Thursday, October 25, 2018

Stieg Larsson: Pilvilinna joka romahti


Viimeinen osa Millenium-trilogiaa. Kirja jatkuu suoraan siitä mihin edellinen loppui. Lisbeth Salander on vaikeasti haavoittuneena sairaalassa hoidettavana ja käytännössä viereisessä sängyssä on hänen isänsä, Zalatšenko joka yritti tappaa Lisbethin, mutta päätyi itsekin vaikeasti loukkaantuneena teholle. LIsbeth kun ei ole aivan helpoimpia tapettavia uskomattoman sisunsa ja sitkeytensä johdosta. Ruotsin suojelupoliisin salainen osasto, joka aikoinaan hoiteli Zalatšenkon, loikanneen venäläisen vakoojan paljastamien salaisuuksien käsittelyn, on käytännössä paniikissa pelätessään aikanaan hieman kyseenalaisten toimiensa paljastumista ja aloittaa häikäilemättömän – mutta ei erityisen loistavasti suunnitellun – toimenpiteen asioiden salassa pysymiseksi. Millennium-lehden toimittaja Mikael Blomkvist alkaa selvittää mikä edellisen kirjan tapahtumien taustalla oikein oli ja pääsee lopulta vihille Sektion, eli suojelupoliisin ”pimeän” osaston olemassaolosta.
Kirjan alku oli aika hidas ja jopa puuduttava, varmaan heikointa osaa koko kirjasarjasta. En tiedä olisiko kirjailijan ennenaikainen kuolema estänyt editointikierroksia ja mukaan oli jäänyt liikaa ”täytettä”, mm. varmaan kymmenen sivun kuvaus Ruotsin SäPo:n historiasta vaikutti hiukkasen tarpeettomalta ja vähintään tylsältä. Loppua kohden tapahtumat sitten kiihtyvää siihen malliin, että kirjaa oli mahdoton jättää kesken ja viimeiset n 200 sivua meni yhdellä istumalla. Kirja toimi hyvänä päätöksenä sarjalle, mitään merkittäviä juonensäikeitä ei jäänyt roikkumaan ja paha sai palkkansa ja pääosin reilusti saikin.


The last part of the trilogy. Smooth writing, but the first third was a bit slow and some rewriting might have been a good idea. The author died before he apparently was able to do it. The end was something else: it was impossible to down the book for last 200 pages or so, it was very exciting and engaging writing.
782 s.

No comments: