Han Kang: Älä jätä hyvästejä (We Do Not Part)

Entinen sanomalehden toimittaja Kyungha on masennuksen vuoksi pysytellyt pitkään kotonaan, mietiskellen jopa itsemurhaa. Hän ei kuitenkaan ole osannut päättää, kenen vaivaksi asioidensa järjestämisen jättäisi, joten ei saanut aikaiseksi itsensä tappamista. Eräänä aamuna hän saa puhelun vanhalta ystävältään ja työtoveriltaan Inseonilta, joka pyytää häntä saapumaan pikaisesti sairaalaan. Kun Kyungha saapuu paikalle, hänelle selviää, että Inseon on loukannut sormensa vakavasti ja tarvitsee jatkuvaa sairaalahoitoa. Inseon pyytää Kyunghaa lähtemään välittömästi kaukana maaseudulla sijaitsevaan kotiinsa hoitamaan lemmikkilintuaan, joka on vaarassa kuolla nopeasti ilman huolenpitoa.

Kyungha lähtee pitkälle matkalle saarelle, jossa Inseon asuu. Matka ei ole helppo, sillä hänen täytyy kulkea lumimyrskyn ja auraamattomien teiden halki. Koettelemusten jälkeen hän viimein saapuu perille. Myöhemmin myös Inseon ilmaantuu paikalle – vaikka tämän pitäisi olla mahdotonta. Ehkä kyseessä on vain Inseonin haamu, ja tämä on oikeasti kuollut sairaalassa.

Inseon kertoo perheensä historiasta ja Korean sodan aikana saarella tapahtuneesta joukkomurhasta, jossa kuoli tuhansia ihmisiä, mukaan lukien hänen perheenjäseniään. Inseonin äiti käytti vuosia elämästään selvittääkseen tapahtumia ja etsiäkseen mahdollisesti eloon jääneitä omaisiaan. Keskustelun myötä paljastuu Inseonin suvun poikkeuksellisen raskas tarina.

Kirja oli vaikuttava ja kertoi kansanmurhasta, joka oli minulle täysin uusi asia. En tiennyt Korean sotaan liittyneen tällaisia tapahtumia. Teos on varmasti merkityksellisempi korealaisille itselleen, mutta sen kuvaamat järisyttävät tapahtumat herättävät tunteita mistä tahansa näkökulmasta katsottuna. Kirja toi mieleen Murakamin tyylin: siinä ei voinut olla täysin varma, mikä oli totta ja mikä ei. Moni asia osoittautui nähtävästi harhaksi, mutta minkälaisesta harhasta oli kyse, jäi ainakin minulle epäselväksi – jopa se, oliko Kyungha enää edes elossa kirjan loppupuolella. Kirja herätti kiinnostusta tutustua kirjailijan muihinkin teoksiin. 

A former newspaper journalist, Kyungha, has been confined to her home for a long time due to depression, even contemplating suicide. However, she couldn’t decide whose burden it would be to handle her affairs afterward. One morning, she receives a call from an old friend, Inseon, who urgently asks her to come to the hospital. Upon Kyungha’s arrival, she learns that Inseon has severely injured her finger and requires ongoing hospitalization. Inseon asks Kyungha to immediately travel to her home in the remote countryside to take care of her pet bird, which might die without proper care.

Kyungha embarks on a long journey to the island where Inseon lives. The journey is not easy, as she must traverse through a snowstorm and unplowed roads. After numerous trials, she finally arrives at her destination. Later, Inseon also appears at the house—despite it being seemingly impossible. Perhaps it is just Inseon’s ghost, and she has actually died in the hospital.

In any case, Inseon shares the history of her family and a massacre that occurred on the island during the Korean War, claiming the lives of thousands of people, including her family members. Inseon’s mother spent years of her life trying to uncover the truth about the events and searching for any surviving relatives. Their conversation reveals the exceptionally tragic story of Inseon’s family.

The book was powerful and recounted a genocide entirely new to me. I hadn’t known such events were connected to the Korean War. The work is undoubtedly more significant to Koreans themselves, but the harrowing events it depicts evoke deep emotions from any perspective. The book reminded me of Murakami’s style: it left me uncertain about what was real and what wasn’t. Many things turned out to be illusions, but the nature of these illusions remained unclear to me—even whether Kyungha herself was still alive by the end of the book.

268 pp