Saturday, August 29, 2020

Jarkko Sipilä: Kosketuslaukaus (Takamäki #1)


 

Ensimmäinen osa uutta sarjaa. Kesken tavanomaisen liikenneratsian pakettiauton perästä löytyy paketoitu ruumis. Komisario Kari Takamäki alkaa tutkia asiaa, ja kun ruumiin henkilöllisyys paljastuu, osoittautuu, että kyseessä on jotain paljon suurempaa kuin tavanomainen huumeliigojen sisäinen välienselvittely. Kyseessä on eduskunnan pääsihteeri, eli eduskuntatyön kannalta yksi tärkeimmistä henkilöistä. Tutkimukseen panostetaan paljon, Takamäkeen kohdistuu kovia paineita; niskaan hengittävät paitsi oma esimies, niin myös keskusrikospoliisi, supo, johtavat poliitikot ja jopa valtakunnan syyttäjä. Tapauksen taustalta paljastuu hyvin monilonkeroinen juttu, mutta mitkä lonkerot liittyvät murhaan ja mitkä niistä ovat “muuten vain” rikollisia?

 Kirja oli hyvin toisentyyppinen Hautalehto-sarja, joka kesän mittaan tuli kuunneltua loppuun. Hautalehdossa teksti on mehevää, jutustelevaa ja poliisimiesten persoonallisuus ja kotielämä tuodaan vahvasti tarinaan mukaan. Tähän nähden tämä kirja oli tiukan “kliininen”, kotielämää ja persoonaa kirjassa oli mukana hyvin niukasti ja tapahtumien painopiste oli erittäin vahvasti vain selkeässä poliisityön lähes dokumentaarisessa kuvauksessa. Sinällään kritiikkiä eri instituutioita kohtaan kirjasta löytyi runsaasti, toisaalta tosin jopa epäpätevästi. Olisi luullut rikostoimittajan tietävän, että henkirikoksien määrä on ollut vuosikausia tai -kymmeniä laskeva, ei kohoava kuten kirjassa väitetään. Pientä selkeästi kirjailijasta lähtevää piikkiä kohdistui myös eduskuntatyöhön ja sen ”vaativuuteen”, sen silloiseen puhemieheen, valtakunnansyyttäjään ja oikeuslaitoksen toimintaan. 

 

A police procedural style of book which is the first book in its series. Inspector Kari Takamäki works for the homicide department of the Helsinki police. When a pickup truck with a body inside is stopped at a normal police traffic stop, he starts his work. The case turns out to be much more important than it first seemed: the body isn’t the body of a random drug dealer, but the main secretary for the Finnish parliament. Was the killing political? Or was the secretary involved in something illegal? Soon there are many clues and lines of investigation - but which of them are relevant? 

This is a very different book than the Hautalehto series I have been reviewing. This is a very “clinical” book where the emphasis is on the work of the police. The private lives and personalities of the policemen are very much in the background. The basic police work of trying to find clues and interviewing witnesses is very well described. The book also has some undisguised critiques of the political system and certain institutions in Finland.


254 pp.

No comments: