Katherine Arden: The Warm Hands of Ghosts

The book is set during the First World War, in the aftermath of the Halifax Explosion. A young nurse, Laura, has returned from working in a field hospital after sustaining an injury. She lost her mother in the explosion. Her brother, Freddie, is fighting in Europe and is presumed lost. Laura receives his jacket and dog tags in the mail. But was he really lost? How could those things have been sent back home? Determined to find out what happened, she decides to return to the front—especially after a pair of elderly women who conduct séances claim that Freddie is not dead.

Freddie’s story is told in alternating chapters as flashbacks. During an attack, he finds himself trapped in an overturned pillbox with no visible means of escape. He resigns himself to a slow death—until he discovers he’s not alone. An enemy soldier, Hans Winter, is also there. After a period of suspicion and tension, they become unlikely comrades. Eventually, they manage to escape and end up wandering in no man's land. Neither wants to abandon the other, but they can't return to either side—one of them would be considered the enemy and likely imprisoned or worse.

As Laura makes her way to the front, she encounters a strange man who appears to run an impossible restaurant just behind the trenches. There is wine, fine music, and a mysterious atmosphere—but something feels off. Rumors surround the place, and it’s said that no one ever returns from it. Freddie’s path eventually leads him to the same man (while Winter, after being treated in an Allied hospital, escapes as soon as he’s well enough). Freddie is essentially captured by the mysterious man and begins to lose parts of himself.

The book is perhaps more of a historical novel with supernatural overtones than a pure fantasy. Somehow, it didn’t really engage me. At times, it felt slow and carried a sort of translucent, dreamlike tone. The mythical elements were never fully explained or grounded in any sensible logic. The man simply captured fragments of souls to create music—but how or why was never clear. I wonder if even the author knows. I’m not a big fan of mild (very mild) supernatural horror with romantic undertones, and ultimately, I wasn’t a great fan of this book.

325 pp. 

Joona Keskitalo: Suo, joka upposi (Takamailla #2)

 Sarjan edellinen osa jätti sen verran odotuksia, että aloitin seuraavan kirjan saman tein. Mitään suoria yhteyksiä sarjan kirjoilla ei ole keskenään, mitä nyt tapahtuvat pienillä paikkakunnilla, päähenkilöinä ovat pääosin tavalliset ihmiset, eivät poliisit tai etsivät, ja ruumiita tulee useita. 

Tämä kirja tapahtuu pohjanmaalla pienellä paikkakunnalla. Lehtosen suvulla on pitkään ollut huoltoasema. Kasken suku asuu naapurissa ja heillä on ollut autokorjaamo. Suvut ovat ajautuneet vihaamaan toisiaan. Kun Kaskien huoltoasema hanke kaatuu, Lehtosilla on syytä juhlia. Maria Lehtonen on juuri täyttämässä 18 vuotta ja riitautuu isänsä kanssa, koska hän toiveena on päästä mahdollisimman pian pois pikkupaikkakunnalta ja isänsä haaveena on taas se, että tytär jatkaa huoltamobisneksessä. Kun Maria lähteä kotoaan kiukkuisena, hän tapaa Lehtosten nuorimman pojan, Teemun, ja päätyy heidän huoltoasemansa pihalla auton takapenkille pojan kanssa erittäin kuumissa tunnelmissa. Kun Marian isä saa heidän kiinni rysän päältä, Teemu saa elämänsä selkäsaunan. Maria lukitsee itsensä huoltoasemalle yöksi ja hänen isänsä jää aseman eteen istumaan ja selviämään humalastaan sekä odottaa samalla poliiseja viemään hänet pahoinpitelystä syytettynä putkaan. Poliisit eivät tule, mutta kuolema tulee. Kun Maria aamulla herää hän löytää isänsä kuoliaaksi puukotettuna, ja omat veriset jalanjälkensä puukotuskohdan ympärillä. Hänellä ei ole mitään muistikuvaa asiasta, mutta kun muitakaan ilmeisiä syyllisiä ei ole, hän tulee tuomituksi murhasta.  

Kun Maria palaa katkerana paikkakunnalle vuosia myöhemmin kärsittyään tuomionsa, hän ei muuta halua kuin osuutensa huoltoasemabisneksestä ja päästä pois paikkakunnalta, pysyvästi. Mutta tämä ei ole niin yksinkertaista kuin hän olisi toivonut. Lisäksi vielä kuolemia tapahtuu lisää, ja kaikki ovat kuolleet samalla tapaa puukotettuina kuin Marian isä aikanaan. Tällä kertaa Maria ei ole ihan ensimmäisenä epäiltynä, ja jopa poliisi alkaa miettiä oliko hän syyllinen edes isänsä murhaan. 

Kirja oli hyvä, mutta ei ehkä ihan samalla tasolla kuin sarjan ensimmäinen teos. Etenkin alku tuntui hiukan rasittavalta, kun yksikään henkilö ei vaikuttanut yhtään sympaattiselta, mutta tilanne kyllä korjautui, kun henkilöt oppi paremmin tuntemaan. Jonkin asteista rytmin tasapainotusongelmaa myös kirjassa oli, puolivälissä oli pitkähkö hitaampi jakso, jota ehkä olisi voinut hieman jäntevöittää. Yksittäinen juoniaukko, jonka kuvittelin löytäneeni, osoittautui enemmän vihjeeksi kuin aukoksi, se oli mukava yllätys.  Menevästi kirjoitettu kirja oli kuitenkin, ja tämäkin oli hyvin ”elokuvallisesti” kerrottu kuten edeltäjänsä, ehkä kumminkin aavistuksen vähemmän. Henkilökuvaus oli mielenkiintoista ja elävää ja omaperäisiä hahmoja riitti.  Varmasti se seuraavakin osaa tulee luettavaksi kunhan ilmestyy. 

(Does anyone want English versions of books with no translations?)

320 pp. 

Matt Haig: Poika nimeltä Joulu (Christmas #1

 

Kun olin yhden Matt Haigin kirjan lopettanut, Bookbeatin suositukset suosittelivat toista. Olin tästä kirjasta kuullut hyvää, ja ajattelin lukaista sen, vaikka kyseessä onkin saduksi luokiteltava tarina. Kirja oli kertomus pojasta, jonka nimi oli Joulu, joka eli isänsä kanssa äärimmäisen köyhää elämää – niin köyhää, että Joulun rakkain lahja, mitä hän koskaan oli saanut, oli vanhasta lantusta tehty nukke. Hänen isänsä lähtee miesjoukon kanssa Lappiin etsimään tonttuja, sillä kuningas on luvannut tonttujen olemassaolon todistamisesta ison palkkion. Joulun seuraksi muuttaa hänen tätinsä, joka kohtelee Joulua niin huonosti, että hän karkaa kotoa ja lähtee etsimään isäänsä. 

Matkallaan hän tapaa poron, jonka kanssa ystävystyy. Kun he lopulta löytävät tontut, osoittautuu, että nämä eivät olekaan aivan niin ystävällisiä, kuin he odottivat, vaan tontut ovat ”trumppilaisen” tyrannin aivopesemiä ja johtamia. Lopulta asiat tietysti kääntyvät parhain päin ja pojasta nimeltä Joulu tulee lopulta joulupukki. 

Kirja on kirjoitettu hauskan humoristisella tyylillä, jossa on vitsejä, joista on suunnattu enemmän aikuisille ja toisaalta mukana on alakoululaisten suosikkeja, pissakakka-vitsejä.  Kerronta on kevyen ironista ja nautittavaa. Käännöksessä kääntäjä oli kyllä joutunut taivuttamaan itsensä kaksin kerroin, jotta saatiin jotenkin väännettyä jonkinlainen selitys siitä, miten joulupukin nimeksi tuli joulupukki. Ja oli erikoista lukea Englantilaisen kirjailijan teosta, joka tapahtuu Suomessa. 

After I finished one of Matt Haig’s books, Bookbeat’s recommendations suggested another. I had heard good things about this book, and I thought I’d give it a read, even though it’s classified as a fairy tale.

The book is a story about a boy named Christmas, who lived in extreme poverty with his father—so poor that the most treasured gift Christmas had ever received was a doll made from an old turnip. His father sets off with a group of men to Lapland to look for elves, as the king has promised a large reward for proof of their existence.

Christmas’s aunt comes to live with him in the meantime, but she treats him so poorly that he runs away from home to find his father. On his journey, he meets a reindeer with whom he becomes friends.

When they finally find the elves, it turns out they are not quite as friendly as expected. The elves have been brainwashed and are being led by a “Trump-like” tyrant. Eventually, of course, things turn out well, and the boy named Christmas becomes Santa Claus.

The book is written in a fun, humorous style, with jokes aimed more at adults and, on the other hand, elementary school favorites—pee and poop jokes. The narration is lightly ironic and enjoyable. The translator clearly had to twist themselves into a pretzel to come up with some kind of explanation for how the name Santa Claus became Joulupukki (the Finnish name for Santa Claus).

280 pp.