Tuesday, November 23, 2021

Anneli Kanto: Rottien pyhimys


Historiallinen romaani Hattulan vanhan kirkon maalauksien valmistamisesta. Kirkkoon on maalattu noin 1510 runsas määrä kuvituksia raamatun tapahtumista. Maalareista kukaan ei tiedä yhtään mitään, mutta oletuksena on, että he tulivat Ruotsista tai Liivinmaalta. Tämä kirja on heidän kuviteltu tarinansa. Maalaamaan saapuu kaksi ammattilaista ja apupoika. Kun apupoika katkaisee kätensä, maalarit joutuvat hankkimaan apuvoimaa mistä saavat. Kylällä asuu hyljeksitty orpotyttö, joka on ollut tiiliruukin mestarilla kasvattina. Mestarin kuoltua tämä on elänyt yksikseen kyläläisten ylenkatsomana. Tyttö on tehnyt koristeltuja saviastioita, jotka ovat kiinnittäneet linnanrouvan huomion ja näin tämä päätyy apuriksi kirkkomaalareille - vaikka melkoista mutinaa etenkin kirkkoherran taholta kuullaan naisen osallistumisesta tälläiseen pyhään työhön. Tässä maalaustyössä hän kumminkin sitten osoittautuu enemmän kuin päteväksi. Kirjan kuvaa herkullisesti keskiajan kyläyhteisöä ja sen ihmisiä. Ihmiset myös kehittyvät persoonina kirjan tapahtumien, yhden kesän, kuluessa. Juonen tarkka kuvaaminen ei ole oleellista ja eikä edes suotavaa, sillä kirja on hyvä kokea sellaisena kuin se on, tietämättä juuri muuta kuin peruslähtökohdat. Kirjan kieli on vivahteikasta ja kertojahenkilön mukaan vaihtuvaa ja sen henkilöt heräsivät mielessä eloon vahvasti elävinä ja heitä jäi kaipaamaan. Mitähän siten tapahtui? Ainakin Lohjan kirkko taisi tulla maalatuksi. 


A historical novel about creating the paintings (real ones, still existing) at Hattula old church. It is decorated with dozens of paintings depicting biblical stories and saints, all painted about 1510. No one really knows anything about the painters. This book is their (imagined) story. The story is told with multiple viewpoints and multiple different voices. It gives an excellent look at life in late medieval Finland, or “Eastern Country”. An enjoyable book with well-drawn characters who stay with you.


406 pp. 


No comments: