Nobel kirjailijan teos, joka tuli luettavaksi kirjapiirin kirjana. tarkoitus oli lukea jokin José Saramagon teos. Kirjaston tarjonnasta valikoitui sitten tämä kirja itselle luettavaksi.
Kirja kertoo Lissabonissa asuvasta oikolukijasta Raimundo Silvasta, joka tarkastaessaan historiankirjaa Lissabonin piirityksestä vaihtaa siitä tahallaan yhden sanan, lisäten sanan “ei” sopivaan kohtaan. Muutetun tekstin mukaan ristiretkeläiset eivät tulleet Lissabonin piirittäjien avuksi. Mies ei oikein itsekään tiedä miksi teki tekonsa. Palautettuaan kirjan kustantajalle hän odottaa hermostuneena, milloin jää kiinni muutoksestaan. Lopulta kustantamosta otetaan yhteyttä, ja siellä suhtaudutaan asiaan yllättävänkin suopeasti. Ja välitöntä erottamista, ei rajuja haukkuja. Kustannustoimittaja, nainen, ehdottaa oikolukijalle kirjan kirjoittamista siitä, miten asiat olisivat menneet, jos oikeasti tapahtumat olisivat sujuneet tämän muuntamalla tavalla. Tämä ryhtyy toimeen ja alkaa kuvitella ja kirjoittaa tapahtumia vaihtoehtoisesta menneisyydestä, jossa ristiretkeläiset eivät auttaneet piirityksessä. Hän myös ihastuu tehtävän antaneeseen naiseen, ja ihastuminen ei jää yksipuoliseksi.
Loppuosa kirjaa kertoo lomittain menneisyyden tapahtumista ja nykyajassa kehittyvästä suhteesta. Lomittaisuus on niin lomittaista, että siirtyminen ei tainnut tapahtua sentään kesken pitkien, jopa pari sivua pitkien kappaleiden, mutta melkein. Raimundo Silva saattoi olla katselemassa Lissabon maamerkkejä, jolloin kerronta liukui menneisyyteen aika saumatta. Menneisyyden jaksot olivat paikoitellen vähän rasittavia, sillä ne saattoivat sisältää pitkiä listoja nimistä kertojen parikymmentä henkilöä, jotka johonkin tilanteeseen ottivat osaa kaikki nimeltä mainiten. Paikannimien vyörytystä myös oli ajoittain runsaasti.
Kiinnostavampi osa kirjaa oli nykyhetkeen sijoittuva rakkauskertomus, jossa pinttynyt poikamies(?) kerrankin löysi elämänsä naisen, joka vieläpä oli myös ilmeisen rakastunut. tarinassa oli mukana hauskoja pieni huumorinsävähdyksiä, mm. miehen palvelijatar vaihtoi puhtaat lakanat oma-aloitteisesti jo torstaina odottamatta viikonloppua, kun arvasi treffien olevan tulossa. Menneisyyden (kuviteltuihin) tapahtumiin en oikein jaksanut innostua, tosin niissäkin oli parempia paikkoja, mm jonkinasteinen rakkaustarina itsetietoisen kaapatun naisen (jonka raiskanneet löytyivät pari päivää myöhemmin selittämättömästi kuolleeksi puukotettuina) ja sotilaan välillä. Tämä vaikutti olevan Raimondon itse ihastuneena ollessaan tarinaan punoma osa.
Kielellisesti kirja oli varsin tajunnanvirtainen. Se ei esimerkiksi sisältänyt lainkaan suoraa dialogia, vaan se mitä henkilöt keskustelivat, oli kerrottu osana normaalia kerrontaa niissä ylipitkissä kappaleissa. Tämä teki lukemisen raskaahkoksi, jota ne pitkät kappaleet ja ajoittaiset nimivyörytykset eivät todella keventäneet. Ihan ylettömän innostunut kirjasta en ollut - en tiedä olisiko asiaa auttanut, jos olisi ollut hiukan enemmän selvillä mikä tuo Lissabonin piiritys oikein oli ja miten se oikeasti meni. Sen verran Wikipedian juttua luin, että kovin ryöstetyksi ja raiskatuksi kaupunki lopulta oikeastikin tuli, vaikka teoriassa olikin “vapauttajista” kyse. Ihan yksityiskohtaisesti tähän kirjassa ei menty, vaikka vahvasti vihjattiin asiasta, sillä piirittävät sotilaat halusivat palkakseen ryöstämisoikeuden, jonka heidän komentajansa sitten lopulta myönsivät.
401 pp.
No comments:
Post a Comment