Ivar Ekström , Hanna-Kaisa Melaranta: Metsäkansa

 

Valokuvateos, joka pohjautuu A. Ahlström osakeyhtiön palveluksessa vuodesta 1909 lähtien olleet henkilön ottamiin kuviin. Hän aluksi vastasi mm. metsätyömiesten palkkojen tilityksistä ja tämän vuoksi matkusteli tiettömän maaseudun metsissä vuosisadan alussa raahaten mukanaan kameraa. Myöhemmin hän työskenteli A. Ahlström metsäyrityksen virallisena valokuvaajana ja kuvasi elämänsä aikana suunnattoman määrän tavallisten ihmisten, ”Metsäkansan” elämää ja elintapoja Itä-Suomen metsissä. Tähän kirjaan on tuosta materiaalista valittu pieni osa, joka tarjoaa erittäin kiehtovan näkökulman tuohon aikaan noin sata vuotta sitten.  Oikeastaan kyseessä ei ole kovin pitkä aika, mutta muutokset ovat olleet suunnattomia. Todella hienoja kuvia ja erittäin arvokasta dokumentaatiota tuosta ajasta. 

A collection of photographs from the beginning 20th century. All taken by a man who worked for a Finnish forest company and traveled to far away forests to supervise logging work and to pay wages. He took pictures of work, working methods, and especially about people living far away from all cities and towns. As a result, this is a fascinating look at a very different world which is only a little over a century ago.  

167 pp. 

Narrin kohtalo (Fool's Fate, The Tawny Man #3) by Robin Hobb

The last part of the middle trilogy of trilogies about Fitz, the illegitimate son of a prince. Fitz has sacrificed almost everything for the kingdom even though is father has died. He is following the current prince and the coming king to the north, where the prince is supposed to kill a dragon for his bride-to-be. But most of the bride’s people don’t want the dragon to be killed, and the Fool, the dear friend of Fitz who sometimes can see the future (or at least a future), doesn’t want the dragon to be killed. Which friend should be believed? The first part of the book was very, very slow and consisted mostly of traveling. It took hundreds of pages to get to the dragon, and then the climax of the story happened well before the end of the book. The last 150-200 pages mainly were tying up plot strings and to reacquaint Fitz with his loved one, who had believed for about twenty years that Fitz was dead. Not one of the best books in the series - far too long and slow for that - but not a bad read at all.   

Trilogian päätösosa. Fitzillä on tehtävä edessä. Hänen on seurattava kuningastaan pohjoiseen, jossa hänen on toteutettava lupauksensa tulevalle morsiamelleen, eli tapettava jään alla oleva lohikäärme Jäätuli. Fitzin ystävä Narri/Lordi Kultainen on ennustanut, että matka koituu hänen itsensä kohtaloksi, ja estääkseen tämän Fitz järjestää, että Narri ei pääse mukaan matkalle. Tai ainakin yrittää järjestää. Hankalan merimatkan jälkeen kuninkaan joukko pääsee pohjoisille saarille. Siellä suvut eivät vaikuta ollenkaan olevan samaa mieltä lohikäärmeen tappamisesta, pikemminkin kaikki ovat sitä vastaan. Mutta prinsessa Elliania ei vaatimuksestaan tingi. Miksi hän vaatii lohikäärmeen kuolemaa niin ehdottomasti. Narri taas on sitä mieltä, että lohikäärme on pelastettava jäisestä vankilastaan eikä sitä saa missään nimessä tappaa. Kun lohikäärmeen luokse päästään, on Fitzille valinta edessä. Kumpaa ystävistään uskoa ja tukea?

Sujuvaa tekstiä, mutta kovin, kovin hitaasti etenevää. Ensimmäisten useampien satojen sivujen kuluessa ei juuri muuta ole tapahtunut, kuin ollaan päästy saarille perille, tämänkin jälkeen, kun tapahtunut lopulta alkaa kuluu aika paljon sivuja aika turhiin pohdintoihin - ja aikaisempien kirjojen tapaan silloinkin pitäisi jotain sanoa tai jostain keskustella, niin silloin Fitz taas ei sitä suutaan auki saa. Varsinainen loppuhuipennus tapahtuu kuitenkin jo hyvissä ajoin ennen kirjan loppua, ja viimeiset noin 150-200 sivua on lähinnä juonilinjojen loppuun saattamista ja henkilöiden välisten suhteiden kehittelyä ja viimeistelyä. Loppu oli sinällään tyydyttävä ja lopultakin Fitz sai onnellisen lopun - ainakin joksikin aikaa, sillä yksi trilogia ja n 2500 sivua on vielä tarinaa jäljellä. Kirja oli mukavaa luettavaa, mutta ei ollut ehkä sarjansa parhaimmistoa, vaikka kirjan loppupuoli asiaa hiukan paikkasi. 

848 pp. 

Harri Nykänen, Jarkko Sipilä: Paha paha tyttö (Takamäki #10.5)

 

Seuraava Takamäki-sarjassa. Tämä oli hiukan erilainen kuin aikaisemmat siinä, että se on kahden dekkarikirjailijan yhteistyötä. Tällä kertaa Harri Nykäsen kirjojen hahmo Raid saapuu Jarkko Sipilän Takamäen maailmaan. Ataripoliisi Suhosen vanhan kaverin, Salmelan, tytär on sekaantunut hiukan kovempaan peliin mitä oli odottanut. Hän oli escort-keikalle ollessaan tallentanut kännykkävideon yritysjohtajasta, joka snorttaa kokaiinia. Pian tyttöä jahtaa ei vain kyseisen pomon palkkaamat ruotsalaiset konnat, vaan myös rikollisjengi Pääkalloprikaati, joka haluaisi videotallenteen omaan kiristyskäyttöönsä. Hänen isällään (joka on kaiken lisäksi prikaatin tappolistalla) sekä isän vanhalla tutulla, Raidilla, on tekemistä saada asiat järjestymään. Taas kerran varsin viihdyttävä teos. Tässäkin osassa Takamäki oli vain aivan sivuroolissa, lähinnä joissain kokouksissa paikalla. Varsinaisina päähenkilöinä olivat Salmela, Salmelan tytär ja Raid. Kokonaisuutena kirja jäi ehkä hiukan sarjan keskitason alle, mutta ei missään nimessä ollut pettymys vaan oli mukavaa kuunneltavaa automatkojen aikana.  

This is the next book in the Takamäki series. This time the book is a bit different as it is a collaboration between two authors' starring characters from their crime series novels. The “visitor” in this book is Raid, a cold-blooded killer with a kind heart from books written by Harri Nykänen. In this book the daughter of a criminal who has been trying to escape criminal life tries to blackmail a business director whose coke snorting was caught on a mobile phone video. Because the soon-to-be chairman of a major European corporation isn’t too happy about the blackmail, the girl soon finds that there are many very shady characters who are trying to find her. She needs all the help her father and father’s old friend Raid can give her. And as Raid is pretty much unstoppable because of his very, very scary reputation, things naturally turn out for the better. Another good well-written book. This time the emphasis was mainly on the criminals rather than on the criminal investigation. It's a nice book to listen to during long road trips.

258 pp. 

Thieves: A Diving Novel (Diving Universe #9) by Kristine Kathryn Rusch

This is the next book in the Diving Universe series. This book changes scenes a bit and follows the Boss, who founded the “Lost Souls” corporation that seeks spaceships abandoned by the Fleet”, a vaguely Starfleet-like space-bound organization that always travels forward. The fleet has left ships in ”Graveyards” that contain hundreds, if not thousands, of spaceships in varying conditions. While the Boss is examining the graveyard, she finds an area that seems to be concealed very well -- for the fleet technology also, not only for other sorts of tech. Meanwhile, the Fleet gets a transmission from a distant Graveyard. Someone seems to be stealing ships from it. The Fleet has little information about it because it is so remote, and long ago it abandoned the area, but they start to suspect that the Graveyard has been used to stockpile rarely used, but very powerful, Fleet warships, which are kept secret even for most of the Fleet members. They decide to send a scouting party to examine who is the thief.

Meanwhile, the Boss is eventually able to find out that the cloaked area seems to contain a vast number of strange-looking ships which are apparently in pristine condition. And that is about all the plot there is in the 500 pages of a book that ends in a cliffhanger. The pace seems glacial; nothing much seems to happen except endless discussions of trivial things. The worst example is when the Fleet captains have probably a ten-page discussion on how they should tether their ships while they are traveling through the “foldspace” (which enables FTL travel with poorly understood anacapa engines). Why should I care? Does this have any significance for the plot? (No, it doesn’t.) The childcare problems of the Fleet officers feels a bit superfluous as well. The Boss also spends a lot of time ruminating on old things and past missions. And exactly the same figure of speech is used to represent how tense she is. It's used twice (If I were on a dive, they would pull me out because my heart is beating so fast…). By far, this is the worst part of the series so far. It's so slow that if I wouldn’t have already bought the next part partly by mistake, I might reconsider whether or not I should continue with the series.  

490 pp.