Delia Owens: Suon villi laulu (Where the Crawdads Sing)

A bestseller about a young girl, Kya, who lives mostly alone in the marshlands. She loves nature and animals but stands apart from other people who are living in the region and faces prejudices when she is suspected of murder. Especially the first third is excellent, then the plot seems to weaken and to slow down until it meanders to the end, which seems hurried. In spite of all that, the book is well worth reading, with a very fascinating heroine whose thoughts at the end are only her own.

Kertomus nuoresta naisesta, Kyasta, joka elää suistoalueella. Hänen äitinsä oli paennut väkivaltaista isää jo kun Kya oli muutaman vuoden ikäinen. Vähitellen hänen sisaruksensakin lähtivät ja nuorimmaisena Kya jäi kaksin isänsä kanssa. Isällä oli ryyppyputkia ja vaikka niiden välissä elämä lyhyen aikaa saattoi olla lähes idyllistä, niin lopulta hänen poissaolonsa pitenivät kunnes lopulta hän ei enää palannut. Kouluun Kya yritettiin saada, mutta ilman vanhempia elänyt pieni tyttö karkasi koulusta ja piiloutui niin, että paikalliset viranomaiset eivät häntä löytäneen ja lopulta eivät enää vaivautuneet edes yrittää tytön löytämistä. 

Päällekkäin Kyan lapsuudesta kertovan tarinan kanssa kuvataan myöhemmin tapahtunutta tarinaa, jossa selvitetään nuoren urheilutähden kuolemaa. Aluksi se näyttää onnettomuudelta, mutta kun asia ei vaikuta ihan selvältä, poliisi alkaa tutkia tapausta murhana. Ja kuka on helpompi epäilty, kuin kummallinen, yksin asuva, nuori nainen. 

Kyan lapsuus ja elämä on yksinäistä, eikä hän kunnolla opi luottamaan ihmisiin. Joitain ystäviä hänellä on, kuten kauppiasperhe, jolta hän tekee pienet välttämättömät ostoksensa maksaen ne simpukoilla ja kaloilla. Hän ystävystyy myös nuoreen mieheen, Tateen, joka opettaa hänet lukemaan ja kirjoittamaan. Mutta kun tämä joutuu lähtemään yliopistoon, Kya kokee luottamuksensa petetyksi ja on entistä varautuneempi, vaikka toisen ihmisen huomioita kipeästi kaipaa.  

Kirja oli hienosti kirjoitettu etenkin alkupuoleltaan. Loppua kohden etenkin tarinallinen laatu tuntui heikentyvän ja puolen välin paikkeilla oli hiukan liian pitkä suvantovaihde, ennen kun juonen kulku taas nopeutui, tosin ehkä huikan teennäisesti ja epäuskottavasti. Ihan loppu meni sitten pikakelauksella muutamassa sivussa, siinä osassa olisi ollut varaa käsitellä Kyan elämää hieman yksityiskohtaisemmin. Tiivistämisen varaa olisi kokonaisuutena kirjassa jonkin verran kyllä ollut. Lopun oikeudenkäynnistä tuli vahvasti mieleen Kuka surmaisi satakielen -kirjan oikeudenkäynti, myös jotenkin kielellisesti kirjoissa oli jotain samaa. Kirja oli kirjapiirin kirja, ja useimmat pitivät teosta helppolukuisena ja aika kevyenä, eikä kovin uskottavana. Luontokuvaukset olivat kaikkien mielestä parasta antia. 

416 pp