A memoir of a Swedish doctor who was mostly trained at Paris (and Charcot was one of his teachers - a fact mentioned several times) and who worked at Paris and Rome and lived very colorful life. The book was supposed to be about a villa he built on Capri, but that was on a small sidetrack on the book which was more about his works and philosophy. The structure of the book was fairly disjointed, it felt like someone who gets extremely easily sidetracked was telling stories of his life, and there were some pretty jarring transitions. It’s as a whole interesting, easy to read book, which was written in a quaint, old-fashionable style and language.
Muistelmakirja lääkärinä toimimisesta 1900-luvun vaihteen seudussa. Kirjan otsikon ja osittain takakannenkin perusteella oletin kirjan kertovan enemmän Caprilla sijaitsevasta vuoristohuvilasta, mutta se oli lopulta aika vähäpätöisessä sivuosassa muuhun sisältöön nähden. Pääosa tarinasta on aika tajunnanvirtaisella tyylillä kerrottuja muistelmia elämästä ja lääkärinä toimimisesta. Munthe ehti olla monessa mukana mm. seurapiirien suosimana “hermolääkärinä” Pariisissa ja Roomassa, matkailla Lappia myöten, hoitaa enemmän tai vähemmän hermoheikkoja potilaita, mutta myös auttaa epidemioissa, joissa ihmiset sairastivat kurkkumätää (johon tuohon aikaan ei vielä ollut edes seerumihoitoa olemassa) ja koleraa, olla Messinan maanjäristyksen tuhojen jälkiä ihmettelemässä (tässäkin kohtaa oli kumma siirtymä, yhtäkkiä vain hypättiin aikaan maanjäristyksen jälkeen, eikä oikein selvinnyt oliko Munthe ollut järistyksen sattuessa paikalla vai oliko hän tullut paikalle avustusretkikuntien mukana - tosin ainakaan hän ei ollut mitenkään valmistautunut avustustoimintaan, hänellä ei ollut ruokaa, lääkkeitä, välineitä eikä oikein vaatteitakaan matkassaan. Muutenkin kirjan tyyli oli hyvin hypähtelevä, ja tuli vaikutelma kuin jokin hyväntahtoinen, mutta hiukan jo höpsähtänyt setä kertoilisi muistelmiaan siinä järjestyksessä kuin niitä mieleen sattuu tulemaan. Yksi Munthelle tärkeimpiä ihmisiä näyttää olleen Charcot, kuuluisa ranskalainen psykologi/neurologi, joka oppilaana olemisen Munthe mainitsee noin joka toisella sivulla (vaikka sitten riitautuikin myöhemmin hänen kanssaan). Ongelmistaan huolimatta kyseessä on mukaansatempaava kirja, joka oli hienolla vanhahtavalla kielellä kirjoitettu. Se kirjassa kiinnitti hiukan huomiota, että henkilökohtaisista asioistaan, esim. puolisoistaan (joita googlaamisen perusteella hänellä ehti olla useampia) Munthe ei maininnut käytännössä mitään. Kirja oli kirjapiirin kirjana, ja oli yleisesti ottaen varsin pidetty.
448 pp.
No comments:
Post a Comment