Tommi Kinnunen: Lopotti

Continues the story of an earlier book which was both critical and commercial success in Finland. Tells the story of two people who were more or less side characters in the first book. The book had extremely good writing, but the life stories of the main characters were fairly depressing, and they lived very much life of outsiders.

Neljän tuulen tien jatko-osa, joka jatkaa ja syventää edellisen kirjan joidenkin hahmojen tarinaa ja osittain jatkaa siitä mihin edellinen kirja loppui.
Kirjan päähenkilöinä ovat Helena, tyttö joka Neljän tuulen tie- kirjassa tuli sokeaksi ja lähetettiin sokeainkouluun ja jäi kirjassa tämän jälkeen lähinnä sivuhenkilöksi.
Toinen päähenkilö on Tuomas, Helenan veljenpoika, joka aluksi lähtee kylältä armeijaan ja jä myöhemmin etelään opiskelemaan.
Aikaisempi kirja oli kotikylässä asuvien näkökulmasta, tämä kylästä olosuhteiden pakosta muuttaneiden näkökulmasta. Molemmat muuttaneet kokevat enemmän tai vähemmän irrallisuutta eivätkä täysin kotikylästänsä eroon pääse, mutta lyhyiden lomien yhteydessä ovat siellä yhtälailla ulkopuolisia, elämä kun pohjoisessakin on edennyt omaa rataansa.
Sokean tytön, Helenan elämä vaikutti aluksi menevän olosuhteisiin nähden hyvin, kunhan hän ottaa oman elämänsä hallintaansa rankkojen kouluvuosien jälkeen. Hänen kohtalonsa lopulta ei ollut mikään miellyttävä. Tuomaksen tarina oli osittain samantyyppinen: alkuvaikeuksien kautta näytti elämä kääntyvän hyväksi, kunnes asiat eivät sujuneet kuin henkilö olisivat toivoneet

Tämä elämän yleinen surkeus oli jopa ahdistuksen tunnetta aiheuttavaa, jotain positiivisempaa kirja olisi mielestäni tarvinnut – nyt meni vähän liikaa suomalaisen ”kurjuus-realismin” puolelle. Osaltaan kirja myös tuntui hiukan turhalta - ei Neljän tuulen tie mielestäni mitään jatkoa olisi kaivannut, se oli hyvä ihan sellaisenaan. Toisaalta kieli oli kirjassa niin hienoa ja nautittavaa, että sen luki mielellään ihmiskohtaloiden kovuudesta huolimatta. Juonellisesti tarina oli hiukan liian hajanainen. Päähenkilöitä seurataan ajassa hyppien melkein, mutta ei kuitenkaan kokonaan, kronologisessa järjestyksessä ja etenkin alussa tarina vaikutti hiukan sekavalta.

364 s.