T. Kingfisher: What Feasts at Night (Sworn Soldier #2)

A second part for the earlier novella (What Moves the Dead) by the same author. The main characters return. Ex-military Alex (who belongs to a ”military gender”) travels to her family’s hunting lodge at a remote location. It has been almost unused for years. There has been a caretaker, but it turns out that he has died from a mysterious respiratory ailment no one in the village wants to talk about. The lodge seems unnaturally quiet. Alex and her friends manage to get a cook whose son will work as a handyman and helper. Alex has a dream about a woman who sits on her chest and steals her breath, surely it was just a strange dream? Soon the handyman starts to seem very distracted and tired – it is like he doesn't get any sleep at all. Is there something supernatural going on? It turns out that the answer is yes.

The story takes its time to get going but ends up as a nice supernatural (as a small spoiler, there was no quasi-natural explanation for the events this time) thriller. There were some pretty tense moments in the story. The characters were well-built and interesting, and the writing was fluent and nice to read. I liked this part more than the first story in the series. 

151 pp. 

Julia Korkman: Muistin varassa: Oikeusprosessi ja totuus

Oikeuspsykologin kirjoittama kirja muistin toiminnasta - ja etenkin siitä, kuinka joustava ja muotoutuvaa muisti on. Kirjoittaja kuvaa runsaasti esimerkkejä suoranaisista oikeusmurhista, jotka ovat johtuneet muistikuvien vääristymisestä, osittain ajan kulumisen myötä ja osittain poliisien taitamattomien kuulustelutapojen ja henkilöiden tunnistamistekniikoiden myötä. Jos todistajana kuulusteltavalle näytetään syylliseksi epäillyn kuva, niin tunnistaako ja muistaako hän myöhemmissä tunnistuksissa mahdollisen syytetyn varsinaisesta rikoksesta, vaiko vain siitä poliisin näyttämästä kuvasta? Etenkin lapset kuulusteltavina ovat hankalia, sillä pienikin johdattelu johtaa väärään kertomukseen, koska etenkin pienet lapset haluavat miellyttää aikuisia ja kertovat sen, mitä olettavat aikuisten haluavat kuulla. Oli se tarina sitten vaikka ratsastaminen noidan kanssa luudalla paholaista palvomaan. 

Kyseessä oli kiinnostava ja sujuvasti kirjoitettu kirja, mutta jonkin verran siinä tuntui olevan toistoa, kirjan kuvaamissa tarinoissa ja valemuistoissa oli aika paljon samankaltaisuuksia, pieni tiivistäminen olisi varmasti ollut mahdollista.

A book written by a forensic psychologist about how memory works—particularly how flexible and malleable it is. The author provides numerous examples of outright miscarriages of justice that have resulted from distorted memories, influenced partly by the passage of time and partly by poor police interrogation techniques and flawed suspect identification methods.

For example, if a witness is shown a photo of a suspect by the police, will they later recognize and remember the accused from the actual crime, or just from the image they were shown? Children, in particular, are difficult to interview, as even slight suggestive questioning can lead to false accounts. Young children especially want to please adults and will say what they believe adults want to hear—even if that story involves riding a witch’s broom to worship the devil.

The book was interesting and well-written, though it contained some repetition. Many of the cases and false memory examples were quite similar, and a bit of condensing might have improved the overall reading experience.

343 pp. 

 

J.P. Ahonen: Villimpi Pohjola

 

Sarjakuvakirjoja, jotka perustuvat Aamulehdessä julkaistuihin strippeihin. Olin niitä aikoinaan muutaman lukenut, pitänyt niistä, ja kun kokoelmakirjat sattuivat kirjastossa vastaan, piti ne lainata. Sarja kertoo ystäväporukan elämästä opintojen loppuvaiheessa ja ”aikuisen” elämän alussa. Hahmot ihmissuhdehuolineen ja gradun kanssa painiskeluineen ovat hyvin elävän tuntuisia ja samalla sympaattisia sekä hyvin kuvattuja, kukin omine luonteenpirteineen ja epävarmuuksineen. Sarja parantuu koko ajan loppua kohden - ensimmäinen kirjoista oli tasoltaan selvästi heikoin sekä juonellisesti että piirroslaadultaan. Tarina muuttuu myös yhtenäisemmäksi ja jatkuvammaksi. Strippien formaatti ja sisältö oli monipuolinen vaihdellen selvästä realismista fantasiaan, välillä ulottuen joskus aika surrealistisen parodian puolelle. Sarjan heikoin puoli oli, että jäin odottamaan näitä lisää - mitä sitten tapahtui ja mitä ihmettä henkilöille nyt kuuluu? Jatkoa tähän sarjaan ei nähtävästi ole eikä tule. 

Anni Kytömäki: Mirabilis

Kirja kertoo äidistä, Riikasta, joka on vahvempi kuin useimmat miehet, ja tyttärestä, Ellasta. Riikka on nälkävuosien jälkeen rakentamassa rautatietä ja tutustuu siellä Danieliin. Kun rautatie valmistuu, Riikka lähtee Amurinmaahan, kaukaisen Siperian äärilaitaan – yksin, sillä Daniel ei halua jättää Suomea. Matkalla käy ilmi, että Riikka on raskaana, ja hän synnyttää kaksoset, Ellan ja Artturin.

Lapsena kaksoset elävät Amurinmaassa metsäisellä alueella, jossa tiikerit vaeltavat ja ovat sekä pelon että kunnioituksen kohteita. Kun lapset ovat hieman varttuneet, Riikka lähettää heidät takaisin Suomeen isänsä luo. Pitkällä merimatkalla lapset alkavat opetella voimistelutemppuja ja harjaantuvat siinä hyviksi. Myöhemmin Suomessa he jatkavat harjoittelua haaveenaan päästä vielä joskus esiintymään sirkuksessa. Tämä lopulta toteutuu, ja Ella, sirkusnimeltään Mirabilis, elättää itsensä sirkustemppuja esittämällä (ja miespuolisten “mesenaattien” suosiollisella avustuksella).

Ella tutustuu (oikeasti eläneeseen) luonnontieteilijä Leonhard Stejnegeriin, joka kirjoittaa sukupuuttoon kuolleet merilehmät löytäneen Stellerin elämäkertaa. Ella itse tuntee vahvaa yhteyttä toiseen hävinneeseen eläimeen, Pallaksen kormoranttiin eli merimetsoon, joka myös eli samoilla seuduilla.

Kirjan tarina on varsin episodimainen: Ella on päähenkilö, mutta myös Stejneger saa omat lukunsa. Välillä näkökulma viivähtää muissakin henkilöissä – toisinaan se jopa vaihtuu kesken luvun. Luonto, sen kuvaileminen, kasvit, linnut ja sukupuuttoon kuolleet eläimet ovat myös tärkeässä roolissa. Tiikerien kohdalla kerronta menee jopa mystiikan puolelle. Kirja edustaa osittain maagista realismia, jossa kaikkea ei voi selittää arkijärjellä ja logiikalla.

Kielellisesti kirja on hyvää ja sujuvaa tekstiä, mutta tämän tarinan kertomiseen ei ehkä olisi tarvittu lähes 700 sivua. Etenkin puolenvälin jälkeen oli paikoitellen melko hitaasti eteneviä jaksoja.

Kirjan suunnittelu oli alkanut jo ennen kuin merilehmät nousivat laajemmin julkisuuteen hienon Ida Turpeisen Elolliset-kirjan myötä. Sinällään tämä on jo kolmas kirja parin vuoden kuluessa, jossa noilla eläimillä on merkittävä osuus.

Mielestäni – ja useimpien lukupiirini jäsenten mielestä – kirja ei pärjännyt Kytömäen edelliselle teokselle Margaritalle. Ihan kaikki eivät myöskään olleet ihastuneita kirjan maagisiin luontoelementteihin. Kaunista kieltä ja luontokuvausta sen sijaan kiiteltiin.

The book tells the story of a mother, Riikka, who is stronger than most men, and her daughter, Ella. After the famine years of the late 18th century, Riikka is working on building a railway and meets Daniel there. When the railway is completed, Riikka leaves for Amur, at the far end of remote Siberia—alone, as Daniel does not want to leave Finland. Along the way, she realizes she is pregnant and gives birth to twins, Ella and Artturi.

As children, the twins live in Amur, a forested area where tigers roam and are both feared and revered. When the children grow a little older, Riikka sends them back to Finland to live with their grandfather. During their long sea voyage, the twins start practicing gymnastics and become quite skilled. Later, in Finland, they continue training, dreaming of one day performing in a circus. This dream eventually comes true, and Ella, under the stage name Mirabilis, supports herself by performing circus acts (with the generous support of male "patrons").

Ella meets the real-life naturalist Leonhard Stejneger, who is writing a biography of Steller, the discoverer of the now-extinct Steller’s sea cow. Ella herself feels a strong connection to another vanished species, Pallas’s cormorant, which once lived in the same regions.

The story is quite episodic: Ella is the main character, but Stejneger also gets his own chapters. Occasionally, the perspective shifts to other characters—and sometimes even changes within a single chapter. Nature, its descriptions, plants, birds, and extinct animals play a significant role. In the case of tigers, the narrative even ventures into mysticism. The book is partially magical realism, where not everything can be explained by common sense or logic.

Linguistically, the book is well-written and flows smoothly, but nearly 700 pages might not have been necessary to tell this story. Especially in the latter half, there were some rather slow-paced sections.

The book’s development began even before Steller’s sea cow gained more public attention through Ida Turpeinen’s excellent book Elolliset. In fact, this is already the third book within a few years in which these animals play a significant role.

In my opinion—and that of most members of my book club—the book did not surpass Kytömäki’s previous work, Margarita. Not everyone was fond of the book’s more magical nature elements. However, its beautiful language and nature descriptions were widely praised.

688pp

 

Hanna Kuusela: Syytös — Muuan akateeminen komitragedia

Kirja Tampereen yliopiston hallinnollisesta uudistuksesta tai ehkä pikemmin yliopiston itsenäisyyden tuhoamisesta markkinavoimien edessä, kerrottuna epätoivoista viivytystaistelua käyvän näkökulmasta. Jos tarina pitää paikkansa - kuten uskon - niin aikamoista näköalatonta ja täysin demokratian, tieteen ja terveen järjen käytännöistä täysin ulkona olevaa toimintaa kyseessä oli. Kovin korkeaa käsitystä minulla ei ylempää hallintoa pyörittävien virkamiesten suhteellisuuden tajusta ja järjenjuoksusta ole ollut, eikä tämän kirjan lukeminen kyllä sitä käsitystä kohentanut. Hallintoon ilmeisesti usein ajautuvat ne, joilla kyvyt ja osaaminen ei riitä “oikeiden” töiden tekemiseen ja pääsevät suojatyöhön, jossa ei mitään järkevää tarvitse tehdä, kunhan vain tilailee kauniita uusia “brändin sopivia” sisustuselementtejä. Ja on riittävään kuuliainen vielä ylemmälle johdolle ilman mitään liian omaperäisten omien ajatuksien esittämistä. 

181 pp. 

Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä (Chief Inspector Armand Gamache #1)

 Paikallinen opettaja, jonka maalaus oli juuri hyväksytty ensimmäistä kertaa kylän taidenäyttelyyn, löytyy kuolleena. Hänen rinnassaan on reikä, joka ei vaikuta luodin tekemältä. Pian paljastuu, että vamma on metsästysnuolen aiheuttama – mutta nuolta ei löydy mistään. Tämä ei sovi yhteen ensimmäisen teorian kanssa, jonka mukaan kyseessä olisi ollut tapaturma.

Opettaja oli laajalti pidetty ja kaikkien tuntema. Miksi joku olisi halunnut tappaa hänet? Olisiko asialla ollut häiriköivä nuorisojoukko, jota opettaja oli nuhdellut? Aika raju kosto pienestä asiasta. Paikkakunnalla ihmisten suhteet ovat tiiviit, ja kaikki tuntevat toisensa – ajatus siitä, että joku heistä olisi murhaaja, tuntuu käsittämättömältä.

Paikalle saapuu rikoskomisario Armand Gamache, joka alkaa selvittää tapausta avustajineen.

Kyseessä oli varsin rasittava kirja. Henkilöhahmoja oli paljon, ja kaikki tuntuivat käyttäytyvän omituisesti ilman kunnollisia perusteluja. Tekemisten syyt eivät oikein olleet selviä. Päähenkilö oli ärsyttävä ja suunnattoman ammattitaidoton – rikospaikkatutkimuksesta hän ei ilmeisesti ollut kuullutkaan, sillä hän jätti sen kokonaan tekemättä. Pahimmillaan hän antoi epäiltyjen tutkia kuolleen henkilön taloa kaikessa rauhassa ilman minkäänlaista valvontaa. Poliisien keskinäinen kiistely tuntui turhalta ja keinotekoiselta.

Kirjan ytimessä ollut taideteos oli samalla sekä äärimmäisen kamala – niin järkyttävä, että kaikki sen nähneet menivät mykäksi kauhistuksesta – että niin taidokkaasti tehty, että henkilöt olivat täysin ja yksiselitteisesti tunnistettavissa muutamasta viivasta. Tämä tuntui epäuskottavalta.

Käsittämätöntä oli myös se, että kuolleen kotiin päästettiin hänen oletettu perijänsä yksin. Lisäksi hänen tekemisensä siellä jäivät käytännössä selittämättä. Se, ettei kyseinen henkilö pitänyt tietyistä maalauksista, ei tuntunut riittävältä perusteelta hänen toimilleen. Lisäksi tuoreen maalin ja tapettien hajun olisi kyllä pitänyt olla heti havaittavissa heti taloon tultaessa.

Kielellisesti kirja oli varsin heikko. Teksti oli jäykkää, sekavaa ja ”lässyttävän” lepertelevää – valtavan löysää ja etenkin alkupuolella hyvin hitaasti etenevää. Murhan motiivi oli heikko, ja murhaajan toimet muutenkin kummallisia. Loppukohtaus oli omituinen ja epäuskottava. Kirja menee heikoimpien lukemieni dekareiden joukkoon. 

Tämä sarja oli minun osaltani nyt tässä.

A local teacher, whose painting had just been accepted for the first time into the village art exhibition, is found dead. There is a hole in his chest that does not appear to be caused by a bullet. Soon, it is revealed that the wound was inflicted by a hunting arrow – but the arrow is nowhere to be found. This does not align with the initial theory that the death was an accident.

The teacher was widely liked and well-known. Why would anyone want to kill him? Could it have been the troublesome group of youths he had reprimanded? Quite an extreme act of revenge for such a small matter. In this town, people’s relationships are close-knit, and everyone knows each other – the thought that one of them could be a murderer seems incomprehensible.

Detective Chief Inspector Armand Gamache arrives at the scene with his team to investigate the case.

This book was quite exhausting to read. There were many characters, and they all behaved oddly without proper justification. The reasons behind their actions were unclear. The protagonist was annoying and incredibly unprofessional – he seemed completely unfamiliar with crime scene investigation, as he skipped it entirely. At worst, he allowed a group of suspects to search the deceased’s home for clues without any supervision. The conflicts between the police officers felt unnecessary and highly artificial.

At the heart of the book was a piece of artwork that was both extremely horrifying – so shocking that everyone who saw it was rendered speechless – and at the same time so masterfully done that the characters were entirely and unmistakably recognizable from just a few strokes. This seemed implausible.

It was also baffling that the deceased’s presumed heir was allowed to enter the house alone. Moreover, what he did there was left largely unexplained. The fact that this person disliked certain paintings hardly seemed like sufficient motivation for his actions. Additionally, the smell of fresh paint and wallpaper should have been immediately noticeable upon entering the house.

Linguistically, the book was rather weak. The writing was stiff, disorganized, and had a childishly chatty tone – excessively loose and, especially in the beginning, painfully slow-paced. The murder motive was weak, and the murderer’s actions were strange overall. The final scene was bizarre and unconvincing. This book ranks among the weakest detective novels I have read.

As for this series, I’m done with it.

374 pp. 

T. Kingfisher: A Sorceress Comes to Call

Cordelia’s mother, Evangeline, is a sorceress. She doesn’t allow doors in their house, nor does she permit Cordelia to have friends—or any sort of freedom. Sometimes, Evangeline takes control of Cordelia’s body, forcing her to be a mere passenger while her mother dictates her every movement. Cordelia’s only friend is her mother’s magnificent white horse, Falada. She takes Falada on long rides and confides in him, sharing her deepest secrets.

However, when Cordelia discovers that Falada is actually one of Evangeline’s familiars and has been relaying everything to her mother, she is devastated.

Evangeline is searching for someone to support her—namely, a wealthy new husband. She and Cordelia move into the household of a rich bachelor, the Squire, who lives with his elderly sister, Hester. Hester immediately senses that something is wrong. She notices that Cordelia looks like a wild animal trapped in a cage, utterly terrified of her mother. Hester and Cordelia form a friendship. A matter-of-fact and practical noblewoman, Hester’s previous main hobby was breeding geese.

But how will they stop the marriage? And how will Cordelia escape her mother’s powers?

This is a very well-written and compelling book with a heavy dose of dark, subtle humor. While it may not be as strong as some of the author’s earlier works, it is still highly enjoyable. The weakest part of the book is the middle, which could have been tightened a bit. The beginning is the strongest, while the ending, though messy, perhaps felt a bit “too easy.”

The characters are interesting, engaging, and well-crafted. Evangeline is a ruthless adversary, willing to do anything—even commit murder, which is all too easy when you can control other people’s minds. Her backstory could have been explored a bit more—perhaps there’s even another book in there?

327 pp

Ritva Kylli: Ruokaa reissussa : Suomen matkaruokahistoria kuivalihasta laivabuffetiin

Jatkoa Suomen ruokahistoria -kirjalle. Tämä kirja kertoo eväiden ja matkalla tapahtuvan syömisen historiasta, alkaen jalkapatikkamatkoista ja päätyen lentokoneiden ruokailuun. Kirja tuntui välillä painottuvan aika vahvasti itse matkailuun, jolloin ruoka jäi jopa lähes sivuasiaksi. Siitä paljastui kuitenkin mielenkiintoisia yksityiskohtia: esimerkiksi junien alkuaikojen pakollisia veden tankkauspysähdyksiä jopa hiukan pitkitettiin, jotta matkustajat ehtivät käydä ruokailemassa ja kahvilla rautatieasemilla. Asemaravintoloiden ruoka oli aikalaisarvioiden mukaan huonossa maineessa – ruokailu oli kiireistä, ja leivät olivat kuivia känttyjä. En tiedä, miten se oikeasti toimi; ilmeisesti asemaravintolat olivat kovin suosittuja – mutta miksi ja miten ruoka olisi silti jäänyt seisomaan pitkäksi aikaa?

Kirja oli ihan sujuvasti kirjoitettu, mutta ei ollut yhtä kiinnostava kuin edeltäjänsä ja vaikutti välillä jopa hieman pitkitetyltä. Myöskään matkailun historia ei ainakaan minua kovin paljon kiinnostanut. Kirja oli kuitenkin lukemisen arvoinen.

508 pp.