Sunday, November 1, 2020

Celeste Ng: Tulenarkoja asioita (Little Fires Everywhere)


 

Elena Richardson elää täydellisessä amerikkalaisessa lähiössä, jossa kaikki on kaunista ja talot sopivat toisiinsa, ihmiset ovat onnellisia ja ystävällisiä. Tai ainakin tämä on julkisivu. Elena vuoraa ylimääräisen huoneistonsa yksihuoltaja Mia Warrenille, jolla on teini-ikäinen tytär Pearl. Elena lapset ja Pearl ystävystyvät nopeasti. Mia Warren on valokuvaaja. Nähtyään mielenkiintoisen valokuvan Mian luona pikkulehden rivitoimittajana toimiva Elena alkaa selvitellä Mian taustaa. Taustalta sitten löytyy varsin kiinnostavia asioita. Samaan aikaan Elenan lapsilla ja Pearlilla on monennäköistä teinisäätöä, oka ei hirveän kiinnostavalta pääosin kirjan aiheena vaikuta.

Kirjan alku on varsin hidas, kun henkilöt tutustuvat toisiinsa ja samalla heitä esitellään lukijalle. Siten, kun paljastuu, että tyynen pinnan alla on monella jotain salattavaa tai jopa tiedostamatonta kirja muuttuu kiinnostavammaksi.

Ihan valtavan suurta vaikutusta kirja ei antanut, se tuntui hiukan tavanomaiselta ihmissuhteita käsittelevältä kirjalta. Miehet kirjassa oli kuvattu mielestäni aika huonosti, Elena puolison näkökulmaa asioihin jäin kovasti kaipaamaan, hän oli erittäin vahvasti vain taustalla oleva hahmo. Kielellisesti tarina oli hyvin kerrottu, ilman liikoja hienostelevia koukeroita. Hiukan jäi loppujen lopuksi tyhjä olo: tässäkö tämä nyt oli? Mitään varsinaisen uutta ja radikaalia kirjassa ei ollut, vaan se oli ”pikkusievä” ihan kiva teos. Yhden kummallisuuden huomasin, en tiedä onko kääntäjän vai kirjailijan numeron käsityskyvyssä vai mistä on kiinni: Erään tarjoilijan työskentelevä henkilön kerrottiin ansaitsevan tarjoilijan työstään vain tarjoilijan minimipalkan 2.35 dollaria + juomarahat ja työskentelevän 50 tuntia viikossa, jolloin hänen kuukausitulonsa jäävät 317.50 dollariin. Nuo luvut eivät ole mitenkään järkeviä, ovatko juomarahat negatiivisia, vai?

The book tells about a perfect little town where perfect, and perfectly behaving, and perfectly open-minded people live. When a photographer single mom, Mia, and her teenage daughter move into a small apartment rented by Elena, a woman working in a small paper, things become ruffled. The daughter, Pearl, makes friends with Elena’s children. When Elena starts to study Mia’s past, secrets are revealed.  An OK book which takes its time to get going, and some, felt fairly ordinary and a bit lukewarm. The writing was smooth and easy to read. There was a severe problem with math at one point, either there was a severe translation error or the author doesn’t handle basic calculations.


384 pp


No comments: