Tuesday, May 19, 2020

Elizabeth Strout: Olive Kitteridge


A really well written and fascinating short story collection about an elderly teacher who lives in a small town. The story examines her from different perspectives during several years, and gives the picture of a fairly unhappy person who isn’t even aware of how unhappy (and partly narcissistic) she really is. At the same time, she can show caring and understanding (at least when it isn’t directed at her husband or son). Even when the main character is fairly unappealing, she is very human and real as a character. A very nice achievement for the author.


Kokoelma tarinoita, jotka kaikki vähintään sivuavat Olive Kitteridgeä, eläkkeellä olevaa, pienessä maaseutukaupungissa elävää opettajaa. Hän on aikanaan ollut koulun pelätyin opettaja, jonka kaikki oppilaat muistavat. Hänellä on apteekkarina toiminut puoliso ja yksi lapsi, poika. Tarinat kertovat välähdyksiä kaupungin elämästä ja samalla valottavat Oliven eri puolia. Joissain kertomuksissa hän on päähenkilö, joissain hänet vain ohimennen mainitaan. Kertomukset tuovat ilmi Oliven, joka on onneton ja yksinäinen ihminen, joka ei itse kunnolla ilmeisesti narsistissävyisen persoonallisuutensa vuoksi omaa onnettomuuttaan ja läheisimmilleen tuovaa ahdistusta edes kunnolla huomaa eikä ymmärrä. Toisaalta hänestä löytyy välittämistä ja jopa tunteita muihin ihmisiin kohdistuen. Yhdessä mielestäni parhaista kertomuksista hän estää nuoren, itsemurhaa autossaan pohtivan, miehen teon tulemalla autoon juttelemaan, toisessa hän yrittää auttaa pahasti anorektisen nuoren naisen kohdatessaan ja ahdistuu vahvasti tämän tilanteesta.
Kielellisesti kirja oli hienoa, erittäin sujuvaa ja samalla hyvin luettavaa kieltä. Kokonaisuudessa kirja oli parhaasta päästä kirjoja, joita olen vähään aikaan lukenut. Kirja oli kirjapiirin kirjana. Useimmat piiriläiset kirjasta pitivät kovasti, yksittäinen mielipide tosin oli, että kirja meni liian lähelle omia sukulaisia ja potilaita. Itselläkin hieman samantapaisia ajatuksia välillä kävi mielessä, mutta se ei vähentänyt yhtään lukunautintoa. Jossain vaiheessa, kun vain ehtii, pitää kirjailijan muitakin teoksia etsiä luettavaksi ja ainakin juuri viime syksynä ilmestynyt jatko-osa tälle teokselle menee pakkolukea-listalle.

380 pp.

Saturday, May 16, 2020

Gideon the Ninth (The Locked Tomb #1) by Tamsyn Muir


The first of the Hugo nominated novels I read “on purpose”.

The book tells about a future world which has divided into nine “houses”, each ruling a planet. All houses practice a sort of necromancy which is able to raise skeletons, which are often used for menial tasks. Gideon Nav has lived at the Ninth House (which for some fairly poorly defined reason has a very bad reputation). She is trying to escape as she feels, and is not entirely incorrect, that she has been treated badly. The heir of the house, Harrowhark, prevents her escape. She asks Gideon to become her cavalier when she goes to a trial to become a “Lyctor”, which are apparently extremely powerful necromancers who help the emperor. Together they travel to the old mansion at the planet ruled by the First House. There they meet other heirs and cavaliers sent by other houses. They are supposed to explore the mansion – there aren’t really any other competition rules stated beforehand to find who will be the new Lyctor. The mansion contains strange and valuable secrets. Soon many of the heirs and cavaliers end up dead. Is someone murdering them? The survivors form alliances and try at the same time to solve the puzzles together and to beat the competition.

The book is told from the viewpoint of Gideon. She is a very snarky, often ironic character who comments on things, sometimes aloud, sometimes only in her mind. The world itself is interesting, but there is practically no exposition at all, and at the end of the book I was still more than a bit baffled who makes things work, and especially why things work as they work. Enough – or almost enough – is revealed to somehow understand why things are happening. How they are happening, and what the actual structure and social system of the world is, is left largely open – or I was too stupid to understand it. Overall a very good book, but a little bit more exposition might have made it easier and more enjoyable to read.


437 pp.

Thursday, May 7, 2020

Seppo Jokinen: Rottasankari (Koskinen #24)


Komisario Koskisen uusimmat seikkailut. Komisario on itse joutumassa tutkittavaksi epäiltynä väärinkäytöksestä tilanteessa, jossa pari hänen alaistaan joutui ammuskelun kohteeksi. Ammuskelija oli taksikuski, joka oli kesken kaiken jättänyt autonsa Hämeensillalle ja lähtenyt kotiin. Samoin aikoihin Pirkkahallin rakennusmessuilla tehdään pommiuhkaus – pommia ei onneksi löydy. Ja sitten hälytetään ambulanssi nuorehkon naisen asuntoon, hänet oli elvytetty hukkumasta, tosin elvyttäjästä ja hätäpuhelun soittajasta ei ole mitään tietoa. Kirjan rakenne on hieman normaalista poikkeava: lukija on koko ajan enemmän tai vähemmän tietoinen siitä mitä tapahtuu ja siitä kuka on syyllinen mihinkäkin tekoon – motiivit eivät aina ole kokonaan tiedossa.
Kirjan on tuttua laatua, oikeastaan sarjan keskitasoa jopa selvästi parempi. Juoni oli vetävä, ehkä paikoitellen aavistuksen pitkitetty. Kuuntelimme puolison kanssa kirjaa automatkoilla ja puolivälissä ihmettelimme, että mitähän tässä nyt vielä tapahtuu, kun asiat tuntuivat olevan jo selvillä. Tapahtumia riitti kyllä runsaasti vielä sen jälkeenkin ihan eikä aika pitkäksi tullut. Poliisien kotiolot myös olivat tärkeänä aiheena juonessa. Ikävästi kirja loppui aikamoiseen cliffhangeriin, ei ole tainnut moista Koskis-sarjassa ennen olla.

Another part of the series in which a now already elderly police officer solves murders at my hometown. This time there is no murder, only an attempted one. A woman was drowned in her bathtub, but then she was resuscitated and an ambulance was called. The person who saved her life has vanished. Did the murderer have remorse or was it someone else? This time the reader knows the whole time what is happening and mostly why things happen. The fun is in how the police close on the solution (and the intrapersonal relations of the policemen/women). A nice book, which is above average for its series.


368 pp.

Monday, May 4, 2020

Points of Impact (Frontlines #6) by Marko Kloos


The latest part of a series where Earth forces battle against giant almost unstoppable alien creatures. This time Earth has developed new and more powerful ships that should be able to beat the giant alien “seedships”. The ships are put to the test when the news arrives that the frozen colony world of New Svalbard is being attacked. The world is already familiar with the hero, Andrew Grayson, from the events in the third book.
The overall plot didn’t advance at all in this part. In the first half of the book very little happened, mostly some bonding with the main character and his wife, which was pretty much a rerun from several earlier installments of the series. And I really, really wonder why nothing is learned from the invaders - apparently no one knows anything about their biology, society or background. There have been a lot of carcasses for study after all, and there should have been ample opportunities to send recording spy drones or something similar to their nests. Those details would be vastly more interesting than one more battle scene. Also, there were some stupid errors in tactic - if the monsters have no weapons and only use their formidable strength and agility in the battle, why fly a battle “helicopter” anywhere even near their reach? The weapons described have improved a bit, but still, there is an effective range for kinetic weapons in space, at least when the plot demands it. The worst part of the series so far.


300 pp.

Saturday, April 25, 2020

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rautahuone (Harjunpää #11)



The last book in its series (the author died in his early sixties soon after the publication of this book). The crime detective Harjunpää examines murders of middle-aged women who have been found naked in their apartments. At the same time, a male prostitute with very troubled relations with his mother and grandfather is falling in love with a young paraplegic woman. The writing was very good as usual, but the characters felt like caricatures, and the events were very hard to believe. The worst book of the series.


Viimeiseksi jäänyt Harjunpää-sarjan kirja. Poliisi löytää jo jonkin aikaa kuolleena olleen naisen alastomana vuoteestaan. Samantapainen löytö oli tapahtunut joitain kuukausia aikaisemmin, ja kun kolmas kuollut nainen löytyy, alkaa näyttää siltä, että liikkeellä on sarjamurhaaja. Samalla rattopoikana toimiva hieroja on oikeasti ihastunut nuoreen, alaraajoistaan halvaantuneeseen, naiseen ja heidän välilleen kehittyy ystävyys ja ehkä jotain muutakin. Miehen suhde sekä isoisäänsä, joka on vuoteeseen hoidettava pahasuinen pistoolia heiluttava invalidi, että äitiinsä on kovin ongelmainen ja molemmat tuntuvat halveksivan häntä.

Mielestäni kyseessä oli sarjansa heikoin teos. Kielellisesti kirja oli hyvä, kuten kaikki mitä kirjoittaja on tuottanut, ja Harjunpää itse oli ilmeisesti saanut lopultakin sen verran kokemusta, että ei ihan kokoaikaa neurotisoitunut ärsyttävässä määrin aivan kaikesta vaan osoitti jopa itseluottamusta. Juonellisesti kirja oli varsin epäonnistunut ja täynnä erittäin epätodennäköisiä sattumia, jossa päähenkilöille tapahtui epätavallisia ja epätodennäköisiä asioita kerta toisensa jälkeen. Henkilöhahmot kirjan hyvästä kielellisestä osaamisesta huolimatta tuntuivat ohuilta ja erittäin karikatyyrimäisiltä. Myös edellisessä kirjassa vilahtanut pieni yliluonnollisuus oli pienenä vivahteena tässäkin kirjassa mukana täysin tarpeettomana sivujuonena hierojan yliluonnollisen parantavana kosketuksena. Poliiseiden henkilökohtaiseen elämää ei nyt käsitelty käytännössä ollenkaan, mikä oli pieni pettymys, perhe-elämä oli mielestäni sarjan aikaisempien osien suola, se sentään saatiin tietää, että Harjunpään vaimo selvisi hengissä viime kirjan lopun tapahtumista, mutta siihen se sitten rajoittui. Jos sarjaa olisi enemmän, en ehkä seuraavaa enää lukisi.

302 pp.


Sunday, April 19, 2020

Irja Rane: Naurava neitsyt


Finlandia palkinnon voittaja vuodelta 1996. Kolme novellia, jotka liittyvät toisiinsa erittäin väljästi. Ensimmäinen on nahkojen parkitsijan lesken, Lydian, puolustuskirje, jossa hän kertoo itselleen tapahtuneista asioista. Tulvan aikana hän oli löytänyt puolikuolleen, sokeutuneen miehen, jonka hoivasi kuntoon. Mies sai näkönsä takaisin ”ihmeenä” ja tästä kiitoksena alkoi maalata neitsyt Marian kuvaa nahkalle. Samaan aikaan kaupungissa oli ilmeisesti uskonpuhdistukseen liittyviä levottomuuksia. Lydia itse ei oikein tiedä mistä on syytettynä ja mistä häntä kuulustellaan, ja tämä jää lukijallekin epäselväksi ennen Lydian ilmeistä vesikauhukuolemaa.
Toisena osana on päiväkirja, jonka ylemmyydentietoinen ja pääosin ihmisiä inhoava virkamies on kirjoittanut osapuilleen samoihin aikoihin, joista ensimmäisen osan tapahtumat kertovat ja tarjoaa hiukan erilaisen näkökulman ajan tapahtumiin. Madonnan maalaus vilahtaa tässäkin kertomuksessa.
Kolmas osa tapahtuukin sitten paljon myöhemmin ja eri alueella. Se koostuu kirjeistä, joita opettaja ja entinen pappi kirjoittaa pojalleen Pohjois-Saksasta ilmeisesti 30-luvun lopusta. (ihan selväksi ajankohta ei mielestäni tullut, vaihtoehtona on Itä-Saksan puoli pian sodan jälkeen). Sotilaiden ja totalitarismin tuntu on joka tapauksessa vahvasti mukana, ja jälleen madonnan kuvan juonessa vilahtaa.
Kielellisesti kirja oli kaikissa osissaan hieno, se mikä hiukan kiusasi oli jonkinlainen kielellinen liiallinen samankaltaisuus osien välillä – kyseessä kumminkin olivat koulutukseltaan hyvin erilaiset ja satojen vuosien ajallisella erolla eläneet ihmiset. Madonnamaalauksen osuus jäi myös paljon vähäisemmäksi kuin etukäteen ajattelin, kaikki maalausta koskevat maininnat kirjassa mahtuisivat varmasi parille sivulle eikä tekisi edes tiukkaa – jotenkin kirjaa aloittaessa ja takakannen esittelyn jälkeen ajattelin, että madonnankuva olisi jopa jonkinlainen selkeämmin tarinoita yhdistävä vaikutus - nyt se oli hiukan keinotekoinen ja jopa turha ainakin kahdessa jälkimmäisessä, lyhyemmässä kertomuksessa, tarinoiden juonen kannalta madonnalla ei niissä ollut merkitystä. Kokonaisuutena kirja kyllä vähintään puolivälin tasolle Finlandia-palkinnon voittajien joukossa asettuu, eli ei ollut ollenkaan huono.

A winner on the Finlandia award from 1996, three novellas which all touch a medieval painting of a Madonna. The first tells a story of its creation by a widow who is accused by heresy. Exactly why the accusation is made isn’t revealed and the accused herself doesn’t really know. The second part is written by an official living at the same time and even some of the same events are seen from a very different viewpoint. The last part happens hundreds of years later, apparently in a pre-second World War Germany, where a retired teacher/priest writes letters to his son. The picture of the Madonna is tangentially seen in this story, too. The writing in the book is excellent, but the voice of the characters were fairly similar in spite of their very different background at very different times. I was also expecting the painting to have a more important role in the book, but it was mostly just a part of the background.


406 pp.

Saturday, April 18, 2020

Jyrki Kallio: Mengzi - Veljellisyyden tie


A collection of thoughts by Mengzi, one of the “founders” of Confucianism.
An interesting book that helped to understand the Far Eastern mindset. There were some very humanistic thoughts, and Mengzi emphasized that everyone can be a good person and inherently is one. However, the idea that the old ways are always the best and perfect and the only good ones was a very conservative and strange way to look at life. On the other hand, he stated that a bad ruler should be replaced by the people of the land which certainly was a radical thought for the time. The supplemental materials in the book about the history and significance of Confucianism were the most interesting parts.


Konfutselaisuuden taustalla vaikuttaneista perusteoksista. Kirja koostuu erillisistä ”jakeista”, joissa Mengzi ottaa kantaa milloin mihinkin asiaan ajatelmalla tai lyhyellä kysymykseen joskus aika pinnallisesti liittyvällä kertomuksella. Aika moni kertomuksista vaatii alaviitteitä, jotta ne voisi ymmärtää, sillä niissä on viittauksia tuon ajan ilmiöihin ja henkilöihin. Ajatukset sinällään ovat ajankohtaan nähden osittain jopa liberaaleja painottaen hyvän hallinnon merkitystä ja hallitsijan vastuuta alamaisistaan, vastuun ylettyessä kaikkiin suhteisiin, miehen suhteeseen vaimoon ja lapsiin, miehen pikkuveljeen, kartanonherran työläisiinsä jne. Mutta toisaalta nämä suhteet taas pääosin ovat hyvin rigidejä, eikä niissä juuri kyseenalaistamisen varaa ole. Tosin jos hallitsija on huono, ei hänen syrjäyttämisensäkään täysin mahdotonta ole, sillä jos ei noudata ”tietä”, niin ei ole kunnianarvoisa, eikä noudata ”perinnäistapoja” – ja mikään, ikinä, milloinkaan eikä missään tilanteessa ei ole niin tärkeää kuin perinnäistapojen noudattaminen. Näitä perinnäistapoja tosin ei kirjassa mitenkään määritellä, ilmeisesti ne ovat jotain, jonka kaikki tiesivät, vaikka paikoitellen nähtävästi ne olivat naurettavan tarkkoja määritellen mm. sen minkälaisella torvella hallitsija saa kutsua jonkin tietyn alamaisensa paikalle ja mikäli kutsu tapahtuu vääränlaisella soittimella, hallitsijan käskyä ei tarvitse noudattaa, koska ”tietä” ja perinnäistapaa ei ole toteltu. Muutenkin ajatuksissa tulee monesti ilmi ikiaikainen ajattelumalli, jonka mukaan silloin minun nuoruudessani ja historiassa asiat olivat hyvin, tämä nykyinen elämä on vain rappeutunutta ja kunniatonta siihen verrattuna. Eikä Mengzi myöskään viisastelua eikä kehäpäätelmiä vaikuttanut vierastavan.
Kirjan kiinnostavinta antia olivat liitteet, joissa Mengzi ja Kongufutselaisuus liitettiin historialliseen kokonaisuuteen, jotka auttoivat ymmärtämään kiinalaista ajattelutapaa.


392 pp.

Sunday, April 12, 2020

Prince of Thorns (The Broken Empire #1) by Mark Lawrence



A fantasy book (or rather science fiction, the events happen at far future post-nuclear(?) war world. As a small child, Prince Jorg sees his mother and younger brother killed. He will never be the same after that, and he is consumed by a need for revenge. Back at his father’s castle, he visits the dungeon and releases a band of outlaws. He joins them and slowly rises to their leader at the mature age of fifteen and terrorizes the countryside by robbing and raping. When he goes back to his father’s castle, he is due for a surprise.

An interesting book where the main character was a psychopath and totally unashamed about being a psychopath. At the same time, he manages to be a sympathetic character to at least some degree and someone you are rooting for. And there are some pretty good reasons why he is the person he is. He himself even realizes at times what he is and contemplates what he has done – but as he is a psychopath, he has little real remorse for his actions. The writing was good, but slightly complex in places. On the whole, this is an interesting book, and it is not impossible that I'd seek out the rest of the trilogy.

399 pp.

Tuesday, March 31, 2020

Seppo Jokinen: Sana sanaa vastaan (Koskinen #10)


Another police procedural from my hometown. Inspector Koskinen has two cases: Why an unemployed man who sabotaged an activist action against tearing down an old wood building ended up dead? What interest he even had on the matter? Another case was a letter which was written by an elderly woman who had died from natural causes. The letter implies a murder she saw and kept a secret for years. Is there something to it or is it just delusions of a demented lady? A good smoothly moving book where the personal relations of the characters are just as important as the mystery plot.

Komisario Koskinen kirja sarjan alkupäästä, joka oli jäänyt lukemisessa väliin. Koskinen selvittelee tällä kertaa kahta eri tapausta. Miksi elämässään aika hulttiomaista elämään elänyt mies tapettiin kotipihallaan. Jostain syystä hän oli häiriköinyt toistuvasti mielenosoittajia, jotka yrittivät estää vanhan rakennuksen purkamisen. Toisena tapauksena hän selvittelee, onko yksinäisenä kuolleen vanhuksen raamatun välistä löytyneellä kirjelapulla, jossa puhutaan vanhasta murhasta, mitään yhteyttä todellisuuteen. Arkistoista löytyy kirjeeseen sopiva tapaus, mutta se oli aikanaan lähes 50 vuotta sitten todettu tapaturmaksi – mutta olisiko kyseessä kuitenkin ollut murha. Ja murhahan ei vanhene koskaan.
Kirja oli sujuvaa tekstiä kuten aina, juuri sopivaa välipala lukemista tähän aikaan. Henkilösuhteet ovat tässäkin kirjassa tärkeässä osassa, tosin enemmän tästä osasta näki, miten jo aikaa sitten päätöksensä saaneet tarinakaaret saivat alkunsa – myöhemmät kirjat pääosin kun olen jo lukenut.

336 pp.


Tuesday, March 24, 2020

Patrick O'Brian: Kuninkaan mies (Master and Commander, Aubrey & Maturin #1)



The first part of a famous and loved series about naval sea battles at the beginning of the 19th century. The first part of the book had a very heavy dose of sailing terms and detailed descriptions of the setting of the sails and practicing the use of cannons and very little actually happened. About halfway through, I was sure that I won’t be continuing reading the series, but as I got to know the characters and something started to happen in the plot, I am not so sure anymore. However, it didn’t raise any great feelings in me and I don’t fully see what makes this series so popular, at least the first part didn’t present anything really special.

Hyvin kuuluisan merisodasta ja merenkäynnistä 1800-luvun alussa kertovan sarjan ensimmäinen osa. Kirjasarjasta olen nähnyt paljon positiivisia arvioita ja monet kirjailijatkin ovat sitä julkisesti kehuneet. Olin pitkään ajatellut, että sarjaa joskus pitäisi kokeilla ja kun kirjaston poistomyynnistä sattui pari ensimmäistä osaa löytymään käytännössä (vai olikohan kokonaan) ilmaiseksi otin sen mukaani.
Kirja kertoo juuri aluksen itselleen saaneesta merikapteenista, joka ystävystyy lääkärin kanssa ja rekrytoi tämän laivaansa.
Miesten välille muodostuu luja ystävyys. He toimivat Englannin kruunun alla pienellä purjelaivalla ja käyvät oikeastaan merirosvouksella sävytettyä sissisotaa Ranskan ja Espanjan laivoja vastaan. Kapteeni onnistuu tässä pääsääntöisesti oikein mainiosti ja saa pienen ja ehkä jo hiukan vanhahtavan aluksensa toimimaan miehistöineen tehokkaasti ja saavuttaa useampia meritaisteluvoittoja (ja saaden samalla runsaasti saalista).
Etenkin kirjan alku sisältää suunnattoman määrän purjehdustermejä ja muutenkin oli aika hidas. Kunnolla tapahtumat lähtevät liikkeelle vasta ehkä lähellä kirjan puoliväliä. Kirjan rakenne on hyvin episodimainen ja muutaman kerran jäi ihmettelemään mitä oikein tapahtui, kun oli tilanteita, joissa taistelu oli tuskin edes loppunut, niin yhtäkkiä hypättiin päiviä tai viikkoja ajassa eteenpäin rauhalliseen tilanteeseen.
Alkupuolella olin ihan varma, että muita sarjan kirjoja en tule lukeman, mutta kun kirja eteni, henkilöt tulivat tutummiksi ja tapahtumatkin alkoivat lopulta edetä, mielipide tuli hiukan epävarmemmaksi. Ans kattoo ny… kakkososa on hyllyssä odottamassa.


389 pp.

Sunday, March 22, 2020

Glen Cook: Valkoinen ruusu (The Chronicles of the Black Company #3, The White Rose)



The third and final part of the first trilogy of the Black Company series talks about a mercenary unit that works for anyone who pays well enough. These mercenaries had been working for “Lady”, a resurrected evil empress and magician, but they switch sides and are now helping White Rose, a young woman who, according to the prophecy, will beat the evil. However, Lady’s former husband, who is even more evil than she is, and who had supposedly been defeated in the previous part of the series, turns out to be less dead than thought after all. A nice end to the series, but there were some problems with the translation, which hurt the fluency of the storytelling. Plus, it was not good enough for me to want to hurry and get the next stories from the same universe.


Kolmas ja viimeinen osa Mustan Komppanian tätä tarinaa. Sarjaa on runsaasti lisää, mutta tämä kokonaisuus tuli tässä valmiiksi. Edellisen kirjan lopusta on kulunut muutamia vuosia ja Ladyn, pahuuden valtiattaren, ja Kullanmurun, nuoren naisen, joka ennustuksien mukaan tulee voittamaan pahan, joukot ovat keränneet voimiaan. Viimeinen taistelu on ehkä pian tulossa. Mutta Ladyn puoliso, mies, jonka pahuus Ladyyn itseensä verrattuna on exponentissa, ei ehkä olekaan niin kuollut kuin viime kirjan tapahtumien jälkeen oletettiin. Jos Lady ja Kullanmuru kuluttavat voimansa keskinäiseen taisteluun, ei sitten OIKEALLE pahuudelle enää ole mitään vastusta...

Kirja oli ihan hyvä lopetus tarinalle, vaikka alussa se oli ehkä hiukan sekava, kun mukana oli vielä useampia jossain määrin erillisiä juonia. Käännös tuntui paikoitellen kankealle, ehkä kankeammalle kuin edellisissä osissa. Voi olla, että asiaan kiinnitti enemmän huomioita sen jälkeen, kun kirjassa yksi henkilö puhutteli isäänsä iskäksi, mainiten vielä sana iskä joka kerta isälleen puhuessaan ja taisi joissain vaiheessa olla jopa äiskä mainittuna. Ei, ei, ei, ei. Tuollainen nykyslangi käytettynä vielä suomen kielen normaalin puhuttelukäytännön vastaisesti feikkikeskiaikaan sijoittuvassa fantasiassa oli aivan kaamea valinta - itseasiassa tässä vaiheessa siirryin hetkeksi englanninkieliseen painokseen, mutta koska suomennuksessa nimet on käännetty lukeminen oli haastavaa. Nimien käännöstyö ei edes ollut kovin onnistunutta; jo päähenkilön, Puoskarin, nimi – jos se olisi ollut pakko kääntää – olisi ehkä ollut paremmin käännetty vaikkapa Välskärinä - se olisi ollut sopivan vanhahtava ja sotilaskäyttöön sopiva sana. Loppukirjassa kun käännökseen oli huomio kiinnittynyt, niin bongaili tavallista aktiivisemmin englannin sanajärjestyksiä ja muita kömpelyyksiä. Kirja oli kohtuullinen, muta mitään vastustamatonta halua sarjan muihin osiin palaamiseen ei kehittynyt.

309 pp.

Monday, March 16, 2020

Eppu Nuotio, Pirkko Soininen: Punainen vaate (Salome Virta #3)


An ”art detective” story where a documentary film director tries to find the story behind a forged painting by a famous female Finnish artist. Interspersed with that story are letters between the artist and her female friend. At first, the letters were a bit boring, but after a love triangle emerged, they became more and more interesting. Even then the relation to the main story was very scant and felt mostly written as padding for the shortish length of the main story.


Kirjapiirin kirjana luettu “taidedekkari”, jossa päähenkilö, dokumenttielokuvien ohjaaja, Salome Virta, selvittelee saksalaisen rikkaan miehen työhuoneessa riippuvan suomalaisen naistaiteilijan, Elin Danielson-Gambogin, omakuvan salaisuutta. Koska kyseinen maalaus on oikeasti Turun taidemuseossa, on liikemiehen omistuksessa olevan pakko olla väärennys. Mutta mistä noin hyvä väärennys oikein on peräisin?

Nykyaikaan sijoittuvan juonen välissä kulkee toinen, kahden taiteilijan eli juuri Elin Danielson-Gambogin ja hänen ystävättärensä Dora Wahlroosin (kuviteltuun) kirjeenvaihtoon pohjautuva juoni, jolla on jossain määrin todellisuustaustaakin. Etenkin kirjan alussa tämä kirjeenvaihto oli erittäin turhan tuntuista ja haukotuttavaa, lähinnä oli kiire päästä näistä osuuksista nopeasti ohitse. Loppua kohden tämä[kin] juoni kohentui huomattavasti, kun mukaan tuli kolmiodraamaa. Myös varsinaisen perusjuonen alku oli hitaahko, mutta sitten tarina sai vauhtia hiukan liiankin nopeasti ja jopa aika kummallisesti, mukana oli joitain erikoisia yhteensattumia, esim. yksi henkilö, jonka piti olla Berliinissä, olikin yllättäen ilman mitään selkeää perustelua Tampereella. Kirja oli kohtuullisen viihdyttävä, kovin kevyt mutta lajissaan kiinnostava – dekkari ilman murhaa. Kirjapiirissä kirja ei saanut suurta suosiota: juonta pidettiin turhan kevyenä ja kirjeitä liian irrallisena kokonaistarinan kannalta, mitä ne kiistatta olivatkin. Ne tuntuivat paljolti täytteeltä, jotka oli kirjoitettu paikkaamaan varsinaisen kertomuksen juonen lyhyyttä.


287 pp.

Sunday, March 15, 2020

Terminal Alliance (Janitors of the Post-Apocalypse #1) by Jim C. Hines


Humanity has turned into zombie-like creatures. Luckily an alien race has been able to save some of the humans. The remnants of the human race work for that species as ruthless and feared mercenaries and at other important tasks, like sanitation. During a pretty standard military relief mission, all humans onboard Earth Mercenary Corps Ship Pufferfish turn into violent, feral monsters and the alien command staff is killed, but the cleaning crew of the ship survives by a chance. It is up to them to find out what is going on and stop the threat for humans and other species, too.

An entertaining comedic science fiction book. It took a while to find its feet. At the beginning the balance between funny and actual plot was a bit off with too much stupid banter, but when things really got going, a nice balance was found and the reading was really entertaining. The writing was smooth, with a nice warm undertone even when the events weren’t always so light.

366 pp.

Paul Auster: Aaveita (New York Trilogy #2)



A fairly surreal novella about a private detective called Blue, who is hired by Mr. White to stalk a man called Black. Mr. Blue spends months (years?) watching what Mr. Black is doing, and the job seems to consume him. An interesting novel with a lot of subtexts, most of which is likely beyond my capacity to understand.

Toinen osa Paul Austerin New York -trilogiasta. White niminen mies palkkaa Blue -nimisen yksityisetsivän valvomaan Black -nimistä miestä, joka vaikuttaa suurimman osan ajastaa istuvan yksin huoneessa ja kirjoittavan. Blue ottaa tehtävän vastaan niin tosissaan, että käytännössä unohtaa morsiamensakin, ja käyttää päivät valvoen Blackin tekemisiä. Vähitellen hän alkaa kokea jonkinlaista yhteyttä Blackiin ja alkaa miettiä onko kaikki vain jonkinlaista suurempaa suunnitelmaa ja onko valvomisella mitään todellista tarkoitusta. Erikoinen tarina jonka ”juoni” on myös varsin erikoinen. Mitä tarinassa oikein tapahtuu? – Se ehkä on jotenkin vielä ymmärrettävissä. Mutta miksi? Se ei sitten enää ihan yksinkertaista ole. Varsin mielenkiintoinen pienoisromaani.


85 pp.

Sunday, March 8, 2020

Analog Science Fiction and Fact, March-April 2020


A pretty average issue.

Noise Level • [Martin Nagle] • (1952) • novelette by Raymond F. Jones
A reprinted classic story. A group of scientists is invited to a military base with utmost security. They are shown a film, which appears to prove that antigravity is real. An inventor wears a west, rises high on air and lowers himself down. Then he gives a rambling explanation of his invention, riddled with nonsensical references to astrology and other pseudoscience. When he is giving a second demonstration, his apparatus starts to smoke, then he falls to his death and breaks the machine. Scientists are supposed to recreate the invention. The inventor’s lab has no notes. His books are a strange mix of science and esoterica. Is it possible to recreate his work? A bit overlong, very Campbellian, even irritatingly Campbellian story. I think I have read pretty much the same story with a different invention (FTL-travel?) somewhere? Or have I read this one and mixing my memories? ***½
Camphor • short story by Mark W. Tiedemann
A planet has had an ambassador for a long time, but he really doesn’t understand the people of the planet. They have a strange taboo about bare arms, and everyone keeps their arms always covered. There might be an invasive animal who might be a carrier of severe disease that demands swift action. A lot of the story is just discussion. And there was too little backstory, so it was hard to get involved with it. ***
Expecting to Fly • short story by Manny Frishberg and Edd Vick
A girl is brought up by insectoid aliens, who go through a cocoon phase and transform from a pulpal phase to an adult phase. She is unhappy, as she can’t-go through that, learn to fly, and find her purpose. Then, she is rescued by humans. But adjusting to human life can be hard. A pretty nice, well-told, but, at places, slightly hurried story. ***+
Midstrathe Exploding • short story by Andy Dudak
An explosion of a city has been frozen. It will take a thousand years to happen. Tourists and religious fanatics journey to the wavefront of the explosion. A nice story with good mood, but once again there was not enough backstory to really get into it. ***
Dix Dayton, Jet Jockey • short story by Liz A. Vogel
A single passenger ship notices that a pirate ship is approaching a vital supply shipment. He doesn’t have any weapons. What to do? A simple scene-like story with little actual plot. ***
Cooling Chaos • short story by Gregory Benford
A “story” about how spreading aerosols to a higher atmosphere might stop global warming. There is a plot of sorts, but it is extremely thin. Another non-story. **
Respite • short story by Catherine Wells
A man arrives at a space station where no one has come for a long time. The people there have barely survived, and machinery is breaking down. The man who came has actually been building the station hundreds of years ago and is still alive due to antiaging treatments and time dilation. He can take only eleven people back with him and getting help will take more time than the machinery will last. A good story that works well as itself. ****-
Curious Algorithms • short story by Hayden Trenholm
An AI vehicle transports people who come from another side of a wall. It isn’t entirely clear what is on the other side and if people escaping or being deported through the wall. It isn’t entirely clear where the car is taking those people. Is it to a "rescue camp" that is really for imprisonment? The car wonders about that and even more when some restrictions are removed. Another story with a scant background that was more of a scene from a larger tale. ***+
War Lily • short story by Beth Dawkins
A soldier who has died in duty has three sessions where an AI recording of her personality can be accessed for a limited time. Nice and sweet story, but without an explanation of why the AI is so limited. ***+
On the Causes and Consequences of Cat Ladies • short story by Richard A. Lovett
A husband and wife team has developed a food that turns rats smarter. FDA didn’t allow human tests, and a foreign pet food company bought the patent. The husband has died of glioblastoma (he had been sampling his wares, so perhaps FDA wasn’t so wrong after all.) The wife lives with her cat, who dies after been mauled by unknown animals. But soon, there is another cat, and then second and a third. They all seem to be very particular about their food. A pretty good story with a not-too-happy ending. ***½
Zeroth Contact • short story by Joshua Cole
An astronomer spots a disk that seems to be eating a metal-rich asteroid. Eventually, several of the disks are spotted, but no attempt of contact with them seems to succeed. A pretty nice story where humanity is just a bystander. ****-
Lemonade Stand • short story by Brenda Kalt
A daring rescue attempt at the asteroid belt involving an emotionally absent father and an ex. This is a somewhat-too-short story where everyone seems to have close connections, more or less by an accident. ***
Rover • short story by A. T. Sayre
A Mars rover has been able to scavenge parts of other abandoned mars probes and has been able to function well past what was expected. It hasn’t been able to contact the Earth base for a long time, but then it finds a signal of a beacon. I wonder how the probe was able to achieve that level of AI. Also, the ending was a bit too unexplained. ***+
One Hundred • short story by Sean Monaghan
A Martian colony of 100 people is barely surviving after Earth has been destroyed by an asteroid strike. They are making advances, but slowly. A pretty good story, but perhaps it was too short - it wasn’t easy to learn to know the characters and their predicaments in a short story. ***½
One Basket • novelette by Charles Coleman Finlay [as by C. C. Finlay]
An asteroid colony is running low on water (I wonder where the water has gone, it should be 100% recyclable). A teenage girl is doing her homework when her grandmother asks her to go outside to gather eggs. A nice but simple story with a very strong YA vibe. ***½

Thursday, March 5, 2020

The Fated Sky (Lady Astronaut #2) by Mary Robinette Kowal


This book continues the story which was started in the first Hugo Award-winning book, The Calculating Stars, a few years later. Moon travel has changed more or less commonplace, and the main character is working as a “bus driver” driving the shuttle between moon base and lunar orbit. Mostly, for publicity reasons, she is elected to take part to the first Mars mission, pushing another woman away at the same time. Most of the book is about training (in far too many details) for the mission and about the actual mission. The novel ends (not counting the epilogue) when they reach their destination.

I found this book better than its predecessor. There weren’t (as many) places where nothing happened. However, the misogyny and racial issues were brought on with a subtlety of a giant sledgehammer hit on the head. Also, it's a three-year mission with apparent little evaluation of psychological compatibility and a white man from South-Africa, of course, by extreme racism by the law of clichés’ – I would imagine that there might have been more “mellow” people to choose from. All in all, a bit better and, perhaps, slightly better-written book than the first part.

384 pp,

Wednesday, February 26, 2020

Pajtim Statovci: Bolla



The winner of last year’s Finlandia award, the most prestigious literary award in Finland. The book tells a love story between two men in Yugoslavia, just after it fell apart and right before ethnic violence started. One of the men was a Serbian and the other was Albanian, so their countries of origin were natural enemies. The writing was excellent, as well as parts of the plot. However, the main protagonist was the most despicable person there can be, so disdainful that the book almost felt homophobic.


Tämän vuoden Finlandia-palkinnon voittaja. Kertomus homon elämästä Jugoslavian hajoamisen aikana ja sen jälkeen ja rakkaudesta albaanin ja serbin, verivihollisten, välillä. Sinällään kirjan idea oli kiinnostava ja kielellisesti kerronta oli hyvä ja jopa kaunista. Ongelmana on se, että molemmat miehet olivat aivan äärimmäisen vastenmielisiä persoonia, niin vastenmielisiä, että lähestulkoon kirjailijasta tuli homofobinen kuva, tuollaisiksiko hän homot kirjoittaa? Toisaalta henkilöiden tekemiset ovat jotenkin ymmärrettävissä, mutta toisaalta osa teoista on niin raukkamaisia, että mikään, minkäänlaiset olosuhteet ja tunteet eivät niitä ymmärrettäviksi muuta ja estävät täysin minkäänlaisen sympatian henkilöitä kohtaan – melkein mitä huonommin henkilöillä kirjassa mini, niin sitä paremmalta tuntui, enkä usko, että kirjaa niin oli ”tarkoitettu” kokea. Sääli, sillä muuten kirja vaihtuvine aikatasoineen ja maan hajoamiseen liittyvine tapahtumineen oli kovastikin kiinnostava.

240 s.

Tuesday, February 25, 2020

Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet



A book about a woman who struggles to keep her family farm alive in the 1920s in Pohjanmaa, an area of Finland known for farming and stubbornness. The husband immigrates to the US to earn money and is supposed to return soon – something he never does. The mother always compares her to her brother who died as a small child - and she never manages to measure up to the imaginary son. The writing was excellent, poetic, but sometimes perhaps bordering on pretentious. The story was sometimes somewhat fragmentary, and a very typical example of Finnish realism, where everything almost always goes wrong and life is joyless and harsh. However, the book is far from being as bad as it sounds, it was a worthwhile read.


Liisa on tytär, jonka isä on kuollut nuorehkona ja jättänyt leskiäidin ja tyttäret taloa pitämään. Kuolinvuoteellaan isä kuiskasi Liisalle ”pirä sinä tila suvus” ja tästä tulee häntä velvoittava perusajatus. Leskiäiti on menettänyt pienen poikavauvan ja tästä hän ei päässyt koskaan yli – hän vertaa aina Liisaa poikaan, joka ei edes leikki-ikäiseksi ehtinyt. Kuvitteellinen poika on aina ja kaikessa parempi. Liisa ottaa myöhemmin talon vastuullensa puolisonsa kanssa, mutta puolison mieli palaa Amerikkaan. Ja kun Liisa on taloon kytketty, lähtee puoliso yksin matkalle rahoja tienaamaan tarkoituksenaan palata pian. Se ”pian” osoittautuu sitten kovin suhteelliseksi ajaksi.
Kirjan kieli on todella hienoa, mutta kyseessä oli hiukan turhan suomalaiskansallinen "sirkkeliin kaatuneesta orvosta" kertova kirja, jossa asiat pääosin menivät huonompaan suuntaa ja elämä oli suurelta osin karua ja rankkaa. Sinällään teos toi mieleen Sally Salmisen Katriinan, mutta jotenkin päähenkilö jäi kovin paljon kylmemmäksi – ehkä osaltaan vaikutti se, että kirjassa ei pohjalaiseen kansanluoteeseen sopien paljon tunteista puhuttu. Kirjassa oli etenkin alkupuolelle ehkä vähän liikaa episodimaisuutta, lyhyitä muutaman sivun kohtauksia, joiden välillä kului paljon aikaa ja ihan kokonaan tästä tyylistä ei eroon päästy koko kirjan kuluessa, etenkin lopun tapahtuman kelattiin hyvin nopeasti kasaan.
Jotain muunkinlaisia ongelmia kirjassa oli: kyseessä oli ilmeisen iso talo, jossain vaiheessa puhuttiin jopa kymmenestä lehmästä, joka joskus 20-luvun alussa olisi ollut aika mahtitila, mutta ei yhtään piikaa/renkiä? Ei sen ajan systeemeillä sen kokoisen talon hoitaminen olisi mitenkään mahdollista yhden ihmisen tekemänä, ihan jo heinän keruu olisi voinut aikamoinen urakka. Ja sisko menee räätäliksi? Ei tainnut tuolloin olla naisia räätälin nimekkeellä olemassakaan, ompelijattaria he olivat. Räätäli oli selkeä miehen titteli. Kirja oli kirjapiirin kirjana, yleinen mielipide oli varmasti hiukan parempi kuin oma käsitykseni, mutta joku oli bongaillut räätäliyden lisäksi pari muutakin anakronismia kielenkäytössä – olikohan esimerkiksi sanaa ”fillari” käytetty jossain vaiheessa, se sana kyllä tuntuu enemmän stadilta kuin pohjanmaan murteelta 20-luvulla. Myös kielikuvia pidettiin vähän jo liian kikkailevina ja liian pitkällä menevinä.

334 s.

Friday, February 21, 2020

Touch by Claire North


Another high concept book by Claire North. This time the hero is a person who, while being murdered in the 19th century, discovered that he (or she – the gender is never specified and after two centuries of swapping bodies it doesn’t really matter) can instantly invade the mind of anyone she touches. The personality of the individual invaded goes to “sleep” and has no sense of time passing at all, be it two seconds or twenty years. It is a bit disconcerting if you are invaded in your twenties and abandoned on your death bed after fifty or so years…

There are other beings like him, and they somehow are able to sense each other, and may have personal connections spanning centuries and almost countless bodies. It turns out that there is an organization that hunts creatures like this and it doesn’t hesitate, even hurting the body of the host if there is a chance to kill one of the “spirits”. But when one can invade any personality instantly with a touch, it isn’t easy to imprison a creature like that.

An entertaining, smoothly and, in places, even poetically told story. There were some inconsistencies, and it was far too easy for the organization to hunt the mind-swapping beings. Even if they had complete access to all hospital records in the world, there would have been no way in hell to find out whether normal people were carrying an invader and where the invader went. This is perhaps the least good of the author’s stories of unusual people, but it was a good read nevertheless.


426 pp.

Sunday, February 9, 2020

Matkakirjeitä Maasta (Letters from the Earth) by Mark Twain



A collection of posthumously published stories by Mark Twain. The lead story was okay and the “Letter to the Earth” pretty fun ironic tale, otherwise nothing really special.


Kokoelma Mark Twainin sekalaisia kertomuksia, joista ilmeisesti ainakin pääosa on julkaistu vasta hänen kuolemansa jälkeen. Nimikkotarina kertoo maahan karkotetun Saatanan maanpäällisistä kokemuksista ja ihmettelystä siitä, kuinka ihmiset ovat pystyneet uskonnon vääristämään niin epäloogiseksi ja ristiriitaisaksi ja ylipäätään riitaisaksi systeemiksi kuin se on. Kertomus oli ihan kohtuullinen ja varmasti uskalias kirjoittamisajastaan katsottuna, nyt se vaikutti lähinnä hiukan naivilta. Suurin osa kirjan tarinoista oli aika mitättömiä - ehkä paras kaikista oli arkkienkelin kirje, jossa kiitellään rikkaan miehen suunnatonta anteliaisuutta, kun tämä oli antanut köyhälle leskelle kokonaista viisitoista dollaria, vaikka kuluneen kuukauden voitto näytti jäävän alle 50 000 dollarin. Huomioiden miehen luonne, tämä oli täysin uskomattoman hyvä ja jalomielinen ponnistus, josta taivaassa enkelit lauloivat. Muuten suuri osa kertomuksista ei kovin mieleen jääviä olleet.

216 pp.

Monday, January 27, 2020

The Alloy of Law (Mistborn: The Alloy Era #1) by Brandon Sanderson


A beginning of a new series which continues the Mistborn series a few centuries later. Untypically for a fantasy book, there have been radical changes in the world. Technology and society have advanced: there are guns and railroads, and the first cars have been invented. The magic which uses metals still works, but there apparently are no longer people who can use all the metals, but that doesn’t mean that there wouldn’t be some very powerful allomatics and furumantics still around. The world where the story happens is a mix of Wild West and the beginning of 20th century.

A former law keeper, Waxillium Ladrian, who had worked for a while at “the Roughs” (kind of Wild West territory), has returned to his home after a personal tragedy. He is Lord of a House, and his uncle, who was the former ruler of the House, has died. There have been clever robberies that have involved taking hostages. The robbers attack a fancy ball which Wax is taking part and kidnaps his possible bride-to-be. He is forced to return to law-keeping. And his methods are slightly less orthodox than those of the real police. It is refreshing to read fantasy which isn’t happening at the faux middle time. And it is even more interesting to see what has happened in the fantasy world when the original “quest” has been resolved and “normal life” has resumed its course. The heroes of the first series are now mythical creatures of religion – but there still is a strange mist, which cannot be explained by weather phenomena, floating around sometimes, so all mystical things might not have disappeared. After a slightly slow start (seems to be common for this author) the writing was riveting and left one wanting more.

332 pp.


Christian Rönnbacka: Julma (Antti Hautalehto #2)



The police detective, Antti Hautalehto, who endured severe physical and mental hardship, is recovering and has returned to work. The criminals have placed a price on his head. At the same time, a young girl is kidnapped from her home in a very professional manner. She is returned a few days later – she is physically healthy but molested. So there is a lot going on at the same time. It is a smoothly written book where Antti is very pressed once again and does not survive unscathed.

Antti Hautalehdon tutkimukset jatkuvat. Edellinen kirja päättyi varsin synkästi. Antti on palannut työhönsä ainakin fyysistä vammoistaan toipuneena, henkiset ovat vasta arpeutumassa.
Poliisilaitokselle tulee ilmoitus pikkutytön pöksyjen katoamisesta. Pieni asia, jota on vaikea edes ihan vakavasti ottaa, mutta sitten kun pikkutyttö ryöstetään kotoaan näyttää siltä, että kyse on jostain muusta kuin ihan pikkupervon toiminnasta, vielä kun sieppaus näyttää erittäin hyvin, jopa ammattimaisella tarkkuudella toteutetulta. Pari päivää myöhemmin tyttö palautetaan ruumiillisesti kohtuullisessa kunnossa, mutta henkisesti ihan muussa tilassa. Samaan aikaan ruotsalaiset rikolliset ovat asettaneet Antin päästä kunnon palkkion ja palkkamurhaajat ovat jo matkalla. Toiminnantäyteinen kirja, jonka sisältö oli osittain aika kuvottavan ahdistavaa, eikä Antti taaskaan selviä tapahtumista ihan ehjin nahoin. Kirjoituksellisesti se oli kuitenkin kovin vetävä ja sisällöstä huolimatta imi hyvin mukaansa ja oli hyvin sujuvasti kirjoitettua tekstiä.


364 pp.

Friday, January 24, 2020

Helena Ruuska: Hugo Simberg - Pirut ja enkelit



A biography of my favorite artist, who created some very imaginative art and painted probably some of the best examples of symbolism in Finnish art. He also was one of the forerunners in lithography in Finland – and I own two signed lithographs made by him. The biography was well written, comprehensive and interesting. It might have gone into more detail on his work, but as he didn’t keep a diary and didn’t explain his works, the original data about them is very limited.


Elämäkerta eräästä mielitaiteilijastani. Muistan ihastuneeni Simbergin grafiikan töihin taidenäyttelyssä vuosia sitten. En muista varmaksi, milloin tämä tapahtui - ainakin vuonna 2000 on Simbergin näyttely ollut Tampereella, mutta jotenkin itsellä on mielikuva, että tämä ensi-ihastuminen olisi ollut jo ainakin 10 vuotta aikaisemmin. En kuitenkaan löytänyt mainintaa näihin aikoihin olleesta näyttelystä. No, joka tapauksessa jo tuolloin oli täysin mahdottomalta tuntuvana haave, että joskus omistaisin jonkin taitelijan teoksen. Tämä haave on nyttemmin jopa toteutunut. Kirjalta odotin aika paljon ja odotukset aika pitkälle toteutuivat. Kirja käsittelee tyypillisen elämänkertaa tyyliin koko elämän lapsuudesta kuolemaan asti. Varhaisvaiheita oli ehkä jopa hiukan liikaa kuvattu ja elämän viimeiset kymmenen vuotta tuntuivat menevän muutamassa sivussa. Ilmeisesti Simbergin elämän loppupuolella, kun hän eli ilmeisen onnellista avioelämää ja matkusteli vähemmän, ei ollut samassa määrin kirjallista materiaalia käytössä. Kun ei ole matkoilla, niin ei ole tarve kirjoitella kirjeitä ja tämän vaiheen olemassa olevista kirjeistä on ehkä vähemmän säilynyt, koska Simbergin leski ilmeisesti oli hävittänyt osan kirjeenvaihtoa.

Kirjassa oli paljon kuvia, mutta ei siltikään ihan riittävästi. Osaa mainituista tauluista ei löytynyt edes googlaamalla, osa löytyi Simbergin grafiikan täydellisestä luettelosta, joka itsellä on käytössä, mutta “oikeita” taulujahan ei ollut sielläkään. Muutamasta mainitusta taulusta jäi mietityttämään, minkälainen teos oikein kyseessä mahtoi olla.

Kielellisesti kirja oli vetävää tekstiä, jopa tarkemmin olisin voinut maalauksien taustoista lukea, mutta ilmeisesti tietoa ei kaikesta oli, kun mitään yksityiskohtaisempaa päiväkirjaa Simberg ei nähtävästi pitänyt eikä ilmeisesti taulujaan liiemmin julkisesti selitellyt.

Jotenkin tuli vaikutelma, että kaikesta menestyksestään huolimatta Simberg ei eläessään saavuttanut ihan täyttä menestystä: alussa hän oli aikaansa edellä symbolisilla teoksillaan, ja sitten yhtäkkiä, impressionismin myötä hän oli aikaansa jäljessä, vanhan sukupolven edustaja, jolta ei mitään uudenaikaista enää voinut odottaa. Jollainlailla ulkopuolisen vaikutelma hänestä myös sai, vaikka hän ilmeisen seurallinen oli toisaalta. Kirjana teos oli erittäin kiinnostava ja suositeltava.

431 pp.

Thursday, January 23, 2020

The Player of Games (Culture #2) by Iain M. Banks



Another book from the Culture-series which tells about a galaxy-spanning, anarcho-communistic, post-scarcity society which is run (if that society needs running) by extremely high IQ artificial intelligence minds. There isn’t actual military, but there is a “Special Circumstances”, an organization which examines possible threats to Culture and responds if necessary. The Special Circumstances has found a large interstellar civilization, the Empire of Azad, from the Magellan Cloud. It hasn’t revealed for Azad Empire the full truth of the Culture and has led the representatives to believe that Culture also originates from the same galactic cloud and isn’t as technologically advanced (and liberal). It really is. They have been careful not to reveal more advanced gadgets and ships.

The political system of the empire is practically based on a game that is used to determine high government positions and also who is the emperor. The better someone is in the game, the better his position will be. However, the empire turns out to be corrupt and is extremely sadistic and cruel in nature.

The drone, who works for Special Circumstances, approaches a professional gamer. He is asked to travel to Magellan Cloud (which will be two years' travel time) and to take part in the game. He agrees and spends years training for the game. When he eventually arrives, he takes part in the competition and manages pretty well with a very different game style which has been traditional. But the Special Circumstances (and the Minds) never reveal everything – not for anyone.

A very good and an interesting book. The Culture-series has somehow fallen between cracks in my reading and I had not read this book before even when it is quite widely known. The plot was appealing and even surprising at places. The writing was very well done and the concept itself was very interesting. The main character was well developed with a full personality. I found this book to be better than Consider Phlebas.

391 pp.

Thursday, January 16, 2020

Analog Science Fiction and Fact, January-February 2020



The Quest for the Great Gray Mossy • novelette by Harry Turtledove

Mieville’s Moby Dick told as a dinosaur story. Mammals are only disgusting small critters (how irritating and disgusting they are is mentioned a few too many times). There are whale-like creatures, though. They are not mentioned to be mammals, but they behave just like whales. They produce oil, ambra, and meat, just like whales. If the mammals didn’t evolve to large creatures on dry land, where did the whales come? Other than the protagonists being lizards, there were no fantasy or SF elements at all. As I haven’t read the original, I most likely missed most of the references and found the story to be pretty boring. ***
Wheel of Echoes • short story by Sean McMullen
After some farfetched circumstances, a recording of Shakespeare acting as Hamlet is recovered. A smoothly moving nice story, but the effects of the find on Shakespearean studies is extremely hard to believe. Why would anyone really care if Shakespeare was a mediocre actor? ***+
Hive • short story by Jay Werkheiser
Humans and insectoid aliens whose entire communication and even intelligence is based on pheromones encountering each others. Both think that the other is a mindless animal. A pretty good story about a truly alien intelligence. ****-
The Greatest Day • short story by Eric Choi
An alternative history of the disaster of spaceship Columbia, where the damage was noticed midflight and an attempt was made to salvage the crew. Things don’t end as badly as in our reality. An OK story, well written, and even partly moving, but not entirely plausible at all places. ***+
Welcome to the New You: Terms and Conditions for the iCRISPR Gene-Editing Kit • short story by Douglas F. Dluzen
An advert on the home kits for crisper DNA modification. An amusing story which isn’t very far on the future (if you don’t consider the fact that changing autosomal DNA doesn’t usually cause phenotypical changes). ***+
The Grass Bows Down, the Pilgrims Walk Lightly • short story by Izzy Wasserstein
Aliens give humanity technological and scientific secrets if humans are able to solve puzzles. The protagonist tries to find out why grass “bows” on a planet and reminisces her life. A bit of a short story with a scant background. ***
All the Turns of the Earth • short story by Matthew Claxton
A youth falls to the past without an explanation and makes friends with a pterosaur. Then he falls back and always partly misses his former life. A fantasy story, not sf. Nice writing and mood, but there is not much of an actual plot. ***-
One Lost Space Suit Way • short story by A. J. Ward
An old, intelligent, and self-aware space suit runs away and has many adventures. A short story that aims for a sad, bittersweet mood and pretty much succeeds. The plot itself is partly implausible, but the story works fairly well nevertheless. ***+
Around the World in Ninety-Six Hours • short story by Wendy Nikel
A sister of two siblings is on a Venus expedition while the brother is on a Mars expedition. The Venus group is using Morse code to communicate with the ground robot vessel for some contrived reason. The siblings bicker like ten-year-olds. The brother gets into trouble on Mars. The solution to how he is rescued is pretty obvious after reading the first two pages or so. A pretty unsurprising, standard “in peril” story. ***-
Birds of a Feather • short story by Gregor Hartmann
A scientist has developed an easy way to create radio telescopes which function at space. His approach uses tiny metallic shards, millions of them, and their reflections are analyzed by a sophisticated computer program. But he doesn’t get funding. His twin brother helps him to test his idea in reality (and most likely to prevent any low orbit space flight for centuries...but that wasn’t mentioned in the story). ***
Guns Don't Kill • short story by Richard A. Lovett
Hunter tries to shoot a deer after hunting season. Game warden gets an automatic message about poaching about to happen. What happens when guns get very automatic and autonomous? A very good story, Hopefully, things go in this direction. ***½
Q-ship Militant • short story by Joel Richards
A spaceship which is a disguised warship is chasing a “slaver” ship - that is, pirates who have stolen AI cores from other ships. Just a fragment that tells the story of one such chase and battle. There was little background and little reason to care about characters or events. **½
The Shocking Truth About the Scientific Method that Privatized Schools Don't Want You to Know • novelette by Sarina Dorie
A teacher teaches in a school where the curriculum is dictated by private contributions. When the contributor supports creationism, the teaching of science is hard and frustrating. A teacher starts an extracurricular course, but the school isn’t happy about it. A pretty good and sadly plausible (at least in the US where schools seem to be in a sorry state) story. ***+
Hubble Rising • novelette by C. Stuart Hardwick
A recovery attempt of Hubble space telescope ends in an accident. Everything looks bad, but a resourceful crewmember manages to save the day. Nothing which hasn’t been seen on a hundred Analog stories before. ***

Wednesday, January 15, 2020

Boneyards: A Diving Novel (Diving Universe #3) by Kristine Kathryn Rusch


The book continues the story perhaps a few years after the last one in a series ended. The Boss now has a working dignity vessel with a crew and has access to “anacapa drive,” an instantaneous FTL -drive. She and her group are studying the tech and are installing the drive on ordinary space crafts. But her friend is obsessed with stopping the empire’s research on the drive – it erroneously assumes it to be a simple cloaking device. She starts a cover mission to destroy all Empire research on the subject. But not everything goes smoothly.

Almost just as entertaining a book as the earlier installments, a part of the story is told on flashbacks going back tens of years. I found those to be illuminating about the personality and past of the characters, but while I was reading them, I was hoping to get over them and continue the “real” plot. The ending was pretty harsh. I didn’t believe that the boss would be ready to go such lengths for her goals. It didn’t seem to be really in character. But I am looking forward to the next part; perhaps there we’ll learn what the “Boneyard” mentioned in the title of the book really is – in this book it was only found.


370 pp.