My Hugo award votes 2023. Part 1 - Novelettes

This is the first category I was able to finish. Mostly because this is the only category where to nominees were easily available, mostly. One of the nominees in the novelette category was a Chinese story, which (at least at the moment) isn’t available as a translation, so I have left it out of my voting for the present time. The overall quality of the stories was not very good – they felt mostly very average and ordinary, and I am not sure if any of them are really award-worthy. I was toying with the idea of putting “no award for first place”, but I eventually declined to do that. Perhaps this is one of the worst line-ups of stories since the “puppy-era”. Even last year’s stories, which I considered pretty mediocre, were mostly better than this lot.

“We Built This City”, by Marie Vibbert (Clarkesworld, June 2022)

A city floating in the atmosphere of Venus needs constant maintenance of its outer surface. The protagonist works for that crew. For some reason that vital work is very undervalued, the work crew is drastically cut and work shifts are doubled. They can’t quit as they would be deported to do forced labor (how much worse could that be?). There is a malfunction, and the crew, threatening to quit, are not at first even allowed to do their work. But they do it anyway and earn respect from the inhabitants. There was nothing really new in the plot. There are unbelievable, cartoon villainy, stupid city leaders, and fairly average writing. Yeah, I get it, the story is about worker’s rights, but most places already have more of them than the “free” US, and I don’t like to hit head-on with the story's politics like a brick. I wonder why EVERY colony in every story anywhere always closely follows US laws and behaviors. Do authors have bad knowledge about what goes on anywhere else?

“Murder By Pixel: Crime and Responsibility in the Digital Darkness”, by S.L. Huang (Clarkesworld, December 2022)

The story is presented as an article that studies computer artificial intelligence neural networks. A young woman may have designed a program that has driven a man to suicide by sending constant messages about his wrongdoings – and he doesn’t seem to be the only one, but the same AI has helped several other people through personal crises. The story is mostly background, with hyperlinks to actual news stories. The whole was interesting, but is this actually a proper story or an essay that is lightly dressed up as a story?

“If You Find Yourself Speaking to God, Address God with the Informal You”, by John Chu (Uncanny Magazine, July-August 2022)

A man spends a lot of time at the gym. An unbelievably muscular, Tom of Finland-type man asks him to be a spotter on weightlifting. At the same time, a very similar looking man is preventing crimes with apparent full Superman abilities (flight, super strength, impervious skin). The police seem (logically) to really hate him and are apparently actively trying to kill him. At the same time, there is a crime spree against oriental people – especially women. The muscular man turns out to be the superhero and the men make a romantic connection. The beginning especially had far too much weight-lifting with zero interest, and then most of the rest of the story was romantic pining. There was no hint about the origin of the powers and the whole superpower thing was almost just a small background detail to the romance plot. The writing was OK.

“A Dream of Electric Mothers”, by Wole Talabi (Africa Risen: A New Era of Speculative Fiction, Tordotcom)

An African state is threatened by a neighboring country that might take over one province. (Apparently, the people living there have nothing against it?). For some reason, the government contemplates war and asks for advice from the memory of the ancestors. It is a computer aggregation of past citizens’ minds. The contact with the mind is taken in a dreamlike state. The protagonist has some other thing to ask from the mind – or at least part of it, her grandmother and mother (who killed herself when her husband died). It is well written, moving, and a good story, and the only irritating thing was the unexplained assholeness of the ancestral mind – it recommends preventive war. WTF? For an area that wants to separate? I would recommend that kind of mind is corrupted and should be deleted – or at least not consulted for anything. Even the protagonists seem to question the advice of the mind.

“The Difference Between Love and Time”, by Catherynne M. Valente (Someone in Time: Tales of Time-Crossed Romance, Solaris)

The space-time continuum seems to be having a love affair with a woman/girl. The story consists of vignettes of their different meetings during different times. They tend to have fairly ordinary short meetings, but often with a certain twist. The life of the protagonist isn’t always perfect. It is a very allegorical story, which perhaps should be read several times to be really understood. I possibly missed most of those things, but it doesn’t interest me enough to read it again. The writing is poetic and excellent.  

My voting order will be:

1. “A Dream of Electric Mothers”, by Wole Talabi (Africa Risen: A New Era of Speculative Fiction, Tordotcom)

2. “The Difference Between Love and Time”, by Catherynne M. Valente (Someone in Time: Tales of Time-Crossed Romance, Solaris)

3. “Murder By Pixel: Crime and Responsibility in the Digital Darkness”, by S.L. Huang (Clarkesworld, December 2022)

4. “We Built This City”, by Marie Vibbert (Clarkesworld, June 2022)

5. “If You Find Yourself Speaking to God, Address God with the Informal You”, by John Chu (Uncanny Magazine, July-August 2022)

Timo Parvela , Bjørn Sortland: Kepler62 – Kirja yksi: Kutsu

Yleisen mielenkiinnon vuoksi testimielessä luettu nuorten kirja. Sarja on käsittääkseni ollut varsin suosittu ja saanut runsaasti nuoria lukijoita. Tämä ensimmäinen osa on enemmän asioiden pohjustamista. Käytännössä kaksistaan asuvat veljekset saavat käyttöönsä suositun videopelin, jota kukaan ei ole päässyt loppuun asti, ja jonka lopussa olisi salaisuus. Kuinka ollakaan veljekset läpipelaavat pelin ilmeisesti muutamassa tunnissa, ja pääsevät loppuun, jossa ei kuitenkaan tunnu tapahtuvan oikein mitään. Mutta sitten heille ilmaantuu salaperäiset noutajat. Maailma on hiukan hämärästi dystooppinen ja autoritääriseltä vaikuttava, mutta kovin tarkasti sitä ei tässä kirjassa kuvata. Retkikunta Kepler nimiselle planeetalle on myös lähtemässä – kirjasarjan nimi huomioiden tällä lienee jatkossa suuri merkitys juonen kannalta.  

Kyseessä on ihan menettelevä avaus sarjalla, tosin paino on sanalla avaus – juonessa ei vielä käytännössä edetty yhtään. Veljeksien pelin läpipääseminen vaikutti pikkuisen helpolta, mutta muuten aloitus oli ihan kiehtova – mutta ei ehkä niin kiehtova, että muita osia kuitenkaan lukisin.  

121 pp. 

Jarkko Sipilä: Mies kuumasta (Takamäki #15)

 

Seuraava Takamäki autossa kuunneltuna. Liikenneonnettomuuden jälkeen kolarissa olleesta autosta löytyy väärää rahaa, joka vaikuttaa hyvin ammattimaisesti tehdyltä. Autoa ajoi pikkurikollinen, joka karkasi pian sairaalasta, vaikka oli kohtalaisen pahasti vammautunut. Mistä tämä on saanut nipun tuon tasoisia seteleitä? Takamäen poika on valmistunut poliisiksi, liikenteenvalvontaa tehdessään hän lähes jää holtittomasti ajaneen auton alle. Tämänkin autoin kuljettajalla on väärää rahaa. Samalla atarimies Suhosen vanha tuttu Porista on tullut etsimään sikäläistä konnaa, jolla tiedustelutiedon perusteella on jokin iso keikka pääkaupungissa menossa. Tämäkin lopulta vaikuttaa kytkeytyvän jollain tapaa väärään rahaan, johon myös liittyy jollain tapaa aikaisemmin täysin nuhteetonta elämää elänyt espanjalainen mies. Tämä tosin on baskiterroristi, joka aikoinaan toimi poliisin ilmiantajana ja on paennut tovereidensa mahdollista kostoa Suomeen, ja eikä olekaan poliiseilla (ja etenkään muille rikollisille) niin helppo kohden kuin päältä voisi näyttää.

Kirja oli samaa hyvää tasoa kuin muutkin sarjan kirjat. Se oli ehkä aavistuksen heikompi kuin edellinen osa, ollen kuitenkin sarjan keskitason yläpuolella. Siinä oli ehkä vähemmän yhteiskunnallista arvostelua kuin edellisessä osassa, ehkä kirjailija oli vähemmän ärtynyt tätä osaa kirjoittaessaan? 

235 pp. 

Butcher's Crossing by John Williams

John Williams vähäiseen tuotantoon kuuluva kirja. Pidin todella paljon Stonerista, joten aloitin tämän lukemisen oikeastaan vain tuolla perusteella. Tämä kirja on lännentarina ja siten varsin erilainen kuin Stoner, ja erittäin erilainen kuin tavallisesti lukemani teokset – viimeisin villin lännen romaani taitaa olla jokin esiteininä lukemani Viimeinen Mohikaani tai jokin muu vastaava. 

Nuori mies matkaa villin lännen kaupunkiin haluten löytää oman paikkansa. Hänellä on kohtalaisen paljon rahaa matkassa, ja paikallinen asukas houkuttelee hänet puhvelinmetsästysmatkalle - hänellä on tiedossa paikka, jossa olisi valtava lauma puhveleita. Näiden nahoilla voisi rikastua, koska puhvelinnahkatakit ovat idässä kovin suosittuja. Sopivan porukan löytämisen jälkeen lähdetään matkalla. Matka on hidasta, koska mukana on härkien vetämä vankkurit saaliin kotiin tuomiseksi. Lauma löytyy lopulta eristyneestä solasta ja ryhmän metsästäjä alkaa ampua eläimiä. Hän päätyy jonkinlaiseen tappamisen vimmaan, eikä suostu lopettamaan ennen kuin on niin myöhäistä, että poistuminen on talven runsaan lumen vuoksi mahdotonta.

Kirja on hyvällä, jotenkin kuivan lakonisella tyylillä kirjoitettu kertoen miesten kasvamisesta tai ainakin muuttumisesta ihmisenä, nuoruuden katoamisesta ja luonnosta, mutta samalla tappamisen himosta ja innosta.

Mielestäni kirja ei ollut ollenkaan yhtä hyvä kuin Stoner - sitä olisi voinut jonkin verran hyvin tiivistää ja etenkin alkupuoli oli kovin hidas ja oikeastaan mitäänsanomaton. Ylivoimaisesti paras osa kirjaa oli matkalta paluun jälkeiset tapahtumat, jotka muodostivat vain vähäisen osan kokonaisuudesta, melkein niistä vaiheista olisi ollut ainesta kokonaiseen kirjaan, ne kohottivat oman arvion kolmesta tähdestä neljään.    

A group of men go for a bison hunt for their fur. They find a giant herd of buffaloes and kill them all. The return doesn’t go as smoothly as planned, though.

This is a very different book than the Stoner by the same author. The writing is as good and laconic, but the subject matter took some time to get used to. As a whole, the book didn’t feel as good as Stoner, especially the first half felt more like a setup, and the really good part was the last 50 pages or so, which were the thing that made the book much better than it at first seemed to be.

334 pp. 

Time and Again by Jack Finney

A time travel book, where a graphic artist who used to work for an advertising agency is asked to participate in a government program involving time travel. He is supposed to have certain, very rare qualities suitable for going into the past. The method of time travel is self-hypnosis. You just have to be in an environment which hasn’t been changed, behave like you are in the year you are aiming for, use some self-hypnosis, and bing! – you are at that time. You can return by concentrating on modern times. The protagonist goes to New York of the 1880s as there is a mystery to be solved – a crumpled letter which speaks about the burning of world that the letter might have caused. The man manages to get to the past and of course solves the mystery.  

The book is extremely slow moving. There is an actual plot for a short story, but the book is padded with pages and pages and pages of descriptions. Everything in the past is described in minute detail, every person is described in minute detail, every person within 100 meters of the protagonist is named, there are even paragraphs filled with nothing but names. Almost everything in the past is wonderful and quaintly innocent. The protagonist is very unlikeable – he is supposed to have a nice and steady girlfriend, but he seems to flirt with every female he sees and has a very arrogant mentality. And of course, he falls for a nice and beautiful, innocent girl from the past. It is established that changes in the past may change the present – they notice that one person and his family are wiped out, but that is considered as something of no consequence whatsoever and is such a tiny thing it doesn’t matter. And the end of the book degenerates to a rant about modern life – like there were no wars or cruelty in 1880s – weren’t they still butchering native Americans in the west at that time and lynching blacks for the tiniest or even imagined infractions? The writing itself was fairly good, but the plot (and padding in the writing) and the characters were so irritating and stupid, not to mention the ridiculous method of time travel, that the book was a chore to finish.  

400 pp.

Jarkko Sipilä: Luupuisto (Takamäki #14)

 

Komisario Koskinen-sarjassa seuraava. Sienestäjä löytää Keskuspuistosta luun, joka osoittautuu olevan ihmisen käsivarren luu. Ruumiskoira löytää lähistöltä haudatun ruumiin, jolla yllättäen on molemmat kädet tallella, joten kyseessä ei ole sama henkilö. Montako ruumista puistossa oikein mahtaa olla? Tämä jälkimmäinen ruumis paljastuu nopeasti olevan lähistöllä asunut alkoholisti, joka on kuollut luonnollisista syistä. DNA-tutkimuksella paljastuu, että käden luu on peräisin pikkurikollisesta, jonka katoamista jo kuukausia sitten ei kukaan ole huomannut ja josta kukaan ei ole ollut kiinnostunut; jopa rikollisten parissa tätä on pidetty mitättömyytenä ja luuserina, jolla ei ystäviä juuri ollut. Häntä pidetään jopa niin mitättömänä, että hänen tappamisensa herättää rikollisten piirissä ihmetystä – ei sellaisen luuserin takia kukaan tappamisen ja vankilan riskiä ottaisi. Poliisien tutkiessa miehen taustoja selviää, että tämä oli hieman liian kiinnostunut kovin nuorista naisista tai pikemmin tytöistä. Olisiko tämä ollut syynä murhatuksi tulemiseen? Useampi muukin epäilty tai tiedetty pedofiili on kadonnut, mutta pääosin kyseessä näyttävät olleen onnettomuudet. Taas kerran hyvällä ja huolellisella poliisityöllä ja sopivalla tiedottajien kuulemisella asiat ratkeavat, ennen tätä ataripoliisi Suhonen joutuu taas kerran kovan paikan eteen. 

Erittäin sujuvaa kerrontaa, on selvästi sarjassaan keskitason yläpuolella oleva kirjana. Mukana paikoitellen oli ehkä hiukan enemmän huumoria, kuin monessa muussa aikaisemmassa kirjassa. Poliisin valtuuksien ja tiukentuvan tietosuojan ja lisääntyvän byrokratian arvostelua oli runsaasti mukana, kuten muutamassa (kaikissa?) aikaisemmassakin sarjan kirjassa. 

This time, Takamäki and his police department try to solve the mystery of a human bone found in a city forest. No other bones are found at the site. DNA shows that the bone belonged to a low-level criminal with no friends. Even the other criminals didn’t really have any interest in him, and informants are slightly surprised to hear he was killed – they didn’t consider him worth even the trouble of killing. Turns out that the man had an unhealthy interest in teenage girls. Is that the reason he was killed?   

A pretty good, above-average installation in the series. Once again, the description of careful and diligent police work was excellent.  There was a bit more humor than in some of the other parts of the series. The criticism of bureaucracy and the limitations governing bodies give to police work was one important subject in the book – just like in the previous ones.

251 pp.