Joona Keskitalo: Järvi, joka murtui (Takamailla #4 )

Seuraava osa sarjassa pienten paikkakuntien murhista, joita selvittävät tavalliset ihmiset. Häikäilemättömällä liiketoiminnalla rikastunut Kari Kinnunen aikoo hakata metsää ja muuttaa sitä pelloiksi ja saada tästä hyvät rahat eläkeajan lisäturvaksi. Valitettavasti hänen maallaan olevassa lammessa asuu harvinainen lisko, joka estää metsän hakkuut. Mutta jospa sille lammelle tapahtuisi jotain, niin silloin ei enää mokomasta liskosta olisi huolta. Hän määrää kaivinkonekuskit avaamaan uoman lammesta alempaan järveen, mutta tämä saa aikaan ketjureaktion, jossa ylempänä olevan järven vedet purkautuvat ja tuhoavat Kinnusen uuden asunnon ja paljon muuta. Hän itse saa tässä rytäkässä sydänkohtauksen ja aivoinfarktin, joka aiheuttaa vaikean afasian. Hän ehtii ennen tajunnan menettämistä nähdä lammen pohjalla kaksi muoviin käärittyä ruumista ja miehen, joka katselee paljastuvia ruumiita, ei purkautuvaa vettä, jota kaikki paikalle saapuneet muut töllistelijät katsovat. Kun hän viikkojen kuluttua alkaa olla taas jonkinlaisessa kunnossa (ja on menettänyt kaiken omaisuutensa vanhempia vanhaa kotitaloa lukuun ottamatta – tämä oli niin surkeassa kunnossa, että ei kelvannut kellekään) hän näkee lehdistä, että lammesta tosiaan löytyi kaksi naisen ruumista.  Hän yrittää kertoa poliisille näkemästään, mutta miten puhekyvytön ja osittain kirjoituskyvytön kertoo näkemästään ja miten häntä edes otettaisiin vakavasti? Toisaalta paikallisen lehden päätoimittaja haluaa kohentaa lehtensä taloutta ja kirjoittaa murhista vauhdikkaita artikkeleja. Hän värvää parhaan (ja urheilutoimittajaa lukuun ottamatta ainoan) toimittajansa (jonka kanssa hän pettää vaimoaan) selvittämään asiaa. Kierrokset koventuvat, kun päätoimittaja väittää saaneensa kirjeen murhaajalta.  Mutta onko murhaaja paikallinen? Vai jostain etäämpää, ja on vain sattumalta valinnut pikkulammen uhriensa kätköpaikaksi? Ja jos kyseessä on joku paikkakuntalainen, kuinka turvallista on asiaa edes tutkia?

Kyseessä oli varsin mainio kirja, joka oli paljon parempi kuin edellinen sarjan osa. Tosin kirjoittajalla ei ole hajuakaan siitä, miten botuliinia käytetään, miten sitä varastoidaan ja minkälaiset vaikutukset sillä on. Dystoniaan ei todellakaan joku kotihoidon sairaanhoitaja pistele Botoxeja, eikä niiden pistoksien vaikutukset ole välittömiä. Ja dystonia annoksilla edes suoneen ruiskutettuna ei henki tai edes lihasvoimat katoa. Ja että murhaaja olisi itse valmistellut injektiokelpoista, vahvaa botuliinia. Heh heh hah. Näistä asiavirheistä huolimatta teksti oli vetävää, ja dekkariksi hyvin kirjoitettua. Loppuratkaisu ei ihan superyllättävä ollut, puolenvälin jälkeen oli jo aika selvästi vihjeitä annettu syyllisyydestä. Mutta tämä ei tämän kirjan ollessa kyseessä pahemmin haitannut. 

284 pp

Han Kang: Vegetaristi (The Vegetarian)

Korealainen kotirouva näkee painajaisia ja yrittää päästä niistä eroon lopettamalla lihan- ja kalansyönnin. Hän ei syö liharuokia edes miehensä pomon järjestämillä hienoilla illallisilla, ja mikä ehkä vielä kamalampaa, hän ei pidä juhlissa vaatteidensa alla rintaliivejä. Mies kokeen menettäneensä täysin kasvonsa tämän vuoksi. Hänen puolisonsa ja etenkään perheensä ei voi ymmärtää naisen Yeong-hyen käytöstä. Hän laihtuu, ei lopulta kotona juuri pidä vaatteita ollenkaan, eikä suostu asiasta keskustelemaan. Kun mies kutsuu vaimon perheen illalliselle toivoen heidän voivan vaikuttaa asiaan, Yeong-hye yrittää tappaa itsensä sen jälkeen, kun hänen isänsä oli yrittänyt syöttää hänelle lihaa pakottamalla. 

Kirjan seuraavassa jaksossa seurataan Yeong-hyen siskon miestä. hän on taiteilija, joka tekee mm videotaideteoksia. Hän saa sattumalta tietää Yeong-hyellä olevan mongoliläiskä, eräänlainen syntymämerkki alaselässään. Mies jostain syystä viehättyy suunnattomasti tästä syntymämerkistä ja alkaa suunnitella videoteosta, jossa iholle maalatut kukat kasvavat tästä merkistä lähtien. Hän pyytää Yeong-hyen mallikseen. Hän maalaa tämän ihon täyteen kukkia ja videoi tuloksen. Videosta tulee hyvä, mutta hän kokee jotain siitä puuttuvan - tarvittaisiin myös miespuolinen henkilö, jotta vartalot voisivat kukkineen solmiutua esteettisesti toisiinsa. Hän ylipuhuu ystävänsä olemaan mallina, ja maalaa tämän ihon täyteen kukkia, mutta tämän ei lopulta suostu menemään kuvauksessa “loppuun asti”, oikeaan todelliseen yhdyntään. Niinpä miehen täytyy itse ryhtyä toimeen, mutta sitten hänen puolisonsa, Yeong-hyen sisko saapuu paikalla. Yeong-hye päätyy huoneen nurkkaan käytännössä katatoniseen tilaan. 

Viimeisessä osiossa kertojana on Yeong-hyen sisko. Yeong-hye on mielisairaalassa, jossa hän ei suostu syömään mitään. Hän on karannut alasti metsään seisomaan puiden joukkoon. Myöhemmin hän seisoo alasti käsillään ja kuvittelee muuttuvansa puuksi ja jalkoväliinsä kasvavan kukan. Hänet on syötettävä letkuruokinnalla ja jopa tämän jälkeen nukutettava, ettei hän oksenna ruokaa ulos. Hänen vointinsa eri käyntien aikana heikentyy koko ajan. Sisko yrittää hoitaa yritystään ja lastaan, sekä käydä Yeong-hyetä katsomassa. Hän muistelee myös sisarusten lapsuutta; heidän isänsä kohteli heitä huonosti ja oli etenkin Yeong-hyetä kohtaan väkivaltainen. Yeong-hyen vointi heikentyy ja tämä saa syöttöyrityksen yhteydessä verenvuodon ja häntä lähdetään kuljettamaan sairaalaan.

Kirja oli melkoisen raju monella tavalla. Sen kuvaamat ihmissuhteet olivat häiriintyneitä - kuten myös oikeastaan kaikki kirjan henkilöt. Yeong-hyen sairastumista ilmeiseen psykoosiin ja anoreksiaan kuvataan aika konkreettisen julmasti. Kertojien luotettavauutta jäin kovasti miettimään - olivatkohan esimerkiksi keskimmäisen tarinan tapahtumia ollenkaan lopulta sellaisia mitä kertojana toiminut mies esitti. Myös ensimmäisen osion näkökulma oli värittynyt ja vahvasti puolison aika “vihjeetöntä” ja ymmärtämättömän tuomitsevaa näkökulmaa edustava. Viimeisen osion näkökulma ehkä oli todellisin, mutta siskolla oli omat ongelmansa ja osio oli aika katkelmallinen ja on vaikea oikeastaan arvioida kuinka pitkästä ajanjaksosta siinä edes oli kyse. Kirjassa ei mitään tapahtumia kaunisteltu, mutta samalla se oli kielellisesti hienoa ja jopa kaunista tekstiä tuottaen vähän paradoksaalisen tunnelman. Vaikuttava teos, joka jää mieleen.  

The book was quite brutal in many ways. The relationships it portrays were deeply disturbed — as, in fact, were nearly all of the characters. Yeong-hye’s descent into what appears to be psychosis and anorexia is depicted with a fairly concrete, even cruel, directness. I kept thinking a great deal about the reliability of the narrators — for example, whether the events of the middle section were actually as the male narrator presented them, or whether they were distorted by his perspective. The point of view in the first section was also strongly colored, representing the spouse’s rather obtuse, uncomprehending, and judgmental outlook.

The perspective of the final section may have been the most truthful, but the sister had her own problems, and the section itself was quite fragmentary, making it difficult to assess how long a time span it actually covered. Nothing in the book is softened or beautified, yet at the same time the language is refined and even beautiful, creating a somewhat paradoxical atmosphere. It is a powerful work that lingers in the mind.

215 pp. 

Robert Jackson Bennett: A Drop of Corruption (Shadow of the Leviathan #2)

The book continues the story from last year’s Hugo Award winner. This time, Ana Dolabra and her sidekick, Dinios Kol, are investigating another murder. A man, on important imperial business to a border town, has disappeared, and later, parts of his remains are found in a river. He had settled in for the night, locked his room, and vanished without a trace—except for blood-soaked bedsheets, confirmed to be his by people augmented with an impeccable sense of smell. How did he disappear from a locked room only to turn up dead deep in the jungle?

It begins as a classic locked-room mystery, but Ana quickly unravels the crime's mechanics. The real challenge lies in uncovering the motive and the method. Everything turns out to be part of an elaborate scheme to access a vault containing highly secure contents. From the vault, only one item—something secret—was stolen, and in its place was left a severed head and a note bearing a strange, incomprehensible message.

The political situation in the town is volatile. It is a part of a nominally independent kingdom, but under a century-old agreement, the empire is preparing to annex it soon. Just offshore looms the Shroud, a floating structure where the empire studies gigantic sea-faring leviathans. Their bodies hold the secrets behind the empire’s advances in biological science, but examining them is perilous and demands absolute cleanliness and security. Their blood and secretions trigger uncontrolled growth and mutations in any living matter—even a single plant spore can cause catastrophic consequences.

The culprit turns out to be a man who worked on the Shroud and was thought to have died in a freak accident that claimed several lives. He possesses augmentations that allow him to perceive connections between things so clearly that he seems almost able to predict the future. Why is he doing this? And how do you catch someone who can anticipate every move? Yet Ana Dolabra manages to outthink everyone.

This book is an excellent fantasy detective story—one I found even better than the previous installment. The characters are intriguing, more nuanced, and, in Ana’s case, even stranger than before. The writing is strong, the plot inventive, and the worldbuilding impressive. We learn a little more about the realm, though much remains a mystery. New questions arise as well: What is Ana really? And what significance might that hold for the future?

461 pp.

Robin Hobb: Taikuuden laiva (Ship of Magic, The Liveship Traders #1)

 

Robin Hobbin Fitz-kirjojen väliin sijoittuvan trilogian avausosa. Tapahtumapaikka ei ole sama kuin Fitz-kirjoissa, mutta joitain samoja henkilöitä kirjoissa esiintyy ainakin sivuhenkilöinä, ja aika moni tämän sarjan henkilöistä ovat Fitz-sarjan päätösosassa mukana - tosin kääntäjien laiskuuden vuoksi eri nimisinä. Tässä myöhemmin käännetyssä kirjassa henkilöiden nimet ovat huomattavasti paremmat, kuin aiemmin käännetyissä teoksissa (jotka kirjasarjan sisäisen aikajärjestyksen mukaan tapahtuvat myöhemmin kuin tämä kirja). 

Kirja seuraa useampia eri hahmoja. Althea on ainakin aikaisemmin hyvin varakkaan kauppiasperheen tytär. Hän on ollut vuosia mukana kauppamatkoilla perheen elolaivalla, Railakkaalla, hänen isänsä toimiessa aluksen kapteenina. Elolaiva on alus, joka on rakennettu velhopuusta, joka on elossa ja tietää itse reitit ja osaa välttää myrskyt ja vaarat. Elolaivat ovat kytköksissä aina sukuun, joka ne omistaa, eikä niillä purjehtiminen onnistu vierailta. Kun riittävän monta sukupolvea on omistanut laivan ja kuollut laivan kannella, laiva herää todelliseen tietoisuuteen, jonka jälkeen se pystyy keskustelemaan laivassa olevien kanssa ja hallitsemaan liikkeitään vielä tehokkaammin kuin aikaisemmin.

Althean isä on sairastunut ja laivan viimeisimmällä matkalla on toiminut kapteenina Althean siskon mies Kyle, joka ei ole syntyperäinen Vestridien suvun jäsen, eikä kunnolla ymmärrä mitä elolaivat todellisuudessa ovat ja miten ne käyttäytyvät. Althea on odottanut perivänsä Railakkaan, mutta kun hänen isänsä kuolee, laiva meneekin hänen siskolleen ja Kyle tulee jatkossakin toimimaan kapteenina. Koska laivassa pitää olla mukana jokin verisukulainen, Kyle pakottaa poikansa, jo pappisopinnot aloittaneen, Wintrowin mukaan matkalle vastoin tämän tahtoa. Kyle halveksii poikaansa pehmeänä ja tahdottomana, eikä heidän suhteensa ole hyvä - eikä se kehity laivalla parempaan suuntaan. Althea häädetään laivasta, joka ei ole hänen (eikä Railakkaan) mieleen. Hän päätyy poistumaan kotikaupungistaan ja yrittää päästä mihin tahansa laivaan töihin, mikä ei nuorelle naiselle ole helppoa eikä vaaratonta. 

Samaan aikaan toisaalla merirosvokapteeni Kennit tavoittelee suuruutta - hän haluaa yhdistää merirosvot yhtenäiseksi voimaksi oman johtajuutensa alle. Hänellä on toiveena saada itselleen elolaiva. Perämiehensä kanssa he päättävät tavoitella sellaista, mutta perämies vaatii, että osan ajasta he käyttävät orjalaivojen kaappaamiseen ja orjien vapauttamiseen. Tämä johtaa lopulta Kennitin maineen nousuun, kun hän palauttaa orjiksi kaapattuja kotiinsa ja alkaa muodostaa orjista ja kaapatuista laivoista omaa laivastoaan, joiden miehistö on hänelle elämänsä velkaa.   

Kolmannessa juonisäikeessä seurataan Westridien suvun matriarkan, Ronican ja hänen vanhimman tyttärensä Keffrian kamppailua suvun omaisuuden säilyttämisestä. Rahat ovat loppumassa, ja velanperijät ovat menettämässä kärsivällisyytensä. Ainoa toivo on, että Kyle palaa pian kotisatamaan tuottoisan lastin kanssa. Lastina olisi orjia, sillä niistä saisi parhaan tuoton, vaikka Ronica vastustikin orjakauppaan lähtemistä ja pelkäsi, miten tietoinen laivan kaikki tapahtumat syvästi kokeva elolaiva edes soveltuisi tämänkaltaiseen toimintaan. Lisähuolena on Keffrian tyttären Maltan käytös. Hän on vasta 12-vuotias, lähestymässä 13 vuoden ikää, mutta haluaisi jo päästä osaksi seurapiirejä ymmärtämättä kunnolla mitkä sen päätöksen seuraukset olisivat. 

Kirja on pitkä, ja edellä on oikeastaan enemmän juonien alkutilanne, joissa tapahtuu aika paljon etenemistä. Tästä huolimatta kirja vaikuttaa enemmän nappuloiden asettelemiselta pelilaudalle, ja “varsinainen” juoni on mitä ilmeisemmin alkamassa vasta seuraavassa kirjassa. Henkilöhahmot olivat hienosti luotuja, ja monessa tapahtui jo tämän kirjan mittaan kehitystä. Ei tosin Maltassa, joka oli ärsyttävä kakara koko kirjan. En ymmärrä miten hän on onnistunut pysymään niin tietämättömänä kulttuurinsa tavoista ja kirjoittamattomista säännöistä, vaikka olisikin elänyt aika suojattua elämää. Hän todennäköisesti joutuu seuraavassa osassa kasvamaan aikuisemmaksi hyvin nopeasti. Hieno ja vetävästi kirjoitettu kirja, parempi kuin osa Fitz-sarjan kirjoista, mutta ehkä heikompi kuin parhaat ko. sarjan teokset. 

 

 

I am not going to describe the book in this English part of the review. The book is long, and a great deal happens in it. Despite this, it feels more like the positioning of pieces on a game board, with the “actual” plot clearly only beginning in the next volume.

The characters are finely drawn, and many of them already undergo noticeable development over the course of this book. Malta, however, does not—she remains an irritating child throughout. I find it hard to understand how she has managed to remain so ignorant of her culture’s customs and unwritten rules, even if she has lived a fairly sheltered life. She will most likely be forced to grow up very quickly in the next book.

A fine and engagingly written novel, better than some of the Fitz books, but perhaps weaker than the very best entries in that series.

 810 pp.