan kylässä ei ole nähnyt eikä kaivannut. Hän ei pysty myöskään jättämään mitään jälkiä itsestään. Kaikki, mitä hän piirtää tai luo, katoaa heti. Alkuvuosikymmenet ovat raskaita ennen kuin Addie oppii luovimaan kirouksensa rajoissa, varastamaan, viettelemään, huijaamaan ja löytämään tyhjiä asuntoja asuttavakseen. Hänen elämänsä on yksinäistä, mutta hän oppii, että vaikutelmat ovat muistoja vahvempia, ja hän jättää jälkensä kymmenien taiteilijoiden teoksiin: vaikka hän itse ei voi luoda mitään, hän voi ohjailla ihmisiä, vaikka nämä eivät asiaa selvästi edes muista, vaan tulkitsevat taiteen aiheiden tulleen heille vaikkapa unessa tai muuten selittämättömästi. Vuosien mittaan hän tapaa Lucin heidän kohtaamisensa vuosipäivänä ja Luc kysyy, onko Addie jo valmis luopumaan elämästään - mutta hän ei ole, hän on aina uutta nähtävää ja koettavaa. Hän on niin elämänhaluinen, että jopa Luc itse vaikuttaa olevan asiasta vaikuttunut.
Mutta eräänä päivänä Addie tapaa New Yorkissa nuoren antikvariaattia hoitavan miehen, joka muistaa hänet. Heille syntyy intohimoinen suhde, mutta miehellä on oma kirouksensa.
Kirjassa on paljolti sama idea kuin Claire Northin ”The Sudden Appearance of Hope” -kirjassa. Tuossa kirjassa unohtamisesta huolimatta sankaritar pystyy jättämään jälkiä, eikä kirja keskittynyt romanssiin ja seurustelun vaikeuteen ja pitkään elämään, vaan oikeastaan enemmän muihin asioihin kuin sankarittaren muistijälkiä jättämättömyyteen, joten perusajatusta lukuun ottamatta eroja oli runsaasti. Tämä oli myös paremmin kirjoitettu, mutta vähemmän juonivetoinen, enemmän sankarin kokemuksiin ja romanssijuoneen pohjautuva. Kirja oli myös mielestäni hiukan paremmin kirjoitettu ja enemmän ajatuksia herättävä. Molemmat ovat kyllä erittäin hyviä ja mieleen jääviä teoksia.
The book shares many of the same ideas as Claire North’s The Sudden Appearance of Hope. In that book, despite being forgotten, the heroine is still able to leave traces of her existence. It does not focus on romance, the difficulties of dating, or a long life, but rather on other matters than the heroine’s inability to leave a lasting impression on people’s memories. So, apart from the basic premise, the two books differ considerably.
This book was also better written, in my opinion, but less plot-driven, relying more on the protagonist’s experiences and the romantic storyline. I also found it slightly better written and more thought-provoking.
Both are nevertheless excellent and memorable works.
560 pp








