Maigret-kirjat olivat minulle uusi tuttavuus. Tartuin tähän kirjaan Hesarissa alkukeväällä julkaistun ylistävän artikkelin vuoksi, jossa suositeltiin kirjailijaan tutustumisen alkukohdaksi tätä novellikokoelmaa. Tilasin sen kirjastosta ja pienoinen yllätys oli sivumäärä. Muiden kirjojen ohella tämän kokoelman lukemiseen kului sitten melkoisesti aikaa.
Tarinat olivat vaihtelevan pituisia ja niitä oli sen verran monta, että en niitä erikseen ala arvioimaan. Kirjan alkupuolella oli lyhyempiä tarinoita ja pidemmät olivat kirjan lopussa. Alun novellien jälkeen oli hiukan jopa hämmentynyt olo: näidenkö pitäisi olla maailman huippua? Alun kertomukset olivat hyvin yksinkertaisia ja oikeastaan tyhjänpäiväisiä. Loppua kohden kertomusten laatu parani huomattavasti ja niistä tuli monimutkaisempia ja kiinnostavampia. Maigret itse pääsääntöisesti oli kovin haluton asiaa edes tutkimaan, hän usein istuskeli tapahtumapaikalla poltellen piippua ja jutellen satunnaisten asiaan liittyvien henkilöiden kanssa ikävystyneen oloisena, kunnes sitten lopulta selvitti rikoksia aivan kuin puolivahingossa - usein syyllinen oli koko ajan näkyvissä ollut, mitään yllätyksellisiä hahmoja ei juuri ollut mukana. Oikeastaan ainoa kerta, kun hänellä todella oli tarmoa selvittää asiaa, oli kun hän epäili uutta, hienoa piippuaan varastetuksi ja syyllisenä saattoi olla rikokseen sotkeutunut – totta kai tämä tapaus piti saada nopeasti pohjia myöten selvitettyä. Motiivit rikoksen tekijöillä olivat yksinkertaisia: lähes aina kyse oli rahasta, joskus rakkaudesta, joskus kaunaisuudesta. Tekijöiden teot olivat myös pääosin ymmärrettäviä heidän omasta näkökulmastaan. Näissä kertomuksissa ei ollut sattuman kaupalla tappavia psykopaattimurhaajia, jotka nykyisissä dekkareissa ovat lähes kliseisiä. Maigret hahmona kärsivällisine vaimoineen oli kiehtova, ja varmaan pitäisi jokin romaanimuotoinenkin tarina hänen tutkimuksistaan lukea.
No comments:
Post a Comment