Solvej Balle: Tilavuuden laskemisesta III (Om udregning af rumfang #3)

 Seuraava osa sarjassa, jossa Tara on jäänyt jumiin marraskuiseen tavalliseen päivään. Nyt hän on löytänyt muitakin ihmisiä, jotka ovat juuttuneet samaan päivään. Nämä elävät osittain omaa elämäänsä ja voivat viettää pitkäänkin muualla, kuten eronnut mies lapsensa luona USA:ssa eläen samaa hauskaa päivää hänen kanssaan yhä uudelleen. Useampi heistä muuttaa samaan taloon asumaan ja jossain määrin organisoituvat, yhdellä heistä kun on tavoitteena tehdä päivästä paras mahdollinen ja estää kaikki estettävissä olevat onnettomuudet. Tara käy puolisoaankin tapaamassa, mutta kokee kasvaneensa tästä jo eroon, kun aikaluupissa kulunut aika aletaan laskea vuosissa.  Tara miettii edelleen ajan olemusta ja historian merkitystä sekä elämän tarkoitusta, ja melko iso osa sivuista kuluu tähän pohdintaan. Hän kokee olevansa myös hirviö, joka tuhoaa varantoja, sillä ruoka, jota hän ja muut aikaluupissa olevat syövät, katoaa kaupoista. He yrittävät mahdollisuuksien mukaan käyttää poisheitettävää ruokaa – ihan tätä logiikkaa en ymmärrä. Tuskin puolen kymmentä ihmistä ruokaa maailmasta loppuun söisi edes kymmenissä vuosissa.  Kirja on pohdiskelevan filosofinen enemmän kuin tapahtumiin ja toimintaan keskittyvä.  

Kirja on melko vähäisistä tapahtumistaan huolimatta hyvin kiehtova ja samaa tasoa kuin sarjan aikaisemmat osat. 

The next book in the series in which Tara is stuck in an ordinary day in November. She has now discovered other people who are trapped in the same day. They lead lives of their own to some extent and can spend long periods elsewhere. For example, a divorced man lives with his child in the USA, experiencing the same fun-filled day with them over and over again.

Several of them move into the same house and organise themselves to some degree. One of them has made it his goal to make the day as good as possible and prevent any accidents that can be avoided. Tara also visits her spouse, but feels that she has already grown apart from him as the time spent in the time loop begins to be measured in years.

Tara continues to ponder the nature of time, the significance of history, and the meaning of life, and a fairly large portion of the book is devoted to these reflections. She also feels that she is a monster depleting the world's resources, since the food she and the others trapped in the time loop consume disappears from the shops. They try to use food that would otherwise be thrown away whenever possible, although I don't quite understand the logic behind this. Surely fewer than half a dozen people could hardly deplete the world's food supplies, even over several decades.

The book is more philosophical and contemplative than focused on events and action.

Despite the relatively few things that happen, the book is highly intriguing and just as good as the previous installments in the series.

174 pp

Mariia Niskavaara: Ester, teurastaja

Ester on sikojen teurastaja kaupungissa, jossa tärkein asia on valtava teurastamo. Ester teurastaa pitkät päivät sikoja, ja on siinä hyvä ja kaikkien arvostama. Hänellä on kuitenkin ongelma, hän ei tule raskaaksi, vaikka hänen puolisonsa, Keinosiementäjä, saakin kaikki emakot porsimaan. Ester kokee, että kaikki kaupungissa teurastustehtaan Portinvartijasta alkaen seuraavat, milloin hänen vatsansa alkaa kasvaa. Tätä vain ei ole tapahtumassa, vaikka he Keinosiementäjän kanssa yhtyvät säännöllisesti. Yhtään muuta henkilöä kuin Ester ei kirjassa nimellä mainita. Mutta lopulta Ester jotain tuntee vatsassaan kasvavan. Mutta mitä? Onkos sillä niin merkitystä?  

Tarina kerrotaan kokonaan Esterin näkökulmasta ja muuttuu koko ajan loppua kohti surrealistisemmaksi. Kieli on omaperäistä, mutta hyvin erikoista ja lihallisen rasvaista. Lihaa, jauhelihaa, rasvaa, lihanleikkausta kuvataan hyvin konkreettisesti, samoin Esterin tunteita ja kaipausta lapsesta tai ainakin jostain, joka kohdussa kasvaisi. Kirja jättää aika hämmentyneen olon: mitä ihmettä juuri tulin lukeneeksi. Se ei ole huono, mutta ehkä hiukan liian omituinen (ja pidin sentään Pienen hauen pyydystyksestä) ja omituisen “rasvaisesti” kirjoitettu ollakseen mitenkään huippukirja. Miellyttävyyteenhän kirja tosin ei edes pyri. Kirjan loppu jäi hiukan hämäräksi, se jotenkin haihtui ilman selkeää lopetusta. Kirja oli lyhyt, pienoisromaanin luokkaa, mutta tämän tarinan kertomiseen ei yhtään enempää sanoja olisi tarvittu,   

Kirjapiirissä kirjasta pääosin pidettiin, ja kielellisiä ansioita kehuttiin. Valkeakoskelta kotoisin ollut jäsen kertoi, että kirjan pystyi sijoittamaan erittäin tarkasti Valkeakoskella, Esterin kaupunki noudatti Valkeakosken katuja niin, että “Teurastamo” oli keskustan paperitehdas. Kirjapiirin olemassaoloon oltiin myös tyytyväisiä, sillä useimmat epäilivät, että kirjaa tuskin olisi tullut luettua ilman piiriä, ja teoksen kokemiseen oltiin pääosin tyytyväisiä.   

181 pp

Elina Backman: Joka yksin jää (Saana Havas #6 )

 

Uusin osa Saana Havas-sarjassa. Saana on raskaana ja juuri viimeistelemässä podcastinsä viimeisintä kautta. Hän miettii, vieläkö aloittaisi uuden kauden ennen väistämätöntä äitiyslomaa, mutta sopivaa tapausta ei ole mielessä. Hän lähtee tapaamaan Inkeri-tätiään Hartolaan. Tädin miesystävä kertoo kaverinsa löytäneen kansallispuistosta haudan, todennäköisesti naisen haudan. Hauta ei ole ihan tuore, vaan vähintään vuosia vanha. Saana alkaa selvittää viime vuosikymmeninä kadonneita nuoria naisia ja löytää sopivan ehdokkaan. Samaan aikaan Saanan miesystävällä Janilla on uusi tapaus tutkittavana – tapaus tosin on vuosikymmeniä vanha. Nuori nainen oli kadonnut ja hänen murhastaan oli jopa tuomittu mies, joka aikaisemmin oli pari nuorta naista siepannut ja raiskannut. Mies ei kuitenkaan koskaan kertonut, mihin ruumiin oli kätkenyt, ja kun yllättäen miehellä osoittautui olevan alibi murhan ajalle, on ilmeistä, että murhaaja on yhä vapaana. Miten tutkia jotain, josta on kulunut kymmeniä vuosia? Sivujuonena Janin työtoveri on löytänyt unelmiensa miehen, mutta onko tämä sekaantunut rikollisliigan toimintaan?

Saana ja Jan selvittävät nyt molemmat vanhaa nuoren naisen kuolemaa. Tällä kertaa eri naisten, mutta tapauksilla tietysti osoittautuu olevan yhteyksiä. Kirja oli sujuvaa tekstiä, joka piti otteessaan, vaikka pääosan teoksesta tapahtumien vauhti ei ollut mikään huikea. Murhaajan motiivi jäi kyllä hiukan heikonpuoleiseksi, eikä hänen arvaamisensa ihan helppoa olisi ollut (itsellä oli pieniä epäilyksiä lähinnä “dekkari-perusteella”: kuka on henkilö, joka olisi mainittu edes lyhyesti, mutta olisi yllättävä syyllinen?)

Hyvää tottua laatua, vähintään sarjansa keskitasoa oleva kirja. 

379 pp

Niklas Natt och Dag 1793 (Bellman Noir Trilogy #1)

Historiallinen salapoliisikertomus Tukholmasta vuonna 1793. Tuon ajan Tukholma on korruption, kurjuuden ja julmuuden läpäisemä likainen paikka, jossa juopuneet aateliset ja rikkaat käyttivät surutta hyväkseen tavallista kansaa. Mickel Cardel on sotaveteraani, joka on menettänyt meritaistelussa kätensä. Hänellä on teoriassa suojatyöpaikka siveydenvalvojana, jonka olisi tarkoitus toimittaa prostituoidut työlaitoksiin. Hän tosin tuota työtä ei tee, vaan käyttää aikansa ryyppäämiseen ja kapakoiden kurin ylläpitämiseen. Hän löytää saastuneesta lammesta kuolleen ruumiin, jota on runneltu äärimmäisellä tavalla – ruumiilta on poistettu raajat, siltä on leikattu kieli ja sen silmät on sokaistu. Kaikki tämä henkilön eläessä, vähitellen niin, että tämä on säilynyt elossa loppuun asti. Tapausta selvittää asianajaja Cecil Winge, jonka maine on nuhteeton ja jota pidetään täysin korruptoitumattomana. Ikävä kyllä hän on kuoleman partaalla keuhkotaudista. Winge ottaa Cardellin avukseen jäljittämään, miten runneltu ruumis päätyi järveen. Vähitellen asia selviää, vaikka tehtävä ei ole helppo ja maksaa Cardellille useamman katkennen hampaan. Hän ei vaan ole ihan helppo kohde hakattavaksi, sillä puukäsi on oiva ase. 

Sivujuonia kerrotaan aatelista teeskentelevän maalaispojan kohtalo sekä orvon nuoren naisen päätyminen kehruutyölaitokseen porttoudesta syyttä epäiltynä. Etenkin jälkimmäisen kohtelu on raakaa, ennen kuin tämä ehtii karkaa. Tämä osuus oli ylivoimaisesti paras ja jotenkin myös koko kirjan parhaiten kirjoitettu. 

Olen aika rajuja kirjoja lukenut, mutta tämä on ylivoimaisesti kovimmasta päästä. Ihmiset ovat raadollisia, ahneita, julmia eivätkä kaihda rajuja otteita vähääkään. Huijaaminen, petkuttaminen ja väkivalta ovat arkipäivää. Julmuus ja pahuus kuvataan myös kohtalaisen tarkasti. Jonkinlaista toivoa kirjan loppua kohti ainakin yhden henkilön elämään tulee, ja jonkin asteiseen positiiviseen sävyyn kirja siten päättyy. Kielellisesti teos oli kohtalainen, jonkinlaista kankeutta tekstissä oli ehkä – en tiedä, oliko kyse käännöksestä vai alkuperäistekstistä, mutta ei mitenkään haittaavassa määrin. Teos sinällään oli paikoitellen rajusta sisällöstään ja ahdistavuudestaan huolimatta hyvin vetävää luettavaa. En ihan varma silti ole, jatkanko silti sarjan parissa. 

A historical detective story set in Stockholm in 1793. Stockholm of that era is a filthy place permeated by corruption, misery, and cruelty, where drunken nobles and the wealthy ruthlessly exploit ordinary people. Mickel Cardel is a war veteran who lost his hand in a naval battle. In theory, he has a sheltered job as a guardian of public morals, meant to deliver prostitutes to workhouses. In practice, he does not do that work at all, instead spending his time drinking and maintaining order in taverns. He finds a dead body in a polluted pond, a body that has been mutilated in an extreme manner – its limbs have been removed, its tongue cut out, and its eyes blinded. All of this was done while the person was still alive, gradually, so that they remained alive until the very end.

The case is taken up by lawyer Cecil Winge, whose reputation is spotless and who is considered entirely incorruptible. Unfortunately, he is on the verge of death from tuberculosis. Winge enlists Cardell to help trace how the mutilated body ended up in the lake. Little by little the matter becomes clear, though it is not easy and costs Cardell several broken teeth. He is not an easy target to beat up, however, as his wooden hand makes for an excellent weapon.

Side plots tell of the fate of a country boy pretending to be a nobleman, as well as a young orphaned woman who ends up in a spinning workhouse after being falsely accused of prostitution. The treatment of the latter is particularly brutal before she manages to escape. This part was by far the best and somehow also the most well-written section of the entire book.

I’ve read some pretty harsh books, but this is unquestionably among the most brutal. People are ruthless, greedy, and cruel, and do not shy away from violence in the slightest. Cheating, swindling, and brutality are everyday occurrences. Cruelty and evil are also depicted quite vividly. Toward the end, some degree of hope enters at least one character’s life, and the book ends on a somewhat positive note. Linguistically, the work was decent; there was perhaps a certain stiffness in the text – I don’t know whether it came from the translation or the original, but not to a disturbing extent. Despite its harsh and distressing content, the text was at times very compelling to read. I’m not entirely sure whether I will continue with the series.

402 pp. 

 

Joona Keskitalo: Lakeus, joka vaikeni

Seuraava osa peräkyliin tapahtumiin keskittyvästä dekkarisarjasta. Kirja on itsenäinen teos, kuten muutkin sarjan osat. Niina Luoto on kovassa nousukiidossa oleva asianajaja, joka onnistuu vapauttamaan nuoren miehen, joka on ollut taposta syytettynä. Heti vapauttamisen jälkeen tämä tappaa uudelleen. Niina lopettaa työnsä, ja palaa isänsä tilalle hoitamaan tämän sikatilaa Pohjanmaalle uuden puolisonsa ja vastasyntyneen lapsensa kanssa. Naapurin hyvin menestynyt, arvonimiä saanut, kunnanvaltuustossa istunut, mies, Robert, pidätetään palkkamurhista epäiltynä. Miten voi olla? Mies palkkaa Niinan hoitamaan alkuvaiheen kuulustelut. Vastentahtoisesti tämä suostuu, vaikka hänen puolisonsa vastustaa asiaa kovasti.   

Robertia on syyttänyt hänen lapsuuden ystävänsä, Kale, joka on Helsingissä pyörittänyt huumekauppaa. Hän oli todettu syylliseksi kahteen tappoon, kun miehet olivat nuoria. Robertin tarina tapahtumista on kovin toisenlainen kuin Kalen, jonka kertoman mukaan Robert oli se, joka jo tuolloin teki surmatyöt, ja myöhemmin, kun Kalella oli ongelmia kilpailevien huumekauppiaiden kanssa, nämä päätyivät kuolleiksi teloitustyyliin pian sen jälkeen, kun hän oli Robertille asiasta kertonut (ja antanut tälle pitkän tuttavuuden kunniaksi lainoja - joita ei koskaan maksettu takaisin). 

Kenen tarina on totta? Onko kenenkään? Ja kuka on huumekaupassa ja taloudellisissa keplotteluissa se organisoija, Robert vai Kale? Vai sittenkin joku muu?

Varsin vetävä kirja, joka koostuu paljolti takaumista, jotka ovat “dramatisointeja” kuulustelupöytäkirjoista ja kerrotuista muistoista. Tarinoissa on vahvasti mukana epäluotettavan kertojan epäilys – kaikkea ei varmasti kerrota, ja osa kerrotuista saattaa olla kokonaan keksittyä tai ainakin väritettyä. Kierrokset kirjassa koventuvat oikeastaan koko ajan - kaikki on suurempaa kuin alussa näytti.  Kielellisesti vetävää luettavaa, tosin loppua kohden salaliittojen aina vain kasvaessa uskottavuus alkoi hiukan olla koetuksilla. Typeriä virheitä osasto: 60-luvun alussa ei traktorilla kyntäessä todellakaan kukaan kuunnellut musiikkia, etenkään tietyn esittäjän musiikkia.

400 pp

Thomas Schlesser: Monan katse (Les Yeux de Mona, Mona's Eyes)

10-vuotias Mona saa sokeuskohtauksen. Häntä tutkineet lääkärit suosittelevat psykiatrin luona käymistä, mutta hänen isoisänsä, jonka tarkoitus oli saattaa Monan noille lääkärikäynneille, viekin hänet Pariisin museoihin katsomaan, mikä taiteessa on parasta, jotta jos hän menettää näkönsä kokonaan, hänelle jää käsitys siitä, mikä on kaunista. Kirja koostuu siitä, että Mona käy isoisänsä kanssa katsomassa merkittäviä taideteoksia, jotka kuvaillaan yksityiskohtaisesti, ja isoisä selittää Monalle teoksen tyyliä, sen merkitystä, historiaa ja sitä, mitä taiteilija on teoksellaan halunnut tuoda esiin. Välillä käsitellään Monan ja hänen vanhempiensa suhdetta. Monaa kiinnostaa isoäitinsä, joka on ollut vaiettu aihe perheessä; hänellä on vain hämäriä muistoja hänestä.

Kirja on oikeastaan lähinnä taiteenhistorian esitelmiä, joita kommentoi ikäisekseen epäuskottavan fiksu tyttö. Muu juoni jää ohueksi ja ylimalkaiseksi. Monan sairaus ja etenkin sen hoito on aika erikoista: lääkäritkin näyttävät nopeasti tulleen päätelmään, että kyseessä on psykogeeninen oire. Miksi ihmeessä he sitten herättelevät pysyvän sokeuden mahdollisuutta - ihan käsittämätöntä hoitotaktiikkaa. Pieni pettymys kirja oli ennakko-odotuksiin verrattuna.  

 

 Ten-year-old Mona has an episode of blindness. The doctors who examine her recommend that she see a psychiatrist, but her grandfather, who was supposed to accompany Mona to those appointments, instead takes her to the museums of Paris to see the best that art has to offer, so that if she loses her sight completely, she will at least have an idea of what beauty looks like. The book consists largely of Mona visiting important works of art with her grandfather. The works are described in detail, while her grandfather explains their style, meaning, history, and what the artist wanted to convey through the work. At times, the book also deals with Mona's relationship with her parents. Mona is particularly interested in her grandmother, who has been a taboo subject in the family and of whom Mona has only vague memories.

The book is really more or less a series of art history lectures, commented on by a girl who is implausibly intelligent for her age. The rest of the plot remains rather thin and superficial. Mona's illness, and especially its treatment, is quite peculiar: the doctors seem to quickly conclude that her symptoms are psychogenic. Why on earth, then, do they keep raising the possibility of permanent blindness? It is an utterly baffling treatment strategy. Overall, the book was a slight disappointment compared with what I had expected.

 412 pp. 

Chan Ho-Kei: Lainattu kaupunki (The Borrowed)

 Dekkari, joka tapahtuu Hongkongissa. Kirja koostuu viidestä erillisestä eri aikoina tapahtuvasta tarinasta käänteisessä järjestyksessä, aluksi lähinnä nykyaikaa tapahtuva ja päättyen vanhimpaan kertomukseen 60-luvulta. Kirjan päähenkilö on rikostarkastaja Kwan Chun-dok, jonka maine on legendaarinen. Ensimmäisessä tarinassa vuonna 2013 hän on sairaalavuoteessa koomassa ja tästä huolimatta onnistuu “selvittämään”  rikkaan miehen murhan. 

Aikaisemmin vuonna 2003 hän on jo eläkkeellä, mutta työskentelee poliisin neuvonantajana. Nouseva poptähti on murhattu ja hänen murhastaan on liikkeellä video. Teon taustalla saattaa olla mafiajohtaja, joka on jo pitkään ollut aivan liian ovela jäädäkseen kiinni. Varsinaista murhaa selvittää Kwan Chun-dokin oppilas, mutta vanha komisario vaikuttaa itse asioihin taustalta. 

Vuonna 1997 vaarallinen vanki karkaa, vaikka on tarkoin vartioituna sairaalakäynnillä. Hän pakenee odottavaan autoon, jota onnistutaan seuraamaan, kunnes se ajaa kolarin ja autossa olleet henkilöt kuolevat tulitaistelussa poliisin kanssa. Mutta vanki ei ole autossa. Miten tämä onnistui karkaamaan, vaikka oli periaatteessa koko ajan näkyvillä? Ja miten pako oikein onnistuttiin järjestämään niin hyvin?

Vuonna 19  Kwan Chun-dok on juuri jäämässä eläkkeelle. Poliisi on saanut tietoonsa, että tietyssä asunnossa elää veljespari, joka on tunnettu erittäin raaoista teoista. Heitä tapaamaan on ehkä tulossa rikollisliigan johtaja, ja poliisi väijyy asuntoa, osan poliiseista teeskennellessä talossa olevan ravintolan työntekijöitä. Asiat menevät pahasti pieleen, ja lopputuloksena on useita uhreja vaatinut laukaustentoisto.  Uhreina ovat eivät vain rikolliset vaan myös useita siviilejä rakennuksessa toimineessa tuntihotellissa. Mutta miksi kaikki meni pieleen näin pahasti?

Viimeisessä tarinassa Kwan Chun-dok on noin 20-vuotias nuori, joka ei oikein tiedä, mitä elämällään tekisi. Hän on miettinyt poliisikouluun lähtemistä, mutta hänen ystävänsä vastustavat sitä, sillä poliisin maine on kovin huono. Kaupungissa kuohuu. Työläisten ja hallitsevan luokan välit ovat huonot, ja kahinoita ja ampumisia asti tapahtuu. Kwan Chun-dok kuulee sattumalta, kun vieressä asunnossa selvästi suunnitellaan pommi-iskua - mutta mihin. Ja mitä hän sille voisi tehdä?

Hienoja ja mukaansa tempaavia poliisitarinoita, jotka tapahtuvat mielenkiintoisessa maailmassa. Kwan on varsinainen Sherlock Holmes, joka näkee asioiden yhteyden ja muilta piiloon jääneet seikat ylivoimaisen hienosti. Novellit tempaavat vahvasti mukaansa ja eksoottinen tapahtumapaikka ja sen muutokset näkyvät elävinä. Hiukan kirjassa tuli esiin ilmeisesti kiinalaiselle kirjallisuudelle tyypillinen selittämisen piirre: kertomuksen loppupuolella kerrotaan varsin yksityiskohtaisesti, mitä tapahtui ja miksi ja mikä oli rikollisten tavoite. Kirjailija, jonka muitakin teoksia olisi hieno saada suomeksi käännettyä. 

Excellent and gripping police stories set in a fascinating world. Kwan is a veritable Sherlock Holmes, exceptionally skilled at seeing connections between things and noticing details that escape everyone else. The stories are highly engaging, and the exotic setting and the changes it undergoes are brought vividly to life.

There was one aspect of the book that seemed somewhat characteristic of Chinese literature: towards the end of the story, everything is explained in considerable detail—what happened, why it happened, and what the criminals’ objective was.

An author whose other works would also be wonderful to see translated into Finnish.

605 pp

Sanna Nyqvist , Outi Oja: Kirjalliset väärennökset - Huijauksia, plagiaatteja ja luovia lainauksia

Kirja, jossa käsitellään kirjallisia väärennöksiä laajalti ja perusteellisesti. Väärennöksiä tai vahvasti sellaiseksi epäiltyjä on ollut lähes yhtä pitkään kuin kirjallisuutta. Väärennöksien motiivit ovat vaihdelleet, samoin se, ovatko ne väärennökset välttämättä aina olleet vahingollisia edes sille, jonka teoksia on väärennetty – jos sitten väärentäminen on kohdistunut johonkin kirjailijaan. Väärennös on voinut olla kokonaan keksitty, vaikka kansalliseepoksen luomiseksi, kuten Skotlannissa, jossa kansanrunouden “kerääjä” kirjoitti “keräämiensä” runojen pohjalta eeposmaisen sankaritarinan. Paha vain, että mitään alkuperäismateriaalia ei koskaan osoitettu olevan olemassa. Toisaalta Oscar Wilden sai jonkinasteisen kunnianpalautuksen ja ainakin säilyi tunnettuna nimenä palautuksen, kun hänen kiellettyjä kirjojaan julkaistiin kopiona ja hänen nimissään tehtailtiin tiskin alta myytäviä väärennyksiä. 

Entä onko kirja, joka koostuu pelkästään lainauksista, väärennös? Ja kuinka paljon postmoderni kirja voi pohjautua lainauksiin ja aikaisempien kirjailijoiden tuotannon uudelleensovittamiseen? Kuinka paljon tieteellistä tekstiä saa lainata kaunokirjalliseen teokseen ilmoittamatta lähteitä?  Ja mitä ihmettä Sariola aikanaan teki - hän kopioi toisten tekstiä, väärensi tekstejä puolisonsa tekemäksi, hänen tekstejään kopiotiin ja vielä hänen kuolemansa jälkeen hänen leskellään oli todella kummallinen järjestely toisen kirjailijan kanssa - josta sitten tuli jopa tuomioistuimen rangaistus - joka kirjojen kopiointi/väärennys asioissa ole ollenkaan tavanomaista. 

Varsin kiinnostava ja mukaansatempaava kirja kaikesta siitä, mitä kirjallisuudessa voidaan tehdä väärin – jos sitten nämä tekemiset aina niin väärin edes ovat. 

319 pp

Solvej Balle: Tilavuuden laskemisesta 2 (Om udregning af rumfang #2)

 

Seuraava osa sarjassa, joka kertoo marraskuun 18.päivään juuttuneesta naisesta Tarasta. Tara on jättänyt kotinsa ja kotipaikkakuntansa. Hän matkustaa pitkin Eurooppaa etsien eri vuodenaikoja luodakseen itselleen vaikutelman ajan ja vuoden kulumisesta. Hän pystyy löytämään talven pohjoisesta, kevään Englannista ja alkukesän Ranskasta. Lopulta hän asettuu Düsseldorfiin elämään hiljaista ja yksinäistä elämää. Hän kokee tyhjyyttä ja kokee maailman ympärillä olevan ohentumassa. Päivät sulautuvat toisiinsa, ja aina tulee uusi samanlainen marraskuun 18. päivä, jona hän seuraa ihmisten tekevän samoja asioita aina uudelleen. Hän mietti ajan ja elämisen olevuutta ja todellisuutta, Rooman valtakuntaa ja elämää siellä, kuvitteli, millaista olisi ollut elää Roomassa ja miltä tuntuisi, jos aika taas liikkuisi. Hän mietti puolisoaan, mutta oikeastaan yllättävän vähän, ilmeisesti hän torjuu tätä koskevat ajatukset. Kirja on erittäin kiinnostava kirjaksi, jossa ei oikeastaan tapahdu yhtään mitään. Tara pohtii asioita tarkasti ja miettii ajan ja elämän olemusta, kokee ahdistusta siitä, että on ulkona oikeasta elämästä, hirviönä, joka kuluttaa maailmaa.  Hieno lyhyt kirja, oikeastaan pienoisromaani, jonka jatkoihin pitää kyllä myös tutustua.

The next installment in the series about Tara, a woman trapped on November 18. Tara has left her home and hometown. She travels around Europe in search of different seasons, trying to create the impression that time and the year are passing. She manages to find winter in the north, spring in England, and early summer in France. Eventually, she settles in Düsseldorf, living a quiet and lonely life.

She experiences a sense of emptiness and feels that the world around her is gradually becoming thinner and more insubstantial. The days merge into one another, and there is always another identical November 18, when she watches people doing the same things over and over again. She reflects on the nature and reality of time and existence, on the Roman Empire and what life was like there. She imagines what it would have been like to live in Rome, and what it would feel like if time were to start moving again.

She thinks about her husband, but surprisingly little, apparently because she is suppressing thoughts about him. The book is extremely interesting for a story in which, essentially, nothing happens at all. Tara reflects deeply on things and considers the nature of time and life. She feels the anxiety of being outside real life, like a monster consuming the world around her.

A wonderful little book—really more of a novella—and I will definitely have to read the subsequent installments as well.

175 pp. 

Marianne Cedervall: Saapuu luokse syntisen (Samuel #1)

 Itselle uuden sarjan ensimmäinen osa. Samuel on kaupunkilaispappi, joka on ottanut lyhyen työpestin pieneltä pohjoisruotsalaiselta paikkakunnalta. Saavuttuaan ensimmäistä kertaa paikkakunnan kirkolle, hän löytää lumisateiselta hautausmaalta hautamuistomerkkiin sidotun kuolleen miehen. Mies on paikkakunnalla hyvin tunnettu liikemies, joka on laajentanut hotelliaan ja hankkinut itselleen vihamiehiä liiketoimillaan. Hän on myös vaihtanut puolisoa nuorempaan ja hänen vaimonsa ei tästä luonnollisesti varsin ilahtunut ole. Testamenttiaan mies ei ollut ennättänyt muuttaa ja ex-vaimo onkin ensimmäisenä epäiltyjen listalla ja jopa tunnustaa murhan. Tunnustusta poliisi ei usko, sillä nainen ei oikein osaa kertoa, miten murha on tapahtunut. Rikosta tutkii viehättävä naispoliisi Maja-Sofia, johon Samuel kokee välittömästi yhteyttä, vaikka hänellä onkin kotipaikkakunnallaan tuore kihlattu. Samuel ajautuu itsekin tutkimaan rikosta, ja osasyynä on niin kovin viehättävä poliisi. Poliisilla on tosin omat ongelmansa, kliseinen päällikkö, joka ei hänen tutkimuslinjojaan oikein hyväksy. Vähitellen rikos tietysti ratkeaa kärsivällisellä tutkimustyöllä, jossa pappi osallistuu  aika lailla sallittuja rajoja venyttävässä määrin.  

Mukava dekkari, joka oli selvästi parempi kuin edellinen kuuntelemamme ruotsalaisdekkari, Taimitarhamurhien ensimmäinen osa. Kirja oli sujuvampi, paremmin tahditettu ja henkilöt olivat kiinnostavia, vaikka papin moraalinen taju ei nyt kaikkein korkeammalla tasolla kyllä ollut,sillä kovin, kovin helposti kihlattu unohtui uudella paikkakunnalla. Poliisipäällikön käytös on äärimmäisen dekkarikliseistä: miksi IHAN jokaisessa dekkarissa on poliisipomo, joka ei ole tutkimuksien tasalla, on vallasta juopunut ja pistää kirjan päähenkilön, joka asiassa on tietenkin parhaiten ajan tasalla, ulos aktiivityöstä. Ei taida montaa dekkaria olla, jossa tätä juonen käännettä ei olisi. Tämä juonenkäänne on aika laiskaa dramatiikan luomista.  Myös se, missä määrin Maja-Sofia otti täysin ulkopuolisen henkilön poliisityöhön mukaan, ei ollut oikein uskottavaa, olipa se vain romanssin (joka oli vähän enemmän kuin arveluttava sinällään) rakentamisen kannalta tärkeää. Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin hyvä ja mukaansatempaavakin. 

396 pp. 

Carin Hjulström: Pikku murha vain (Säbyholms gröna fingrar #1)

 Ensimmäinen osa ruotsalaista dekkarisarjaa. PItkän uran tehnyt tunnettu näyttelijä on irtisanoutunut työstään ja muuttaa veljenpoikansa kanssa puolittain vahingossa hankkimaansa kasvihuonetarhaan. Näyttelijä on ollut pitkässä suhteessa kuuluisan teatteriohjaajan kanssa, mutta tämä on vaihtanut nuorempaan naiseen, joka on vieläpä raskaana. Tämä vaikuttaa raskaasti hänen mielialaansa. Veljenpoika on jossain määrin hulttio ja on ollut jopa lyhyesti vankilassa ja hänen vanha tuttavapiirinsä on samaa tasoa. Hän on kuitenkin vakaasti päättänyt aloittaa rehellisen elämän. Yhdessä he suunnittelevat taimitarhan herättämistä henkiin ja saavat jopa suuren tilauksen. Taimitarhan lähellä on kartano, joka on lisäämässä metsästysturismia ja jolle on tulossa delegaatio kiinalaisia matkatoimistojen päälliköitä. Kartanon omistaja pariskunnalla on kovia paineita asioiden menemisestä täydellisesti. Kun paikallinen riistanvalvoja löytyy kuolleena epäilyttävissä olosuhteissa, on aluksi epäselvää, kuka edes häntä olisi halunnut kuolleeksi - pinnallisesti hän oli hyvä pataa useimpien kanssa, vaikka ei varsinaisen rakastettu henkilö ollutkaan. Paikallispoliisi alkaa selvittää tätä kuolemaa, kun varsinaiset murhatutkijat ovat liian kiireisiä tärkeämpien rikoksien parissa. 

Hyvin, hyvin, rauhalliseen tahtiin etenevä kirja. Paljon enemmän aikaa kuluu taimitarhan tavanomaiseen elämään kuin varsinaiseen dekkarijuoneen. Osittain varsinkin henkilöiden välisissä suhteissa tässä kirjassa vasta aseteltiin palasia kohdalleen - sekä tädille että veljenpojalle pedattiin ilmiselvää uutta ihmissuhdetta seuraaviin osiin kehiteltäväksi. Murhapuoli ei ollut turhan realistista eikä ihan kaikin puolin loogista – joitain asioita jätettiin vähän liikaa epäselviksi. Kielellisesti kirja oli kohtalaista tasoa, ja oli ihan ok kuunneltavaa autossa, vaikka hitaammissa kohdissa hiukan ajatus pyrki harhautumaan. 

The book progresses at a very, very leisurely pace. Far more time is spent on the everyday life of the plant nursery than on the actual mystery plot. In some respects—especially regarding the relationships between the characters—the novel is largely about putting the pieces in place, clearly setting up new romantic relationships for both the aunt and her nephew to be developed in future installments.

The murder mystery itself wasn't particularly realistic or entirely logical, with a few points left a little too vague. The writing was decent enough, and it made for an enjoyable audiobook to listen to in the car, although during the slower sections my mind occasionally began to wander.

400 pp

Anthony Horowitz: Harakkamurhat (Magpie Murders, Susan Ryeland #1)

Pienen kustantamon kustannustoimittaja on saanut kustantamon tähtikirjailijan uusimman kirjan käsikirjoituksen. Kirja on viimeisin osa Christie-tyyppistä sarjaa, jossa hienostunut herrasmies ratkaisee hieman yksinkertaisen avustajansa kanssa murhia usein kartanomiljöössä. Kirja on sarjassaan tavanomaista: kartanossa aluksi on kuollut talon ylläpitäjä/siivooja ilmeisen tapaturmaisesti, ja myöhemmin kartanoherra itse kuolee. Tällä kertaa tapaturmasta ei herää epäilyjä, sillä miehen kaula on katkaistu. Salapoliisi selvittää kuolemia parhaaseen Poirot-tyyliin haastattelemalla kaikki asiaan liittyvät henkilöt, kunnes ilmoittaa lopulta selvittäneensä murhaajan, jonka jälkeen käsikirjoitus loppuu - kirjan viimeinen luku puuttuu. Kustannustoimittaja on hämmästynyt: minne osa käsikirjoituksesta on kadonnut? Hän soittaa pomolleen, kustantamon johtajalle, jolla on uutisia. Kirjailija on lähettänyt itsemurhaviestin ja löytynyt kuolleena komeasta, mutta kolkosta kartanostaan, jonka oli kirjojensa tuotoilla ostanut.

Puuttuvaa lukua ei löydy miehen tietokoneesta tai papereista, eikä kukaan häntä tuntenut tiedä asiasta mitään. Kaikki ovat kyllä yhtä mieltä yhdestä asiasta: mies oli ollut erittäin epämiellyttävä, eikä kukaan jäänyt häntä kaipaamaan. Oliko kyseessä tosiaan itsemurha? Ja mihin ihmeeseen on joutunut kirjan viimeinen luku? Nyt on edessä tosielämän murhamysteeri: tappoiko joku kirjailijan ja miksi - vaikka kukaan hänestä ei pitänyt, ei oikein kenelläkään tunnu olevan murhaan riittävää motiivia. Ja minne ja miksi se puuttuva luku katosi?

Kirjassa saa kaksi erilaista ja erityyppistä dekkaria yhdellä kertaa. Molemmat ovat sujuvia, hyvin kirjoitettuja ja kiinnostavia, tarjoten hyviä henkilöhahmoja sekä mielenkiintoisen juonen että täpärän lopun. Ainakin siinä ”tosielämän” tarinassa, kirjassa kirjan sisällä, lopetus oli perinteisempi Agatha Christie -tyyppinen, jossa ei ollut nykytyylisiä uhkatilanteita. Sen verran vetävä kirja oli kyseessä, että jatko-osakin pitänee jossain vaiheessa lukea. Tosin asiat muuttuivat niin reippaasti, että on vaikea tietää, miten tämä kirja voisi jatkua järkevästi. 

The book offers two different kinds of detective stories in one. Both are engaging, well written, and compelling, with strong characters, an intriguing plot, and a suspenseful ending. At least in the 'real-life' story—the novel within the novel—the ending was more of a traditional Agatha Christie-style resolution, without the modern convention of putting the characters in life-threatening situations. The book was gripping enough that I'll probably read the sequel at some point. That said, so much changed by the end that it's hard to see how the story could continue in a convincing way.

541 pp

Solvej Balle: Tilavuuden laskemisesta I (Om udregning af rumfang #1)

Nainen, joka omistaa puolisonsa kanssa pienen vanhoihin kirjoihin erikoistuneen antikvariaatin, on ollut matkalla hankkimassa uusia kirjoja. Hän alkaa elää samaa marraskuun päivää uudelleen ja uudelleen. Oltuaan jotain päiviä hotellissaan, hän palaa kotiinsa (hän onnistuu tässä, näyttää siltä, että se, mitä hän itse/itselleen tekee, ei pyyhkiydy pois). Hän selittää miehelleen, mitä on tapahtunut. Tämä uskoo lopulta naisen kertomuksen. Mutta seuraavana päivänä mies ei muista puolisonsa aikaistunutta paluuta matkalta ja asia pitää selittää uudelleen. Muutamien kymmenien kierroksien jälkeen nainen väsyy tähän ja muuttaa talonsa käyttämättömään vierashuoneeseen. Koska hän tietää tarkasti, mitä puoliso milloinkin tekee, hän pystyy elämään puolison huomaamatta. Lopulta hän ei tätäkään enää jaksa, vaan muuttaa paikkakunnalla olevaan tyhjään taloon. 

Kiehtova kirja, joka ei keskity toistuvan päivän ”mekaniikkaan” ja siihen, mitä tuossa tilanteessa voisi tehdä, vaan enemmän naisen sisäiseen elämään ja siihen, miltä päivien päättymätön toistuminen tuntuu. Hän on ahdistunut, toivoton, alistunut, mutta välillä myös toiveikas ja pienistä asioista, kuten kuun pilkottamisesta pilvien välistä, nauttiva. Tässä yöllisessä taivaan katselussa oli muuten kirjailijan virhe, joka kiinnitti huomiota: meteorikuuroa ei voi katsella kaukoputkella.  Kirja kattaa vuoden ajan tuota samaa päivää, ja loppuu hivenen avoimesti. Päätellen kirjan jatko-osista, koettelemus ei vielä tähän pääty. 

Kirja oli hieno, vaikka siinä ei tapahtumia juuri ollut. Kielellisesti se oli hyvää nautittavaa tekstiä ja naisen tunteet ja ajatukset tulivat aidon ja samaistuttavan tuntuisina esiin. Jotenkin kummasti kirja on jäänyt pyörimään mielessä moneksi päiväksi ja jatko-osia pitää varmasti lukea pian kunhan muilta lukemisilta ehtii. 

A fascinating novel that does not focus on the mechanics of reliving the same day or on what someone might do in that situation. Instead, it explores the woman's inner life and what it feels like to experience the endless repetition of the same day. She is anxious, hopeless, and resigned, yet at times also hopeful and able to take pleasure in small things, such as seeing the moon emerge from behind the clouds. Incidentally, there was one mistake that caught my attention in this scene of nighttime stargazing: you cannot watch a meteor shower through a telescope. The novel spans an entire year of this same repeating day and ends on a slightly open note. Judging by the later books in the series, the ordeal is not over yet. It was a wonderful book, even though very little actually happened. The writing was beautiful and a pleasure to read, and the woman's thoughts and emotions felt genuine and deeply relatable. Somehow, the story has lingered in my mind for days afterward, and I will definitely be reading the sequels soon, once I have time between my other books.

155 pp. 

Nnedi Okorafor: Death of the Author

The next in line of the Hugo nominees. Zelu is a Nigerian-American, wheelchair bound wannabe author who taught writing at the university. She was fired for giving an honest opinion about a student's writing exercise. At the same time, her novel was returned by one more publisher.  She has been forced to move back to her parents', and doesn’t leave her room. She starts to write furiously, something else, something she never thought she would write - a sci-fi story about robots. When she finishes, she sends it to a friend, who loves it. He has always been honest, and so Zelu sends it to her agent, who also loves it. After it is published, it becomes a worldwide bestseller and is instantly optioned for a movie. It takes some adjusting to new fame for her and her family, which has been and still is extremely protective (and restrictive). A new company that develops high-tech medical devices offers her exoskeleton bionic braces that would enable her to walk again. She takes the offer and, after some heavy exercise, learns to use them. Her family isn’t happy about them and sees them as an affront to the natural order. That causes Zelu to move out to her own apartment, which she now easily can afford.  She already has a contract for the next two books, but it turns out to be very hard to begin writing them. She gains a huge online following, but gets practically canceled after comments at a TV interview. Personally, I didn't understand at all what was so bad about her comments.

Interwoven with this story are parts of the robot book she wrote. Or are the chapters from it, or are they something else? In those chapters, humans have died out except for one. The robots love the stories humans have created and know them all. So far, no robot has been able to author an original story.  Some of the robots resemble humans; others are more like computer AIs that can move between computers and robot bodies. There are disagreements that lead to civil war, even as they face an outside threat. 

There is fairly little science fiction in the main story, mostly the exoskeleton part. The robot story was more of a pure sf story, but I didn’t like it too much. Never in a million years would that have been a best seller or easily adapted for a movie (Well, Zelu _hated_ the movie, so it apparently wasn’t adapted well). The story was interesting, and the relationship between Zelu and her family was well described. Practical no one was a good, easy-going person; perhaps the “best” character as a person was Zelu’s long-term, very understanding boyfriend. Especially her family behaved very strangely protective and restrictive toward her. The Nigerians were described as petty, competitive, and sometimes dangerous people (When Zelu was visiting Nigeria, she was ambushed for extremely poorly described reasons - apparently mostly because she was rich and famous. The part with the robot story was a bit strange - they were too confusing and not as well written as the rest of the book, but there was a twist of sorts, which gave at least some kind of explanation to that. 

The genre of the book is a bit hard to define - was it a literary novel with connections to science fiction or “real” science fiction? Perhaps more the first choice. It was an interesting book, nevertheless. At least if you mostly skip the robot parts. 

448 pp

Georges Simenon: Maigret – kootut kertomukset

Maigret-kirjat olivat minulle uusi tuttavuus. Tartuin tähän kirjaan Hesarissa alkukeväällä julkaistun ylistävän artikkelin vuoksi, jossa suositeltiin kirjailijaan tutustumisen alkukohdaksi tätä novellikokoelmaa. Tilasin sen kirjastosta ja pienoinen yllätys oli sivumäärä. Muiden kirjojen ohella tämän kokoelman lukemiseen kului sitten melkoisesti aikaa. 

Tarinat olivat vaihtelevan pituisia ja niitä oli sen verran monta, että en niitä erikseen ala arvioimaan. Kirjan alkupuolella oli lyhyempiä tarinoita ja pidemmät olivat kirjan lopussa. Alun novellien jälkeen oli hiukan jopa hämmentynyt olo: näidenkö pitäisi olla maailman huippua? Alun kertomukset olivat hyvin yksinkertaisia ja oikeastaan tyhjänpäiväisiä. Loppua kohden kertomusten laatu parani huomattavasti ja niistä tuli monimutkaisempia ja kiinnostavampia. Maigret itse pääsääntöisesti oli kovin haluton asiaa edes tutkimaan, hän usein istuskeli tapahtumapaikalla poltellen piippua ja jutellen satunnaisten asiaan liittyvien henkilöiden kanssa ikävystyneen oloisena, kunnes sitten lopulta selvitti rikoksia aivan kuin puolivahingossa - usein syyllinen oli koko ajan näkyvissä ollut, mitään yllätyksellisiä hahmoja ei juuri ollut mukana. Oikeastaan ainoa kerta, kun hänellä todella oli tarmoa selvittää asiaa, oli kun hän epäili uutta, hienoa piippuaan varastetuksi ja syyllisenä saattoi olla rikokseen sotkeutunut – totta kai tämä tapaus piti saada nopeasti pohjia myöten selvitettyä. Motiivit rikoksen tekijöillä olivat yksinkertaisia: lähes aina kyse oli rahasta, joskus rakkaudesta, joskus kaunaisuudesta. Tekijöiden teot olivat myös pääosin ymmärrettäviä heidän omasta näkökulmastaan. Näissä kertomuksissa ei ollut sattuman kaupalla tappavia psykopaattimurhaajia, jotka nykyisissä dekkareissa ovat lähes kliseisiä. Maigret hahmona kärsivällisine vaimoineen oli kiehtova, ja varmaan pitäisi jokin romaanimuotoinenkin tarina hänen tutkimuksistaan lukea.    

736 pp. 

Wexi Korhonen: Pahempi kuin murha (Kari Salo #3)

Seuraava osa “siinä toisessa” tamperelaisessa dekkarisarjassa. Poliisista potkut saanut ja yksityisetsiväksi ryhtynyt Kari Salo on sairaalassa toipumassa edellisen kirjan vammoistaan. Samalla hänellä todettu kurkun alueen syöpä on onnistuttu hoitamaan ilman merkittäviä jälkiseurauksia. Kesken toipumisen hänen huoneeseensa hyökätään ja osaston sairaanhoitaja vammautuu pahasti. Salosta tulee ykkösepäilty, sillä hoitajaa ammuttiin Salon aseella. Salo itse loukkaa selkänsä uudelleen ja lyö päänsä tässä rytäkässä eikä muista tapahtumista mitään. Poliisi kuitenkin tutkii muitakin vaihtoehtoja kuin hänen syyllisyyttään, ja sairaalan lukkoja näytetään käsitellyn, joten on mahdollista, että Salo ei kuitenkaan ole syyllinen ja hän pääsee vapaalle jalalla. Hiukan aikaisemmin kaupungissa on kadonnut kaunis ja fiksu teinityttö selittämättömällä tavalla, tämä arvoitus on päätynyt koko valtakunnan kiinnostavaksi arvoitukseksi. Hänen löytämisestään on tarjottu runsas palkkio, ja Salo alkaa tätäkin tapausta tutkimaan - siinä määrin aktiivisesti, että poliisi alkaa ärtyä asioiden sotkemisesta pahasti, siinä määrin, että Salo päätyy lopulta putkaan. 

Tämä ei tietenkään estä kunnon dekkaria tutkimasta asiaa ja tietenkin tyttö löytyy melkoisen vauhdikkaiden käänteiden jälkeen - mutta oliko elävänä löytäminen kuitenkaan se paras mahdollinen lopputulos?

Tämä sarja tuntuu kohentuvan edetessään. Tarina oli vauhdikas, ja paremmin kirjoitettu kuin edellinen osa. ja etenkin huimasti parempi kuin avauskirja. Hiukan kliseinen sankari Salo on, mutta ei se tässä lajityypissä liikaa haittaa. Juuri mitään järkeähän ei kirjan tapahtumissa toisaalta ollut, mutta missä toimintatrilleri tyyppisessä kirjassa olisi. Etenkin alun tapahtumiin ei oikein oikeasti järkevää selitystä ollut - että kaunan vuoksi olisi oltu valmis tappamaan ihan ulkopuolinen henkilö vain, jotta Salo olisi saatu ikävään tilanteeseen ja teosta epäillyksi – tämä on hiukan liian pitkälle menevää. Eikä lopun tapahtumat älyttömyydessä juuri tästä jääneet jälkeen. Hyvin viihdyttävää kuunneltavaa kirja kumminkin oli, sellainen “aivot narikkaan” kirja. 

356 pp. 

  

 

Markus Nummi: Käräjät

 Kirja kertoo pienen maalaiskunnan tapahtumista lähinnä 30-luvun lopulla. Kun yksittäinen sikiönlähdetys oli mennyt niin pieleen, että tarvittiin kunnanlääkäri apuun, viranomaiset alkoivat selvitellä asiaa. Tutkijaksi lähetettiin etsivä Iivonen, joka itseensä vahvasti luottaen alkaa kuulustella kyläläisiä ja laittaa vastentahtoiset muutamaksi päiväksi putkaan kypsymään. Samalla paljastuu mahdollinen alaikäisen raiskaus, kun hermoheikko koulutyttö osoittautuu olleen yksi abortin kohteista. Tyttö syyttää paikallista isäntää, jonka kodissa oli ollut sijoitettuna. Asioita seurataan myös Vilja-tädin, paikallisen kansakoulun opettajan siskon, näkökulmasta. Vilja-tyttö oli rippikoulun jälkeen joutunut kohtaamaan jotain pahaa (joka täsmällisesti selviää vasta kirjan loppupuolella ja oli pahempaa kuin mitä aluksi oli kuvitellut) ja oli muuttunut lopulta “Vilja-tädiksi”, yksinäiseksi naiseksi, joka ei juuri puhunut muuta kuin yleensä asiaan liittymättömiä raamatunlauseita ja seurasi kuitenkin tarkkaan, mitä ympärillä tapahtuu. Itse asiassa juuri Vilja-tädin puheiden perusteella viranomaiset alkoivat selvittää koko aborttivyyhtiä. Poliisikuulusteluiden myötä asiat ja salaisuudet vähitellen paljastuvat ja syytettyjen penkiltä löytyy suuri osa kylän asukkaista. Köyhyys on laajalle levinnyttä ja lapsiluvut ovat suuria eikä ehkäisyä tunneta, joten olosuhteiden pakosta aborttiin on moni joutunut turvautumaan. Mutta onko ison talon isäntä turvassa raiskaussyytteiltä – syyttäjähän on tunnetusti hermoheikko tyttö, jonka sukukin on epäilyttävä, ei kai hänen puheitaan voi vakavasti ottaa?

Vilja-täti seuraa tätä kaikkea ikkunasta ja kuuntelee ihmisten keskusteluja - hän on niin taustalla, että kukaan ei sanojaan juuri varo. Ja monet purkavat hänelle sydäntään, sillä hän kuuntelee ilman tuomitsemista ja nyökkäilee ymmärtävän näköisenä, vaikka puhujat uskovat, ettei hän oikeasti juuri asioita ymmärrä, mutta mieltä keventää jollekin asioista puhua. Vilja-täti tietää oikeastaan kaiken, mutta ei puhu mitään. Tämä kaikki saa kuitenkin aikaan hänessä muutoksen, vuosikymmenten sulkeutuneisuus ja torjunta alkavat särkyä.  

Kirja kertoo hienosti pienen, köyhän, maalaisyhteisön elämästä ja olemisesta sotaa edeltävinä vuosina - ja loppuluvuissa vähän myöhemmältäkin ajalta. Ihmiset ja heidän ajatuksensa sekä kohtalonsa on kuvattu hienosti ja liikuttavasti. Henkilöiden kasvu ja kehittyminen ovat myös hyvin kuvattuja, etenkin Vilja-tädin kohdalla, joka onnettomasta nuoruudestaan huolimatta sai kokea ainakin jonkinasteista onnea myöhäisemmässä elämässään. Tarina on hienoa ajankuvausta, joka vaikuttaa todelta, vaikka kirja onkin pääosin täyttä fiktiota. Taustalla on kuitenkin oikeita oikeudenkäyntejä, ja kirjailijan mukaan jopa joitain kuulusteluissa ja oikeudessa käytettyjä lauseita on suoraan lainattu todellisista oikeustapauksista. Kirjan kieli on samaan aikaan kaunista ja selkeää ja ymmärrettävää. Hyvään kaunokirjalliseen kirjaan ei tarvita sivun mittaisia tajunnanvirtaisia lauseita! On todella yllättävää, että kirja ei ollut Finlandia-palkinnon ehdokkaana, sille listalle se olisi kuulunut. Kirja oli kirjapiirin kirjana ja oli yleisesti hyvin pidetty. 

575 pp.

Agatha Christie: Viisi pientä possua (Five Little Pigs, Hercule Poirot #24)

Autossa kuunneltu Agatha Christie -kirja. Hercule Poirotin luokse hakeutuu nuori nainen, joka on palannut Englantiin vietettyään nuoruutensa Kanadassa sukulaisten luona. Hän oli joutunut muuttamaan sinne noin viisivuotiaana, koska hänen äitinsä tuomittiin hänen isänsä murhasta. Äiti oli kirjoittanut tyttärelleen kirjeen, jonka tämä sai vasta täysi-ikäisenä. Kirjeessä äiti vakuutti syyttömyyttään. Tytär haluaa Hercule Poirotin tutkivan asiaa ja mahdollisesti vapauttavan hänet siitä taakasta, jota murhaajan tyttärenä oleminen hänelle asettaa. Poirot alkaa selvitellä 15 vuotta sitten tapahtunutta murhaa. Hän tutustuu oikeudenkäyntipöytäkirjoihin, haastattelee tapausta tutkineita poliiseja, syyttäjää ja puolustusasianajajaa. Jopa puolustusasianajaja on sitä mieltä, että kyseessä oli selkeä juttu eikä syyllisyydestä ollut oikeasti mitään epäilystä. Motiivikin oli selvä - mies oli jättämässä vaimoaan nuoremman naisen vuoksi. Seuraavaksi hän haastattelee kaikki paikalla olleet henkilöt ja kirjoituttaa heillä tarkan selonteon viimeisen vuorokauden tapahtumista. Loppukohtaus tapahtuu tuttuun tapaan kaikkien tapaukseen kiinteästi liittyneiden henkilöiden istuessa samassa huoneessa, kun Poirot esittää päätelmänsä. Ja murhaaja tietenkin paljastuu.

Kirjassa oli tiettyä samankaltaisuutta äskettäin lukemani Miss Marplen viimeinen tapaus -kirjan kanssa. Molemmissa nuori kaunis nainen alkoi tutkia vanhaa, heidän lapsuuteensa liittynyttä kuolemaa. Ratkaisu oli tietysti samantapainen; runsaaseen keskusteluun pohjautuva, koska suoria todisteita ei enää ollut olemassa. Kirja oli sujuvaa ja hyvin henkilöitä kuvaavaa tekstiä, vaikka pientä stereotyyppisyyttä ja karikatyyrimäisyyttä henkilöhahmoissa olikin. Se oli mielestäni Christien tuotannossa selvästi puolivälin paremmalla puolella oleva teos.

The book had a certain similarity to Sleeping Murder: Miss Marple's Last Case, which I had recently read. In both books, a young, beautiful woman began investigating an old death connected to their childhood. Naturally, the solution was somewhat similar as well: based largely on extensive discussion, since no direct evidence still existed.

The book was fluent and very good at portraying its characters, although there was a slight sense of stereotyping and caricature in some of them. In my opinion, it was clearly one of the better works in Agatha Christie’s body of work, comfortably above the midpoint in quality.

225 pp

Sari Kivistö , Katariina Kärkelä , Erika Pihl , Isa Välimäki: Kadonneet kirjallisuuden lajit : Nokturno, gaseeli ja muita unohdettuja aarteita Sari Kivistö , Katariina Kärkelä , Erika Pihl , Isa Välimäki

Kirja, joka kertoo erilaisista “unohdetuista” kirjallisuuden lajeista. Artikkelit ovat vaihtelevan pituisia ja eri kirjoittajien kirjoittamia. Niiden laatu ja kiinnostavuus vaihtelevat suuresti, osa on hyvin kuivakoita ja tieteellisen artikkelin tyylilajia lähestyviä, osa vapaampia, sulavampia, luettavampia ja jopa mukaansatempaavia. 

Varsin monenlaista kirjallisuuden muotoa, etenkin runouteen liittyvää, käsitellään kirjassa. Etenkin näistä runouteen liittyvistä olisi kaivannut enemmän esimerkkejä. Nyt annetut esimerkit ovat usein (ehkä tekijänoikeudellisista syistä?) lyhennelmiä, joissa runosta oli pari ensimmäistä säettä alusta ja pari viimeistä säettä lopusta. Osasta runouslajeista tosin ei taida suurtakaan määrää käännöksiä löytyä, ja runouden kääntäminen, etenkään jonkin epätavalliseen runomittaan pohjautuvan runouden, ei ole mikään helppo tehtävä.   

Kokonaisuutena kirja oli kiinnostava pienestä epätasaisuudestaan huolimatta. 

383pp

Ari Saastamoinen: Lautapelien historia

  

Kirja lautapelien historiasta. Se on pidempi kuin voisi ajatella - aina on ollut pelejä ja antiikin talojen raunioista on löytynyt erilaisia pelipöytiä ja mitä ilmeisemmin peleihin liittyneitä merkintöjä.

Pääosa kirjasta käsittelee shakkia ja sen variaatioita sekä backgammonia. Tammesta, Go:stä ja Myllystä kerrottiin myös jonkin verran ja kirjan lopussa käsiteltiin uuden aallon lautapelejä enemmän katsauksenomaisesti. Se, mikä kirjassa eniten häiritsi, oli sen hajanaisuus. Kirja oli jaksotettu sekä ajallisesti että tapahtumapaikan mukaan ja kerronta oli aika pätkittäistä. Omasta mielestäni paljon parempi rakenne olisi ollut järjestelmällinen, jossa olisi käyty yksittäisen pelin kehittyminen yhtenäisesti alusta loppuun - ehkä hiukan paikallisesti jaoteltuna - mutta kuitenkin muodostaen selkeän kokonaisuuden. Nyt kirjasta tuli hiukan sekava vaikutelma. Myös harvinaisempien, vanhempien, pelien sääntöjen läpikäynti, vaikkapa erillisessä osiossa tai inserteissä, olisi ollut erittäin mielenkiintoista. Kieli sinällään oli sujuvaa ja luettavaa ja sisälsi mielenkiintoisia anekdootteja. On mielenkiintoista, kuinka peleillä on voinut elättää itsensä varsin leveästi, kun oli sopivan kuninkaan tai aatelisen sattunut saamaan mesenaatikseen. Toisaalta aika monen pelaajan elämäntarina on loppunut tyyliin “kuoli unohdettuna köyhyydessä”. 

319 pp