Hannu Salmi: Tunteiden palo: Turku liekeissä 1827

Tietokirja Turun palosta vuonna 1827. Kyseessä oli maan tuohon asti suurin katastrofi, joka tuhosi pääosan kaupungista, yli 2500 rakennusta. Huomioiden tuhojen laajuus kuolonuhreja oli oikeastaan hämmästyttävän vähän, vain alle kolmekymmentä, mutta asunnottomaksi jäi yhdellä iskulla yli 10000 ihmistä. Kirja käsittelee paloa tarkasti aikalaislähteiden pohjalta. Kyseessä oli ensimmäinen uutinen Suomesta, josta kirjoitettiin laajalti ulkomaiden sanomalehdissä - tosin jutut olivat paljolti kopioita toisistaan ja sisälsivät alkuvaiheen huhuihin pohjautunutta tietoa. Kirjan antaa hyvän katsauksen tähän katastrofin monelta taholta, kumoten kansansuussa kulkeneen uskomuksen piikatytön huolimattomuudesta tulipalon syynä. Ilmeisesti tuuli vain heitti kekäleitä toisen talon savupiipusta rutikuivalle tuohikatolle. Kuivuus, tuuli ja miesvoiman puute (merkittävä osa kauppakaupungin miehistä oli matkustanut Tampereelle markkinoille) saivat aikaan palon katastrofaalisen leviämisen puisessa kaupungissa. 

Kirja on kerrottu selkeällä, mukaansa tempaavalla kielelle - ehkä ihan loppupuolella, osassa, jossa käsiteltiin palon jättämiä muistoja, olisi hieman voinut olla tiivistämisen varaa. 

A non-fiction book about the Great Fire of Turku in 1827. It was the largest disaster in Finland up to that time, destroying most of the city—over 2,500 buildings. Considering the extent of the destruction, the number of casualties was surprisingly low, with fewer than thirty deaths. However, more than 10,000 people were left homeless in an instant.

The book examines the fire in detail, based on contemporary sources. It was the first news event from Finland to receive widespread coverage in foreign newspapers—though many of the articles were merely copies of each other and contained information based on early rumors.

The book provides a comprehensive overview of the catastrophe, debunking the widely held belief that the fire was caused by the carelessness of a maid. Apparently, the wind simply carried embers from one house’s chimney onto a tinder-dry birch-bark roof. Drought, strong winds, and a shortage of manpower (since many of the city's men had traveled to Tampere for a market fair) contributed to the fire’s catastrophic spread in the wooden city.

The book is written in a clear and engaging style—though towards the end, in the section discussing the memories left by the fire, some parts could have been more concise.

240 pp. 

Joona Keskitalo: Saari, joka repesi (Takamailla #1)

Jennifer on Korppoon saaristossa sijaitsevan venesataman ja ravintolan uusi innokas omistaja. Hänellä ei ole varaa epäonnistua, sillä hän on jo epäonnistunut useamman kerran - taustalla on selvä maanisdepressiivinen sairaus. Sigge on ollut koko elämänsä luuseri, joka on saanut aikoinaan potkut lautan kuljettajan tehtävästään. Mukana on kolmikko venäläisiä, joilla ei ole ihan puhtaat jauhot pussissaan. Kun Sigge löytää Jerkerin, miehen, joka Jenniferille venesataman myi merestä kuolleena kurkku aukileikattuna, hänestä tulee lyhyeksi aikaa sankari. Hän alkaa epäillä venäläisiä murhasta. Kun hän vielä venäläisten touhuja selvittäessään löytää venesataman entisen vuokralaisen (joka on kadonnut) puolison kuolleena aution saaren rannalta, hän epäilynsä vain lisääntyvät. Muitakin kuolemantapauksia alkaa saarella tapahtua, ja useimmat tuntuvat liittyvän Jenniferiin jollain tapaa. Onko hän ehkä tappaja - etenkin kun tieto hänen aikaisemmista ongelmistaan leviää, pikkupitäjän juorumylly saa lisää vauhtia. Ja mitä venäläisillä on oikein mielessään - he näyttävät tekevänsä kaikkensa, jotta Jenniferin kauppa saadaan peruutettua. Ja miksi ihmeessä Jerker edes myi sataman, joka on vanhaa suvun maata, ihan ulkopuoliselle ja aivan yllättäen? Ja missä vaiheessa Jennifer pamahtaa ihan täyteen maaniseen psykoosiin, raja kun koko ajan on hyvin lähellä tai välillä jo ylittyy. 

Kyseessä oli melkoisen vauhdikas ja yllätyksellinen kirja, joka hiukan lopussa meni uskottavuuden tuolle puolelle, mutta silloinkin kuitenkin ihan viihdyttävästi. Kielellisesti kirja oli aika visuaalisen vaikutelman antava, se tuntui olevan “leikattukin” aivan TV-sarjan tyyliin, ja kohtaukset näki silmissään oikeastaan kuvakulmia ja kameran pannauksia myöten TV-sarjan jaksona. Yhden tietyn henkilön murhanhimon motiivit jäivät kyllä hiukan epäselviksi. Sen toisen syyllisen henkilön teothan eivät lisäselityksiä tarvinneet, psykopaatti on psykopaatti. Myös se, että satunnaisen elektroniikkaromun seassa on toimiva satelliittipuhelin oli aika epätodennäköisen tuntuinen mukava sattuma. Kirja oli selvästi parempi kuin aikaisemmin saman kirjailijan teos, Tottelemattomat. Tämän sarjan seuraavakin teos pitänee kyllä lukea. 

Jennifer is the new eager owner of the marina and restaurant located on Korppoo Island. She can’t afford to fail, as she has already failed several times in the past - behind this is a clear manic-depressive illness. Sigge has been a loser his whole life, having once been fired from his job as a ferry captain. There’s a trio of Russians involved who don’t have the cleanest intentions. When Sigge finds Jerker, the man who sold the marina to Jennifer, dead in the sea with his throat cut, he becomes a hero for a short while. He begins to suspect the Russians of murder. As he investigates the Russians and finds the dead spouse of the marina’s former tenant (who has disappeared) on the shore of a deserted island, his suspicions only grow. Other deaths begin to occur on the island, and most seem to be connected to Jennifer in some way. Is she perhaps the killer - especially as news of her past problems spreads, the small town gossip mill picks up speed. And what are the Russians really up to - they seem to be doing everything to have Jennifer’s business canceled. And why on earth did Jerker sell the marina, which is old family land, to an outsider and all of a sudden? And at what point does Jennifer completely spiral into full manic psychosis, as the line is continually very close or at times already crossed?

This was quite a fast-paced and surprising book, which did straddle the line of credibility towards the end, but was still entertaining. Linguistically, the book created a very visual impression; it felt "edited" in the style of a TV series, with scenes vividly depicted, including angles and camera pans typical of a TV episode. The motives behind one particular character’s desire to commit murder remained somewhat unclear. The actions of the second guilty party didn’t require further explanation; a psychopath is a psychopath. Also, the fact that among random electronic waste, there is a functioning satellite phone felt like an unlikely but convenient coincidence. The book was definitely better than the author's previous work. I will certainly have to read the next book in this series.

400 pp

Robert Lynn Asprin: Little Myth Marker (Myth Adventures #6)

 

The next in the Myth series, Skeeve, a still-learning magician, and his friend Aahz from the dimension of Perv are living pretty comfortably. They have managed to get into a position where they are able to collect fees both from the mob and the town they are supposed to protect from the mob. One night, Skeeve manages to win a lot of money in poker even if he doesn’t know the complicated rules of the game. As collateral for part of the winning, he gets to his surprise a young girl. New females in his life won’t stop there: he gets as a present from a mob leader a “molly”, a nice looking young woman, who is supposed to be his girlfriend and is very friendly. At some point, he finds out that there is someone who is aiming to destroy his reputation, and he is supposed to take part in a very high stakes poker game as he was good at the earlier game. 

Not nearly as good as some of the first installments of the series. The humor is pretty forced and mostly not very funny. The main characters are starting to be pretty irritating and the plot feels forced (and very aged).  

208 pp. 

Jon Fosse: Aamu ja ilta

 Tuoreen Nobel-palkitun kirjailijan toistaiseksi ainoa käännös oli kirjapiirin kirjana. kirja (tai oikeastaan pienoisromaani) kertoi kahdesta ihmiselämän tärkeimmästä tapahtumasta: syntymästä ja kuolemasta. Ensimmäisessä osassa syntyy uusi poikavauva, jonka nimeksi hänen isänsä sanoo tulevan Johannes ja josta on isän mukaan tuleva kalastaja. Kirjan toisessa osiossa Johannes niminen kalastaja on vanha mies, yksin asuva leski. Herätessään eräänä aamuna hän pystyy nousemaan vuoteesta niin ketterästi, että itse oikein ihmettelee asiaa. Hän lähtee kylälle kävelylle ja tapaa vanhan ystävänsä, jonka kanssa käy veneilemässä ja kalassa, Välillä hän miettii, että eikös tuo kaveri ollutkin jo kuollut - mutta ei anna sen liikaa kiusata itseään. Hän tekee kävelyretken naapuristossaan, jossa ihmiset hiukan surrealistisesti välillä voivat kadota tai ilmaantua. Oikeastaan alusta alkaen on selvää, että hän on kuollut, mutta ei ole vielä sitä itse varsinaisesti huomannut, vaan on jonkinlaisessa elämän ja kuoleman välitilassa.   

 

Kirja on kirjoitettu käytännössä ilman pisteitä. Pilkkuja ja huutomerkkejä kyllä löytyy. Kieli on tajunnanvirran omaista, jossa on aika paljon samojen sanojen ja ilmaisujen toistoa, joka antaa kerronnalle omanlaistaan rytmiä ja voimaa. Vaikka yhteen pötköön luotu teksti voisi aluksi vaikuttaa vaikealta ja raskaalta, se oli kaikkea muuta; kirja oli - ehkä juuri rytmikkyyden vuoksi - yllättävän helppolukuinen. Kirjan sisältö oli myös ajatuksia herättävää elämään ja pitkän elämän jälkeisen kuoleman hyväksymiseen liittyvää. 

 

Kirjapiirissä kirja herätti aika yksimielisesti ihastusta. Tosin kirjailijan seuraavaa, muutaman kuukauden kuluttua julkaistavaa, käännöstä, jossa pisteetöntä tekstiä on jo sarjan ensimmäisessä osassa on melkein 500 sivua, kukaan ei aikonut ihan tuoreeltaan lukea. Ei ehkä makeaa mahan täydeltä. 

 

 The only Finnish translation so far of an author who won recently the Nobel award. The book (or rather, a novella) told the story of the two most important events in human life: birth and death.

In the first part, a baby boy is born. His father declares that he will be named Johannes and that he will become a fisherman. In the second part of the book, a fisherman named Johannes is an old man, a widower living alone. One morning, he wakes up and gets out of bed so effortlessly that he is surprised by it himself. He goes for a walk in the village and meets an old friend with whom he goes boating and fishing. At times, he wonders, wasn’t this friend already dead? But he doesn’t let the thought trouble him too much.

He takes a walk around his neighborhood, where people sometimes disappear or appear in a slightly surreal manner. From the very beginning, it is quite clear that he has died, but he has not yet fully realized it himself and exists in some kind of liminal space between life and death.

The book is written almost entirely without periods—though commas and exclamation marks are present. The language has a stream-of-consciousness style with frequent repetition of words and expressions, giving the narration its own rhythm and strength. Although a continuous block of text like this might initially seem difficult and heavy to read, it was actually the opposite—perhaps precisely because of its rhythm, it turned out to be surprisingly easy to read. The book’s content was also thought-provoking, dealing with life and the acceptance of death after a long existence.

The book was widely admired in the book club. However, no one planned to immediately read the author’s next translation, which is set to be published in a few months—where the first part alone consists of nearly 500 pages of text without periods. Perhaps too much of a good thing.

120pp

 

John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä

John Irvingin kirjoja olin lukenut viimeksi 80-luvulla parikymppisenä. Ajattelin vähän verestää muistoja ja kokeilla hänen vähän myöhäisempää tuotantoaan. Kyseessä olikin melkoinen tiiliskivi, joka kertoo kirjailijan elämäntarinan, kirjailijan, joka kirjalliselta historialtaan muistuttaa kovin paljon John Irvingiä itseään. Jopa niin, että kirjan lopussa kirjan päähenkilö aloittaa juuri tämän saman kirjan luomisen kirjoittaen saman lauseen, jolla kirja itse alkaa. Sekä Irvingillä että kirjan päähenkilöllä kuuluisuus tuli vasta muutaman julkaistun teoksen jälkeen, molemmat ovat muuttaneet Kanadaan, molemmat tunsivat Kurt Vonnegutin, molemmat saavuttivat maailman mainetta jne.  Muun elämänhistorian suhteen kirjailijalla ja hänen luomallaan hahmolla, ainakin Irvingin Wikipedia-artikkelin mukaan, ei kovin suuria yhteneväisyyksiä vaikuta olevan.   

Kirjan päähenkilö on Danny, joka asuu tukinuittoleirin kokkina työskentelevän isänsä Dominicin kanssa Twisted Riverin kylässä. Eräänä yönä tapahtuu jotain, jonka vuoksi kaksikon on paettava kylästä. He piileskelevät vuosikymmeniä eri paikkakunnilla Dominicin kokatessa eri ravintoloissa. Heidän ainoa yhteytensä menneisyyteen on Ketchum, Dominicin persoonallinen vanha ystävä jo niiltä ajoilta, kun hänen vaimonsa, Dannyn äiti, eli. Kirja seuraa heidän elämäänsä kymmenien vuosien ajan. Rakenteellisesti tapahtumat esitetään osittain epälineaarisesti: hypätään aina reilusti eteenpäin, jonka jälkeen välivuosien tapahtumat kuvataan takaumina ja muisteluina, joskus hypäten reilumminkin menneisyyteen, jopa Dannyn syntymää edeltäviin tapahtumiin. Tämä aluksi tuntui ehkä vähän sekavalta ratkaisulta, etenkin kun välillä aluksi vain sivumennen viitattiin aika dramaattisiin tapahtumiin, mitä välivuosina oli tapahtunut, tapahtumiin joiden tarkempi tausta selvisi vasta myöhemmin. Kun tähän rakenteeseen tottui, se toimi kuitenkin varsin hienosti. Kirjan alkupuoli ja loppu olivat varmasti parhaat osat teosta. Puolen välin seudussa tuntui olevan paikoitellen hitaampi jakso ja kerronnassa oli mukana suunnaton määrä eri ihmisiä, joiden muistaminen oli mahdotonta - ja tosin myös tarpeetonta, sillä suurimmalla osalla heistä ei kirjan loppupuolella ollut enää mitään roolia.  

 Kokonaisvaikutelman jäi lopulta selvästi positiiviseksi ja neljän tähden arvoiseksi, vaikka puolen välin seudussa mietin joko jopa kirjan kesken jättämistä tai kahden tai kolmen tähden arviota.

The last time I had read John Irving’s books was back in the 1980s when I was in my twenties. I thought I’d refresh my memories a bit and try something from his later works. It turned out to be quite a hefty tome, telling the life story of a writer whose literary history closely resembles that of John Irving himself. So much so that at the end of the book, the protagonist begins writing this very same book, starting with the same sentence that the book itself begins with. Both Irving and the protagonist only gained fame after publishing several books, both moved to Canada, both knew Kurt Vonnegut, and both achieved worldwide recognition. However, in terms of their personal lives, there don’t seem to be many significant similarities between the real Irving and his fictional counterpart—at least according to Irving’s Wikipedia article.

The book’s main character is Danny, who lives with his father Dominic, a cook at a logging camp, in the small town of Twisted River. One night, something happens that forces the two to flee the town. They spend decades in hiding, moving from place to place as Dominic works as a cook in various restaurants. Their only connection to the past is Ketchum, Dominic’s eccentric old friend from the time when Danny’s mother, Dominic’s wife, was still alive. The novel follows their lives over several decades. Structurally, the story is presented in a somewhat nonlinear fashion: there are significant time jumps forward, after which the events of the intervening years are revealed through flashbacks and recollections, sometimes even jumping far into the past, to events before Danny was born. At first, this structure felt a bit confusing, especially since dramatic past events were initially only briefly referenced, with the full background only becoming clear later. However, once I got used to this structure, it worked quite well. The beginning and end of the book were certainly its strongest parts. Around the middle, the pace slowed down somewhat, and there was an overwhelming number of different characters—far too many to remember. However, this didn’t really matter, as most of them played no role in the latter part of the book.

In the end, my overall impression was clearly positive, and I rate it four stars. That said, around the middle of the book, I briefly considered abandoning it or giving it just two or three stars.

610 pp.

Matt Haig: Keskiyön kirjasto

Nuoren naisen elämä ei ole raiteillaan. Hän kokee tehneensä väärän ratkaisun toisensa jälkeen ja jättäneensä aina kaiken kesken. Hän ei jatkanut lupaavasti alkanut uimarin uraansa, hän jätti veljensä kanssa aloittamansa pop-yhtyeen, kun alkoi näyttää siltä, että yhtyeellä olisi menestymiseen mahdollisuuksia. Hän ei ryhtynyt jäätiköiden tutkijaksi kuten nuorena haaveili tai muuttanut Australiaan ystävänsä kanssa.

Hän työskentelee pienessä musiikkikaupassa, josta saa potkut. Kun vielä hänen kissansa löytyy tien viereltä kuolleena ilmeisesti auton alle jääneenä, hän ei oikein enää näe mitään syytä elää ja ottaa yliannoksen lääkkeitä. Hän herää kirjastossa, joka sijaitsee puolen yön maailmassa. Kirjasto on täynnä kirjoja, jotka kaikki kuvaavat hänen eri elämiään - sitä mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi tehnyt elämässään erilaisia ratkaisuja kuin teki. Kaikki ei kuitenkaan ole niin helppoa, poptähden tai olympiavoittajan elämät eivät nekään ole sellaisia, joissa kaikki olisi täydellistä. Kun hän elää eri elämässä toisensa jälkeen, onko edes mahdollista löytää elämä, johon hän olisi tyytyväinen ja jossa hän löytäisi todellisen onnen?

Hieno yksinkertaisen kauniilla kielellä kirjoitettu teos, jonka päähenkilö on liikuttava epävarmuudessaan ja ahdistuksessaan. Paikoitellen kirjan elämänohjeet ja mietelmät kyllä hiukan lähestyivät naiiviuden tasoa, mutta kyseessä oli kokonaisuudessa nautittava ja jopa ajatuksia herättävä ja liikuttava kirja.

 

A young woman's life is off-track. She feels like she has made one wrong decision after another, always leaving things unfinished. She didn’t continue her promising career as a swimmer, and she quit the pop band she had started with her brother just when it seemed like they had a chance at success. She never became a glaciologist as she had dreamed of in her youth, nor did she move to Australia with her friend.

She works in a small music store, only to get fired. When her cat is found dead by the roadside, apparently hit by a car, she sees no real reason to go on and takes an overdose of pills. She wakes up in a library that exists in the world of midnight. The library is filled with books, each one depicting a different version of her life—what would have happened if she had made different choices? But things aren’t that simple; the lives of a pop star or an Olympic champion are not necessarily perfect either. As she experiences one life after another, is it even possible to find one she is truly happy with, where she can find real joy?

A beautifully written novel in a simple yet elegant style, with a protagonist who is deeply moving in her insecurity and distress. At times, the book's life lessons and reflections verge on the naïve, but overall, it is an enjoyable, thought-provoking, and touching read.

328 pp. 

Martha Wells: Exit Strategy (The Murderbot Diaries #4)

Another (novella-length) installment in the Murderbot series. The Murderbot narrowly escapes pursuers of evil GrayCris Corporation. He decides to rescue his mentor, Dr. Mensah, who has been kidnapped. Can he get him released, escape the GrayCris Corporation, and deliver the proof of its ill doings? Well, of course – while watching some entertainment videos simultaneously. The story took some time to start, but the last half was just one action scene. It perhaps was not one of the best parts of the series, but it was entertaining and nicely ironic, anyway. 

163 pp. 

Dennis E. Taylor: Not Till We Are Lost (Bobiverse #5)

The next installation in the “Bobiverse” series. Once again, I wasn’t even aware there was a new one until I happened on it by chance. The last book happened mostly at a megastructure filled with intelligent otter-like species. This is more of a return to a form. The book follows several separate plotlines: One group of Bobs tries to develop a mega-powerful AI. It wasn’t supposed to become self-aware, and it was supposed to be completely isolated from all data networks. As Bobs are science-fiction fans, they should have been able to anticipate how well that would go. Another plotline involves two Bobs who have been traveling toward the galactic center. They find a large multi-species interstellar federation connected with FTL wormholes – or at least its remains. Everything is mostly in good shape, and bots maintain the infrastructure, but there are no inhabitants anywhere, and there seems to be no information about where everyone has gone and why. The third plotline involves a newly found planet with intelligent life. The creatures on the planet are partly avian and live on the backs of enormous blimp-like creatures. That world seems to be heading to a volcanically very active period, and there also seems to be a local warlord who is conquering everything in sight.  Will the newly found species even survive all that?

This was a clearly better book than the last one. The fractured structure with several simultaneous plotlines with nothing to do with each other was slightly irritating, but as all of the plotlines were interesting, it didn’t hurt too much. The writing isn’t the most creative ever, but as the series is very much plot-driven, that doesn’t really hurt. The book was nice entertainment which managed to inspire some sense of wonder even in a seasoned science-fiction reader. I am looking forward to the next pretty inevitable part. 

374 pp.