Monika Fagerholm: Eristystila / Kapinoivia naisia

Tämän vuoden Finlandia-palkinnon voittaja. Alice on lukiolainen. Hän viettää kesän ”kunnostaen kesämökkejä”, todellisuudessa seurustellen eksoottisen amerikkalaisen ja jännittävän nuoren naisen, ”Honeckerin” kanssa. Kesä menee ja tuttavuudet katoavat omille teilleen, mutta eivät unohdu. Alice muuttaa isänsä luokse kaupunkiin jatkamaan lukio-opintojaan. Tähän asti hän on asunut äitinsä luona pikkupaikkakunnalla. Hänellä on kaksi velipuolta, toinen on käytännössä samanikäinen kuin hän itse ja toinen muutaman vuoden nuorempi. Isän puoliso, Alicen äitipuoli Siri, on erittäin mukava ja hän pitää perhettä kasassa. Hän toivottaa Alicen perheen jäseneksi ja he jopa ystävystyvät. Nuorempi veli, ”Prinssi” harjoittelee amatööriteatterin näytelmään Hamletin rooliin ja ottaa tämän erittäin vakavasti. Näytelmää harjoitellaan vallatussa rakennuksessa, jossa kokoontuu ”taidekollektiivi”. Tämä ”hippileiri” herättää alueen asukkaissa ennakkoluuloja – eikä ihan suotta. Hän on äitinsä lellikki.  

Alice tutustuu myös Veronicaan, kuuluisaan näyttelijään, joka pitää legendaarisia juhlia hulppeassa asunnossaan. Veronican tuella Alice alkaa kirjoittaa romaania, osittain Honeckerin unohtamien muistiinpanojen pohjalta. Osa tästä kirjasta on lainausta tästä Alicen kirjoittamasta romaanista. Alice alkaa myös seurustella ”Pellen” kanssa ja lopulta muuttaa tämän kanssa yhteen. Mutta tämä koko idylli tulee tuhoutumaan; tämä on asia, joka kerrotaan jo varsin varhaisessa vaiheessa kirjaa. 

Tarkan yhteenvedon kirjoittaminen on hiukan vaikeaa. Kirja on varsin hajanainen ja rönsyilevä ja siinä on monia sivujuonia. Etenkin ihan alku vaikuttaa kuin vaikeaa ADHD:tä sairastavan tekemältä; teksti oli poukkoilevaa, henkilöitä ei esitelty, ja melkein samassa lauseessa oli sekä takautumaa että etuumaa. Kun Alice muuttaa isänsä perheeseen, kerronta muuttuu hetkeksi aika selkeäksi ja perinteisemmäksi, mutta myöhemmin rönsyt palaavat etenkin, kun Alicen romaanin katkelmia tulee tarinaan mukaan. Näissä romaanikatkelmissa ensimmäiset ovat niin huonosti kirjoitettuja, että ne olivat täysin epäuskottavia – Alice sentään oli ihan fiksulta vaikuttava lukiolainen – ei hän kirjoittaisi mitään niin sekavilla lauserakenteilla, joita englanniksi kutsuttaisiin termillä ”run-on sentence”. En oikein myöskään hahmottanut, miksi saksalainen terroristi Ulrike Meinhof sai kirjassa siinä määrin huomiota kuin sai ja miksi ihmeessä kirjoittaja tuntui suhtautuvan häneen jopa ihailevaan sävyyn. Kirjan henkilöistä ”Prinssi” oli yksi ärsyttävimmistä ja typerimmistä hahmoista ikinä missään.

Olen itse suunnilleen samaan aikaan syntynyt kuin kirjan päähahmot, ja olen nuoruuttani elänyt samaan aikaan. Tästä huolimatta en kyennyt samaistumaan päähenkilöihin yhtään, ehkä siksi, kun oma elämänympäristöni oli täysin toisenlainen, pikkuruinen maalaispaikka, jossa ei kilometrien säteellä juuri muita nuoria ollut. Osittain ehkä tämän vuoksi kirjasta jäi jopa hiukan hämmentynyt tunnelma: mikä tämän kaiken pointti oikein oli? En oikein aina ymmärtänyt henkilöitä ja heidän toimiaan. Kiinnostava yksityiskohta kirjassa oli, että äitipuolen, Sirin, ura oli oikeastaan täsmälleen oman tätini ura kyseisenä aikana. Hiukan odotin ilmaantuuko hän kirjaan jossain sivuroolissa. En erityisemmin kirjaan ihastunut ja kirjapiirini pääosin taisi olla samaa mieltä. Ei ollenkaan parhaasta päästä Finlandia-palkittuja. Ei myöskään kirja, joka houkuttaisi ollenkaan lukemaan sarjan tulevia osia.  

395 pp

Karsten Dusse: Sisäinen lapseni tahtoo tappaa (Achtsam morden #2 Murhat ja mindfulness)

Jatko-osa saksalaiseen dekkariin. Asianajaja on ajautunut toimimaan kahden rikollisjärjestön päällikkönä, kun hän edellisessä kirjassa tappoi toisen pomon puolivahingossa ja kirjan lopussa vangitsi toisen. Hän esittää molempien olevan hengissä ja välittävän komentojaan hänen kauttaan. Kirjan alussa hän on tyttärensä ja ex-vaimonsa kanssa vuoristolomalla, jossa hän saa aikaan ärsyttävän tarjoilijan kuoleman osittain vahingossa. Muutenkin hän on sen verran ärtyisä, että ex-vaimo passittaa hänet uudelle mindfulness-terapiajaksolle. Tällä kertaa terapeutti vakuuttaa hänet hänen sisäisen lapsensa tärkeydestä. Loppukirjassa asianajaja sitten juttelee päättymättömästi tämän sisäisen lapsen kanssa ja noudattaa usein tämän (yleensä erittäin huonoja) neuvoja.

Harvoin on kirjasarja yhtä pahasti romahtanut kuin tämä. Ensimmäinen osa oli hauska, mukaansatempaava ja vetävää luettavaa. Tämä kirja oli äärimmäisen jaaritteleva (montakohan sataa kertaa termiä ”sisäinen lapsi” mainittiin?), alkupuolellaan hidasliikkeinen, tylsä ja ärsyttävä. Päähenkilö muuttui koko ajan vastenmielisemmäksi, eikä hän ollut enää sama henkilö kuin aikaisemmin, vaan jopa sadistinen ja todella tekopyhä. Myös kirjoittajan asenteet näkyivät vahvasti: luonnonsuojelu oli hippien hommaa, ilmastonmuutos oli liioiteltua ja wokeilu oli kamalaa. Tämä sarja oli nyt sitten tässä.

A sequel to a German crime novel. The lawyer has ended up acting as the head of two criminal organizations after, in the previous book, he killed one boss partly by accident and, at the end of the book, had the other one imprisoned. He pretends that both are still alive and passing on their orders through him. At the beginning of the book, he is on a mountain holiday with his daughter and ex-wife, where he partly accidentally causes the death of an irritating waiter. He is so irritable, in fact, that his ex-wife sends him back for another round of mindfulness therapy. This time, the therapist convinces him of the importance of his inner child. In the latter part of the book, the lawyer then talks endlessly with this inner child and often follows its (usually very bad) advice.

Rarely has a book series collapsed as badly as this one. The first installment was funny, engaging, and a compelling read. This book was extremely rambling (how many hundreds of times was the term “inner child” mentioned?), slow-moving at the beginning, dull, and irritating. The main character became increasingly unpleasant and was no longer the same person as before, but even sadistic and truly hypocritical. The author’s attitudes were also strongly on display: environmental protection was portrayed as something for hippies, climate change as exaggerated, and “wokeness” as terrible. This series is now over for me.

381 pp.

R.F. Kuang: Katabasis

Alice is studying practical and theoretical magic at the University of Cambridge. Her thesis adviser, an extremely esteemed professor Jacob Grimes, who has been known to overwork his students to the point of quitting their studies, is blown to (very small) bits due to a spell gone wrong. Actually, it was Alice’s fault, as she was the one who created the carefully constructed chalk drawings needed for the magic. As she was overworked, stressed, and sleep-deprived, she made a tiny mistake that spoiled the spell her professor was casting. 

So, she has a bad conscience. And of course, more importantly, she needs the professor to be able to finish her studies and to secure a good tenure from a well-established university. And she has some other plans, more revenge-oriented, also.  So, she has researched a way to get to hell and the afterlife. She has read her Dante and all available other accounts of hell, but as they don’t really agree on most things, she doesn’t really know what to expect. And cost IS pretty high - half of her lifetime, but as life without tenure at a high-class university isn’t worth anything anyway, she draws the needed pentagrams and is ready to leave.

At the last moment, another student, Peter, who has always been her worst and best competitor, arrives and steps inside the pentagram to go to hell with her. He is another student of the same professor, and it turns out that he has had similar plans. Could they together find the professor? At what level of hell would he be? What is his worst sin?

As hell appears different for everyone, they see hell mostly as a kind of collage. The final level is filing your dissertation, which must be perfect, with no room for improvement. And if it fails, there will be no reason given for the failure; you just must simply create it again, this time perfectly…no matter how much time it will take. The ultimate goal of hell is to bathe in the water of the river Styx, lose your memories, and be ready for rebirth. Practically all the damned could take the bath anytime, but they don’t have the will for it.  

Alice and Peter search for Jabob with little success while they encounter dangers and even some helpful beings, some of whom might have their own agendas. Their relationship and past are slowly revealed through flashbacks, and they learn something from each other – and even more about their connection. Perhaps there is something more important to be discovered during their journey than a dead, sociopathic professor with a tendency to steal the work done by his assistants.

A clever book filled with references to philosophy and game theory mathematics, which sometimes require googling. At the same time, a love story where two protagonists grow as people. The writing is excellent, the characters are well developed (except perhaps the professor, who felt like a caricature, but he was mostly seen from the point of view of students he treated very badly). The critique of the university world, and especially the postgraduate work, is also very good and even biting. This book was clearly better than Babel by the same author. And as that book was unfairly excluded from the Hugo awards, this will most likely be the next winner, partly as a sort of payback but also because of the sheer quality of the book.   

Tuomas Palonen: Etymologian etymologia ja muita etymologioita

Kirja, jossa kerrotaan etymylogiasta varsin viihdyttävään sävyyn, ja myös sanan “etymylogia” etymylogia tietenkin kuvataan. Mukana on myös etymologian historiaa ajalta, jolloin kielten rakennetta ja historiaa ei kunnolla tunnettu, sekä “kansanetymologioita” jotka perustuvat tavallisten ihmisten [väärin]käsityksiin sanojen lähteistä ja “hörhöjen” kuten Wettenhovi-Aspan mielikuvituspohjaisista kansallismielisyyden rakentamiseen tarkoitetuista ”etymologioista”. Kirja on enemmän ehkä johdatus siihen mitä etymylogia on, kun pelkkä listaus sanoja ja niiden taustaa. Ehkä tätä kuvailua tästä taustasta ja etymologian menetelmistä olisi voinut olla jopa enemmän.  Miksi sanat muuttuvat miten ne muuttuvat? Miten niitä muutoksia on pystyttä selvittämään? Kiehtovaa luettava kirja oli joka tapauksessa, joskin se sopi ehkä paremmin pienissä osissa luettavaksi kuin pidempään yhtäjaksoisesti.

288pp