A very good book about a student life in Japan at the end of the sixties, examining the relationships of a slightly oddball student and especially his love with Naoko, a former girlfriend of his friend who committed suicide in his late teens. He and Naoko are still bound by the memory of the dead friend and aren’t really able to connect. An excellent book that is written in very clear, even deceptively clear, language. A book I loved.
Keski-ikää lähestymässä oleva mies kuulee lentokoneessa Beatlesin Norwegian Wood kappaleen, joka vie hänen muistonsa aikuistumisen kynnykselle, jolloin hän aloitteli yliopisto-opintojaan. Jo ennen yliopistoa hän, Toru, oli tuntunut Naokon hyvin, sillä tyttö oli ollut hänen parhaan ystävänsä, Kizukin, tyttöystävä ja he olivat viettäneet paljon aikaa kolmistaan. Ystävän itsemurhan jälkeen hän ja Naoko tapasivat enää vain muutaman kerran ja ilmapiiri heidän välillään oli vaivautunut. Vuosi myöhemmin Toru ja Naoko tapaavat sattumalta metrossa. Tästä alkaa erikoinen suhde, joka päätyy yksisuuntaiseen rakastumiseen ja lopulta tragediaan. Kumpikaan, ei Toru eikä Naoko ei ollut päässyt yli Kizukin kuolemasta. Kirja kuvaa päähenkilön hiukan tempoilevaa suhdetta Naokoon ja muihin naisiin. Tärkein heistä on Midor, joka on lähes Naokon, hiljaisen ja vetäytyvän tytön vastakohta ja täynnä energiaa ja lähes maanisuutta. Mies itse vaikuttaa hiukan ulkopuoliselta, eikä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta oikein opiskelijariennoissa viihdy ja tuntuu hiukan ajelehtivan elämässä eteenpäin ja suhteesta toiseen eikä pysty kunnolla päättämään kumman naisista valitsisi.
Kirjasta tulee osittain mieleen äskettäin lukemani Westön Rikinkeltainen taivas. Molemmissa oli hiukan samantapaista lähes ylenpalttisen liiallista teiniseksiä ja ihmissuhdesäätöä sekä kuvausta hiukan itsensä ulkopuoliseksi tuntevan nuoren miehen kasvamisesta. Erotuksena on vain se, että tämä kirja oli suunnattoman paljon paremmin kirjoitettu ja ihmiskuvaus oli reilusti parempaa. Kirja on realistisin lukemistani Murakameista - tässä ei ollut mystiikkaa tai maagista realismia, vaan tarina kerrotaan niin kuin se ainakin olisi voinut tapahtua. Ihan täydellisesti en tosin kirjan henkilöhahmoihin luota, välttämättä se miten päähenkilö tapahtumat muistaa ja ainakin esittää ei ehkä ihan ole miten ne ”oikeasti” tapahtuivat, myös aika vahvasti herää epäilyä siitä että kaikki muutkaan kirjan henkilöt eivät aina puhu aivan totta, eivätkä ehkä välttämättä edes ole mitä esittävät. Oliko edes mies, jota Midor väitti isäkseen hänen oikea isänsä?
Kielellisesti kirja on hienolla, selkeällä ja jotenkin ”kuulakkaalla” kielellä kirjoitettu, ehkä hiukan jopa harhauttavan yksinkertaisella kielellä – kielestä tule mieleen eleetön japanilainen sisustus, jossa on suoria viivoja eikä mitään ylimääräistä koukeroa missään. Juonellisesti kirja oli myös hieno ja jotenkin haikean kaunis jättäen asioita auki jotenkin aivan sopivalla tavalla ja juonen pienet sävyt ovat jääneet päiviksi ja viikoiksi mietityttämään. Loppu oli avoin, mutta ilmeisen vertauskuvallinen. Tai sitten ei. Mitä negatiivista kirjassa oli: ehkä sitä seksiä olisi eineen vähemmän voinut olla, vaikka toisaalta nekin kohtaukset olivat kylä aika perusteltuja.
Murakami on selkeästi muodostumassa mielikirjailijakseni – sellaista minulla ei oikeastaan ole pitkään aikaan ole edes ollut koska lukemiseni on ollut sen verran laaja-alaista, että yksittäiseen kirjailijaan en ole ”ehtinyt” kiintyä.
Kirja oli kirjanpiirin kirjana luettu, ja pääsääntöisesti piiriläiset pitivät kirjasta, tosin joidenkin mielestä kirja oli jotenkin yksinkertainen ja tavanomainen eikä välttämättä maineensa arvoinen.
426 s.
No comments:
Post a Comment