Qiu Xiaolong: Kahden kaupungin tarina (A Case of Two Cities, Inspector Chen Cao #4)

Seuraava osa tarkastaja Chen sarjassa. Chen on kiinalainen poliisipäällikkö, joka on myös runoilija ja kääntää kirjoja englannista kiinaksi. Hän saa erityismääräyksen ja erityisvaltuudet selvitellä korruptiota, joka vaikuttaa ylettyvän korkeimmille puoluekaadereille asti. Kukaan ei ole halukas keskustelemaan hänen kanssaan, ja kun hänen vanha ystävänsä, TV-toimittajana toiminut kaunis nainen löytyi kuolleena vain muutama päivä heidän tapaamisensa jälkeen, vaikuttaa siltä, että tutkimuksia eivät katso hyvällä jotkin tahot.  Chen saa sitten yllättäen määräyksen johtaa kirjailijadelegaatiota, joka on menossa vierailulle Yhdysvaltoihin. Miksi tämä tapahtuu, yrittääkö joku riittävän korkeassa asemassa oleva siirtää hänen huomionsa pois menossa olevasta tutkimuksesta tai viivyttää sitä? USA:ssa hän tapaa jo entuudestaan tuntemansa naispoliisin (johan hän on enemmän kuin vähän ihastunut), joka on tietoinen kiinalaisten korruptiotutkimuksista. USA:n liittovaltion organisaatiot eivät pidä kovasti ajatuksesta, että kiinalaisia lahjontaan syyllistyviä oligarkkeja pakenee USA:han ja näin tarjoutuu mahdollisuus epäviralliseen yhteistyöhön. Kun kirjallisuusdelegaation kääntäjä tapetaan kadulla, asiat alkavat vaikuttaa aikaisempaakin kuumemmilta. 

Kirjan alkupuoli vaikutti varsin hitaalta ja tuntui keskittyvän melkein enemmän Chenin miettimiin runoihin sekä ruoka-annoksien kuvailuun kuin varsinaiseen poliisityöhön. Kiinalaiseen kulttuurin ajattelumallien kuvaaminen vaikutti olevan myös tärkeämpää kuin se varsinainen dekkarijuoni. Tämäkin tietysti oli aika kiinnostavaa sinällään. Loppua kohden kirja lähti lopulta vetämään - alkupuolella mietin jo, että tämä on viimeinen osa tätä sarjaa, mutta ehkä jossain vaiheessa näitä voi lisääkin vielä lukea. Ihan loppu toisaalta oli ehkä vähän lässähdys, kaikki asiat eivät selvinneet ja tarina kurottiin kasaan hyvin nopeasti ja tuntui oikeastaan jäävän hiukan kesken.  

The next installment in the Inspector Chen series. Chen is a Chinese police chief who is also a poet and who translates books from English to Chinese. He receives a special assignment and special authority to investigate corruption, which reaches the highest levels of party officials. No one is willing to talk to him, and when his old friend—a beautiful woman who worked as a TV journalist—is found dead just a few days after their meeting, it appears that certain parties do not look kindly on his investigations.

Chen is then unexpectedly ordered to lead a delegation of writers on a visit to the United States. Why is this happening? Is someone in a high enough position trying to distract him from the ongoing investigation or at least delay it? While in the U.S., he meets a female police officer he already knows (and for whom he has more than a little affection). She is aware of the Chinese corruption investigations. U.S. federal agencies are not too happy about the idea of Chinese oligarchs guilty of bribery fleeing to the U.S., which opens the door for unofficial cooperation. When the delegation’s translator is murdered on the street, things start to heat up even more.

The book's first part felt rather slow and seemed to focus more on Chen’s poetic reflections and descriptions of food than on actual police work. Depicting Chinese cultural perspectives seemed to be more important than the detective plot itself. That was interesting in its own way, of course. Toward the end, the story finally picked up — I had already been thinking that this would be the last book in the series for me, but maybe I could read more at some point. However, the very end was a bit of a letdown; not everything was resolved, and the story was wrapped up very quickly, leaving it feeling somewhat unfinished.

407 pp.

Hannu Salmi: Tunteiden palo: Turku liekeissä 1827

Tietokirja Turun palosta vuonna 1827. Kyseessä oli maan tuohon asti suurin katastrofi, joka tuhosi pääosan kaupungista, yli 2500 rakennusta. Huomioiden tuhojen laajuus kuolonuhreja oli oikeastaan hämmästyttävän vähän, vain alle kolmekymmentä, mutta asunnottomaksi jäi yhdellä iskulla yli 10000 ihmistä. Kirja käsittelee paloa tarkasti aikalaislähteiden pohjalta. Kyseessä oli ensimmäinen uutinen Suomesta, josta kirjoitettiin laajalti ulkomaiden sanomalehdissä - tosin jutut olivat paljolti kopioita toisistaan ja sisälsivät alkuvaiheen huhuihin pohjautunutta tietoa. Kirjan antaa hyvän katsauksen tähän katastrofin monelta taholta, kumoten kansansuussa kulkeneen uskomuksen piikatytön huolimattomuudesta tulipalon syynä. Ilmeisesti tuuli vain heitti kekäleitä toisen talon savupiipusta rutikuivalle tuohikatolle. Kuivuus, tuuli ja miesvoiman puute (merkittävä osa kauppakaupungin miehistä oli matkustanut Tampereelle markkinoille) saivat aikaan palon katastrofaalisen leviämisen puisessa kaupungissa. 

Kirja on kerrottu selkeällä, mukaansa tempaavalla kielelle - ehkä ihan loppupuolella, osassa, jossa käsiteltiin palon jättämiä muistoja, olisi hieman voinut olla tiivistämisen varaa. 

A non-fiction book about the Great Fire of Turku in 1827. It was the largest disaster in Finland up to that time, destroying most of the city—over 2,500 buildings. Considering the extent of the destruction, the number of casualties was surprisingly low, with fewer than thirty deaths. However, more than 10,000 people were left homeless in an instant.

The book examines the fire in detail, based on contemporary sources. It was the first news event from Finland to receive widespread coverage in foreign newspapers—though many of the articles were merely copies of each other and contained information based on early rumors.

The book provides a comprehensive overview of the catastrophe, debunking the widely held belief that the fire was caused by the carelessness of a maid. Apparently, the wind simply carried embers from one house’s chimney onto a tinder-dry birch-bark roof. Drought, strong winds, and a shortage of manpower (since many of the city's men had traveled to Tampere for a market fair) contributed to the fire’s catastrophic spread in the wooden city.

The book is written in a clear and engaging style—though towards the end, in the section discussing the memories left by the fire, some parts could have been more concise.

240 pp. 

Joona Keskitalo: Saari, joka repesi (Takamailla #1)

Jennifer on Korppoon saaristossa sijaitsevan venesataman ja ravintolan uusi innokas omistaja. Hänellä ei ole varaa epäonnistua, sillä hän on jo epäonnistunut useamman kerran - taustalla on selvä maanisdepressiivinen sairaus. Sigge on ollut koko elämänsä luuseri, joka on saanut aikoinaan potkut lautan kuljettajan tehtävästään. Mukana on kolmikko venäläisiä, joilla ei ole ihan puhtaat jauhot pussissaan. Kun Sigge löytää Jerkerin, miehen, joka Jenniferille venesataman myi merestä kuolleena kurkku aukileikattuna, hänestä tulee lyhyeksi aikaa sankari. Hän alkaa epäillä venäläisiä murhasta. Kun hän vielä venäläisten touhuja selvittäessään löytää venesataman entisen vuokralaisen (joka on kadonnut) puolison kuolleena aution saaren rannalta, hän epäilynsä vain lisääntyvät. Muitakin kuolemantapauksia alkaa saarella tapahtua, ja useimmat tuntuvat liittyvän Jenniferiin jollain tapaa. Onko hän ehkä tappaja - etenkin kun tieto hänen aikaisemmista ongelmistaan leviää, pikkupitäjän juorumylly saa lisää vauhtia. Ja mitä venäläisillä on oikein mielessään - he näyttävät tekevänsä kaikkensa, jotta Jenniferin kauppa saadaan peruutettua. Ja miksi ihmeessä Jerker edes myi sataman, joka on vanhaa suvun maata, ihan ulkopuoliselle ja aivan yllättäen? Ja missä vaiheessa Jennifer pamahtaa ihan täyteen maaniseen psykoosiin, raja kun koko ajan on hyvin lähellä tai välillä jo ylittyy. 

Kyseessä oli melkoisen vauhdikas ja yllätyksellinen kirja, joka hiukan lopussa meni uskottavuuden tuolle puolelle, mutta silloinkin kuitenkin ihan viihdyttävästi. Kielellisesti kirja oli aika visuaalisen vaikutelman antava, se tuntui olevan “leikattukin” aivan TV-sarjan tyyliin, ja kohtaukset näki silmissään oikeastaan kuvakulmia ja kameran pannauksia myöten TV-sarjan jaksona. Yhden tietyn henkilön murhanhimon motiivit jäivät kyllä hiukan epäselviksi. Sen toisen syyllisen henkilön teothan eivät lisäselityksiä tarvinneet, psykopaatti on psykopaatti. Myös se, että satunnaisen elektroniikkaromun seassa on toimiva satelliittipuhelin oli aika epätodennäköisen tuntuinen mukava sattuma. Kirja oli selvästi parempi kuin aikaisemmin saman kirjailijan teos, Tottelemattomat. Tämän sarjan seuraavakin teos pitänee kyllä lukea. 

Jennifer is the new eager owner of the marina and restaurant located on Korppoo Island. She can’t afford to fail, as she has already failed several times in the past - behind this is a clear manic-depressive illness. Sigge has been a loser his whole life, having once been fired from his job as a ferry captain. There’s a trio of Russians involved who don’t have the cleanest intentions. When Sigge finds Jerker, the man who sold the marina to Jennifer, dead in the sea with his throat cut, he becomes a hero for a short while. He begins to suspect the Russians of murder. As he investigates the Russians and finds the dead spouse of the marina’s former tenant (who has disappeared) on the shore of a deserted island, his suspicions only grow. Other deaths begin to occur on the island, and most seem to be connected to Jennifer in some way. Is she perhaps the killer - especially as news of her past problems spreads, the small town gossip mill picks up speed. And what are the Russians really up to - they seem to be doing everything to have Jennifer’s business canceled. And why on earth did Jerker sell the marina, which is old family land, to an outsider and all of a sudden? And at what point does Jennifer completely spiral into full manic psychosis, as the line is continually very close or at times already crossed?

This was quite a fast-paced and surprising book, which did straddle the line of credibility towards the end, but was still entertaining. Linguistically, the book created a very visual impression; it felt "edited" in the style of a TV series, with scenes vividly depicted, including angles and camera pans typical of a TV episode. The motives behind one particular character’s desire to commit murder remained somewhat unclear. The actions of the second guilty party didn’t require further explanation; a psychopath is a psychopath. Also, the fact that among random electronic waste, there is a functioning satellite phone felt like an unlikely but convenient coincidence. The book was definitely better than the author's previous work. I will certainly have to read the next book in this series.

400 pp

Robert Lynn Asprin: Little Myth Marker (Myth Adventures #6)

 

The next in the Myth series, Skeeve, a still-learning magician, and his friend Aahz from the dimension of Perv are living pretty comfortably. They have managed to get into a position where they are able to collect fees both from the mob and the town they are supposed to protect from the mob. One night, Skeeve manages to win a lot of money in poker even if he doesn’t know the complicated rules of the game. As collateral for part of the winning, he gets to his surprise a young girl. New females in his life won’t stop there: he gets as a present from a mob leader a “molly”, a nice looking young woman, who is supposed to be his girlfriend and is very friendly. At some point, he finds out that there is someone who is aiming to destroy his reputation, and he is supposed to take part in a very high stakes poker game as he was good at the earlier game. 

Not nearly as good as some of the first installments of the series. The humor is pretty forced and mostly not very funny. The main characters are starting to be pretty irritating and the plot feels forced (and very aged).  

208 pp. 

Jon Fosse: Aamu ja ilta

 Tuoreen Nobel-palkitun kirjailijan toistaiseksi ainoa käännös oli kirjapiirin kirjana. kirja (tai oikeastaan pienoisromaani) kertoi kahdesta ihmiselämän tärkeimmästä tapahtumasta: syntymästä ja kuolemasta. Ensimmäisessä osassa syntyy uusi poikavauva, jonka nimeksi hänen isänsä sanoo tulevan Johannes ja josta on isän mukaan tuleva kalastaja. Kirjan toisessa osiossa Johannes niminen kalastaja on vanha mies, yksin asuva leski. Herätessään eräänä aamuna hän pystyy nousemaan vuoteesta niin ketterästi, että itse oikein ihmettelee asiaa. Hän lähtee kylälle kävelylle ja tapaa vanhan ystävänsä, jonka kanssa käy veneilemässä ja kalassa, Välillä hän miettii, että eikös tuo kaveri ollutkin jo kuollut - mutta ei anna sen liikaa kiusata itseään. Hän tekee kävelyretken naapuristossaan, jossa ihmiset hiukan surrealistisesti välillä voivat kadota tai ilmaantua. Oikeastaan alusta alkaen on selvää, että hän on kuollut, mutta ei ole vielä sitä itse varsinaisesti huomannut, vaan on jonkinlaisessa elämän ja kuoleman välitilassa.   

 

Kirja on kirjoitettu käytännössä ilman pisteitä. Pilkkuja ja huutomerkkejä kyllä löytyy. Kieli on tajunnanvirran omaista, jossa on aika paljon samojen sanojen ja ilmaisujen toistoa, joka antaa kerronnalle omanlaistaan rytmiä ja voimaa. Vaikka yhteen pötköön luotu teksti voisi aluksi vaikuttaa vaikealta ja raskaalta, se oli kaikkea muuta; kirja oli - ehkä juuri rytmikkyyden vuoksi - yllättävän helppolukuinen. Kirjan sisältö oli myös ajatuksia herättävää elämään ja pitkän elämän jälkeisen kuoleman hyväksymiseen liittyvää. 

 

Kirjapiirissä kirja herätti aika yksimielisesti ihastusta. Tosin kirjailijan seuraavaa, muutaman kuukauden kuluttua julkaistavaa, käännöstä, jossa pisteetöntä tekstiä on jo sarjan ensimmäisessä osassa on melkein 500 sivua, kukaan ei aikonut ihan tuoreeltaan lukea. Ei ehkä makeaa mahan täydeltä. 

 

 The only Finnish translation so far of an author who won recently the Nobel award. The book (or rather, a novella) told the story of the two most important events in human life: birth and death.

In the first part, a baby boy is born. His father declares that he will be named Johannes and that he will become a fisherman. In the second part of the book, a fisherman named Johannes is an old man, a widower living alone. One morning, he wakes up and gets out of bed so effortlessly that he is surprised by it himself. He goes for a walk in the village and meets an old friend with whom he goes boating and fishing. At times, he wonders, wasn’t this friend already dead? But he doesn’t let the thought trouble him too much.

He takes a walk around his neighborhood, where people sometimes disappear or appear in a slightly surreal manner. From the very beginning, it is quite clear that he has died, but he has not yet fully realized it himself and exists in some kind of liminal space between life and death.

The book is written almost entirely without periods—though commas and exclamation marks are present. The language has a stream-of-consciousness style with frequent repetition of words and expressions, giving the narration its own rhythm and strength. Although a continuous block of text like this might initially seem difficult and heavy to read, it was actually the opposite—perhaps precisely because of its rhythm, it turned out to be surprisingly easy to read. The book’s content was also thought-provoking, dealing with life and the acceptance of death after a long existence.

The book was widely admired in the book club. However, no one planned to immediately read the author’s next translation, which is set to be published in a few months—where the first part alone consists of nearly 500 pages of text without periods. Perhaps too much of a good thing.

120pp

 

John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä

John Irvingin kirjoja olin lukenut viimeksi 80-luvulla parikymppisenä. Ajattelin vähän verestää muistoja ja kokeilla hänen vähän myöhäisempää tuotantoaan. Kyseessä olikin melkoinen tiiliskivi, joka kertoo kirjailijan elämäntarinan, kirjailijan, joka kirjalliselta historialtaan muistuttaa kovin paljon John Irvingiä itseään. Jopa niin, että kirjan lopussa kirjan päähenkilö aloittaa juuri tämän saman kirjan luomisen kirjoittaen saman lauseen, jolla kirja itse alkaa. Sekä Irvingillä että kirjan päähenkilöllä kuuluisuus tuli vasta muutaman julkaistun teoksen jälkeen, molemmat ovat muuttaneet Kanadaan, molemmat tunsivat Kurt Vonnegutin, molemmat saavuttivat maailman mainetta jne.  Muun elämänhistorian suhteen kirjailijalla ja hänen luomallaan hahmolla, ainakin Irvingin Wikipedia-artikkelin mukaan, ei kovin suuria yhteneväisyyksiä vaikuta olevan.   

Kirjan päähenkilö on Danny, joka asuu tukinuittoleirin kokkina työskentelevän isänsä Dominicin kanssa Twisted Riverin kylässä. Eräänä yönä tapahtuu jotain, jonka vuoksi kaksikon on paettava kylästä. He piileskelevät vuosikymmeniä eri paikkakunnilla Dominicin kokatessa eri ravintoloissa. Heidän ainoa yhteytensä menneisyyteen on Ketchum, Dominicin persoonallinen vanha ystävä jo niiltä ajoilta, kun hänen vaimonsa, Dannyn äiti, eli. Kirja seuraa heidän elämäänsä kymmenien vuosien ajan. Rakenteellisesti tapahtumat esitetään osittain epälineaarisesti: hypätään aina reilusti eteenpäin, jonka jälkeen välivuosien tapahtumat kuvataan takaumina ja muisteluina, joskus hypäten reilumminkin menneisyyteen, jopa Dannyn syntymää edeltäviin tapahtumiin. Tämä aluksi tuntui ehkä vähän sekavalta ratkaisulta, etenkin kun välillä aluksi vain sivumennen viitattiin aika dramaattisiin tapahtumiin, mitä välivuosina oli tapahtunut, tapahtumiin joiden tarkempi tausta selvisi vasta myöhemmin. Kun tähän rakenteeseen tottui, se toimi kuitenkin varsin hienosti. Kirjan alkupuoli ja loppu olivat varmasti parhaat osat teosta. Puolen välin seudussa tuntui olevan paikoitellen hitaampi jakso ja kerronnassa oli mukana suunnaton määrä eri ihmisiä, joiden muistaminen oli mahdotonta - ja tosin myös tarpeetonta, sillä suurimmalla osalla heistä ei kirjan loppupuolella ollut enää mitään roolia.  

 Kokonaisvaikutelman jäi lopulta selvästi positiiviseksi ja neljän tähden arvoiseksi, vaikka puolen välin seudussa mietin joko jopa kirjan kesken jättämistä tai kahden tai kolmen tähden arviota.

The last time I had read John Irving’s books was back in the 1980s when I was in my twenties. I thought I’d refresh my memories a bit and try something from his later works. It turned out to be quite a hefty tome, telling the life story of a writer whose literary history closely resembles that of John Irving himself. So much so that at the end of the book, the protagonist begins writing this very same book, starting with the same sentence that the book itself begins with. Both Irving and the protagonist only gained fame after publishing several books, both moved to Canada, both knew Kurt Vonnegut, and both achieved worldwide recognition. However, in terms of their personal lives, there don’t seem to be many significant similarities between the real Irving and his fictional counterpart—at least according to Irving’s Wikipedia article.

The book’s main character is Danny, who lives with his father Dominic, a cook at a logging camp, in the small town of Twisted River. One night, something happens that forces the two to flee the town. They spend decades in hiding, moving from place to place as Dominic works as a cook in various restaurants. Their only connection to the past is Ketchum, Dominic’s eccentric old friend from the time when Danny’s mother, Dominic’s wife, was still alive. The novel follows their lives over several decades. Structurally, the story is presented in a somewhat nonlinear fashion: there are significant time jumps forward, after which the events of the intervening years are revealed through flashbacks and recollections, sometimes even jumping far into the past, to events before Danny was born. At first, this structure felt a bit confusing, especially since dramatic past events were initially only briefly referenced, with the full background only becoming clear later. However, once I got used to this structure, it worked quite well. The beginning and end of the book were certainly its strongest parts. Around the middle, the pace slowed down somewhat, and there was an overwhelming number of different characters—far too many to remember. However, this didn’t really matter, as most of them played no role in the latter part of the book.

In the end, my overall impression was clearly positive, and I rate it four stars. That said, around the middle of the book, I briefly considered abandoning it or giving it just two or three stars.

610 pp.

Matt Haig: Keskiyön kirjasto

Nuoren naisen elämä ei ole raiteillaan. Hän kokee tehneensä väärän ratkaisun toisensa jälkeen ja jättäneensä aina kaiken kesken. Hän ei jatkanut lupaavasti alkanut uimarin uraansa, hän jätti veljensä kanssa aloittamansa pop-yhtyeen, kun alkoi näyttää siltä, että yhtyeellä olisi menestymiseen mahdollisuuksia. Hän ei ryhtynyt jäätiköiden tutkijaksi kuten nuorena haaveili tai muuttanut Australiaan ystävänsä kanssa.

Hän työskentelee pienessä musiikkikaupassa, josta saa potkut. Kun vielä hänen kissansa löytyy tien viereltä kuolleena ilmeisesti auton alle jääneenä, hän ei oikein enää näe mitään syytä elää ja ottaa yliannoksen lääkkeitä. Hän herää kirjastossa, joka sijaitsee puolen yön maailmassa. Kirjasto on täynnä kirjoja, jotka kaikki kuvaavat hänen eri elämiään - sitä mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi tehnyt elämässään erilaisia ratkaisuja kuin teki. Kaikki ei kuitenkaan ole niin helppoa, poptähden tai olympiavoittajan elämät eivät nekään ole sellaisia, joissa kaikki olisi täydellistä. Kun hän elää eri elämässä toisensa jälkeen, onko edes mahdollista löytää elämä, johon hän olisi tyytyväinen ja jossa hän löytäisi todellisen onnen?

Hieno yksinkertaisen kauniilla kielellä kirjoitettu teos, jonka päähenkilö on liikuttava epävarmuudessaan ja ahdistuksessaan. Paikoitellen kirjan elämänohjeet ja mietelmät kyllä hiukan lähestyivät naiiviuden tasoa, mutta kyseessä oli kokonaisuudessa nautittava ja jopa ajatuksia herättävä ja liikuttava kirja.

 

A young woman's life is off-track. She feels like she has made one wrong decision after another, always leaving things unfinished. She didn’t continue her promising career as a swimmer, and she quit the pop band she had started with her brother just when it seemed like they had a chance at success. She never became a glaciologist as she had dreamed of in her youth, nor did she move to Australia with her friend.

She works in a small music store, only to get fired. When her cat is found dead by the roadside, apparently hit by a car, she sees no real reason to go on and takes an overdose of pills. She wakes up in a library that exists in the world of midnight. The library is filled with books, each one depicting a different version of her life—what would have happened if she had made different choices? But things aren’t that simple; the lives of a pop star or an Olympic champion are not necessarily perfect either. As she experiences one life after another, is it even possible to find one she is truly happy with, where she can find real joy?

A beautifully written novel in a simple yet elegant style, with a protagonist who is deeply moving in her insecurity and distress. At times, the book's life lessons and reflections verge on the naïve, but overall, it is an enjoyable, thought-provoking, and touching read.

328 pp. 

Martha Wells: Exit Strategy (The Murderbot Diaries #4)

Another (novella-length) installment in the Murderbot series. The Murderbot narrowly escapes pursuers of evil GrayCris Corporation. He decides to rescue his mentor, Dr. Mensah, who has been kidnapped. Can he get him released, escape the GrayCris Corporation, and deliver the proof of its ill doings? Well, of course – while watching some entertainment videos simultaneously. The story took some time to start, but the last half was just one action scene. It perhaps was not one of the best parts of the series, but it was entertaining and nicely ironic, anyway. 

163 pp. 

Dennis E. Taylor: Not Till We Are Lost (Bobiverse #5)

The next installation in the “Bobiverse” series. Once again, I wasn’t even aware there was a new one until I happened on it by chance. The last book happened mostly at a megastructure filled with intelligent otter-like species. This is more of a return to a form. The book follows several separate plotlines: One group of Bobs tries to develop a mega-powerful AI. It wasn’t supposed to become self-aware, and it was supposed to be completely isolated from all data networks. As Bobs are science-fiction fans, they should have been able to anticipate how well that would go. Another plotline involves two Bobs who have been traveling toward the galactic center. They find a large multi-species interstellar federation connected with FTL wormholes – or at least its remains. Everything is mostly in good shape, and bots maintain the infrastructure, but there are no inhabitants anywhere, and there seems to be no information about where everyone has gone and why. The third plotline involves a newly found planet with intelligent life. The creatures on the planet are partly avian and live on the backs of enormous blimp-like creatures. That world seems to be heading to a volcanically very active period, and there also seems to be a local warlord who is conquering everything in sight.  Will the newly found species even survive all that?

This was a clearly better book than the last one. The fractured structure with several simultaneous plotlines with nothing to do with each other was slightly irritating, but as all of the plotlines were interesting, it didn’t hurt too much. The writing isn’t the most creative ever, but as the series is very much plot-driven, that doesn’t really hurt. The book was nice entertainment which managed to inspire some sense of wonder even in a seasoned science-fiction reader. I am looking forward to the next pretty inevitable part. 

374 pp.

T. Kingfisher: What Feasts at Night (Sworn Soldier #2)

A second part for the earlier novella (What Moves the Dead) by the same author. The main characters return. Ex-military Alex (who belongs to a ”military gender”) travels to her family’s hunting lodge at a remote location. It has been almost unused for years. There has been a caretaker, but it turns out that he has died from a mysterious respiratory ailment no one in the village wants to talk about. The lodge seems unnaturally quiet. Alex and her friends manage to get a cook whose son will work as a handyman and helper. Alex has a dream about a woman who sits on her chest and steals her breath, surely it was just a strange dream? Soon the handyman starts to seem very distracted and tired – it is like he doesn't get any sleep at all. Is there something supernatural going on? It turns out that the answer is yes.

The story takes its time to get going but ends up as a nice supernatural (as a small spoiler, there was no quasi-natural explanation for the events this time) thriller. There were some pretty tense moments in the story. The characters were well-built and interesting, and the writing was fluent and nice to read. I liked this part more than the first story in the series. 

151 pp. 

Julia Korkman: Muistin varassa: Oikeusprosessi ja totuus

Oikeuspsykologin kirjoittama kirja muistin toiminnasta - ja etenkin siitä, kuinka joustava ja muotoutuvaa muisti on. Kirjoittaja kuvaa runsaasti esimerkkejä suoranaisista oikeusmurhista, jotka ovat johtuneet muistikuvien vääristymisestä, osittain ajan kulumisen myötä ja osittain poliisien taitamattomien kuulustelutapojen ja henkilöiden tunnistamistekniikoiden myötä. Jos todistajana kuulusteltavalle näytetään syylliseksi epäillyn kuva, niin tunnistaako ja muistaako hän myöhemmissä tunnistuksissa mahdollisen syytetyn varsinaisesta rikoksesta, vaiko vain siitä poliisin näyttämästä kuvasta? Etenkin lapset kuulusteltavina ovat hankalia, sillä pienikin johdattelu johtaa väärään kertomukseen, koska etenkin pienet lapset haluavat miellyttää aikuisia ja kertovat sen, mitä olettavat aikuisten haluavat kuulla. Oli se tarina sitten vaikka ratsastaminen noidan kanssa luudalla paholaista palvomaan. 

Kyseessä oli kiinnostava ja sujuvasti kirjoitettu kirja, mutta jonkin verran siinä tuntui olevan toistoa, kirjan kuvaamissa tarinoissa ja valemuistoissa oli aika paljon samankaltaisuuksia, pieni tiivistäminen olisi varmasti ollut mahdollista.

A book written by a forensic psychologist about how memory works—particularly how flexible and malleable it is. The author provides numerous examples of outright miscarriages of justice that have resulted from distorted memories, influenced partly by the passage of time and partly by poor police interrogation techniques and flawed suspect identification methods.

For example, if a witness is shown a photo of a suspect by the police, will they later recognize and remember the accused from the actual crime, or just from the image they were shown? Children, in particular, are difficult to interview, as even slight suggestive questioning can lead to false accounts. Young children especially want to please adults and will say what they believe adults want to hear—even if that story involves riding a witch’s broom to worship the devil.

The book was interesting and well-written, though it contained some repetition. Many of the cases and false memory examples were quite similar, and a bit of condensing might have improved the overall reading experience.

343 pp. 

 

J.P. Ahonen: Villimpi Pohjola

 

Sarjakuvakirjoja, jotka perustuvat Aamulehdessä julkaistuihin strippeihin. Olin niitä aikoinaan muutaman lukenut, pitänyt niistä, ja kun kokoelmakirjat sattuivat kirjastossa vastaan, piti ne lainata. Sarja kertoo ystäväporukan elämästä opintojen loppuvaiheessa ja ”aikuisen” elämän alussa. Hahmot ihmissuhdehuolineen ja gradun kanssa painiskeluineen ovat hyvin elävän tuntuisia ja samalla sympaattisia sekä hyvin kuvattuja, kukin omine luonteenpirteineen ja epävarmuuksineen. Sarja parantuu koko ajan loppua kohden - ensimmäinen kirjoista oli tasoltaan selvästi heikoin sekä juonellisesti että piirroslaadultaan. Tarina muuttuu myös yhtenäisemmäksi ja jatkuvammaksi. Strippien formaatti ja sisältö oli monipuolinen vaihdellen selvästä realismista fantasiaan, välillä ulottuen joskus aika surrealistisen parodian puolelle. Sarjan heikoin puoli oli, että jäin odottamaan näitä lisää - mitä sitten tapahtui ja mitä ihmettä henkilöille nyt kuuluu? Jatkoa tähän sarjaan ei nähtävästi ole eikä tule. 

Anni Kytömäki: Mirabilis

Kirja kertoo äidistä, Riikasta, joka on vahvempi kuin useimmat miehet, ja tyttärestä, Ellasta. Riikka on nälkävuosien jälkeen rakentamassa rautatietä ja tutustuu siellä Danieliin. Kun rautatie valmistuu, Riikka lähtee Amurinmaahan, kaukaisen Siperian äärilaitaan – yksin, sillä Daniel ei halua jättää Suomea. Matkalla käy ilmi, että Riikka on raskaana, ja hän synnyttää kaksoset, Ellan ja Artturin.

Lapsena kaksoset elävät Amurinmaassa metsäisellä alueella, jossa tiikerit vaeltavat ja ovat sekä pelon että kunnioituksen kohteita. Kun lapset ovat hieman varttuneet, Riikka lähettää heidät takaisin Suomeen isänsä luo. Pitkällä merimatkalla lapset alkavat opetella voimistelutemppuja ja harjaantuvat siinä hyviksi. Myöhemmin Suomessa he jatkavat harjoittelua haaveenaan päästä vielä joskus esiintymään sirkuksessa. Tämä lopulta toteutuu, ja Ella, sirkusnimeltään Mirabilis, elättää itsensä sirkustemppuja esittämällä (ja miespuolisten “mesenaattien” suosiollisella avustuksella).

Ella tutustuu (oikeasti eläneeseen) luonnontieteilijä Leonhard Stejnegeriin, joka kirjoittaa sukupuuttoon kuolleet merilehmät löytäneen Stellerin elämäkertaa. Ella itse tuntee vahvaa yhteyttä toiseen hävinneeseen eläimeen, Pallaksen kormoranttiin eli merimetsoon, joka myös eli samoilla seuduilla.

Kirjan tarina on varsin episodimainen: Ella on päähenkilö, mutta myös Stejneger saa omat lukunsa. Välillä näkökulma viivähtää muissakin henkilöissä – toisinaan se jopa vaihtuu kesken luvun. Luonto, sen kuvaileminen, kasvit, linnut ja sukupuuttoon kuolleet eläimet ovat myös tärkeässä roolissa. Tiikerien kohdalla kerronta menee jopa mystiikan puolelle. Kirja edustaa osittain maagista realismia, jossa kaikkea ei voi selittää arkijärjellä ja logiikalla.

Kielellisesti kirja on hyvää ja sujuvaa tekstiä, mutta tämän tarinan kertomiseen ei ehkä olisi tarvittu lähes 700 sivua. Etenkin puolenvälin jälkeen oli paikoitellen melko hitaasti eteneviä jaksoja.

Kirjan suunnittelu oli alkanut jo ennen kuin merilehmät nousivat laajemmin julkisuuteen hienon Ida Turpeisen Elolliset-kirjan myötä. Sinällään tämä on jo kolmas kirja parin vuoden kuluessa, jossa noilla eläimillä on merkittävä osuus.

Mielestäni – ja useimpien lukupiirini jäsenten mielestä – kirja ei pärjännyt Kytömäen edelliselle teokselle Margaritalle. Ihan kaikki eivät myöskään olleet ihastuneita kirjan maagisiin luontoelementteihin. Kaunista kieltä ja luontokuvausta sen sijaan kiiteltiin.

The book tells the story of a mother, Riikka, who is stronger than most men, and her daughter, Ella. After the famine years of the late 18th century, Riikka is working on building a railway and meets Daniel there. When the railway is completed, Riikka leaves for Amur, at the far end of remote Siberia—alone, as Daniel does not want to leave Finland. Along the way, she realizes she is pregnant and gives birth to twins, Ella and Artturi.

As children, the twins live in Amur, a forested area where tigers roam and are both feared and revered. When the children grow a little older, Riikka sends them back to Finland to live with their grandfather. During their long sea voyage, the twins start practicing gymnastics and become quite skilled. Later, in Finland, they continue training, dreaming of one day performing in a circus. This dream eventually comes true, and Ella, under the stage name Mirabilis, supports herself by performing circus acts (with the generous support of male "patrons").

Ella meets the real-life naturalist Leonhard Stejneger, who is writing a biography of Steller, the discoverer of the now-extinct Steller’s sea cow. Ella herself feels a strong connection to another vanished species, Pallas’s cormorant, which once lived in the same regions.

The story is quite episodic: Ella is the main character, but Stejneger also gets his own chapters. Occasionally, the perspective shifts to other characters—and sometimes even changes within a single chapter. Nature, its descriptions, plants, birds, and extinct animals play a significant role. In the case of tigers, the narrative even ventures into mysticism. The book is partially magical realism, where not everything can be explained by common sense or logic.

Linguistically, the book is well-written and flows smoothly, but nearly 700 pages might not have been necessary to tell this story. Especially in the latter half, there were some rather slow-paced sections.

The book’s development began even before Steller’s sea cow gained more public attention through Ida Turpeinen’s excellent book Elolliset. In fact, this is already the third book within a few years in which these animals play a significant role.

In my opinion—and that of most members of my book club—the book did not surpass Kytömäki’s previous work, Margarita. Not everyone was fond of the book’s more magical nature elements. However, its beautiful language and nature descriptions were widely praised.

688pp

 

Hanna Kuusela: Syytös — Muuan akateeminen komitragedia

Kirja Tampereen yliopiston hallinnollisesta uudistuksesta tai ehkä pikemmin yliopiston itsenäisyyden tuhoamisesta markkinavoimien edessä, kerrottuna epätoivoista viivytystaistelua käyvän näkökulmasta. Jos tarina pitää paikkansa - kuten uskon - niin aikamoista näköalatonta ja täysin demokratian, tieteen ja terveen järjen käytännöistä täysin ulkona olevaa toimintaa kyseessä oli. Kovin korkeaa käsitystä minulla ei ylempää hallintoa pyörittävien virkamiesten suhteellisuuden tajusta ja järjenjuoksusta ole ollut, eikä tämän kirjan lukeminen kyllä sitä käsitystä kohentanut. Hallintoon ilmeisesti usein ajautuvat ne, joilla kyvyt ja osaaminen ei riitä “oikeiden” töiden tekemiseen ja pääsevät suojatyöhön, jossa ei mitään järkevää tarvitse tehdä, kunhan vain tilailee kauniita uusia “brändin sopivia” sisustuselementtejä. Ja on riittävään kuuliainen vielä ylemmälle johdolle ilman mitään liian omaperäisten omien ajatuksien esittämistä. 

181 pp. 

Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä (Chief Inspector Armand Gamache #1)

 Paikallinen opettaja, jonka maalaus oli juuri hyväksytty ensimmäistä kertaa kylän taidenäyttelyyn, löytyy kuolleena. Hänen rinnassaan on reikä, joka ei vaikuta luodin tekemältä. Pian paljastuu, että vamma on metsästysnuolen aiheuttama – mutta nuolta ei löydy mistään. Tämä ei sovi yhteen ensimmäisen teorian kanssa, jonka mukaan kyseessä olisi ollut tapaturma.

Opettaja oli laajalti pidetty ja kaikkien tuntema. Miksi joku olisi halunnut tappaa hänet? Olisiko asialla ollut häiriköivä nuorisojoukko, jota opettaja oli nuhdellut? Aika raju kosto pienestä asiasta. Paikkakunnalla ihmisten suhteet ovat tiiviit, ja kaikki tuntevat toisensa – ajatus siitä, että joku heistä olisi murhaaja, tuntuu käsittämättömältä.

Paikalle saapuu rikoskomisario Armand Gamache, joka alkaa selvittää tapausta avustajineen.

Kyseessä oli varsin rasittava kirja. Henkilöhahmoja oli paljon, ja kaikki tuntuivat käyttäytyvän omituisesti ilman kunnollisia perusteluja. Tekemisten syyt eivät oikein olleet selviä. Päähenkilö oli ärsyttävä ja suunnattoman ammattitaidoton – rikospaikkatutkimuksesta hän ei ilmeisesti ollut kuullutkaan, sillä hän jätti sen kokonaan tekemättä. Pahimmillaan hän antoi epäiltyjen tutkia kuolleen henkilön taloa kaikessa rauhassa ilman minkäänlaista valvontaa. Poliisien keskinäinen kiistely tuntui turhalta ja keinotekoiselta.

Kirjan ytimessä ollut taideteos oli samalla sekä äärimmäisen kamala – niin järkyttävä, että kaikki sen nähneet menivät mykäksi kauhistuksesta – että niin taidokkaasti tehty, että henkilöt olivat täysin ja yksiselitteisesti tunnistettavissa muutamasta viivasta. Tämä tuntui epäuskottavalta.

Käsittämätöntä oli myös se, että kuolleen kotiin päästettiin hänen oletettu perijänsä yksin. Lisäksi hänen tekemisensä siellä jäivät käytännössä selittämättä. Se, ettei kyseinen henkilö pitänyt tietyistä maalauksista, ei tuntunut riittävältä perusteelta hänen toimilleen. Lisäksi tuoreen maalin ja tapettien hajun olisi kyllä pitänyt olla heti havaittavissa heti taloon tultaessa.

Kielellisesti kirja oli varsin heikko. Teksti oli jäykkää, sekavaa ja ”lässyttävän” lepertelevää – valtavan löysää ja etenkin alkupuolella hyvin hitaasti etenevää. Murhan motiivi oli heikko, ja murhaajan toimet muutenkin kummallisia. Loppukohtaus oli omituinen ja epäuskottava. Kirja menee heikoimpien lukemieni dekareiden joukkoon. 

Tämä sarja oli minun osaltani nyt tässä.

A local teacher, whose painting had just been accepted for the first time into the village art exhibition, is found dead. There is a hole in his chest that does not appear to be caused by a bullet. Soon, it is revealed that the wound was inflicted by a hunting arrow – but the arrow is nowhere to be found. This does not align with the initial theory that the death was an accident.

The teacher was widely liked and well-known. Why would anyone want to kill him? Could it have been the troublesome group of youths he had reprimanded? Quite an extreme act of revenge for such a small matter. In this town, people’s relationships are close-knit, and everyone knows each other – the thought that one of them could be a murderer seems incomprehensible.

Detective Chief Inspector Armand Gamache arrives at the scene with his team to investigate the case.

This book was quite exhausting to read. There were many characters, and they all behaved oddly without proper justification. The reasons behind their actions were unclear. The protagonist was annoying and incredibly unprofessional – he seemed completely unfamiliar with crime scene investigation, as he skipped it entirely. At worst, he allowed a group of suspects to search the deceased’s home for clues without any supervision. The conflicts between the police officers felt unnecessary and highly artificial.

At the heart of the book was a piece of artwork that was both extremely horrifying – so shocking that everyone who saw it was rendered speechless – and at the same time so masterfully done that the characters were entirely and unmistakably recognizable from just a few strokes. This seemed implausible.

It was also baffling that the deceased’s presumed heir was allowed to enter the house alone. Moreover, what he did there was left largely unexplained. The fact that this person disliked certain paintings hardly seemed like sufficient motivation for his actions. Additionally, the smell of fresh paint and wallpaper should have been immediately noticeable upon entering the house.

Linguistically, the book was rather weak. The writing was stiff, disorganized, and had a childishly chatty tone – excessively loose and, especially in the beginning, painfully slow-paced. The murder motive was weak, and the murderer’s actions were strange overall. The final scene was bizarre and unconvincing. This book ranks among the weakest detective novels I have read.

As for this series, I’m done with it.

374 pp. 

T. Kingfisher: A Sorceress Comes to Call

Cordelia’s mother, Evangeline, is a sorceress. She doesn’t allow doors in their house, nor does she permit Cordelia to have friends—or any sort of freedom. Sometimes, Evangeline takes control of Cordelia’s body, forcing her to be a mere passenger while her mother dictates her every movement. Cordelia’s only friend is her mother’s magnificent white horse, Falada. She takes Falada on long rides and confides in him, sharing her deepest secrets.

However, when Cordelia discovers that Falada is actually one of Evangeline’s familiars and has been relaying everything to her mother, she is devastated.

Evangeline is searching for someone to support her—namely, a wealthy new husband. She and Cordelia move into the household of a rich bachelor, the Squire, who lives with his elderly sister, Hester. Hester immediately senses that something is wrong. She notices that Cordelia looks like a wild animal trapped in a cage, utterly terrified of her mother. Hester and Cordelia form a friendship. A matter-of-fact and practical noblewoman, Hester’s previous main hobby was breeding geese.

But how will they stop the marriage? And how will Cordelia escape her mother’s powers?

This is a very well-written and compelling book with a heavy dose of dark, subtle humor. While it may not be as strong as some of the author’s earlier works, it is still highly enjoyable. The weakest part of the book is the middle, which could have been tightened a bit. The beginning is the strongest, while the ending, though messy, perhaps felt a bit “too easy.”

The characters are interesting, engaging, and well-crafted. Evangeline is a ruthless adversary, willing to do anything—even commit murder, which is all too easy when you can control other people’s minds. Her backstory could have been explored a bit more—perhaps there’s even another book in there?

327 pp

Ritva Kylli: Ruokaa reissussa : Suomen matkaruokahistoria kuivalihasta laivabuffetiin

Jatkoa Suomen ruokahistoria -kirjalle. Tämä kirja kertoo eväiden ja matkalla tapahtuvan syömisen historiasta, alkaen jalkapatikkamatkoista ja päätyen lentokoneiden ruokailuun. Kirja tuntui välillä painottuvan aika vahvasti itse matkailuun, jolloin ruoka jäi jopa lähes sivuasiaksi. Siitä paljastui kuitenkin mielenkiintoisia yksityiskohtia: esimerkiksi junien alkuaikojen pakollisia veden tankkauspysähdyksiä jopa hiukan pitkitettiin, jotta matkustajat ehtivät käydä ruokailemassa ja kahvilla rautatieasemilla. Asemaravintoloiden ruoka oli aikalaisarvioiden mukaan huonossa maineessa – ruokailu oli kiireistä, ja leivät olivat kuivia känttyjä. En tiedä, miten se oikeasti toimi; ilmeisesti asemaravintolat olivat kovin suosittuja – mutta miksi ja miten ruoka olisi silti jäänyt seisomaan pitkäksi aikaa?

Kirja oli ihan sujuvasti kirjoitettu, mutta ei ollut yhtä kiinnostava kuin edeltäjänsä ja vaikutti välillä jopa hieman pitkitetyltä. Myöskään matkailun historia ei ainakaan minua kovin paljon kiinnostanut. Kirja oli kuitenkin lukemisen arvoinen.

508 pp. 

Karsten Dusse: Murhat ja mindfulness (Achtsam morden #1, Achtsam morden am Rande der Welt)

Komediallinen rikosromaani, jossa urallaan umpikujaan ajautunut asianajaja Börn Diemel päätyy tulevan ex-vaimonsa suosituksesta mindfulness-opetukseen. Börn työskentelee arvostetussa ja suuressa asianajotoimistossa, mutta on joutunut edustamaan rikollispomoa, mikä ei ole paras ratkaisu kunnianhimoisen uran edistämisen kannalta. Tämä on vienyt hänen uransa sivuraiteille.

Nyt rikollispomo on pahassa pulassa tapettuaan kilpailevan pomon kakkosmiehen bussilastillisen kännyköillään kuvaavia koululaisia todistaessa tapahtumaa. Börn joutuu hankalaan välikäteen, sillä hän on luvannut pienelle tyttärelleen kokonaisen viikonlopun mukavaa isä-tytär-aikaa rikollispomon omistamalla ylellisellä huvilalla. Aiemmin Börn olisi stressaantunut ja ehkä peruuttanut isätytär-suunnitelmat (samalla pilaten loputkin suhteensa puolisoonsa), mutta nyt hän suhtautuu tilanteeseen mindfulnessin ohjaamalla tyyneydellä ja keskittyy ottamaan asiat yksi kerrallaan.

Kun rikollispomo haluaa salamatkustaa Börnin auton tavaratilassa huvilalle ja näkee pikkutytön mukanaolon vain kätevänä harhautuksena poliisia varten, Börn päättää jälleen käsitellä tilanteen vaiheittain. Niinpä hän ottaa rikollispomon mukaansa. Huvilalle päästyään hän ei pidä kiireellisenä rikollisen autosta päästämistä – asia kerrallaan. Helteisessä säässä ongelma lopulta ratkeaa itsestään muutamassa tunnissa, eikä vaarallisesta rikollisesta tarvitse enää kantaa huolta. Tosin rikollisen lähimmät alaiset, kilpaileva rikolliskopla ja poliisi haluavat kaikki saada käsiinsä terminaalisesta lämpötilan noususta kärsineen rikollispomon, kukin omista syistään. Börnin täytyy vain teeskennellä välittävänsä viestejä pomolta, pysyä hengissä, pitää pokkansa kaikissa tilanteissa (jossa mindfulness sopivasti auttaa) ja löytää tyttärelleen sopiva päivähoitopaikka.

Kyseessä on sulavasti kirjoitettu ja hauskasti ironinen kirja, jossa mindfulnessilla saavutettu tyyneys auttaa kohtaamaan pahimmatkin vastoinkäymiset. Juonen käänteet ovat piristävän omaperäisiä, ja päähenkilö on itseironisen häikäilemätön. Kirjan tyyli tuo mieleen Antti Tuomaisen teokset, mutta tämä on mielestäni paremmin kirjoitettu, juoneltaan omaperäisempi ja vielä hauskempi. Sarjaan kuuluu myös jatko-osia – toivottavasti niitäkin vielä käännetään.

A comedic crime novel in which attorney Björn Diemel, whose career has reached a dead end, ends up taking mindfulness classes at the recommendation of his soon-to-be ex-wife. Björn works at a prestigious and large law firm but has found himself representing a crime boss—hardly the best choice for advancing an honorable career, and one that has steered him off course professionally.

Now, the crime boss is in serious trouble after killing the second-in-command of a rival gang in front of a busload of schoolchildren, all recording the incident on their phones. Björn finds himself in a tricky position because he has promised his young daughter an entire weekend of quality father-daughter time at a luxurious villa owned by the crime boss. In the past, Björn might have panicked and canceled the weekend (ruining his relationship with his wife even further), but now he approaches the situation with mindfulness-induced calm, taking things one step at a time.

When the crime boss insists on stowing away in Björn’s car trunk to the villa and sees the little girl’s presence merely as a convenient distraction for the police, Björn decides to deal with things incrementally. He brings the crime boss along. Once they reach the villa, Björn doesn’t consider it particularly urgent to let the man out of the car—one thing at a time. In the sweltering heat, the problem eventually resolves itself within a few hours, and the dangerous crime boss is no longer a concern. However, the man’s closest associates, a rival gang, and the police are all eager to get their hands on the overheated criminal, each for their own reasons. Björn must pretend to relay messages from the boss, stay alive, keep his composure in every situation (where mindfulness proves helpful), and find an appropriate daycare for his daughter.

This is a smoothly written and delightfully ironic novel where mindfulness-induced serenity helps the protagonist tackle even the most daunting challenges. The plot twists are refreshingly original, and the protagonist is self-deprecatingly ruthless. The book’s style is reminiscent of Antti Tuomainen’s works, but in my opinion, this is better written, more original in plot, and even funnier. There are more books in the series—hopefully, the sequels will also be translated.

349 pp. 

Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä

Tämän vuoden Finlandia-palkinnon voittanut kirja kertoo eri aikatasoilla Kosovossa syntyneen ja lapsena Suomeen pakolaisena muuttaneen pojan tarinan. Hän vietti vuonna 1996 Kosovossa kesän isovanhempiensa kanssa ja koki tuolloin traumaattisia asioita. Maa oli tuolloin vielä lähes sodassa, ja kaikki oli vaarallista ja alkeellista. Hänen isoisänsä oli varsin vastenmielinen henkilö, joka teki pahoja asioita monella tapaa eikä suvainnut tai ymmärtänyt herkkää, toisessa ympäristössä kasvanutta poikaa. Myöhemmin aikuisena hän palaa vanhaan kotimaahansa äitinsä kanssa, jolloin vanhat muistot ja katkeruus palaavat elävänä mieleen.

Vimmaisuudessaan ja tajunnanvirtaisuudessaan kirja toi mieleen Ida Rauman Hävitys-teoksen. Teksti on kokonaisuudessaan purkauksenomaista ajatusten, tunteiden ja muistojen virtaa. Tapahtumat, joita kertoja on kokenut, ovat todella rajuja ja traumaattisia, niin Kosovossa kuin Suomessa, jossa poika kohtasi koulussa ennakkoluuloja ja suoranaista rasismia. Vaikka tapahtumien rajuus oli käsinkosketeltavaa, sitä oli ehkä kuitenkin vähemmän kuin Bollassa, jossa oma sietokykyni jo hieman ylittyi. Osaltaan siihen vaikuttaa ehkä se, että tässä päähenkilö oli uhri, ei pahojen tekojen päätekijä, kuten Bollassa.

Kielellisesti kirja oli kokonaisuudessaan hienoa työtä, vaikka aiheen ja tapahtumien kannalta se oli ajoittain ahdistava – pahuutta maailmassa ja etenkin sotien jälkimainingeissa löytyy. En tiedä, oliko kirjassa oikein yhtään hyväksi ihmiseksi luokiteltavaa henkilöä. Jopa minäkertojalla oli omat, ei aina niin hienot, piirteensä. Toisaalta itselleni jäi kirjasta myös hieman hämmentynyt olo. Se on mielestäni kuitenkin Finlandia-voittajien keskitason yläpuolella.

Kirja oli lukupiirin käsiteltävänä, ja erityisesti sen kieltä kiiteltiin.

This year’s Finlandia Prize-winning book tells a story spanning different time periods about a boy born in Kosovo who moved to Finland as a refugee during his childhood. In 1996, he spent a summer in Kosovo with his grandparents, where he experienced traumatic events. At the time, the country was still on the brink of war, and everything was dangerous and primitive. His grandfather was a rather unpleasant person who committed various reprehensible acts and neither accepted nor understood the sensitive boy, who had grown up in a different environment. Later, as an adult, the protagonist returns to his old homeland with his mother, and old memories and bitterness resurface vividly.

In its intensity and stream-of-consciousness style, the book brought Ida Rauma’s Destruction to mind. The text is an outpouring of thoughts, emotions, and memories. The events described are extremely harsh and traumatic, both in Kosovo and Finland, where the boy faced prejudice and outright racism at school. Although the events were severe, they perhaps felt less so compared to Bolla, where my own tolerance was somewhat exceeded. This might be partly because in this book, the protagonist is a victim rather than the main perpetrator of harmful actions, as in Bolla.

Linguistically, the book was an impressive achievement overall, even though its subject matter and events were occasionally distressing – there is much darkness in the world, especially in the aftermath of wars. I’m not sure if there was a single person in the book who could be classified as truly good. Even the narrator himself had some not-so-admirable traits. On the other hand, the book left me somewhat puzzled. Nevertheless, I believe it ranks above average among Finlandia Prize winners.

The book was discussed in a book club, and its language, in particular, received much praise.

279 pp. 

 

Han Kang: Älä jätä hyvästejä (We Do Not Part)

Entinen sanomalehden toimittaja Kyungha on masennuksen vuoksi pysytellyt pitkään kotonaan, mietiskellen jopa itsemurhaa. Hän ei kuitenkaan ole osannut päättää, kenen vaivaksi asioidensa järjestämisen jättäisi, joten ei saanut aikaiseksi itsensä tappamista. Eräänä aamuna hän saa puhelun vanhalta ystävältään ja työtoveriltaan Inseonilta, joka pyytää häntä saapumaan pikaisesti sairaalaan. Kun Kyungha saapuu paikalle, hänelle selviää, että Inseon on loukannut sormensa vakavasti ja tarvitsee jatkuvaa sairaalahoitoa. Inseon pyytää Kyunghaa lähtemään välittömästi kaukana maaseudulla sijaitsevaan kotiinsa hoitamaan lemmikkilintuaan, joka on vaarassa kuolla nopeasti ilman huolenpitoa.

Kyungha lähtee pitkälle matkalle saarelle, jossa Inseon asuu. Matka ei ole helppo, sillä hänen täytyy kulkea lumimyrskyn ja auraamattomien teiden halki. Koettelemusten jälkeen hän viimein saapuu perille. Myöhemmin myös Inseon ilmaantuu paikalle – vaikka tämän pitäisi olla mahdotonta. Ehkä kyseessä on vain Inseonin haamu, ja tämä on oikeasti kuollut sairaalassa.

Inseon kertoo perheensä historiasta ja Korean sodan aikana saarella tapahtuneesta joukkomurhasta, jossa kuoli tuhansia ihmisiä, mukaan lukien hänen perheenjäseniään. Inseonin äiti käytti vuosia elämästään selvittääkseen tapahtumia ja etsiäkseen mahdollisesti eloon jääneitä omaisiaan. Keskustelun myötä paljastuu Inseonin suvun poikkeuksellisen raskas tarina.

Kirja oli vaikuttava ja kertoi kansanmurhasta, joka oli minulle täysin uusi asia. En tiennyt Korean sotaan liittyneen tällaisia tapahtumia. Teos on varmasti merkityksellisempi korealaisille itselleen, mutta sen kuvaamat järisyttävät tapahtumat herättävät tunteita mistä tahansa näkökulmasta katsottuna. Kirja toi mieleen Murakamin tyylin: siinä ei voinut olla täysin varma, mikä oli totta ja mikä ei. Moni asia osoittautui nähtävästi harhaksi, mutta minkälaisesta harhasta oli kyse, jäi ainakin minulle epäselväksi – jopa se, oliko Kyungha enää edes elossa kirjan loppupuolella. Kirja herätti kiinnostusta tutustua kirjailijan muihinkin teoksiin. 

A former newspaper journalist, Kyungha, has been confined to her home for a long time due to depression, even contemplating suicide. However, she couldn’t decide whose burden it would be to handle her affairs afterward. One morning, she receives a call from an old friend, Inseon, who urgently asks her to come to the hospital. Upon Kyungha’s arrival, she learns that Inseon has severely injured her finger and requires ongoing hospitalization. Inseon asks Kyungha to immediately travel to her home in the remote countryside to take care of her pet bird, which might die without proper care.

Kyungha embarks on a long journey to the island where Inseon lives. The journey is not easy, as she must traverse through a snowstorm and unplowed roads. After numerous trials, she finally arrives at her destination. Later, Inseon also appears at the house—despite it being seemingly impossible. Perhaps it is just Inseon’s ghost, and she has actually died in the hospital.

In any case, Inseon shares the history of her family and a massacre that occurred on the island during the Korean War, claiming the lives of thousands of people, including her family members. Inseon’s mother spent years of her life trying to uncover the truth about the events and searching for any surviving relatives. Their conversation reveals the exceptionally tragic story of Inseon’s family.

The book was powerful and recounted a genocide entirely new to me. I hadn’t known such events were connected to the Korean War. The work is undoubtedly more significant to Koreans themselves, but the harrowing events it depicts evoke deep emotions from any perspective. The book reminded me of Murakami’s style: it left me uncertain about what was real and what wasn’t. Many things turned out to be illusions, but the nature of these illusions remained unclear to me—even whether Kyungha herself was still alive by the end of the book.

268 pp

R.F. Kuang: Babel

A rare book, this fantasy novel is based on linguistics and takes place in an alternate 1800s. It follows a young man whose family dies in an epidemic. He is raised by a British university professor, Professor Lowel, who is most likely his biological father, though this is never openly admitted. The boy chooses the British name "Robin Swift," inspired by his love for Gulliver’s Travels. Gifted in languages, he learns them with ease. Eventually, he moves to London with Professor Lowel, where private tutors continue his linguistic education.

Robin later enrolls at Oxford, specifically in the translation academy known as Babel. This is the only part of the university that accepts non-white students and even women. The translation department is critical to the British Empire, as its enchanted silver powers everything from water systems to carriages and warships. The magic of the silver works through the imperfect translations of words. Since translations can never be entirely accurate, the subtle differences in connotations and meanings between two translations generate a magical tension, which manifests as effects tied to those differing meanings.

Students from colonized countries are especially valued because of their fluency in their native languages, allowing them to create new and effective word pairs to be inscribed on silver rods. However, this process essentially robs these students' cultures of their linguistic heritage, forcing them to serve the British Empire.

In Robin’s class, there are four students, only one of whom is white. While blatant racism exists at Oxford, these students are still relatively privileged compared to others in the university. Over time, Robin and his classmates uncover a secret society called Hermes, which opposes British colonialism.

The plot takes a darker turn when the students travel to China as translators for trade negotiations. The British, intent on selling opium to China, seem to be deliberately inciting conflict, leading to the brewing war that mirrors actual historical events. As tensions escalate, the students find themselves joining the rebels, determined to prevent the war and the colonial expansion of the British Empire. This rebellion comes at great personal cost, and not everyone survives the ensuing struggle.

The book speaks strongly against colonialism, racism, and capitalism, and it champions the cause of revolution. However, it sometimes feels like it is written for a younger audience, with a fairly simplistic and starkly black-and-white moral framework. The protagonists are young and inflexible in their convictions, and the British government is portrayed as unreasonably intractable, refusing to negotiate with the rebels.

This lack of nuance extends to the depiction of characters, as the book offers no redeeming qualities for white people aside from a few members of a workers' union who assist in the translators' mutiny. The main characters themselves feel underdeveloped and one-dimensional, which left me somewhat disappointed. Having read positive reviews, I had expected more from the book. 

544pp.

Jyrki Nissi: Kuolema keskiajalla: Hyvä kuolema mustan surman ajan Euroopassa

Tietokirja siitä, mitä kuolema merkitsi keskiajalla. Kirja perustuu pääasiassa ilmoituksiin tapauksista, joissa "kuollut" henkilö heräsi henkiin pyhimyksille osoitettujen rukousten tai lupausten jälkeen. Tämä oli tuolloin erittäin tärkeää, sillä vaikka "henkiinherääminen" olisi ollut lyhytkestoinen, sen avulla voitiin suorittaa kuolemaan liittyvät keskeiset rituaalit, kuten viimeinen voitelu ja syntien tunnustaminen. Ilman näitä kuolema nähtiin "epäonnistuneena", ja äkkikuolemaa, jossa rituaalit jäivät toteuttamatta, pidettiin kammottavana – lähes itsemurhan veroisena.

Kuolema oli tuohon aikaan myös sosiaalinen tapahtuma, ja oli täysin normaalia, että lähes satunnaisetkin ohikulkijat kokoontuivat kuolinvuoteen äärelle. Kirjan ongelma on sen toisteisuus: se koostuu hyvin samankaltaisista tapauskertomuksista, jotka etenevät lähes identtisesti. Oikeastaan odotin koko kirjan ajan, milloin päästään kuvaamaan "tavallista" kuolemaa, mutta sellaista ei juuri ollut mukana. Kaikki käsitellyt tapaukset liittyivät ihmeenomaisiin henkiinheräämisiin.

Kirjassa ei juurikaan kerrottu esimerkiksi hautajaisten järjestelyistä, muistotilaisuuksista, hautausmaista tai muista käytännön asioista. Myös testamenttien laatimiseen, niiden sisältöihin tai mahdollisiin riitoihin liittyvä tieto olisi ollut kiinnostavaa. Aiheesta olisi varmasti löytynyt oikeudenkäyntimateriaalia, mutta sitä ei ollut hyödynnetty. Kirjassa mainittiin vain, että testamentin tekeminen oli tärkeää, ja erityisesti sen varmistaminen, että merkittävä osa perinnöstä ohjautui kirkolle, jotta vainajan aikaa kiirastulessa saataisiin lyhennettyä.

Kaiken kaikkiaan kirja jäi pettymykseksi. Se käsitteli kuoleman käsitettä hyvin kapeasti, keskittyen pelkästään ihmetarinoihin.

381 pp.

Antti Tuomainen: Hirvikaava (The Moose Paradox, Rabbit Factor #2)

Jatkaa mustan huumorin humoristista sarjaa. Entinen vakuutusmatemaatikko ja nykyinen lasten leikkipuiston omistaja on juuri saanut puiston talouden suunnilleen kuntoon, kun matkaan tule mutkia. Hänen veljensä, jolta hän puiston peri, ilmaantuu paikalla hyvin vahvasti elossa. Hän haluaa päästä mukaan puiston toimintaan - ikävä kyllä veljen suunnitelmat ovat kovin korkealentoisia eivätkä oikein ole toteuttamisen arvoisia. Samaan aikaan puiston laitteiden päätoimittaja on vaihtanut omistajaa, ja jostain syystä kieltäytyy myymästä uutta, vetonaulaksi hyvin sopivaa huvipuistolaitetta, hirvihyppyä. Heikomman, jopa lapsille vaarallisen laitteen, he taas olisivat myymässä, jopa pakottamalla. Ja samalla hiukan epämääräinen, upporikas, firmojen uudelleen brändäämisellä ja kaupallistamisella rikastunut liikemies tekee puistosta ostotarjouksen, joka on liian hyvä torjuttavaksi, etenkin veljen mielestä. 

Kirja on mustaa huumoria, joka on kaukana realistisesta. Olisivatkohan asiat ratkenneet poliisille juttelemalla heti alussa? Kyllä, mutta sitten ei olisi ollut kirjaakaan. Eikä suurta logiikkaa ei oikein kenenkään ratkaisuissa ollut, yleensä ratkaisut tehtiin paljolti siksi, että niiden avulla päädyttiin entistä absurdimpaan tilanteeseen.  Kirja oli heikompi kuin edellinen osa, enkä ihan varma ole kuinka paljon pidin kirjoitustyylistäkään. 

This book continues the humorous series with a touch of dark comedy. A former actuary and now the owner of a children’s playground has just about gotten the park's finances in order when complications arise. His brother, from whom he inherited the park, shows up very much alive. He wants to get involved in the park's operations. Unfortunately, his plans are overly ambitious and not particularly feasible.

At the same time, the park's main equipment supplier has changed ownership and, for some reason, refuses to sell a new amusement ride, Moose Jump, which would be a great attraction. Instead, they’re trying to push a weaker and potentially dangerous ride, even to the point of coercion. Meanwhile, a somewhat shady, fabulously wealthy businessman, who has made his fortune rebranding and commercializing companies, makes an offer to buy the park. The offer is too good to refuse, especially in the brother's eyes.

Dark humor is far removed from realism. Could the problems have been solved by talking to the police right from the start? Yes, but then there wouldn’t have been a book. There wasn’t much logic in anyone's decisions—solutions were mostly chosen to escalate the situation's absurdity. The book was weaker than the previous installment, and I’m not entirely sure how much I liked the writing style, either.

303 pp.

Satu Rämö: Jakob (Hildur #3 )

Edelliset tämän sarjan osat luin viime talvena infektiossa, joten nyt jouluflunssassa tartuin seuraavaan osaan ajatellen, että kyseessä on sopivaa kuumeluettavaa, joka ei ole liian suurta ajatustyötä vaativaa. Ja niinhän olikin. 

Kirja alkaa kalankasvatuslaitoksen altaasta löytyneestä kalojen järsimästä ruumiista. Osoittautuu, että mies on kuollut huumeiden yliannokseen, koska yksi hänen nielemistään huumepusseista oli puhjennut. Mutta miten hän päätyi sinne, minne oli päätynyt? Ja jos takana olisivat olleet huumekauppaan liittyneet syyt, miksi ehjiä huumepusseja ei oltu kaivettu ulos? Mies oli työskennellyt myös luonnonsuojeluorganisaatiossa. Myöhemmin toiselle luonnonsuojelijalle juotetaan tyrmäystippoja ja hänen hiuksensa poltetaan, eivätkä väkivaltaiset teot eivät jää tähän. Pahoinpitelyt vaikuttavat noudattavan vanhan islantilaisen kansanrunon kaavaa? Miksi ihmeessä joku näin toimisisi?

Samalla Jacobilla, Suomesta tulleella poliisiharjoittelijalla, on oma koettelemus: huoltajuusriidan viimeisin osa. Hänen ex-vaimonsa on tehnyt kaikkensa saadakseen ja pitääkseen yksinhuoltajuuden ja on mustamaalannut Jakobia parhaansa mukaan. Mahdollisuudet eivät näytä hyviltä, mutta Jakob vielä yrittää parhaansa mukaan. Uusi oikeudenkäynti alkaa Rovaniemellä. Tästä taistelussa tapahtuu sitten varsinainen yllätys ja Jakob löytää itsensä erittäin hankalasta tilanteesta. 

Asioita kirjassa tapahtuu varsin paljon, ja ne lopulta kyllä siististi pinoutuivat kasaan. Suomen tapahtumilla ja Islannin tapahtumilla ei sentään yhteyttä löytynyt. Ihan viihdyttävä kirja, mutta ei siinä ollut mitään erityisen mieleen jäävää. Itseasiassa pari päivää lukemisen jälkeen en ollut ollenkaan muistaa, että tämä oli viimeksi lukemani kirja. Kielellisesti kyseessä oli suhteellisen yksinkertaista, eikä se mitenkään mielenjäävää tekstiä ollut tyylillisestikään. Esitelmöintiä kirjassa oli ehkä vähän vähemmän kuin joissain aikaisemmissa osissa. Uskottavuus ei ollut kovin korkealla tasolla kummankaan maan tapahtumissa. Ja jännästi Jakobin persoonallisuutta oli kirjoitettu uudestaan aika rankalla kädelle siihen verrattuna minä hänen edellisissä osissa tuli tuntemaan, hän vaikutti paikoitellen ihan eri ihmiseltä.  

I read the previous parts of this series last winter while I had an infection, so this time during a Christmas flu, I picked up the next part, thinking it would be suitable fever reading that wouldn't require too much mental effort. And indeed, it was.

The book begins with a body, gnawed on by fish, found in a fish farming facility's pool. It turns out the man died from a drug overdose because one of the drug packets he had swallowed burst. But how did he end up where he was found? And if the reasons behind it were linked to drug trafficking, why weren’t the intact drug packets retrieved? The man had also worked for a conservation organization. Later, another environmentalist is drugged with knockout drops, and her hair is burned, and the violent acts don't stop there. The assaults seem to follow the pattern of an old Icelandic folk poem. Why on earth would someone act this way?

Meanwhile, Jacob, a police trainee from Finland, has his own ordeal: the latest chapter in a custody battle. His ex-wife has done everything she can to gain and retain sole custody, tarnishing Jacob’s reputation to the best of her ability. The odds don't look good, but Jacob is still trying his best. A new court hearing begins in Rovaniemi. During this battle, an unexpected turn of events occurs, and Jacob finds himself in a very tricky situation.

A lot happens in the book; in the end, everything comes together neatly. However, there was no connection between the events in Finland and Iceland. It was quite an entertaining book, but nothing particularly memorable about it. In fact, a couple of days after reading it, I had almost forgotten that it was the last book I’d read. The language was relatively simple and it wasn’t particularly striking stylistically. Perhaps there was less lecturing than in some of the previous parts. The plausibility of events wasn’t very high in either country. Interestingly, Jacob's personality was rewritten rather heavily compared to how he was portrayed in previous parts, at times making him seem like a completely different person.

399pp

Agatha Christie: He tulivat Bagdadiin (They Came to Baghdad)

 Hiukan poikkeava Agatha Christien kirja. Tässä ei ole kyse murhamysteeristä Englannin maaseudulla, jota leppoisasti teetä juoden selvitellään, vaan kansainvälisestä vakoilusta. Suurvaltojen johtajien on tarkoitus tavata Bagdadissa, mutta tätä tapaamista ja suurvaltojen lähentymistä haluaa sabotoida ryhmä, jonka tavoitteena on tuhota maailma ja rakentaa tilalle oma, "yli-ihmisistä" koostuva yhteiskuntansa.

Bagdadiin yrittää päästä mies, jolla on tietoa tästä salaliitosta, mutta hänen kannoillaan on kokonainen joukko murhaajia. Samaan aikaan Lontoossa kaunis, mutta ei niin kovin ammattitaitoinen sihteeri saa potkut työpaikastaan. Kadulla hän törmää sattumalta komeaan upseeriin, joka on juuri lähdössä Bagdadiin, ja ihastuu häneen oitis. Päätettyään lähteä itsekin Bagdadiin hän saa kuin sattuman kaupalla työn amerikkalaisen naisen avustajana – nainen oli matkalla Bagdadiin, mutta loukkasi itsensä ja tarvitsee apua.

Bagdadissa sihteeri joutuu monenlaisten, eri tahoilta tulevien juonittelujen keskelle.

Erikoinen kirja Christieltä, melkein Le Carren tyyppinen vakoilukertomus. Tapahtumat olivat yllätyksellisiä, mutta paikoitellen ehkä liiankin sattumanvaraisia. Henkilöhahmot olivat hieman karikatyyrimäisiä, etenkin päähenkilö, joka oli samaan aikaan hiukan höpsö tytönhupakko ja älykäs, päättäväiseen toimintaan kykenevä nuori nainen. Christien tuntemus arkeologisista kaivauksista, alueen elämästä ja paikallisista tavoista näkyi kirjassa hyvin – paikalliskuvaus oli erittäin uskottavaa.

Kirja oli myös hyvin kirjoitettu, tietenkin, onhan kyseessä ehkä maailman suosituin kirjailija.

This is a somewhat unusual book by Agatha Christie. It is not a murder mystery set in the English countryside, solved leisurely over tea, but rather a story of international espionage. The leaders of the great powers are set to meet in Baghdad, but this meeting, and their rapprochement in general, is targeted for sabotage by a group whose goal is to destroy the world and build their own society of "superhumans" in its place.

A man with knowledge of this conspiracy is trying to make his way to Baghdad, but a large group of assassins is on his trail. Meanwhile, a beautiful, but not particularly skilled, secretary loses her job in London. On the street, she encounters a handsome officer who is just about to leave for Baghdad. She immediately falls for him. Determined to go to Baghdad herself, she manages, by sheer coincidence, to land a job as an assistant to an American woman who was on her way to Baghdad, but has injured herself and now needs help.

In Baghdad, the secretary becomes entangled in a web of intrigue from multiple directions.

It's a surprising book from Christie, almost like a John le Carré-style spy story. The events were unexpected, though, at times, overly reliant on coincidences. The characters felt somewhat caricatured, particularly the protagonists, who were a rather silly young woman and a smart, determined individual capable of taking decisive action. Christie's knowledge of archaeological excavations, local life, and regional customs was evident in the book; her descriptions of the setting felt very authentic.

The book was also well-written,  as one would expect from perhaps the most popular authors in the world.

287 pp