A book about a woman who struggles to keep her family farm alive in the 1920s in Pohjanmaa, an area of Finland known for farming and stubbornness. The husband immigrates to the US to earn money and is supposed to return soon – something he never does. The mother always compares her to her brother who died as a small child - and she never manages to measure up to the imaginary son. The writing was excellent, poetic, but sometimes perhaps bordering on pretentious. The story was sometimes somewhat fragmentary, and a very typical example of Finnish realism, where everything almost always goes wrong and life is joyless and harsh. However, the book is far from being as bad as it sounds, it was a worthwhile read.
Liisa on tytär, jonka isä on kuollut nuorehkona ja jättänyt leskiäidin ja tyttäret taloa pitämään. Kuolinvuoteellaan isä kuiskasi Liisalle ”pirä sinä tila suvus” ja tästä tulee häntä velvoittava perusajatus. Leskiäiti on menettänyt pienen poikavauvan ja tästä hän ei päässyt koskaan yli – hän vertaa aina Liisaa poikaan, joka ei edes leikki-ikäiseksi ehtinyt. Kuvitteellinen poika on aina ja kaikessa parempi. Liisa ottaa myöhemmin talon vastuullensa puolisonsa kanssa, mutta puolison mieli palaa Amerikkaan. Ja kun Liisa on taloon kytketty, lähtee puoliso yksin matkalle rahoja tienaamaan tarkoituksenaan palata pian. Se ”pian” osoittautuu sitten kovin suhteelliseksi ajaksi.
Kirjan kieli on todella hienoa, mutta kyseessä oli hiukan turhan suomalaiskansallinen "sirkkeliin kaatuneesta orvosta" kertova kirja, jossa asiat pääosin menivät huonompaan suuntaa ja elämä oli suurelta osin karua ja rankkaa. Sinällään teos toi mieleen Sally Salmisen Katriinan, mutta jotenkin päähenkilö jäi kovin paljon kylmemmäksi – ehkä osaltaan vaikutti se, että kirjassa ei pohjalaiseen kansanluoteeseen sopien paljon tunteista puhuttu. Kirjassa oli etenkin alkupuolelle ehkä vähän liikaa episodimaisuutta, lyhyitä muutaman sivun kohtauksia, joiden välillä kului paljon aikaa ja ihan kokonaan tästä tyylistä ei eroon päästy koko kirjan kuluessa, etenkin lopun tapahtuman kelattiin hyvin nopeasti kasaan.
Jotain muunkinlaisia ongelmia kirjassa oli: kyseessä oli ilmeisen iso talo, jossain vaiheessa puhuttiin jopa kymmenestä lehmästä, joka joskus 20-luvun alussa olisi ollut aika mahtitila, mutta ei yhtään piikaa/renkiä? Ei sen ajan systeemeillä sen kokoisen talon hoitaminen olisi mitenkään mahdollista yhden ihmisen tekemänä, ihan jo heinän keruu olisi voinut aikamoinen urakka. Ja sisko menee räätäliksi? Ei tainnut tuolloin olla naisia räätälin nimekkeellä olemassakaan, ompelijattaria he olivat. Räätäli oli selkeä miehen titteli. Kirja oli kirjapiirin kirjana, yleinen mielipide oli varmasti hiukan parempi kuin oma käsitykseni, mutta joku oli bongaillut räätäliyden lisäksi pari muutakin anakronismia kielenkäytössä – olikohan esimerkiksi sanaa ”fillari” käytetty jossain vaiheessa, se sana kyllä tuntuu enemmän stadilta kuin pohjanmaan murteelta 20-luvulla. Myös kielikuvia pidettiin vähän jo liian kikkailevina ja liian pitkällä menevinä.
334 s.
