Jane Harper: Luonnonvoimat ( Force of Nature, Aaron Falk #2)

Five women who worked for the same company left for a weekend excursion, but only four returned after they lost their way. The one who didn’t come back was a secret informer for the police, who were investigating the firm due to widespread money laundering. Was that the reason she is missing? Or did something happen to her because of the very complicated personal relationships of the women? Aaron Fink is a policeman who has barely recovered from the events in the author’s first book, “The Dry,” and he must find out what is going on. An entertaining book, but it perhaps isn’t as good as the earlier one. And how is it possible to get lost with a map and compass, especially if you have experience with trekking?

Kirja on jatkoa saman kirjailijan Kuiva Kausi -kirjaan. Kirjan päähenkilö, Aaron Falk, on toipunut edellisen kirjan koettelemuksista ainakin fyysisesti. Hän selvittelee talousasioihin perehtyneenä poliisina laajaa rahanpesujuttua naispuolisen kollegansa kanssa. Rikoksen selvittäminen on kiinni ilmiantajan toimittamasta materiaalista. Ikävä kyllä tämä ilmiantaja on kadonnut viikonlopun kestävän firman “tyky-päivän” yhteydessä. Vaellusretkelle lähti viisi yrityksessä työskentelevää naista, joista vain neljä palasi pahan eksymisen ja harhailemisen jälkeen. Palanneiden kertomus siitä mitä eksymisen aikana tapahtui, on hieman hajanainen ja ristiriitainen ja usea naisista on saanut erilaisia vammoja. Mitä oikein on tapahtunut - liittyykö naisen katoaminen meneillään olevaan tutkimukseen? Vai naisten keskinäisiin väleihin, jotka eivät kaikkein yksinkertaisimpia näytä olevan, kun niitä tarkemmin selvitetään?  

Vetäväjuoninen kirja, joka ei kuitenkaan ehkä ihan ensimmäisen osan kanssa samalle tasolle yllä. Päähenkilö tuntuu kirjassa jotenkin poissaolevalta, tosin edellisen kirjan tapahtumat ja hänen suhteensa kuolleeseen isäänsä jonkin verran selittävät tätä läsnäolemisen tunteen puutetta. Naisjoukon eksymisen uskottavuus ei mielestäni ollut kovin korkeaa tasoa, olihan heillä kartta ja kompassi, ja pari joukosta oli jopa viettänyt luksuskoulunsa koko viimeisen maastossa asuen, Miten ihmeessä kartan ja kompassin kanssa voi täydellisesti eksyä? Heidän keskinäiset suhteensa taas olivat vähintäänkin ”mielenkiintoisia” ja monimutkaisia. Kirja tuntui myös hajanaisemmalta kuin ensimmäinen osa – ehkä muutaman sivujuonen karsiminen ei olisi ollut huono ajatus, mutta silti kirja oli rattoisaa ajankulua. 

400 pp.