Emily Tesh: Some Desperate Glory

The Earth was destroyed at the end of an interstellar war. The last remaining humans live in converted warships and try to continue the fight against aliens. 

Or the Earth was destroyed at the end of a war that humans started with the aim to conquer other civilizations and gain territories in a universe that has mostly been very nonaggressive. The majority of the remaining humans have adapted and live happy lives on other habitable planets, but a few bitter terrorists who live on a converter warship strike civilian targets. 

Which is the truth? Well, there are two truths depending on the viewpoint. The story starts from the first point of view and ends with the second scenario. The book tells the story of the most irritating heroine ever, Val, who is programmed to be a suicide terrorist and a good member of the local “hitlerjugend,” and who is ready to do almost anything for her leader. She is sure about her mission, and she is supposed to be very smart, but her actions are very stupid. After she leaves the space station, consisting of repurposed warships, she seems to easily forget her principles as if she had never had them in the first place. It is hard to believe that she could so quickly and so completely forget about her indoctrination. Later, Val befriends an alien, who controls a “God machine” that can analyze realities and futures and which is responsible for the decision to destroy the Earth. It appears that even changing the past is in the realm of its capabilities. 

The book has a very strong YA vibe in it. Teens behave stupidly but are powerful and outthink and outrun the adults, they're almost cartoony main villains. A pretty stupid plot where the heroine is practically unstoppable? Doesn’t that sound like something that is meant for late teens?  

There are some stupidities: there's a very powerful interstellar system that functions in several dimensions, and a smart nerd from a very backward (in comparison) society can hack it easily? And she is able to destroy hundreds of worlds just like that because someone ordered her to, but to destroy one world (The Earth) an antimatter torpedo was needed. The writing was average. And the main character was irritating until the end, even though she went through a redemption story arc. At least the book was science fiction and not fantasy, as many of the nominees have lately been. Perhaps - hopefully - it won’t be among my top choices for the Hugo voting, and the other nominees will be better...

448 pp

Minna Silver: Tutankhamonin salaisuudet

 

Kirja faarao Tutankhamonista, hänen haudastaan, hänen hautansa löytymisestä ja hänen suvustaan tai ainakin siitä keitä hänen sukuunsa oletetaan kuuluvan. Kirja kertoo asiasta aika perusteellisesti ja oli sinänsä kiinnostavaa luettavaa. Tosin olisin odottanut, että kirjassa olisi käsitelty ja analysoitu tarkemmin haudan esineistöä ja Tutankhamonia itseään ja kaikkea sitä, mitä hänen kehostaan on uusilla tutkimusmenetelmillä voitu selvittää. Tämä jäi aika vähäiseksi. Se mitä olisi voinut ottaa pois, oli se aikamoinen kavalkadi muita henkilöitä ja hallitsijoita ja mahdollisia hallitsijoita, jotka pitivät valtaa ennen Tutankhamonin kautta ja sen jälkeen. Näiden eri ihmisten listaaminen oli jopa hiukan puuduttavan tuntuista. Kirjassa oli myös erillisiä “tietoikkunoita” niin paljon, että ne melkein haittasivat sujuvaa lukemista.  Ehkä osan niiden sisällöstä olisi voinut sisällyttää leipätekstiin. Kiinnostava kirja kuitenkin oli kyseessä. 

 

The book is about Pharaoh Tutankhamun, his tomb, the discovery of his tomb, and his lineage – or at least who is assumed to belong to his family. The book covers the topic quite thoroughly, and it was interesting to read. However, I would have expected the book to delve into and analyze more thoroughly the tomb's artifacts and Tutankhamun himself, given everything that has been discovered about his body through new research methods. This aspect was somewhat lacking. What could have been reduced were the extensive mentions of other individuals and rulers (and possible rulers) who held power before and after Tutankhamun's reign. This list was even a bit tiresome. The book also had so many separate "information windows" that they almost disrupted the smooth reading. Some of their content could have been included in the main text. Nevertheless, the book was still interesting. 

446 pp. 

Arttu Tuominen: Häväistyt (Delta #4)

Seuraava osa Porin rikospoliisista kertovassa sarjassa. Edellinen oli siinä määrin hyvä, että kun BookBeat tarjosi seuraavaa osaa luettavaksi, aloitin sen osapuilleen samoin tein.

Poliisiasemalle tulee ahdistunut äiti. Hänen tyttärensä, 13-vuotias Laura, on kadonnut. Laura oli lähtenyt jostain syystä koulusta tavallista aikaisemmin ja tämän jälkeen hänestä ei kukaan ollut nähnyt vilaustakaan. Poliisit aluksi epäilevät lähinnä tytön lähteneen karkumatkalle, mutta kun tytön alaston, raiskattu ja kidutettu ruumis löytyy nahkiaisrysästä, asia on pakko ottaa tosissaan. Aluksi epäillään tytön useaa vuotta vanhempaa poikaystävää, joka omasta mielestään ei varsinainen poikaystävä edes ollut, mitä nyt vähän paneskeli pikkutyttöä. Nuorella miehellä on kuitenkin pätevä alibi, katoamisen jälkeen hän oli tekemässä pieleen mennyttä murtoa, joten hänen syytteikseen jää alaikäisen seksuaalinen hyväksikäyttö ja se pieleen mennyt murto. Tytön tietokoneelta paljastuu viestinvaihtoa miesten kanssa ja tytöllä oli ollut kohtalaisen tuottoisa sivubisnes poikakaverinsa kanssa; hän myi itsestään alastonkuvia. Löytyisikö syyllinen näiden asiakkaiden joukosta?

Rikoksen päätutkijana on konstaapeli Linda Toivonen, jolla on itsellään saman ikäinen tytär, tyttö on jopa samassa koulussa kuin Laura oli rinnakkaisluokalla. Lindalla on oma menneisyytensä, hän oli jo teininä valokuvamalli, joka ei pelännyt alusvaatekuvauksiakaan. Hänet jopa värvättiin Italiaan mallintyöhön, mutta se matka ei päätynyt hyvin, ja sen ajan kokemukset kerrotaan kirjassa takautumina.

Kun Linda alkaa tutkia rikosta, ilmenee että vuosien kuluessa on moni samanikäinen, aika saman näköinen ja samankaltaisista lähtökohdista (yleensä avioeroperheistä) lähtöisin ollut tyttö kadonnut. Vain pari heistä on löytynyt, molemmat jokien alajuoksulta, toinen siinä oli kunnossa, että juuri mitään ei oikeuslääkäri voinut enää asiasta arvioida, toisella oli hyvin samankaltaiset vammat mitä Lauralla oli. Voisiko liikkeellä olla sarjamurhaaja?  

Poliisityön tuloksena syyllinen tietysti löytyy lopulta. Matkalla on pari väärä epäiltyä, kumpikaan ei mikään puhdas pulmunen, mutta molempien kohdalla tyttöjen murhiin syyttömyys oli lukijalle aika selvä. Heihin, etenkin heidän pidättämiseensä, kulutettiin vähän turhan paljon sivuja. Kun on ilmiselvä, että varsinainen syyllinen ei ole kyseessä, niin miksi takaa-ajoa kuvataan sivukaupalla? Lindan menneisyydestä kertoneet takaumat tuntuivat melko tarpeettomilta. Niissä ei ollut aivan viime paljastusta (joka sekin juonenkäänne oli ehkä aika turha) lukuun ottamatta ollut mitään, mitä ei olisi voinut rivin välistä arvaamalla tietää muutenkin. Kirja oli sarjan heikoin tähän mennessä. Murhaajan arvasin varmaan ennen kirja puoliväliä, teot olivat jo liian inhottavia, ja takaumat eivät olleet oikein kiinnostavia. Poliisien omat ongelmat olivat kyllä kiinnostavia ja monissa asioissa tapahtui aika paljon kehitystä, yleensä huonompaan suuntaan, mutta sentään yhdellä henkilöllä ehkä suurempaa onnellisuutta kohden.

398 pp. 

 

Iain M. Banks: Inversions (Culture #6)

The next book in the Culture series, takes a slightly different approach than the others. The viewpoint is from a backward, vaguely late, middle-age type of society. There are two separate stories.

One follows a female doctor who has received an appointment to treat the king. She appears to have a much better understanding of medicine than the current standard and she seems to be the best doctor around, which naturally arouses envy and curiosity among the nobility and local doctors, even though she seems to have strange ideas about cleanliness and disinfection.

The other story follows another king, someone who has recently risen to power. A man working as his main bodyguard, is apparently extremely loyal and more capable than anyone else, saving the king’s life from a carefully planned assassination attempt. He becomes friends with the king, his son, and the king’s favorite concubine and engages in long discussions with them. He tells the son stories of a faraway place where people can do almost anything they want and about the friendship of a young man and woman who used to live in that world.

From the beginning, it is clear that the female doctor is a Culture agent, who is most likely working for Special Circumstances, the Culture’s quasi-military/research/first contact organization. It is less clear in the case of the bodyguard, but his attitudes are very different from those prevalent at the time. And his “fairy tales” are a clear allusion to the Culture.

If you are not familiar with the other books in the series, you might even read this as a fantasy where the doctor has some supernatural help. There is a scene where she escapes rape and torture using a Culture knife missile. Her assailants largely just disintegrate in seconds.

The book offers an interesting look at the Culture and its agents from the point of view of someone who has no clue what is going on. It differs somewhat from the other books in the series, as there are no orbitals, Minds, AIs, or other super high technology, other than that knife drone, which was appropriately concealed as an ancient actual knife. As a whole, the book provides an interesting perspective on how the Culture influences and slightly steers the development of primitive societies.

405 pp.

Arttu Tuominen: Vaiettu (Delta #3)

Seuraava kirja Porin rikospoliisin tutkinnoista kertovassa sarjassa. Palvelutalossa asuva hauras, mutta henkisesti hyvässä kunnossa oleva sotaveteraani yritetään murhata. Kun murhaajat yrittävät viimeistellä tekonsa sairaalassa ja metsästä löytyy murhayrityspaikan vierestä valmiiksi viritetty hirttosilmukka, näyttää siltä, että kyseessä ei ollut mikään satunnainen hetken mielijohteesta tapahtunut teko. Kun vielä toinen samanikäinen sotaveteraani siepataan kotoaan ja löytyy lähistöltä hirtettynä, näyttää siltä, että kyseessä ei ole vain yksittäinen tapahtuma, vaan jotain muuta. Kuollut mies osoittautuu entiseksi SS-mieheksi. Henkiin jäänyt kiistää tiukasti itse olleensa SS-joukoissa ja on sitä mieltä, että hänen kohdallaan on erehdytty henkilöstä. Nykyajan kanssa lomittain seurataan sota-ajan tapahtumia, joista pian selviää, että mies todellakin palveli SS-joukoissa. Miehen omat muistikuvat tosin eivät ehkä ole kokonaan luotettavia. 

Kirja oli hyvä ja mukaansatempaava. Kielellisesti teksti oli hyvin visuaalista ja tapahtunut käytännössä näki mielessään. Historiatakautumat olivat heikoin osa kirjaa, mieluummin seurasin nykyajan dekkarijuonta kuin menneisyyden tapahtumia, nekin tosin paranivat loppua kohden – ehkä niitä alkuosan takaumia olisi voinut ainakin hiukan lyhentää. Henkilöhahmot olivat hyvin kuvattuja, etenkin poliisit. Poliisien henkilökohtainen elämä ja ongelmat olivat hyvin ja realistisen tuntuisesti kuvattuja.  Tämä sarja tuntuu vain parantuvan kirja kirjalta.  

The next book in the series is about the investigations of the Pori police. 

 A frail but mentally fit war veteran living in a service house is the victim of an attempted murder. When the murderers try to finish their work in the hospital and a noose is found ready-made near the scene of the attempted murder in the forest, it seems that this was not a random act of impulse. When another war veteran of the same age is kidnapped from his home and found hanged nearby, it seems that this is not just an isolated event, but something else. The dead man turns out to be a former SS man. The survivor strongly denies having been in the SS troops and believes that there has been a case of mistaken identity. 

The story of the war years is interwoven with the present day, and it soon becomes clear that the man did indeed serve in the SS troops. However, the man's own memories may not be entirely reliable.   

The book was good and engaging. The language was very visual, and you could practically see the events happening in your mind's eye. The historical flashbacks were the weakest part of the book, and I preferred to follow the detective story in the present day rather than the events of the past, although they did improve towards the end - perhaps the flashbacks in the first part could have been shortened a little. The characters were very well described, especially the police officers. The police officers' personal lives and problems were described very well and in a realistic way. This series seems to be getting better and better with each book.

402 pp. 

Terry Pratchett: Suuri ajomatka (Truckers, Bromeliad Trilogy #1)

Muistojen verestämistä vuosia sitten luetun Pratchetin nuortenkirjan kanssa. Peruskuvio kirjasta oli mielessä, mutta yksityiskohtia muistin vähemmän kuin ajattelin. Kirja kertoo ontuista, pikkuisista puutarhatontun näköisestä olennoista, joista suurin osa on elänyt vuosikymmeniä tavaratalon seinien sisällä. Heidän ajantajunsa on nopeampi kuin ihmisillä ja ihmiset vaikuttavat hitailta kömpelyksiltä, jotka eivät normaalisti onttuja edes huomaa. Kun ulkona elänyt ryhmä onttuja saapuu tavarataloon, se horjuttaa jo vakiintunutta järjestystä. Suurin osa tavaratalossa eläneistä ei ollut edes uskonut, että Ulkopuolella on olemassa. Samalla tavaratalossa alkaa tapahtuu kummallista. Tavarat vähentyvät ja näkyy kylttejä, joissa lukee “Loppuunmyynti”, “Kaikki Pois”. Tavaratalo tullaan purkamaan, mutta etenkin siinä sukupolvien ajan asuneille ja siellä syntyneille ontuille tämä on asia jota on lähes mahdoton käsittää. Mutta miten paeta? Mikäs sen helpompaa, ei tarvitse kuin varastaa ihmisten kulkuväline, valtava ja meluisa liikkuva laite. Mutta miten kuljettaa rekka-autoa, jos pituutta on noin 20 cm? 

Oikeastaan tämä oli parempi kirja kuin muistinkaan ja jossa oli huomattavasti enemmän vitsejä ja ironiaa ja kielileikittely, joka oli paljolti aikuisille tai ainakaan aika varttuneille lapsille suunnattua. Olin ajatellut tarjota tätä 7 v ikäiselle lapsenlapselle, mutta tälle kirja ehkä menisi hauskana kertomuksena, mutta vitsit todennäköisesti menisivät noin 70% osuudella ohi. Mitään sellaista sisältöä kirjassa ei ollut, joka olisi ollut muuten sopimatonta tai liian pelottavaa 7-vuotiaalle. Ehkä pitää ne pari jatko-osaakin lukea jossain vaiheessa, ainakaan molempia en ole aikaisemmin lukenutkaan. Ehkä pitää miettiä luettavaksi alkuperäisversioita, vaikea kuvitella, että kaikki kielellinen leikittely on päässyt käännöksestä läpi.

I recently reread a Pratchett young adult novel that I had read years ago. While I remembered the basic plot, I had forgotten more details than I realized.

The book tells the story of the nomes, tiny beings that resemble garden gnomes. Most of them have lived inside a department store for decades. Their perception of time is faster than humans', and humans appear to them as slow, clumsy creatures who usually don't even notice the nomes.

When a group of nomes who have lived outside arrives at the department store, it shakes up the established order. Most of the nomes who had lived in the store didn't even believe that there was an Outside.

At the same time, strange things start happening in the store. Merchandise is disappearing, and signs appear that say "Going Out of Business" and "Everything Must Go." The department store is going to be demolished, which is almost impossible for the nomes to comprehend, especially those who have lived there for generations.

But how can they escape? It's simple: they just need to steal a huge and noisy human vehicle. But how can you drive a truck when you're only about 20 centimeters tall?

This book was actually better than I remembered, with considerably more humor, irony, and wordplay that was largely aimed at adults or at least older children. I had thought about giving it to my 7-year-old grandchild, but while the story would be fun for her, she would probably miss about 70% of the jokes. There was nothing in the book that was inappropriate or too scary for a 7-year-old.

I might read the two sequels at some point, since I haven't read either of them before. I might also consider reading the original versions, since it's hard to imagine that all of the wordplay made it through the translation.

250 pp. 

Alix E. Harrow: Starling House

A fantasy book with more than a few shades of horror. Opal is a young woman who lives in a hotel room with her younger brother (the owner of the hotel has apparently made a deal with Opal’s mother that they can live there indefinitely). Their mother died in an accident years ago. The town is dirty, largely forgotten, and seems to be filled with bad luck. The “mystery” of the town is Starling House, a large, rotting, strange-looking house no one dares to approach. The sole heir of the Starling family lives there but has virtually no contact with anyone. The original Starling heiress had written a strange children's book, filled with fearsome creatures, that had become famous. The house has always fascinated Opal, and she has had dreams about it. One day, she finds herself behind the gates of Starling House. Surprisingly, the gates open for her. She meets the resident Starling (Arthur) who is a quiet, foreboding man, and she gets a job offer for a wage she really can’t refuse – she is supposed to clean the house which has been practically neglected for years. She desperately needs money for the schooling of her very talented brother. Slowly, she creates a bond with the house, which seems to be more than just a house – almost like a living thing. It starts to feel like a home. Another bond forms with Arthur, even if he is very distant and cold, although at the same time, he seems to really care for Opal. But there are some other forces at play – there seems to be a very powerful and rich company that wants to have access to the house at almost any cost. And inside or under the house, there might be something very evil that is trying to escape...

I selected this book as I thought it might very well be nominated for the Hugo Award. I was wrong – there was no nomination, but that didn’t matter as the book was very well written and interesting nevertheless. The characters were well-described and interestingly flawed and multifaceted. The middle part of the book was a bit slow and by contrast, the end resolution felt even slightly hurried. In a similar vein, the supernatural things were largely unexplained, but as in most of the horror literature, there was a pretty good internal explanation. However, where the evil actually comes from did not really make sense from an outside point of view. If you are exploited and you dig mines too deep and there are evil acts, you might awaken some very dark forces, but the nature or origin of those dark forces is not explained. The book works well despite that.

308 pp.

Iida Turpeinen: Elolliset

Runsaasti huomiota saanut kirja kertoo 1700-luvulla sukupuuttoon kuolleesta Stellerin merilehmästä ja siitä, miten yksi harvoista sen luurangoista päätyi Helsinkiin. Kirja seuraa eri 1800-luvulla eläneiden ihmisten, etenkin naisten, elämää ja sitä, kuinka se liittyi merilehmän luurankoon. Joissakin tapauksissa tämä yhteys oli melko vähäistä. Kertomukset ovat melko erillisiä, hiukan novellin kaltaisia, mutta ne muodostavat kiinnostavan kokonaisuuden. Ne valottavat omien aikojensa elämää kukin omalla tavallaan ja kertovat kyseisen ajan suhteesta luontoon sekä ihmisten vähittäisestä heräämisestä siihen, että kaiken liikkuvan ensisilmäyksellä ampuminen ei välttämättä ole viisasta, järkevää eikä eettistä. Henkilöiden elämänkohtalot olivat kiinnostavia, vaikka kaikki kirjan lukujen päähenkilöt eivät olleetkaan erityisen fiksuja tai realiteetteja tajunneita, kuten esimerkiksi kuvernöörin rouva. Kirja oli hyvä, mutta kaikkien ennakkokehujen jälkeen odotukset ehkä olivat hiukan liian korkealla, ja odotin ehkä jotain vielä enemmän. Kielellisesti se oli hyvää jälkeä, ja sen lukeminen oli miellyttävää ja helppoa. Kirja tarjosi runsaasti pohdittavaa eläinten sukupuuttoon kuolemisen sekä ihmisen vaikutuksen suhteen maailman elinympäristöön.

The book, which has received a lot of attention, tells the story of Steller's sea cow, which became extinct in the 1700s, and how one of the few skeletons of it ended up in Helsinki. The book follows the lives of different people, especially women, who lived in the 1800s and how they were connected to the sea cow's skeleton. In some cases, this connection was quite tenuous.

The stories are quite separate, a bit like novellas, but they form an interesting whole. They shed light on the life of people at that time and tell about their relationship to nature and about the gradual awakening of people to the fact that shooting everything that moves at first glance is not necessarily wise, sensible, or ethical.

The characters' fates were interesting, even though not all of the main characters in the book chapters were particularly smart or aware of reality, such as the governor's wife. The book was good, but after all the advance praise, my expectations were perhaps a bit too high, and I might have been expecting something even more. Linguistically it was well done, and reading it was pleasant and easy. The book offered a lot about animal extinction to think about and the human impact on the world's environment.

296 pp.

Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus (As Chimney Sweepers Come to Dust, Flavia de Luce #7)

Seuraava kirja sarjassa, joka kertoo (lähes) teini-ikäisen etsivän Flavia de Lucen seikkailuista. Flavia lähetetään Kanadaan sisäoppilaitokseen, samaan, jossa hänen vakoilijana toiminut äitinsä oli opiskellut, jatko-opintoja varten. Jatko-opinnot eivät ole vain akateemisia, vaan koulussa vaikuttaa toimivan salaseura, jossa myös Flavian äiti aikanaan toimi ja jossa ainakin osa opettajista tuntuu myös olevan mukana. Koulu näyttää päältäpäin tiukahkolta uskonnollissävytteiseltä ”normaalilta” sisäoppilaitokselta, mutta sen taustalla saattaa olla jotain muuta. Flavia ei tosin kunnolla tähän kaikkeen edes pääse sisälle, sillä heti hänen ensimmäisenä yönään koulussa hänen huoneensa savupiipun sisältä putoaa alas lippuun kääritty ruumis. Kuka tämä oikein on? Onko hän joku koulun oppilaista, joita huhutaan kadonneen vuosien kuluessa? 

Kevyehkö kirja, joka ei mielestäni lopulta ollut aikaisemmin lukemieni sarjan osien tasoa. Alkupuoli on paras osa kirjaa. Idea mahdollisesta vakoilijakoulusta jäi lopulta aika paljon käyttämättä ja selvitettävänä oleva murhakaan ei ollut kovin kiinnostava ja sen salaisuus oli aika teennäinen, epäuskottava ja sekava. Ja vieläpä kirjan lopuksi Flavia lähtee pois koulusta aika kevyen tuntuisilla perusteilla. Koulu olisi tarjonnut varsin kiinnostavan tapahtumapaikan tarinoille jatkossa. Flavia itsekin on jotenkin ponnettomampi kuin aikaisemmin. Kirja jäi pieneksi pettymykseksi. 

The next book in the series tells about the adventures of the (almost) teenage detective Flavia de Luce. Flavia is sent to a boarding school in Canada, the same school where her mother, who worked as a spy, had attended for further studies. These studies are not only academic, but there seems to be a secret society operating at the school, in which Flavia's mother also worked in her time, and in which at least some of the teachers also seem to be involved. The school appears a strict, religious-looking "normal" boarding school from the outside, but there may be something else going on behind the scenes. However, Flavia doesn't even get to examine all of this, because on her first night at the school, a body wrapped in a flag falls down the chimney of her room. Who is this? Is it one of the school students who are rumored to have gone missing over the years?

A light-hearted book which, in my opinion, was not ultimately at the same level as the previous parts of the series I have read. The first part is the best part of the book. The idea of a possible spy school was left largely undeveloped, and the murder to be solved was not very interesting either. Its secret was quite artificial, unbelievable and confusing. And even at the end of the book, Flavia leaves the school on quite flimsy grounds. The school would have offered a very interesting setting for future stories. Flavia herself is also somehow more lackluster than before. The book was a bit of a disappointment.

428 pp

Stephen King: Mersumies (Bill Hodges Trilogy #1)

 

Stephen Kingin ”syrjähdys” tavallisen kirjallisuuden puolelle. Kyseessä on varsin normaalinkaavan mukainen dekkari, jossa ei ole mitään yliluonnollisia elementtejä, eikä oikein tavalliseksi kauhukirjallisuudeksi luokiteltavia piirteitä. Bill Hodges on äskettäin eläkkeelle jäänyt rikospoliisi. Hänen yhdeksi viimeisimmistä jutuista jäi ”mersumiehen” tapaus, jossa naamioon päähänsä vetänyt mies ajoi varastetulla vanhalla Mercedes Benz autolla väkijoukkoon tappaen ja vammauttaen suuren määrän ihmisiä. Bill on eronnut, yksiasuva mies, joka ryyppää, katsoo TV:stä mitäänsanomattomia ohjelma ja sormeilee vanhaa revolveriaan masentuneena. Hän saa kirjeen, joka ilmiselvästi on mersumieheltä, jossa tämä piikittelee Billiä epäonnistuneesta tutkinnasta ja vihjailee itsensä lopettamisen olevan aina hyvä ratkaisu. Kirjeen tulos on oikeastaan päinvastainen, jota murhaaja oli olettanut, Bill saa elämäänsä uutta puhtia alkaessa naapurin nuoren tietokonenörtin tukemana selvittää tappajan henkilöllisyyttä ja estämään mahdollista tai lopulta todennäköistä tai varmaa tulossa olevaa uutta terroritekoa. Osittain kirjassa tapahtumia seurataan syyllisen näkökulmasta, jossa tämä suunnittelee tulevia tekojaan, hykertelee jo tekemänsä joukkomurhaa jälkifiiliksissä ja kuolaa äitinsä (jonka kanssa tällä on äärimmäisen epäsovelias suhde) perään. Luonnollisesti konna jää kiinni, mutta useampia mutkia ehtii matkassa olla. 

Ihan ok dekkari, joka ei erityisesti jäänyt mieleen loistavuudessa mutta ei myöskään huonoudessa. Huomioiden kirjoittaja, se oli ehkä kuitenkin  pieni pettymys. Kirja oli sujuvaa tekstiä, jossa oli useampi viittauksia Kingin vanhempiin kirjoihin ja se oli kevyttä helppolukuista tekstiä. En ole varma, tekikö sen sellaisen vaikutuksen, että sarjan muihin kirjoihin palaisin. 

Stephen King's "detour" into mainstream literature.

This is a fairly standard detective novel with no supernatural elements or features that would typically classify it as horror.

Bill Hodges is a recently retired detective. One of his last cases was the "Mercedes Man" case, in which a masked man drove a stolen old Mercedes Benz car into a crowd, killing and injuring a large number of people. Bill is a divorced, single man who drinks, watches mindless TV shows, and fingers his old revolver in depression.

He receives a letter, clearly from the Mercedes Man, in which the murderer taunts Bill about his failed investigation and hints that suicide is always a good option. The letter has the opposite effect of what the murderer intended: Bill is re-energized and begins to investigate the killer's identity with the help of his young computer-nerd neighbor, in order to prevent a possible - or ultimately likely or certain - new act of terrorism.

Part of the book follows the events from the point of view of the culprit, who plans his future actions, gloats over the aftermath of his mass murder, and lusts after his mother (with whom he has an extremely inappropriate relationship).

Naturally, the villain is caught, but there are many twists and turns along the way.

A perfectly okay detective novel that doesn't stand out for its brilliance, but not for its badness either. Considering the author, it was perhaps a bit of a disappointment. The book was smooth text, with several references to King's older books and light, easy-to-read text. I'm not sure if it made enough of an impression for me to return to the other books in the series.

463 pp,

Brandon Sanderson: Oathbringer (The Stormlight Archive #3)

The next installment in the Stormlight Archive series by Brandon Sanderson picks up right where the previous one left off. Most of our heroes find themselves in an ancient castle after activating the ancient magical machinery in an attempt to escape, following their defeat in the decisive battle from the last book. The strange creatures, parchmen, who were once slaves, have revolted and pose a threat to human habitats everywhere. The question arises: can humans survive, and considering how they treated the parchmen, should they?

Unfortunately, this book proved to be extremely slow-paced, with much of the time spent on seemingly inconsequential details. Several plotlines were almost forgotten, mentioned only briefly. The characters felt underutilized, with my two favorite characters in particular being almost neglected at the beginning. Kaladin, the former slave, spends a significant portion of the story traveling and doesn't participate in major events. Shallan, who was already slightly irritating, becomes even more grating and appears to develop a multiple personality disorder, exhibiting mostly whiny behavior.

I contemplated abandoning the book around the 600-page mark, as little of significance had occurred by then, and the flashbacks felt dull and unnecessary. However, the later parts of the book proved somewhat more interesting, with the flashbacks providing context for a certain character's reputation, explaining why he was both feared and despised by other nations to such a degree.

The book contained numerous anachronisms, where characters discussed things using very modern terms, which felt out of place given the faux-medieval setting. Overall, the book was slow-moving, overly verbose, and noticeably inferior to its predecessors. It raises the question of whether Sanderson, as a highly renowned author, may be exempt from rigorous editing. I am uncertain whether I will continue with the series.

1243 pp

Silvia Hosseini: Kirjallisuuden kiihottava historia

Hyvin ja kiinnostavasti kirjoitettu eroottisen kirjallisuuden historia aina kirjallisuuden synnystä alkaen nykypäivää asti. Ilmaisu keinot ja erotiikan kuvauksen rohkeus ovat vaihdelleen aikojen saatossa, tosin oikeastaan aina on myös ”hard corea” löytynyt, usein tosin hyvin pimeästi markkinoituna. Joinain aikoina sen tyyppisen kirjallisuuden kirjoittamisesta on ollut ainakin vapaus ja pahimmillaan henkikin uhattuna. Usein erotiikka on kätketty sen verran hienovaraiseen kielenkäyttöön, että vähän rajumpaan ilmaisutapaan tottuneen nykylukijan on vaikea edes huomata asioita, jotka menneisyydessä koettiin kiihottaviksi. Kiinnostava ja jouhevasti kirjoitettu teos. 

A well-written and interesting history of erotic literature from the birth of literature to the present day. The means of expression and the boldness of the depiction of eroticism have varied over time, although there has always been "hardcore" material available, often marketed very clandestinely. At times, the writing of such literature has been at least freedom, and at worst, life-threatening. Often, eroticism is hidden in such subtle language that it is difficult for a modern reader, accustomed to a more racy style of expression, to even notice the things that were considered arousing in the past. An interesting and smoothly written work.

379 pp. 

Steven Novella: The Skeptics' Guide to the Future: What Yesterday's Science and Science Fiction Tell Us About the World of Tomorrow

A book by the presenters of my favorite podcast examines the present state of science and technology and looks at what kind of technologies we could realistically look forward to while considering the limiting factors of the laws of nature. The book was clear and well-written, although I most likely wasn’t someone who the book was targeted for. As I do follow the podcast, and read science news (and fiction) avidly, there was little I didn’t already know. Therefore, it was almost a chore to read. While I would recommend this book to a smart high-schooler, for someone with a good knowledge of science and technology, there really isn’t much more to learn.  

432 pp. 

 

Satu Rämö: Rósa & Björk (Hildur #2)

 

Luin sarjan toisen osan heti perään. Olin pahassa flunssassa ja nämä tuntuivat juuri sopivan yksinkertaisilta luettavilta 38+ asteen kuumeessa. Tämä toinen osa jatkuu melko suoraan edellisen lopusta. Alussa takautumassa kaksi miestä suunnittelee jonkin asian salaamista, osana sitä toisen, lääkärin, tarkoitus olisi hävittää potilastietoja. Tosin Islannissa sähköinen on sähköinen potilastietojärjestelmä vuodesta 2004 alkaen, jonka kanssa ei ole yksittäisen lääkärillä käytännössä mitään mahdollisuutta hävittää potilastietoja.

Kun kirja pääsee varsinaisesti alkuun, ammutaan hämäräperäisiä tekoja tehnyt kunnallispoliitikko, jolla on tapana vaikuttaa kiristämällä ja uhkailemalla paikallisiin päätöksiin oman taloudellisen hyötynsä turvatakseen. Nyt hänen kotoaan löytyy alastonkuvia toisen paikallispoliitikon puolisosta, joita hän oli ilmeisesti ajatellut käyttää kiristykseen kaavoitusasiassa. Ei ehkä kaikkein fiksuimman tuntuinen suunnitelma, minulla on suhde vaimoosi, kiristän sinua sillä vaikuttaa todella huonolta tavalta kiristää jotakuta. Melkein voisi kuvitella, että tulos olisi aika tasan päinvastainen kuin tavoiteltu. 

Toisena juonena Hildur selvittää kadonneiden sisartensa tarinaa. Erinäisten lähinnä sattumien kautta hän on löytänyt uusia johtolankoja, ja asiat eivät ehkä olekaan mitä ja on lapsuudestaan asti ajatellut olevan. 

Ehkä hiukan ujuvamman kirjoitettu kirja kuin edellinen osa. Mitään erityisen vaikuttavaa tässäkään osassa ei ollut, kielellisesti se oli aika simppeliä (ja juuri hyvää luettavaa kovassa kuumeessa). Juoni oli ihan vetävä perusdekkarijuoni, ei siinäkään maa ihmeessä mielessä järähdellyt. Hiukan ihmetyttää tämän sarjan saama suunnaton suosio? Kuunneltuna varmaan molemmat kirjat toimivat paremmin kuin luettuna, kun ei pystyy palaamaan taaksepäin tekstissä miettimään kirjallisia “hienouksia” samalla tapaa.  

360 pp. 

Satu Rämö: Hildur (Hildur #1)

Jättimäisen suosion saanut Islantiin sijoittuva, maassa asuvan suomalaisen kirjoittama dekkari. Hildur on pikkupaikkakunnan poliisi, joka vastaa paikallisesta “kadonneiden lasten yksiköstä” (Kun kyseessä muutamien tuhansien ihmisten, tai ehkä kymmenen tuhannen, asuttama alue, niin oikeastiko siellä katoaa lapsia niin usein, että tarvitaan oikein yksikkö tätä varten?). Hildurilla on oma trauma: hänen pienet sisaruksensa ovat kadonneet lapsina koulumatkalla jälkeäkään jättämättä. Pian tämän jälkeen hänen vanhempansa kuolivat auto-onnettomuudessa, hän itse on ollut tämän jälkeen tätinsä kasvattama. Hän työskentelee pikkuisen paikkakunnan poliisilaitoksella, jonne saapuu kesäharjoittelijaksi suomalainen poliisiopintojensa loppuvaiheessa oleva mies, Jacob, jolla on tietenkin omat traumansa; hänen norjalainen ex-vaimonsa yrittää eristää ja vieraannuttaa Jacobin pojan isästään.

Varsinaiset tapahtumat saavat alkunsa, kun lumivyöryn alle jääneestä mökistä löytyy kuollut mies. Tämä osoittautuu olleen kuollut jo ennen lumivyöryä, murhattu. Kuollut mies on poliisin tuttu, hänellä oli tapana houkutella karanneita teinejä kotiinsa ja ainakin paljastella itseään. Poliisilla ei ollut ollut mistään muusta näyttöä, joten vankilaan tätä ei oltu saatu. Miehen suusta löytyy vaaleita hiuksia. 

Jo aikaisemmin oli kiero asianajaja jäänyt auton alle, hänet oli yliajettu omalla autollaan toistuvasti. Myös tämän suusta löytyi vaaleita hiuksia. Eikä hän jää viimeiseksi uhriksi. 

Juoni oli aika tavanomainen dekkarijuoni, ja ihan kohtalaisen vetävä sinällään. Mitään erityisen poikkeuksellista siinä ei ollut, ja kielellisesti kirja ei ollut mitenkään erityisen hyvä, pikemmin päinvastoin, Kieli on melko yksinkertaista, lauseet lyhyitä ja välillä jäykähköjä, melkeinpä jotenkin käännetyn vaikutelman antavia. Matkailutietoa kirjassa myös annosteltiin aika raskaalla kädellä, kaikki Islantia koskevat asiat selitettiin aivan puhki ja kuvailtiin erittäin yksityiskohtaisesti. Kyllä niistä aika suuren osan olisi asiayhteydestä ymmärtänyt. Muutenkin vähän selittelevä vaikutelma tuli kirjasta. Mielenkiintoisena yksityiskohtana koko Islannissa ei kuulemma ole kuin yksi patologi. Taitaa melkoisen työllistetty kaveri - tämä korjattiin kyllä toisessa osassa sarjaa.   

364 pp. 

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa : väärässä olemisen historia

 

Tämän vuoden Finlandia-palkinnon voittanut kirja. Kirjassa kirjailija käy tilintekoa suhteestaan äitiinsä. Äiti on juuri kuollut. Hänellä oli ollut pitkä alkoholitausta ja tyttären ja äidin suhde oli oikeastaan aina ollut kaukana auvoisesta. Äiti on kuollut pitkän sairastamisen jälkeen, ja tytär käy mielikuvituksessaan keskustelua tämän kanssa asioista, jotka äidille olivat tärkeitä ja siitä mikä äidin tausta oli. Yllättävän vähän oikeastaan heidän suhdettaan käsiteltiin, enemmän kirja painottui siihen, miksi äiti oli sellainen kuin oli ja osittain sukupolvien ylittävän trauman merkitykseen perheessä. Kirjailija kerää listaa äidille tärkeistä asioista “mukaan hautaan”. Lista koostuu erilaisista asioista konkreettisista abstrakteihin välillä “villatakki” ja “tuska päässä”. Kaikki listan ilmiöt ja asiat kirjassa käsitellään ainakin jossain laajuudessa.   

Kirja mielestäni oli ihan hyvä, mutta se ei herättänyt suunnatonta ihastusta, eikä ole lukemistani Finlandia-voittajista puolivälin yläpuolella. En ole tämän kirjailijan teoksia koskaan aikaisemmin lukenut, ja käsittääkseni hänen muutkin kirjansa kertovat hänen sukunsa vaiheista.  Elämä alkoholisti/ilmeisesti jonkinasteisen frontaalivamman saaneen äidin kanssa on varmasti ollut raskasta, mutta kirja maistui hiukan henkilökohtaiselta terapiatyöltä, enkä ihan varma mitä se ulkopuolisille kuuluu tai antaa. Kielellisesti se oli hyvä, mutta vähän liikaa siinä oli paikoitellen ärsyttäviä tajunnanvirta kielijippoiluita kerronnassa ilman oikein hyvä perustetta. Mitään suurta houkutusta palata kirjoittajan aikaisemmin perhetarinaa käsitteleviin teoksiin tästä ei herännyt.  

The book that won this year's Finlandia Prize. In the book, the author reflects on her relationship with her mother, who has just passed away. The mother had a long history of alcoholism, and the relationship between the daughter and the mother had never been idyllic. The mother passed away after a long illness, and in her imagination, the daughter engages in a conversation with her about things that were important to the mother and the background of her life. The book doesn't delve much into their relationship; instead, it focuses more on why the mother was the way she was and partly on the significance of intergenerational trauma in the family. The author compiles a list of things important to the mother to take "to the grave." The list includes various items, from concrete to abstract, ranging from a "woolen sweater" to "anguish in the head." All the phenomena and things on the list are explored to some extent in the book.

In my opinion, the book was decent but didn't evoke tremendous enthusiasm, and it doesn't rank above the halfway mark of the Finlandia winners I've read. I haven't read any of this author's works before, and as far as I understand, their other books also recount the history of her family. Life with an alcoholic or presumably someone who suffered some form of frontal lobe injury must have been challenging, but the book felt a bit like personal therapeutic work, and I'm not entirely sure how much it belongs to or offers outsiders. Linguistically, it was good, but at times, there were annoying stream-of-consciousness linguistic quirks in the narrative without a solid justification. There wasn't a strong desire to revisit the author's earlier works dealing with family stories after reading this one.

276 pp

Maijastina Kahlos: Taikakirja

Kirja kertoo taikuuden, noitumisen ja magian historiasta. Nämä aiheet ovat läpi historian olleet toisaalta epäilyttäviä ja niistä on voitu saada kuolemantuomio, mutta aina on ollut hiukan hämärä jakolinja sen suhteen, mikä on uskontoa ja mikä kiellettyä taikuutta. Toisaalta taikuus on suojelevat amuletit, pikku loitsut ja vastaavat olivat osa jokapäiväistä elämää, ja osittain vanhat ”pakanalliset” tavat säilyivät ja sulautuivat uudenpiin kristillisiinkin tapoihin. Usein on myös ollut niin, että omat uskonnolliset tapamme ovat olleet oikeita, kun taas toisen uskonnon tavat ovat näyttäytyneet kammottavana magiana – ja päinvastoin. Koska yliluonnollinen on ollut "totuutta", erityisesti vahinkoa aiheuttava taikuus on aina ollut erittäin tuomittavaa ja usein kuolemantuomion arvoista. Myös ennustamiseen suhtauduttiin erittäin tuomitsevasti, koska sen katsottiin voivat horjuttaa valtiaiden asemaa. Tosin hieman valistuneemmillakin ajoilla, vaikka magian tuomitsevat lait ovat olleet voimassa, tuomion saamiseksi on tarvittu varma näyttö, jonka hankkiminen ei tietysti ollut erityisen helppoa.

Kirja tarjoaa kiinnostavan yleiskatsauksen taikakeinojen ja niitä hallitsemaan luotujen lakien historiaan. Se päättyy ehkä hieman liian varhaiseen vaiheeseen, sillä taikuudella ihmisiä huijaavat eivät ole mihinkään vieläkään kadonneet. Ehkä myös hieman kevyempi sävy ja runsaammat anekdootit olisivat voineet parantaa teosta; nyt se paikoitellen tuntui hiukan liian akateemisen oppikirjamaiselta.

The book tells the history of magic, witchcraft, and sorcery. These topics have, throughout history, been both suspicious, and one could face the death penalty for them. Yet, there has always been a somewhat blurred line between what is considered religion and what is forbidden magic. On the one hand, magic, including protective amulets, small spells, and the like, was a part of everyday life. Some old "pagan" practices even persisted and merged with newer Christian customs.

Often, our own religious customs have been deemed correct, while the practices of another religion have been seen as horrifying magic – and vice versa. Since the supernatural was considered to be "true," particularly harmful magic has always been highly condemned and often worthy of the death penalty. Predictions, too, were viewed with extreme disapproval, as they were believed to undermine the authority of rulers. However, in somewhat more enlightened times, even though laws condemning magic have been in place, obtaining solid evidence for a conviction has, of course, not been particularly easy.       

The book provides an interesting overview of the history of magical practices and the laws created to govern them. It concludes, perhaps a bit too early, as those who deceive with magic have not disappeared to this day. Perhaps a slightly lighter tone and more anecdotes could have improved the work; at times, it felt a bit too much like an academic textbook.

239 pp.

Ulla Koskinen: Suomessa selviytymisen historiaa kivikaudelta keskiajalle ja 1900-luvun alkuun

Mukavasti kirjoitettu ja vetävä historiankirja siitä, millaista ja kuinka erilaista eläminen menneisyyden maailmassa oli ja kuinka asiat muuttuivat vähitellen toisenlaisiksi satojen vuosien kuluessa. Kirjassa käydään läpi ruokakulttuuria, työn tekemistä ja tekniikka, terveyttä, tekniikkaa ja sosiaalista elämää seurustelutavoista vapaa-ajanviettoon. Aika raskasta, mutta toisaalta sosiaalista – välillä varmasti liiankin – elämä on menneisyydessä ollut. Eettinen taso ei nykyajan näkökulmasta vaikkapa lasten kohtelussa ole kovin korkealla tasolla ollut, mutta toisaalta eipä ehkä aina ole paljon vaihtoehtojakaan ollut, kun pelkkä hengissä pysyminenkin oli vaativaa eikä kaikilta aina edes onnistunut.  

It is a beautifully written and compelling history book about what living in a world a hundred years older was like and how things gradually changed throughout hundreds of years. The book covers food culture, work and technology, health, technology, and social life from socializing to leisure activities. Life in the past has been both physically demanding and, on the other hand, social –  probably too much sometimes. From the present perspective, the ethical standards may not have been very high, especially in the treatment of children. Still, on the other hand, perhaps there haven't always been many choices when basic survival has been at stake.    

 293 pp

Arttu Tuominen: Hyvitys (Delta #2)

Seuraava osa Poriin sijoittuvassa dekkarisarjassa. Tällä kertaa kerronnan pääpiste sijoittuu toiseen murharyhmän poliiseista, Henrik Oksmaniin, kun edellisessä kirjassa pääpaino oli ryhmän johtajassa ja hänen lapsuutensa traumoissa. Jo viime kirjassa annettiin ymmärtää, että Henrik Oksmanilla on jossain määrin pakko-oireiseen häiriöön sopivia käyttäytymispiirteitä. Nyt niiden taustan syyt selviävät paremmin. Hänen isänsä on ollut kontrolloiva ja vahvasti uskonnollinen, pitäen sekä poikansa että puolisonsa tiukassa kurissa. Se, että poika osoittautui olevan homoseksuaali, jolla on transvestiittisia taipumuksia, ei asiaa liiemmin helpottanut.

Porissa olleeseen homojen suosimaan yökerhoon tehdään pommi-isku, jossa kuolee useita henkilöitä ja vammautuu vielä enemmän. Henrik Oksman oli ollut klubilla vain hetkeä ennen räjähdystä, ja poistunut sieltä jääden valvontakameroiden kuviin kauniissa punaisessa mekoissa miehen käsipuolessa. Tunnistetaanko hänet? Kertooko hän muille tapausta tutkiville poliiseille, että oli paikalla vain hetkeä ennen terrori-iskua? Silloin hänen salaisuutensa paljastuisi. Iskun tehnyt mies julkaisee videon, jossa hän usuttaa samanmielisiä vainoon sukupuolivähemmistöjä vastaan. Skinit ja vastaavat tuntuvat tätä kutsua myös noudattavan. Se, mikä videolla oli pahinta, oli siinä näkyvät vielä käyttämättömät kranaatit ja ase. Valmius on siis uusiin iskuihin olemassa, mutta onko sellainen tapahtumassa ja jos on, niin minne?

Hyvä ja jännittävä kertomus, jossa tutustutaan tarkemmin Henrik Oksmaniin ja siihen, miksi hän on sellainen kuin on. Hänellä on myös yllättäen mahdollisuus samaistua kirjan pahikseen - siinä määrin samankaltaisuuksia heidän menneisyydessään ja isäsuhteissaan on. Kirja oli ehkä hiukan parempi ja sujuvammin kirjoitettu kuin sarjan ensimmäinen osa. Muutamia kummallisuuksia

kirjassa oli, ilmeisesti "riittävän vahvalla linkkiantennilla" pystyy yhdistämään internetiin ilman mitään palveluntarjoajaa? WTF? Mites tuo muka onnistuisi? Jonnekinhan se yhteys pitää ottaa? Muutenkin pahiksen taidot ylittivät vähän uskottavuuden rajan - ja mihin ihmeeseen tämä tarvitsee kuvatun kaltaisen tietokonepalvelinfarmin?

The next part of the detective series set in Pori. This time, the narrative focuses on another detective in the murder squad, Henrik Oksman, whereas in the previous book, the emphasis was on the team leader and his childhood traumas. In the last book, it was hinted that Henrik Oksman exhibits behavioral traits consistent with obsessive-compulsive disorder. Now, the reasons behind these traits become clearer. His father had been controlling and strongly religious, keeping both his son and spouse under strict control. The fact that the son turned out to be homosexual with transvestite tendencies didn't make things any easier.

A bomb attack occurs in a nightclub popular among the gay community in Pori, resulting in several deaths and even more injuries. Henrik Oksman, who had been at the club just moments before the explosion, was captured on surveillance cameras leaving, wearing a beautiful red dress and with a man on his arm. Will he be identified? Will he tell the other detectives investigating the case that he was there just moments before the terrorist attack? In which case, his secret would be revealed. The man behind the attack releases a video, encouraging like-minded individuals to persecute sexual minorities. Skinheads and similar groups seem to be following this call as well. What was most alarming in the video was the sight of unused grenades and a weapon. The readiness for new attacks exists, but is one imminent, and if so, where?

A gripping and thrilling story delving deeper into Henrik Oksman and the reasons behind his nature. Surprisingly, he also has the opportunity to identify with the antagonist of the book – to the extent that similarities in their pasts and father-son relationships are evident. The book was perhaps a bit better and more smoothly written than the first part of the series. There were a few oddities in the book; apparently, with a "sufficiently strong link antenna," one can connect to the internet without any service provider. WTF? How could that be possible? In any case, the villain's skills exceeded the credibility limit a bit – and what on earth does he need a computer server farm like the one described for?

 

Agatha Christie: Roger Ackroydin murha (The Murder of Roger Ackroyd) Hercule Poirot #4

 Agatha Christien kirja, joka on hänen teoksistaan maineeltaan parhaasta päästä, ja joka on ilmeisesti ainoa kirjailijan teoksena ”1001 kirjaa, jotka on luettava ennen kuolemaa” -listalla. Kovin tarkkaan juonta ei voi spoilaamatta kuvailla, mutta Roger Ackroyd, paikallinen rikas liikkeenomistaja on kuollut ja Hercule Poirot selvittää kuka on syyllinen. Apulaisenaan hänellä on paikallinen maalaislääkäri, joka kertoo tapahtumista minämuotoisena kerrontana, ja jolle Poirotin tutkimuksien eteneminen on pääosin ihmettelyä tuottavaa. Luonnollisesti murhaaja paljastuu kaikkien epäiltyjen yhteisessä tapaamisessa vanhaan kunnon dekkarityyliin. Itse arvasin yllätysmurhaajan aivan kirjan alkuvaiheessa, tieto siitä, että murhaan henkilöllisyys on suuri yllätys, riitti suuntaamaan epäilyt tiettyyn suuntaan, eikä sitten tarvinnut muuta kuin bongailla kirjailijan pikkuvihjeitä, siitä kuka murhaaja osoittautui olemaan. Ihan hyvä ja vetävä kirja tästä huolimatta.

Agatha Christie's book, which is among her most renowned works and is apparently the only one by the author listed in '1001 Books You Must Read Before You Die.' The plot cannot be described in too much detail without spoilers, but Roger Ackroyd, a wealthy local business owner, has died, and Hercule Poirot investigates who is the culprit. Assisting him is a local country doctor who narrates the events in the first person and for whom the progress of Poirot's investigations is mainly a source of wonder. Naturally, the murderer is revealed in a meeting of all the suspects in the classic detective style. I guessed the surprise murderer very early in the book; the information that the identity of the murderer is a significant surprise was enough to direct suspicions in a certain direction. Then all that was needed was to spot the author's subtle hints about who the murderer turned out to be. Overall, it is a good and engaging book nonetheless.

265 pp

Markku Envall: Samurai nukkuu

”Aforismi on laukaus. Tyhjä tila sen edellä ja jälkeen on sen hiljaisuuden kuva,

joka sen on räjähdettävä ympärilleen.

Mutta lentää siinä tyhjyydessä rapaakin, viheltää sirpaleita siinä hiljaisuudessa.”

Olen lukenut Finlandia-palkinnon voittajia aika järjestelmällisesti. Kun tämä kirja sattui antikvariaatissa eteen, poimin sen luonnollisesti talteen. Aforismikokoelma ei käsitteenä tuntunut erityisen houkuttelevalta ja kirja odotti aika pitkään hyllyssä, ennen kun puolisattumalta siihen tartuin. Sehän oli sitten melkoinen yllätys. Osittain se sisälsi jopa lyhyitä kerronnallisia elementtejä, esimerkiksi kirjan alussa käytiin luomiskertomus läpi humanistisesta näkökulmasta, osittain se oli runollinen, ja toisaalta käytännössä ihan jokaisen lauseen voi erottaa kokonaisuudesta omana aforisminaan. Kirja humoristisuus myös yllätti yhdistyneenä lämpimään inhimillisyyteen.

”Suomalainen ei ilmaise rakkauttaan, kaihoaan, suruaan, uskoaan. 

Tangolaulaja ja saarnamies tekevät ne hänen puolestaan”.

Kielellisesti teksti oli hiottua ja varmasti kirjoittaessa todella paljon pohdiskelua ja ajattelua vaatinutta ja oivaltavaa.

”Todistaa etuaan vastaan on ylellisyyttä, johon sotilaalla, kauppiaalla, poliitikolla ei ole varaa,

sanoa todeksi sitä, minkä tietää vievän tappioon, köyhyyteen, unohdukseen,

sanoa kolme kaunista, itsensä kumoavaa lausetta: ”pelkään”, ”olen ujo”, ”en tiedä”.”

Kirjana tämä oli hieno, enkä yhtään ihmettele, että voitti palkinnon vuoden parhaasta kirjasta – aikana kun tämän tyyppisen kirjan voitto (onnistuisikohan edes julkaiseminen nykyään?) oli mahdollista. Kyseessä oli nauttien hitaasti muutama sivu kerrallaan luettava teos, johon varmasti pitää vielä myöhemmin palata uudelleen.

”Toimittaja kysyy, eikö minua kiinnosta, kuka kirjani arvostelee.

Ei. Hän ei voi vaihtaa edes sitä pilkun paikkaa, jota harkitsin kolme päivää.”

Harvoin kirjasta olen ollut näin positiivisesti yllättynyt. 

Minna Lindgren: Minun oopperani: Epätäydellinen historia

Käsikirja oopperan maailman esitettynä aikajärjestyksessä huippuhetkiin keskittyen. Kirjassa vuorottelevat oopperoiden ja säveltäjien taustasta kertovat jaksot sekä humoristiseen sävyyn esitetyt oopperoiden juonikuvaukset. Teksti oli vetävää ja mielenkiintoista, tosin ei useampaa oopperakuvausta yhdellä kertaa jaksanut lukea. Pädi avoinna kirjan vieressä oli olennaisen tärkeä, jolloin pystyi heti kuuntelemaan tekstissä mainituista erityisen hienoista aarioista pätkän, saaden paremman käsityksen siitä mistä tekstissä oli kyse. Kyseessä oli varsin kiinnostava kirja, jota pitää myöhemmin kyllä selailla aina ennen kun jotain esiteltyä oopperaa menee katsomaan, jolloin voi sitten bongailla musiikissa olevia pieniä säveltäjän käyttämiä jippoiluja, joita tuntuu olevan eriasteisena vähän jokaisessa oopperassa. Kokonaisuutena kiinnostava ja viihdyttävä kirja. 

Handbook of the opera world presented in chronological order, focusing on highlights. The book alternates between episodes detailing the backgrounds of operas and composers, along with plot descriptions presented in a humorous tone. The text was engaging and interesting, although reading multiple opera descriptions at once was a bit challenging. Having a tablet open next to the book was crucial, allowing immediate listening to excerpts of the particularly exquisite arias mentioned in the text, providing a better understanding of the context. It was a quite fascinating book that I will definitely browse through before attending any of the operas discussed, enabling me to spot the subtle tricks used by composers in the music, which seem to be present to varying degrees in almost every opera. Overall, it was an interesting and entertaining book.

412 pp. 

Antto Terras: Stockmann Yard: Myymäläetsivän muistelmat

Stockmannin myymäläetsivän muistelmia. Periaatteessa kyseessä on kiinnostava aihe, ja kirja sisältääkin joitain kohtalaisen mielenkiintoisia anekdootteja, mutta kirjan kirjoitustyyli ja tekstin sävy ovat kuitenkin varsin vastenmielisiä. Kirja on ”kirjoitettu” (lyön vaikka mitä vetoa, että kirjoittaminen on tapahtunut sanelemalla) puhekielentyyppisellä aika huonolla kielellä, jossa suhtaudutaan halveksivasti vähän kaikkeen, myös kirjoittajan työantajaan ja etenkin Stockmannin asiakkaisiin. Teksti on täynnä teini-ikäisiä muka hauskuuksia ja kirjoittajasta tulee erittäin ylimielisen, mutta samalla aika vastenmielisen henkilön vaikutelma.  Kirjan jaksoi lukea, mutta jonkinasteinen ärtyminen oli kyllä lukiessa koko ajan päällä.  

The memoirs of a Stockmann store detective. In principle, it is an interesting subject, and the book does contain some moderately intriguing anecdotes. However, the writing style and tone of the text are quite unpleasant. The book is "written" (I would bet anything that it was dictated) in a colloquial and rather poor language, displaying a contemptuous attitude towards almost everything, including the author's employer and especially Stockmann's customers. The text is filled with adolescent attempts at humor, creating an impression of an extremely arrogant and, at the same time, quite a repulsive person. I managed to read the book, but a certain level of irritation was present throughout the entire reading experience.

285 pp

Adrian Tchaikovsky: Children of Time (Children of Time #1)

 

An almost classic that I hadn’t read yet. Humans have spread to other planets. There is a terraforming project in the works; a group of scientists had planned to seed the planet with chimpanzees and then spread a virus that would uplift the apes but, unfortunately, a civil war starts when anti-science groups destroy the ship transporting the chimpanzees. Everything seems to fall apart everywhere, and human civilization apparently collapses. The leader of the terraforming and uplifting project is left on a spaceship orbiting the planet as an uploaded computer AI, which doesn’t always work perfectly.

As there are no chimpanzees on the planet (I wonder why the chimps were not directly infected with the virus?), the virus finds a new host – a species of spiders. Other lower life forms are also affected, but not as much. Only ants manage to threaten the spiders' rise to the dominant species on the planet, but the spiders manage to transform the ants into a multipurpose workforce and eventually biological computers.

At the same time, remnants of humanity are seeking a new home, as Earth has become inhabitable after a series of ecocatastrophes. They have been living on a generation ship for generations, carrying a cargo with thousands of people in bio-sleep chambers. After a foray into a terraforming effort fails, they return to the spider’s planet ready to take over it, as the survival of humanity is in question.

The book was pretty good, especially the spider parts. The human parts were very dull, much less interesting and human characters were more irritating than the spiders were. The evolution of spiders and their technology was fascinating, and the tech they created was interestingly different and more organic than human technology. The book had a real end but left a lot of room for continuing the story, and apparently, there are sequels. At some point, I will read them also.

Irritating small errors: In the future, space-faring humans have apparently reverted to analog signals, as their video and audio transmissions have static; digital transmissions should not contain it.

609 pp-