Jarkko Sipilä: Suljetuin ovin (Takamäki #12)

Seuraava kirja Takamäki-sarjassa – ja ensimmäinen, joka on oikeasti luettu eikä kuunneltu. Kirja alkaa sillä, että Takamäen koti poltetaan ilmiselvässä tuhopoltossa. Kun tapahtuu pari muutakin erikoista tapahtumaa, näyttää siltä, että Takamäen ryhmää vainoaa joku. Mutta kuka? Ihan äskettäin ei vankilastakaan ole vapautunut yhtään sellaista heidän pidättämäänsä rikollista, jonka tyyliin sopisivat tämän tapaiset teot.  Kuka vainoaa poliiseja? Ja vaino osoittautuu olevan hieman laajempaa kuin vain poliiseihin kohdistuvaa, myös media saa osansa. Ja miksi surkea raiskaaja nilkki, pikkurikollinen, tuntuu jotenkin liittyvän asiaan?

Sarjansa selvästi paremmasta päästä oleva kirja – ja sellainen, jota ei välistä kannata jättää, siinä määrin suuria, jatkon kannalta erittäin tärkeitä tapahtumia, kirjassa sattuu. Kirja on vetävää ja loppua kohden hyvin intensiiviseksi muuttuvaa kerrontaa, jossa oli mukana hiukan enemmän henkilöiden taustaa aikaisempien kirjojen hyvin puhtaasti rikostutkintaan keskittymisen asemasta.  

The next book in the Takamäki series. The book starts with arson - the home of Takamäki, the police chief of Helsinki homicide department, is torched. And it appears that some of the other members of the department are targeted. The police have many enemies - but who could be so bitter? And no one who fits the profile has been released from prison lately. It turns out it is not just the police who are being targeted… A clearly above-average part of the series. Very exciting book and the events get more and more heated by the end. The interpersonal relationships are much more important than in some of the earlier installments, which have largely concentrated on pretty clinical police work.

304 pp.

Squishy's Teams: A Diving Universe Novel by Kristine Kathryn Rusch

The next part in the Diving Universe series. The entire book is a flashback of events from several books earlier when one member of the Boss’s team went AWOL, drafted a team, and started a private operation to destroy all “cloaking tech” research of the Enterran Empire. This is the story of how the different teams managed their tasks. It is not a story I was too interested to read or know, but it managed to interest me enough to read this shortish book. The story is told from different viewpoints in alternating chapters and is left partly open. One thing which irritated me: why does the Empire need entire giant facilities just for data storage and backup? Are their computer systems so far behind even the current ones found on Earth? Wouldn’t all possible research data fit into a few large pocket drives? Or at least to a server kept on their most protected military headquarters, and not at research facilities with apparently fairly light security measures?

186 pp. 

Jo Nesbø: Torakat (Kakerlakkene, Cockroaches) Harry Hole #2

Seuraava kirja Harry Hole -sarjassa. Harry on osapuilleen toipunut Australian matkan seurauksista, kun hänen pomonsa (tai pikemmin pomon pomo - pomo tietää kyllä Harrryn erinäiset ongelmat). lähettää hänet tutkimaan Thaimaahan Norjan suurlähettilään murhaa. Suurlähettiläs oli löytynyt lähinnä tyttökauppaan erikoistuneen huoneistohotellin huoneesta puukko kyljessään hyvin kuolleena. Lähettyvillä oli kirjekuori, jossa oli lapsipornoa. Asia pitäisi saada hoidettua nopeasti pois päiväjärjestyksestä - ja kun aikaisempi ulkomaan komennus sujui niin hyvin, niin poliisi pomojen mielestä Harry Hole olisi paras mahdollinen henkilö olemaan tutkimuksissa Norjan poliisin edustaja. Tai ainakin niin he asian esittävät. 

Harry matkusta Thaimaahan ja saa sikäläisen poliisin avukseen. Ratkottavana on melkoinen vyyhti, jonka taustalla näyttää olevan lapsipornoa ja lasten hyväksikäyttöä, mutta vähän syvemmällä rahaa taitaa olla se ratkaiseva asia kuitenkin. Ja Norjan pään diplomaatit eivät hekään taitaneet olla niin tietämättömiä siitä, mitä Thaimassa tapahtuu kuin ovat antaneet ymmärtää.  

Vetää kerrontaa, ei ehkä ihan yhtä hyvä kuin sarjan ensimmäinen, eikä kuitenkaan ole mitenkään poikkeuksellista tasoa. Olen ymmärtänyt, että sarjaa parantuu noin kolmannessa kirjassa – saas nähdä. Tässä tuntui olevan juonessa liikaa hajanaisuutta ja tarinassa olisi ollut tiivistämisen varaa. Ehkä yksi asiantunteva editointikierroskin olisi tehnyt terää, nyt yksi ratkaisevista hetkistä riippuu siitä, montako luotia pistoolissa oli, oli yllätys, että niitä ei ollut kuutta, vaan viisi. Taitavat kuudesti laukeavat pistoolit oikeasti olla varsin harvinaisia, ne lännenleffojen aseet olivat revolvereja.

The second part in the Harry Hole series. This time the main protagonist gets sent to Thailand to solve who murdered the Norwegian ambassador, who was found stabbed in a brothel with child pornography lying around. That situation must be defused quickly, so Harry Hole gets sent in, supposedly having been so good at solving the Australian case from the last book. (Or perhaps the upper level knows his problems with alcohol, and they hope he won’t find anything too uncomfortable.) After many twists and shocking events, the truth comes out, of course. A pretty average book for its genre – certainly not bad, but not excellent either. The next one should be where this series gets really good, but let’s see.   

362 pp. 

Christian Rönnbacka: Kostajan merkki (Antti Hautalehto #10)

Hautalehto-sarjan uusin osa. Kirja palaa monessa mielessä alkuun ja osittain resetoi parin kolme viime kirjan tapahtumat. Antti on taas Porvoossa töissä ja on palannut yhteen entisen naisystävänsä kanssa. Menneisyys palaa muutenkin elämään: rikolliskopla, jonka suurisuuntaisen salakuljetusyrityksen Antti onnistui estämään peitetoiminnallaan sarjan ensimmäisessä kirjassa, on heräämässä uudelleen henkiin ja sen johtoon on noussut Suomessa surmansa saaneiden veljesten pikkuveli, joka haluaa kostaa - henki hengestä, muu ei riitä. Juoni paljastuu, kun yksi ilmeinen palkkatappaja löytyy paikalliselta golf-kentältä kuolleena. Kuka tämän teki ja miksi?

Hyvää, taattua laatua kuten muutkin sarjan kirjat, vetävästi kirjoittua toimintapainotteista kerrontaa, jossa on pieni humoristinen sävy, vaikka tapahtumat välillä ovatkin aika rujoja ja väkivaltaisia. Kirja ei ole sarjansa parhaita, mutta ei missään nimessä heikoimpiakaan. 

Antti Hautalehto has returned to his old job as the leader of the criminal police of a smallish town, Porvoo.  A few years ago, he foiled a major cocaine smuggling attempt by an organized crime gang. In the aftermath, two criminals ended up dead due mainly to the actions of Antti. Now their brother has been released from prison and he wants to revitalize the old, almost disappeared organization to revenge his brothers' deaths. And that doesn’t bear well for Antti. 

An action-packed crime novel with a touch of wry humor. A good book, about the average for its series. 

318 pp. 

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (The Buried Giant)

Keskiaikaiseen Englantiin sijoittuva tarina. Aviopari Axl ja Beatrice asuvat pienessä kylässä, joka koostuu lähinnä maahan kaivetuista majoista. Heitä näytetään jonkin verran hyljittävän, mutta he eivät muista miksi, eikä oikeastaan kukaan muukaan muista minkä vuoksi, mutta ainakin kynttilän ja avotulen käyttö on heiltä kiellettyä. Kaikkien muistot ovat hämäriä, se mitä on muutama päivä sitten tapahtunut ei pysy mielessä, kaukaisemmasta menneisyydestä muistiin ilmaantuu vain satunnaisia irrallisia haamuja. Vanha pari muistaa, että heillä on poika. He päättävät lähteä poikaansa tapaamaan, hänen pitäisi asua ihan läheisessä kylässä, ehkäpä ihan kylän johtajana, eivätkä vanhukset oikein muista, miksi he eivät aikaisemmin ole poikaansa matkustaneet tapaamaan. Matka on pitkä ja hankala ja kumpikaan heistä, Beatrice etenkään, ei oikein ole enää kunnossa. Matkalla he tapaavat soturi Wistanin, tämän suojelukseensa ottaman, rinnassa olevan haavan vuoksi jostain syystä vainotun, nuoren pojan Edwinin ja vanhan ritarin Gawainin, jonka tehtävänä on ollut tappaa aluetta vainoava lohikäärme. Kovin hyvin hän ei tässä tehtävässä ole menestynyt. Kaikki henkilöt ovat hiukan unenomaisessa tilassa eivätkä muista mitä on tapahtunut eivätkä aina miksi ovat missä ovat. Tämä muistin hämäryys koskee kaikkia ja vaikkapa kun siltaa vartioimaan asetetut soturit eivät muista miksi ja miltä he sitä siltaa vartioivat, tulos ei välttämättä ole ihan ihanteellinen.  

Koko kirjan tunnelma on unenomainen, viipyilevä ja kukaan ei koskaan ihan kunnolla tiedä ainakaan koko aikaa mitä on tekemässä ja miksi. Vallalla on epäily siitä, että usva ja unohdus johtuvat lohikäärmeestä ja sen tuhoaminen auttaisi taas ihmisiä muistamaan. Mutta kun muistikuvat ovat hämäriä, ovatko kaikki henkilöt edes sitä mitä luulevat ja muistavat olevansa ja sellaisia ihmisiä kuin kuvittelevat - ja onko Axlin ja Beatrice avioliitto aina ollut niin auvoisa kuin he itse tällä hetkellä uskovat. 

Hieno kirja, joka herättää ajatuksia. Mistä oikein on kyse? Asioita voi tulkita monella tapaa: Oliko tämä vain hyvällä kielellä kirjoitettu fantasiatarina vaiko allegoria muistin muuttumisesta, asioiden erilaisesta tulkinnasta, kaiken samana aina pysymistä ja siitä, että jokainen kohtaa kuoleman viime kädessä yksin? Kielellisesti nautittavaa tekstiä, joka varmasti hyötyisi nopeasta uudelleen lukemisesta, jolloin todennäköisesti ymmärtäisi paremmin kerronnan pintakerroksen alla olevat asiat. Paikoitellen vaikkapa juuri siltakohtauksen kohdalla tuli vahvasti mieleen Samuel Becketin näytelmä ”Huomenna hän tulee”, tuskinpa sattumalta, kun tapahtumat soljuivat ilman, että kukaan kunnolla tietää mitä tapahtuu, oli asetelmassa paljon jotain samaa.  Kyseessä oli erittäin hyvä kirja, mikä nyt tietysti Nobelistilta oli odotettavissa. 

This book takes place in early Middle-age England.An old couple starts a journey to visit their son and encounters different characters. No one really remembers their past. It is believed that a local dragon caused the mist that obscures memories. A very well-written book that can be read on several levels: is it just a fairly simple fantasy story or something more? I feel that it is a treatise on what memories mean to people and personalities, and how they define what people really are and what they do.  The writing was excellent, clear, and elegant at the same time, even when not much seems to happen.

378 pp.

Kersti Juva: Löytöretki suomeen

Erään maan parhaan suomentajan kirja kääntämisestä, etenkin kääntämisestä englannista suomeksi, jossa hyvin runsaiden esimerkkien avulla kuvataan kääntämisessä esiin tulevia vaikeuksia ja kielten eroja asioiden ilmaisemisessa ja jopa ajattelussa. On englannin kielen sanoja, joita vastaavia ei suomen kielessä ole – ja tuntuu olevan jopa enemmän suomen kielen sanoja ja ilmaisuja, joita suoraan vastaavia ei ole olemassa englannin kielessä. Käännöstyössä sen oivaltaminen, että milloin jokin tämäntyyppinen antaisi paremman käännöksen kuin ”suora” käännös, on sujuvalle kääntämiselle tärkeä. Kirja oli toisaalta raskas luettava, mutta toisaalta hyvin mielenkiintoinen ja pienissä paloissa luettuna se oli erittäin kiinnostava, ja sai ajattelemaan kieltä ja etenkin kääntämistä ihan uudella tapaa. Suositeltava kaikille kääntämisestä ja kielestä kiinnostuneille. 

A fine treatise about translating English to Finnish, which is written by one of the most appreciated translators in Finland. The book is filled with copious examples of how languages work in different ways and how common it is that there isn’t an exact way to translate certain words or expressions, and how important it is for the translator to use the right way to express the thought rather than the words alone. A very interesting book, but something which was best in small doses, as it took some careful thinking to analyze the examples.   

413 pp.

Tommi Kinnunen: Pimeät kuut

Kirja tapahtuu sodan jälkeen Itä-Suomessa tarkemmin määrittelemättömällä paikkakunnalla. Päähenkilö on opettaja, jo noin kuusissakymmenissä, joka ei ole saanut vakituista virkaa. Hän on riitaantunut pahasti siskonsa kanssa, ja lähtee talveksi tiettömien taivalten taakse Posiolle pienen koulun ainoaksi opettajaksi, koulun, jolle aluissa ei ole edes tietä, vaan joka on venematkan takana. Opettaja on sairas, ilmeisesti Ms-tautia sairastava, ja välillä hänen vointinsa on sen verran huono, että joutuu pitämään oppitunnit makuulla. Sen verran kokemusta, omanarvontunnetta ja jonkin tasoista uppiniskaisuutta löytyy siinä, määrin, että koulun johtokunnan herrat eivät pahasti nenille hypi – mutta toisaalta sairaus, ikä ja persoona huomioiden ei pitempiä opetuspestejä ole vuosiin ollut ja tämäkin on vain yhden talven yli kestävä. Opettajana hänen ammattitaitonsa ja ammattiylpeytensä ovat kovaa tasoa, mutta keho ei oikein kestä ja ikä painaa – eikä eläkehakemus oikein läpi taida olla menossa. Elämän taustassa on myös salaisuuksia ja on joku, jota hän kaiholla muistelee, Niilo, joka on sotajärkytyksestä mielenterveytensä menettänyt ja on pysyvästi sairaalassa. Se kuka Niilo oikein on, selviää vasta vähitellen. 

 Tommi Kinnunen osaa kirjoittaa ja taas kerran hänen kynästään on syntynyt todella hieno teos. Kieli on kaunista, erittäin sujuvaa ja soljuvaa ilman mitään keinotekoista krumeluuria tai pitkiä ”taiteellisia” lauseita. Opettajan elämä tuntuu todella lähelle käyvältä, vaikka ja ehkä myös koska, se ei aina ihan helpointa ja mukavinta ole. Kirjan opettajassa näkyy myös aika lailla kyynistymistä – hän ei tunteista välitä, eikä oppilaistakaan yksilöinä, vaan ”vain” haluaa hoitaa työnsä mahdollisimman hyvin ilman mitään lisätöitä ja olla rauhassa, hän ei kontakteja paikkakunnalla luo eikä halua luoda. 

Kinnusen ihmisten elämä ei aina ihan ongelmatonta ole ja pikkuisen välillä kiusasi se, että asioilla tuppaa aina olevan taipumus sujua huonosti, mukavaa elämää ei oikeastaan kellään hänen kirjoissan ole koskaan ollut. Omasta mielestä tämä silti on selkeästi parhaasta päästä Kinnusen kirjoja. 

Kirja oli lukupiirin kirjana, ja siitä pääosin pidettiin kovasti, etenkin kieltä, kerrontaa ja hyvin kuvattua opettajan ajatusmaailmaa kiiteltiin. 

  

A book about an elderly teacher in poor health who has been forced to take a teaching job at a very remote school, so remote that there isn’t even a road to it. The events happen soon after WW2. She has a very no-nonsense approach brought by experience and age – she doesn’t take shit from anyone. She does her job – and does it very well, she is an excellent teacher, but she isn’t around to create emotional attachments or make friends. The school is in very poor condition and is due for demolition.

The book has very precise, clear writing and a well-described main character. Not a feel-good book exactly – there is no happy redemption where the teacher learns to make friends and lives happily ever after. If anything, her resoluteness grows stronger even in the face of poor and declining health and mediocre economic status. A very good book in spite of all that, and one of the best by this author.

287 pp.

Hannu Luntiala: Rekisteri

Varsin erikoinen kirja, joka ei tapahdu meidän maailmassamme. Ei ainakaan ihan, mutta pikkuisen sinne päin, pikkuisen epämääräisenä aikana pikkuisen epämääräisessä paikassa, jonka ilmiöillä ja henkilöillä voi olla epämääräistä yhteyttä oman aikamme ja paikkamme henkilöihin ja ilmiöihin. Kyseisessä maailmassa on erinäisiä asioita, mutta ehkä yksi tärkein on Virasto. Viraston johtajalla, Lainoppineella, on valta Rekisteriin, Viraston tärkeimpään asiaan, johon on kirjattu kaikkien valtakunnassa asuvien kaikki tiedot.

Mutta Viraston johtajalakin on ongelma. Penis on liian pikkuruinen ja kovasti vielä viileässä kutistuva, melkeinpä vallan katoava. Tämä ongelma aiheuttaa vetoamisen korkeampiin voimiin. Jumala ajattelee, että mikäs siinä, autetaan nyt miestä mäessä ja kasvatetaan kalua – kunhan vain muutama reunaehto täyttyy. Lainoppineella kun on valta Rekisterin Luetteloon ja ehkäpä sitä pikkuisen sormeilemalla voisi eri ihmisten elämää paljonkin auttaa ja helpottaa. Jonka johdosta Jumala sitten voisi hiukan helpottaa ja auttaa Lainoppineen pikkuista penis ongelmaa tai kasvattaa sitä, joka ongelmaa tietysti pienentää. Tosin Rekisterin muutoksista saattaapi kiinnijäämisenkin riski olla olemassa. 

Hauska kirja, joka on kirjoitettu lähinnä puhekielenomaisella omintakeisella tyylillä, johon tottumien vei aikansa, mutta alkoi sitten lopulta maistua. Ainoa asia, johon en tottunut oli toistuva ”sitten tapahtui tämä” fraasin käyttö runsaassa määrin hieman muunneltuna. Juonta ja tapahtumia voi pitää vähintään omaperäisinä ja värikkäinä ja positiivinen jälkivaikutelma jäi kirjasta.   

260 pp. 

Jarkko Sipilä: Muru (Takamäki #11)

Seuraava kirja Komisario Takamäki-sarjassa. Nuori nainen löytyy asunnostaan kuolleena, raa’asti murhattuna. Nainen on lievästi kehitysvammainen, joka äidin tuella on pystynyt asumaan yksin. Hän on viettänyt paljon aikaansa paikallisen ryyppyjengin kanssa, joka on käyttänyt naivia naista hyväkseen. 

Poliisi päätyy nopeasti tutkimuksissa todennäköiseen syylliseen, jonka sormenjäljet löytyvät murhapaikalta ja joka kuulusteluissa tunnustaa teon, ainakin jollain tapaa. Hän väittää, että hänellä ei ole kyseisestä päivästä muistikuvia, mutta on taipuvainen todisteiden vaikuttamana ajattelemaan, että hän varmastikin on surman tehnyt. Hänen asianajajallaan (jonka kanssa syytetyllä on yhteistä nuoruuden historiaa) on asiasta kuitenkin erilainen mielipide. Poliisin mielestä asia on päivänselvä, syyllinen on häkissä. Mutta onko noin?

Sarjassa paremmasta päästä oleva kirja, joka keskittyy tällä kertaa “tavallisen”, joskin julman rikoksen tutkintaan. Itse pidän enemmän näistä osista kuin jengien tekojen selvittelyyn keskityvistä. Kirja oli notkeamman tuntuinen kerronnallisesti kuin edellinen kahden kirjailijan yhteistyönä syntynyt osa, ja se oli taas vetävää kuunneltavaa automatkoilla. 

A young, mentally challenged woman has been brutally murdered. The Helsinki violent crime unit seems to have found the culprit in just a few days, and. He has even confessed to the crime - or at least he has admitted that he might have done it, but claims that he doesn’t really remember what happened. The lawyer chosen by the accused believes that her client is innocent and will try to prove it -, even when the accused is ready to give and go to the court as a confessed killer. Another very well-written and captivating installment in the series, it was well above the average.

255 pp. 

Centers of Gravity by Marko Kloos (Frontlines #8)

The next part in the series, where humanity faces an invasion by giant, almost unstoppable aliens. The last book ended on a cliffhanger where the human ship was caught in the undertow of an alien ship and found itself so far from human space that the return seemed unlikely. The system where they were was a strange one without any sun, and it might even be the home system of the invaders. There might be very valuable intel to be found, but to be able to use it, they should find a way to get back home. Could there be a way to escape this strange system?

The book was a pretty good installment, which felt like the conclusion of the series. The series emphasizes more on the action and personal story of the main character, and the secrets about the invaders are left mostly open. It is surprising how little anyone has learned about them, or at least how little the reader is told about them. The have been many bodies that have been dissected by the scientists, yet the reader hasn't learned of any discoveries they have made, nor has there been any real advance in poisons or biological agents which could have been used against the invaders. That is the worst disappointment in this series, otherwise, it was entertaining and fun, light reading. I wonder if there will be more books in the same universe, as we learned little of the most interesting mysteries during the series and the invaders remained just as mysterious for the whole time. Apparently, the Earth scientists were mostly doing nothing. The lack of research is the one thing that irritated me. For example, once they were doing a study mission to an alien-occupied planet, and the soldiers apparently forgot the reason for the mission and started a meaningless side mission and didn’t really support the scientist doing her work. If there are other parts in the series, I hope that they will be from the viewpoint of people doing research about the invaders.

332 pp. 

P.G. Wodehouse: Jeeves-tarinoita #4 Parahin Jeeves

Jo pitkään on ollut tarkoituksenani lukea Jeeves-sarjan kirja. En muistaakseni niitä aikaisemmin ollut yhtään lukenut, toki TV-sarja on tuttu vuosien takaa. Kirja vastasi yllättävänkin hyvin sarjan mielikuvia ja henkeä, TV-sarjan näyttelijät solahtivat mielikuvissa kirjan henkilöiksi äärimmäisen luontevasti. Kirjan aiheet olivat tuttuja, lähinnä selviämistä tukalista tilanteista, vaikkapa uhkaavasta kihlauksesta, Jeevesin suosiollisella avustuksella - tai sitten sopivan asteisen suhteiden ylläpidon rikkaisiin setiin tai täteihin. Tosin yhdessä tarinassa ongelma oli vastakkainen: Woosterin ystävä olisi halunnut elää rauhallista elämää luonnon parissa metsämökissään, mutta tämän rikas täti toivoo tämän juhlivan reippaasti ja kertovan tarkoissa kirjeissä bileistä, jotta täti olisi voinut kaupunkielämästä välillisesti nauttia. Tavallisemmin ongelmat olivat tosiaan enemmän päinvastaisia. Kirja oli erittäin letkeästi kirjoitettua humoristista kerrontaa, se ei ollut mitään syvällistä kirjallisuutta, vaan kevyttä hyvän mielen luettavaa.

The first Jeeves book I have read. I am naturally familiar with the TV-series and I have always thought that it would be nice to read one of the book series. By chance, I found one in a library. The book was quite similar to the series. The stories were mostly tales about avoiding marriages and taking care that rich uncles and aunts were generous with their money.  Interestingly, there was one story, where the aunt was too generous and the nephew just wanted to live alone at his country house and not be partying at the city. A cosy, pleasant humorous read.

Ivar Ekström , Hanna-Kaisa Melaranta: Metsäkansa

 

Valokuvateos, joka pohjautuu A. Ahlström osakeyhtiön palveluksessa vuodesta 1909 lähtien olleet henkilön ottamiin kuviin. Hän aluksi vastasi mm. metsätyömiesten palkkojen tilityksistä ja tämän vuoksi matkusteli tiettömän maaseudun metsissä vuosisadan alussa raahaten mukanaan kameraa. Myöhemmin hän työskenteli A. Ahlström metsäyrityksen virallisena valokuvaajana ja kuvasi elämänsä aikana suunnattoman määrän tavallisten ihmisten, ”Metsäkansan” elämää ja elintapoja Itä-Suomen metsissä. Tähän kirjaan on tuosta materiaalista valittu pieni osa, joka tarjoaa erittäin kiehtovan näkökulman tuohon aikaan noin sata vuotta sitten.  Oikeastaan kyseessä ei ole kovin pitkä aika, mutta muutokset ovat olleet suunnattomia. Todella hienoja kuvia ja erittäin arvokasta dokumentaatiota tuosta ajasta. 

A collection of photographs from the beginning 20th century. All taken by a man who worked for a Finnish forest company and traveled to far away forests to supervise logging work and to pay wages. He took pictures of work, working methods, and especially about people living far away from all cities and towns. As a result, this is a fascinating look at a very different world which is only a little over a century ago.  

167 pp. 

Narrin kohtalo (Fool's Fate, The Tawny Man #3) by Robin Hobb

The last part of the middle trilogy of trilogies about Fitz, the illegitimate son of a prince. Fitz has sacrificed almost everything for the kingdom even though is father has died. He is following the current prince and the coming king to the north, where the prince is supposed to kill a dragon for his bride-to-be. But most of the bride’s people don’t want the dragon to be killed, and the Fool, the dear friend of Fitz who sometimes can see the future (or at least a future), doesn’t want the dragon to be killed. Which friend should be believed? The first part of the book was very, very slow and consisted mostly of traveling. It took hundreds of pages to get to the dragon, and then the climax of the story happened well before the end of the book. The last 150-200 pages mainly were tying up plot strings and to reacquaint Fitz with his loved one, who had believed for about twenty years that Fitz was dead. Not one of the best books in the series - far too long and slow for that - but not a bad read at all.   

Trilogian päätösosa. Fitzillä on tehtävä edessä. Hänen on seurattava kuningastaan pohjoiseen, jossa hänen on toteutettava lupauksensa tulevalle morsiamelleen, eli tapettava jään alla oleva lohikäärme Jäätuli. Fitzin ystävä Narri/Lordi Kultainen on ennustanut, että matka koituu hänen itsensä kohtaloksi, ja estääkseen tämän Fitz järjestää, että Narri ei pääse mukaan matkalle. Tai ainakin yrittää järjestää. Hankalan merimatkan jälkeen kuninkaan joukko pääsee pohjoisille saarille. Siellä suvut eivät vaikuta ollenkaan olevan samaa mieltä lohikäärmeen tappamisesta, pikemminkin kaikki ovat sitä vastaan. Mutta prinsessa Elliania ei vaatimuksestaan tingi. Miksi hän vaatii lohikäärmeen kuolemaa niin ehdottomasti. Narri taas on sitä mieltä, että lohikäärme on pelastettava jäisestä vankilastaan eikä sitä saa missään nimessä tappaa. Kun lohikäärmeen luokse päästään, on Fitzille valinta edessä. Kumpaa ystävistään uskoa ja tukea?

Sujuvaa tekstiä, mutta kovin, kovin hitaasti etenevää. Ensimmäisten useampien satojen sivujen kuluessa ei juuri muuta ole tapahtunut, kuin ollaan päästy saarille perille, tämänkin jälkeen, kun tapahtunut lopulta alkaa kuluu aika paljon sivuja aika turhiin pohdintoihin - ja aikaisempien kirjojen tapaan silloinkin pitäisi jotain sanoa tai jostain keskustella, niin silloin Fitz taas ei sitä suutaan auki saa. Varsinainen loppuhuipennus tapahtuu kuitenkin jo hyvissä ajoin ennen kirjan loppua, ja viimeiset noin 150-200 sivua on lähinnä juonilinjojen loppuun saattamista ja henkilöiden välisten suhteiden kehittelyä ja viimeistelyä. Loppu oli sinällään tyydyttävä ja lopultakin Fitz sai onnellisen lopun - ainakin joksikin aikaa, sillä yksi trilogia ja n 2500 sivua on vielä tarinaa jäljellä. Kirja oli mukavaa luettavaa, mutta ei ollut ehkä sarjansa parhaimmistoa, vaikka kirjan loppupuoli asiaa hiukan paikkasi. 

848 pp. 

Harri Nykänen, Jarkko Sipilä: Paha paha tyttö (Takamäki #10.5)

 

Seuraava Takamäki-sarjassa. Tämä oli hiukan erilainen kuin aikaisemmat siinä, että se on kahden dekkarikirjailijan yhteistyötä. Tällä kertaa Harri Nykäsen kirjojen hahmo Raid saapuu Jarkko Sipilän Takamäen maailmaan. Ataripoliisi Suhosen vanhan kaverin, Salmelan, tytär on sekaantunut hiukan kovempaan peliin mitä oli odottanut. Hän oli escort-keikalle ollessaan tallentanut kännykkävideon yritysjohtajasta, joka snorttaa kokaiinia. Pian tyttöä jahtaa ei vain kyseisen pomon palkkaamat ruotsalaiset konnat, vaan myös rikollisjengi Pääkalloprikaati, joka haluaisi videotallenteen omaan kiristyskäyttöönsä. Hänen isällään (joka on kaiken lisäksi prikaatin tappolistalla) sekä isän vanhalla tutulla, Raidilla, on tekemistä saada asiat järjestymään. Taas kerran varsin viihdyttävä teos. Tässäkin osassa Takamäki oli vain aivan sivuroolissa, lähinnä joissain kokouksissa paikalla. Varsinaisina päähenkilöinä olivat Salmela, Salmelan tytär ja Raid. Kokonaisuutena kirja jäi ehkä hiukan sarjan keskitason alle, mutta ei missään nimessä ollut pettymys vaan oli mukavaa kuunneltavaa automatkojen aikana.  

This is the next book in the Takamäki series. This time the book is a bit different as it is a collaboration between two authors' starring characters from their crime series novels. The “visitor” in this book is Raid, a cold-blooded killer with a kind heart from books written by Harri Nykänen. In this book the daughter of a criminal who has been trying to escape criminal life tries to blackmail a business director whose coke snorting was caught on a mobile phone video. Because the soon-to-be chairman of a major European corporation isn’t too happy about the blackmail, the girl soon finds that there are many very shady characters who are trying to find her. She needs all the help her father and father’s old friend Raid can give her. And as Raid is pretty much unstoppable because of his very, very scary reputation, things naturally turn out for the better. Another good well-written book. This time the emphasis was mainly on the criminals rather than on the criminal investigation. It's a nice book to listen to during long road trips.

258 pp. 

Thieves: A Diving Novel (Diving Universe #9) by Kristine Kathryn Rusch

This is the next book in the Diving Universe series. This book changes scenes a bit and follows the Boss, who founded the “Lost Souls” corporation that seeks spaceships abandoned by the Fleet”, a vaguely Starfleet-like space-bound organization that always travels forward. The fleet has left ships in ”Graveyards” that contain hundreds, if not thousands, of spaceships in varying conditions. While the Boss is examining the graveyard, she finds an area that seems to be concealed very well -- for the fleet technology also, not only for other sorts of tech. Meanwhile, the Fleet gets a transmission from a distant Graveyard. Someone seems to be stealing ships from it. The Fleet has little information about it because it is so remote, and long ago it abandoned the area, but they start to suspect that the Graveyard has been used to stockpile rarely used, but very powerful, Fleet warships, which are kept secret even for most of the Fleet members. They decide to send a scouting party to examine who is the thief.

Meanwhile, the Boss is eventually able to find out that the cloaked area seems to contain a vast number of strange-looking ships which are apparently in pristine condition. And that is about all the plot there is in the 500 pages of a book that ends in a cliffhanger. The pace seems glacial; nothing much seems to happen except endless discussions of trivial things. The worst example is when the Fleet captains have probably a ten-page discussion on how they should tether their ships while they are traveling through the “foldspace” (which enables FTL travel with poorly understood anacapa engines). Why should I care? Does this have any significance for the plot? (No, it doesn’t.) The childcare problems of the Fleet officers feels a bit superfluous as well. The Boss also spends a lot of time ruminating on old things and past missions. And exactly the same figure of speech is used to represent how tense she is. It's used twice (If I were on a dive, they would pull me out because my heart is beating so fast…). By far, this is the worst part of the series so far. It's so slow that if I wouldn’t have already bought the next part partly by mistake, I might reconsider whether or not I should continue with the series.  

490 pp. 

Eppu Nuotio, Pirkko Soininen: Sakset tyynyn alla (Salome Virta #2)

Toinen osa sarjassa josta olen jo ensimmäisen ja kolmannen aikaisemmin lukenut. Tämä osa ei ollut kovin korkealla suunnitelmissa lukea, mutta kun se sattui eteen kirjastossa ja kaipasin kevyttä luettava, otin sen lainaksi. 

 Salome elää Berliinissa lähinnä bilettäen ja miehiä iskien. Uusia työprojekteja ei juuri ole vastaan tullut. Hänen viimeisin pokansa on hollantilainen varsin mukavan tuntuinen mies, joka kertoo Hollannissa tapahtuneista taidemurhista. Jo kaksi ihmistä on puukotettu kuoliaaksi niin, että heidän rintaansa on isketty kopio tietystä maalauksesta, “Tupakoiva Nainen”. Salome saa tästä aika kummallisen päähänpinttymän ja lähtee tuota pikaa tutkimaan tapausta Hollantiin, jossa hänen komealla ja sängyssä kyvykkäällä uudella tuttavuudellaan on iso tyhjä asunto käytettävissä. Salome saa selville, että molemmilla tapetuilla on yhteyksiä natsi/uusoikeistolaisiin piireihin. Hän pääsee myös taulun historian selvittelyssä vähitellen eteenpäin, niin että palaset loksahtelevat paikoilleen. Kirja on ihan vetävästi ja kohtuullisen hyvin kirjoitettu, mutta jotenkin Salome on ihan kuin eri ihminen verrattuna sarjan muihin osiin. Tässä hän on sietämätön koheltaja, joka ei muka muista edes sitä, että hänen siskonsa on tulossa Suomesta häntä tapaamaan ja saa aika kummalla logiikalla pakkomielteekseen taidemurhien selvittämisen. Tuntuu, että Salomella olisi jostain syystä tässä kirjassa jonkinlainen ADHD toiseen potenssiin, siinä määrin hajanaista ja sekavaa hänen käytöksensä oli. Kirja oli kevyttä viihdettä, mutta siinä oli ei vain yksi, vaan kaksi aivan naurettavaa 1:100 miljoonaa todennäköisyydellä olevaa yhteensattumaa. Tekijän motiivi oli tässäkin kirjassa - kuten vähän koko sarjassa - aika heppoisesti perusteltu. Etenkin yhteensattumat jättivät kirjasta vähän huonon maun ja antoivat kuvan pikkuisen laiskoista kirjoittajista. 

Salome is a mostly unemployed documentary filmmaker who lives in Berlin. Her latest sexual conquest is a handsome Dutch who tells her about two murders in Holland where a print of a painting has been attached to the chest of victims by a knife. The painting depicts a woman with an intense gaze who is smoking. Salome develops almost a compulsion to find out what is behind the murders, so she travels to Holland. Eventually, she finds out who the woman is in the painting and why the murders have been committed. The writing was ok, but the plot hinged on several hugely practical and impossible coincidences, which pretty much spoiled the book. Moreover, Salome herself was one of the most irritating characters I have seen in a book in a long time. She must have extremely severe ADHD because her actions were very erratic and her memory was obviously selective. Strange, because in other parts of the series she behaves mostly logically.   

302 pp. 

Meri Valkama: Sinun, Margot

 

Kirjapiirin kirjana luettu kirja. 

Kirja tapahtuu kahdella aikatasolla. Toisessa nuori nainen, Tähkä, selvittelee lapsuuttaan Itä-Saksassa. Hänen perheensä eli siellä muutaman vuoden, kun hänen isänsä toimi siellä vasemmistolaisen lehden kirjeenvaihtaja. Matkalta paluun jälkeen perheessä ei oikein mikään ollut samaa, eikä kestänyt pitkään ennen kuin vanhemmat erosivat. Isän kuoleman jälkeen Tähkä löysi kasan kirjeitä ”Margot” -nimiseltä naiselta. Kirjeissä käytettiin ilmiselvästi salanimiä kaikista mainituista henkilöistä. Kirjeistä paljastui Margotin ja Viljan välinen suhde ja Vilja itse mainittiin niissä useita kertoja, oli ilmeistä, että Margot oli aikanaan tuntenut Viljan hyvin ja vaikutti jopa siltä, että Margot ja Viljan isä olisivat suunnitelleen yhteistä elämää niin, että Vilja kuuluisi perheeseen. Viljalla ei ole mitään muistikuvia, siitä kuka kyseessä voisi olla, ja kaikki muistot DDR:n ajasta ovat haalistuneita.   Hän matkustaa Saksaan tavoitteenaan selvittää, kuka Margot oli ja onko tämä vielä elossa. Äitinsä kanssa hänen suhteensa on vuosia ollut hyvin viileä.  Toisessa aikatasossa seurataan tapahtumia Viljan lapsuudessa sekä hänen isänsä tutustumista naiseen, joka on kirjeiden ”Margot”. Viljn yritys selvittää menneisyyden tapahtumia ei ole ihan helppoa, koska kaikki eivät välttämättä edes halua muistella Itä-Saksan viimeisiä aikoja. Margotin henkilöllisyys lopulta selviää, mutta tiedossa on vain, että hän muutti Berliinistä pois Saksojen yhdistymisen jälkeen. Onko mahdollista saada selville missä hän on ja onko hän edes elossa? Palaamalla menneisyytensä paikkoihin ja ihmisiin Vilja yrittää selvittää mitä hänelle tapahtui tuolloin vuosia sitten ja missä Margot oikein on nykyään? 

Kirja on erittäin sujuvasti ja vetävästi kirjoitettu. Sen teemoina on menneisyys, idealismi ja idealististen ihanteiden pettyminen. Viljan isä oli intohimoinen kommunisti, joka ei DDR:n toiminnassa osannut nähdä mitään vikaa ja ihannoi kritiikittömästi kaikkia sen osia. Toisaalta hänen näkökulmansa on kuitenkin ulkopuolisen, jonkun, jolla on vapaus matkustaa mielensä mukaan. Hän tuntui torjuvan kaikki muut ajatukset vahvasti aina loppuun asti ja näytti uskovan tietävänsä kansan ajatukset paremmin kuin kansa itse.  Myös Vilja vaikutti ajoittain aika naivilta (vai olikohan kirjoittajan naiviutta): Kun paljastui, että Stasilla ei hänen isästään ollut mitään tiedostoa, hän automaattisesti oletti, että isä ei voinut tehdä Stasin kanssa yhteistyötä. Oikeasti: ulkomainen DDR:ssä asuva lehtimies ja Stasilla ei muka olisi häntä koskevaa kansiota? Höpö höpö – tietojen puutehan vain todistaa, että tiedot on tuhottu. Asioiden kokeminen oli toisaalta oikeastaan yksi kirja teemoista – miten kukakin kokee minkäkin asian, ja miten ihminen muistaa, tai on muistamatta tärkeitäkin lapsuuden asioita, jos niistä ei puhuta vaan ne pikemmin koetetaan kieltää ja torjua.  

Tšernobylissa käynnin episodi kirjassa oli turha ja hiukan säteilypaniikkia levittävä; väite siitä, että voimalan yli lentäneet linnut olisivat tipahtaneet suoraan alas, ei ole uskottava, ei säteily tyypillisesti ole välittömästi tappava. Myös väite siitä, että metalliesineet olisivat jotenkin erityisen radioaktiivisia, ei ole vähääkään looginen. Vielä kun koko käynti oli juonen kannalta ihan turha, kyseessä oli ehkä eniten ärsyttänyt jakso kirjassa.  

Kielellisesti kirja oli hienoa ja nautittavaa tekstiä. Henkilöhahmot olivat myös realistisesti kuvattuja ja vaikuttivat pääosin aidoilta – Viljan äiti ehkä vähiten, hänen reaktionsa eivät aina olleet ihan järkeviä, mutta ehkä tämä oli osittain tarkoituskin ja osoitus hiukan heikolla kantimelle olleesta mielenterveydestä, ainakin sen jälkeen kuin miehen uskottomuus – ja vielä kenen kanssa - hänelle paljastui.

Kirja toi hiukan mieleen Riikka Pulkkisen teokset. Olen niitä pari lukenut, ja molempien teemoissa oli samankaltaisuutta tähän kirjaan verrattuna. Toisessa etsittiin Berliinistä lapsuuden (muistaakseni juuri muurin luhistumisen aikaan sattuneita) unohdettuja ja torjuttuja muistoja, toisessa etsittiin isän rakastajatarta vuosien takaa – molemmat oikeastaan myös tämän kirjan teemoja. Kielellisestikään ei tämä kirja paljoa Pulkkisesta poikennut. 

Kirja on herättänyt melkoista keskustelua Parnassossa julkaistun arvion jälkeen. Arvion kirjoittaja oli kuvitellut kirjan olevan totuuteen pohjautuvaa autofiktiota siinä määrin, että kuvittelin kirjailijan isän kuolleen samaan tapaan kuin kirjan päähenkilön isän. En oikein voi ymmärtää miten kukaan ammattilukija voi erehtyä tällä tapaa – itselle ei kyllä tullut mieleenikään, että kirja olisi jonkinlainen muistelma teos – ja jopa jälkipuheessa sanottiin suoraan kirjan olevan fiktiota. Aika käsittämätön virhe ”ammatti”kriitikolta.  

Kirjapiirissä kirja oli yleisesti pidetty ja sai kiitosta kielestään ja hienosta ajankuvasta. 

556 pp. 

The State of the Art (Culture #4) by Iain M. Banks

A collection of shorter fiction by Banks. The stories are mostly pretty average, only the Culture ones stand out. 

Road of Skulls • (1988) • short story by Iain M. Banks

Two men travel along a road to a city they never seem to reach. Very short, left me slightly baffled. What was the point? **

Odd Attachment • (1989) • short story by Iain M. Banks

A tree creature is tending his cattle and at the same time worrying if another one loves him. A spaceship lands, and a strange animal comes out. It has five nice appendices in both protuberances in its upper body which can be used to calculate if she loves me or she loves me not. A simple and short story. ***-

A Gift from the Culture • [Culture] • (1987) • short story by Iain M. Banks

A Culture citizen is staying on a non-Culture planet. He is blackmailed to use a powerful weapon that can only be used by a Culture citizen. He is supposed to shoot down a descending space ship which most likely will cause political chaos. What can he do? A pretty good story that ends a bit too soon. ***½

Descendant • [Culture] • (1987) • novelette by Iain M. Banks

A man has crash landed on a barren moon. He and a sentient but damaged space suit must try to escape death by walking around half of the moon. A pretty good story about surviving and co-operating. ****-

Cleaning Up • (1987) • short story by Iain M. Banks

A faulty matter transmitter sends random junk to Earth at random locations. As it is high-tech junk, humans try to use it, eventually with not-so-nice consequences. A short and ironic story could well have been from the 50s Galaxy magazine.  ***

Piece • (1989) • short story by Iain M. Banks

A letter about religious fundamentalism which is supposed to be from a Lockerbie plane crash site. A short piece with no plot. ***-

The State of the Art • [Culture • 3] • (1989) • novella by Iain M. Banks

A Culture expedition is visiting the Earth in the 70s. The Ship that leads the expedition has hoovered every tidbit of anything humans have ever created with its tiny but powerful probes. A few members of Special Circumstances visit major cities to get a firsthand experience of human life. One agent decides to stay on Earth and more or less turn into a human. Another wants to drop a tiny black hole to the center of the Earth to rid of such a rotten place. Another wishes that Earth would join the Culture, but that is not to be: Earth will be a “control” world in a study by Culture. It wants to find out if it is worthwhile to make a contact with the uncivilized worlds which have not yet grown into the post-scarcity life. A pretty good look on Earth by Culture. After this story, there shouldn’t be any question of if the Culture is established by Earthlings. It is not. **** 

Scratch • (1987) • short story by Iain M. Banks

Some kind of stream of consciousness thing. I didn’t understand it, I didn’t get it, I didn’t finish it. *

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista (Amgash #2) (Anything is Possible)

Kirja on eräänlainen jatko Lucy Bartonille - tosin kirjat voisi lukea todennäköisesti kummassa järjestyksessä vain. Kirja koostuu novelleista, joissa muutamassa Lucy mainitaan, ei tosin kaikissa ja vain yhdessä hän on merkittävässä roolissa mukana. Tarinat punoutuvat toisiinsa pienten mainintojen kautta: tapahtuma ja tai henkilö, joka ohimennen mainitaan yhdessä kertomuksessa, voi olla toisen novellin pohjana. Kirja muodostaa kokonaisuuden kaupunkilaisten elämästä, hyvistä ja etenkin huonoista hetkistä ja menneisyyden traumoista. Tiivistelmää kirjasta on vaikea kirjoittaa, se pohjautuu enemmän tunnelmiin ja yksittäisiin tapahtumiin ja keskusteluihin sekä erittäin hyvin kuvattuihin henkilöhahmoihin, kuin varsinaiseen laajaan yhtenäiseen juoneen tuottaa näkökulman kaupunkilaisen elämään ja ajatuksiin.

Paljon tapahtumista jää sanomatta ja on näkyvissä vain yksittäisissä sanoissa ja lauseissa. Kieli on helppoa ja nopealukuista, mutta petollisen yksinkertaista, sen takana on paljon asiaa ja pohdittavaa. Strout on todella mestari kertomaan paljon, mutta äärimmäisen vähäeleisesti. Kyseessä on sellainen kirja, että sen melkein tekisi mieli aloittaa heti uudelleen, jolloin vihjaukset ja viitteet asettuisivat paremmin kohdilleen kokonaisuutena. Se ei ehkä ole ihan Olive Kitterridgen tasolla, mutta oli joka tapauksessa erinomainen teos.

The story of Lucy Barton continues - kind of. The book consists of short stories mostly about people who had lived in the same town Lucy was born, and about some people who are connected to it in one way or another. The stories are mostly shortish scenes, where people often discuss their past and their place in the life of the town. Not much happens per se, but a lot is revealed and often there are things which are not explicitly said but rather only alluded to (but might get explained in another story). The writing is deceptively simple, and the clear prose hides a lot of content. An excellent book, but perhaps it is not as good as Olive Kitteridge.  

261 pp.

Jarkko Sipilä: Katumurha (Takamäki #10)

Uusi komisario Takamäki. Mies ammutaan kesken iltapäiväruuhkaa keskellä Helsinkiä avoautoonsa. Ampuja pääsee pakoon maastomoottoripyörällä puistojen läpi ajaen ja pyörä löytyy vähän myöhemmin poltettuna. Ammutulla miehellä ei vaikuta olevan mitään yhteyksiä alamaailmaan, ei mitään rikollista taustaa, ja henkilökohtaisessa elämässäkään ei ole mitään erityistä - mitä nyt rakastajatar. Mutta tämä, kuten myös puoliso, vaikuttavat olevan aidosti yllättyneitä murhasta. Miksi ihmeessä pikkufirmaa hoitanut, nettisivuja suunnitellut, mies tapettiin näin näyttävällä tavalla?

Vähitellen poliisi pääsee ainakin mahdollisen tekijän jäljille, mutta tämä ei ole sen tyyppinen konna, että hänellä olisi ollut kykyä suunnitella näin näyttävä rikos – eikä hänellä ole mitään järkevää motiivia. Taustalla on pakko olla jokin toimeksiantaja, mutta kuka ja miksi?

Rikollisen lähipiiriin yrittää soluttautua Suhonen, jolla on paljon kokemusta peitetoiminnasta. Mutta asiat eivät suju ihan niin kuin oletettiin…

Sarjassaan paremman pään kirjoja, vetää mukaansa heti alusta alkaen ja henkilöhahmot ovat hyvin kuvattuja ja kiinnostavia. Kirja painottuu vahvasti puhtaaseen poliisityön kuvaukseen ja poliisien perhe-elämä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta ei ole suuressa roolissa. Takamäkeä itseään on tosin kohdannut suuri menetys, hän on jäänyt leskeksi puolison kuoltua auto-onnettomuudessa ja tästä toipuminen on vielä pahasti kesken.

The next book in the Police inspector Takamäki series, a man has been shot in his car during rush hour. He has no criminal history, has no connection to organized crime, and he has worked in his little one-man company designing webpages. Who wanted him dead? Pretty soon the police gets a clue about a possible culprit, but as the murder seems to be a contract job, the suspect isn’t arrested, but an undercover sting is organized to find out who (and why) hired the hitman. The undercover operation doesn’t go as planned… A very nice installment in the series. An imaginative plot and good characters create an entertaining book. The emphasis is very much on the police work, even though we learn that Takamäki has faced a serious personal loss. 

275 pp. 

Venuksia veitsenterällä by Eeva Nikoskelainen

Kirja kertoo sairaalan vetämästä laihdutusryhmästä, jota johtaa eronnut lääkäri. Hänen apulaisenaan toimii tiukkapipoinen ravitsemusterapeutti. Laihduttajilla on odotuksena päästä lihavuusleikkaukseen, se kun olisi heidän mielestään helpompaa kuin muunlainen laihduttaminen. Etenkin ravitsemusterapeutin kantana taas on, että kunnon askeesi se laihduttaa ilman turhia leikkauksia. Kirja seuraa tähän laihdutuspiiriin liittyvien henkilöiden, sekä asiakkaiden, että henkilökunnan, elämää sekä myös kilpailevan, hiukan epäeettisilläkin perusteilla lihavuuden leikkaushoitoa tarjoavan klinikan johtajaa. Kyseessä on erittäin kevyt, erittäin tyhjänpäiväinen hömppäkirja, joka koostuu lähinnä rakkauden havittelusta ja laihtumisesta haaveilusta.

The book follows a group of people who try to lose weight, both the patients and the doctor and dietician who try to help them. Everything mostly revolves around their love life. Very, very, very light book without much of a deeper meaning. Far too light for my taste.

304 pp. 

Suojattomat (Anna Fekete #2) by Kati Hiekkapelto

Seuraava autossa kuunneltu kirja. Tämä teos jatkaa aikaisemmin kesällä aloittamaamme sarjaa Anna Feketestä, joka on Jugoslavian unkarilainen ja on tullut lapsena pakolaisena Suomeen ja joka työskentelee nyt rikospoliisissa.

Vanha mies jää auton alle. Auto ajoi nuori au pair, joka väittää miehen maanneen valmiiksi tiellä. Mies on myös kaukana kotoaan yövaatteissaan vain tohvelit jaloissa. Oliko hänellä dementia ja oliko hän eksynyt kotoaan? Annan hiukan rasistishenkinen työpari taas työskentelee keskusrikospoliisin kanssa estääkseen tanskalaisen katujengin tulemisen Suomeen. Jengi on tunnettu erittäin kovaotteisista teoistaan ja uhkana ei ole vain huumekaupan ja väkivallan lisääntyminen, vaan myös jengisota uuden jengin ja Helvetin Enkeleiden välillä. Kun oletetusti jengiin liittyvä osoite ratsataan, sieltä löytyy kuollut mies ja Subutex pöhnässä oleva, karkotusta pakoillut, Pakistanista kotoisin oleva pakolainen. Kun osoittautuu, että yliajettu mies asuu naapurissa ja myös toinen saman rapun asukas, vanha nainen, on kadoksissa, asiat näyttävät aika kummallisilta. Miksi ihmeessä huumehörhöt olisivat tappaneet kaksi viatonta eläkeläistä? Vai onko kyse jostain ihan muusta kuitenkin? 

Kirja on sujuvaa kieltä ja siinä on mielenkiintoinen, yllättäväkin rikosjuoni. Kirja on “sosiaalisen” dekkarin tyyliä, eli siinä otetaan selkeästi kantaa ongelmiin ja tässä mielessä se on paljon lähempänä Matti Yrjänä Joensuuta kuin sanotaan jotain Reijo Mäkeä. Kielellinen asukin on lähempänä ensimmäistä kuin jälkimmäistä. Kyseessä oli kaiken kaikkiaan hyvä kirja, ehkä vielä parempi kuin ensimmäinen osa. 

The next book in the Anna Fekete series. She has arrived as a refugee to Finland when she was a child and now works as a criminal investigator at the police department of a largish city.

A young au pair drives over an old man. She claims the man was lying on the road. The man was wearing only night clothes and he was far from home. It turns out his neighbor is missing. And another neighbor who was a drug seller is found dead during a raid on the apartment. It certainly cannot be an accident. Another well-written installment in the series which takes a clear stand on social and refugee issues. 

298 pp.

My Hugo award votes 2022. Part - Novellas

 The novellas were a fairly good category this year. The stories were mostly pretty entertaining, and there were only two novellas that felt a bit like a chore to read – and those two went to the last two places in my voting order. The four other stories were more evenly matched, and it took some thought to put them in the “right” order. Their order could almost have been any – in fact, when I checked how I did vote, I had some second thoughts on the order and I might have put at least third and fourth place the other way around.

Elder Race, by Adrian Tchaikovsky (Tordotcom)

A planet has been settled several hundreds, if not thousands, of years before by humans. It had been largely forgotten, but a group of anthropologists landed decades (or centuries) ago as there was a crisis on Earth. Most humans returned - save for one who was left “to keep up the fort”. They did not return. The anthropologist had once taken an active role to stop malfunctioning remnants of old technology from harming the inhabitants. That occurred decades ago. Now a princess approaches the base, and the anthropologist is woken from his suspended animation. There are rumors of a demon who destroys the countryside far from the central city that should be stopped. Could The Old One help? Possibly - but there is a rule of noninterference. But he had broken that rule once already. And it seems very likely that no one will ever return from Earth, so who would care? A pretty good story of how different cultures interpret reality and how languages can express only those things that are familiar. Sufficiently advanced technology is indistinguishable from magic, but there may be things all technology cannot explain completely. A well-told story with interesting characters.  

The Past Is Red, by Catherynne M. Valente (Tordotcom)

The sea levels have risen so far that there is no land anywhere anymore. People are living on Garbagetown, a huge raft that consists of all the waste the previous generation, the Fuckwits left behind. Tetley is a girl who everyone hates and loves to torture for some poorly defined (for most of the story) reasons who lives mostly alone in a small boat floating along Garbagetown. She discusses things with other people and examines some relics the Fuckwits left behind but doesn’t really understand them. She also finds a semi-AI teaching toy that tries to connect to the internet with mostly poor success. The writing was very nice with poetic tang, and the story as such was ok, but only after I started to treat it as a surreal fantasy and not as science fiction. Science fictionally the story didn’t make any sense whatsoever. All continents would not be submerged even if every piece of ice would melt. The rubbish was conveniently sorted by type so that there were mountains of crayons or medicine bottles lying around, and there were piles of banana peels just waiting to compost (after apparently several decades). And there is a connection to Mars with no light-speed delay? Those stupidities were so irritating that this certainly will not be among my top choices.

A Psalm for the Wild-Built, by Becky Chambers (Tordotcom)

The story happens on a moon after pollution and the robot's “uprising”. The robot had achieved sentience and decided to leave humans and stay in the woods. Apparently, at about the same time, humans decided to return to a sustainable lifestyle, and about half of the world is kept in the wild: going there isn’t strictly illegal, but is very much discouraged.

 Dex is a tea monk. They (that is the pronoun used even if it is confusing) serves tea and listens to people's troubles and acts as a kind of counselor. For some reason, they isn’t entirely satisfied with their life and can’t really sleep at night. They decides to make a pilgrimage to an abandoned sanctuary that is outside of human habitation. The roads are in bad shape, and nature is wild. Then they encounters a robot, the first any human has seen in decades or centuries. The robot’s mission is to observe humans and find out what they needs. The pair decides to travel together to the sanctuary. Eventually, through discussions, a friendship seems to form and the counselor gets some counsel of their own. A very good and well-written story, but the downside is that it is more of an introduction than a proper story. It mainly sets up the world and characters; the actual plot seems to be very much secondary to that.

Fireheart Tiger, by Aliette de Bodard (Tordotcom)

The story happens in some sort of eastern kingdom-derived world, where two princesses have spent time together and fallen in love. They have been separated for some time. When one comes for the diplomatic mission, they meet again – with a lot of diplomatic intrigues, including a wedding proposal, while a fire elemental in the form of a beautiful young woman complicates things. Not my cup of tea: the writing was good as such, but the Jane-Austen-style (I have not read any of her books, but somehow this gives me connotations to her writing) relationship plot was pretty boring and felt silly. Not among my favorites.

A Spindle Splintered, by Alix E. Harrow (Tordotcom)

A young woman, Zinnia, suffers from a genetic disease where toxins slowly cumulate and will kill her at a young age. It is supposed to be caused by a toxic spill, and several other people have the same disease. (It is strange that a toxin has caused the exact same mutation for several people, an embryogenic toxic effect would have been so much more likely than a genetic effect, but apparently the author had no people with medical knowledge as pre-readers…).

Zinnia has always been fascinated by Sleeping Beauty and even has a degree in folktales. Her friend arranges a Sleeping-Beauty-themed 21st birthday party for her. There is even a spindle to be pricked … When she pricks her finger, she is transported to a fantasy land, where an actual picture-perfect beautiful princess is just about to prick her finger and fall asleep due to a spell cast by an evil witch. Together, the girls try to find the witch to prevent the spell, but should it be prevented? And did it have an evil intent? A fun postmodern take on a Sleeping Beauty story with active female participants. A well-written twist on the old tale.

Across the Green Grass Fields, by Seanan McGuire (Tordotcom)

A story that happens in the same universe as several nominated and award-winning novellas by the same author. This time, the story is not directly linked to the other stories. The main character, Regan, is a young girl who desperately wants to have friends. She follows a selfish and snotty girl almost like an over-enthusiastic puppy. She tolerates her even if she isn’t a “perfect” girl as she seems to be loyal to the extreme. Regan’s puberty seems to be delayed while the other girls start to grow breasts. She feels anxious about that and talks to her parents. It turns out that she has a condition called "androgen insensitivity," and “she” is genetically male even if her body is female. She is not supposed to go into puberty without hormone treatment (actually, in reality, those with that syndrome will go into puberty, at least they will grow breasts but will not have menses, and the vagina might be pretty underdeveloped). As she is distressed about that, she makes a mistake and tells about her condition to her “friend”. That doesn’t go well, and she is instantly bullied and abandoned. As she runs away, she finds a door. After she goes through the door, she finds a world filled with magical creatures, including, among others, centaurs who herd unicorns. The centaurs know that a human who appears in their world means there is some danger that needs defeating. And the human must be taken to the queen – but it is not defined WHEN. So Regan lives years with the centaurs and forms a deep friendship, a real friendship, with a young centaur. But there eventually comes a time when she must face her destiny … A well-written and good story that benefitted from not being an integral part of the series. There was no need to try to remember which character was which and what their storyline and background were. A sad (or is it?) ending, though.  

Best Novella

1. A Spindle Splintered, by Alix E. Harrow (Tordotcom)

2. Across the Green Grass Fields, by Seanan McGuire (Tordotcom)

3. A Psalm for the Wild-Built, by Becky Chambers (Tordotcom)

4. Elder Race, by Adrian Tchaikovsky (Tordotcom)

5. The Past Is Red, by Catherynne M. Valente (Tordotcom)

6. Fireheart Tiger, by Aliette de Bodard (Tordotcom)

Jarkko Sipilä: Prikaatin kosto (Takamäki #9)

Uusin Takamäki-sarjan kirja, tosin tässä kirjassa Takamäki on vain pienehkössä sivuroolissa. Päähenkilöinä ovat Atari-polisi Suhonen ja hänen vanha lapsuudenkaverinsa Eero Salmela. Kyseessä ovat kaverukset joista toisesta tuli konna ja toisesta poliisi, eniten sen vuoksi, että Suhonen sattui nuorena olemaan pahassa flunssassa silloin kun muu poikaporukka teki ensimmäisen murtonsa. Salmela on vankilakeikalla velkaantunut Pääkalloprikaatille, moottoripyöräjengille, joka pyrkii lisäämään vaikutusvaltaansa. Suhonen taas on joutunut jengin tappolistalle toimitettuaan jengin pomon vankilaan. Kun poliisi haluaa soluttaa jonkun jengin sisäpiiriin, on Salmela juuri joutunut velkojensa pantiksi jengin kerhotilojen siivoojaksi. Tässä tarjoutuu poliisille hyvä mahdollisuus, tietenkin edellyttäen, että yhteistyö ei tule jengin tietoon.

Omasta mielestä etenkään alkupuolella kirja ei ollut ihan sarjansa parhaimmistoa - jotenkin tuo jengitouhu ei ollut niin kiinnostavaa kuin kunnon “vanhanaikainen” murhatutkimus. Vähitellen kirja alkoi kyllä vetää ja loppupuoli oli jo oikeastaan sarjansa paremmasta päästä. Kielellisesti kirja samaa aika tiukan asiallista tyyliä kuin muutkin sarjan osat, eikä siinä ollut uutta. Toivottavasti seuraavassa osassa päästään taas enemmän Takamäen pariin, vaikka hän sivurollissa kirjassa vilahtikin, niin ikävä oli lähellä tulla.

The next book in Takamäki series. This time, Takamäki himself is hardly in the book at all. The main characters are Suhonen, who has worked as an undercover cop, and his old childhood friend Salmela, who finds himself involved with a criminal motorcycle gang and not very voluntarily. Salmela starts to work as an informant for the police which might be a fairly risky endeavor. The beginning of the book was pretty slow, and I personally didn’t find a gang-related book as interesting as a “normal” murder case, but towards the end, the book turned out to be thrilling and exciting and well worth of a read. 

340 pp.  

Project Hail Mary by Andy Weir

 A man awakens in a strange room with two withered corpses, and no memory of what has happened. He doesn’t remember anything. It turns out he is in a spaceship, closing on a strange star. The ship is filled with scientific equipment, including an '8000x' magnifying microscope (there is no such thing and there can’t be such a thing; laws of physics prohibit it. And that doesn’t mean an electron microscope, it is mentioned as a piece of equipment.)  He starts to remember glimpses of the past. The sun has been dimming because it is being obscured by a strange one-celled organism that uses the co2 of Venus to reproduce, and which travels to the sun with a matter-energy 'drive' to get energy. (I doubt that even if all the co2 in Venus were used to produce those organisms and put into the sun, it would have any noticeable effect; the sun is big and Venus is really tiny compared to it). He slowly remembers that he used to be a science teacher who destroyed his career by postulating that there could be alien lifeforms that are not water-based. (I don’t understand why that would be such a controversial suggestion - there certainly have been speculations just like those, and published articles). As he is supposed to be the only expert in the world on that subject (hah!) he is in charge of the initial examinations. As he makes a groundbreaking discovery on the nature of the organisms, he is transported via several plane and helicopter rides to a secret base, before he has a chance to share his information (very, very stupid). In space, he encounters an alien whose home planet is facing the same destiny as the Earth. In no time they learn to speak to each other (hah!). They then solve one engineering problem after another with the ingenuity of the human and the magical engineering ability of the alien.

The book is entertaining - in some ways. On the other hand, it is very irritating and filled with stupidities and scientific mistakes. (Freezing apparently kills all germs - the same error was made in 'The Martian'. If only it were so simple). The writing was pretty average at best, and the plot was rather railroaded: problem, solve it, the next problem, solve it, and so on. The book is quite different from the others nominated and doesn’t really have any 'literary' merit. It was entertaining, and if I were thirteen years old, I would have really, really loved it. Now I am a bit baffled as to whether I like or hate it. It won’t be one of my top choices. 

476 pp. 

Light from Uncommon Stars by Ryka Aoki

The next in line of the Hugo nominees. A young male-to-female transsexual, Katrina Nguyen, loves her violin and has learned to play it more or less by herself. She plays mostly video game tunes on YouTube and has some followers. She has earned some money by prostitution and video sex and is running from home to escape her abusive and intolerant parents. Shizuka Satomi is a violin teacher who has taught six most accomplished young violinists. She is seeking her next student. But she has made a deal with the devil: she must give seven souls of brilliant musicians to save her own. One more to go… they meet and Shizuka sees something in Katrina’s playing. There is a passion in her playing that Shizuka has not really seen before, and she decides that Katrina will be her next and last student. It takes some time for Katrina to believe she isn’t falling into some sort of exploitation scam when Shizuka offers her free violin teaching. Well, she is falling into a scam, but a very different one than she ever could have imagined.

And then there is an alien family who have a donut shop and who are hiding an interstellar conflict and “end plague“ which always destroys civilizations that have advanced far enough. The mother of that family and Shizuka meet and befriend each other. Maybe spaceships, self-aware AIs, and power by matter conversion might be able to beat a devil?

 A pretty unusual book - I don’t believe that there has ever been anything that mixes a “deal with the devil” plot with a hard science fiction story - and the book even manages that admirably well after the reader gets past the style of mixing the genres. The writing is good and the personalities of the main characters are interesting and well described, although the aliens feel a bit too human and are a bit poorly defined. All in all, a pretty good book. 

372 pp.

My Hugo award votes 2022. Part 2 - Novelettes

 Vampires and the living dead seemed to be a sort of theme this year. The quality felt pretty average, and I didn’t find any of the stories to be exceptional. On the other hand, none of them was really bad or very irritating either. The first place in my voting was fairly obvious, but after that the choice was harder. None of the other stories really impressed me in a good way and neither in a bad way, and felt pretty average. I put Valente’s story in second place due to fine writing. I toyed with placing “no award” next, as the other stories really didn’t feel award-worthy. In the final voting, I might even do that. The stories in places 4 to 6 might be in any order. 

“Bots of the Lost Ark” by Suzanne Palmer (Clarkesworld, Jun 2021)

Continues the story The Secret Life of Bots, which won a Hugo in the year 2018. The bot who managed to save humanity more or less by accident in the last story has been hibernating for decades. The ship is returning home, but as it wasn’t able to use a jump gate it has taken a lot of time. The human crew members are in hibernation. Most of the bots in the ship have malfunctioned and imagined _they_ are the crew members. The ship is approaching the area of an alien civilization that doesn’t tolerate artificial intelligences. If the ship can’t prove that humans are in control, the ship will be destroyed. But there is only one human the main computer may awake from stasis – and to reach and inform him, the brave bot is needed. A pretty good story, which isn’t on the same level as the first part, but is amusing and entertaining nevertheless.

 “Colors of the Immortal Palette” by Caroline M. Yoachim (Uncanny Magazine, Mar/Apr 2021)

In end-of-19th-century Paris a young Japanese-European woman models for artists, especially for one immortal one. He isn’t, apparently at least, an ordinary vampire but can make other people immortal with a personal cost, and apparently can leach the life force from other people. The woman has dreams of being an artist herself. The artist eventually changes the woman to immortal also. She later lives in the US for decades and eventually manages to achieve fame as an artist, pouring some of her life force into her works. A very good and well-written story about art and what it takes to be remembered.  

 “L’Esprit de L’Escalier” by Catherynne M. Valente (Tordotcom)

The story of Orpheus and Eurydice is presented in modern times. Orpheus is a famous singer. Eurydice his wife, has died and lives as a kind of zombie – breathing, moving, but slowly moulding and decaying, with no real feelings. Orpheus feels torn between the love of his (former) wife and taking care of something that isn’t exactly human anymore. Very nice and good writing, but I didn’t really get into the story.

 “O2 Arena” by Oghenechovwe Donald Ekpeki (Galaxy’s Edge, Nov 2021)

Climate change has caused the climate to become almost unbearably hot, and what is worse, the oxygen levels are declining. Everyone who can afford it in any way uses inhalers for extra oxygen. A young man who is studying at university in Nigeria loves a woman – at least as a dear friend, perhaps as more. The woman has cancer and her family doesn’t have money to pay for her treatment. The man decides to join O2 Arena cage fights, where people are fighting with no rules, sometimes to death. The rewards are huge but the risks of dying are also very real. The story was ok, but somehow it was really engaging – something was lacking. Perhaps a little shorter form with tighter writing (or a longer form with more background and characterization) might have served the storytelling.

 “That Story Isn’t the Story” by John Wiswell (Uncanny Magazine, Nov/Dec 2021)

A man, Anton, escapes an apparent vampire who has been sucking his blood. The bite marks on his thighs bleed when the vampire is nearby. He escapes with the help of his friend Grigorii and takes him to live with him and Luis, another friend. They both believe that they have rescued Anton from a strange cult. Anton, on the other hand, is very afraid that his captor and his other victims will come to get him back and will hurt Grigorii and Anton as well. Then one day one of the other victims of the vampire shows up – the vampire can’t be far away. Ok story, but it was a bit scene-like with little backstory, and the ending felt somehow disjointed and sudden.

 “Unseelie Brothers, Ltd.” by Fran Wilde (Uncanny Magazine, May/Jun 2021)

A dressmaker's shop appears occasionally – it may take years between appearances and appears at random places. The dresses from the shop are _special_, most beautiful and elegant, and anyone wearing one will be the luckiest woman at the next ball. But when someone wears one some strange things may happen and people might disappear. A young woman gets a chance to work at the shop. Her mother did own a dress made by the shop, but she disappeared. What will happen to the girl? The story left me pretty much lukewarm. I couldn't care less about exotic dresses and being the center of dance. The writing was ok, but perhaps not as sophisticated as in some of the other nominees. 

My voting order:

1. “Colors of the Immortal Palette” by Caroline M. Yoachim

2. “L’Esprit de L’Escalier” by Catherynne M. Valente

3. “Unseelie Brothers, Ltd.” by Fran Wilde

4. “Bots of the Lost Ark” by Suzanne Palmer

5. “O2 Arena” by Oghenechovwe Donald Ekpeki

6. “That Story Isn’t the Story” by John Wiswell

Sari Rainio, Juha Rautaheimo: Vainajat eivät vaikene

Uuden sarjan ensimmäinen osa. Rikosylikonstaapeli Ville Karila hälytetään päivystysvuorollaan tarkistamaan kotoa kuolleena löytynyt keski-ikäinen nainen. Nainen makaa upean, suuren ja kalliisti sisustetun asuntonsa lattialla rauhallisen näköisenä. Ihan kaikki ei näytä olevan kunnossa ja lopulta varmistuu persoonallisen oikeuslääkäri Viola Kaarion tekemässä ruumiinavauksessa, että nainen on kuristettu. Hän on ollut syrjäänvetäytyvä, ailahteleva ja oikukas, mutta rikas, ja hänen iäkäs isänsä on maan rikkaimpiin kuuluvia. Naisen elämä oli muuttunut parin vuoden aikana, koska hän oli alkanut ilmeisesti ensimmäistä kertaa elämässään vakavammin seurustelemaan miehen kanssa. Osapuilleen kaikki naisen tunteneet olivat täysin varmoja siitä, että kyseessä oli auervaara, naisia taloudellisesti hyväksikäyttävä huijari. Miestä vain ei löydy mistään - joten siinähän on ilmiselvä ehdokas syylliseksi. Ihan niin yksinkertainen tapaus ei (tietenkään) ole.  Tutkimus etenee hitaasti - kuten kirjakin. Kerronta on hyvin rauhallista eikä sivujuonia, esim. kalastusmatkoja tai hiukan Asperger-vaikutelman antavan Viola Kaarion ongelmia vältellä eikä tunnu olleen tarpeenkaan välttää. Henkilökuvaukset olivat kauttaaltaan herkullisia, hiukan ehkä liioittelun puolelle meneviä mutta silti nautittavia. Se mikä oli yllätys, oli se, kuinka kesken kirja jäi sekä murhajuonen, että henkilöiden keskinäisten suhteiden tasolla. Siinä määrin hyvä kirja tämä oli, että tässäkin odottaa seuraavaa osa ihan innolla - onneksi se ilmeisesti on tulossa jo tänä syksynä.  

The first part of a new series by new authors. A wealthy eccentric woman has been found dead. It turns out that she was strangled. Crime inspector Ville Karila is trying to find the perpetrator with the help of his police team and the criminal pathologist, Viola Kaario. It seems the woman was involved with a Casanova style of a charlatan who got his money by scamming wealthy late middle-aged women. Surely, he is guilty of the murder- especially as he seems to have disappeared. But the case turns out to be more complicated than that. Very entertaining book which was written in a leisurely style, and the events were not hurried. The near caricature-like personalities of the characters were well described and felt alive. The end of the book was left partly open, and I am looking forward to the next part.   

478 pp.