Janice Hallett: Vetoomus (The Appeal #1)

 

Dekkari, jonka esitystapa on tavallisuudesta poikkeava. Tarina kerrotaan epäsuorasti henkilöiden välisten viestien kautta. Kyse on pienellä paikkakunnalla asuvista ihmisistä. Paikkakunnalle on muuttanut Afrikassa pitkään työskennellyt aviopari, jossa molemmat ovat sairaanhoitajia. Syy heidän paluuseensa on hiukan epäselvä. Paikkakunnalla on arvostettu perhe, jolla on teatterirakennus, jossa harrastajateatteri esittää näytelmiä. Uusi näytelmä on juuri tulossa, ja paikkakunnalle muuttaneita pyydetään osallistumaan näytelmään, Samalla perheeseen kuuluva lapsi sairastuu glioblastoomaan, ja hänelle tarjotaan USA:ssa kehitettyä kokeellista hoitoa, joka maksaa 200 000 puntaa. Yhteisö alkaa kerätä tähän rahaa. 

Kirjan alkupuoli oli aika hidas ja loppumattomat keskustelut näytelmästä ja varainhankinnan yksityiskohdista (joka oli heti ilmiselvästi huijausta - hiukan epäselvää oli, että kuka huijasi, koska kaikki asiaan liittyvät vaikuttivat niin kovin epärehellisiltä ja helposti valehtelevilta ja lapsen oireita liioittelevilta). 

Lopulta yksi henkilö – yksi harvoista, joiden itse lähettämiä sähköposteja ei kirjassa ole – löytyy kuolleena. Kenet hän oli suututtanut? Selviääkö murhaaja käydyistä keskusteluista - vai olisiko kuolema ollut kuitenkin onnettomuus tai itsemurha, molemmat kun ovat periaatteessa mahdollisia. Vielä kun huomioi sen, että kaikki eivät viesteissään puhu totta ja myös näkökulmat voivat olla vääristyneitä.

Hauska formaattia muokkaava dekkari. Ihan en varma toimiko se kunnolla, sillä tarinan liikkeelle lähteminen otti aikansa, ja henkilöiden suuri määrä (vaikka heistä annettiinkin listaus) aiheutti sekaantumista herkästi ja oli vaikea muistaa kuka oli kuka. Kirja oli silti viihdyttävä ja nopealukuinen. 

Kirjassa hiukan ihmetytti se, miksi yksi, paikkakunnan “johtava” perhe oli sellaisessa asemassa, että kaikki halusivat sitä niin miellyttää ja palvella ja perhe oli lähes kaikkien epäilyjen yläpuolella. Ehkä erittäin vahvasti luokkayhteiskunta Briteissä niin on, mutta vaikea Suomessa kuvitella, että jokin perhe olisi jotenkin niin kaikkien arvostama.  

A detective novel with an unusual format. The story is told indirectly, through messages exchanged between the characters. It revolves around the inhabitants of a small town.

A married couple who have spent many years working in Africa have recently moved to the town. Both are nurses, and the reason for their return is somewhat unclear. The town also has a prominent local family who own a theatre building where an amateur theatre group puts on plays. A new production is about to start, and the newcomers are invited to take part. At the same time, a child in the prominent family is diagnosed with glioblastoma and is offered experimental treatment developed in the USA, costing £200,000. The local community starts raising money to cover the cost.

The first half of the book is rather slow, with endless discussions about the play and the details of the fundraising campaign. The latter is obviously a scam from the outset, although it is not immediately clear who is behind it, as practically everyone involved seems rather dishonest, prone to lying and quite willing to exaggerate the child's symptoms.

Eventually, one of the characters – one of the few whose own emails never appear in the book – is found dead. Who had he managed to upset? Can the murderer be identified through the conversations, or could the death actually have been an accident or suicide? Both are theoretically possible. It doesn't help that not everyone is telling the truth in their messages, and people's perspectives may be distorted as well.

An amusing detective novel that plays around with the usual format of the genre. I'm not entirely sure how well the approach works, though. It takes quite a while for the story to get going, and the large cast of characters (even though a list is provided) makes it easy to get confused. I often found it difficult to remember who was who. Nevertheless, the book was entertaining and a quick read.

One thing I found rather puzzling was why one family, apparently the most influential in town, enjoyed such a position that everyone seemed eager to please and serve them, and they were practically above suspicion. Perhaps this is how things work in Britain's strongly class-conscious society, but it is difficult to imagine a family enjoying quite such universal respect and deference in Finland.

513 pp

Matt Dinniman: The Eye of the Bedlam Bride (Dungeon Crawler Carl #6)

Seuraava osa Dungeon Crawler Carl sarjassa. Panokset kovenevat ja riskit muuttuvat sarjassa suuremmiksi osa osalta ja kerros kerrokselta. Nyt muukalaisten tosi teevee-ohjelmaan joutuneet joutuvat maapallon ”haamumaailmaan”, jossa materiaalinen ympäristö vastaa maapalloa, mutta ihmiset ovat vain aineettomia varjoja, jotka toistavat tapahtumia, joita olivat tekemässä päivänä jolloin ko. tilanne ”tallennettiin”. Ihmiset ovat aineettomia, mutta erikoisesti vaatteet heidän päällään ei ole, joten jos heihin törmää, vaatteet tipahtavat maahan, mutta aineeton hahmo jatkaa matkaansa.  Pelimekaniikka tässä kerroksessa perustuu kerättäviin kortteihin. Pahimmat hirviöt on suunniteltu pelaajien menneisyyden mukaan mahdollisimman ilkeällä psyykkisellä tavalla. Lisäksi pelitason loppu on suunniteltu asettamaan pelaajat toisiaan vastaan ja tappamaan toisiaan. Carl, Donut ja heidän ystävänsä onnistuvat löytämään tavan, jolla pelisuunnittelijoiden pahimmat tavoitteet eivät toteudu ja enemmän ihmisiä selviää tasosta kuin oli uskottu. Se, onko peliä vetävä tekoäly osittain heidän puolellaan vaiko heitä vastaan on melkoisen epäselvä asia, mutta ainakin se vastustaa alkuperäistä ohjelmointiaan ja luolaston varsinaiset haltijat ja omistajat eivät kovin paljoa sen päätöksin voi vaikuttaa. Ikävästi kyseinen tekoäly vain sattuu olemaan sekaisin oleva pervertikko, joka tekee pitkälti mitä sen mieleen tulee - usein jotain näyttävän väkivaltaista.

Kirjasarja muuttuu osa osalta synkemmäksi ja henkilöhahmoissa alkaa tapahtua vähentymistä. Mutta edelleen ihmiset taistelevat nöyryyttämistä vastaan ja yrittävät pitää puolensa niin hyvin kuin mahdollista. Carl itse on nousemassa jonkinlaisen kapinajohtajan asemaan, ja seuraavassa osassa hän ilmeisesti saa lopultakin mahdollisuuden taistella oikeasti vastaan - tietokoneen oikkujen vuoksi, kun yleensä voimassa olevat turvajärjestelmät, jotka estävät maksusta kisaan tulevien rikkaiden vahingoittumisen, tulevat olemaan poissa päältä. Tämäkin osa on edelleen vetävää tekstiä, jossa on absurdia ja synkkää huumoria sopivasti mukana välillä aika rankoista tapahtumista huolimatta.     

With each instalment, the series is getting darker, and the number of characters is beginning to dwindle. But people are still fighting back against humiliation and doing their best to stand up for themselves. Carl himself is gradually becoming some sort of leader of the rebellion, and in the next book he will apparently finally get a real chance to fight back. Thanks to a computer glitch, the usual safety systems that protect the wealthy paying contestants from getting hurt will be switched off.

This instalment is just as gripping as the previous ones, with a good dose of absurd and dark humour to balance out some of the pretty brutal events.

832 pp. 

Percival Everett: James

Kirja, joka kertoo pitkälti Huckleberry Finnin tarinan, Jimin, mustan orjan, näkökulmasta. Kun Huckleberry on karannut väkivaltaista isäänsä, hän tapaa Jimin, karanneen orjan. He lyöttäytyvät yhteen keskenään ja matkaavat Mississippi-joen alavirtaan. Kummallakaan ei ihan selkeää suunnitelmaa ole. Huckleberry osittain ottaa matkansa seikkailuna ja pääasiana on paeta isää, Jim karkasi, koska oli kuullut tulevansa myydyksi uudelle omistajalle. Hän kaipaa syvästi perhettään, ja miettii miten heidät voisi vapauttaa. He tapaavat matkansa varrella erikoisia ja vaarallisia henkilöitä. Vaara on Jimillä suurempi, sillä karannut orja on jatkuvassa vangitsemisen uhassa, ja musta mies etelävaltioissa on muutenkin jatkuvan lynkkauksen uhan alla. Jim, kuten suuri osa mustista (mutta eivät kaikki, osa on niin nujerrettuja, että ovat täysin orjuutettuja hengeltäänkin) käyttäytyy ja puhuu täysin eri tavalla riippuen siitä, onko valkoisia paikalla vai ei. Valkoisten läsnä ollessa heidän puheensa on vahvan murteellista, yksinkertaista ja alistuvaa. Keskenään he puhuvat puhdasta kirjakieltä. Jim on opetellut lukemaan ja on lukenut klassikoita ja kaipaa kirjoittamista ja omien ajatuksien muistiin merkitsemistä, mutta mustalla ei tietenkään voi olla kynää, kirjoituspaperista puhumattakaan.  

Kirjapiirissä olimme lukeneet Huckleberry Finnin muutama vuosi sitten. Tämä teos tarjosi hienon vaihtoehtoisen näkökulman kirjan tapahtumiin. Pääosa kirjojen tapahtumista vastasivat toisiaan, mutta tässä näkökulma oli aikuisen, ja vielä vahvasti uhan alla olevan aikuisen. Jim oli jo valmiiksi kiintynyt Huckleberryyn ja kiintyminen syventyi kirjan tapahtumien aikana, ja heidän väliseen yhteyteen oli vielä lisäsyy – salattu sukulaisuussuhde. Ihonvärillä tuon ajan maailmassa ei edes ollut suurinta vaikutusta – vaan sillä, mikä oli syntyperä tai miksi se tulkittiin riitti sorron syyksi. Tätä tuon ajan ajattelutapaa tuotiin esiin myös henkilöhahmolla, joka näytti täysin valkoiselta, mutta jolla oli suvussa ”mustaa verta” ja joka joutui salaamaan taustansa täysin.

Kirja oli hieno ja siitä piirissä kaikki pitivät. Se toi esiin aikansa rasistista ajattelua ja sitä, mitä orjat joutuivat kärsimään hyvin esiin. Kielellisesti se oli erittäin hyvä ja käännös, jossa oli runsaasti slangia/murretta toimi erinomaisesti. Kirjan loppu oli muutettu Jimin, nyt lopulta Jamesin kannalta erilaiseksi. Hänen frustraationsa kasvoivat koko kirjan ajan johtaen lopulta niiden purkautumiseen rajulla, mutta ymmärrettävällä tavalla. Kaiken kaikkiaan tämä oli hieno teos.

 

 

Our book club read The Adventures of Huckleberry Finn a few years ago, and this book offered a wonderful alternative perspective on the events of the original story. Most of the events were the same, but this time the story was told from the perspective of an adult, and one whose life was under constant threat. Jim was already fond of Huckleberry, and their bond grew even stronger as the story unfolded. There was also another, hidden reason for their connection: a secret family relationship.

In the world of that time, skin colour was not even the only factor determining someone's fate. Ancestry, or what people believed your ancestry to be, was quite enough to make you a target of oppression. This way of thinking was also illustrated through a character who appeared entirely white but had "black blood" in his family history and had to keep his background a closely guarded secret.

It was a wonderful book, and everyone in our book club enjoyed it. It brought the racist attitudes of the time and the suffering endured by enslaved people vividly to life. The writing was excellent, and the translation, which made extensive use of slang and dialect, worked particularly well.

The ending was also different from the original, told from Jim's – now finally James's – point of view. His frustration builds throughout the book, eventually erupting in a violent but understandable way.

All in all, a wonderful piece of literature.

334 pp

Merlin Sheldrake: Näkymätön valtakunta – Miten sienet muokkaavat maailmaamme, mieliämme ja tulevaisuuttamme (Entangled Life: How Fungi Make Our Worlds, Change Our Minds & Shape Our Futures)

 

Kirja sienien maailmasta. Sienet ovat monipuolisempia ja tärkeämpiä kuin voisi uskoa, ja niiden vaikutukset ihmisiin ja muihin eläviin ovat valtavan tärkeitä. Kirjassa käsitellään sieniä monesta näkökulmasta: niiden käytöstä huumaavana aineena, niiden tärkeydestä ekosysteemin osana, jotka auttavat puita kasvamaan ja välittävät sokereita parhaiten menestyviltä puilta heikommin menestyville, ottaen samalla itselleen oman osansa sekä niiden tavoista ottaa hyönteisiä hallintaansa syöden ne samalla sisältäpäin pelkiksi kuoriksi. Tieto tarjoillaan hyvin kiinnostavalla ja mukaansatempaavalla kirjoitustyylillä henkilökohtaisella sävytteellä. Yksi asia kirjassa jäi tosin valitettavan minimaaliselle huomiolle: sienien poiminta ja ylipäätään niiden käyttäminen ruuaksi. Tämä olisi ollut helposti kokonaisen luvun arvoinen aihe. Silti kyseessä oli erittäin hyvä ja tutustumisen arvoinen tietokirja.

A book exploring the fascinating world of fungi. Fungi are far more diverse and important than one might imagine, and their effects on humans and other living organisms are hugely significant.

The book looks at fungi from many different angles: their use as intoxicating substances, their vital role in ecosystems, helping trees grow and even transferring sugars from thriving trees to weaker ones while taking their own share in return. It also explores how some fungi take control of insects, gradually consuming them from the inside until little more than an empty shell remains.

The information is presented in a highly engaging and entertaining style, with a personal touch that makes the book particularly enjoyable to read.

There was, however, one topic that received disappointingly little attention: mushroom picking and the use of fungi as food. This could easily have deserved an entire chapter of its own.

Nevertheless, this was an excellent non-fiction book and well worth reading.

354 pp

Terry Pratchett Noitasiskokset (Wyrd Sisters, Discworld #6)

Luin pitkästä aikaa Terry Pratchettin Kiekkomaailma sarjan kirjan. Pienessä ja surkeassa kuningaskunnassa kuningas on pudonnut portaat ja kuollut. Hänen sukulaisensa ei mitenkään vaikuttanut asiaan eikä mitenkään törkännyt vanhaa kuningasta puukolla ennen putoamista, hänhän ei ollut edes paikalla kuten kukaan ei nähnyt. Kuningas on muuttunut haamuksi ja ihmettelee uutta olomuotoaan. Kuninkaan poika on kuljetettu pakoon. Ja kolme noitaa ovat ottaneet hänet hetkeksi haltuunsa. He siirtävät kasvatusvastuun vaeltavan teatteriseurueen lapsettomalle johtajalle. 

Uusi kuningas on kovin hermostunut, ja käytös on tavallistakin kuninkaan käytöstä arvaamattomampaa, ja hän suunnittelee maineensa kohottamista ja samalla noitien (joilla on ikävä tapa olla piittaamatta mitään siitä, mitä kuningas sanoo) maineen tuhoamista. Mikäs sen parempi tapa tähän olisi kuin näytelmä. Ja näytelmäkirjailijoita saa tietysti näytelmäseurueesta. Sillä välin noidat ovat saaneet kyllikseen kuninkaan tempuista ja muuttavat ajan kulkua niin, että poika varttuu lähes aikuiseksi, jotta tämän voisi ottaa oikeutetusti kruunun haltuunsa. Tosin eivät kaikki välttämättä edes halua tulla kuninkaaksi, etenkään surkeaan pikkumaahan, josta ei oikeastaan ole koskaan kuullut. Ja erinäisiä kommelluksia tietysti syntyy. 

En ole Shakespearen Macbethiä lukenut - sen lukeminen kuulemma tarjoaisi aika paljon lisänautintoa tähän kirjaan. Se oli silti ihan huvittavan absurdi sekoitus sekopäisiä erittäin persoonallisia henkilöhahmoja. Kevyttä ja hauskaa luettavaa. Kirja ei ehkä ole Pratchettin parhaita kuitenkaan, vaikka melkoista kielellistä vyörytystä se olikin - en tiedä kuinka hyvin kääntäjä pysyi sanaleikkien perässä. 

For the first time in quite a while, I picked up a book from Terry Pratchett's Discworld series.

In a small, miserable kingdom, the king has fallen down the stairs and died. His relative had absolutely nothing to do with it, of course, and certainly didn't stab the old king before he fell. He wasn't even there, just as nobody else witnessed anything. The king has turned into a ghost and is rather puzzled by his new state of existence. His son, meanwhile, has been smuggled away to safety and temporarily taken under the wing of three witches. They eventually hand him over to the childless leader of a travelling theatre troupe to be brought up.

The new king is a rather nervous fellow, and his behaviour is even more erratic than you might expect from a king. He is plotting to improve his own reputation while ruining that of the witches, who have the annoying habit of not giving a damn about what the king says. And what better way to achieve this than by putting on a play? The theatre troupe, naturally, is where he can find his playwrights.

Meanwhile, the witches have had enough of the king's antics and decide to tamper with the passage of time, allowing the boy to grow up almost to adulthood so that he can rightfully claim the throne. Not that everyone necessarily wants to become king, especially not in some miserable little kingdom they have barely even heard of. Naturally, all sorts of mishaps and complications follow.

I haven't read Shakespeare's Macbeth, although apparently doing so would add quite a bit to the enjoyment of this book. Even without that background, though, it's an entertainingly absurd mix of eccentric and wonderfully colourful characters. Light-hearted and fun to read. Perhaps not one of Pratchett's best, though, despite the sheer abundance of clever language and wordplay. I wonder how much of it the Finnish translator managed to preserve.

306 pp.

V.E. Schwab: Addie LaRuen näkymätön elämä (The Invisible Life of Addie LaRue)

 Addie on 1700-luvun alussa elävä nuori nainen, joka ei halua elämää, joka häntä odottaa: järjestettyä avioliittoa vanhemman kylän miehen kanssa, lapsien synnyttämistä ja lyhyttä raskasta elämää pienessä maalaiskylässä. Hän rukoilee vanhoja jumalia paetakseen kohtaloaan, mutta nämä eivät vastaa. Hääpäivänään hän karkaa metsään, rukoilee koko päivän, kunnes pimeys koittaa. Kylän vanha, vanhoja uskomuksia kunnioittava nainen oli visusti varoittanut häntä rukouksesta pimeällä, sillä pimeyden jumalien kanssa ei tule tehdä sopimuksia. Paikalle ilmaantuu komea vihreäsilmäinen mies, Luc, joka tekee tarjouksen: Addie saa elää vapaata elämää ilman, että häntä kukaan rajoittaa, ja nähdä kaiken, mitä hän ikinä haluaa. Mutta häntä ei tule kukaan ikinä muistamaan. Tämä kaikki sielua vastaan. Addie hyväksyy ehdot. Jo samana iltana hänet torjutaan kotona muukalaisena, jota kukaan kylässä ei ole nähnyt eikä kaivannut. Hän ei pysty myöskään jättämään mitään jälkiä itsestään. Kaikki, mitä hän piirtää tai luo, katoaa heti.  Alkuvuosikymmenet ovat raskaita ennen kuin Addie oppii luovimaan kirouksensa rajoissa, varastamaan, viettelemään, huijaamaan ja löytämään tyhjiä asuntoja asuttavakseen. Hänen elämänsä on yksinäistä, mutta hän oppii, että vaikutelmat ovat muistoja vahvempia, ja hän jättää jälkensä kymmenien taiteilijoiden teoksiin: vaikka hän itse ei voi luoda mitään, hän voi ohjailla ihmisiä, vaikka nämä eivät asiaa selvästi edes muista, vaan tulkitsevat taiteen aiheiden tulleen heille vaikkapa unessa tai muuten selittämättömästi. Vuosien mittaan hän tapaa Lucin heidän kohtaamisensa vuosipäivänä ja Luc kysyy, onko Addie jo valmis luopumaan elämästään - mutta hän ei ole, hän on aina uutta nähtävää ja koettavaa. Hän on niin elämänhaluinen, että jopa Luc itse vaikuttaa olevan asiasta vaikuttunut. 

Mutta eräänä päivänä Addie tapaa New Yorkissa nuoren antikvariaattia hoitavan miehen, joka muistaa hänet. Heille syntyy intohimoinen suhde, mutta miehellä on oma kirouksensa. 

Kirjassa on paljolti sama idea kuin Claire Northin ”The Sudden Appearance of Hope” -kirjassa. Tuossa kirjassa unohtamisesta huolimatta sankaritar pystyy jättämään jälkiä, eikä kirja keskittynyt romanssiin ja seurustelun vaikeuteen ja pitkään elämään, vaan oikeastaan enemmän muihin asioihin kuin sankarittaren muistijälkiä jättämättömyyteen, joten perusajatusta lukuun ottamatta eroja oli runsaasti. Tämä oli myös paremmin kirjoitettu, mutta vähemmän juonivetoinen, enemmän sankarin kokemuksiin ja romanssijuoneen pohjautuva. Kirja oli myös mielestäni hiukan paremmin kirjoitettu ja enemmän ajatuksia herättävä. Molemmat ovat kyllä erittäin hyviä ja mieleen jääviä teoksia.  

The book shares many of the same ideas as Claire North’s The Sudden Appearance of Hope. In that book, despite being forgotten, the heroine is still able to leave traces of her existence. It does not focus on romance, the difficulties of dating, or a long life, but rather on other matters than the heroine’s inability to leave a lasting impression on people’s memories. So, apart from the basic premise, the two books differ considerably.

This book was also better written, in my opinion, but less plot-driven, relying more on the protagonist’s experiences and the romantic storyline. I also found it slightly better written and more thought-provoking.

Both are nevertheless excellent and memorable works.

560 pp

Solvej Balle: Tilavuuden laskemisesta III (Om udregning af rumfang #3)

 Seuraava osa sarjassa, jossa Tara on jäänyt jumiin marraskuiseen tavalliseen päivään. Nyt hän on löytänyt muitakin ihmisiä, jotka ovat juuttuneet samaan päivään. Nämä elävät osittain omaa elämäänsä ja voivat viettää pitkäänkin muualla, kuten eronnut mies lapsensa luona USA:ssa eläen samaa hauskaa päivää hänen kanssaan yhä uudelleen. Useampi heistä muuttaa samaan taloon asumaan ja jossain määrin organisoituvat, yhdellä heistä kun on tavoitteena tehdä päivästä paras mahdollinen ja estää kaikki estettävissä olevat onnettomuudet. Tara käy puolisoaankin tapaamassa, mutta kokee kasvaneensa tästä jo eroon, kun aikaluupissa kulunut aika aletaan laskea vuosissa.  Tara miettii edelleen ajan olemusta ja historian merkitystä sekä elämän tarkoitusta, ja melko iso osa sivuista kuluu tähän pohdintaan. Hän kokee olevansa myös hirviö, joka tuhoaa varantoja, sillä ruoka, jota hän ja muut aikaluupissa olevat syövät, katoaa kaupoista. He yrittävät mahdollisuuksien mukaan käyttää poisheitettävää ruokaa – ihan tätä logiikkaa en ymmärrä. Tuskin puolen kymmentä ihmistä ruokaa maailmasta loppuun söisi edes kymmenissä vuosissa.  Kirja on pohdiskelevan filosofinen enemmän kuin tapahtumiin ja toimintaan keskittyvä.  

Kirja on melko vähäisistä tapahtumistaan huolimatta hyvin kiehtova ja samaa tasoa kuin sarjan aikaisemmat osat. 

The next book in the series in which Tara is stuck in an ordinary day in November. She has now discovered other people who are trapped in the same day. They lead lives of their own to some extent and can spend long periods elsewhere. For example, a divorced man lives with his child in the USA, experiencing the same fun-filled day with them over and over again.

Several of them move into the same house and organise themselves to some degree. One of them has made it his goal to make the day as good as possible and prevent any accidents that can be avoided. Tara also visits her spouse, but feels that she has already grown apart from him as the time spent in the time loop begins to be measured in years.

Tara continues to ponder the nature of time, the significance of history, and the meaning of life, and a fairly large portion of the book is devoted to these reflections. She also feels that she is a monster depleting the world's resources, since the food she and the others trapped in the time loop consume disappears from the shops. They try to use food that would otherwise be thrown away whenever possible, although I don't quite understand the logic behind this. Surely fewer than half a dozen people could hardly deplete the world's food supplies, even over several decades.

The book is more philosophical and contemplative than focused on events and action.

Despite the relatively few things that happen, the book is highly intriguing and just as good as the previous installments in the series.

174 pp

Mariia Niskavaara: Ester, teurastaja

Ester on sikojen teurastaja kaupungissa, jossa tärkein asia on valtava teurastamo. Ester teurastaa pitkät päivät sikoja, ja on siinä hyvä ja kaikkien arvostama. Hänellä on kuitenkin ongelma, hän ei tule raskaaksi, vaikka hänen puolisonsa, Keinosiementäjä, saakin kaikki emakot porsimaan. Ester kokee, että kaikki kaupungissa teurastustehtaan Portinvartijasta alkaen seuraavat, milloin hänen vatsansa alkaa kasvaa. Tätä vain ei ole tapahtumassa, vaikka he Keinosiementäjän kanssa yhtyvät säännöllisesti. Yhtään muuta henkilöä kuin Ester ei kirjassa nimellä mainita. Mutta lopulta Ester jotain tuntee vatsassaan kasvavan. Mutta mitä? Onkos sillä niin merkitystä?  

Tarina kerrotaan kokonaan Esterin näkökulmasta ja muuttuu koko ajan loppua kohti surrealistisemmaksi. Kieli on omaperäistä, mutta hyvin erikoista ja lihallisen rasvaista. Lihaa, jauhelihaa, rasvaa, lihanleikkausta kuvataan hyvin konkreettisesti, samoin Esterin tunteita ja kaipausta lapsesta tai ainakin jostain, joka kohdussa kasvaisi. Kirja jättää aika hämmentyneen olon: mitä ihmettä juuri tulin lukeneeksi. Se ei ole huono, mutta ehkä hiukan liian omituinen (ja pidin sentään Pienen hauen pyydystyksestä) ja omituisen “rasvaisesti” kirjoitettu ollakseen mitenkään huippukirja. Miellyttävyyteenhän kirja tosin ei edes pyri. Kirjan loppu jäi hiukan hämäräksi, se jotenkin haihtui ilman selkeää lopetusta. Kirja oli lyhyt, pienoisromaanin luokkaa, mutta tämän tarinan kertomiseen ei yhtään enempää sanoja olisi tarvittu,   

Kirjapiirissä kirjasta pääosin pidettiin, ja kielellisiä ansioita kehuttiin. Valkeakoskelta kotoisin ollut jäsen kertoi, että kirjan pystyi sijoittamaan erittäin tarkasti Valkeakoskella, Esterin kaupunki noudatti Valkeakosken katuja niin, että “Teurastamo” oli keskustan paperitehdas. Kirjapiirin olemassaoloon oltiin myös tyytyväisiä, sillä useimmat epäilivät, että kirjaa tuskin olisi tullut luettua ilman piiriä, ja teoksen kokemiseen oltiin pääosin tyytyväisiä.   

181 pp