Kirjapiirin kirjana luettu kirja.
Kirja tapahtuu kahdella aikatasolla. Toisessa nuori nainen, Tähkä, selvittelee lapsuuttaan Itä-Saksassa. Hänen perheensä eli siellä muutaman vuoden, kun hänen isänsä toimi siellä vasemmistolaisen lehden kirjeenvaihtaja. Matkalta paluun jälkeen perheessä ei oikein mikään ollut samaa, eikä kestänyt pitkään ennen kuin vanhemmat erosivat. Isän kuoleman jälkeen Tähkä löysi kasan kirjeitä ”Margot” -nimiseltä naiselta. Kirjeissä käytettiin ilmiselvästi salanimiä kaikista mainituista henkilöistä. Kirjeistä paljastui Margotin ja Viljan välinen suhde ja Vilja itse mainittiin niissä useita kertoja, oli ilmeistä, että Margot oli aikanaan tuntenut Viljan hyvin ja vaikutti jopa siltä, että Margot ja Viljan isä olisivat suunnitelleen yhteistä elämää niin, että Vilja kuuluisi perheeseen. Viljalla ei ole mitään muistikuvia, siitä kuka kyseessä voisi olla, ja kaikki muistot DDR:n ajasta ovat haalistuneita. Hän matkustaa Saksaan tavoitteenaan selvittää, kuka Margot oli ja onko tämä vielä elossa. Äitinsä kanssa hänen suhteensa on vuosia ollut hyvin viileä. Toisessa aikatasossa seurataan tapahtumia Viljan lapsuudessa sekä hänen isänsä tutustumista naiseen, joka on kirjeiden ”Margot”. Viljn yritys selvittää menneisyyden tapahtumia ei ole ihan helppoa, koska kaikki eivät välttämättä edes halua muistella Itä-Saksan viimeisiä aikoja. Margotin henkilöllisyys lopulta selviää, mutta tiedossa on vain, että hän muutti Berliinistä pois Saksojen yhdistymisen jälkeen. Onko mahdollista saada selville missä hän on ja onko hän edes elossa? Palaamalla menneisyytensä paikkoihin ja ihmisiin Vilja yrittää selvittää mitä hänelle tapahtui tuolloin vuosia sitten ja missä Margot oikein on nykyään?
Kirja on erittäin sujuvasti ja vetävästi kirjoitettu. Sen teemoina on menneisyys, idealismi ja idealististen ihanteiden pettyminen. Viljan isä oli intohimoinen kommunisti, joka ei DDR:n toiminnassa osannut nähdä mitään vikaa ja ihannoi kritiikittömästi kaikkia sen osia. Toisaalta hänen näkökulmansa on kuitenkin ulkopuolisen, jonkun, jolla on vapaus matkustaa mielensä mukaan. Hän tuntui torjuvan kaikki muut ajatukset vahvasti aina loppuun asti ja näytti uskovan tietävänsä kansan ajatukset paremmin kuin kansa itse. Myös Vilja vaikutti ajoittain aika naivilta (vai olikohan kirjoittajan naiviutta): Kun paljastui, että Stasilla ei hänen isästään ollut mitään tiedostoa, hän automaattisesti oletti, että isä ei voinut tehdä Stasin kanssa yhteistyötä. Oikeasti: ulkomainen DDR:ssä asuva lehtimies ja Stasilla ei muka olisi häntä koskevaa kansiota? Höpö höpö – tietojen puutehan vain todistaa, että tiedot on tuhottu. Asioiden kokeminen oli toisaalta oikeastaan yksi kirja teemoista – miten kukakin kokee minkäkin asian, ja miten ihminen muistaa, tai on muistamatta tärkeitäkin lapsuuden asioita, jos niistä ei puhuta vaan ne pikemmin koetetaan kieltää ja torjua.
Tšernobylissa käynnin episodi kirjassa oli turha ja hiukan säteilypaniikkia levittävä; väite siitä, että voimalan yli lentäneet linnut olisivat tipahtaneet suoraan alas, ei ole uskottava, ei säteily tyypillisesti ole välittömästi tappava. Myös väite siitä, että metalliesineet olisivat jotenkin erityisen radioaktiivisia, ei ole vähääkään looginen. Vielä kun koko käynti oli juonen kannalta ihan turha, kyseessä oli ehkä eniten ärsyttänyt jakso kirjassa.
Kielellisesti kirja oli hienoa ja nautittavaa tekstiä. Henkilöhahmot olivat myös realistisesti kuvattuja ja vaikuttivat pääosin aidoilta – Viljan äiti ehkä vähiten, hänen reaktionsa eivät aina olleet ihan järkeviä, mutta ehkä tämä oli osittain tarkoituskin ja osoitus hiukan heikolla kantimelle olleesta mielenterveydestä, ainakin sen jälkeen kuin miehen uskottomuus – ja vielä kenen kanssa - hänelle paljastui.
Kirja toi hiukan mieleen Riikka Pulkkisen teokset. Olen niitä pari lukenut, ja molempien teemoissa oli samankaltaisuutta tähän kirjaan verrattuna. Toisessa etsittiin Berliinistä lapsuuden (muistaakseni juuri muurin luhistumisen aikaan sattuneita) unohdettuja ja torjuttuja muistoja, toisessa etsittiin isän rakastajatarta vuosien takaa – molemmat oikeastaan myös tämän kirjan teemoja. Kielellisestikään ei tämä kirja paljoa Pulkkisesta poikennut.
Kirja on herättänyt melkoista keskustelua Parnassossa julkaistun arvion jälkeen. Arvion kirjoittaja oli kuvitellut kirjan olevan totuuteen pohjautuvaa autofiktiota siinä määrin, että kuvittelin kirjailijan isän kuolleen samaan tapaan kuin kirjan päähenkilön isän. En oikein voi ymmärtää miten kukaan ammattilukija voi erehtyä tällä tapaa – itselle ei kyllä tullut mieleenikään, että kirja olisi jonkinlainen muistelma teos – ja jopa jälkipuheessa sanottiin suoraan kirjan olevan fiktiota. Aika käsittämätön virhe ”ammatti”kriitikolta.
Kirjapiirissä kirja oli yleisesti pidetty ja sai kiitosta kielestään ja hienosta ajankuvasta.
No comments:
Post a Comment