Kirja rukiista, sen historiasta ja nykypäivästä. Kirja lähtee liikkeelle rukiin villeistä muodoista, sen jalostamisesta ja siitä, kuinka se muuttui tärkeäksi etenkin Suomessa ja osin Ruotsissa. Kunnon leipäähän siitä ei tosin taideta tehdä juuri muualla kuin Suomessa. Suomessa se yleistyi, koska se soveltui erittäin hyvin kaskiviljelyyn sekä kesti kylmänkosteaa ilmastoa ja kaksivuotisena sieti paremmin vaihtelevia kesiä kuin vaikkapa lämpimämpää ilmastoa vaativa vehnä.
Ruis poikkeaa useimmista muista viljoista siinä, että se ei ole itsepölytteinen, vaan vaatii pölytyksen muilta yksilöiltä. Tämä johtaa runsaaseen geneettiseen vaihteluun ja siihen, että lajikkeet eivät säily puhtaina, vaan muuntuvat helposti. Samalla ne käytännössä jalostavat itse itseään juuri kyseisiin kasvuolosuhteisiin sopiviksi. Rukiilla on myös varsin moninainen historia maassamme, sitä on viljelty vientiin asti, kaskiruis on ollut parasta ja suurijyväisintä ruista mitä missään on ollut saatavilla.
Kirja oli kevyeen – ehkä välillä hivenen liian kevyeen – sävyyn kirjoitettu todella kiinnostava katsaus rukiin historiaan ja sen suuren merkitykseen vuosisatojen varrella maamme ravitsemuksessa. Paremman pään lukemiani tietokirjoja vähään aikaan.


