Lapsuusmuistojen verestelyä. Luin lapsena monta näitä Veikko Haakana paleofiktioita ja muistelen paria niistä suurella lämmöllä, ongelma on mikä mahtoi olla se paras. Tämä se ei ollut. Kirja kertoo nuoren jääkauden alkuvaiheessa eläneen alkuihmisen seikkailuista. Vanhat miehet ovat sitä mieltä, että ilmasto on kylmentynyt, ja Urri päättää lähteä pohjoiseen selvittämään asiaa. Tällä matkalla hän kokee seikkailuja. Siinä sivussa hän kesyttää ensimmäisen koiran ja tämän lisäksi aikuisen mammutin. Kirja on vanhahtavalla poikakirjatyylillä kirjoitettu. Kirjassa on ”kaikkitietävä” kertoja, joka ei tiedä vain enemmän kuin kirjan henkilöt, vaan myös suunnattomasti enemmän kuin lukija, keskeyttäen kertomuksen aina välillä lyhyillä opettavaisilla luennoilla tai aikuisen näkökulmasta viisastelevilla sivuhuomioilla. Aikuisena luettuna tämä oli aika surkea ja erittäin epäuskottava kirja. Metsästäjä-keräilijä heimollakaan ei ole lainkaan päällikköä, vaan kaikki istuskelevat lähinnä leiritulella lähes nälkää nähden, kunnes urhea nuori osoittautui niin eteväksi, että päällikkyys on itsestään selvää.
An old paleo-fiction book I read as a young boy. I am seeking a very good book by this author I fondly remember - this isn’t it. A young Stone Age boy in the early phases of the last ice age has some unrealistic adventures while trying to find out where cold is coming from. All told from the point of view of an all-knowing narrator who makes naive observations and stops now and then for a short lecture. Pretty bad.
196 pp.
No comments:
Post a Comment