Itselle uuden sarjan ensimmäinen osa. Samuel on kaupunkilaispappi, joka on ottanut lyhyen työpestin pieneltä pohjoisruotsalaiselta paikkakunnalta. Saavuttuaan ensimmäistä kertaa paikkakunnan kirkolle, hän löytää lumisateiselta hautausmaalta hautamuistomerkkiin sidotun kuolleen miehen. Mies on paikkakunnalla hyvin tunnettu liikemies, joka on laajentanut hotelliaan ja hankkinut itselleen vihamiehiä liiketoimillaan. Hän on myös vaihtanut puolisoa nuorempaan ja hänen vaimonsa ei tästä luonnollisesti varsin ilahtunut ole. Testamenttiaan mies ei ollut ennättänyt muuttaa ja ex-vaimo onkin ensimmäisenä epäiltyjen listalla ja jopa tunnustaa murhan. Tunnustusta poliisi ei usko, sillä nainen ei oikein osaa kertoa, miten murha on tapahtunut. Rikosta tutkii viehättävä naispoliisi Maja-Sofia, johon Samuel kokee välittömästi yhteyttä, vaikka hänellä onkin kotipaikkakunnallaan tuore kihlattu. Samuel ajautuu itsekin tutkimaan rikosta, ja osasyynä on niin kovin viehättävä poliisi. Poliisilla on tosin omat ongelmansa, kliseinen päällikkö, joka ei hänen tutkimuslinjojaan oikein hyväksy. Vähitellen rikos tietysti ratkeaa kärsivällisellä tutkimustyöllä, jossa pappi osallistuu aika lailla sallittuja rajoja venyttävässä määrin.
Mukava dekkari, joka oli selvästi parempi kuin edellinen kuuntelemamme ruotsalaisdekkari, Taimitarhamurhien ensimmäinen osa. Kirja oli sujuvampi, paremmin tahditettu ja henkilöt olivat kiinnostavia, vaikka papin moraalinen taju ei nyt kaikkein korkeammalla tasolla kyllä ollut,sillä kovin, kovin helposti kihlattu unohtui uudella paikkakunnalla. Poliisipäällikön käytös on äärimmäisen dekkarikliseistä: miksi IHAN jokaisessa dekkarissa on poliisipomo, joka ei ole tutkimuksien tasalla, on vallasta juopunut ja pistää kirjan päähenkilön, joka asiassa on tietenkin parhaiten ajan tasalla, ulos aktiivityöstä. Ei taida montaa dekkaria olla, jossa tätä juonen käännettä ei olisi. Tämä juonenkäänne on aika laiskaa dramatiikan luomista. Myös se, missä määrin Maja-Sofia otti täysin ulkopuolisen henkilön poliisityöhön mukaan, ei ollut oikein uskottavaa, olipa se vain romanssin (joka oli vähän enemmän kuin arveluttava sinällään) rakentamisen kannalta tärkeää. Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin hyvä ja mukaansatempaavakin.
396 pp.
No comments:
Post a Comment