Saturday, February 17, 2018

Galaxy Science Fiction, November 1955


The last Galaxy magazine I read was pretty good. This one was pretty bad. Only the story by Dick was somewhat readable. The others were pretty shite.

The Semantic War • short story by Bill Clothier
An argument breaks up, first in universities, soon spreading across the nation. After a while, the whole country is divided and a civil war breaks out, eventually destroying everything. But one man who took no sides still doesn’t know what either faction wanted. A rather undeveloped story. There were chances for so much more. **½
Autofac • novelette by Philip K. Dick
Apparently, there has been a war. The war has ended; everything is produced by huge autofactories. People would like to take the production into their own hands before the factories “use up the natural reserves” (I don’t exactly understand how they would use more reserves than the production done by humans, as the factories apparently are extremely good at recycling). The humans try to stop the factories, at first, they have little success and later there are some slight drawbacks. A fairly good story in spite of unbelievably stupid protagonists. It was easily the best in issue, but that doesn’t take a lot... ***
Cause of Death • short story by Max Tadlock
A man wants to experience death. He learns to control his heart rate and eventually stops it - with results to be expected. A stupid story, but the writing itself wasn’t the worst in this issue. **+
Warrior's Return • short story by Robert Sheckley
A man returns to his hometown. He apparently has almost superhuman talents: he can levitate, tell the future and destroy almost anything. A recent war has been fought mostly by his contributions. His old friends all seem to want something: stock tips, healing disease. Can he live a normal life? The story ends too soon and too simplistically. Worst story by Sheckley I have read. **½
With Redfern on Capella XII • novelette by Frederik Pohl [as by Charles Satterfield]
A man has lived on an alien planet and has some familiarity with the planet’s pretty strange aliens. A group of traders arrive and plan to use some extortion to get better trade terms. Not a very good idea, especially with aliens. A badly overlong, very talky and extremely stupid story and the writing is on the same level as the plotting. (This was by Pohl? No wonder he used a pseudonym) **

Thursday, February 15, 2018

Karin Fossum: Ken sutta pelkää (He Who Fears the Wolf


An old woman has been murdered. A mental patient who escaped a local hospital was seen nearby. Before the police find the suspect, a bank robber takes him as a hostage, apparently by a coincidence. A pretty good crime book with very psychological take on the events and characters; well written too.

Vanha nainen on tapettu. Mielisairaalasta on karannut vaaralliselta vaikuttava pakkohoidossa ollut potilas, joka on tunnettu paikkakunnalla arvaamattomasta käytöksestä, ja jota on jopa pidetty pahanilman lintuna - hänen ympärillään on tapahtunut yleensä ikäviä asioita. Nuori poikakodissa asuva poika, joka ollut metsässä harjoittelemassa jousiammuntaa, näki karkulaisen juuri ennen murhaa aivan tapetun naisen kodin lähistöllä. Vaikuttaa aika selkeältä tapaukselta. Yllättäen karannut hoidokki sitten joutuukin ilmeisen sattumalta pankkiryöstön yhteydessä ryöstäjän panttivangiksi. Molemmat, sekä mielisairaalasta karannut potilas, että pankkiryöstäjä pakenevat poliiseja. Mitä oikein on tapahtumassa ja kuka nyt lopulta on syyllinen?
Tavallisuudesta poikkeava dekkari, joka kuvaa henkilöitä varsin syvällisesti. Oikeastaan kukaan kirjan ”pahoista” ei ole täysin paha ja kaikki omaavat jotain ainakin jossain määrin ymmärrettäviä ja inhimillistä piirteittä, ja on olemassa hyvät syyt siihen miksi he toimivat kuten toimivat. Suuri osa kirjasta kuvaa karkulaisten keskinäistä keskustelua ja sitä kuinka voimasuhteet oikeastaan kääntyivät päälaelleen. Myös tapausta tutkiva poliisi ja mielisairaalan lääkäri ovat kuvattu hyvin inhimillisesti. Kielellisesti kirja oli hyvin kirjoitettu ja kun juonikin oli omaperäinen, niin kokonaisuutena kyseessä oli aika mukava pakkaus.


272 s.

Sunday, February 11, 2018

Reijo Mäki: Kakolan kalpea


Another book which follows the adventures of Vares, a private detective from Turku. The book starts when he is kidnapped, drugged with angel dust, and is saved only by a literal accident when a drunken driver hits the car he is being transported on. After he recovers from the accident and the poisoning, he starts to find out why he was kidnapped – as the cases he is working on don’t seem to be very dangerous – there are only two missing person cases. The book is mostly very fluently written, but there are some “slight” problems in the plot. Everything is solved, and Vares survives not once but twice, only by a HUGE coincidence.


Pitkästä aikaa oli Vares-kirja luettavana. Kirja sopi hyvin tilanteeseen, kun oli flunssainen ja keskittymiskyky ei ollut ihan paras mahdollinen.
Vareksella on parikin kadonneen henkilön etsimistä kesken - toinen on mahdollisesti kotoaan karannut teini, toinen taas nuhteeton hyvässä uraputkessa ollut perheenisä. Kirjan alussa Vares siepataan baarista huumattuna ja häntä ollaan kuljettamassa tuntemattomaan määränpäähän kun sattuma astuu peliin ja liikenneonnettomuus katkaisee kidnappauksen. Toivuttuaan kolarin kolhuista ja enkelintomupöhnästään Vares alkaa selvitellä päivän tapahtumia - mitä hän oikeastaan olikaan tutkimassa tuona päivänä. Tämä ei ihan helppoa ole, kun omat muistikuvat ovat pyyhkiytyneet täydellisesti pois. Kumpikohan katoamistapauksista on noin vaarallinen? Vai onko kyse jostain ihan muusta?

Kirja oli tutun vetävällä kielellä kirjoitettu, tosin alkupuolella oli niin paljon typerää ja turhaa “miehistä” huulenheittoa, että viittä vailla lopetin koko kirjan, mutta kun juoni alkoi vetää, niin tapahtumia alkoi olla ihan riittävässä määrin. Taustalta löytyy sitten melkoista salaliittoa, ammattitappajia, ympäristörikollisuutta ja muuta pientä. Hyvä kirja, mutta ärsyttävästi kirjan loppuratkaisu ja jopa Vareksen henki lopulta on kiinni pienestä, epätodennäköisestä ja jopa erittäin epäuskottavasta sattumasta. Tältä osin kirjassa on kyseessä hiukan laiskaa juonenkuljetusta, mutta viihdyttävä flunssalukemista se oli tästä huolimatta.

422 s.

Wednesday, February 7, 2018

Juha Hurme: Niemi


Viime vuoden Finlandia-palkinnon voittaja. Kirjan jonka luokitteleminen on oikeastaan vaikeaa, mutta koska se voitti palkintonsa romaanisarjassa, niin kaipa se sitten romaani on. Kirja kertoo ”kaikkitietävän” kertojan äänellä Suomen kulttuurillisen historian alkuräjähdyksestä noin 1800-luvun puolivälin paikkeille, jolloin Suomi ensimmäistä kertaa jotenkuten alkoi olla Suomi. Tarina kerrotaan anekdooteilla heittelemällä sopiin väleihin humoristis-ironisia kommentointeja. Kirjassa ei siis ollut varsinaista juonta eikä päähenkilöä. Sinällään ”tarina” oli ihan kiinnostava, mutta tuntui loppua kohden hiukan hajoavan ja mukana tuntui olevan jonkin verran toistoakin – ja paljon, paljon nimiä. Juonessa ei hirveästi kertomista ole, sen voi historian kirjoista tarkistaa. Kielellisesti kirja oli sujuvaa tekstiä, mutta toisaalta tietovyörytys oli välillä sen verran uuvuttavaa, että etenkään väsyneempänä ei hirveän montaa sivua jaksanut yhtämittaisesti lukea. Finlandia palkittujen listallani menee johonkin pikkuisen puolivälin yläpuolelle.


The winner of last year’s Finlandia award (the most prestigious literary award in Finland). It isn’t exactly a novel, but rather an account of the history, especially Finland's cultural history starting from the Big Bang and ending in the beginning of the 19th century, when the real idea of Finland as a nation really started to emerge. Classified as a novel, but there is no plot, no main character and no narrative other than the history itself. An interesting book, but in the last half I found it somewhat pretty demanding reading, due to the number of facts and characters. There is some interesting pieces of folk poetry, though – not always very PG.

448 s.

Friday, February 2, 2018

For We Are Many (Bobiverse) (Volume 2) by Dennis E. Taylor


The next part of the adventures is of a nerd whose mind was copied to an interstellar von Neumann probe, and then copied, and copied, and copied. Now there a lot of “Bobs” around, and that is a good thing, as they have a lot to do. Rescuing the last humans from the Earth which is becoming uninhabitable after the last war, terraforming a few planets, being a “god” and guide for a primitive sentient species, and, above all, trying to find a way to defeat another space-faring species that is building a Dyson sphere and is raiding nearby solar systems for all the metal they contain. And at the same time, they kill the possible ecosystems with massive gamma ray bursts and collect all available animal biomass for food. At least two sentient species have already been wiped out by them. So, there is a lot to do - even if some of the later generation Bobs are starting to wonder why they should be so involved in the life of “ephemerals”.


A smoothly-written and entertaining book which continues pretty much directly from where the first part ended, with possibly a bit better writing. The author has probably had more practice, as I believe that the first part of the series was his first published book. I read the whole book from my phone during different sorts of breaks and commutes. The chapters were short and the language was straightforward, making this book ideal for such use. This wasn’t great literature, but reading it was a great way to pass some time.

320 pp

Tuesday, January 30, 2018

Galaxy Science Fiction, October 1955


A fairly nice issue: some stories were very good, some were mediocre.

A Ticket to Tranai • novelette by Robert Sheckley
A well-known classic about a man who hears about a nice planet where life is really free. There are no taxes, there are ample opportunities for everyone, and all of the women are young and beautiful. But it turns out that there are some catches. And then some more catches. And then even more. An excellent, ironic story. One of the funniest and best science fiction novelettes ever. *****
The Discovery of Morniel Mathaway • short story by William Tenn
A mediocre artist and his friend survive mostly by shoplifting and living frugally. One day, a man appears from a hole in a wall of their room and announces that he had come from the future to meet the greatest artists that has ever lived. But he doesn’t recognize any of the paintings the artist has at home, and they are not even close to the quality they are supposed to be. A fun little time travel and time paradox story. ***½
Bolden's Pets • novelette by F. L. Wallace
A man falls ill while trading with the inhabitants of an alien planet. They give him a pet as payment - a nice and friendly creature. Before returning to his base, he must wait out a storm and he feels much better. But after he confines the creature and lands on the base, he starts to feel really sick. It takes a lot of pages before the protagonists figure out what reader already knows. Not a bad story, in spite of that. ***+
Jack of No Trades • novelette by Evelyn E. Smith
A man is severely handicapped. He doesn’t have any psi talents when everybody in his family, and almost everyone in the world, has. He feels very useless, as there is no occupation he could manage to do. But then there is a war and he can easily treat wounded, as he doesn’t feel what they feel. And it turns out he has a talent after all. But, finally, the wars end. A pretty simplistic story, with poor characterization, but it is surprisingly readable, in spite of that. **½
The Lights on Precipice Peak • short story by Stephen Tall
A group of men goes to the mountains, see some strange lights, and meet an alien who must come to a cold climate to cool down. A minor twist at the end, but there is not much else to the story. It is overlong and there is little actual plot. *½
The Game of Rat and Dragon • [The Instrumentality of Mankind] • short story by Cordwainer Smith
Spaceships are attacked by “dragons” whose closeness either kills everyone onboard, or at least turns survivors irreversibly mad. They can be chased away by bright beams of light, but they are too fast for human reflexes. Luckily there are “Partners” who can form a sort of symbiotic and telepathic bond with humans, and together they are able to defeat the dragons. The “partners” are apparently cats. Very nice writing, but the story itself doesn’t really make much sense. ***

Sunday, January 28, 2018

Haruki Murakami: Norwegian Wood


A very good book about a student life in Japan at the end of the sixties, examining the relationships of a slightly oddball student and especially his love with Naoko, a former girlfriend of his friend who committed suicide in his late teens. He and Naoko are still bound by the memory of the dead friend and aren’t really able to connect. An excellent book that is written in very clear, even deceptively clear, language. A book I loved.

Keski-ikää lähestymässä oleva mies kuulee lentokoneessa Beatlesin Norwegian Wood kappaleen, joka vie hänen muistonsa aikuistumisen kynnykselle, jolloin hän aloitteli yliopisto-opintojaan. Jo ennen yliopistoa hän, Toru, oli tuntunut Naokon hyvin, sillä tyttö oli ollut hänen parhaan ystävänsä, Kizukin, tyttöystävä ja he olivat viettäneet paljon aikaa kolmistaan. Ystävän itsemurhan jälkeen hän ja Naoko tapasivat enää vain muutaman kerran ja ilmapiiri heidän välillään oli vaivautunut. Vuosi myöhemmin Toru ja Naoko tapaavat sattumalta metrossa. Tästä alkaa erikoinen suhde, joka päätyy yksisuuntaiseen rakastumiseen ja lopulta tragediaan. Kumpikaan, ei Toru eikä Naoko ei ollut päässyt yli Kizukin kuolemasta. Kirja kuvaa päähenkilön hiukan tempoilevaa suhdetta Naokoon ja muihin naisiin. Tärkein heistä on Midor, joka on lähes Naokon, hiljaisen ja vetäytyvän tytön vastakohta ja täynnä energiaa ja lähes maanisuutta. Mies itse vaikuttaa hiukan ulkopuoliselta, eikä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta oikein opiskelijariennoissa viihdy ja tuntuu hiukan ajelehtivan elämässä eteenpäin ja suhteesta toiseen eikä pysty kunnolla päättämään kumman naisista valitsisi.

Kirjasta tulee osittain mieleen äskettäin lukemani Westön Rikinkeltainen taivas. Molemmissa oli hiukan samantapaista lähes ylenpalttisen liiallista teiniseksiä ja ihmissuhdesäätöä sekä kuvausta hiukan itsensä ulkopuoliseksi tuntevan nuoren miehen kasvamisesta. Erotuksena on vain se, että tämä kirja oli suunnattoman paljon paremmin kirjoitettu ja ihmiskuvaus oli reilusti parempaa. Kirja on realistisin lukemistani Murakameista - tässä ei ollut mystiikkaa tai maagista realismia, vaan tarina kerrotaan niin kuin se ainakin olisi voinut tapahtua. Ihan täydellisesti en tosin kirjan henkilöhahmoihin luota, välttämättä se miten päähenkilö tapahtumat muistaa ja ainakin esittää ei ehkä ihan ole miten ne ”oikeasti” tapahtuivat, myös aika vahvasti herää epäilyä siitä että kaikki muutkaan kirjan henkilöt eivät aina puhu aivan totta, eivätkä ehkä välttämättä edes ole mitä esittävät. Oliko edes mies, jota Midor väitti isäkseen hänen oikea isänsä?
Kielellisesti kirja on hienolla, selkeällä ja jotenkin ”kuulakkaalla” kielellä kirjoitettu, ehkä hiukan jopa harhauttavan yksinkertaisella kielellä – kielestä tule mieleen eleetön japanilainen sisustus, jossa on suoria viivoja eikä mitään ylimääräistä koukeroa missään. Juonellisesti kirja oli myös hieno ja jotenkin haikean kaunis jättäen asioita auki jotenkin aivan sopivalla tavalla ja juonen pienet sävyt ovat jääneet päiviksi ja viikoiksi mietityttämään. Loppu oli avoin, mutta ilmeisen vertauskuvallinen. Tai sitten ei. Mitä negatiivista kirjassa oli: ehkä sitä seksiä olisi eineen vähemmän voinut olla, vaikka toisaalta nekin kohtaukset olivat kylä aika perusteltuja.
Murakami on selkeästi muodostumassa mielikirjailijakseni – sellaista minulla ei oikeastaan ole pitkään aikaan ole edes ollut koska lukemiseni on ollut sen verran laaja-alaista, että yksittäiseen kirjailijaan en ole ”ehtinyt” kiintyä.
Kirja oli kirjanpiirin kirjana luettu, ja pääsääntöisesti piiriläiset pitivät kirjasta, tosin joidenkin mielestä kirja oli jotenkin yksinkertainen ja tavanomainen eikä välttämättä maineensa arvoinen.

426 s.

A Stainless Steel Rat is Born by Harry Harrison


I read all the Stainless Steel Rat books years ago, most of them several times. I probably only read this one once or twice at most, and when I happened to come across it on my bookshelf, I decided to reread it. It was light and fun, as I remembered. Considering the internal chronology, this is the first of the series. In writing order, this is one of the later ones, and perhaps not at the same level as some of the earlier books (to be sure, I might have to read a few of them, also).

This book tells the story of the early days of the master criminal, James Bolivar diGriz. The earlier books tell of his exploits robbing banks and saving the universe at the same time, along with his beautiful wife and handsome sons, but this book takes place before that. James is born on a rural and very peaceful planet. His childhood ambition is to be a criminal. He purposefully gets himself put in the prison, as he hopes to learn the secrets of the trade from hardened criminals. Unfortunately, he soon learns that the crooks who are in prison are mostly very stupid. As there is nothing to learn there, his must escape the prison. After that is easily accomplished, he finds out that there is one legendary criminal, Bishop, who never got caught. What would be an easier way to find him than staging a major heist in his name? After that, there was one tight situation after another, but nothing is too tight for the Stainless Steel Rat.

A fast-moving and entertaining book: not great literature, but entertaining. The format is very similar to the other installments of the series – at least as much I can remember them.

219 pp.