Saturday, February 13, 2021

Wexi Korhonen: Kiusaksi kuiskattu murha (Kari Salo #1)


Kun komisario Koskiset on kaikki luettu, niin piti testata toista Tampereelle sijoittuvaa, suosioltaan paljon vähäisemmäksi jäänyttä dekkarisarjaa. Kari Salo on pahasti viinaanmenevä Tampereen rikospoliisin etsivä, joka on viimeisen varoituksen päässä eläkkeelle potkimisesta. Vanha ja rikas mies on kuollut, eikä hänen kuolemaansa aluksi edes pidetty muuna kuin luonnollisena kuoleman - ennen kuin sairaalaan tuli vihje mahdollisesta murhasta. Tarkemmissa tutkimuksissa miehen päästä löytyy kummallinen itsetehty luoti. Kuka on tappanut lähes 90-vuotiaan, kuolemaa jo muutenkin lähestyvän miehen? Asiaa selvitellessä paljastuu, että melkein kaikilla sukulaisilla oli tähän erittäin hyvä motiivi - mies kun oli ihan lähiaikoina muuttamassa testamenttiaan. Mahdollisia syyllisiä sitten on paljon ja vähitellen Kari Salo pääsee syyllisen jäljille, vaikka töistään saa potkut kesken kirjan ja omakin henki on välillä uhattuna. 


Kirja on selvästi vanhanaikaisempi kuin Koskis-sarja. Se ei sisällä yhteiskuntakritiikkiä eikä poliisien persoonallisuus päähenkilöä lukuun ottamatta juuri tavallisista poliisikirjojen kliseistä poikkea ylimielisinä kaikkitietävine pomoineen. Tietenkin myös Kari Salo itse on puhdas klisee viinaan menevästä, mutta ah niin taitavasta ja naisten mieleen olevasta poliisista. Kirja oli muutenkin vanhanaikaisen tuntuinen oikeastaan sekä hyvässä että pahassa. Kirja on julkaistu 1999, mutta poliisien käytöksen perusteella, tyylillisesti ja kielellisesti se olisi hyvin voinut olla julkaistu jopa noin 20 vuotta aikaisemmin. Siitä huolimatta, että kirja nimellisesti oli poliisityön kuvaus, se oli hyvin klassinen dekkari, jossa vihjeiden perusteella päähenkilö selvittää kuka on murhaaja. Kirjassa on mukana jopa vanha klassinen kohtaus, jossa kaikki kirjassa esiintyneet henkilö istuvat samassa huoneessa, kun salapoliisi esittää löydöksensä ja paljastaa dramaattisesti murhaajan. Mitään suurta kirjallisuutta teos ei ollut, mutta kyllähän sen parissa ihan viihtyi. Tampereen kaupunki ei kirjassa yhtä elävästi tullut esiin kuin Seppo Jokisen kirjoissa. En pidä mahdottomana seuraavan osan hankkimista, tämä kappale kirjastosta tilattu ja “varastokirjasto” tarralla varustettu, eli kovin kysytty ei taida enää olla. 


Another crime book series that happens in my home town. Kari Salo is a policeman with a severe drinking problem; so bad that he is one step away from getting fired. He tries to solve the murder of a 90-year-old rich man, which would have gone unnoticed if someone hadn’t called the hospital and alerted the pathologist to the possibility of a murder. At first, the murder seems strange. Why kill someone so old? But it turns out that he was going to adjust his will, and everyone in his fairly large family had a really good motive to kill him. A pretty old fashionable book in style, language and attitudes. It was been published 1999, but could well have been written at least two decades earlier. It wasn’t all bad, though, I might read at least the next part. 

366 pp

No comments: