Terry Pratchett, Stephen Baxter: Pitkä maa (The Long Earth #1)

The discovery of a very simple device which enables travel to alternative realities changes the world. Most of the book tells the story of an expedition to alternative Earths which are increasingly different from our own. This is not a bad book, but it isn’t very good, either. The first part is pretty fragmented and the characterization wasn’t very strong. The writing was average, at least in translation.

Internetiin ilmaantuu rakennusohjeet yksinkertaisesta (perunasta voimansa saavasta) laitteesta, jonka lapsikin osaa rakentaa, ja jolla voi hypätä vaihtoehtoisia maailmoihin. Vaihtoehtoisia maailmoja on kahteen suuntaan “itään” ja “länteen”, nähtävästi lähes rajattomasti. Ne näyttävät olevan asumattomia, mutta maantieteellisesti ne ovat hyvin samanlaisia kuin oma maailmamme. Keksintö aiheuttaa kansainvaelluksen, jossa kaikki ne joilla, on ollut koettelemuksia elämässä, jättävät tämän maailman ja etsivät uusia, asumattomia paikkoja joihin muuttaa ja joissa rakentaa uusi elämä itselleen. Hallitukset eivät tästä ainakaan aluksi kovin innoissaan ole, mutta kun keksintö on julkinen, ei sitä voi takaisinkaan vetää.

Osa ihmisistä oppii nopeasti siirtymään maailmasta toiseen ilman laitteen apua, ja he eivät kärsi voimakkaasta pahoinvoinnista, jota esiintyy useimmilla laitetta käyttävillä. Osa taas ei pysty vaihtamaan maailmaa edes laitteen avulla, mutta toisen ihmisen kantamana heiltäkin yleensä siirtyminen sujuu.

Maailman ainoan keinoälyn (joka väittää olevansa uudelleen syntynyt ihminen) suunnittelema ilmalaiva lähtee tutkimaan pitkän maan kaukaisimpia vaihtoehto maailmoja. Uuden tekniikan avulla ilmalaiva pystyy siirtymään hyvin nopeasti maailmasta toiseen, ja kaukaisissa maailmoissa löytyy sekä kiinnostavia että uhkaavia asioita.
Juonellisesti kirja oli pääosin kiinnostava. Etenkin kirjan alkupuoli tuntui kovin hajanaiselta, yhtenäisempi tarina oikeastaan alkoi vasta ilmalaivan matkalle lähdettäessä. Kyseessä ei ehkä ole kaikkein parhaiten kirjoitettuja kirjoja, mitä olen lukenut, mutta ihan viihdyttävä tarina sinällään oli. Henkilöt eivät ole kaikkein parhaiten kuvattuja ja tuntuvat jäävän aika yksiulotteisiksi. Pakko ei jatko-osia ole heti luettavaksi haalia, mutta ei se mahdotontakaan jossain vaiheessa ole.

355 s.