Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä (Chief Inspector Armand Gamache #1)

 Paikallinen opettaja, jonka maalaus oli juuri hyväksytty ensimmäistä kertaa kylän taidenäyttelyyn, löytyy kuolleena. Hänen rinnassaan on reikä, joka ei vaikuta luodin tekemältä. Pian paljastuu, että vamma on metsästysnuolen aiheuttama – mutta nuolta ei löydy mistään. Tämä ei sovi yhteen ensimmäisen teorian kanssa, jonka mukaan kyseessä olisi ollut tapaturma.

Opettaja oli laajalti pidetty ja kaikkien tuntema. Miksi joku olisi halunnut tappaa hänet? Olisiko asialla ollut häiriköivä nuorisojoukko, jota opettaja oli nuhdellut? Aika raju kosto pienestä asiasta. Paikkakunnalla ihmisten suhteet ovat tiiviit, ja kaikki tuntevat toisensa – ajatus siitä, että joku heistä olisi murhaaja, tuntuu käsittämättömältä.

Paikalle saapuu rikoskomisario Armand Gamache, joka alkaa selvittää tapausta avustajineen.

Kyseessä oli varsin rasittava kirja. Henkilöhahmoja oli paljon, ja kaikki tuntuivat käyttäytyvän omituisesti ilman kunnollisia perusteluja. Tekemisten syyt eivät oikein olleet selviä. Päähenkilö oli ärsyttävä ja suunnattoman ammattitaidoton – rikospaikkatutkimuksesta hän ei ilmeisesti ollut kuullutkaan, sillä hän jätti sen kokonaan tekemättä. Pahimmillaan hän antoi epäiltyjen tutkia kuolleen henkilön taloa kaikessa rauhassa ilman minkäänlaista valvontaa. Poliisien keskinäinen kiistely tuntui turhalta ja keinotekoiselta.

Kirjan ytimessä ollut taideteos oli samalla sekä äärimmäisen kamala – niin järkyttävä, että kaikki sen nähneet menivät mykäksi kauhistuksesta – että niin taidokkaasti tehty, että henkilöt olivat täysin ja yksiselitteisesti tunnistettavissa muutamasta viivasta. Tämä tuntui epäuskottavalta.

Käsittämätöntä oli myös se, että kuolleen kotiin päästettiin hänen oletettu perijänsä yksin. Lisäksi hänen tekemisensä siellä jäivät käytännössä selittämättä. Se, ettei kyseinen henkilö pitänyt tietyistä maalauksista, ei tuntunut riittävältä perusteelta hänen toimilleen. Lisäksi tuoreen maalin ja tapettien hajun olisi kyllä pitänyt olla heti havaittavissa heti taloon tultaessa.

Kielellisesti kirja oli varsin heikko. Teksti oli jäykkää, sekavaa ja ”lässyttävän” lepertelevää – valtavan löysää ja etenkin alkupuolella hyvin hitaasti etenevää. Murhan motiivi oli heikko, ja murhaajan toimet muutenkin kummallisia. Loppukohtaus oli omituinen ja epäuskottava. Kirja menee heikoimpien lukemieni dekareiden joukkoon. 

Tämä sarja oli minun osaltani nyt tässä.

A local teacher, whose painting had just been accepted for the first time into the village art exhibition, is found dead. There is a hole in his chest that does not appear to be caused by a bullet. Soon, it is revealed that the wound was inflicted by a hunting arrow – but the arrow is nowhere to be found. This does not align with the initial theory that the death was an accident.

The teacher was widely liked and well-known. Why would anyone want to kill him? Could it have been the troublesome group of youths he had reprimanded? Quite an extreme act of revenge for such a small matter. In this town, people’s relationships are close-knit, and everyone knows each other – the thought that one of them could be a murderer seems incomprehensible.

Detective Chief Inspector Armand Gamache arrives at the scene with his team to investigate the case.

This book was quite exhausting to read. There were many characters, and they all behaved oddly without proper justification. The reasons behind their actions were unclear. The protagonist was annoying and incredibly unprofessional – he seemed completely unfamiliar with crime scene investigation, as he skipped it entirely. At worst, he allowed a group of suspects to search the deceased’s home for clues without any supervision. The conflicts between the police officers felt unnecessary and highly artificial.

At the heart of the book was a piece of artwork that was both extremely horrifying – so shocking that everyone who saw it was rendered speechless – and at the same time so masterfully done that the characters were entirely and unmistakably recognizable from just a few strokes. This seemed implausible.

It was also baffling that the deceased’s presumed heir was allowed to enter the house alone. Moreover, what he did there was left largely unexplained. The fact that this person disliked certain paintings hardly seemed like sufficient motivation for his actions. Additionally, the smell of fresh paint and wallpaper should have been immediately noticeable upon entering the house.

Linguistically, the book was rather weak. The writing was stiff, disorganized, and had a childishly chatty tone – excessively loose and, especially in the beginning, painfully slow-paced. The murder motive was weak, and the murderer’s actions were strange overall. The final scene was bizarre and unconvincing. This book ranks among the weakest detective novels I have read.

As for this series, I’m done with it.

374 pp. 

T. Kingfisher: A Sorceress Comes to Call

Cordelia’s mother, Evangeline, is a sorceress. She doesn’t allow doors in their house, nor does she permit Cordelia to have friends—or any sort of freedom. Sometimes, Evangeline takes control of Cordelia’s body, forcing her to be a mere passenger while her mother dictates her every movement. Cordelia’s only friend is her mother’s magnificent white horse, Falada. She takes Falada on long rides and confides in him, sharing her deepest secrets.

However, when Cordelia discovers that Falada is actually one of Evangeline’s familiars and has been relaying everything to her mother, she is devastated.

Evangeline is searching for someone to support her—namely, a wealthy new husband. She and Cordelia move into the household of a rich bachelor, the Squire, who lives with his elderly sister, Hester. Hester immediately senses that something is wrong. She notices that Cordelia looks like a wild animal trapped in a cage, utterly terrified of her mother. Hester and Cordelia form a friendship. A matter-of-fact and practical noblewoman, Hester’s previous main hobby was breeding geese.

But how will they stop the marriage? And how will Cordelia escape her mother’s powers?

This is a very well-written and compelling book with a heavy dose of dark, subtle humor. While it may not be as strong as some of the author’s earlier works, it is still highly enjoyable. The weakest part of the book is the middle, which could have been tightened a bit. The beginning is the strongest, while the ending, though messy, perhaps felt a bit “too easy.”

The characters are interesting, engaging, and well-crafted. Evangeline is a ruthless adversary, willing to do anything—even commit murder, which is all too easy when you can control other people’s minds. Her backstory could have been explored a bit more—perhaps there’s even another book in there?

327 pp