Orhan Pamuk: Punatukkainen nainen (The Red-Haired Woman)

Taitaa olla ensimmäinen turkkilainen kirja mitä olen lukenut - ja samalla luonnollisesti ensimmäinen tältä kirjailijalta.

 Päähenkilön, Cem Çelikin,  isä on työskennellyt apteekissa. Välilä hän on ollut poliittisena vankina, välillä muuten vain omilla teillään. Hän lopulta hylkää perheensä, ja päähenkilö, poikanen tuolloin, jää Cem isättömäksi. Hänellä on haaveena tulla kirjailijaksi ja päästä yliopistoon opiskelemaan. Rahaa saadakseen hän lähtee kesäksi kaivonkaivajan apulaiseksi. Kaivonkaivaja kaivaa kaivoja vanhaan tyyliin, käsin. Hän tarvitsee apulaisia, jotka vinssillä nostavat kaivosta kaivetun maan. Työ on hyvin palkattua, etenkin jos vettä löytyy. Porukkaa saa tehtäväkseen kaivaa kaivo tyhjälle tontille, jolle sen omistaja suunnittelee teollisuuslaitosta - kunhan vain olisi vettä käytössä. Kaivon kaivaminen aloitetaan, mutta vettä ei tunnu löytyvän ja jopa tontin omistaja on käytännössä luopunut toivosta eikä suostu jatkamaan kaivuutyöstä maksamista. Kaivokaivaja on varma siitä, että vesi on aivan lähellä. Camin ja kaivokaivajan suhde muuttuu läheiseksi, ja Cam kokee oikeastaan saaneensa isän, joka häneltä on puuttunut. Iltaisin Cemillä on aikaa tutustua pikkukaupunkiin. Hän huomionsa saa kaunis punatukkainen nainen, josta haaveilemista hän ei oikeastaan voi lopettaa. Osoittautuu, että nainen on mukana pienessä teatteriseurueessa, joka esittää iltasin sketsejä ja näytelmiä. Nainen on vähän vanhempi kuin ensisilmäykseltä oli vaikuttanut, mutta se ei vähennä hänen lumoaan. Kesän aikana tapahtuu erinäisiä dramaattisia tapahtumia ja Cam lopulta käytännössä pakenee kotiinsa. Hän aloittaa opiskelut - hänestä ei tule kirjailijaa, vaan insinööri, joka perustaa yrityksen, jonka avulla hän ja hänen puolisonsa rikastuvat. Hän ei kuitenkaan koskaan unohda punatukkaista naista ja kaivoa kaivanutta isähahmoaan. Hän on hyvin kiinnostunut Oidipus-tarusta ja selvittää puolisonsa kanssa tarun esiintymistä eri kulttuureissa ja sen merkitystä, samoin kuin Iranin kansalliseepoksesta Kuninkaiden Kirja, jossa taas isä tappaa poikansa. Lapsia he eivät saa. Rikastuneena hän lopulta palaa pikkukaupunkiin, jossa aikanaan kaivoi kaivoa.

Kirjan alkupuoli oli varsin hitaan tuntuinen. Kaivoa kaivettiin ja kaivettiin ja kaivettiin. Iltaisin katseltiin tähtiä ja juteltiin aika tavanomaisista asioista. Myöhemmässäkin elämässä asiat vain virtasivat ilman erityistä draamaa, mitä nyt tuon yhden kesän tapahtumat eivät päähenkilön mielestä koskaan olleet kaukana. Kielellisesti teksti tuntui ehkä pettävän yksinkertaiselta - en tiedä oliko käännöksestä kyse.  

Loppuratkaisussa oli jotain samaa kuin Jennifer Eganin Sydäntorni-kirjassa, vähän vedettiin mattoa lukijan jalkojen alta samaan tapaan ja tämä lopetus nosti kirjan aika lailla uudelle tasolle. Se paransi kokonaisuutta paljon - samalla ehkä selittäen osittain alkupuolen jonkintasoisia heikkouksiakin. Ihan uutta mielikirjailijaa Pamuksista ei tämän kirjan perusteella kyllä tullut. Kirja oli kirjapiirin kirjana ja siitä pääosin pidettiin. Alun hitaudesta lähes kaikki olivat samaa mieltä, mutta kirjassa löytyi runsaasti moniulotteisuutta, joka ei ihan pinnassa välttämättä ole huomattavissa.

 

A story of a Turkish man whose life is forever influenced by a summer spent helping a professional well digger to dig a well. He really doesn’t know his father, and he bonds with his employer. He also saw a woman with red hair and falls in love practically immediately.  After some dramatic events, he leaves the village and starts his studies. After becoming an extremely successful entrepreneur, he eventually returns to the village. The first part of the book was pretty slow and not much happened, apparently. The second part wasn’t much faster, but it examined the main character's thoughts and his fascination with the Oedipus myth and 'The Book of Kings', the national epic of Iran. The end of the book gave a reason to re-evaluate almost everything that had happened and made the book much better than it first appeared.

322pp