Monday, March 7, 2022

Seppo Jokinen: Siipirikkoiset (Koskinen, #26)


Viimeisin Komisario Koskinen -sarjassa. Aivan Koskisen kotinurkilta löytyy mies ammuttuna. Tällä on taskussaan Koskisen nimi ja kotiosoite. Oliko mies tulossa tapaamaan vai tappamaan? Ja miksi? Mies osoittautuu olevan mukana hiukan hämäräperäisessä yrityslainoja myöntävässä yrityksessä, jonka velallisia on muutama salaperäisesti kadonnut. Kirja päättää juonikuvion, jota jo muutamassa edellisessä kirjassa on kehitelty muiden juonien taustalla ja parin kadoksissa olleen henkilön olinpaikat selviävät. 

Kirja vaikuttaa sarjassaan selvästi keskitason alapuolella olevalta. Kerronnan ja myös juonen laatu on jotenkin aikaisempaa kankeampaa ja henkilöhahmotkin käyttäytyvät jotenkin omituisesti. Koskinen itsekin on noin 10 kertaa ärtyisempi kuin aikaisemmin, kiukuttelee ja on mustasukkainen Ullallekin kohtuullisen tyhjästä, samalla kun vaikuttaa vähän kuikuilevan ex-puolisonsa suuntaan. Muutama melkoinen erittäin epätodennäköinen yhteensattuma kirjaan myös mahtuu. Sinällään kirja menetteli kevyenä välipalana. 


This is the latest installment in the Inspector Koskinen series. A man is found shot dead near Koskinen’s home. The name and address of Koskinen are found in the pocket of the victim. It turns out that he worked in a very shady company that gives loans for business purposes. A few of their customers have disappeared without a trace and both criminal police and financial crime unit have had a keen interest in them for years.

A below-average part of the series. The plot contains a few huge coincidences and some of the people are behaving out of  character. The writing and the plot are also worse than in some of the earlier parts of the series. However, the book was entreating light reading.   

378 pp.

No comments: