Sunday, July 17, 2022

Kati Hiekkapelto: Kolibri (Anna Fekete #1)

 

Itselle uuden sarjan ensimmäinen kirja, joka on kuunneltu äänikirjana automatkoilla. Anna Fekete aloittaa Oulussa rikostutkijana. Hän on Jugoslavian unkarilainen, joka on tullut lapsena Suomeen pakolaisena. Hän on pitkälti suomalaistunut, osaa mm. puhua suomea käytännössä täydellisesti ja ilman mitään vieraita korotuksia. Toisaalta hän kokee jonkinasteista juurettomuutta, on hiukan kahden maan välissä, mutta vähemmän kuitenkin kuin alkoholisoitunut/alkoholisoitumassa olevan veljensä, joka ryyppäämisen välillä pyörii jugomafian liepeillä. Annan ensimmäinen työpäivä alkaa heti kiireisenä, käsiteltäväksi tulee parikin tapausta: mahdollisesti kunniaväkivallan uhriksi joutumassa oleva teini-ikäinen kurdityttö ja melkein päättömäksi haulikolla ammuttu nuori lenkillä ollut nainen. Kurditytön kanssa on hiukan epäselvää, onko jotain tapahtunut, koska tyttö itse väittää soittaneensa hätäpuhelun painajaisunen jälkeen. Rikostutkijat eivät tätä selitystä oikein usko. Tapetun naisen tapauksessa johtolankoja aluksi näyttää olevan niukasti, mutta kun osoittautuu, että tytön poikaystävä harrastaa metsästystä ja on kadonnut kotoaan ilman, että kukaan tietää missä hän on, tapaus alkaa näyttää yksinkertaiselta. Mutta sellaiseksi se ei todellakaan osoittaudu, etenkin kun kuolema ei jää ainoaksi.  Annalla on omat ongelmansa sopeutua työyhteisöön, eikä hänen työparinsa, pahasti viinaanmenevä ja rasitissävyisesti ajatteleva myöhäiskeski-ikäinen mies sopeutumisessa varsinaisesti asiaa helpommaksi tee. 

Pätevä avaus uudelle sarjalle. Kielellisesti kirja oli hienoa tekstiä ja aika erilainen aikaisempaan kuuntelemaamme Jarkko Sipilän kirjaan, joka kieli on kuivakkaan kliinistä. Myös juoni oli mielenkiintoinen ja sopivan mutkikas, vaikka loppuratkaisu hiukan taivaalta tipahtikin. Pakolaisten ja ulkomaaperäisten elämästä kirja sisälsi hyvää kommentointia. Mielellään tätä kuunteli ja itse asiassa seuraava osa on jo äänikirjana ostettu. 


The first part of a series. Anna Fekete arrived as a refugee in Finland as a child. She speaks perfect Finnish with no accent. In spite of that, she has had some problems with adjusting – she feels that she falls between two different cultures. She starts her first day as a criminal investigator at the police department of a largish city. Her working partners seem nice, except for one middle-aged overweight man with a pretty apparent alcohol problem who seems to have some pretty racist attitudes. And guess who is going to be Anna’s partner? On her first day, there are two new cases: a young Kurdish girl who might be a target of honor violence and a young woman who has been practically decapitated by a shotgun blast while running on a forest track. Both cases turn out to be harder than they seem and need diligent work before they are solved. A nice and well-written book with some fairly serious social commentary. The description of people and their lives and thoughts is lively and easy to believe. The only downside was the ending which was a bit unpredictable. I have already bought the second part, though…

378 pp. 

No comments: