Keski-aikaiseen Turkuun saapuu kolmekymmenvuotisen sodan veteraani, luutnantti Ströbel. Hän on oman kertomansa mukaan haavoittunut jalkaan pelastaessaan kuninkaan hengen. Heti laivasta tullessaan hän tapaa orvon ja syntymästään käsipuolen Pavelin lyöttäytyen tämän matkaan ja muuttaa huoneeseen, jossa Pavel on saanut vielä äitinsä kuoleman jälkeen asua. Ströbelillä olisi asiaa vanhalle sotakaverilleen, mutta tämän löytyminen ei ole helppoa. Hän tapaa kumminkin kaupungin piispan ja ehdottaa tuolien hankkimista kirkkoon; tuoleista kun voisi kansalta kerätä maksuja. Hän itse on valmis suunnittelemaan tuolit ja etenkin istumajärjestyksen, joka olisi sovelias koko kirkkokansalle. Ja kirkkokansa on hyvin innokas saamaan arvokkaammat paikat ja uskoo luutnantin olevan tärkeä henkilö istumajärjestyksen laatimisessa.
Kyseessä on oikeastaan veijariromaaniksi luokiteltava kirja, josta hiukan kerronnan pinnallisessa kepeydessä, mutta syvemmässä taustassa, tuli mieleen Sotamies Svejkin seikkailut. Kirjassa iso osa tapahtumia nähdään Pavelin, aika naivin, mutta yllättäen hyvin fiksun ja itsekseen lukemaan oppivan, pojan näkökulmasta, joka ei ihan kaikkia tapahtumia aina ymmärrä tai ymmärtää ne joskus hiukan väärin. Ströbel itse on taas lahjakas puhuja, joka saa kaikki asiat sujumaan mielensä mukaan. Juonessa on aika monta kiemuraa: on istumajärjestyksen laatiminen, Pavelin elämä, helmikirjontaa tekevän naisen ongelmat, Ströbelin tausta ja hänen ”ystävänsä” etsiminen. Kielellisesti tekstissä on koko ajan pieni mukava ”virne” mukana, vaikka paikoitellen asiat eivät ollenkaan huvittavia olleet. Ajankuva oli hyvin aidon oloista ja pikkupaikkakunnan, mitä Turkukin tuolloin oli, ihmisiä ja heidän suhteitaan oli kuvattu hyvin. Loppuratkaisu tuli ehkä hiukan liian nopeasti ja oli jotenkin luonnosmainen ja jopa osittain avoin. Olisivat nuo henkilöt ehkä jotain parempaa ansainneet. Kirja oli kirjapiirin kirjana ja jätti pääosin positiivisen vaikutelman, etenkin keveys verrattuna edelliseen kirjaan (Kafkan Oikeusjuttu) pidettiin virkistävänä.
A Thirty Years' War veteran, Lieutenant Ströbel, arrives in medieval Turku. According to his own account, he was wounded in the leg while saving the king's life. Shortly after entering the city, he meets Pavel, an orphan born with a crippled arm, and joins him, moving into the room Pavel has been allowed to occupy since his mother's death. Ströbel seeks out an old comrade from the war, but finding him is no easy task. Meanwhile, he meets the city’s bishop and suggests equipping the church with chairs, from which fees could be collected from the congregation. Ströbel volunteers to design both the chairs and, more importantly, the seating arrangement—a task he claims should suit the entire churchgoer community. The townsfolk are eager to secure better seats and view the lieutenant as important in determining this arrangement.
The book can be classified as a picaresque novel, reminiscent of The Adventures of the Good Soldier Švejk in its light, superficial narrative tone that masks a deeper context. Much of the story is seen from Pavel’s perspective—a somewhat naïve but surprisingly clever boy who has taught himself to read. Pavel doesn’t always fully understand events, or sometimes interprets them in his own slightly skewed way. Ströbel, on the other hand, is a gifted orator who can manipulate situations to suit his desires.
The plot contains numerous twists and turns: the creation of the seating arrangement, Pavel's life, the problems of a woman who does pearl embroidery, Ströbel’s mysterious past, and his quest to find his “friend.” The narrative is laced with subtle, pleasant humor, even when the events might be far from amusing. The depiction of the era feels authentic, capturing the small-town dynamics and relationships in a setting like Turku of the time.
However, the ending feels a bit rushed, almost sketch-like, and even somewhat open-ended. It leaves the impression that the characters may have deserved a more satisfying conclusion.
No comments:
Post a Comment