Saturday, March 16, 2024

Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus (As Chimney Sweepers Come to Dust, Flavia de Luce #7)


Seuraava kirja sarjassa, joka kertoo (lähes) teini-ikäisen etsivän Flavia de Lucen seikkailuista. Flavia lähetetään Kanadaan sisäoppilaitokseen, samaan, jossa hänen vakoilijana toiminut äitinsä oli opiskellut, jatko-opintoja varten. Jatko-opinnot eivät ole vain akateemisia, vaan koulussa vaikuttaa toimivan salaseura, jossa myös Flavian äiti aikanaan toimi ja jossa ainakin osa opettajista tuntuu myös olevan mukana. Koulu näyttää päältäpäin tiukahkolta uskonnollissävytteiseltä ”normaalilta” sisäoppilaitokselta, mutta sen taustalla saattaa olla jotain muuta. Flavia ei tosin kunnolla tähän kaikkeen edes pääse sisälle, sillä heti hänen ensimmäisenä yönään koulussa hänen huoneensa savupiipun sisältä putoaa alas lippuun kääritty ruumis. Kuka tämä oikein on? Onko hän joku koulun oppilaista, joita huhutaan kadonneen vuosien kuluessa? 

Kevyehkö kirja, joka ei mielestäni lopulta ollut aikaisemmin lukemieni sarjan osien tasoa. Alkupuoli on paras osa kirjaa. Idea mahdollisesta vakoilijakoulusta jäi lopulta aika paljon käyttämättä ja selvitettävänä oleva murhakaan ei ollut kovin kiinnostava ja sen salaisuus oli aika teennäinen, epäuskottava ja sekava. Ja vieläpä kirjan lopuksi Flavia lähtee pois koulusta aika kevyen tuntuisilla perusteilla. Koulu olisi tarjonnut varsin kiinnostavan tapahtumapaikan tarinoille jatkossa. Flavia itsekin on jotenkin ponnettomampi kuin aikaisemmin. Kirja jäi pieneksi pettymykseksi. 


The next book in the series tells about the adventures of the (almost) teenage detective Flavia de Luce. Flavia is sent to a boarding school in Canada, the same school where her mother, who worked as a spy, had attended for further studies. These studies are not only academic, but there seems to be a secret society operating at the school, in which Flavia's mother also worked in her time, and in which at least some of the teachers also seem to be involved. The school appears a strict, religious-looking "normal" boarding school from the outside, but there may be something else going on behind the scenes. However, Flavia doesn't even get to examine all of this, because on her first night at the school, a body wrapped in a flag falls down the chimney of her room. Who is this? Is it one of the school students who are rumored to have gone missing over the years?

A light-hearted book which, in my opinion, was not ultimately at the same level as the previous parts of the series I have read. The first part is the best part of the book. The idea of a possible spy school was left largely undeveloped, and the murder to be solved was not very interesting either. Its secret was quite artificial, unbelievable and confusing. And even at the end of the book, Flavia leaves the school on quite flimsy grounds. The school would have offered a very interesting setting for future stories. Flavia herself is also somehow more lackluster than before. The book was a bit of a disappointment.

428 pp

Sunday, March 10, 2024

Stephen King: Mersumies (Bill Hodges Trilogy #1)

 

Stephen Kingin ”syrjähdys” tavallisen kirjallisuuden puolelle. Kyseessä on varsin normaalinkaavan mukainen dekkari, jossa ei ole mitään yliluonnollisia elementtejä, eikä oikein tavalliseksi kauhukirjallisuudeksi luokiteltavia piirteitä. Bill Hodges on äskettäin eläkkeelle jäänyt rikospoliisi. Hänen yhdeksi viimeisimmistä jutuista jäi ”mersumiehen” tapaus, jossa naamioon päähänsä vetänyt mies ajoi varastetulla vanhalla Mercedes Benz autolla väkijoukkoon tappaen ja vammauttaen suuren määrän ihmisiä. Bill on eronnut, yksiasuva mies, joka ryyppää, katsoo TV:stä mitäänsanomattomia ohjelma ja sormeilee vanhaa revolveriaan masentuneena. Hän saa kirjeen, joka ilmiselvästi on mersumieheltä, jossa tämä piikittelee Billiä epäonnistuneesta tutkinnasta ja vihjailee itsensä lopettamisen olevan aina hyvä ratkaisu. Kirjeen tulos on oikeastaan päinvastainen, jota murhaaja oli olettanut, Bill saa elämäänsä uutta puhtia alkaessa naapurin nuoren tietokonenörtin tukemana selvittää tappajan henkilöllisyyttä ja estämään mahdollista tai lopulta todennäköistä tai varmaa tulossa olevaa uutta terroritekoa. Osittain kirjassa tapahtumia seurataan syyllisen näkökulmasta, jossa tämä suunnittelee tulevia tekojaan, hykertelee jo tekemänsä joukkomurhaa jälkifiiliksissä ja kuolaa äitinsä (jonka kanssa tällä on äärimmäisen epäsovelias suhde) perään. Luonnollisesti konna jää kiinni, mutta useampia mutkia ehtii matkassa olla. 

Ihan ok dekkari, joka ei erityisesti jäänyt mieleen loistavuudessa mutta ei myöskään huonoudessa. Huomioiden kirjoittaja, se oli ehkä kuitenkin  pieni pettymys. Kirja oli sujuvaa tekstiä, jossa oli useampi viittauksia Kingin vanhempiin kirjoihin ja se oli kevyttä helppolukuista tekstiä. En ole varma, tekikö sen sellaisen vaikutuksen, että sarjan muihin kirjoihin palaisin. 



Stephen King's "detour" into mainstream literature.

This is a fairly standard detective novel with no supernatural elements or features that would typically classify it as horror.

Bill Hodges is a recently retired detective. One of his last cases was the "Mercedes Man" case, in which a masked man drove a stolen old Mercedes Benz car into a crowd, killing and injuring a large number of people. Bill is a divorced, single man who drinks, watches mindless TV shows, and fingers his old revolver in depression.

He receives a letter, clearly from the Mercedes Man, in which the murderer taunts Bill about his failed investigation and hints that suicide is always a good option. The letter has the opposite effect of what the murderer intended: Bill is re-energized and begins to investigate the killer's identity with the help of his young computer-nerd neighbor, in order to prevent a possible - or ultimately likely or certain - new act of terrorism.

Part of the book follows the events from the point of view of the culprit, who plans his future actions, gloats over the aftermath of his mass murder, and lusts after his mother (with whom he has an extremely inappropriate relationship).

Naturally, the villain is caught, but there are many twists and turns along the way.

A perfectly okay detective novel that doesn't stand out for its brilliance, but not for its badness either. Considering the author, it was perhaps a bit of a disappointment. The book was smooth text, with several references to King's older books and light, easy-to-read text. I'm not sure if it made enough of an impression for me to return to the other books in the series.

463 pp,

Brandon Sanderson: Oathbringer (The Stormlight Archive #3)

The next installment in the Stormlight Archive series by Brandon Sanderson picks up right where the previous one left off. Most of our heroes find themselves in an ancient castle after activating the ancient magical machinery in an attempt to escape, following their defeat in the decisive battle from the last book. The strange creatures, parchmen, who were once slaves, have revolted and pose a threat to human habitats everywhere. The question arises: can humans survive, and considering how they treated the parchmen, should they?

Unfortunately, this book proved to be extremely slow-paced, with much of the time spent on seemingly inconsequential details. Several plotlines were almost forgotten, mentioned only briefly. The characters felt underutilized, with my two favorite characters in particular being almost neglected at the beginning. Kaladin, the former slave, spends a significant portion of the story traveling and doesn't participate in major events. Shallan, who was already slightly irritating, becomes even more grating and appears to develop a multiple personality disorder, exhibiting mostly whiny behavior.

I contemplated abandoning the book around the 600-page mark, as little of significance had occurred by then, and the flashbacks felt dull and unnecessary. However, the later parts of the book proved somewhat more interesting, with the flashbacks providing context for a certain character's reputation, explaining why he was both feared and despised by other nations to such a degree.

The book contained numerous anachronisms, where characters discussed things using very modern terms, which felt out of place given the faux-medieval setting. Overall, the book was slow-moving, overly verbose, and noticeably inferior to its predecessors. It raises the question of whether Sanderson, as a highly renowned author, may be exempt from rigorous editing. I am uncertain whether I will continue with the series.


1243 pp

Saturday, March 2, 2024

Silvia Hosseini: Kirjallisuuden kiihottava historia


Hyvin ja kiinnostavasti kirjoitettu eroottisen kirjallisuuden historia aina kirjallisuuden synnystä alkaen nykypäivää asti. Ilmaisu keinot ja erotiikan kuvauksen rohkeus ovat vaihdelleen aikojen saatossa, tosin oikeastaan aina on myös ”hard corea” löytynyt, usein tosin hyvin pimeästi markkinoituna. Joinain aikoina sen tyyppisen kirjallisuuden kirjoittamisesta on ollut ainakin vapaus ja pahimmillaan henkikin uhattuna. Usein erotiikka on kätketty sen verran hienovaraiseen kielenkäyttöön, että vähän rajumpaan ilmaisutapaan tottuneen nykylukijan on vaikea edes huomata asioita, jotka menneisyydessä koettiin kiihottaviksi. Kiinnostava ja jouhevasti kirjoitettu teos. 


A well-written and interesting history of erotic literature from the birth of literature to the present day. The means of expression and the boldness of the depiction of eroticism have varied over time, although there has always been "hardcore" material available, often marketed very clandestinely. At times, the writing of such literature has been at least freedom, and at worst, life-threatening. Often, eroticism is hidden in such subtle language that it is difficult for a modern reader, accustomed to a more racy style of expression, to even notice the things that were considered arousing in the past. An interesting and smoothly written work.

379 pp. 

Sunday, February 18, 2024

Steven Novella: The Skeptics' Guide to the Future: What Yesterday's Science and Science Fiction Tell Us About the World of Tomorrow

A book by the presenters of my favorite podcast examines the present state of science and technology and looks at what kind of technologies we could realistically look forward to while considering the limiting factors of the laws of nature. The book was clear and well-written, although I most likely wasn’t someone who the book was targeted for. As I do follow the podcast, and read science news (and fiction) avidly, there was little I didn’t already know. Therefore, it was almost a chore to read. While I would recommend this book to a smart high-schooler, for someone with a good knowledge of science and technology, there really isn’t much more to learn.  

432 pp. 


 

Satu Rämö: Rósa & Björk (Hildur #2)

 

Luin sarjan toisen osan heti perään. Olin pahassa flunssassa ja nämä tuntuivat juuri sopivan yksinkertaisilta luettavilta 38+ asteen kuumeessa. Tämä toinen osa jatkuu melko suoraan edellisen lopusta. Alussa takautumassa kaksi miestä suunnittelee jonkin asian salaamista, osana sitä toisen, lääkärin, tarkoitus olisi hävittää potilastietoja. Tosin Islannissa sähköinen on sähköinen potilastietojärjestelmä vuodesta 2004 alkaen, jonka kanssa ei ole yksittäisen lääkärillä käytännössä mitään mahdollisuutta hävittää potilastietoja.


Kun kirja pääsee varsinaisesti alkuun, ammutaan hämäräperäisiä tekoja tehnyt kunnallispoliitikko, jolla on tapana vaikuttaa kiristämällä ja uhkailemalla paikallisiin päätöksiin oman taloudellisen hyötynsä turvatakseen. Nyt hänen kotoaan löytyy alastonkuvia toisen paikallispoliitikon puolisosta, joita hän oli ilmeisesti ajatellut käyttää kiristykseen kaavoitusasiassa. Ei ehkä kaikkein fiksuimman tuntuinen suunnitelma, minulla on suhde vaimoosi, kiristän sinua sillä vaikuttaa todella huonolta tavalta kiristää jotakuta. Melkein voisi kuvitella, että tulos olisi aika tasan päinvastainen kuin tavoiteltu. 

Toisena juonena Hildur selvittää kadonneiden sisartensa tarinaa. Erinäisten lähinnä sattumien kautta hän on löytänyt uusia johtolankoja, ja asiat eivät ehkä olekaan mitä ja on lapsuudestaan asti ajatellut olevan. 

Ehkä hiukan ujuvamman kirjoitettu kirja kuin edellinen osa. Mitään erityisen vaikuttavaa tässäkään osassa ei ollut, kielellisesti se oli aika simppeliä (ja juuri hyvää luettavaa kovassa kuumeessa). Juoni oli ihan vetävä perusdekkarijuoni, ei siinäkään maa ihmeessä mielessä järähdellyt. Hiukan ihmetyttää tämän sarjan saama suunnaton suosio? Kuunneltuna varmaan molemmat kirjat toimivat paremmin kuin luettuna, kun ei pystyy palaamaan taaksepäin tekstissä miettimään kirjallisia “hienouksia” samalla tapaa.  


360 pp. 


Saturday, February 17, 2024

Satu Rämö: Hildur (Hildur #1)


Jättimäisen suosion saanut Islantiin sijoittuva, maassa asuvan suomalaisen kirjoittama dekkari. Hildur on pikkupaikkakunnan poliisi, joka vastaa paikallisesta “kadonneiden lasten yksiköstä” (Kun kyseessä muutamien tuhansien ihmisten, tai ehkä kymmenen tuhannen, asuttama alue, niin oikeastiko siellä katoaa lapsia niin usein, että tarvitaan oikein yksikkö tätä varten?). Hildurilla on oma trauma: hänen pienet sisaruksensa ovat kadonneet lapsina koulumatkalla jälkeäkään jättämättä. Pian tämän jälkeen hänen vanhempansa kuolivat auto-onnettomuudessa, hän itse on ollut tämän jälkeen tätinsä kasvattama. Hän työskentelee pikkuisen paikkakunnan poliisilaitoksella, jonne saapuu kesäharjoittelijaksi suomalainen poliisiopintojensa loppuvaiheessa oleva mies, Jacob, jolla on tietenkin omat traumansa; hänen norjalainen ex-vaimonsa yrittää eristää ja vieraannuttaa Jacobin pojan isästään.

Varsinaiset tapahtumat saavat alkunsa, kun lumivyöryn alle jääneestä mökistä löytyy kuollut mies. Tämä osoittautuu olleen kuollut jo ennen lumivyöryä, murhattu. Kuollut mies on poliisin tuttu, hänellä oli tapana houkutella karanneita teinejä kotiinsa ja ainakin paljastella itseään. Poliisilla ei ollut ollut mistään muusta näyttöä, joten vankilaan tätä ei oltu saatu. Miehen suusta löytyy vaaleita hiuksia. 

Jo aikaisemmin oli kiero asianajaja jäänyt auton alle, hänet oli yliajettu omalla autollaan toistuvasti. Myös tämän suusta löytyi vaaleita hiuksia. Eikä hän jää viimeiseksi uhriksi. 

Juoni oli aika tavanomainen dekkarijuoni, ja ihan kohtalaisen vetävä sinällään. Mitään erityisen poikkeuksellista siinä ei ollut, ja kielellisesti kirja ei ollut mitenkään erityisen hyvä, pikemmin päinvastoin, Kieli on melko yksinkertaista, lauseet lyhyitä ja välillä jäykähköjä, melkeinpä jotenkin käännetyn vaikutelman antavia. Matkailutietoa kirjassa myös annosteltiin aika raskaalla kädellä, kaikki Islantia koskevat asiat selitettiin aivan puhki ja kuvailtiin erittäin yksityiskohtaisesti. Kyllä niistä aika suuren osan olisi asiayhteydestä ymmärtänyt. Muutenkin vähän selittelevä vaikutelma tuli kirjasta. Mielenkiintoisena yksityiskohtana koko Islannissa ei kuulemma ole kuin yksi patologi. Taitaa melkoisen työllistetty kaveri - tämä korjattiin kyllä toisessa osassa sarjaa.   


364 pp. 


Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa : väärässä olemisen historia

 

Tämän vuoden Finlandia-palkinnon voittanut kirja. Kirjassa kirjailija käy tilintekoa suhteestaan äitiinsä. Äiti on juuri kuollut. Hänellä oli ollut pitkä alkoholitausta ja tyttären ja äidin suhde oli oikeastaan aina ollut kaukana auvoisesta. Äiti on kuollut pitkän sairastamisen jälkeen, ja tytär käy mielikuvituksessaan keskustelua tämän kanssa asioista, jotka äidille olivat tärkeitä ja siitä mikä äidin tausta oli. Yllättävän vähän oikeastaan heidän suhdettaan käsiteltiin, enemmän kirja painottui siihen, miksi äiti oli sellainen kuin oli ja osittain sukupolvien ylittävän trauman merkitykseen perheessä. Kirjailija kerää listaa äidille tärkeistä asioista “mukaan hautaan”. Lista koostuu erilaisista asioista konkreettisista abstrakteihin välillä “villatakki” ja “tuska päässä”. Kaikki listan ilmiöt ja asiat kirjassa käsitellään ainakin jossain laajuudessa.   

Kirja mielestäni oli ihan hyvä, mutta se ei herättänyt suunnatonta ihastusta, eikä ole lukemistani Finlandia-voittajista puolivälin yläpuolella. En ole tämän kirjailijan teoksia koskaan aikaisemmin lukenut, ja käsittääkseni hänen muutkin kirjansa kertovat hänen sukunsa vaiheista.  Elämä alkoholisti/ilmeisesti jonkinasteisen frontaalivamman saaneen äidin kanssa on varmasti ollut raskasta, mutta kirja maistui hiukan henkilökohtaiselta terapiatyöltä, enkä ihan varma mitä se ulkopuolisille kuuluu tai antaa. Kielellisesti se oli hyvä, mutta vähän liikaa siinä oli paikoitellen ärsyttäviä tajunnanvirta kielijippoiluita kerronnassa ilman oikein hyvä perustetta. Mitään suurta houkutusta palata kirjoittajan aikaisemmin perhetarinaa käsitteleviin teoksiin tästä ei herännyt.  


The book that won this year's Finlandia Prize. In the book, the author reflects on her relationship with her mother, who has just passed away. The mother had a long history of alcoholism, and the relationship between the daughter and the mother had never been idyllic. The mother passed away after a long illness, and in her imagination, the daughter engages in a conversation with her about things that were important to the mother and the background of her life. The book doesn't delve much into their relationship; instead, it focuses more on why the mother was the way she was and partly on the significance of intergenerational trauma in the family. The author compiles a list of things important to the mother to take "to the grave." The list includes various items, from concrete to abstract, ranging from a "woolen sweater" to "anguish in the head." All the phenomena and things on the list are explored to some extent in the book.

In my opinion, the book was decent but didn't evoke tremendous enthusiasm, and it doesn't rank above the halfway mark of the Finlandia winners I've read. I haven't read any of this author's works before, and as far as I understand, their other books also recount the history of her family. Life with an alcoholic or presumably someone who suffered some form of frontal lobe injury must have been challenging, but the book felt a bit like personal therapeutic work, and I'm not entirely sure how much it belongs to or offers outsiders. Linguistically, it was good, but at times, there were annoying stream-of-consciousness linguistic quirks in the narrative without a solid justification. There wasn't a strong desire to revisit the author's earlier works dealing with family stories after reading this one.

276 pp