Charles Dickens: Kaksi kaupunkia (A Tale of Two Cities)

Yksi kuuluisimmista Dickensin kirjoittamista kirjoista. Oli mielenkiintoista lukea lähes kaksisataa vuotta vanhaa romaania, joka on historiallinen romaani kertoen tapahtumista noin sata vuotta ennen sen kirjoittamista. Kirja kuvaa henkilöitä, jotka joutuvat Ranskan vallankumouksen pyörteisiin.

Ranskalainen lääkäri on ollut Bastiljin vankilassa kaksikymmentä vuotta. Kun hänet lopulta vapautetaan, hänen tyttärensä hakee hänet Englantiin. Mies on pahasti järkkynyt mieleltään, mutta tyttären hoivassa hän vähitellen palaa lähes entiselleen.

Tytär menee myöhemmin naimisiin Englannissa asuvan, perinnöstään luopuneen ranskalaisen aatelismiehen kanssa, jonka todellinen henkilöllisyys on salassa. He saavat lapsen ja elävät onnellisina. Kun Ranskassa puhkeaa vallankumous, miehen täytyy palata Pariisiin suojelemaan vanhaa, uskollista palvelijaansa. Lähes heti palattuaan hänet vangitaan odottamaan oikeudenkäyntiä ja todennäköistä kuolemantuomiota. Tytär matkustaa isänsä ja lapsensa kanssa Pariisiin. Isä työskentelee lääkärinä vallankumouksellisten parissa ja saavuttaa heidän luottamuksensa. Kun oikeudenkäynnin aika koittaa, mies vapautetaan isän puolustuspuheen ansiosta. Valitettavasti vapaus ei kestä kauan, sillä kun vallankumoukselliset saavat tietää hänen olevan vihatun markiisin poika, hänet vangitaan uudelleen – ja teloitus näyttää väistämättömältä. Onko kaikki hukassa?

Kirjan juoni on varsin vetävä, ja se sisältää pilkahduksia huumoriakin draaman ohessa, etenkin ironis-ivallisia henkilöhahmojen kuvauksia. Tyyliltään se on aikansa kirjallisuudelle tyypillisen löysä: asioita kuvaillaan hyvin tarkasti, ja esimerkiksi hahmojen ulkonäön kuvaamiseen käytetään runsaasti sanoja. Kerronta on muutenkin monisanaista ja yksityiskohtaista, ehkä välillä hiukan lavertelevaa. Ranskalaisista Dickensillä ei kirjan perusteella vaikuttaisi olleen kovin korkeaa käsitystä – useimmat heistä näyttäytyvät joko petollisina, murhanhimoisina tai täysin häikäilemättöminä ylimyksinä, jotka eivät piittaa tavallisesta kansasta. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan ollut, vaan Dickens oli varsin ranskamielinen ja oleskeli pitkään maassa.

Olin varma, etten ollut lukenut kirjaa aiemmin, mutta siinä oli useita kohtauksia, jotka tuntuivat kovin tutuilta. Esimerkiksi aatelisen heittämä kolikko korvaukseksi lapsesta, jonka hän oli juuri murskannut hevoskärryillään, samoin kuin muutamat vankityrmäkohtaukset. Varmaan olen tämänkin Dickensin teininä joskus lukenut kuitenkin. 

Kirja oli kirjapiirimme lukukohteena, ja sitä pidettiin yleisesti hyvänä. Lähes kaikki kokivat alun hieman raskaaksi ja jopa sekavaksi, mutta kun juoni pääsi vauhtiin, se toimi edelleen erinomaisesti – vaikka sen ikä lähestyy jo kahta sataa vuotta.

One of the most famous books written by Dickens. It was fascinating to read a novel that is nearly two hundred years old, a historical novel describing events that had taken place about a hundred years before it was written. The book follows characters who are caught up in the turmoil of the French Revolution.

A French doctor has been imprisoned in the Bastille for twenty years. When he is finally released, his daughter brings him to England. The man is deeply disturbed in mind, but under his daughter’s care he gradually regains something close to his former self.

Later, the daughter marries a French nobleman living in England who has renounced his inheritance and whose true identity remains hidden. They have a child and live happily. When the Revolution breaks out in France, the man must return to Paris to protect an old, loyal servant. Almost immediately after his return, he is imprisoned, awaiting trial and likely execution. His wife travels to Paris with her father and child. The father works as a doctor among the revolutionaries and earns their trust. When the trial finally comes, the man is acquitted thanks to his father-in-law’s defense. Unfortunately, his freedom does not last long, for once the revolutionaries discover he is the son of a hated marquis, he is arrested again — and his execution seems inevitable. Is all hope lost?

The plot is quite gripping, and there are even flashes of humor amid the drama, particularly in Dickens’s ironic and mocking portraits of certain characters. Stylistically, the book reflects the tendencies of its time: it is somewhat loose in structure, with extremely detailed descriptions. For example, many words are devoted to depicting the characters’ appearance. The narration is verbose and meticulous, at times perhaps even a bit rambling. Based on the novel, Dickens does not appear to have held the French in especially high regard: most are portrayed as treacherous, murderous, or ruthless aristocrats indifferent to others, especially to common people. In reality, however, this was not the case — Dickens was actually quite fond of France and spent long periods there.

I was certain I had never read the book before. Still, several scenes felt very familiar — for example, the aristocrat tossing a coin as compensation for a child he had just run over with his carriage, as well as a few of the prison scenes. So, I must have read this in my teen years decades ago. 

The book was our reading circle’s choice, and it was generally well-liked. Almost everyone found the beginning somewhat heavy and even confusing, but once the plot gained momentum, it worked remarkably well — despite being nearly two hundred years old.

347 pp.