Friday, November 25, 2022

Kersti Juva: Löytöretki suomeen


Erään maan parhaan suomentajan kirja kääntämisestä, etenkin kääntämisestä englannista suomeksi, jossa hyvin runsaiden esimerkkien avulla kuvataan kääntämisessä esiin tulevia vaikeuksia ja kielten eroja asioiden ilmaisemisessa ja jopa ajattelussa. On englannin kielen sanoja, joita vastaavia ei suomen kielessä ole – ja tuntuu olevan jopa enemmän suomen kielen sanoja ja ilmaisuja, joita suoraan vastaavia ei ole olemassa englannin kielessä. Käännöstyössä sen oivaltaminen, että milloin jokin tämäntyyppinen antaisi paremman käännöksen kuin ”suora” käännös, on sujuvalle kääntämiselle tärkeä. Kirja oli toisaalta raskas luettava, mutta toisaalta hyvin mielenkiintoinen ja pienissä paloissa luettuna se oli erittäin kiinnostava, ja sai ajattelemaan kieltä ja etenkin kääntämistä ihan uudella tapaa. Suositeltava kaikille kääntämisestä ja kielestä kiinnostuneille. 


A fine treatise about translating English to Finnish, which is written by one of the most appreciated translators in Finland. The book is filled with copious examples of how languages work in different ways and how common it is that there isn’t an exact way to translate certain words or expressions, and how important it is for the translator to use the right way to express the thought rather than the words alone. A very interesting book, but something which was best in small doses, as it took some careful thinking to analyze the examples.   

413 pp.

Tommi Kinnunen: Pimeät kuut


Kirja tapahtuu sodan jälkeen Itä-Suomessa tarkemmin määrittelemättömällä paikkakunnalla. Päähenkilö on opettaja, jo noin kuusissakymmenissä, joka ei ole saanut vakituista virkaa. Hän on riitaantunut pahasti siskonsa kanssa, ja lähtee talveksi tiettömien taivalten taakse Posiolle pienen koulun ainoaksi opettajaksi, koulun, jolle aluissa ei ole edes tietä, vaan joka on venematkan takana. Opettaja on sairas, ilmeisesti Ms-tautia sairastava, ja välillä hänen vointinsa on sen verran huono, että joutuu pitämään oppitunnit makuulla. Sen verran kokemusta, omanarvontunnetta ja jonkin tasoista uppiniskaisuutta löytyy siinä, määrin, että koulun johtokunnan herrat eivät pahasti nenille hypi – mutta toisaalta sairaus, ikä ja persoona huomioiden ei pitempiä opetuspestejä ole vuosiin ollut ja tämäkin on vain yhden talven yli kestävä. Opettajana hänen ammattitaitonsa ja ammattiylpeytensä ovat kovaa tasoa, mutta keho ei oikein kestä ja ikä painaa – eikä eläkehakemus oikein läpi taida olla menossa. Elämän taustassa on myös salaisuuksia ja on joku, jota hän kaiholla muistelee, Niilo, joka on sotajärkytyksestä mielenterveytensä menettänyt ja on pysyvästi sairaalassa. Se kuka Niilo oikein on, selviää vasta vähitellen. 

 Tommi Kinnunen osaa kirjoittaa ja taas kerran hänen kynästään on syntynyt todella hieno teos. Kieli on kaunista, erittäin sujuvaa ja soljuvaa ilman mitään keinotekoista krumeluuria tai pitkiä ”taiteellisia” lauseita. Opettajan elämä tuntuu todella lähelle käyvältä, vaikka ja ehkä myös koska, se ei aina ihan helpointa ja mukavinta ole. Kirjan opettajassa näkyy myös aika lailla kyynistymistä – hän ei tunteista välitä, eikä oppilaistakaan yksilöinä, vaan ”vain” haluaa hoitaa työnsä mahdollisimman hyvin ilman mitään lisätöitä ja olla rauhassa, hän ei kontakteja paikkakunnalla luo eikä halua luoda. 

Kinnusen ihmisten elämä ei aina ihan ongelmatonta ole ja pikkuisen välillä kiusasi se, että asioilla tuppaa aina olevan taipumus sujua huonosti, mukavaa elämää ei oikeastaan kellään hänen kirjoissan ole koskaan ollut. Omasta mielestä tämä silti on selkeästi parhaasta päästä Kinnusen kirjoja. 

Kirja oli lukupiirin kirjana, ja siitä pääosin pidettiin kovasti, etenkin kieltä, kerrontaa ja hyvin kuvattua opettajan ajatusmaailmaa kiiteltiin. 

  

A book about an elderly teacher in poor health who has been forced to take a teaching job at a very remote school, so remote that there isn’t even a road to it. The events happen soon after WW2. She has a very no-nonsense approach brought by experience and age – she doesn’t take shit from anyone. She does her job – and does it very well, she is an excellent teacher, but she isn’t around to create emotional attachments or make friends. The school is in very poor condition and is due for demolition.

The book has very precise, clear writing and a well-described main character. Not a feel-good book exactly – there is no happy redemption where the teacher learns to make friends and lives happily ever after. If anything, her resoluteness grows stronger even in the face of poor and declining health and mediocre economic status. A very good book in spite of all that, and one of the best by this author.

287 pp.



Thursday, November 24, 2022

Hannu Luntiala: Rekisteri


Varsin erikoinen kirja, joka ei tapahdu meidän maailmassamme. Ei ainakaan ihan, mutta pikkuisen sinne päin, pikkuisen epämääräisenä aikana pikkuisen epämääräisessä paikassa, jonka ilmiöillä ja henkilöillä voi olla epämääräistä yhteyttä oman aikamme ja paikkamme henkilöihin ja ilmiöihin. Kyseisessä maailmassa on erinäisiä asioita, mutta ehkä yksi tärkein on Virasto. Viraston johtajalla, Lainoppineella, on valta Rekisteriin, Viraston tärkeimpään asiaan, johon on kirjattu kaikkien valtakunnassa asuvien kaikki tiedot.

Mutta Viraston johtajalakin on ongelma. Penis on liian pikkuruinen ja kovasti vielä viileässä kutistuva, melkeinpä vallan katoava. Tämä ongelma aiheuttaa vetoamisen korkeampiin voimiin. Jumala ajattelee, että mikäs siinä, autetaan nyt miestä mäessä ja kasvatetaan kalua – kunhan vain muutama reunaehto täyttyy. Lainoppineella kun on valta Rekisterin Luetteloon ja ehkäpä sitä pikkuisen sormeilemalla voisi eri ihmisten elämää paljonkin auttaa ja helpottaa. Jonka johdosta Jumala sitten voisi hiukan helpottaa ja auttaa Lainoppineen pikkuista penis ongelmaa tai kasvattaa sitä, joka ongelmaa tietysti pienentää. Tosin Rekisterin muutoksista saattaapi kiinnijäämisenkin riski olla olemassa. 

Hauska kirja, joka on kirjoitettu lähinnä puhekielenomaisella omintakeisella tyylillä, johon tottumien vei aikansa, mutta alkoi sitten lopulta maistua. Ainoa asia, johon en tottunut oli toistuva ”sitten tapahtui tämä” fraasin käyttö runsaassa määrin hieman muunneltuna. Juonta ja tapahtumia voi pitää vähintään omaperäisinä ja värikkäinä ja positiivinen jälkivaikutelma jäi kirjasta.   

260 pp. 

Jarkko Sipilä: Muru (Takamäki #11)


Seuraava kirja Komisario Takamäki-sarjassa. Nuori nainen löytyy asunnostaan kuolleena, raa’asti murhattuna. Nainen on lievästi kehitysvammainen, joka äidin tuella on pystynyt asumaan yksin. Hän on viettänyt paljon aikaansa paikallisen ryyppyjengin kanssa, joka on käyttänyt naivia naista hyväkseen. 

Poliisi päätyy nopeasti tutkimuksissa todennäköiseen syylliseen, jonka sormenjäljet löytyvät murhapaikalta ja joka kuulusteluissa tunnustaa teon, ainakin jollain tapaa. Hän väittää, että hänellä ei ole kyseisestä päivästä muistikuvia, mutta on taipuvainen todisteiden vaikuttamana ajattelemaan, että hän varmastikin on surman tehnyt. Hänen asianajajallaan (jonka kanssa syytetyllä on yhteistä nuoruuden historiaa) on asiasta kuitenkin erilainen mielipide. Poliisin mielestä asia on päivänselvä, syyllinen on häkissä. Mutta onko noin?

Sarjassa paremmasta päästä oleva kirja, joka keskittyy tällä kertaa “tavallisen”, joskin julman rikoksen tutkintaan. Itse pidän enemmän näistä osista kuin jengien tekojen selvittelyyn keskityvistä. Kirja oli notkeamman tuntuinen kerronnallisesti kuin edellinen kahden kirjailijan yhteistyönä syntynyt osa, ja se oli taas vetävää kuunneltavaa automatkoilla. 


A young, mentally challenged woman has been brutally murdered. The Helsinki violent crime unit seems to have found the culprit in just a few days, and. He has even confessed to the crime - or at least he has admitted that he might have done it, but claims that he doesn’t really remember what happened. The lawyer chosen by the accused believes that her client is innocent and will try to prove it -, even when the accused is ready to give and go to the court as a confessed killer. Another very well-written and captivating installment in the series, it was well above the average.


255 pp. 


Wednesday, November 23, 2022

Centers of Gravity by Marko Kloos (Frontlines #8)


The next part in the series, where humanity faces an invasion by giant, almost unstoppable aliens. The last book ended on a cliffhanger where the human ship was caught in the undertow of an alien ship and found itself so far from human space that the return seemed unlikely. The system where they were was a strange one without any sun, and it might even be the home system of the invaders. There might be very valuable intel to be found, but to be able to use it, they should find a way to get back home. Could there be a way to escape this strange system?

The book was a pretty good installment, which felt like the conclusion of the series. The series emphasizes more on the action and personal story of the main character, and the secrets about the invaders are left mostly open. It is surprising how little anyone has learned about them, or at least how little the reader is told about them. The have been many bodies that have been dissected by the scientists, yet the reader hasn't learned of any discoveries they have made, nor has there been any real advance in poisons or biological agents which could have been used against the invaders. That is the worst disappointment in this series, otherwise, it was entertaining and fun, light reading. I wonder if there will be more books in the same universe, as we learned little of the most interesting mysteries during the series and the invaders remained just as mysterious for the whole time. Apparently, the Earth scientists were mostly doing nothing. The lack of research is the one thing that irritated me. For example, once they were doing a study mission to an alien-occupied planet, and the soldiers apparently forgot the reason for the mission and started a meaningless side mission and didn’t really support the scientist doing her work. If there are other parts in the series, I hope that they will be from the viewpoint of people doing research about the invaders.

332 pp. 

P.G. Wodehouse: Jeeves-tarinoita #4 Parahin Jeeves


Jo pitkään on ollut tarkoituksenani lukea Jeeves-sarjan kirja. En muistaakseni niitä aikaisemmin ollut yhtään lukenut, toki TV-sarja on tuttu vuosien takaa. Kirja vastasi yllättävänkin hyvin sarjan mielikuvia ja henkeä, TV-sarjan näyttelijät solahtivat mielikuvissa kirjan henkilöiksi äärimmäisen luontevasti. Kirjan aiheet olivat tuttuja, lähinnä selviämistä tukalista tilanteista, vaikkapa uhkaavasta kihlauksesta, Jeevesin suosiollisella avustuksella - tai sitten sopivan asteisen suhteiden ylläpidon rikkaisiin setiin tai täteihin. Tosin yhdessä tarinassa ongelma oli vastakkainen: Woosterin ystävä olisi halunnut elää rauhallista elämää luonnon parissa metsämökissään, mutta tämän rikas täti toivoo tämän juhlivan reippaasti ja kertovan tarkoissa kirjeissä bileistä, jotta täti olisi voinut kaupunkielämästä välillisesti nauttia. Tavallisemmin ongelmat olivat tosiaan enemmän päinvastaisia. Kirja oli erittäin letkeästi kirjoitettua humoristista kerrontaa, se ei ollut mitään syvällistä kirjallisuutta, vaan kevyttä hyvän mielen luettavaa.

The first Jeeves book I have read. I am naturally familiar with the TV-series and I have always thought that it would be nice to read one of the book series. By chance, I found one in a library. The book was quite similar to the series. The stories were mostly tales about avoiding marriages and taking care that rich uncles and aunts were generous with their money.  Interestingly, there was one story, where the aunt was too generous and the nephew just wanted to live alone at his country house and not be partying at the city. A cosy, pleasant humorous read.

Tuesday, October 25, 2022

Ivar Ekström , Hanna-Kaisa Melaranta: Metsäkansa

 

Valokuvateos, joka pohjautuu A. Ahlström osakeyhtiön palveluksessa vuodesta 1909 lähtien olleet henkilön ottamiin kuviin. Hän aluksi vastasi mm. metsätyömiesten palkkojen tilityksistä ja tämän vuoksi matkusteli tiettömän maaseudun metsissä vuosisadan alussa raahaten mukanaan kameraa. Myöhemmin hän työskenteli A. Ahlström metsäyrityksen virallisena valokuvaajana ja kuvasi elämänsä aikana suunnattoman määrän tavallisten ihmisten, ”Metsäkansan” elämää ja elintapoja Itä-Suomen metsissä. Tähän kirjaan on tuosta materiaalista valittu pieni osa, joka tarjoaa erittäin kiehtovan näkökulman tuohon aikaan noin sata vuotta sitten.  Oikeastaan kyseessä ei ole kovin pitkä aika, mutta muutokset ovat olleet suunnattomia. Todella hienoja kuvia ja erittäin arvokasta dokumentaatiota tuosta ajasta. 


A collection of photographs from the beginning 20th century. All taken by a man who worked for a Finnish forest company and traveled to far away forests to supervise logging work and to pay wages. He took pictures of work, working methods, and especially about people living far away from all cities and towns. As a result, this is a fascinating look at a very different world which is only a little over a century ago.  

167 pp. 

Thursday, October 20, 2022

Narrin kohtalo (Fool's Fate, The Tawny Man #3) by Robin Hobb

The last part of the middle trilogy of trilogies about Fitz, the illegitimate son of a prince. Fitz has sacrificed almost everything for the kingdom even though is father has died. He is following the current prince and the coming king to the north, where the prince is supposed to kill a dragon for his bride-to-be. But most of the bride’s people don’t want the dragon to be killed, and the Fool, the dear friend of Fitz who sometimes can see the future (or at least a future), doesn’t want the dragon to be killed. Which friend should be believed? The first part of the book was very, very slow and consisted mostly of traveling. It took hundreds of pages to get to the dragon, and then the climax of the story happened well before the end of the book. The last 150-200 pages mainly were tying up plot strings and to reacquaint Fitz with his loved one, who had believed for about twenty years that Fitz was dead. Not one of the best books in the series - far too long and slow for that - but not a bad read at all.   


Trilogian päätösosa. Fitzillä on tehtävä edessä. Hänen on seurattava kuningastaan pohjoiseen, jossa hänen on toteutettava lupauksensa tulevalle morsiamelleen, eli tapettava jään alla oleva lohikäärme Jäätuli. Fitzin ystävä Narri/Lordi Kultainen on ennustanut, että matka koituu hänen itsensä kohtaloksi, ja estääkseen tämän Fitz järjestää, että Narri ei pääse mukaan matkalle. Tai ainakin yrittää järjestää. Hankalan merimatkan jälkeen kuninkaan joukko pääsee pohjoisille saarille. Siellä suvut eivät vaikuta ollenkaan olevan samaa mieltä lohikäärmeen tappamisesta, pikemminkin kaikki ovat sitä vastaan. Mutta prinsessa Elliania ei vaatimuksestaan tingi. Miksi hän vaatii lohikäärmeen kuolemaa niin ehdottomasti. Narri taas on sitä mieltä, että lohikäärme on pelastettava jäisestä vankilastaan eikä sitä saa missään nimessä tappaa. Kun lohikäärmeen luokse päästään, on Fitzille valinta edessä. Kumpaa ystävistään uskoa ja tukea?

Sujuvaa tekstiä, mutta kovin, kovin hitaasti etenevää. Ensimmäisten useampien satojen sivujen kuluessa ei juuri muuta ole tapahtunut, kuin ollaan päästy saarille perille, tämänkin jälkeen, kun tapahtunut lopulta alkaa kuluu aika paljon sivuja aika turhiin pohdintoihin - ja aikaisempien kirjojen tapaan silloinkin pitäisi jotain sanoa tai jostain keskustella, niin silloin Fitz taas ei sitä suutaan auki saa. Varsinainen loppuhuipennus tapahtuu kuitenkin jo hyvissä ajoin ennen kirjan loppua, ja viimeiset noin 150-200 sivua on lähinnä juonilinjojen loppuun saattamista ja henkilöiden välisten suhteiden kehittelyä ja viimeistelyä. Loppu oli sinällään tyydyttävä ja lopultakin Fitz sai onnellisen lopun - ainakin joksikin aikaa, sillä yksi trilogia ja n 2500 sivua on vielä tarinaa jäljellä. Kirja oli mukavaa luettavaa, mutta ei ollut ehkä sarjansa parhaimmistoa, vaikka kirjan loppupuoli asiaa hiukan paikkasi. 

848 pp.