Monday, December 30, 2019

Haruki Murakami: Komtuurin surma (Kishidancho Goroshi #1-2, Killing Commendatore)


Muotokuvien maalaamiseen erikoistuneen taiteilijan puoliso ilmoittaa haluavansa eron. Mies lähtee ensin vanhalla autollaan matkalle, jossa ajelee ympäri Japania umpimähkään. Palattuaan hän muuttaa pois kotoaan ystävänsä isän vanhaan, vuoristossa sijaitsevaan, eristyneeseen taloon. Isä on aikoinaan ollut hyvin kuuluisa taiteilija, joka sairastuttuaan dementiaan asuu hoitolaitoksessa. Talossa on taitelijalle sopiva studio ja on hyvä, että joku asuu siellä, jotta talo pysyy kunnossa. Kyseessä on siis molempia osapuolia hyödyttävä sopimus. Kun taiteilija on asunut talossa jonkin aikaa ja hänen elämänsä on asettunut urilleen, hän on saanut työtä läheisessä kaupungissa opettamassa piirustusta ja hän on saanut itselleen rakastajattaren, hän herää yölliseen kellon soittoon. Ääni ei näytä tulevan mistään talon sisältä. Seuraavana yönä kello soi taas samaan aikaan. Tästä alkaa ajoittain surrealistiseen vivahtava ja fantastinen varsinainen kirjan tarina, joka on taattua (mutta toisaalta niin tyypillisen tavallista) Murakamia. Kirjan teemat ja osa yksityiskohdista ovat jossain määrin tuttuja muista kirjailijan kirjoista: yksinäinen, itseään etsivä mies; talo yksinäisellä paikalla vuoristossa; fantastisen surrealistiset tapahtumat, joille ei ole kunnon selityksiä; niin raju seksiuni, että unen näkijää mietityttää oliko se jollain tasolla totta. Teemojen ja yksityiskohtien toistumisesta huolitta kirja oli hyvin kiehtova ja mukaansatempaava, etenkin taiteeseen ja taiteen tekemiseen liittyvä pohdinta oli kiinnostavaa ja nautittavaa. Kyseessä oli erittäin lukemisen arvoinen teos sivumäärästään huolimatta.

A thick, but an enjoyable book which has many tropes Murakami uses in his other books; but that doesn’t spoil the book, not too much at least. A lot of happens in the book, some of the things are fantastic, bordering surrealistic without any actual reasons given, but somehow the author manages it without irritating the reader – at least I, who usually is sensible about such things, wasn’t [too] irritated.

821 pp.

Sunday, December 29, 2019

Joe Abercrombie: Puolikas sotaa (Half a War)


Continues the earlier story. The good and bad gets murkier, the book turns to post-apocalyptic science fiction, there still is irritating teen love, and it was a pretty fast; fairly entertaining read. Not necessarily something I can 100% recommend for adults.


Viimeinen osa sarjaa. Tarina jatkuu osapuilleen siitä, mihin edellinen loppui ja osittain tarinaa jatkavat uudet päähenkilöt. Edellisten kirjojen henkilöt ovat kyllä mukana, mutta taas enemmän taustahenkilöinä, siten että ensimmäisen kirjan sankarit ovat vielä enemmän taustalla kuin toisessa osassa.

Lopulta on tulossa sota, joka on ollut kehittymässä pitkään. Vihollinen vaikuttaa ylivoimaiselta mutta päähenkilöillä on takataskussa juoni, jos toinenkin – se kuinka eettisiä nämä juonet ovat onkin sitten ihan toinen juttu. Loppua kohti kirjaan tulee runsaasti harmaan sävyjä ja oikeastaan jää auki kuka nyt sitten lopulta oli ”hyvä” ja kuka ”paha” – tai ainakin sen voi sanoa, että kumpikaan osapuoli ei ollut selkeän ”hyvä” keinoiltaan eikä välttämättä edes päämääriltään. Sekin selvisi miksi kirjasarjassa ei ole ollut lainkaan taikuutta – kyseessä kun ei ollut ollenkaan fantasia, vaan tarkkaan ottaen science fiction. Ihmeen hyvin ”haltia”aseet olivat vuosisatoja (?) säilyneet, on taitanut olla hyvät varastorasvat käytössä. Kirja oli ihan samaa tasoa kuin aikaisemmat osat, vaivaannuttavaa nuorta rakkautta oli ehkä vähän vähemmän, mutta ihan riittävästi tai vähän liikaakin kuitenkin, nyt tosin jäi vain surulliseksi rakkaudeksi. Sarjan taso ehkä hiukan kuitenkin laski loppua kohden.

520 s.

Thursday, December 19, 2019

Sinun silmiesi kautta by Peter Høeg


A book where a group of friends from kindergarten meets as adults. One of two men has attempted suicide, and the other man brings him to a clinic that offers experimental treatment. The woman who runs the clinic is a childhood friend of the men, but she has lost all memories of her early childhood. She has developed a method to go inside others’ minds and memories. It turns out that, as children, they apparently had that ability already and were even able to travel in time. And the cleaning lady who worked at the kindergarten and now works in the institute might have something to do with it all. The book left me pretty lukewarm. I didn’t hate it, but I found it pretty hard to really be interested in it, either.

En Peter Høegin kirjoja aikaisemmin ole lukenut, vaikka joku hyllyssäkin on odottamassa.
Kirja kertoo jo lapsena toisensa tunteneista ystävyksistä, kahdesta miehestä ja naisesta. Toinen miehistä on yrittänyt itsemurhaa ja on sairaalassa hoidettavana. Lähettyvillä on neuropsykologinen tutkimuskeskus, josta toinen mies hakee ystävälleen apua. Osoittautuu, että keskuksen vetäjänä toimii heidän lapsuudenaikainen ystävänsä, joka on kehittänyt kokeellisen hoitomuodon, jolla voidaan päästä toisen ihmisen mielen sisään. Tämä ystävä, Lisa, on menettänyt muistinsa eikä aluksi muista lapsuudestaan tai ystävistään mitään. Vähitellen muistot lapsuudesta palautuvat ja näyttää siltä, että lapsuudessa kolmikko on jo pystynyt jakamaan mielensä ja jopa siirtymään ajassa.
Kirjassa on tiettyä hajanaisuutta, sillä kerronta hyppelehtii aika vapaasti menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Yksi teemoista on kärsimys: monet tutkimuslaitoksessa tutkittavat ovat kokeneet kovia, ja uusi tekniikka osoittaa, että koettu kärsimys leviää laajalti, koko maahan ja koko maailmaan. Mutta mikä yhteys tarinaan on lastentarhan ystävällisellä siivoojalla? Oikeastaan aika paljon jää auki, kun tarina oikeastaan vain hiipuu loppuun ilman mitään erityisen järisyttävää päätöstä.
Kirja jäi pienoiseksi pettymykseksi, se tuntui jotenkin yksikertaisesti kirjoitetulta, mutta samalla sekavahkolta. Lukiessani mietin, että tarina olisi voinut toimia paremmin elokuvana, jolloin juonen puutteet ja tekniikan epäuskottavuudet olisi voinut häivyttää näyttävien efektien alle. Kirja oli kirjapiirin kirjana saaden ehkä hiukan haalean vastaanoton.


326 pp.

Wednesday, December 18, 2019

Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun


A crime book where a Finnish woman solves a gruesome crime in London with another Finnish woman who runs a mysterious office taking unusual tasks. While solving the crime, they are trying to stop the success of a very shady and racist politician. Not a very good book, as there were many very strange and stupid errors – the writer apparently didn’t even know how the voting system works in the UK. The pacing and writing were both subpar.

Pienehkössä lehdessä graafisena suunnittelijana työskentelevä nainen tapaa baarikierroksella toisen suomalaisen naisen, psykologin, jolla on oma, erikoislaatuinen firma, joka suorittaa erilaisia aika erikoisia projekteja. Yhtenä kirjan alkuvaiheen projektin kohteena oli matkapuhelinfirma, joka oli nostanut liittymiensä hintaa. Tarkalla suunnittelulla firma nolattiin pahasti, sen pörssikurssi romahti ja se joutui peruuttamaan hinnankorotukset. (hiukan jäi auki mikä tämän kaiken, ilmeisen kalliin projektin, taustalla oli - tuskin halpojen puheluiden tarjoaminen ihan hyvää hyvyyttään, ei kai sellainen yhdestä firmasta kiinni olisi. Ihan täydellisen ilmiselvään mahdolliseen syyhyn - osakekurssikeinotteluun + sisäpiirikaupankäyntiin ei kirjassa vihjattu lainkaan. En tiedä oliko tässä kyseessä kirjailijan oveluus ja asioiden oman hoksaamisen varaan jättäminen vaiko juonenkehityksen naiivius takana. Epäilen vahvasti tuliko kirjailijalle edes mieleen kyseisen kaltaisen tempun aivan jättimäiset taloudelliset keinottelumahdollisuudet. Sopivilla futuurikaupoilla olisi todennäköisesti voinut tienata helposti satoja miljoonia. Sen verran suuria idiotismeja ja tietämättömyyden osoituksia kirjassa oli, että on todennäköistä, että kyseessä ei ollut mikään kirjailijan ovela juoni.

Muitakin erittäin ärsyttäviä typeryyksiä kirjasta löytyi. Kuinka kirjailija, joka kirjoittaa kirjan, jossa osajuonena on Englannin politiikka, voi olla niin pihalla Englannin vaalijärjestelmästä, että kuvittelee suositun hyvän äänisaaliin saavan poliitikon vetävän mukanaan muita ehdokkaita? Tai että puolueella, jonka kannatus on viiden prosentin tietämissä, olisi mitään käytännön mahdollisuuksia edes yhteen parlamenttipaikkaan, etenkin jos ajaa hiukan kiistanalaista ohjelmaa – jokaiseen paikkaan kun pitää saada omalla alueella enemmistö äänistä. Myös asetekninen tietämys oli kovin kyseenalainen, tuskin kovimmatkaan konnat sentään konekivääriä olisivat käyttäneet siten kuin käyttivät, konepistooli tai enintään rynnäkkökivääri olisivat olleet todennäköisempiä vaihtoehtoja. Kirjailijan tietotekninenkään tietämys ei ollut häikäisevää, keyloggerin asentamiseen ei kyllä tarvitse vaihtaa koko näppäimistöä, pelkkä simppeli ohjelma tai pieni välikappale näppäimistöjohtoon kyllä riittää mainiosti. Myös lääketieteellinen tietämys oli samalla tasolla, paniikkikohtauksen saaneelta otettiin päivystyksessä keskellä yötä EEG ja kaiken lisäksi se kuvattiin poikkeavaksi.

Kirjan tahdituksessa oli myös melkoisia ongelmia; kirjan alku oli erittäin hidas ja kohokohta tuli kovin varhaisessa vaiheessa, jonka jälkeen oli sitten pitkään tyhjäkäyntiä. Kirjan rikosjuoni oli hiukan kumma, toinen päähenkilö innostuu aika heikosti perustelluista syistä rajun murhan selvittelystä. Tapausta selvittelevä poliisikin viitsi tämän ihan satunnaisen maallikon kanssa käymään asiasta pitkän neuvottelun. Joo, varmaan. Plus täysin häikäilemättömän useita ihmisiä kylmäverisesti tappaneet konnat pitivät paria henkilöä vankina ilman mitään järkevää syytä – oikeastihan vanhempi olisi tapettu lähimpään katuojaan ja nuorempi nainen laitettu tienaamaan rahaa prostituutiossa.

Kirja aikanaan oli jossain vuoden parhaita listoillakin ja taisi voittaa vuoden dekkari palkinnon. En kyllä oikein käsitä, kyseessä oli selvästi keskitason alapuolella oleva dekkari sekä juonellisesti että loogisesti, eikä kielellinen asukaan mitenkään häikäisevää vaikutelmaa antanut.

424 pp.


Tuesday, December 17, 2019

The Light Brigade by Kameron Hurley


The book begins at pretty much the same starting point as Heinlein’s Starship Troopers. Aliens (Martians) have attacked Earth and destroyed a city. The protagonist is full of patriotic fervor, and wants to kill some aliens and get revenge. Also, the military service grants citizenship, which offers many benefits. After the normal grueling basic training phase, the new recruits are ready for the war. The solders are changed to light and beamed to the battle. It is a new technology that isn’t really understood, and accidents where soldiers either materialize inside a tree or come back badly deformed are common.

The main character goes for her (the gender is actually revealed only at the end of the book) first battle, but she comes out in a totally different place from where the actual battle plan was. When she returns, she seems to return to a place which is different from where she left. Soon it turns out that she is unstuck at the time, and goes on her battle missions in more or less random order. She also returns, sometimes in the future and sometimes to the past. At first, she tries to discuss with her superiors what is going on, but the advice she gets is to always stick to mission briefing, and don’t discuss what you really experience. There have been other people like her, but most of them disappeared after they told what was happening to them. Slowly it turns out that literally nothing she was thought to be true is actually true. The battles aren’t against the evil aliens; the enemy they are fighting is something else.

This is an extremely good book that takes an all too familiar starting point and turns it to something totally new, refreshing, and interesting. The writing was also excellent. The main character was interesting, as her personality and way of thinking change, and her gender is kept secret in a very effortless way for most of the book – I hardly noticed that it wasn’t stated anywhere. This book will be on my Hugo nominations list.

356 pp.

Wednesday, December 4, 2019

Analog Science Fiction -> Science Fact, May 1966


8 • The Wings of a Bat • [Lake Possible] • novelette by Pauline Ashwell [as Paul Ash]
A group of miners has traveled to the Cretaceous period. They raised together (with the lead of a medic, as he had more free time than the others) a young orphaned Pteranodon and released it into the wild once it was grown enough. During a storm, there is a threatening situation when the medic seems to be chased by a full-grown lizard bird. There was nothing really surprising, but a well-told version of a familiar story. ***
31 • Call Him Lord • novelette by Gordon R. Dickson
Nebula winner and a Hugo finalist.
The future emperor of a galactic empire arrives on the Earth, which is a backward planet compared to others. But according to tradition, emperors must tour the Earth before their coronation. There is a family who has always acted as their bodyguards. It turns out that the guard is actually guarding something even more valuable than the life of the prince he's supposed to look after. An excellent story. ****+
72 • Two-Way Communication • short story by Christopher Anvil
Someone has invented a device that not only can receive any radio transmission, but also send audio back to the microphone which is emitting the sounds. A very stupid story which is apparently meant as humorous but really isn't. **+
84 • Under the Wide and Starry Sky... • short story by Joe Poyer
The story happens approximately at the time of writing. An astronaut is marooned during a spacewalk, his oxygen system is damaged and he soon won't be able to breathe anymore. The spaceship (strangely) has almost no fuel left, and can’t be maneuvered to pick him up. A pretty standard rescue story, but orbital mechanics and orbital speeds don’t really add up. At one point, the speed of the space capsule is mentioned to be 138.000.000 feet/sec, which corresponds to about 151 million kilometers per hour. That is more than 10% of the speed of light... **
101 • The Alchemist • [Conrad Patrick] • novella by Charles L. Harness
Another Hugo finalist and was also nominated for Nebula.
A chemical reaction that should not have taken place actually does, after a strange man messed with the vials. It turns out he might be an alchemist. Pages of description of imaginary chemical reactions and intricacies of patent law ensue. An extremely slow story in which practically nothing seems to be happening. Such an unbelievably boring story that I gave up about halfway. I glanced at the last half - apparently, everything was due to some psi-powers. Totally unbelievable that this story has received the nominations it has. *