Tommi Kinnunen: Pimeät kuut

Kirja tapahtuu sodan jälkeen Itä-Suomessa tarkemmin määrittelemättömällä paikkakunnalla. Päähenkilö on opettaja, jo noin kuusissakymmenissä, joka ei ole saanut vakituista virkaa. Hän on riitaantunut pahasti siskonsa kanssa, ja lähtee talveksi tiettömien taivalten taakse Posiolle pienen koulun ainoaksi opettajaksi, koulun, jolle aluissa ei ole edes tietä, vaan joka on venematkan takana. Opettaja on sairas, ilmeisesti Ms-tautia sairastava, ja välillä hänen vointinsa on sen verran huono, että joutuu pitämään oppitunnit makuulla. Sen verran kokemusta, omanarvontunnetta ja jonkin tasoista uppiniskaisuutta löytyy siinä, määrin, että koulun johtokunnan herrat eivät pahasti nenille hypi – mutta toisaalta sairaus, ikä ja persoona huomioiden ei pitempiä opetuspestejä ole vuosiin ollut ja tämäkin on vain yhden talven yli kestävä. Opettajana hänen ammattitaitonsa ja ammattiylpeytensä ovat kovaa tasoa, mutta keho ei oikein kestä ja ikä painaa – eikä eläkehakemus oikein läpi taida olla menossa. Elämän taustassa on myös salaisuuksia ja on joku, jota hän kaiholla muistelee, Niilo, joka on sotajärkytyksestä mielenterveytensä menettänyt ja on pysyvästi sairaalassa. Se kuka Niilo oikein on, selviää vasta vähitellen. 

 Tommi Kinnunen osaa kirjoittaa ja taas kerran hänen kynästään on syntynyt todella hieno teos. Kieli on kaunista, erittäin sujuvaa ja soljuvaa ilman mitään keinotekoista krumeluuria tai pitkiä ”taiteellisia” lauseita. Opettajan elämä tuntuu todella lähelle käyvältä, vaikka ja ehkä myös koska, se ei aina ihan helpointa ja mukavinta ole. Kirjan opettajassa näkyy myös aika lailla kyynistymistä – hän ei tunteista välitä, eikä oppilaistakaan yksilöinä, vaan ”vain” haluaa hoitaa työnsä mahdollisimman hyvin ilman mitään lisätöitä ja olla rauhassa, hän ei kontakteja paikkakunnalla luo eikä halua luoda. 

Kinnusen ihmisten elämä ei aina ihan ongelmatonta ole ja pikkuisen välillä kiusasi se, että asioilla tuppaa aina olevan taipumus sujua huonosti, mukavaa elämää ei oikeastaan kellään hänen kirjoissan ole koskaan ollut. Omasta mielestä tämä silti on selkeästi parhaasta päästä Kinnusen kirjoja. 

Kirja oli lukupiirin kirjana, ja siitä pääosin pidettiin kovasti, etenkin kieltä, kerrontaa ja hyvin kuvattua opettajan ajatusmaailmaa kiiteltiin. 

  

A book about an elderly teacher in poor health who has been forced to take a teaching job at a very remote school, so remote that there isn’t even a road to it. The events happen soon after WW2. She has a very no-nonsense approach brought by experience and age – she doesn’t take shit from anyone. She does her job – and does it very well, she is an excellent teacher, but she isn’t around to create emotional attachments or make friends. The school is in very poor condition and is due for demolition.

The book has very precise, clear writing and a well-described main character. Not a feel-good book exactly – there is no happy redemption where the teacher learns to make friends and lives happily ever after. If anything, her resoluteness grows stronger even in the face of poor and declining health and mediocre economic status. A very good book in spite of all that, and one of the best by this author.

287 pp.