Kaliane Bradley: The Ministry of Time

A young woman of mixed heritage (part Cambodian refugee, part British) has a secret mission: she will be "a bridge" for a 19th-century British explorer and naval officer who is rescued through a time portal shortly before his presumed death during an Arctic expedition. There are other "time refugees" like him, all taken moments before they died in their original timelines.

The pair live together in a house where the woman gradually introduces him to modern inventions and historical events. Regular inspections monitor his adjustment and health. Some of the other time-displaced individuals exhibit strange anomalies—such as not appearing in modern cameras or being undetectable by technological equipment (a somewhat implausible detail that feels more magical than scientific).

However, there seem to be darker forces at play. The project is sabotaged, and the lives of those involved become endangered. Amid this tension, the inevitable happens: when a young woman and a ruggedly handsome, exceedingly polite naval officer live together long enough, romance blooms. Despite the officer’s determination to protect the woman’s virtue at almost any cost—eventually to her frustration—feelings grow.

Overall, it's a pretty good book, particularly the first half. The latter part, involving various conspiracies, was at times a bit confusing—but time travel often leads to perplexing situations, like encountering an older version of yourself. The writing was solid, although the romantic scenes were occasionally syrupy and, at times, quite explicit. That said, the characters felt real and well-developed.

 368 pp

Helen Sarah Fields: Perfect Remains (Täydelliset todisteet) (D.I. Callanach #1)

Itselleni uuden sarjan ensimmäinen osa. Luc Callanach on syntyperältään skotlantilainen, mutta on ollut koko uransa Interpolin palveluksessa ja asunut Ranskassa. Nyt hän on (kirjan alussa) tuntemattomista syistä palannut sukunsa asuinalueilla Edinburghiin ja ottanyt vastaan poliisipäällikön viran. Ihan kaikki paikalliset poliisit eivät ole varsinaisesti innostuneita muualta tulleeseen päällikköön. Kovin pitkää sopeutumisaikaa Callanachille ei suoda, sillä paikallinen arvostettu lakinainen on siepattu. Kun palaneesta hylätystä mökistä löytyy naisen käytännössä kokonaan tuhoutunut luuranko, josta sattumalta on säilynyt muutama hammas, joista tunnistus voidaan tehdä, on edessä murhatutkimus. (eiköhän nykyaikainen DNA-tekniikka kyllä olisi jäännökset tunnistanut oikeasti) Murha kyseessä onkin, mutta ei sen henkilön, jonka poliisit uskovat olleen kuollut. Kirjassa murhaaja on koko ajan lukijan tiedossa. Kyseessä on yliopiston hallintovirkamies, joka uskoo itsestään paljon ja kokee aina jääneen ilman riittävää kunnioitusta, etenkin ilman vahvojen naisten kunnioitusta. Hän on siepannut naisen, vetänyt tältä hampaita irti ja tappanut ruumiinrakenteeltaan suunnilleen oikean kokoisen prostituoidun kaapatun naisen sijaisruumiksi. Hän haluaa lannistaa naisen tahtonsa alle ja hänellä on harhainen suunnitelma yhteisestä elämästä tulevaisuudessa.  Kun yhteiselo ei suju ihan sieppaajan suunnitelmien mukaan hän kaappaa vielä toisen naisen. Murhaaja on suunnitellut kaiken erittäin huolellisesti ja tarkasti. Voiko poliisi saada hänet kiinni, vaikka kaikki on suunniteltu erittäin tarkasti pienintäkin yksityiskohtaa myöten? 

Kirja sisältää melkoisen rajua naisiin kohdistuvaa pahoinpitelyä. Muuten tarina ja sen henkilöt eivät mitään suuria yllätyksiä ole: ylimielisiä sarjamurhaajia/sieppaajia on nähty, samoin kuin poliiseja, joilla on omat ongelmansa itsensä ja ihmissuhteidensa kanssa. Kirja tuntui kuin olisi lukenut brittipoliisisarjan kirjaversiota, siinä määrin, että piti oikein tarkistaa, onko tästä TV-sarjaversio olemassa – ei ole. Teksti oli jotenkin sellaista, että tapahtumat näki mielessään tavallista helpommin visuaalisina. Se oli myös ihan sujuvaa, mutta kokonaisuutena kirja oli jotenkin jo aikaisemmin nähdyn tyyppinen, mitään ihan oikeasti, suuresti yllättävää ei siinä ollut, ja henkilöhahmotkin ongelmineen olivat tosiaan oi niin tuttuja oi niin monesta aikaisemmasta dekkarista.  Pidän ihan mahdollisena sarjan jatkamista, mutta ei ehkä ihan heti. Aika erikoista sinällään, että kirja on julkaistu Suomessa vain e-kirjana ja äänikirjana.  

The first part of a new series for me. Luc Callanach is Scottish by birth but has spent his entire career with Interpol and lived in France. Now (at the beginning of the book), for reasons initially unknown, he has returned to his family's homeland in Edinburgh and taken up a position as a chief inspector. Not all the local officers are particularly thrilled about having a superior from elsewhere. Callanach isn’t granted much time to adjust, as a respected local lawyer has been abducted. When the practically entirely destroyed skeleton of a woman is found in a burned-down, abandoned cabin—save for a few teeth that allow for identification—a murder investigation ensues. (Though in reality, modern DNA technology would likely have identified the remains.)

It turns out to be a murder, but not of the person the police initially believe is dead. In the book, the murderer is known to the reader from the beginning. He is a university administrator who has an inflated sense of self-worth and feels he has never received the respect he deserves, particularly from strong women. He has abducted the lawyer, extracted her teeth, and killed a prostitute of roughly the same build to serve as a substitute corpse for the kidnapped woman. He intends to break her will and has a delusional plan for a shared future. When this cohabitation doesn’t go as planned, he kidnaps another woman. The murderer has planned everything extremely carefully and in great detail. Can the police catch him, even when every detail has been meticulously accounted for?

The book contains quite graphic depictions of violence against women. Otherwise, the story and its characters don’t offer many surprises: arrogant serial killers/kidnappers have been seen before, as have police officers with personal issues and relationship problems. Reading the book felt like reading the novel version of a British police procedural to such an extent that I had to check if there was a TV adaptation—there isn’t. The writing was such that it was unusually easy to visualize the events. The prose was fluent, but overall, the book felt familiar, as if it had been done before—there weren’t any major surprises, and the characters and their struggles were oh-so-familiar from countless other crime novels. I might consider continuing with the series, but not right away. Interestingly, the book has only been published in Finland as an e-book and audiobook.

416 pp. 

Ritva Kylli: Suomen ruokahistoria — Suolalihasta sushiin

Suomessa syötävien ruokien ja ravitsemuksen historia noin keskiajalta lähes nykypäiviin asti. Tämä on asia, jota on nähtävästi ollut yllättävän vaikea jopa tutkia, sillä ihmiset eivät ole kirjanneet juurikaan jokapäiväisen ruokailunsa sisältöä, vaan korkeintaan juhla-aterioita. Iso osa tiedosta on peräisin satunnaisista maininnoista ja vähän myöhemmällä ajalla lehtien mainoksista.  Ruokakulttuuri oli yllättävänkin laajaa ja monipuolista sekä 30-luvulla, että 1900-luvulla alussa, molemmat ”kultakaudet” loppuivat sitten sotien myötä ja toipuminen ennalleen kesti pitkään. Yksi ruokakulttuurin vaikuttanut tekijä on ollut alkoholivastaisuus, joka pitkää esti mm. ravintoloiden perustamisen kaupunkien ulkopuolelle ja rajoitti kaupunkienkin ravintoloiden toimintaa. Suomessa ei täten päässyt syntymään sellaista pikkupaikkakuntien hyvien pikkuravintoloiden kulttuuria kuten monessa eteläisemmässä maassa on – todennäköisesti juomisen viinahakuisuuskin olisi ollut paljon vähäisempää hiukan vapaamielisemmän käytännön tuloksena, ei olisi ollut ”pakko” juoda alkoholi ”vaivattomassa” tiiviissä muodossa. Kirja oli kokonaisuudessaan kiinnostava ja yllättävänkin mukaansa tempaava. Ihan loppuosa oli hiukan liian saarnaava ja valistava, ja jätti loppusta hiukan ärsyttävän vaikutelman. Ainakin yhden virheen kirjasta bongasin: kirjan mukaan syötäviä hedelmiä tuotiin Suomeen vuonna 1988 yhteensä 915 428 kiloa. Aika numerotaidon pitää olla, jos ei heti näe tuon luvun järjettömyyttä - maahan olisi tuotu tuona vuonna vain vajaa 200 grammaa hedelmiä henkeä kohden.

525 pp. 

Roope Lipasti: Luutnantti Ströbelin istumajärjestys

Keski-aikaiseen Turkuun saapuu kolmekymmenvuotisen sodan veteraani, luutnantti Ströbel. Hän on oman kertomansa mukaan haavoittunut jalkaan pelastaessaan kuninkaan hengen. Heti laivasta tullessaan hän tapaa orvon ja syntymästään käsipuolen Pavelin lyöttäytyen tämän matkaan ja muuttaa huoneeseen, jossa Pavel on saanut vielä äitinsä kuoleman jälkeen asua. Ströbelillä olisi asiaa vanhalle sotakaverilleen, mutta tämän löytyminen ei ole helppoa. Hän tapaa kumminkin kaupungin piispan ja ehdottaa tuolien hankkimista kirkkoon; tuoleista kun voisi kansalta kerätä maksuja. Hän itse on valmis suunnittelemaan tuolit ja etenkin istumajärjestyksen, joka olisi sovelias koko kirkkokansalle. Ja kirkkokansa on hyvin innokas saamaan arvokkaammat paikat ja uskoo luutnantin olevan tärkeä henkilö istumajärjestyksen laatimisessa. 

Kyseessä on oikeastaan veijariromaaniksi luokiteltava kirja, josta hiukan kerronnan pinnallisessa kepeydessä, mutta syvemmässä taustassa, tuli mieleen Sotamies Svejkin seikkailut. Kirjassa iso osa tapahtumia nähdään Pavelin, aika naivin, mutta yllättäen hyvin fiksun ja itsekseen lukemaan oppivan, pojan näkökulmasta, joka ei ihan kaikkia tapahtumia aina ymmärrä tai ymmärtää ne joskus hiukan väärin. Ströbel itse on taas lahjakas puhuja, joka saa kaikki asiat sujumaan mielensä mukaan. Juonessa on aika monta kiemuraa: on istumajärjestyksen laatiminen, Pavelin elämä, helmikirjontaa tekevän naisen ongelmat, Ströbelin tausta ja hänen ”ystävänsä” etsiminen. Kielellisesti tekstissä on koko ajan pieni mukava ”virne” mukana, vaikka paikoitellen asiat eivät ollenkaan huvittavia olleet. Ajankuva oli hyvin aidon oloista ja pikkupaikkakunnan, mitä Turkukin tuolloin oli, ihmisiä ja heidän suhteitaan oli kuvattu hyvin. Loppuratkaisu tuli ehkä hiukan liian nopeasti ja oli jotenkin luonnosmainen ja jopa osittain avoin. Olisivat nuo henkilöt ehkä jotain parempaa ansainneet. Kirja oli kirjapiirin kirjana ja jätti pääosin positiivisen vaikutelman, etenkin keveys verrattuna edelliseen kirjaan (Kafkan Oikeusjuttu) pidettiin virkistävänä. 

A Thirty Years' War veteran, Lieutenant Ströbel, arrives in medieval Turku. According to his own account, he was wounded in the leg while saving the king's life. Shortly after entering the city, he meets Pavel, an orphan born with a crippled arm, and joins him, moving into the room Pavel has been allowed to occupy since his mother's death. Ströbel seeks out an old comrade from the war, but finding him is no easy task. Meanwhile, he meets the city’s bishop and suggests equipping the church with chairs, from which fees could be collected from the congregation. Ströbel volunteers to design both the chairs and, more importantly, the seating arrangement—a task he claims should suit the entire churchgoer community. The townsfolk are eager to secure better seats and view the lieutenant as important in determining this arrangement.

The book can be classified as a picaresque novel, reminiscent of The Adventures of the Good Soldier Švejk in its light, superficial narrative tone that masks a deeper context. Much of the story is seen from Pavel’s perspective—a somewhat naïve but surprisingly clever boy who has taught himself to read. Pavel doesn’t always fully understand events, or sometimes interprets them in his own slightly skewed way. Ströbel, on the other hand, is a gifted orator who can manipulate situations to suit his desires.

The plot contains numerous twists and turns: the creation of the seating arrangement, Pavel's life, the problems of a woman who does pearl embroidery, Ströbel’s mysterious past, and his quest to find his “friend.” The narrative is laced with subtle, pleasant humor, even when the events might be far from amusing. The depiction of the era feels authentic, capturing the small-town dynamics and relationships in a setting like Turku of the time.

However, the ending feels a bit rushed, almost sketch-like, and even somewhat open-ended. It leaves the impression that the characters may have deserved a more satisfying conclusion.

Jim C. Hines: Terminal Peace (Janitors of the Post-Apocalypse #3)

The final installment in a series where most of humanity has been transformed into zombie-like creatures by an alien plague accidentally released by visiting alien emissaries. A few individuals, partially healed, have regained most of their intelligence while retaining a zombie-like endurance to trauma. These individuals are employed as soldiers in an alien war against a species driven by a biological imperative to eradicate all other intelligent life.

The protagonists of the series initially served as the cleaning crew on a warship, where the rest of the crew was incapacitated by an attack. Taking control of the ship, they embarked on several adventures before returning to Earth, where they discovered that some non-zombified humans still exist. Together, the survivors work to reclaim Earth from the aliens, who claim to be aiding humanity in the aftermath of the plague.

However, a galaxy-wide threat takes precedence: an alien race convinced of its superiority seeks to annihilate all "lesser" species. This race zealously guards a single planet, which they seem to fear profoundly yet refuse to destroy outright. The protagonists venture to this mysterious planet to uncover its secrets. There, they discover a species capable of manipulating biology to an extraordinary degree—enough to eliminate the supremacy complex and genocidal tendencies of the arrogant alien race.

It had been almost three years since I read the second book in the series, so my recollections were a bit hazy. It took some time to remember the ongoing plot, and the large cast of characters didn’t help (authors should always include a character list as a preface in their novels). As a result, the first half felt slightly confusing. Once the story gained momentum, however, it improved significantly. The writing was engaging, with plenty of wry, ironic humor and sharp observations from the characters. The ending was satisfying, though overall this might be the weakest entry in the series.

336 pp

Leena Krohn: Matemaattisia olioita tai jaettuja unia

Finlandia-palkinnolla palkittu kirja aikana, jolloin palkintoehdokkaina oli muitakin kuin romaaneja. Kirja on novellikokoelma, tosin tarinat ovat osittain esseen/ajatelman kaltaisia, eikä useimmissa niissä ole johdonmukaista juonta, jossa on alku ja loppu. Osa oli hämäriä, esimerkiksi novelli, jossa henkilön kokema tilanne osoittautui uneksi, josta päähenkilö heräsi, mutta tämäkin oli unta, josta hän heräsi taas uuteen uneen. Monet tarinoista on enemmän pohdiskelevia tunnelmapaloja, kuin varsinaisia juonellisia kertomuksia. Kielellisesti novellit olivat korkeatasoisia, mutta ehkä hiukan hämmentäviä ja varmastikaan en niistä kaikkea ymmärtänyt. Kirjan lukemisessakin kului kuukausia aikaa ja se oli pitkään hyllylle unohtuneena. Ei ole lukemistani Finlandia palkituista kirjoista ainakaan ylemmän kolmanneksen joukossa. 

165 pp. 

Ilari Aalto, Elina Helkala: Vuosi keskiajan Suomessa

Tietokirja elämästä keskiajan Suomessa. Vuodenkiertoa ja kuhunkin vuodenaikaan liittyviä tapoja käsitellään kronologisesti kuukausi kuukaudelta. Eri aikoihin pitkälti maatalousvaltaisessa maailmassa liittyi erilaisia elämänvaiheita ja tapoja, ja kristillisenkin vuoden vaikutukset olivat jo selvästi näkyvissä, vaikka osittain kansanuskon vanhat tavat vielä osaltaan olivat vaikuttamassa.   Kiinnostava katsaus tuon ajan elämään, joka oli hyvin kirjoitettu. Ainoa valituksen aihe on kirjan ehkä aavistuksen pintapuolinen ote, olisi tästä aiheesta tuplaten paksummankin teoksen, jossa olisi menty taustoihin syvemmälle, kyllä lukenut.

This is a book that examines life in 15th-century Finland on a month-by-month basis. In a society based on agriculture, life followed a pretty strict rotation according to seasons. The book examines what was done each month and how holidays and days dedicated to saints were celebrated. It is an interesting book, which could have gone into more detail.

206 pp. 

Franz Kafka: Oikeusjuttu (Der Prozess/The Trial)

Kafkan kirja. Pankin virkailija on pidätetty ja asetettu syytteeseen. Mistä rikoksesta, se ei koskaan selviä. Minkälaiseen oikeusistuimeen - sekään ei selviä. Mies saa kuitenkin olla vapaana, jatkaa elämäänsä ja käydä työssä. Byrokratia etenee omaa hidasta vauhtiaan, ja siinä yksittäinen ihminen ei voi juuri mitään tehdä kuin hiukan pyristellä vastaan, jos sitten lopulta jaksaa edes sitä oikein tehdä. Syytetty ottaa pian asian aika suurella välinpitämättömällä hyväksynnällä, koska juuri muita vaihtoehtoja ei ole. Oikeuden istunnot ovat vähän missä sattuvat ja milloin sattuvat, asiaa hoitava asianajaja on vanha, laiska ja saamaton, mutta vaihtaminenkaan ei oikein onnistu eikä ehkä kannata. Kaikki etenee hitaasti kohti vääjäämätöntä loppua eikä siinä toimien kohteella ole juuri vaikuttamisen mahdollisuuksia. 

Lyhyehkö kirja, joka vaikutti varsin epätasaiselta ja paikoitellen sekavalta. Luvut olivat kohtalaisen irrallisia. Paikoitellen teksti oli jopa hauskan ironista ja kekseliästä, paikoitellen se oli äärimmäisen puuduttavaa, kun päähenkilö keskusteli asianajajansa kanssa sanomatta useisiin sivuihin varsinaisesti yhtään mitään. Tämä asioita aika tajunnanvirtaisesti vuodattavina, joskus sivujen mittaisina kappaleina. Lausejakoja sentään oli aika normaali määrä. Kirja on kuulemma koottu yksittäisistä irrallisista luvuista kirjailijan kuoleman jälkeen, ja se on aistittavissa. Myös kesken jäänyt editointityö on havaittavissa olevaa, sen jaarittelevia osia kirjassa oli. Kirja oli mielenkiintoinen luettava, mutta ehkä hiukan enemmän olisin odottanut, ehkä niiden parhaiden osien tasoista kokonaisuutta.    

Kafka’s book. A bank clerk is arrested and charged. What crime he’s accused of is never revealed, nor is the nature of the court handling his case. However, the man is allowed to remain free, continue his life, and go to work. Bureaucracy proceeds at its own slow pace, and there is very little an individual can do but struggle a bit against it, if they even have the energy for that. Soon, the accused accepts the situation with a rather indifferent resignation, as there are no real alternatives. The court sessions take place here and there, whenever. The lawyer handling the case is old, lazy, and ineffective, but changing lawyers isn’t really possible or perhaps not even worthwhile. Everything progresses slowly towards an inevitable end, and the person at the center has little chance to influence it.

A fairly short book that felt quite uneven and at times confusing. The chapters were somewhat disjointed. At times, the text was ironically funny and clever; while at other times it was extremely tedious, as the main character conversed with his lawyer for pages without really saying anything substantial. These sections often stretched into stream-of-consciousness-like passages, sometimes page-long paragraphs. The book was reportedly assembled from separate, disconnected chapters after the author’s death, and this is noticeable. The incomplete editing is also evident with some rambling parts. It was an interesting read, but I perhaps expected a bit more—a cohesive work at the level of its best parts.

244 pp.